Teellä värjäämistä ja viilalla hinkkaamista, osa 1: Tuhkimo-rääsyjen paita

Satujen rääsyiset prinsessat on yksi romanttisimmista jutuista. Sen vuoksi oletettavasti olen lapsesta saakka piirtänyt rääsyisiä prinsessoja vähintään yhtä paljon kuin tanssiaisasuisia prinsessoja. Rääsyjen kuningatar on tietysti Tuhkimo. Niin kauan kuin olen ymmärtänyt, että ihminen voi itse ommella nukelle vaatteita, olen miettinyt Tuhkimon rääsyjen ompelua. Kerran jo ompelinkin: pikkusiskon barbille vanhoista pellavahousuistani väsäsin paikkaiset rääsyt. Ja nyt heti jo viisitoista vuotta myöhemmin olen tekemässä seuraavia rääsyjä!

Ensimmäiseksi tietysti piti piirtää rääsy-Tuhkimo. Koskaan ei saa jättää väliin mahdollisuutta piirtää rääsy-Tuhkimo! Se on sääntö! (Pitää käyttää myös kaikki mahdollisuudet piirtää tanssiais-Tuhkimo.) Kaivoin jo piirtämisvaiheessa kangasvarastoni esiin ja mietin, mitä niistä käyttäisin. Lisäksi tietysti mietin, mitä aikakautta Tuhkimo edustaisi. Päädyin 1700-lukuun (höystettynä satuvivahtein).

Sen jälkeen oli aika keitellä liemiä. Värjäsin teellä koetilkkuja. (Esanssinen inhokkiteeni pääsi hyvään käyttöön.)

Seuraavaksi vuorossa oli Tuhkimon värittäminen. Bonuksena pientä skräppäämistä. Sainpa testitilkut talteen! Ennen vihkoon liimaamista ne olivat jo viisi kertaa hukassa. (Tässä linkki Instagramiin, josta löytyy kuva koko skräppiaukeamasta. Kokonaisuudessaan kuvaan sisältyy toinenkin Tuhkimo sekä pari pulmallista kissaa.) 

Sitten vuorossa oli perusteellinen flunssa. Ei kuvia siitä, mutta voitte visualisoida mielessänne nenäliinapakkauksia, kurkkupastillirasioita, Burana-purkin, nenähuuhtelukannun, sitruunaa, inkivääriä ja kiehuvan kuumia juomia, inhaloitavan kortisonipatruunan, antibioottipakkauksen, vaseliinia, valtavan tyynypinon sängyssä, sinkkitablettipurkin, nenäsuihkeen ja olisiko siinä jo kaikki. (No ei edes ole.)

Heti kun bakteerit ja virukset vilkuttelivat hyvästejään, minä palasin Tuhkimon rääsyjen kimppuun. Tässä värjääntyy puuvillabatisti Tuhkimon paitaa varten.

Tässä on meneillään lisävärjäys. Tein teepussilla tahroja hihansuihin ja vähän muuallekin. Samalla hinssasin hiekkapaperilla ja viilalla ohentumia kyynärpäihin ja takamukseen ja muihin sellaisiin kohtiin, joihin kuvittelen ensimmäiseksi tulevan kulumia (esim. liivin ja hameen vyötärön hiertämiä).

Tässä on paitapyykkäys numero mones. Pesin kankaan jo ensimmäisen värjäyksen jälkeen kunnolla. Lisätahroittamisen jälkeen pesin sen vielä kolmesti. Olisi katastrofi, jos Tuhkimon asusta irtoaisi väriä nukkeen tai toisiin nukenvaatteisiin! (Tämä nukenpaidan pyykkäys oli hirveän tyydyttävää puuhaa. Kivointa ehkä koko paidan tekemisessä! Olisipa kaikki muu pyykkäys yhtä hauskaa!)

Kuvassa nähtävissä nukenvaateompelijan perinteiset ystävät hiekkapaperi ja viila :D Kaikki peseminen ja Marseille-saippuan vaahdottaminen oli vallan tehokasta. Kangas pehmeni entisestään. Toisaalta teetahratkin liukenivat lähes olemattomiin. Mutta kuten näkyy, paitakankaan yleisilme on kyllä aika kaukana puhtaasta silitetystä batistista. Tuo viikattu kangas paidan alla siis on samaa batistia kuin mistä paita on ommeltu.

Tämä lähikuva näyttää, että kyllä rääsypaitaan jäi kaikista pesuista huolimatta väriä (pohjimmaisena puhdas kangas). Ilman kontrastikangasta Tuhkimon paita kuitenkin näyttää lähinnä vain tasaisen harmaahkolta (kuten seuraavasta kuvasta näkyy).

Tällainen lopputulos. Pistän parempia kuvia joskus kun on muutakin asua jo valmiina. Mutta tästä näkyy jo yleisilme. Paikat kyynärpäissä. Toisella puolella kaksi paikkaa, joista alempi on värjätty tummemmaksi. Toisella puolella yksi isompi, joka on tuore paikka ja sen vuoksi puhtaanvalkoinen.

Kun Tuhkimon rääsy-paitaa vertaa renessanssihenkisen Tuhkimo-asun (Disney-vivahtein) paitaan, näyttää rääsypaita oikeasti aika säälittävältä. Kun esittelin näitä miehelleni, hän huudahti säälivällä äänellä ja päivitteli, että onko tämä nyt reilua Tuhkimo-parkaa kohtaan. Minä muistutin häntä, että Tuhkimolla on luvassa kuitenkin valoista tulevaisuus. Haltijatarkummi ja kaikkea. Muistutus onneksi rauhoitti mieheni huolen!

Nukenhousut on vaikea juttu

Olen tähän mennessä ommellut tasan yhdenmallisia nukenhousuja. Sellaisia jotka koostuvat suorakaiteenmuotoisista paloista. (No, leveimmät mamelukit ovat ennemminkin neliöistä.) (Ja leggingsit kapenevat hieman.) Kun sitten ystävän kanssa sovittiin taas vaihtarista (hän neuloo minun nukelleni, minä ompelen hänen nukelleen) ja hän esitti toiveeksi pyjamaa tai alaosaa (housut/hame), totesin että nyt pitää treenata housuasioita.

Olihan siinä treenaamista. Noin viidet kaavat ja kahdet koehousut. Kolmannet koehousut tein jo asenteella, että lisäksi ne ovat niin sanotusti valmis tuote, josta sitten voin katsoa muutoksia valmiimpaan tuotteeseen. Valmiiseen tuotteeseen kysyin vielä neuvoa ystävältä (en siltä, jolle vaihtari meni), jonka jälkeen korjailin vielä saumoja ja linjoja kerran.

Olen melko tyytyväinen lopputuotteeseen. Housuissa on kyllä tietyt ongelmat, mutta ekoiksi ei-suorakaidepunttihousuiksi ne ovat mielestäni ihan kivat. Ongelmat liittyvät tietysti taitamattomuuteeni, mutta myös materiaaliin ja malliin. No, kaksi viimeistä ovat taitamattomuutta nekin. Osaavampi ei olisi yhdistänyt kyseistä mallia kyseiseen kankaaseen... Tai no. Ehkä osaava olisi vain osannut leikata mallin oikein.

Ja loput selitänkin kuvateksteissä taas!

Askartelin vaihtereille pienet paperipussit. Yhdistin pussit paperinarulla paketiksi. Tuli söötti! (Olen vähän huono paketoija, mutta joskus sitä innostuu väkertämään.)

Tässä lopputuote (näyttävät ratsastushousuilta noiden kenkien kanssa). Halusin kokeilla housuihin jotakin hauskaa mallia. Laskettu haaralinja (tai miksi sitä nyt kutsutaan) tuntui hyvältä ajatukselta. Siinä vain tuli ongelmaksi (minun taidoillan) tönkkö pellava, jonka vuoksi etumus pussittaa vähän. Näillä taidoilla joku laskeutuva (liukas trikoo?) olisi toiminut paremmin, kun kaikkien linjojen vaikutukset toisiinsa olivat minulle vähän niin kuin mystiikkaa.

Ekat taskuni! Jos siis ei lasketa kenguru- tai irtotaskuja. Taskujen tekeminen oli kivaa.

Oikeista kuvakulmista ja oikeilla poseerauksilla pussitus ei näy pahasti.

Karateka! Vai taiji-harrastaja? Nämä olivat kolmannet koehousut. Itse asiassa. Kyllähän minä näiden jälkeen vielä pikaisesti väsäsin neljännet. Vai ehkä nämä oli kakkoskoehousut, jonka jälkeen tein kolmannet? Joka tapauksessa. Ajattelin näistä pyjamahousuja. Aloin väsätä yläosaksi mukavaa t-paitaa. Mutta minulta ei löytynyt riittävää määrää sopivaa puuvillatrikoota. Niinpä ompelin kaveriksi paidan, josta piti tulla ensin toppi, sitten t-paita, mutta josta tuli lopulta tuollainen. Ei siitä mitään yöasua sitten tullut. Mutta rento asu kuitenkin!

Etualan nukke kuuluu ystävälleni. Taustan nukke on minun.

Päältä nätti paita. Mutta sisältä... En ymmärrä miten kukaan osaa ommella trikoota!

Siskokset!

Mietteitä elämän rajallisuudesta puuvillakankaiden äärellä

Minulle iski ahdistus oheista kuvaa katsoessani. Kuvassa on aarteeni: kuviopuuvillani. Minulla on toki koti täynnä aarteita. On nukkekoti, kirjat, nuket, teeastiat, ompelukone, piano. Kissasta puhumattakaan. Mutta sitten on näitä erityisaarteita, yksittäisiä juttuja. Kuten Schmincken vesivärit, jotka pitävät sisällään kaikki maalaamattomat väririkkaat satukuvat. Maailmankartta, jonka kansien sisällä on Patagonia ja kaikki maailman seikkailut. Ja kuviopuuvillat, jotka kuiskivat iloisia ja onnellisia muistoja niiden hankintahetkistä ja ajatuksista ja toiveista joita niihin liittyy.

Mutta ne kaikki ajatukset ja toiveet juuri laukaisivat ahdistuksen.

Minulla on nukenvaateompeluideoita noin 40, ihan tuosta vain muistiin kirjoitettavaksi ilman mitään miettimistä. Jos alkaisin palauttaa mieleeni vanhojakin ideoita, kasaan kertyisi ehkä 150 ideaa.

Jos lasketaan että yhden idean toteuttamiseen menisi aina yksi kuukausi (jotkut toki ompelisin nopeampaa, mutta valitaan nyt tämä yksi kuukausi), tarvitsisin aikaa 150 kuukautta. Mutta jos nykyään haluan saada jotakin kunnollista tehtyä, minun pitää käyttää oikeastaan kaikki aikani ja resurssini siihen. Eli kunkin nukenvaateompeluidean toteuttamiskuukauden aikana en saisi käydä missään enkä tehdä erityisemmin mitään muuta. Koska aina kuitenkin on jotakin muuta, on realistista laskea, että 150 idean ompeluun menisi 300 kuukautta. Joka on 25 vuotta.

Ja siinä on vasta nukenvaateompeluideat. Lisäksi on tilkkutyöideat, maalausideat, nukkekoti-ideat ja, no, kaikki muut ideat jotka päässäni risteilee. Ja oletan, että uusien ideoiden syntyminen ei loppunut tähän päivään.

Tällaisesta havainnosta syntyy aika akuutti tunne elämän rajallisuudesta.

Tunne varmaankin vähän korostuu, kun ihmisellä on aikaa niin paljon kuin minulla on. Turhauttavaa nähdä ja tuntea se kaikki runsas aika (ajan voi nähdä ja tuntea) ja olla samalla kykenemätön käyttämään sitä. Päähän väkisinkin mönkii ajatuksia, että jos olisin terve, ehtisin tämän ja tämän tässä ajassa. 

Vaan silkkaa illuusiota se on. Siis että terveenä muka ehtisin tehdä kaikki mitä haluaisin. En tietenkään ehtisi! Joka tapauksessa iskee elämän rajallisuus vastaan, aina, kaikille. Kukaan ei ehdi elämänsä aikana kaikkea, mistä haaveili. Ja jokainen (ainakin moni) varmasti yrittää tämän rajallisuuden edessä ajatella, että mutta jos tämän ja tämän ehtisin, olisi hyvä. Olisiko oikeasti? Riittäisikö se muka? Kun se tämä ja tämä olisi saavutettu, ja ihmisessä vielä henki pihisisi, jonossa olisi jo seuraavat tavoitteet. Ja hyvä tietenkin niin. Siis että ihmisillä on tavoitteita. Pointti tässä on se, että miten niihin tavoitteisiin suhtautuu.

Ystäväni viisaasti sanoi, että koska elämässä ei koskaan ehdi edes suurinta osaa, pitää aina vain osata löytää kussakin hetkessä se asia, mikä silloin on tärkein ja oppia löytämään tyytyväisyys siitä. Niinhän se on. Mielikuvitus ja sen synnyttämät ideat, haaveet ja tavoitteet ovat tavaton rikkaus. Mutta ei sopisi ahnehtia. Ennemminkin kannattaisi iloita että ne ideat ja haaveet ja tavoitteet ovat olemassa. Ja tarttua seuraavaan ja katsoa, mitä siitä tulee.

Minun tapauksessani se on kankaiden teessä keittelyä, hiekkapaperin kanssa pelaamista ja ompelemista. Täältä tullaan, Tuhkimon rääsyt!


P. S. Mitä mietteitä teillä on tästä aiheesta?

Elsa-nuken lumentäyteinen kevätkävely

Tällä kertaa on lähdetty ulkoilemaan kunnon varusteissa! Mitä nyt hanskat puuttuu. (Toisaalta kyllä tiedän ihmisiä, jotka pistävät käsineet vasta kun pakkasta on 20 astetta. Ja eilen oltiin nollan kieppeillä ja aurinko lämmitti.) Myssyn ja hartiahuivin olen saanut lahjaksi siskoltani (joka on virkannut ne).

Tässä kuvassa on vähän Pitkä talvi preerialla -meinikiä! Vaikka asu kyllä on ihan vääränlainen. Mutta lumi mielestäni riittää yhdistäväksi tekijäksi :D

Jännää, miten kuvasta näkee, että on kevät, vaikka mistään ei pilkistele krookuksia. Onneksi ymmärsin viedä tämän asun kuvattavaksi ennen lumien sulamista, sillä tämä selvästi on nukenasuistani se, joka on edukseen talvisissa maisemissa. (Ihan varmaan siksi, että tässä on riittävästi kerroksia ja villakangasta esittävää flanellia pohjilla.)

Minä varoittelin häntä, että olepa tarkkana siellä ylhäällä, että et sinä mikään Pikku Heidi ole. Mitä vastaa hän? Hän vastaa, että eivätkä nämä ole mitään Alppeja. Nenäkäs tyttö!

Tältä näyttää helmat lumessa kahlaamisen jäljiltä.