torstai 24. toukokuuta 2018

Kuninkaallinen hääteema jatkuu: suuri hääpukuvertailu

Koen velvollisuudekseni jakaa seuraavan informaation kanssanne! Homman nimi näet on, että englanninkielisissä lehdissä on ollut asiantuntevia juttuja otsikolla "mitä eroa on prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvuissa". Koska en ole huomannut vastaavia juttuja suomeksi, sain sydämelleni kirjoittaa aiheesta blogiin. Joten:

Miten prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvut eroavat toisistaan?


Voisi luulla, että kuva puhuu puolestaan. Mutta varmuuden vuoksi olen tehnyt teitä Sinihanhen lukijoita varten upean demonstraation aiheesta (englanninkielisten juttujen inspiroimana):


Eikö tunnukin hyvältä, että joku kertoi, miten nämä kaksi hääpukua eroavat toisistaan!

Näytin tätä hääpukupiirrostani (ilman tekstejä) miehelleni ja kysyin, että tunnistaako hän mitä kuva esittää. Mieheni oli kartalla, että kuninkaallisia hääpukuja. Sitten hän osoitti Dianan (vasemmanpuoleinen) pukua ja kysyi, että eikö tämä tyyppi mennytkin nyt naimisiin viikonloppuna. Minä puhahdin, että ei vaan tämä oikeanpuoleinen, että tuo vasemmanpuoleinen on Dianan hääpuku, kai sinä nyt Dianan  hääpuvun tunnistat. Johon mieheni, että miten hän nyt sellaisen voisi tunnistaa. (Vielä ennen keskusteluamme olin kuvitellut, että kyllä kaikki nyt Dianan hääpuvun tunnistaa. Ilmiselvästi ei.)

Seuraavaksi selitin miehelleni, että englanninkielisissä lehdissä (netissä) on ollut juttuja, jotka on otsikoitu että miten nämä kaksi asua eroavat toisistaan, ja sitten on ollut ihan demonstroiva kuvitus ohessa. Mieheni purskahti nauruun ja totesi, että siinä on yhtä osuva idea jutulle kuin olisi kysyä, että miten Paavo Ruotsalaisen ja Benny Hinnin teologia eroavat toisistaan. (Esimerkki ei ehkä aukea teologiasta ei-kiinnostuneille. Mutta tiivistetysti: Paavo Ruotsalainen oli vaatimaton maanmatonen armonkerjäläinen, Benny Hinn on amerikkalainen suhkukoneella lentävä menestysteologi.) (Hmmm... teologiasta ei-kiinnostuneet ehkä eivät tiedä mitä on menestysteologia tai mitä tarkoittaa Paavo Ruotsalaisen armonkerjäläisyys.)

No. Siis. Tietysti hääpukuvertailut on elämän suola. Mutta otsikointi on vähän pielessä, jos kysytään, että mitä eroa näillä kahdella puvulla on. Parempi olisi ehkä kysyä, jos jotakin pitää kysyä, että mitä yhteistä näillä kahdella puvulla on:



Itse asiassa parempi journalistinen idea olisi vain kuvailla oheisia pukuja. Ja laittaa niistä mahdollisimman paljon kuvia. 

Mikä muuten teistä on viehättävin tai unohtumattomin kuninkaallisen morsiamen hääpuku?



lauantai 19. toukokuuta 2018

Kuninkaallista häähumua ja pilvin pimein morsiusneitoja



Neitokaiseni ottavat ilon irti kuninkaallisista häistä. He kiristivät minut kaivamaan ykköspitsini jotta he voisivat kuorruttaa niillä itsensä. He kun haluavat olla tänään morsiusneitoja. (Huom! Heidän mielestään huntu on myös morsiusneitojen etuoikeus.) 

No. Minä annoin heidän kuorruttaa itsensä:









Lopulta kuitenkin sovimme, että vähän autan heitä, että saadaan pitsit riittämään kaikille. Tässä liuta kuvia lopputuloksesta.




Sigridissä on ylevän levollista tyyliä.



 Anna ei suostunut luopumaan pitsimetreistään.



 Esteristä kuoriutui viktoriaanishenkinen morsiusneito.



 Roísínin hiuslaitteessa on glamouria.



Evangelinessä on 1800-luvun alun herkkyyttä.



(Vähän raikastetta.)


Tämä on vähän melkein tökeröä, mutta kysynpä silti! Kenen asu heistä on suosikkisi? En kysy, että kuka heistä on suosikkisi, sillä he kaikki tietysti ovat nuppusia!






perjantai 4. toukokuuta 2018

Majanrakennuspuuhia (minimittakaavassa)

He ovat valinneet itselleen erinomaiset majanrakennusasut (vaaleanpunainen villapipo ja ihastuttava villatakki ovat ystäväni käsialaa), mikäli majanrakennusasun erinomaisuus mitataan värikkyydessä:


Nilkat pitää pitää lämpiminä näin petollisten kevätsäiden aikana:


Kun asut oli hyviksi todettu ja retkikassi pakattu, oli aika etsiä koirankakaton paikka majaa varten ja rakentaa se. Sitten oli vuorossa majan koristelu (kulahtaneilla) vappupalloilla ja kevätkukkasilla. Koristelun jälkeen majassa oli mukava viettää tupaantuliaisia keskipäiväteen merkeissä. 

 
 Kyllä on tyytyväisen näköiset majanrakentajat!

Suorastaan muikeana ovat.
 
 Kettu auttoi teen kattamisessa.

Anna oli ilmapallovastaava, joten hän kävi jatkuvasti tarkastamassa, että ne ovat hyvin kiinni.

Tässä leikitään Hermione Grangeria. Tulejo teekannu, kuuluu loitsu! Mutta kun lohikäärmeensydänjuurinen taikasauva unohtui kotiin, ei teekannu tullut.





keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Teellä värjäämistä ja viilalla hinkkaamista, osa 1: Tuhkimo-rääsyjen paita

Satujen rääsyiset prinsessat on yksi romanttisimmista jutuista. Sen vuoksi oletettavasti olen lapsesta saakka piirtänyt rääsyisiä prinsessoja vähintään yhtä paljon kuin tanssiaisasuisia prinsessoja. Rääsyjen kuningatar on tietysti Tuhkimo. Niin kauan kuin olen ymmärtänyt, että ihminen voi itse ommella nukelle vaatteita, olen miettinyt Tuhkimon rääsyjen ompelua. Kerran jo ompelinkin: pikkusiskon barbille vanhoista pellavahousuistani väsäsin paikkaiset rääsyt. Ja nyt heti jo viisitoista vuotta myöhemmin olen tekemässä seuraavia rääsyjä!

Ensimmäiseksi tietysti piti piirtää rääsy-Tuhkimo. Koskaan ei saa jättää väliin mahdollisuutta piirtää rääsy-Tuhkimo! Se on sääntö! (Pitää käyttää myös kaikki mahdollisuudet piirtää tanssiais-Tuhkimo.) Kaivoin jo piirtämisvaiheessa kangasvarastoni esiin ja mietin, mitä niistä käyttäisin. Lisäksi tietysti mietin, mitä aikakautta Tuhkimo edustaisi. Päädyin 1700-lukuun (höystettynä satuvivahtein).

Sen jälkeen oli aika keitellä liemiä. Värjäsin teellä koetilkkuja. (Esanssinen inhokkiteeni pääsi hyvään käyttöön.)

Seuraavaksi vuorossa oli Tuhkimon värittäminen. Bonuksena pientä skräppäämistä. Sainpa testitilkut talteen! Ennen vihkoon liimaamista ne olivat jo viisi kertaa hukassa. (Tässä linkki Instagramiin, josta löytyy kuva koko skräppiaukeamasta. Kokonaisuudessaan kuvaan sisältyy toinenkin Tuhkimo sekä pari pulmallista kissaa.) 

Sitten vuorossa oli perusteellinen flunssa. Ei kuvia siitä, mutta voitte visualisoida mielessänne nenäliinapakkauksia, kurkkupastillirasioita, Burana-purkin, nenähuuhtelukannun, sitruunaa, inkivääriä ja kiehuvan kuumia juomia, inhaloitavan kortisonipatruunan, antibioottipakkauksen, vaseliinia, valtavan tyynypinon sängyssä, sinkkitablettipurkin, nenäsuihkeen ja olisiko siinä jo kaikki. (No ei edes ole.)

Heti kun bakteerit ja virukset vilkuttelivat hyvästejään, minä palasin Tuhkimon rääsyjen kimppuun. Tässä värjääntyy puuvillabatisti Tuhkimon paitaa varten.

Tässä on meneillään lisävärjäys. Tein teepussilla tahroja hihansuihin ja vähän muuallekin. Samalla hinssasin hiekkapaperilla ja viilalla ohentumia kyynärpäihin ja takamukseen ja muihin sellaisiin kohtiin, joihin kuvittelen ensimmäiseksi tulevan kulumia (esim. liivin ja hameen vyötärön hiertämiä).


Tässä on paitapyykkäys numero mones. Pesin kankaan jo ensimmäisen värjäyksen jälkeen kunnolla. Lisätahroittamisen jälkeen pesin sen vielä kolmesti. Olisi katastrofi, jos Tuhkimon asusta irtoaisi väriä nukkeen tai toisiin nukenvaatteisiin! (Tämä nukenpaidan pyykkäys oli hirveän tyydyttävää puuhaa. Kivointa ehkä koko paidan tekemisessä! Olisipa kaikki muu pyykkäys yhtä hauskaa!)

Kuvassa nähtävissä nukenvaateompelijan perinteiset ystävät hiekkapaperi ja viila :D Kaikki peseminen ja Marseille-saippuan vaahdottaminen oli vallan tehokasta. Kangas pehmeni entisestään. Toisaalta teetahratkin liukenivat lähes olemattomiin. Mutta kuten näkyy, paitakankaan yleisilme on kyllä aika kaukana puhtaasta silitetystä batistista. Tuo viikattu kangas paidan alla siis on samaa batistia kuin mistä paita on ommeltu.

Tämä lähikuva näyttää, että kyllä rääsypaitaan jäi kaikista pesuista huolimatta väriä (pohjimmaisena puhdas kangas). Ilman kontrastikangasta Tuhkimon paita kuitenkin näyttää lähinnä vain tasaisen harmaahkolta (kuten seuraavasta kuvasta näkyy).

Tällainen lopputulos. Pistän parempia kuvia joskus kun on muutakin asua jo valmiina. Mutta tästä näkyy jo yleisilme. Paikat kyynärpäissä. Toisella puolella kaksi paikkaa, joista alempi on värjätty tummemmaksi. Toisella puolella yksi isompi, joka on tuore paikka ja sen vuoksi puhtaanvalkoinen.

Kun Tuhkimon rääsy-paitaa vertaa renessanssihenkisen Tuhkimo-asun (Disney-vivahtein) paitaan, näyttää rääsypaita oikeasti aika säälittävältä. Kun esittelin näitä miehelleni, hän huudahti säälivällä äänellä ja päivitteli, että onko tämä nyt reilua Tuhkimo-parkaa kohtaan. Minä muistutin häntä, että Tuhkimolla on luvassa kuitenkin valoista tulevaisuus. Haltijatarkummi ja kaikkea. Muistutus onneksi rauhoitti mieheni huolen!


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Nukenhousut on vaikea juttu

Olen tähän mennessä ommellut tasan yhdenmallisia nukenhousuja. Sellaisia jotka koostuvat suorakaiteenmuotoisista paloista. (No, leveimmät mamelukit ovat ennemminkin neliöistä.) (Ja leggingsit kapenevat hieman.) Kun sitten ystävän kanssa sovittiin taas vaihtarista (hän neuloo minun nukelleni, minä ompelen hänen nukelleen) ja hän esitti toiveeksi pyjamaa tai alaosaa (housut/hame), totesin että nyt pitää treenata housuasioita.

Olihan siinä treenaamista. Noin viidet kaavat ja kahdet koehousut. Kolmannet koehousut tein jo asenteella, että lisäksi ne ovat niin sanotusti valmis tuote, josta sitten voin katsoa muutoksia valmiimpaan tuotteeseen. Valmiiseen tuotteeseen kysyin vielä neuvoa ystävältä (en siltä, jolle vaihtari meni), jonka jälkeen korjailin vielä saumoja ja linjoja kerran.

Olen melko tyytyväinen lopputuotteeseen. Housuissa on kyllä tietyt ongelmat, mutta ekoiksi ei-suorakaidepunttihousuiksi ne ovat mielestäni ihan kivat. Ongelmat liittyvät tietysti taitamattomuuteeni, mutta myös materiaaliin ja malliin. No, kaksi viimeistä ovat taitamattomuutta nekin. Osaavampi ei olisi yhdistänyt kyseistä mallia kyseiseen kankaaseen... Tai no. Ehkä osaava olisi vain osannut leikata mallin oikein.

Ja loput selitänkin kuvateksteissä taas!


Askartelin vaihtereille pienet paperipussit. Yhdistin pussit paperinarulla paketiksi. Tuli söötti! (Olen vähän huono paketoija, mutta joskus sitä innostuu väkertämään.)

Tässä lopputuote (näyttävät ratsastushousuilta noiden kenkien kanssa). Halusin kokeilla housuihin jotakin hauskaa mallia. Laskettu haaralinja (tai miksi sitä nyt kutsutaan) tuntui hyvältä ajatukselta. Siinä vain tuli ongelmaksi (minun taidoillan) tönkkö pellava, jonka vuoksi etumus pussittaa vähän. Näillä taidoilla joku laskeutuva (liukas trikoo?) olisi toiminut paremmin, kun kaikkien linjojen vaikutukset toisiinsa olivat minulle vähän niin kuin mystiikkaa.

Ekat taskuni! Jos siis ei lasketa kenguru- tai irtotaskuja. Taskujen tekeminen oli kivaa.

Oikeista kuvakulmista ja oikeilla poseerauksilla pussitus ei näy pahasti.

Karateka! Vai taiji-harrastaja? Nämä olivat kolmannet koehousut. Itse asiassa. Kyllähän minä näiden jälkeen vielä pikaisesti väsäsin neljännet. Vai ehkä nämä oli kakkoskoehousut, jonka jälkeen tein kolmannet? Joka tapauksessa. Ajattelin näistä pyjamahousuja. Aloin väsätä yläosaksi mukavaa t-paitaa. Mutta minulta ei löytynyt riittävää määrää sopivaa puuvillatrikoota. Niinpä ompelin kaveriksi paidan, josta piti tulla ensin toppi, sitten t-paita, mutta josta tuli lopulta tuollainen. Ei siitä mitään yöasua sitten tullut. Mutta rento asu kuitenkin!

Etualan nukke kuuluu ystävälleni. Taustan nukke on minun.

Päältä nätti paita. Mutta sisältä... En ymmärrä miten kukaan osaa ommella trikoota!

Siskokset!