lauantai 7. joulukuuta 2019

Renessanssin ulkoiluttamista


Kävin hänen kanssaan ulkona ennen kuin ilma lämpeni ja lotistui. Oli kiva vähän napata hailakkaa aurinkoa samalla kun otin muutaman kuvan. (Mutta seuraavana päivänä ei ollut kiva, kun reidet olivat niin kipeät, että tuntui kuin joku olisi liekinheittimellä niitä jatkuvasti hyväillyt. Siinä samalla kun repi niitä kappaleiksi neljällä hevosella. Tujut annokset tulehduskipulääkettä eivät taittaneet kivulta edes kärkeä. En tajua mitä reisilihasteni sietokyvylle on tapahtunut sitten syksyn valokuvaussession, jolloin reisiin tuli ihan normaali kuntopiirijomotus.)

Kun katsotte tätä kuvaa, ajatelkaa liekehtiviä reisilihaksiani arvostaen ja kunnioittaen.
Tässä todistusaineista, että en ole lopettanut ompelua:



En tosin muista, milloin olen tuon aloittanut. En muista myöskään, milloin viimeksi edistin asiaa. Mutta tällainen renessanssiasu on nyt joka tapauksessa työn alla. Animator-nukelle.


Jouluvärityskuvia ja poroja siellä täällä


Hei vaihteeksi taas! Edellisen värityskuvataistelun jälkeinen tulos ei jäänyt ainoastaan siihen, että sain muutaman kuvan Etsyyn myyntiin. Lisäksi nimittäin sain tulehduksen käsiin. Tai jotain. Minulla ei ole pätevyyttä asettaa lääketieteellistä diagnoosia kätösilleni. Mutta niissä on ollut hermosärkyä, tavallista särkyä, jomotusta, kuumotusta ja puutumista. Mielestäni tulehdus on kätevämpi ilmaisu tuon listan sijaan. Joka tapauksessa.

Koska sormissa nytkin taas kihelmöi, yritän olla lyhytsanainen.

Olen kuumotusten ja hermosärkyjen välissä saanut pikkuisen piirrettyä. Kaksi jouluvärityskuvaa tuli valmiiksi tällä viikolla. Lisäksi olen väsännyt tulostettavaa kalenteria ensi vuodelle.


Toinen värityskuvista on tällainen harras poro. Onnistuin kerrankin pitämään piirustusmittakaavan melko isona, niin että tätä on pikkuistenkin helpompi värittää.



Toisessa kuvassa käytin idean pohjana viime vuonna piirtämääni joulukuvaa. Tässä metsänväki ja porot valmistelevat joulujuhlaa. Meneillään on muun muassa joulukuvaelman harjoitus.

Kuvat löytyvät täältä, jos sattumoisin kiinnostaa: https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Olen kesän ja syksyn aikana hissuksiin piirustellut erilaisia poroja Varalusikka Paper Garden -kauppaan. Siellä on nyt myynnissä muutama leimasin. Ne ovat ehtaa kotimaista tuotantoa. Siis, minun suunnittelemani ja Satakunnassa leimasimiksi muutettu (en oikein tiedä, miten leimasimia tehdään).Täytyy epäsatakuntalaisen rehvakkaasti sanoa omista piirroksista, että aika kivoja:


Pari leimasinta on selvästi jouluisia. Tämä tässä yllä on mielestäni yleispätevä talvileimasin. Lisäksi sieltä löytyy tuollainen neutraali leimasin. Siis että se ei ole mikään sesonkihommeli.



Lisäksi siellä on myynnissä printattavat poroarkit, joista voi väsätä vaikka pakettikortteja:


Tällainen bisnespostaus taas! Viimeistellään bisnespostaus esittelemällä vielä yksi kalenterikuvista. Se siis tulee olemaan printattava mustavalkoinen A4-nippu, jonka arkit voi sitten liistrata vaikka jääkaapin oveen tai laittaa opiskelukansion alkulehdiksi. Tekeillä on sekä suomen- että englanninkielinen versio. Mutta jää nyt nähtäväksi, antavatko kädet mahdollisuuden kalenterin loppuun piirtämiselle.


Ulkona lotisee ja on tavattoman harmaata. Kissakin loukkaantui säästä tänä aamuna, kun avasin parvekkeen oven sille. Toivottavasti muualla Suomessa on miellyttävämpää! Joka tapauksessa, oli sää mikä oli, toivotan teillä sisäistä auringonpaistetta ja muuta suloista joulunodotukseenne!


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Suuri Värityskuvataistelu ja Sen Tulos. Eli syksyisiä värityskuvia Etsyssä.

 
Heippa taas tauon jälkeen. Tiedoksi:  Nyt minä olen täällä ihan puhtaasti MYYMÄSSÄ. Hävyttömästi! Ja kertomassa pikkuisen tarinan (luultavasti monin sanoin) paukapäisyydestä ja ehkä vähän päättäväisyydestäkin.

Nimittäin 10 vuoden suunnittelun, luonnostelun, piirtämisen, jahkaamisen, nyhjäämisen ym jälkeen olen saanut myyntivalmiiksi viisi (5) värityskuvaa. Vähän vielä matkaa värityskirjaan, jota silloin 10 vuotta sitten suunnittelin. Ei kun  siis 11 vuotta sitten.

Noin vuosi sitten keksin siskoni armollisella avustuksella että voin myydä värityskuvatiedostoja Etsyssä. Ajattelin että siitä myymään vain, että nopeastiko piirrän puhtaaksi jonkun tsiljoonasta työstäni. Ja hah. Ensinnäkään en pysty läheskään joka päivä työskentelemään pöydän ääressä. Ja sitten kun pystyn, ei siinä niin kauhan kauaa voi olla. Ja jos voinkin olla, ehkä sormeni eivät tykkää pitää kynää. Ja sitten kun voin istua pöydän ääressä ja pitää kynää, pitäisi sitä kynää osata käyttää. Kyllä on piirtäminen laji, jota pitää harjoitella. Ei ihminen vedä vakaata tyylikästä viivaa tussilla, jos on pitänyt tussia kädessään kolme kertaa vuoden aikana, esim.

Sain kuitenkin viime syksynä valmiiksi pari kuvaa, talvella pari lisää. Mutta minullapa ei ole skanneria, jolla skannataan myyntikelpoisia tiedostoja. Eikä kunnon kuvankäsittelyohjelmia kuten Photoshop. Lumet olivat jo sulaneet, kun myyntivalmiit talvikuvat edelleen vielä etsivät sopivaa skanneria, jonka ääreen pääsisin kohtuullisen helposti kun lähikirjaston komiat masiinatkin pettivät minut. Luultavasti koska en osannut käyttää niitä.

Jälleen kerran rakas siskoni keksi ehdottaa jotakin. Hankimme minulle markkinoille tulleen edullisen iPadin. Myöhemmin sain lahjaksi Applen kynän. Siitäkö pidot alkoivat! Olen alkuvuodesta lähtien pystynyt piirtämään sängyssä, ja kesän korvilla jopa aloin osata käyttää piirustusohjelmaa ja saada kynää kontrolliin. Sitten aloin piirtää vanhoja kuviani puhtaaksi tabletilla. Mukavasti sängyssäni.

Seuraavaksi oli vuorossa tappelu saada iPad ja ikivanha läppäri yhteistyöhön, löytää ilmainen ohjelma jolla tehdään PDF-tiedostoja ja löytää oikeat keinot saada tabletilla piirretyt kuvat hyvälaatuisiksi PDF-tiedostoiksi. Siinä meni ehkä 4 kuukautta. Minä en ole näissä jutuissa kovin taitava.

Sain viimeisen näistä viidestä piirroksesta valmiiksi pari viikkoa sitten. Sen jälkeen olen tehnyt niistä testiväritykset (tabletilla), ottanut kuvia Etsyä varten, kirjoittanut esittelytekstit, tehnyt myyntitiedostot ja lopulta tietysti ladannut ne Etsyyn. Sen homman sain valmiiksi pari tuntia sitten.

Yhden piirroksista aloitin tammikuussa. Siinä kettu kera kukkapuskan ja lintujen toivotti kevättä tervetulleeksi. Ajattelin että se on kiva kuva saada myyntiin huhtikuussa. Huhtikuussa totesin että se on ihan hyvä toukokuullekin, jos vaikka vapuksi saisi sen kuntoon. Toukokuussa mietin, että no käy se juhannuskuvastakin ja muutin kukat pioneiksi. Ja nyt se sitten kulkee nimellä Keskikesä ja tuli myyntiin lokakuussa. (Yhdessä kuvista lukee "October", sen alkuperäisversion sain valmiiksi vuosi sitten. Olin vielä viikko sitten varma, että sen julkaisua pitää siirtää vuodella taas.)

Muutaman kerran olen ilmoittanut että mää en ala. Mutta jostakin syystä olen aina jo seuraavana päivänä taas palannut hommiin. Täytyy sanoa että olen häkeltynyt siitä, että en heittänyt hanskoja tiskiin. Olen kyllä pikkuisen ylpeäkin, etten luovuttanut enkä ole jatkossakaan aikeissa luovuttaa. (Voiko olla ylpeä jostakin mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä tai olla tekemättä?) Onneksi tulevaisuudessa tämä homma sujuukin paremmin, kun kaikkea ei enää tarvi opetella kantapään kautta. Hyvällä tuurilla saan jouluvärityskuvat myyntiin jo tämän vuoden jouluksi!

Homman nimi nyt vain on se, että netti on täynnä tuotteitaan myyviä ihmisiä, joilla on mielettömät määrät seuraajia somessa, ja ihmisiä, jotka maksavat markkinoinnista (Etsyssäkin voi ostaa näkyvyyttä). Ja sitten on se tosiasia, että jos olet myynyt yhden tuotteen, kukaan ei todennäköisesti löydä sinua. Mutta kun olet myynyt 2000 tuotetta, sinut jo löydetään. (Pahoittelen sä-passiivia.) En kyllä tiedä, miten siihen 2000 myyntiin pääsee. Itse haaveilen 20 myynnistä.

Niin että nyt pyydän että käykää tsekkaamassa Etsy-kauppani ja katsokaa olisiko joku kuvista sellainen, että te itse haluaisitte, tai teidän lapsenne tai kummilapsenne tai lastenne kaveri tai teidän itsenne kaveri tai naapurinne tai naapurinne koira tai naapurin koiran kouluttaja haluisi, värittää sen. Ja sitten olisi kauhean kiva jos vinkkaisitte asiasta eteenpäin, jos tulee mieleen joku sopiva jolle vinkata.

https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Ei muuta tällä kertaa! Auvoisia syyspäiviä teille!

lauantai 17. elokuuta 2019

Chemisette eli komia miehusta ja kaulukset nuken empireasuun


Täällä taas! Tätä häkellyttävää aktiivisuutta tuskin kestää pitkälle. Blogosfäärin täytyy varmasti pian taas tulla toimeen ilman panostani. Mutta sitä ennen sinne pamahtaa nämä 22 kuvaa selityksineen! Varautukaa siis jälleen rullaamaan pitkälle! Lämmitelkää etusormenne ensin! Koukkuun, suoraan! Koukkuun, suoraan! Toistakaa vielä muutaman kerran!

No niin. 

Väsätessäni juttua 1800-luvun alun muodista heräsin huomaamaan, että Roisinin (nimessä on painomerkkejä vokaalien päällä, mutten jaksa tuottaa niitä nyt) (äskeisen ja tämän suljetekstin vaivalla ehkä olisi kannattanut) kävelyasusta uupuu palanen. Nimittäin chemisette. Eli siis valemiehusta. Paidan etumusta (ja kauluksia) esittävä juttu. En ole löytänyt sanalle suomalaista vastinetta, että mennään chemisettellä (ranskaksi se tarkoittaa pientä paitaa).

Koska minulla on keskeneräisiä töitä noin 13 (tämä luku kattaa siis aktiivisesti keskeneräiset työt, ne keskeneräiset työt, jotka pitää kaivaa esiin arkeologisen asiantuntemuksen ja varovaisuuden kanssa, ovat huomattavasti lukuisammat) olin heti innokas ottamaan jonon ohi taas uuden pikaisen pikkuprojektin. Kun oli kangaskin olemassa ja kaava ja ohjeet. Niin mikä siinä äkkiä ommellessa yksi pikku chemisette.

No. Viikko siinä vierähti.

Apuna käytin Janet Arnoldin Patterns of Fashion 1 -kirjan ohjeita. Vilkaisin myös Nancy Bradfieldin kirjaa Costume in Detail. (En tee nykyään mitään ilman näitä kirjoja. Siis mitään aikakausipukuompeluun liittyvää.) Kangasvalinta oli itsestään selvä. Norjalainen Instagram-ystäväni postitti minulle Yhdysvalloista tilaamaansa valkoista puuvillaorganzaa keväällä. Minun oli vielä testaamatta kangas, joten tässä tuli hyvä syy kokeilla sitä.
 
 VOIN KERTOA ETTÄ ON KIVA KANGAS.

Alla seuraa melkein kattava selostus siitä  miten tein chemisetten, niin että te blogini lukijat voitte kotonanne heti tehdä samanlaisen (koska chemisettehän teiltä juuri puuttuu). Lopuksi tietysti on kuvia valmiista asiasta.

Katsoin Arnoldin kirjan kaavoja ja asetin vessapaperinpalasen päälle nuken empiremekon yläosan kaavat ja piirsin summittaisesti suunnilleen samanmalliset palaset kuin Arnoldin kirjassa. Lisäsin kangasta leikatessani reilusti varaa laskoksiin. Jopa ihan oikeasti mittasin vähän, että miten paljon ylimääräistä leveyttä palaset ehkä tarvitsevat.

Sitten aloin tehdä koristelaskoksia. Näille on joku sana suomeksi. (Hiuslaksokset! Ei ihme etten ikinä muista sanaa.) Mittasin viivaimella 5 mm aina edellisen laskoksen taitteesta, taitoin kankaan viivaimen avulla, jonka jälkeen pikku sormineni näpersin  siitä sitten uuden laskoksen taittamalla hommelin uusiksi. Sellainen silmämääräisyyden ja puolipedantin mittaamisen yhdistelmä toimi kivasti.

Tämä puuvillaorganza on niin ihanaa, että väitän että pedantimmalla paneutumisella olisi ollut mahdollista saada viivasuorat laskokset. Kankaassa kun on sellaista jämäkkyyttä ja vähän kuin tahmeutta. Vaikka se onkin äärimmäisen ohutta ja ilmavaa.

Pistelin tukiompeleen laskosten (noin) puoliväliin mallin mukaan. Eli laskokset (ja etukäänteet) pysyvät kasassa kaula-aukon ja alareunan käänteiden/saumojen ja keskellä menevän tukiompeleen ansiosta. (Kappaleiden sivureunojen käänteet ompelin normaalisti.)

Luulin että tämä homma on nopea, kun ei tarvinnut laskoksiakaan pitkittäissuunnassa ommella yksitellen kiinni, ja oletin että tässä kohtaa chemisette on jo melkein tehty. Mutta kaikkea sitä voi luulla ja olettaa. Kauluksessa oli nimittäin yllättävän paljon puuhaa.

Seuraavaksi ompelin kaula-aukkoon reunuksen (ja siihen silkkinauhat kiinnitystä varten - oli kivaa kun kotoa löytyi sopivaa nauhaakin). En ollut aivan varma, mitä Janet Arnold ohjeisti ihmiskoon chemisetten kauluksen ratkaisuiksi. Joskus ompeluenglanti tuottaa minulle vaikeuksia. Mutta ymmärtääkseni hän ohjeisti tekemään jotakuinkin kuten minäkin tein. Kapinoin ensin ohjetta vastaan, koska se tarkoitti lisää kangasta kaulan ympärille (ja pelkäsin pönäkköjä pullotuksia), mutta kun kolmena yönä mietiskelin asiaa ja pohdiskelin miten minä tekisin, päädyin aina samaan tulokseen ohjeen kanssa. (Jatkan tästä kohta.)

Kumpikin kauluksen röyhelö on 48 cm (laskeskelin pituuden suhteessa Arnoldin kaavaan). Arvelin ensin että lähes metri röyhelöä nuken kaulan ympärillä on aika paljon. Mutta eipä ollut. Ei tästä kankaasta.

Puolisen metriä kangasta rypytettynä. Tuo silittämätön röyhelö on aika villi. Sekin olisi kyllä varmasti toiminut nukelle. Mutta tuo laskoksille silitetty meni niin olemattoman pieneen tilaan, että havaitsin että kangasta olisi voinut helposti rypyttää vaikka 20 cm enemmän.

Säästin vaivojani ja laskostin kaulusröyhelöt silmämääräisesti. Ensin suhteellisen pienellä pistolla ompelin rypytyslangan ja sitten silittelin sormin rypyt litteiksi. Lopuksi näytin niille vähän silitysrautaa. Ihme ja kyllä en polttanut sormiani. Kangasta sen sijaan vähän kärvensin. Puuvillaorganzaa ilmiselvästi ei kannata silittää puuvilla-asetuksilla (ainakaan ilman väliharsoa - mutta eipä tuollaisia laskoksia väliharson kanssa pysty käsittelemään).

Hankalaksi homma muuttui tässä, kun luulin pääseväni helpoimmalla kun yhdistän röyhelöt nuppareilla ja sitten pikaisesti harsin ne yhteen, jotta voin kiinnittää ne nauhaan. En oikein ymmärrä, mikä minua vaivasi, kun päätin jättää harsimatta laskokset paikoilleen. Minä nimittäin harsin laskokset aina paikoilleen. Yleensäkin harsin aina kaikkea minkä vain voi harsia. Niin että ehkä minulla oli joku hetkellinen tajuttomuuskohtaus aivoissa tai jotain, mutta päätin siis jättää harsimatta laskokset.

Ja niinpä minulla oli sitten kaksi röyhelöä, toinen toista ehkä sentin pidempi (mikä on mahdottoman paljon tässä mittakaavassa), joiden laskokset liukuivat haitarimaisesti edestakaisin rypytyslangalla, kun yritin harsia heitä (röyhelöitä) yhteen. Ai että se meinasi tehdä minusta hullun. Mutta onneksi ompelin niitä yhteen samaan aikaan kun meillä oli raamattupiiri, niin että kanssalähimmäisten läsnäolo ja henkevä keskustelu Vanhan Testamentin liitoista esti minua pimahtamasta ja repimästä pelihousuni.

Arnoldin ohjeessa kukin röyhelö liitetään omaan nauhaansa ja yhdistetään sitten kaulan reunukseen. Nukkemittakaavassa se olisi ollut vähän villi veto, kun rajansa sillä, miten paljon kangasta voi pienelle alueelle ängetä. Siispä kiinnitin röyhelöt yhteen ja samaan nauhaan. Ja ompelin sen sitten reunukseen kiinni. Ja tämä ratkaisu oli kolmen yön miettimisen jälkeen ainoa oikea, koska en keksinyt muuta keinoa jolla kaula-aukon saumanvarat saa nätisti huoliteltua piiloon (harsomaisen läpinäkyvä kangas ja pystykaulus = saumanvarat olisivat näkyneet rumasti läpi jos niitä ei olisi kätkenyt reunuksen sisään) ja miten röyhelöt pysyvät pystyssä eivätkä lörpsähdä olkapäille.

No niin. Siinä se on. Valmis laite.

Takaakin nätti. Ja mikä parasta, selän yläreuna näkyy mekon/takin kaula-aukosta.

Koska olin laiska laskosten paikoilleen harsimisen kanssa, ne pääsivät liikkumaan estoyrityksistäni huolimatta kun säädin röyhelöitä nauhaan kiinni. Seurauksena on, että kauluksen röyhelöt eivät jakaudu aivan tasaisesti. Seikka ahdistaa minua vähän. Mutta vain vähän.

Pesin käsiäni pitkin puuhaa. Mutta tällainen valkoinen herkkä kangas ottaa nokkiinsa ihan olemattomista. Niin että se näyttää paikoin siltä, että olen käsitellyt sitä tahmatassuin.

Siinä lepää alusvaatteiden päällä. Laskeskelin että tuossa edessä silkkinauhojen päiden lisäksi (ja niiden päät taitoin sisälle kaksinkerroin) on noin 13 kerrosta puuvillaorganzaa (kun huomioi että laskoksissakin tulee kerroksia). Mielestäni aika käsittämätöntä.


Ja mekon alla. Tämä mekko ei ole ihan kyllä paras chemisetten kaveri. Kai se on tuo väri. Mutta vähän myös miehustan mallikin kaikkine rypytyksineen ja pistoineen. Niin että voihan nenä, pitääkö minun ommella leninki chemisetteä varten? (Kuvassa on laiska irtohihatesti. En jaksanut ängetä hihojen yläosaa mekon hihojen alle, mekon hihojen reunat kun ovat varsin napakat.)

Ja sitten takin kanssa. Tämän kanssa chemisette sopii mielestäni kuin optikon valitsema piilolinssi likinäköisen silmään (mieheni ja minun sanonta, paljon miellyttävämpi kuin "sopii kuin nyrkki silmään").

Päähinettäkin piti sovittaa.

Olen ommellut kyseisen bonetin muutama vuosi sitten. Olen miettinyt, että pitäisikö se purkaa osiin ja laittaa lierin sisään kovike. Joka tapauksessa. Tämä päähine on söpö, mutta haluaisin tehdä Roisinille bonetin, jonka lieri olisi olkea ja takaosa kangasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että päähine olisi vaalea. Lieri olisi oljenvärinen, kullanruskea, vanilja tai valkoinen. Takaosa jotakin raikasta. Mutta tämä violetinlaventelinminkälievärinen bonetti sai minut miettimään, että onko vaalea päähine pliisu nuken vaalean hipiän ja valkoisen hameen kanssa?
Piti tehdä testi. Olen nyt kallistumassa vaaleaan. Mitä mieltä te olette? Tummempi ehkä sopisi useamman erilaisen asun kanssa. Vai sopisiko?

Vielä nämä pari kuvaa neitosesta kauluksineen. On se vain kiva viimeistely asun yleisilmeeseen! (En muuten ole käsitellyt minkään näiden kuvien värejä. Ihan oikeasti tuo keltainen silkki on tosi keltainen.)




torstai 8. elokuuta 2019

Poldark-henkinen nukenasu: 1700-luvun villakangastakki



Ällistytän tässä teitä jälleen uudella blogitekstillä! Olen itsekin häkeltynyt omasta aktiivisuudestani. Sain villakankaisen sinivihreän nukentakin valmiiksi, ja heti olen sitä teille jakamassa. Ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina!


Löysin tämän villakankaan Porin Nuikkisen ihmeellisistä kokoelmista jokunen vuosi sitten. Ostin silloin samalla sinapinkeltaista mukavatekstuurista puuvillaa hametta varten. Aioin tehdä kyseisistä kankaista 1700-luvun maalaishenkisen asun. Homma vain jäi roikkumaan, sillä minua pelotti löysähkökudoksinen villakangas.

Vaan ei se nyt niin vaikeasti käsiteltävää ollutkaan. Kunnon saumanvarat vain ja kunnolliset reunojen huolittelut kehiin. Sen jälkeen kaikki oli ihan tavallista ompelemista.

Tähän saakka:


Kyllä. Siinä on erikoisia reikiä. Kyllä. Ne ovat tuholaiseläimen tekemiä. Yksikössä. Yhden tuholaiseläimen. Nimittäin villaa syövän Käpylän suloisimman tuholaiseläimen tekemiä. Rakas kissamme Astrid kaivoi keskeneräisen työni käsityöpussista ja pisti rouskuttaen. Kiitos. Kivaa.


Keskimmäisen ja oikeimmanpuoleisen palan leikkasin uusiksi. Koska kangasta oli tosi naftisti ja koska en halunnut tehdä aivan kaikkea uusiksi, jätin tuon vasemmanpuoleisen palan kolon piilotettavaksi saumanvaroihin.


Puolet jo aiemmin tekemästäni työstä piti tehdä uudelleen ennen kuin pääsin tähän pisteeseen. Mmmmh. Täytyy sanoa, että kissa on harvinaisen söpö, kun sille antaa anteeksi tämänkin tihutyön!


Minulta puuttuu vielä monia ompeluun liittyviä perushahmotuskykyasioita aivoistani. Niin kuin että pitääkö lyhyt helmakaistale tönköstä kankaasta leikata suorakaiteeksi pitkulaksi vai kaarevaksi pitkulaksi. Päädyin huopatestien jälkeen kaarevaan.


Laskostin muutaman pienen laskoksen sinne tänne silmämääräisen symmetrisesti ja ompelin ne parin piston mitalta kiinni (pistosin myös laskosten yläosat suppuun kiinni). Päätin ommella helman suoraan sen yläreunasta kiinni vuorin alareunaan. Kankaan taite olisi tuottanut liikaa tavaraa vyötäisille.



Ei ihan kovin tiptop-siisti tuo, että paksu villakankainen helma on reunastaan suoraan vuorissa kiinni. Muttei kyllä kovin pahakaan näky. Ja tärkeintä on tietysti että ulospäin homma toimii. (Kuvassa alempana aiemmin ompelemani 1700-luvun takki.)

Laina-asustein. Ihan hauska tuon kuviollisen huivin kanssa. Tumma essu ei oikein toimi.
En pukenut alle kureliiviä, ettei nukesta tulisi aivan pönäkkä. Vuorikankaaksi valitsin nakapan puuvillan, että takissa olisi mahdollisimman paljon ryhtiä. Ihan kivasti se istuu. Ihmeen pieneen littanaan sain pisteltyä kaikki saumanvarat olkapäillä. Pelkäsin paljon tönkömpää lopputulosta. Onneksi nuken iso pää auttaa asiaa. Nämä Animator-nuket antavat aika paljon anteeksi, mitä tulee tönkköihin olkasaumoihin.


Sinapinkeltaisella hameella ei taida olla kiire valmistua, sillä renessanssiasun hame sopii mainiosti takin kanssa (ei ollut itsestään selvää, että se sopisi - hameessa on niin tuhti vyötärö). Ihastuin tähän punaisen ja sinivihreän yhdistelmään. Hellii silmiä. Siis minun silmiäni. Teidän silmistänne en tiedä. Meillä kun on erilaisia ymmärryksiä siitä, mikä on kaunis väriyhdistelmä, ja minun värisilmäni kun on joiltakin osin vähän häiriintynyt.

Lopuksi pitää vielä sanoa, että odotan innolla seuraavaa villakangasprojektiani. En tiedä onko muotoiltavuus villakankaan perusominaisuus vai oliko tämä erityisen mukavasti kudottua. Mutta tätä kangasta oli yhtä ihastuttavaa käsitellä kuin pellavaa ja raakasilkkiä.


Ennuste Poldarkin päätöskauden tapahtumista

Koska en ole lukenut Poldark-kirjoja, en tiedä miten kenellekin henkilölle käy. Mutta minulla on arvelu, ja se pitää tänne nyt jakaa ennen kuin katson päätöskauden ensimmäisen osan.

Ennusteeni on: 

Drake hirtetään. Morwenna heittäytyy jyrkänteeltä mereen. Caroline tulee raskaaksi ja kuolee synnytykseen. Dwight värväytyy armeijaan ja kuolee taistelussa. Geoffrey Charles alkoholisoituu, pelaa omaisuutensa pois ja kuolee katuojaan. Ross joutuu kaksintaisteluun, voittaa sen, mutta jää kiinni ja hänet hirtetään. Nampara palaa, Prudie kuolee tulipalossa yrittäessään pelastaa lapsia. Demelza menettää järkensä. Sam lähtee kiertämään maata maallikkosaarnaajana ja ottaa Demelzan mukaan. He elävät almuilla kunnes kuolevat kulkutautiin. George Warleggan jää masentuneena ja katkerana asumaan Trenwithiin. Hän tietysti on hankkinut omistukseensa kaikki Poldarkien maat ja kaivokset ja talot (tai niiden palaneet rauniot).

Voihan. Miksi edes ajattelin katsoa tämän päätöskauden(kin)?

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 3: 1800–1820


Ikioma kuvitukseni.
Varoitus! Obs! Achtung! Warning! 1) Helleaivot. Oikoluin kolme kertaa. Pelkään että joukkoon jäi silti kauheuksia. Olkaa armolliset. 2) Tämä on pitkä.

Tässä on varmaan tullut sanomattakin selväksi, että muotioppaani rajautuu pelkästään naisväen pukeutumiseen. Kuka miesten muodista nyt muka välittäisi? (No minä, esimerkiksi. Mutta se vaatii aivan oman perehtymisensä, ja minulla tieto aiheesta hipoo nollaa.) Toinenkin rajaus on ilmeinen: en ole bloggaamassa muusta kuin vauraamman väen pukeutumisesta.

Nyt kun nämä reunaehdot on tehty selväksi (vaikka olivathan ne selvät jo ennen kuin niistä sanoin), siirrytään 1800-luvun alkuun. Napoleon marssi pitkin Eurooppaa ja Beethoven omisti hänelle sinfonioitaan (no, yhden) ja sitten veti omistuksensa pois, Jane Austen kirjoitti minkä kerkesi, skandaalimainen valssi levisi Euroopassa ja naisväki pukeutui niin järkyttävän paljastavasti, että seuraavan yli sadan vuoden ajan naiset eivät millään kyenneet vastaavaan shokeeraamiseen ennen kuin hipit polttivat rintsikkansa. Ja tämän virkkeen kirjoitettuani minun pitäisi varmaan etsiä tietolähteistä, että mitä oikeasti on tapahtunut milloin ja mitä oikesti ylipäätään on tapahtunut.*

Tämä muotioppaan osa käsittelee ylimalkaisesti (muahhahhaahhaaaa – niin luulin kun aloitin! että pikaiseen vähän jotakin kasaan)  1800-luvun kaksi ensimmäistä vuosikymmentä, vaikka itse piirtämäni aikajana alkaakin vuodesta 1810. Muodin muutokset harvemmin ovat tapahtuneet naps yhdessä yössä kaikkialla. Ne tapahtuivat päällekkäin, ja eri suunnilla Eurooppaa oli muodissa omat leimansa. Tässä kaksi syytä sille, minkä vuoksi pitäydyn muotioppaassani yleislinjoissa. Kolmas syy on se, että en minä oikeasti osaa käytännössä erottaa tyyliin vuoden 1808 ja 1813 asuja tai englantilaisia ja saksalaisia asuja toisistaan. Enkä minä oikeasti tiedä näistä juuri mitään oikein kunnolla. Eli. Muotioppaani idea on vain saada riippukeinussaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa kesälukemisena ahmivalle henkilölle syntymään jonkinlaiset mielikuvat siitä, minkälaisissa hepeneissä Austenin sankarittaret kulkevat. Toisaalta tarkoitukseni on auttaa televisiota katsovien pukudraamojen ystäviä bongaamaan tämä aikakausi. Tosin tämä aikakausi on juuri se, jonka lähes kaikki erehtymättä osaavat bongata, niin että periaatteessa tuhlaan aikaani tässä parhaillaan.

Puhun tässä jutussa koko ajan empirestä, mutta joku pikkutarkempi ehkä puhuisi pikkutarkemmin. Wikipedia kertoo, että:

Direktoriokauden aika: 1795–1804
Empire:1804–1815
Regencytyyli: 1811–1820/30
Eikö olekin helpompi puhua vain empirestä, jooko?

Kirjoja (ja niihin perustuvia leffoja ja tv-sarjoja) tältä ajalta on esimerkiksi Tolstoin Sota ja rauha, Austenin melkein koko tuotanto ja Thackeraryn Turhuuden turuilla (Vanity Fair – josta juuri nyt muuten löytyy uusi tv-versio Areenassa).
Ja sitten.


JOHTOLANGAT

- vyötärö ei ole vyötäröllä vaan häkellyttävästi kainalossa ja rinnan alla
- helma roikkuu suorana alas (liioittelen!)
- valkoinen on päivän väri joka päivä aamusta iltaan (liioittelen!)
- puuvilla on in ja pop
- ensimmäinen assosiaatio on yöpukuihin
- oikeasti he olisivat halunneet että me ajattelisimme muinaisia kreikkalaisia emmekä yöpaitoja, kun ihailemme heidän asujaan
- hiukset söpössä miesnutturaa ennakoivassa syherössä päälaella/takaraivolla, ohimoilla kiharoita


MUODOLLINEN PUKEUTUMINEN
Ensin vähän ajan pukukoodia. Termistö ei ole aivan yksiselitteistä. Enkä todellakaan tiedä sanoille suomalaisia vastineita.

Aamupuku/Iltapäiväpuku ('morning dress', 'afternoon dress', 'undress')(kyllä, 'undress'): Epämuodollinen asu kotona löhöilyyn (vrt collegehousut ja fleecehuppari), shoppailuun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun.

Puolitällinki/iltapuku ('half dress', 'evening dress', 'half full dress', 'afternoon dress', ah nämä eivät lopu): Iltapuku assosioituu meillä nykyään naisen muodollisimpaan asuun, eikö vain? Mutta 'evening dress' ei ollut 1800-luvun alussa se muodollisin pukeutumisen muoto. Tämän koodin asut olivat kuitenkin varsin fiinejä ja laadukkaista materiaaleista ja tarkoitettu kaikenlaisiin hienoihin sosiaalisiin tilanteisiin, kuten päivällisille, teatteriin jne.

Täysi tällinki ('full dress'): Muodollisille päivällisille ja vastaanotoille. Asusta löytyi laahusta, pitkiä hansikkaita (lyhyet hihat), näyttäviä koruja.

Tanssiaisasu: Koska se oli tanssia varten, siinä ei ollut laahusta. Fiksu veto.

Hoviasu: Tosi muodollinen ja ihan oma juttunsa.

Kollaasi 1. Fiinit asut.  Tiedot tekstin lopussa.
Yllä olevissa muotipiirroksissa näette kaikentyylisiä juhlavia asuja (miinus tuo yksi ulkoilija) pääasiassa hyvin kevyistä kankaista ja keveissä väreissä. Silminnähden selkeä tyylissä tapahtuva muutos näkyy leninkien helmoissa. 1820-luvun lähestyessä niihin alkaa kertyä painoa kaikensortin kuorrutusfrillojen vuoksi. Kuvista näkee myös, että 1810-luvun lopulla (neljä viimeistä esimerkkiä) vyötärö kävi huikean korkealla, käsittääkseni korkeammalla kuin kertaakaan koko empiretyylin ajalla.

Ylärivin vasemmalla oleva laahuksellinen mekko on täyttä tällinkiä. Punainen asu on puolitällinkiä ('half dress'). Kuten näkyy, puolitällinki on hyvin pyntättyä silti. Asun hihat näyttävät olevan irroitettavat (alkuperäistekstissä niistä sanotaan, että Mechlinin tai Brysselin pitsiä). Ylärivin keskimmäisen kuvan valkea asu on jälleen täyttä tällinkiä, sen sijaan vaaleanpunainen pitkähihainen on iltapuku. Valkosininen takaapäin kuvattu viehättävä asu on tanssiaisleninki. Oikeimmanpuoleinen eksoottinen iltapukuilmestys on poloneesi. Alusleninki on sinistä satiinia, päällä oleva poloneesi (se on edestä avoin päälimekko, näin mutkat suoriksi selitettynä) on harsomaista kangasta, ehkä kreppiä.

Alarivin vasemmalla on taas iltapuku tai puolitällinki. Ei kuitenkaan mitään puolinaista minusta tässä elegantissa hatullisessa tyylissä. Asun punainen yläosa (uskoakseni erikseen puettava) on satiinia tai samettia. Seuraavassa kuvassa ollaan vuodessa 1817. Huomion arvoista tässä asussa on läpikuultavat harsomaiset hihat. Niitä löytyi iltapuvuista ainakin 1830-luvun alkuun asti, kun ensin vauhtiin pääsivät. (En tiedä, oliko muodin alkulaukaus juuri 1817 vai jo aiemmin.) Alarivin keskimmäinen näyttävä asu on oopperapuku. Suunnattu tietysti kuuntelijoille. Ei lavalle. Dramaattinen tummansinisenluumuhko asu ja rivin viimeinen leninki ovat jälleen puolitällinki-iltapukuja. Kun näitä katselee näyttävine päähineineen kaikkineen, on vaikea nähdä logiikkaa iltapuvun ja täyställingin välillä!
Oma piirrokseni, jonka lähteenä käytin Janet Arnoldin teosta Patterns of Fashion 1. Piirustus on kursailematon kooste Arnoldin kirjan kolmesta museoasua esittävästä piirroksesta. Aivotyöni nolla. Josta johtuen oikeimmanpuoleiselta neidolta puuttuu takin kauluksen yläpuolelta kevyt röyhelö.
Piirros yllä esittelee muutaman kiinnostavan seikan. Ensinnäkin empirehelmat nyökkäsivät alussa vielä 1700-luvun lopun muodille. Tarkoittaen esimerkiksi sitä, että oli vähän laahusta. Ihan arkisissakin asuissa. Jatkossa laahusta löytyi vain muodollisissa asuissa. Toiseksikin kuva esittelee aikakauden asujen kauniit selkäleikkaukset. Selkäkappale oli parhaimmillaan lähes kolmio. Koko aikakauden ajan olkasaumat olivat yleensä takana, mikä tuo kivan ilmeen leikkauksiin.

Kolmanneksi kuva esittelee asujen kiinnityksiä. Napit takana ei ole mikään kummallinen juttu. (Käytössä oli myös hakaset ja ihan vain piilossa olevat nyörit.) Mutta niin kutsuttu etuläppäkiinnitys (oma sanani, englanniksi esim. 'apron front') onkin hauskempi juttu ja suorastaan houkutteleva bongattava tv-sarjojen puvustuksista. Kun näette Austen-filmatisoinnissa neitosen takaapäin ja huomaatte että selässä ei ole nappeja eikä keskisaumaa yleensäkään, tiedätte että leninki kiinnitetään edestä. Seuraavaksi voittekin alkaa tarkkailla mekon rintamusta, kun näyttelijätär suvaitsee kääntyä kohden kameraa. Saatatte häkeltyä, sillä miehusta melko todennäköisesti näyttää siltä, ettei siinäkään mitään kiinnitystä ole. Mutta kyllä siellä miehustassa piileksii kiinnitykset. Joskus ihan näkyvät napit. (Entisaikoina kiinnitysvälineinä toimivat usein neulat. En ole varma salliiko nykyaikaiset näyttelijättärien ammattiliiton säännöt neuloja heidän rooliasujensa rintamuksessa.) (Lisäksi mekon pääntiessä saattoi olla vain yksinkertaisesti kiristysnyörit. Että kiinnitystä riitti moneen lähtöön. Ei kuitenkaan vetoketjua.)

Neljänneksi kuva esittelee kauniin takkimallin, pelissen, mutta se ei ole olennaista vielä tässä välissä. Eikä itse asiassa myöhemminkään. Kunhan piirsin kuvaan mukaan tuon takin.

Ja nyt kaiken edellisen valossa askel eteenpäin mars.

Listaan lyhenteet loppuun.
Siinä teille käytännössä yöpukuja. Ei kun siis juhlavia asuja. Museoiden tiedot ei monin osin mainitse näiden leninkien käyttötarkoituksia, mutta materiaaleista päätellen ne eivät kuulu kotona löhöily -koodin asuihin.

Ja mitä tästä kuvasta nyt voidaan päätellä? Paitsi että bloggaaja täällä ei osaa harjoittaa karsintaa. No että valkoinen oli in ja pop, kuten aiemmin mainitsin. Ja ohuen ohuet kankaat samoin. Lainaan Nancy Bradfieldin kirjaa Costume in Detail, jossa Bradfield lainaa vuoden 1803 The Lady's Monthly Museumia (mikä ihmeen julkaisu tuollainen on? kuukausittainen museo?): "a dress may now be made so exceedingly fine and thin, that it may be carried in a pocket-book or conveyed by the two-penny post to any part of the town". Hämäräksi minulle jää, että mikä tuo taskukirja on ja mikä oli kahdenpennynpostin paino- ja kokoraja. Mutta asiayhteydestä päätellen homman idea on, että kangas on tosi ilmavaa ja leninkin menee tosi pieneen tilaan. Vähän niinkuin nykyään retkeilyvarusteet.

Tämän kaiken keveyden idea oli jäljitellä antiikin kreikkalaisten tunikoja (kai ne on tunikoita?). Se oli tuona aikana iso juttu. Kreikkalaisten jäljittely. Hiustyyliä myöden. Kun näitä valkoisia laskeutuvia asuja katselee, on todettava, että kyllä se assosiaatio sieltä löytyy.

Olettaisin, että vasemmanpuoleisimmassa on etuläppämeininki. Keskimmäisessä lienee nyörit. Mutta ei noin avoimen pääntien kanssa tarvi miettiä, miten puku päälle puetaan.
Lähikuvassa hienostuneita materiaaleja. Valkoinen kirjointa valkoisella oli suosittua, kuten näkyy. Samoin kashmirvillaiset shaalit. Pitäisikö sanoa pashminat? Ne kulkeutuivat Intiasta Eurooppaan ensimmäistä kertaa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulle tultaessa ne oli pitkän aikaa kuuminta hottia. (Ne myös oikeasti lämmittivät. Mikä oli tarpeen vetoisissa kartanoissa, kun neidot keikistelivät harsokankaissa.) Ne, joilla oli rahaa, hankkivat aidon aasialaisen tuotteen. Vähemmän vauraat hankkivat Skotlannissa (tai muualla Euroopassa) kudotun. Siihenkään tuskin oli varaa silti kuin varakkailla. Kaikkein rikkaimmilla oli varaa tehdä kashmirvillaisesta huivista itselleen tunikan, jonka saattoi sitten asustaa toisella pashminahuivilla:

Gros n. 1808: Keisarinna Joséphine. Alkuperäinen teos museossa Nizzassa, tämän bongasin thedreamstress.com-sivulta. Kyseiseltä sivulta myös bongasin tuon, että todella, hänellä on kaksi kerrosta huiveja.
Mutta ei 1800-luvun alku ollut pelkkiä valkoisia yöpukuja:



He käyttivät myös keltaisen ja oranssin sävyjä!



Ja vuonna 1820 alkoi uudet tuulet puhaltaa. Vyötärö oli jo alempana, helman runsaus takana, helman helma raskas. Ja huomatkaa harsohihat! (Ja kyllä, kirjoitin tosiaankin 'helman helma'!)

Eivätkä kaikki muodolliset asut olleet lyhythihaisia (tai harsohihaisia):



Vasemmanpuoleisimmassa (kiinnitys edessä) on taas mielestäni vähän jäänteitä 1700-luvun lopusta. Keskimmäinen viehättä asu on koristeltu puuvilla- ja hopealankakirjailuin, joiden seassa on jotakin paljettien tapaisia. Kummatkin siniset asut ovat silkkiä (reunimmaisen shaalikin on silkkiä), ja reunimmaisen leningin helman alareunassa on vuorausta/täytettä ('padding' - helle alkaa saada minut unohtamaan kaikki sanat), niin että helma pysyy laajana.

1) N. 1805, VA. 2) 1815, Nordiska museet. 3) N. 1810, VA. 4) N. 1820, MAAS.
Tässä lähikuvia materiaaleista ja yksityiskohdista. Ensinnäkin näette takaleikkauksen muodon tässä hyvin. Tarjolla on myös ilmavaa harsomaista kangasta. Ja sitten hihoissa ajalle tyypilliset elementit: tuollaiset läpät olkapäillä tai sitten pikkuinen puhvihiha pitkän hihan päällä. Näistä lisää kävelypukujen yhteydessä.

Todistusaineistoa muotokuvien kautta:

Vasemmalla: Blondel 1808. Oikealla: Stieler 1823. Lähde: Wikipedia.
Vasemmalla näemme skandaalimaisen paljastavasti neidon polvilumpiot! Lisäksi näytillä on reittä ja säärtä. Nimittäin niiden muodot. Hirvittävää! Kirjoittaa bloggaajanne shortseissaan parvekkeella! Aikakauden pilapiirroksista löytyy kuvia, joissa ohuen ohuisiin leninkeihin pukeutuneet naiset ulkoilevat ja tuulenvire on kietonut kankaan naisten muotojen ympärille varsin paljastavasti. Ne ovat aika karkean näköisiä piirroksia. Tämä tässä yllä esittelee ilmavan kankaan jonkin verran hienostuneemmin.

Kumpikin neito on somistanut asuaan annoskateutta herättävällä pashminalla. Hiukset ovat hyvin tyypillisellä kampauksella. (Minulla on kutina, että myöhäisemmällä neidolla on 1820-luvun loppua ja 1830-lukua ennakoiva korkeampi nuttura takaraivolla. Mutta kutinani voi olla turha.) Maalauksista näkyy erinomaisesti vyötärölinjan laskeutuminen. Sen sijaan helman muutokset eivät tässä niin selvästi näy (ainakaan minä en osaa niitä lukea). 1820-luvun puolelle sijoittuvan maalauksen neidon helman takana on toki selvästi enemmän kangasta kuin edessä, ja helma on runsaasti koristeltu.

Lopuksi (siis tämän aihepiirin lopuksi, blogiteksti on jatkumassa edelleen, joten kannattaa käydä hakemassa lasi vettä tai ehkä voikkari seuraavan kuvan jälkeen) pikainen katsaus, että miltä empireajan muodollinen pukutuminen voi näyttää television ruudulla.

Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC). Kovasti olisi tehnyt mieli kasata isompi kollaasi. Mutta jossakin kohtaa minun pitää varjella teitä rakkaita lukijoitani yliannostukselta. Tämä on se kohta.
Mitäs näistä nyt sitten sanoisi. No. Mielestäni kyseinen Austen-filmatisointi on paras kaikista, puvustusta myöden. (Ainoa isompi kritiikki, mihin olen pukuintoilijasivustoilla törmännyt, on että joissakin kohtauksissa joillakin neitosista on päiväsaikaan liian iso kaula-aukko ilman peittävää huivia. Jossakin mainittiin, että kampaukset ovat ajallisesi pukuja edellä.) Erityisen ihailtavia ovat herra Bingleyn sisaret, joiden eleganssi saa Bennetin tytöt näyttämään vähän maalaistylleröiltä. Joo, nykyihmisen silmiin neiti Bingley ja rouva Hurst ovat koreita kuin riikinkukot, jonkun mielestä ehkä naurettavia. Mutta minussa noissa materiaaleissa, väreissä ja somisteissa on jotakin erityistä. Ja kun vertaatte niitä aiempiin kuviin ajan muodista, löydätte yhtymäkohtia sieltä täältä.  Vasemmanpuoleisessa kuvassa Eliabeth Bennet edustaa keveämpää ja raikkaampaa tyyliä.


RENTO PUKEUTUMINEN

Kollaasi 2. Rennot asut.
Kuvakollaasi yllä antaa olettaa, että ajan naisväki pukeutui aina valkoiseen. Ei se tietysti niin ollut, mutta muotipiirrokset esittelevät asian aikalailla siten. Valkoista musliinia aina ja kaikkialla. Mutta on näissä valitsemissani kuvissa pieniä huomioitavia juttuja, vaikka ne äkkiseltään näyttävät kaikki samalta mekolta. Kuten että toisessa ja neljännessä kuvassa (viimeisestä en ole varma) näkyy neidoilla olevan ylipitkät hihat, jotka on sidottu ranteista kiinni. Hauska pieni jippo tuomaan ilmettä. Keskimmäisen leidin kaulus (oletettavasti irrallinen) on lainaus jakobiinisen ajan muodista (1500-luvun loppupuolelta 1600-luvun alkupuolelle). Olisi kiinnostavaa ottaa selvää, oliko empireaikana jakobiinijutut muutenkin muotia. Viimeinen kuva näyttää ulkoilijalta, mutta kyseinen muotipiirros on nimikoitu aamupuvuksi. Tarkoitus on kai osoittaa, että tässä on tällaista epämuodollista hengailua (ollaan lähdössä tyttöjen kesken ostoksille). Takki, joka neitosella on, on kevyt kesätakki, pelisse-mallia.

Valitettavasti en löytänyt muotipiirroksia, joissa olisi ollut muita kuin valkoisia oloasuja.

Ok, ok, ok! Piti palata googlen ääreen, se oli ehkä sadasviideskymmenes kerta. On niitä väreissäkin. Pahoillen että kollaasin valikoima on niin yksipuolinen. Tosin valkoiset leningit on mammuttimaisesti yliedustettuna tarjonnassa, niin että sikäli ei kollaasini mene pieleen. Ja tasapainotetaan tilannetta tällä uudella löydöllä (oikeasti, tämä blogiteksti vain pitenee ja pitenee), joka on PAKKO jakaa tässä nyt heti:

Costume Parisien, vuodelta 1810.
Mikä kutomistyyli!!!! (Olen Satakunnasta. En suostu neulomaan.) 
1) Mahtavat puikot! Mutta kysymys kuuluu: MITKÄ IHMEEN PUIKOT NUO ON? 
2) Kirjaimellisesti näyttävä kutomistyyli, kenkiä ja laahusta myöden. Mietin vain, että kun kädessäkin on nuo kämmekkääntapaiset systeemit, että olisiko fiksu vetää huivia vähän peittämään dekolteeta. Voi tulla nuha.

Mutta siis. En juurikaan löytänyt värillisiä aamupukuja muotipiiroksista. Enkä yhtäkään arkisen näköistä asua joka tapauksessa. Mutta kyllä niitä on ollut olemassa. Ihan tavallisia mekkoja.



Kaikkien kollaasien leninkien materiaali on puuvillaa. Kaula-aukkojen koko säädyllisen rajoissa. No, vasemmanpuoleisessa on kyllä melko antelias pääntie (mutta se onkin ollut tarkoitus peittää huivilla, kuten keskimmäisessä asussa on tehty). Kuten näkyy, takana on taas nätti leikkaus eikä kiinnityksiä. Edessäkään ei näytä olevan mitään läppäviritelmää, joten näyttäisi siltä, että tämän asun kiinnitys tapahtuu kaula-aukon nyöreistä kiristämällä (noin iso kaula-aukko on kyllä mahdollistanut pään yli sujauttamisen ilman nyöreihin koskemista). Söötit nuo hihansuiden pikkuiset frillat.

Sinisen asun hihat näyttävät sen verran ylipitkiltä, että ne on saatettu sitoa ranteista. Tässäkin asussa näyttää olevan kiristettävä pääntie. Punakuvioisessa asussa (joka näin sivumennen sanoen on älyttömän suloinen) on edessä läppäsysteemi. Sivukuvasta se näkyy  helposti.  Pitkät hihat näyttävät siltä, että ne ovat irrotettavissa.

Kuva vuodelta 1811. Lähde: Wikipedia.
Tässä välissä pieni hyppäys alusvaatteisiin. Käytössä oli pehmelinjaiset korsetit/kureliivit (muistatte edellisen postaukseni linkin), mutta aina niitä ei tarvinnut välttämättä käyttää. Joskus pukujen rintsikkamainen yläosa nimittäin saattoi hoitaa tietyt korsetin tehtävät. Korsetteja löytyi lyhyenä ja pitkänä mallina.  Korsetin alla oli kevyt ja pitkähelmainen aluspaita, jossa oli kapeat lyhyet hihat ja suuri kaula-aukko (emme ihmettele sitä, miksi se oli suuri). Sitten oli alushame. Niitä oli ainakin sellaisia, joita kannatteli olkaimet ja sitten sellaisia, joissa oli yläosa.  Hienon neidon alushameen helma oli koristeltu niin, että vilaus siitä oli nätti näky. Alushousut oli uutuus, jota vain harvat jo kokeilivat. Ne koostuivat kahdesta erillisestä lahkeesta. Tuuletus oli siis kunnossa edelleen.



Yllä olevassa kuvassa keskellä on irtokaulus (irtomiehusta?) ('chemisette'). Oikealla näette, miten sellainen toimi käytännössä. Tämä tällainen kaula-aukon peittäminen kuului asiaan arkisessa aamupäiväpukeutumisessa. Vasemmalla olevan kuvan valitsin mukaan siksi, että siitä näkee niin harvinaisen selvästi, miten näppärän simppelisti kiristysnyöri on toiminut kautta aikojen.

Vasemmalla: Sharples 1820. Oikealla: Mulard 1810. Lähde Wikipedia.
Oikeanpuoleisesta kaunottaresta en mene valalle, onko kyseessä puolitällinki vai aamupuku, materiaalit kun ovat niin kovin ylellisen näköisiä hiusksissa olevaa kampaa (tms) myöden. Oletan kuitenkin sen olevan rennompaa pukeutumista, kun kaulassa on tuollainen huivikin ja kaula-aukko on noin peitetty. Huomatkaa taas hihojen nyöritys ranteessa. Ja pashmina... Vasemmanpuoleinen kaunotar on myös kuvan taiteilija. Siis kyseessä on omakuva. Hänellä näyttäisi olevan edestä avoin päälihamehärdellikerros ylimpänä. Tumma-asuinen rouva taustalla on peitetty kankaalla kaulaa myöden oikein kunnolla. (Ihanat pitsit!)

Ja sitten tv-toteutuksia.

Persuasion 1995 (BBC). Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC).
Toinen Austen-filmatisointisuosikkini on Persuasion vuodelta 1995. Ok, tykkään jollakin tapaa kaikista Austen-sarjoista ja -leffoista. Mutta tässä elokuvassa on kovin aito puvustus ja meikkaus. Henkilöt ovat hyvin vähän kiillotettuja. Kollaasin vasemmalla näkyy vilaus ohuen ohuesta päälihameesta, jossa on samaa ideaa kuin aiemman maalauksen taiteilijalla. Seuraavat kaksi neiti Elliotia on kiva esimerkki aidosta puvustuksesta. Näin mekin teemme. Pidämme samoja shortseja useana päivänä, vaihdamme vain paidan. Noin nyt esimerkkinä. Kuten näette, Anne Elliot vaihtelee kauluksia ja saa näin mekkoonsa (kiinnitys edessä) vaihtelua. Mekon kanssa on irtohihat, kuten ehkä bongasitte. Ruokapöytäseura (muistaakseni lady Russell) on peittänyt dekolteensa kauluksella ja huivilla. Kuten myös oikeimmanpuoleisen kuvan Jane Bennet. Lizzyn kaula-aukko on siinä ja siinä, vaatisiko se huivia lisäksi ollakseen sovelias aamupäivän asuun. Mutta en ole asiasta varma. Siis että onko kyseessä selvä etikettivirhe vai ei virhe lainkaan.


 KÄVELYPUVUT

Ulkoiluun oli muodollisia ja epämuodollisia asuja. Epämuodolliset olivat sellaisia millaisissa mekin liikumme. Eriparisista osista koostuvia kokonaisuuksia. Tyyliin että pannaan nyt tästä tämä lempibonnetti päähän ja otetaan tuo spenseri ja hei, nappaan tästä tämän huivin vielä, tuulee niin kovin. Fiineillä rouvilla ja neideillä oli myös oikein fiinit ja muodolliset kävelyasut. Sellainen kävelyasu koostui toisiinsa sopivista osista. Niin kuin alla.
Kollaasi 3. Kävelypuvut.
Otsikko on "kävelypuvut",  mutta mahtuu joukkoon yksi ratsastuspukukin. Ratsastuspuku (vuodelta 1817) on tietysti tuo, jossa on laahus. Ratsastuspuvun helma oli kauhean pitkä jotta ratsastajattaren kintut pysyisivät säädyllisesti peitossa.

Kollaasin pitkät takit ovat laatua pelisse. Se keksittiin 1800-luvun alussa. Koska oli niin jännittävää vissiin, että kaikkialla oli sotilaita ja Napoleon vilisti pitkin Eurooppaa, muodissa oli paljon viitteitä sotilasunivormuista. Pelissen taustalla oli husaarien takit. Tämä näkyy varsin selvästi ylärivin vasemmalla. Kyseisen uskomattoman veikeän (minulle tulee tuosta virneestä ja olemuksesta mieleen joku 1920-luku) neitokaisen oranssi pelisse on somistettu turkiksin ja punoksin, varsin husaarityyliin. (Kuva on vuodelta 1811.) Tyypillistä ajan ulkovaatteille oli hihojen epoletit. Tai epolettien inspiroimat härpäkkeet, kaikenmoiset lärpäkkeet hihan yläosassa ja olkapäällä.  Sitten yleistyi mancheronit ('mancheron'), sellaiset hihan yläosassa olevat monimutkaiset puhvit (esim kollaasin viimeinen kuva). Peleriinikaulukset (tai pelleriini-) olivat kovin hieno juttu myös (alarivi keskellä).

Kollaasissa on ainoastaan yksi lyhyt takki, spenseri (myös vuodelta 1817). Kuten huomaatte, siinäkin on olkapäillä epolettien inspiroimat lärpäkkeet ja etumuksessa univormumaiset punokset. Asusteena kyseisellä neidolla on... muodikas joutsenuntuvamuhvi. Itku tulee.


Kollaasin vasemmalla ja keskellä spenserit. Keskimmäisen spenserin kaverina komeilee museon tietojen mukaan alushame. En olisi kiinnittänyt mitään huomiota ilman erillistä infoa. Oikealla tietysti pelisse.

Spenseri: 1815, LACMA. Ridikyyli: 1800–1825, National Trust.  Bonnetti: 1800–1810, MET. Pelisse: N. 1820, MET. Alushame: LACMA. Kengät: N. 1810–1830, National Trust.
Ainakin spenserin hiha on tyyppiä mancheroni (kertokaa minulle suomalainen sana!). Pelissenkin hiha näyttää epäilyttävästi siltä. Alushame on uskomattoman kaunis, selvästi tarkoitettu vähän vilauteltavaksi. Varmaan statussymboli. Hatuista en tajua mitään, mutta piti nyt yksi saada näytille. Tossut tuskin olivat ulkoiluun. Ridikyyli, tuo käsilaukun esiaste, otettiin käyttöön 1700-luvun lopussa. Siellä täällä olen törmännyt mainintaan, että nimi ('reticule', 'ridicule') viittaisi siihen että aluksi pussukkaa pidettiin naurettavana, koska oli jotenkin kauhean järkyttävän outoa että nainen kantaisi mukanaan jotakin henkilökohtaista välineistöään (kuten nenäliinaa?). Jos tämä pitää paikkansa, ei maailma ollut totisesti vielä valmis Maija Poppaseen. Hyvä että hän viivytteli tuloaan myöhemmälle.

Vasemmalla: Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC). Oikealla: Viisasteleva sydän 1995 (X?).
Uskomattoman huono pelisseotanta tässä viimeisessä kollaasissa. Mutta näytillä on tuollaisia aika epämuodollisia spensereitä, kivoja puuvillakankaita ja tuollainen jonkinmoinen viittaviritelmä. En tiedä mikä se on, mutta näyttää hienolta.


No niin. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt karsia ja olla tiivis. Epäonnistuin kyllä aika pahasti. Toisaalta uskon, että seuraaviin osiin (ah, uuvun jo ajatuksestakin) löydän helpommin informoivan (ja rajatumman) materiaalin, nyt kun olen löytänyt vähitellen oikeat tavat etsiä tietokannoista.

Lopuksi vielä kerrassaan hykerryttävän dramaattinen maalaus. Kuvan voipuneella ja huonoja uutisia saaneella rouvalla (oletan päässä olevasta kankaanpalasta hänet rouvaksi) on yllään vallan tyylikäs edestä avoin päälihame ('open robe').

Gérard 1804. Lähde: Wikipedia.

* P. S. Napoleonin sodat 1803–1815. Beethovenin 3. sinfonia (1804) omistettu sävellysvaiheessa vielä Napoleonille ja sitten enää ei. Valssi. Tausta ties miten kaukana jossakin Keski-Euroopassa. Tuli muotiin 1780-luvun Wienissä.  Levisi Napoleonin sotien mukana. Hipit vissiin eivät polttaneet rintsikoita. Se on ehkä urbaani legenda. Yhden internetlähteen mukaan en muodosta mielipidettä pidemmälle.

***      ***     ***     ***    ***     ***     ***

Kollaasi 1. Muodollinen pukeutuminen.
1) John Bell, varhainen 1800-luku. Cossack Spencer Parisian Full Dress. La Belle Assemblée -julkaisuun. Lähde: LACMA.
2) Rudolph Ackermann, 1809. Half Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection / Wikimedia.
3) Ackermann, 1810. Evening or Full Dress. Lähde Wikimedia.
4) Tuntematon, 1811. Costume Parisien. White gauze ball gown. Lähde: V&A-museo.
5) Ackermann 1812: Evening Dress. Lähde: The University of Vermont.
6) Ackermann 1812: Evening Dress. Lähde: The University of Vermont.
7) Tuntematon, 1817. La Belle Assemblée. Lähde: ninteenteen.blogspot.com
8) Ackermann, 1817. Opera Dress. Lähde: ninteenteen.blogspot.com
9) Ackermann, 1817. Evening Dress. Lähde: ninteenteen.blogspot.com
10) Ackermann, 1818. Evening Dress. LACMA.

Kollaasi 2. Rento pukeutuminen. 
1) 1807. Lähde: Met.
2) Ackermann, 1809. Walking Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection.
3) Ackermann, 1812. Morning Dress. Lähde: janeaustenworldpress.com
4) Ackermann, 1813. Morning Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection
5) Ackermann, 1818. Morning D.ress. Lähde: LACMA.

Kollaasi 3. Kävelypuvut.
1) Ackermann 1811. Walking Dress, or Carriage Costume. Lähde Wikimedia.
2) Ackermann, varhainen 1800-luku. Lähde: LACMA.
3) Ackermann 1815. Walking Dress. Lähde: Lasell Fashion Collectio.
4) Ackermann 1817. The Glengary Habit. Lähde: nineteenteen.blogspot
5) Ackermann 1817. Walking Dress. Lähde: Wikimedia.
6) Tuntematonm, 1819. Walking Dress, Costumes Parisiens. Lähde: V&A-museo.
7) Ackermann, 1820. Walking dress. Lähde: LACMA.


LÄHTEET 

Museot: 
MET: Metropolitan Museum of Art, The Met, New York
LACMA: Los Angeles County Museum of Art
https://collections.lacma.org/
V&A/VA: Victoria and Albert Museum, Lontoo
http://collections.vam.ac.uk/ 
KSU: Kent State University Museum, Kent, Ohio
McCord, McCord Museum, Montreal
MAAS: The Museum of Applied Arts and Sciences, Sydney
DAR: Daughters of the American Revolution, Washington, D.C.
Nordiska museet, Tukholma
Nasjonaal museet, Oslo
Wadsworth: Wadsworth Atheneum Museum of Art, Hartford, Connecticut
Manchester: Machester Art Gallery
National Trust: No se just.

Kirjat:
Janet Arnold: Patterns of Fashion 1
Norah Waugh: The Cut of Women's Clothes 1600–1930
Nancy Bradfield: Costume in Detail

Hakusanat:
Muotipiirroksia googlaavalle takuuvarmoja hakusanoja näin alkuun:
'fashion plate (vuosi)'
'ackermann repository fashion plates'
'costume parisien'
näihin kun yhdistää 'evening dress', 'walking dress', 'morning dress' ym, ei hakutuloksilla ole loppua

Ackermann's:

https://archive.org/search.php?query=creator%3A%22Ackermann%2C+Rudolph%2C+1764-1834%22

Friikeille, jotka haluavat päästä aivan alkulähteille. Linkki menee (jos se toimii) Ackermann's Repository of Arts -arkistoon. Jos hakijalla on tiedossa muotipiirroksen vuosiluku ja asun nimi, tuolta voi penkoa kuvia ja sanallisia selityksiä esiin. Vielä parempi jos on tiedossa julkaisun numero ja kuvaan liittyvä päiväys. Näillä tiedoilla kunkin niteen sisäisestä hausta voi löytää yhtä jos toista. Ilman tietoja homma on aika mahdoton, kussakin tiedostossa kun on satoja sivuja. Onnistuessaan voi sitten päästä tähän tilanteeseen:

Walking Dress. Ackermann's Repository 1817, Vol 4, November 1. (Arkistotiedoston sivuilla 300–303. Koko tiedostossa 462 sivua. Kauan eläköön sisäinen haku!)
Julkaisu oli vallan suosittu aikanaan (Wikipedia-tietoa). Voimme siis kuvitella, miten Kitty ja Lydia Bennet ovat huokailleet ja ihistelleet aina uuden numeron kanssa, että tahtoo tommoset nauhat heti nyt. Lizzy ja Jane ovat hivenen vakavamielisemmin tutkailleet, että miten päivittää asunsa. Mutta kun lukaisette tuosta kävelypuvun kuvailun perään jättämäni hännän, huomaatte että muotitietoisen neidon on ollut täysi työ pysyä mukana muodin loputtomissa virtauksissa.