maanantai 14. tammikuuta 2019

Nuken ulkoilutusta rokokoovaatteissa (rokokoovaatteet nuken yllä, ei valitettavasti minun)


Satoi lunta. Piti saada nukke ulos. Tulee kivoja kuvia, kun on lunta. Piti valita, mikä nukke, mitkä vaatteet. Valitsin. Puin. (Nuken.) Sitten olikin jo pimeää. Siihen tietysti ei tarvita kovin paljon aikaa, että Suomessa tulee pimeää tähän aikaan vuodesta.



Sisäkuvia nukesta. Pitihän asu dokumentoida kontrolloiduissa olosuhteissa.

Seuraavana päivänä heti ulos, kun valoa oli riittävästi. Eli siinä puoliltapäivin. Tämä kuva on otettu kännykällä. Sen valotus menee selvästi helposti yli. Mutta tällainen sokaiseva valkoisuus on kiva tausta asun keltaiselle ja turkoosille. Huom. Ulkona ei ollut sokaisevan valoisaa. Siellä oli tällaista:






P. S. Seuraavana päivänä sitten tietysti oli aurinko. Toisaalta aurinko ja lumi on tosi hankalat kuvattavat jos ei osaa kuvata ja jos ei ole sopivaa kuvausvälinettä, jota osaisi säätää. Päätin jättää uusintakuvaamisen väliin. Mutta viime yönä tuli taas lisää lunta, ja nyt mietin, kenen vuoro olisi ulkoilla seuraavaksi. (Ei ainakaan kissan. Se ei tykkää lumesta.)



Viime vuoden viimeinen ompelus: viitta nukelle


Viime jouluksi valmistui tasan yksi joululahja (joulukortteja lähti liikenteeseen huikeat kolme – paljoakaan matalamalla profiililla ei voi joulukortti- ja lahjajuttuja hoitaa), villainen viitta nukelle. Kyseessä oli näitä harvinaisia äkkinäisiä ideoita jotka myös toteutuvat melko nopsasti. 

Päivä 1: Makasin sohvalla iltasella ja luin WhatsApp-viestejä. Ystäväni oli lähettänyt kuvan joululahjojen paketoimisesta. Aivoni yhtäkkiä keksivät, että minun on pakko saada edes yksi lahja paketoitavaksi. Mietin että pyydänkö miestäni tuomaan kaupungilta suklaapatukan vai  mitä ihmettä. Sitten mietin, että olisi niin kiva itse päästä valitsemaan lahjaa. Sitten mietin, että niin, jos teen lahjan itse, saan vähän kuin valita sen itse. Sitten mietin, että minkä lahjan ehtisin tehdä vielä ennen joulua. Noin kolme minuuttia WhatsApp-viestin lukemisesta keksin, että ompelen nukenviitan. Kolme minuuttia keksinnön keksimisen jälkeen olin päättänyt, että teen viitan vanhan villakangastakin palasesta. Nousin sohvalta, otin kankaan esiin (helposti, kerrankin!) ja pengoin tilkkupalakassista samalla ainoan äkkiseltään sopivan vuorikankaan. Talouspaperipalan avulla tein pikakaavan, jonka avulla leikkasin tilkkukassissa löytyneestä palasta testin, jonka jälkeen leikkasin villakankaasta viitan palan, jonka jälkee palasin sohvalle lukemaan dekkaria.

Päivä 2: Simppeli malli –> simppeli päärmääminen. Sitten pienet pelkistetyt kirjailut viitan liepeisiin, jonka jälkeen kiinnitin vuorin.


Päivä 3: Aamulla ompelin hakaskiinnityksen ja lisäsin hakasten kohdalle pikkuiset kirjailut. Ja sitten ottamaan kuvia pikkusiskon poikaystävän kameralla.








Ja sitten pikkusisko pisti viitan matkalaukkuunsa ja viitta matkusti Satakuntaan annettavaksi äidilleni joululahjaksi. Ja kuka paketoi viitan? Pikkusiskoni tietysti. En minä jaksanut ja ehtinyt enää mitään paketoimisia miettiä.



maanantai 7. tammikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen taideteos: Herra Vilhelmi Kettu


Kuvaan on lisätty vähän glamourhohdetta.
Onnellista vuotta 2019 teille uskolliset ystävät ja blogin lukijat sekä satunnaiset kävijät! Lupasin joulun alla, että tänä vuonna yritän kirjoittaa tänne blogiini vähän enemmän kuin viime vuonna, ja tässä on nyt yrityksen ensimmäinen osa. Siis. Nyt jo! Yllätin melkein itsenikin.

Viime syksy kului puuväreihin tutustuessa. Kirjoitan siitä tänne joskus oikein kunnolla (höm) (niinhän olen luvannut kirjoittaa englantilaisten kartanoiden 1800-luvun ja 1900-luvun alun sisäkköjen töistä ja toimistakin) (aargh) (täytin juuri 39 vuotta - saanko siis käyttää blogissani enää onomatopoeettisia ilmauksia, kuten höm ja aargh?), mutta koska puuvärit ovat olleet nyt noin 140 päivän sana, on mielekästä aloittaa tämän vuoden bloggaukset puuvärityökuvapäivityksellä. 

Pari juttua herra Ketun kuvasta: 1) Jos teille tulee Vilhelmin muotokuvasta mieleen Mikael Agricola, teidän mielenne on ihan oikeassa. Kuvan asetelma on lainattu Albert Edelfeltin Agricola-piirroksesta, jonka vuoksi kuvan asetelma on harvinaisen onnistunut. (Edelfetin kuvassa tosin ei ole sukkia eikä pelargoniaa eikä kukikkaita verhoja. Eikä kettua.) 2) Joulu on ohi, mutta jos jotakuta huvittaisi siitä huolimatta värittää oma versio herra Ketun joulusaarnankirjoitustilanteesta, tässä linkki, jonka kautta kettupiirroksen voi tulostaa. (Jos tulostatte, tulostakaa vain itsellenne. Kaverille tai siskontytön äidille, eli siskolle, mieluummin vinkkaatte linkin kuin ojennatte kopsun. Kiitän!)

Ja sitten vaihekuvia seuraa!

Vaihe 1. Derwentin Inktense-puukynillä pohjakerros. (Inktenset ovat kuin akvarellipuuvärit, mutta mustetta tai jotain.)

Vaihe 2: jonkinsortin varjostuksia päälle.

 
Vaihe 3: Lisää varjostuksia ja vähän tussilla jotakin sinne tänne. Ja sitten lisää varjostuksia. Ja sitten ai niin, vähän lisää varjostuksia.
 
Vaiheet 2 ja 3 ovat oikeasti ehkä 12 vaihetta. Aika huomaamattomia. Tästäkin kun katselee, ei ihan heti äkkää kaikkia muutoksia (paitsi ilmeisimmät).
 
Vaihe 4: Perinteisillä puuväreillä  kerros päälle (kaksi.. kolme... viisi kerrosta). Ei kauttaaltaan, mutta sinne tänne tuomaan kivasti pintaan rouheaa tekstuuria ja korostamaan varjopaikkoja. Vielä olisin voinut jatkaa kuvan kanssa pidemmälle, olisi jopa ehkä pitänytkin jatkaa, mutta julistin sen tässä vaiheessa kuitenkin valmiiksi. (Alla lähikuva ilman glamourhohdetta).


Siinä se! Vuoden eka blogiteksti!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulutervehdys ja ilmoitus että henki pihisee edelleen

Onko tämä mahdollista, että olen kirjoittanut tänne viimeksi elokuussa? Pahoitteluni heille, jotka uskollisesti välillä käyvät kurkkaamassa, että joko olen saanut jotakin aikaiseksi blogiini!

Minulla on ollut keväästä lähtien luonnoksissa kahdeksan tekstin kuvat jo valmiina...  Ja senkin jälkeen on  kertynyt näytettäväksi kaikenmoisia nukenvaatteita (no, oikeasti ei kovin montaa eikä kaikenmoisia, en esimerkiksi ole edelleenkään ommellut nukelle bikinejä) ja piirustuksia tämän vuoden mittaan. Pistän tähän pari talvista makupalaa ennakoksi viimeaikaisista puuhistani ja lupaan ensi vuonna tihentää edes vähän bloggaustahtiani!

Onnellista joulua kaikille! Nähdään ensi vuonna!








torstai 2. elokuuta 2018

VALITUS helteestä. (Vastaanottaja: maailmankaikkeus.)

Onko teilläkin tällaiset fiilikset?


Astrid-kissaa ei ole rakennettu helteitä silmälläpitäen. Näkeehän sen jo kissan väristäkin. Tundra on Assin juttu. Tundra on minunkin juttuni. Olen lapsesta lähtien haaveillut aina matkoista pohjoiseen tai tosi etelään. En ole koskaan saanut sellaista mielenhäiriötä, että haaveilisin vaikka Malediiveistä tai Kaliforniasta tai Malesiasta. Niiden sijaan haaveilen Patagonian eteläosista, Tulimaasta, Etelämantereesta, Grönlannista, Kanadasta, Pohjois-Norjasta ja Skotlannista (joka kyllä on melko etelässä). (Myönnän kyllä haaveilleeni myös Toscanasta ja Provencesta. Mutta aikuisiälle ehdittyäni olen haaveillut niistä vain viileään vuodenaikaan.)

Muutama vuosi sitten olisin kirkkain silmin ja hymyssä suin valinnut kävelysääksi mieluummin -30C pakkasta kuin +30C lämpöä. Nykyään fysiikkani ei ihan siedä enää pakkasta kuten ennen, eli en lähtisi 30 asteen pakkasessa kävelylle, mutta noin ylipäätään pakkanen on jees. Verrattuna tähän... Miksi tätä nyt kutsuisi? En ole kertaakaan katsonut sääkartasta tai lukenut tai kuullut, että mistä tämä tulee. Mutta joku kolkka maailmasta nyt kuitenkin lähettää palavan lämpimiä terveisiä.

Koen oikeudekseni valittaa tästä säästä, koska en valita kesäisin huonosta säästä enkä talvisin pakkasesta. Minulle kaikki muut säät on okei paitsi loputon vesisade talvella ja helle kesällä. 

Minun mielestäni täydellinen kesäpäivä on sellainen että sinisellä taivaalla on kumpupilviä, jostakin puhaltaa kiva tuulenvire ja mittari näyttää auringossa 20 astetta.

Minun mielestäni pahin loukkaus, minkä sää voi vasten kasvoja heittää, on tällainen loputon näännyttävä klaustrofobiaa aiheuttava hapeton tukaluus. 

Vuodesta toiseen törmään ajatusmalliin, että helteestä valittajat ovat ilonpilaajia. Ehkä sitten olemme! Keskimäärin yritän kyllä olla pilaamatta toisten iloa ja kitisen helteestä niille, jotka jakavat näkemykseni. Ja yritän iloita heidän puolestaan (kuten mieheni!), jotka nauttivat paahteesta ja muuttuvat vikkeliksi ja onnellisiksi, kun aurinko posottaa kaikkeuden kappaleiksi. Mutta nyt ei kyllä oikein enää suju toisten puolesta iloitseminen. Sen sijaan häkellyn joka kerta, kun näen todistusaineistoa siitä, miten normaalisti monet elävät. Niin kuin että ihmisiä kulkee kadulla iloisesti jutellen ja ihan hyväntuulisen näköisenä. Monet ajavat polkupyörällä. HYVÄNEN AIKA. Jotkut pitää MUSTIA pitkähihaisia paitoja ja farkkuja! 

Kauheasti kuitenkaan en näe todistusaineistoa ihmisten normaalielosta, sillä olen vain sisällä, verhot kiinni. (Mitä nyt lääkärissä tuli käytyä. Ja joskus kello 21 jälkeen sitä voi mennä pihaan lukemaan tai syömään iltapalaa.) Olohuoneemme on muuttunut jonkinlaiseksi kenttäsairaalaksi. Patjat lattialla ja patjojen vieressä tarjottimia, vesikannu ja kuppeja, märkiä rättejä, sipsiä, salmiakkia, kirjoja, läppäri, kännykän laturit ja suihkupullo. Tuuletin hurisee vuorokauden ympäri, ja tänään olen kerännyt sen eteen pakastimesta kylmäkalleja, sillä nyt sisäilma alkaa olla niin paksua, että sitä pitäisi hengittää jonkinlaisten letkujen kautta. (Sisällä on kuitenkin edelleen klo 10 - 21 viileämpi kuin ulkona, ja kun ulkonakin ilma vain seisoo, paras vain maata täällä tuulettimen vieressä.) Päivät kuluu mietiskellessä, että josko nyt menisi taas suihkuun ja josko joisi taas vähän suolavettä, kun kinttu kramppaa, ja olisiko sitä nyt vain alusvaatteisillaan vai pukisiko päälle märän paidan ja pistäisikö märän rätin niskaan, vatsalle vai säärille ja pitäisikö kumminkin tunkea suuhun jotakin ruokaa ja miten suurin osa maapallon ihmisistä pysyy hengissä (kun suurin osa asuu kuitenkin aika kuumissa paikoissa). Olen kyllä myös lukenut.

Täällä on aikalailla kaikki selviytymiskonstit käytössä. Ne toimivat sikäli, että olen vielä hengissä.

Miten te vietätte hellettä? Lomalaisista osa varmaan on nyt iloisena kylpemässä jossakin järvessä tai  meressä. Töissä olevilla on varmaan nyt ihan karmivan raskasta, jos työpaikalla ei pelaa ilmastointi ja jos kotonakin on yöt kuumat!

Nuketkin alkoivat olla niin tuskissaan, että piti riisua ne alusvaatteisilleen. Mielikuvitusmatkailu eteläisimpään etelään ja pohjoisimpaan pohjoiseen helppaa vähän.

Viime viikolla parina päivänä sain viilennystä mielikuvista, kun väsäsin tätä. (Kuten sanoin, kaikki selviytymiskonstit on käytössä.)




torstai 24. toukokuuta 2018

Kuninkaallinen hääteema jatkuu: suuri hääpukuvertailu

Koen velvollisuudekseni jakaa seuraavan informaation kanssanne! Homman nimi näet on, että englanninkielisissä lehdissä on ollut asiantuntevia juttuja otsikolla "mitä eroa on prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvuissa". Koska en ole huomannut vastaavia juttuja suomeksi, sain sydämelleni kirjoittaa aiheesta blogiin. Joten:

Miten prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvut eroavat toisistaan?


Voisi luulla, että kuva puhuu puolestaan. Mutta varmuuden vuoksi olen tehnyt teitä Sinihanhen lukijoita varten upean demonstraation aiheesta (englanninkielisten juttujen inspiroimana):


Eikö tunnukin hyvältä, että joku kertoi, miten nämä kaksi hääpukua eroavat toisistaan!

Näytin tätä hääpukupiirrostani (ilman tekstejä) miehelleni ja kysyin, että tunnistaako hän mitä kuva esittää. Mieheni oli kartalla, että kuninkaallisia hääpukuja. Sitten hän osoitti Dianan (vasemmanpuoleinen) pukua ja kysyi, että eikö tämä tyyppi mennytkin nyt naimisiin viikonloppuna. Minä puhahdin, että ei vaan tämä oikeanpuoleinen, että tuo vasemmanpuoleinen on Dianan hääpuku, kai sinä nyt Dianan  hääpuvun tunnistat. Johon mieheni, että miten hän nyt sellaisen voisi tunnistaa. (Vielä ennen keskusteluamme olin kuvitellut, että kyllä kaikki nyt Dianan hääpuvun tunnistaa. Ilmiselvästi ei.)

Seuraavaksi selitin miehelleni, että englanninkielisissä lehdissä (netissä) on ollut juttuja, jotka on otsikoitu että miten nämä kaksi asua eroavat toisistaan, ja sitten on ollut ihan demonstroiva kuvitus ohessa. Mieheni purskahti nauruun ja totesi, että siinä on yhtä osuva idea jutulle kuin olisi kysyä, että miten Paavo Ruotsalaisen ja Benny Hinnin teologia eroavat toisistaan. (Esimerkki ei ehkä aukea teologiasta ei-kiinnostuneille. Mutta tiivistetysti: Paavo Ruotsalainen oli vaatimaton maanmatonen armonkerjäläinen, Benny Hinn on amerikkalainen suhkukoneella lentävä menestysteologi.) (Hmmm... teologiasta ei-kiinnostuneet ehkä eivät tiedä mitä on menestysteologia tai mitä tarkoittaa Paavo Ruotsalaisen armonkerjäläisyys.)

No. Siis. Tietysti hääpukuvertailut on elämän suola. Mutta otsikointi on vähän pielessä, jos kysytään, että mitä eroa näillä kahdella puvulla on. Parempi olisi ehkä kysyä, jos jotakin pitää kysyä, että mitä yhteistä näillä kahdella puvulla on:



Itse asiassa parempi journalistinen idea olisi vain kuvailla oheisia pukuja. Ja laittaa niistä mahdollisimman paljon kuvia. 

Mikä muuten teistä on viehättävin tai unohtumattomin kuninkaallisen morsiamen hääpuku?



lauantai 19. toukokuuta 2018

Kuninkaallista häähumua ja pilvin pimein morsiusneitoja



Neitokaiseni ottavat ilon irti kuninkaallisista häistä. He kiristivät minut kaivamaan ykköspitsini jotta he voisivat kuorruttaa niillä itsensä. He kun haluavat olla tänään morsiusneitoja. (Huom! Heidän mielestään huntu on myös morsiusneitojen etuoikeus.) 

No. Minä annoin heidän kuorruttaa itsensä:









Lopulta kuitenkin sovimme, että vähän autan heitä, että saadaan pitsit riittämään kaikille. Tässä liuta kuvia lopputuloksesta.




Sigridissä on ylevän levollista tyyliä.



 Anna ei suostunut luopumaan pitsimetreistään.



 Esteristä kuoriutui viktoriaanishenkinen morsiusneito.



 Roísínin hiuslaitteessa on glamouria.



Evangelinessä on 1800-luvun alun herkkyyttä.



(Vähän raikastetta.)


Tämä on vähän melkein tökeröä, mutta kysynpä silti! Kenen asu heistä on suosikkisi? En kysy, että kuka heistä on suosikkisi, sillä he kaikki tietysti ovat nuppusia!






perjantai 4. toukokuuta 2018

Majanrakennuspuuhia (minimittakaavassa)

He ovat valinneet itselleen erinomaiset majanrakennusasut (vaaleanpunainen villapipo ja ihastuttava villatakki ovat ystäväni käsialaa), mikäli majanrakennusasun erinomaisuus mitataan värikkyydessä:


Nilkat pitää pitää lämpiminä näin petollisten kevätsäiden aikana:


Kun asut oli hyviksi todettu ja retkikassi pakattu, oli aika etsiä koirankakaton paikka majaa varten ja rakentaa se. Sitten oli vuorossa majan koristelu (kulahtaneilla) vappupalloilla ja kevätkukkasilla. Koristelun jälkeen majassa oli mukava viettää tupaantuliaisia keskipäiväteen merkeissä. 

 
 Kyllä on tyytyväisen näköiset majanrakentajat!

Suorastaan muikeana ovat.
 
 Kettu auttoi teen kattamisessa.

Anna oli ilmapallovastaava, joten hän kävi jatkuvasti tarkastamassa, että ne ovat hyvin kiinni.

Tässä leikitään Hermione Grangeria. Tulejo teekannu, kuuluu loitsu! Mutta kun lohikäärmeensydänjuurinen taikasauva unohtui kotiin, ei teekannu tullut.