Värioppia, värikyniä ja kissoja mieltä piristämään

Sain syntymäpäivälahjaksi 120 värikynää. Syntymäpäiväni oli jo tammikuussa, mutta lahjan sain nyt maaliskuussa. Justiinsa parhaaseen mahdolliseen aikaan. Niistä on nyt paljon iloa ja viihdykettä. Niistä on huomattavasti iloa myös Astridille. Se osoitti kiintymystä kyniä kohtaan jo ennen kuin avasin postituspakkauksen (kts kuva yllä).

Rehvakas kynien omija.

Sittemin se on käytännössä ominut kynät. Minun on varovaisesti pitänyt muistuttaa, että kynät oikeasti ovat minun. MINUN.

Kyniä on kiva hautoa.

Kynien päällä on kiva kylpeä.

Kynien äärellä on kiva mietiskellä. (Blogitekstin kissakuvien määrä on korkea terapeuttisista syistä.)

Sitten väriympyrään. Löysin ohjeet siihen täältä.

Kun ihminen saa 120 hienoa värikynää, hän tietysti haluaa tutustua kyniin kunnolla. Hyvä keino aloittaa tutustuminen (kaikenmoisen piirustelun ja värittelyn lisäksi) on tehdä ihan vain värikartta, sellainen josta näkee jokaisen kynän värin. (Yllä olevassa kuvassa näkyy tuota värikarttaani, siitä puuttuu vielä kynien nimet ja numerot.) 

Mutta minusta värikarttaakin hauskempi (ja samalla opettavainen) juttu on tehdä väriympyröitä ja muita värijekkuja. Minulla on niitä varten luonnoslehtiö, johon olen itse piirtänyt ruudukot ja ympyrät. Netistä varmasti saisi tulostettua valmiitakin pohjia, mutta tykkään piirtää ruudukkoni itse. Tai no, tykkään ja tykkään. Minä nimittäin en yksinkertaisesti vain osaa käyttää viivoitinta enkä mitata asioita. Nytkin meni kokonainen aamu siihen että sain ruudukon lehtiön arkille suoraan.  Siis linjassa sivun reunoihin nähden. Millilleen. Huono yhdistelmä tykätä millilleen suorista jutuista ja samalla olla kykenemätön mittaamaan asioita oikein.

Makkarin leiri. Päivän aktiviteetit käden ulottuvilla.

No niin. Ensin pieni paketti värioppia, ihan vain palikkatasoa. Kun joskus siitä lueskelin, huomasin että väriopissa on vanhempia ja uudempia teorioita - en tiedä kumpaan kategoriaan tämä nyt kuuluu. Mutta palikkatasokin, vanha tai uusi, tuo kivan lisän tähän puuhaan. Ja ainahan voitte lukea asiasta lisää Wikipediasta. Itse tsekkasin äsken ja sain pääni sekaisin. Olen ollut aina tosi huono väriopissa. Siis erittäin huono. Liikaa kaikkea fysiikkaa ja valoa ja spektrejä. Niinpä tässä tosiaan palikkamalli.

Primaarivärit: Punainen, keltainen ja sininen. (Tai purppura, keltainen ja syaaninsininen. Tai magenta, keltainen ja syaaninsininen. Riippuu lähteestä.)

Sekundaarivärit: vihreä, violetti, oranssi. Syntyvät sekoittamalla edellisiä pareittain keskenään.

Tertiäärivärit: Välivärit ympyrässä. Syntyvät primaari- ja sekundaarivärien sekoituksesta. Esimerkiksi keltainen ja vihreä yhdessä tekevät keltavihreän. Violetin ja sinisen vauva on sinivioletti. 

Vastavärit eli komplementtivärit: Väriympyrässä vastakkaisilla reunoilla olevat värit. Synnyttävät vierekkäin laitettuina meheviä näkymiä.

Sitten hommiin. Tähän puuhaan tarvitaan 12 (+2) väriä. Ne eivät kyllä löydy 12 kynän perussetistä (etenkään ei ole normaalia löytää 14 kynää kahdentoista kynän setistä). Mutta toisaalta perusväreillähän tehdään kaikki värit, että voihan tätä soveltaa niihinkin sopivaksi. Tai no, ehkä kolmella värillä liikkeelle lähteminen voi olla turhan haastavaa värikynien kanssa, mutta kuudella kynällä (primaari- ja sekundaarivärit) tämä homma jo varmasti onnistuu. Täytyy kokeilla! Taidan kokeilla kyllä kolmellakin värillä, siitä vasta hauskaa tuleekin, onnistui tai ei. (Luultavasti ei.)

Väriympyrässä ja murrettujen värien ruudukossa on kummassakin käytetty samat värit, paitsi väriympyrässä on kaksi lisäväriä ympyrän sisemmille kehille. Selvä lista selventää asiaa:

keltainen

oranssinkeltainen

oranssi

punaoranssi

punainen

punavioletti

violetti

sinivioletti

sininen

sinivihreä

vihreä

keltavihreä

väriympyrässä lisäksi harmaa (mustakin käy) ja valkoinen

Väriympyrässä, joka on jaettu 12 sektoriin (harmaalle ja valkoiselle ei omaa sektoria), listan värit kiertävät vastapäivään. Väriruudukon pysty- ja vaakasektoreissa värit menevät tuossa järjestyksessä kuin listassa, alkavat keltaisesta.

Väriuudukon ideana on nähdä, miten värit sekoittuvat toisiinsa ja synnyttävät murrettuja sävyjä. Perusperiaatteeltaan se on simppeli. Tosin minä kyllä jouduin miettimään pitkän tovin että miten oikein homma etenee, koska olin väsynyt ja pää jumitti tai sitten vain olin vähän pöhkö. No. Homma etenee niin, että ensin väritetään pystysarakkeet otsikonmukaisilla väreillä. Ja sitten vaakasarakkeisiin sama juttu. Voi tehdä myös päinvastoin.

Väritin usean kierroksen. Pidin huolta, että väritin aina systemaattisesti kautta koko ruudukon samalla tavalla. Siis eli katsoin että joka ruudussa on yhtä monta kerrosta värejä samassa järjestyksessä. (Jostakin syystä väritin ylärivin ja ensimmäisen pystyrivin tummemmalla kuin muut.) 

Annan nyt esimerkkinä vaikka vihreän vaakarivin (tämä on siis ihan yksinkertaista, mutta varmuuden vuoksi väännän rautalangasta). Pohjana on kertaalleen väritetyt pysty- ja vaakarivit (jolloin jo syntyy ensimmäiset murretut värit), sen jälkeen systeemi meni näin: Väritin rivin ensimmäisen ruudun keltaisella, sitten vihreällä. Toisen ruudun keltaoranssilla, sitten vihreällä. Homma jatkui samaan malliin. Oranssi-vihreä, punaoranssi-vihreä. Näin koko rivi. Ja samalla systeemillä koko ruudukko, rivi kerrallaan. Ja sitten uusi kierros. Aina niin, että pidin värikerrosten järjestyksen samana. Taisin vetää yhteensä neljä kierrosta, kukin kerros on aina kevyellä kädellä väritetty. En ole värikynäekspertti, mutta kokemukseni mukaan raskaalla kädellä väritetyt kerrokset eivät sekoitu toisiinsa niin hyvin.

Jos joku on jaksanut lukea tähän asti, saa hän palkinnoksi seuraavan informaation: Tällainen systemaattinen värittäminen on äärimmäisen rentouttavaa. Ei luovia paineita, ei taiteellista kunnianhimoa, ei pelkoa teknisen taituruuden puutteesta. Kunhan vain värittää mitä ruudun tekstit kertovat. Kyllä laskee syke ja mieli kevenee, koska puuha vaati keskittymistä eikä murehtimiselle jää tilaa.

Ja sitten väriympyrään. Ensimmäiseksi olen värittänyt kunkin sektorin yhdellä värillä siten, että uloin sarake on saanut väriä kunnolla, sisemmät sarakkeet olen värittänyt kevyemmin.

Uloimmassa renkaassa on omissa lokeroissaan jokainen väri sellaisenaan.

Toisessa renkaassa on aina puhdas väri (siis eli renkaan uloin väri) sekoitettuna vastapäisen sektorin puhtaaseen väriin. Eli toisessa renkaassa on vastavärien sekoitus.

Kolmannessa renkaassa on puhdas väri sekoitettuna harmaaseen.

Sisimmässä renkaassa on puhdas väri sekoitettuna valkoiseen.

Väännetään taas rautalangasta. Keltaisen sektorin  uloimpana on pelkkää keltaista. Sen alapuolella on keltaista sekoitettuna violettiin, sitten on keltaista sekoitettuna harmaaseen, lähinnä keskustaa on keltaista sekoitettuna valkoiseen. Vastapäisessä sektorissa uloimpana pelkkää violettia. Sitten violetti sekoitettuna keltaiseen, sitten violetti ja harmaa ja lopuksi violetti ja valkoinen.

Keltaisessa sektorissa pohjimmaisena ja päällimmäisenä värinä on aina keltainen, violetissa sektorissa päinvastoin. Poikkeuksena sisin rinki. Siinä olen kyllä kaikissa sektoreissa jynssänyt lopuksi päälle valkoista.

Piti aloittaa uusi väriympyrä ihan vain siksi että saan teille vaihekuvat alusta. Sieluni silmissä näin kyllä hienommat vaihekuvat, mutta näillä mennään.

Ensimmäisessä kuvassa on keltaiset pohjat ja vähän jo violettia. Toisessa kuvassa on violetti sektori väritetty myös (ihanko totta!?!1) ja keltaisen sektorin värejä vahvistettu.

Kolmannessa kuvassa kummassakin sektorissa on yhtä paljon väriä. Eli keltainen pohja, jossa kaistale violettia keltaisen päällä ja sitten keltaista violetin päällä. Ja violetti pohja, jossa kaistale keltaista violetin päällä ja violettia vielä keltaisen päällä. On ihan älyttömän kiehtovaa nähdä, miten vastavärien sekoitukset ovat erisävyisiä riippuen siitä, kumpi väri on pohjalla. Kokeilkaapa!

Neljännessä kuvassa on kumpikin sektori käsitelty kokonaan, mutta myöhemmin lisäsin niihin vielä värikerroksia lisää.

Ja siinä se. Minä lopetan tähän.

Paitsi sanon vielä että tietysti sekoilin monta kertaa ja väritin väärällä värillä väärään lokeroon. Kumilla sai kummasti kuitenkin korjattua. Ja sitten sanon että kirjoitin tätä kahtena päivänä kolmessa istunnossa ja silti kyllä näen että ei oikein meinaa löytyä sanoja ohjeisiin. Että käyttäkää omaa järkeänne ja googlatkaa, jos tästä tuli olo että homma on vaikeaa. Se ei ole vaikeaa. Sen sanallistaminen sen sijaan on. Mutta tiedättekö, en ole kahdeksaan ja puoleen tuntiin katsonut uutisotsikoita! Koska olen kirjoittanut, värittänyt, käynyt pihalla, värittänyt ja kirjoittanut. Ja huilannut ja syönyt.

Väriympyränväritysseuraa.

Kävin kesken blogin kirjoituksen iltapäiväteellä naapurissa asuvan ystävän kanssa. Hän toi meille tuolit. Kuten näette, pidimme etäisyyttä toisiimme. (Kassissani oli pieni termoskannu ja muki. Vähän ylimitoitettu kassi heille.)

Tämä on niin kokuttavaa puuhaa, että vaikka pitäisi keskeyttää jo, sitä ajattelee että no vielä yksi sektori. No vielä yksi sektori. No vielä yksi sektori. Aika monen vielä yhden sektorin jälkeen (minun piti lopettaa kahteen ekaan) keskeytin homman tässä kohtaa.

Kuvituskuva. Kuvan kissa liittyy tapaukseen.

Kokemusasiantuntijuuden äänellä: vinkkejä neljän seinän sisälle 3

Tietoinen toimeliaisuus ahdistuneiden ajatusten harhauttamiseksi pitää pään kasassa. Eli kuten Saul Bellow sanoo, muistaakseni kirjassa Herzog: "Tänä aamuna joutilaisuus oli huono idea. Ellei hän ryhdistäytyisi hän joutuisi alttiiksi sattumanvaraisten ajatusten kärsimykselle." Harmiksi en muista kirjaa varmasti, mutta jos kyseessä on Herzog, tuo mahtava suomennos menee Pentti Saarikosken piikkiin.

Ensimmäisessä vinkkijutussani kirjoitin jo tästä aiheesta. Siitä miten joskus ihminen herää mieli maassa ja vatsassa ahdistus ja kaikki on mustaa ja ihminen kokee syvästi miten hän on epäonnistunut ja huono eikä ikinä mikään ole koskaan ollut hyvin, mikään ei ole nyt hyvin eikä mikään milloinkaan ole oleva hyvin. On mahdollista toki, että ihminen kokee vain osan edellä mainitusta tunteista ja ajatuksista. Tai sitten hän kokee kokonaan eri setin. Mutta pointtina tässä on että ihmistä niin sanotusti ahdistaa. (Mikäli tämä kokemus osuu naisihmiselle hormonikierron määrättyyn vaiheeseen, suosittelen hoidoksi suklaata ja sitä että haistattaa hormoneille pitkät eikä annan niiden määrittää tunne-elämää.)

Kirjoitin jutussani myös siitä, miten tähän ahdistukseen paras hoito on toimeliaisuus. Ja kerroin miten minulla on lista asioista joita tykkään tehdä ja joita rakastan ja jotka ilahduttavat minua, ja että listasta on apua näinä tällaisina hetkinä.

Puhun nyt omasta puolestani. Kun minä herään mieli mustana uuteen päivään, minulla totisesti on mieli mustana. Päässä vilisee nälänhätä, ihmiskauppa, saasteet, kodittomuus, kerjäläiset, Kela ja kaiken kruununa tietysti tunne että minusta ei ole mihinkään. Mustassa  mielialassa on jotenkin kovin helppo olla (en puhu nyt masennuksesta vaan ajoittaisista lamaantuneista hetkistä, joita kaikilla on). Tarkoitan siis että märehtiminen ja itsesääli ja murehtiminen sujuu kuin luonnostaan, kun sille päälle sattuu. Siinäpä sitten ollaan ja mustuus ruokkii mustuutta. Siinä olotilassa on niin jumissa, että ei siitä pääse niin vain pois. Ei välttämättä ole edes sellaista tunnetahtoa. Mutta järki sanoo, että tästä nyt ei tule mitään ja tästä on päästävä ulos. 

Sen jumin ja lamaannuksen vuoksi kuitenkin on joskus hankala keksiä mitään positiivista, vaikka järki yrittäisikin tulla apuun. Ja sitä varten minulla on se lista. Siinä on sanoja paperilla. Ihan omin kätösin kirjoitettuja kivoja projekti-ideoita ja kaikkea mukavaa mitä ihminen voi tehdä. Pelkästään listan lukeminen jo nostaa mielialaa, kun se muistuttaa kaikista hauskoista asioista joita rakastan puuhata. Ja sitten poimin siitä jonkun. Ja pakotan itseni toimeen. Homman nimi on, että kun on oikein ahdistuksesta lamaantunut, ei sitä luonnostaan suostu mihinkään toimeen. Sitä vaan jäkittäisi. Mutta kun pitkin hampain istuu pöydän ääreen ja alkaa puuhata, kummasti siinä vähitellen elämä alkaa taas  maistua.

Eli siis. Puuhaaminen, minun tapauksessani mieluiten käsillä tekeminen, puskee ahdistuksen syrjään. 

Otetaan tästä korona-aikakauden esimerkki elävästä elämästä.

Minua jänskättää korona ihan todella paljon. Minulla on muutaman muun koronan kannalta ei niin  mieltäylentävän tekijän lisäksi sellainen hauska perinnöllinen geenivirhe, joka paitsi alentaa immuniteettiä, myös täsmällisesti ottaen tekee keuhkoista veltot puolustamaan itseään hyökkäyksiä vastaan. Olen katsellut kalenterista, että jos tämä tauti täytyy sairastaa, kannattaisi hankkia se virus joko nyt, kun hengityskoneita on vapaana, tai sitten heinäkuussa kun viruksen piikki toivottavasti on ohi ja hengityskoneita on taas vapaana. Hilpeitä mietteitä ennen nukahtamista!

Mietteitä ei helpota, että normaaliolotilani on monetta vuotta sellainen kuin terveillä ihmisillä on flunssassa. Jokaista iltaa kohden kurkku on kipeä (jos ei ole jo herätessä), pientä lämpöilyä jatkuvasti. Jäseniä kolottaa. Ja kun vähänkin väsyn (ja väsyn vähästä), alkaa kuiva yskähtely. Nenä vuotaa nonstoppina. Minä en oikeastaan ikinä tiedä onko minulle tulossa flunssa ennen kuin on täysi rähinä päällä ja poskiontelot paukkuu.

Niin että täällä on sellaista varpaillaan hipsuttelua ja käsien pesua että oksat pois. Tarkoitan että olotila on helposti aika ylivirittynyt. Aaah, kuiva yskä! Ahdistaako mun henkeä? Eeeei ahdista. Eikä ole kuumettakaan. Niiii, ei vielä. 

Just.

Yhtenä aamuna ensimmäinen ajatus oli, että miltä tuntuu kuolla hengityskoneessa eristyksissä läheisistä jossakin täyteen ängetyssä sairaalassa (enkä ollut lukenut aiheesta edes uutisia - vielä  silloin). Miten mahtava aamun ensimmäinen ajatus!

Toisena aamuna havahduin kun oli aivan todella raskasta hengittää. Mutta sitten tajusin että korona ei kyllä taatusti tunnu niin mukavalta. Sillä ei varmana ole pehmeitä pieniä tassuja rinnan päällä eikä se hyrise. Kun avasin silmäni, siinähän se kissa tuijotti omillaan minua. Tosi läheltä. Niin kuin ne tekee. Hiukan pelottavaa sekin. Muttei lainkaan niin pelottavaa kuin pandemia.

Järki sanoo että stressaaminen ei auta. Ja että stressi vain laskee immuniteettiä. Ja sitten tulee lisää stressiä siitä että ei saa stressata immuniteettiä alas.

Niin että on pitänyt ottaa järeät keinot käyttöön. Minun tapauksessani se on ollut VÄRIYMPYRÄ.

Peruspohja on ensin pitänyt saada kuntoon: Ensinnäkään ei saa tsekata uutisia joka välissä. (Olen saanut sen laskettua jo melkein yhteen kertaan päivässä.) Toiseksikaan ei saa jutella aiheesta koko ajan (olen onnistunut tässä jo aika hyvin).

Ja sitten ei kun harhauttamaan ajatuksia.

Minun harhautusprojektini on ollut, kuten tuossa jo mainitsin, väriympyrä. Ja muut värikartta-asiat. Se on ollut todella toimiva harhautusprojekti. Suosittelen sitä erityisesti niille joilla on vaikeuksia viivoittimen käytössä. Jos ei osaa piirtää suoria viivoja edes viivoittimella, värikarttojen tekemiseen kuluva aika triplaantuu, ja näin harhautusprojektin tehokin lisääntyy.

Olen viime päivinä hyökännyt värikynien kimppuun jokaisessa mahdollisessa välissä. Olen roudannut ne ja luonnoskirjan sänkyynkin, jos en ole jaksanut istua pöydän ääressä. Olen tietoisesti valinnut tarttua värikyniin sen sijaan, että tsekkaisin sosiaalisen median tai uutiset. Välillä on ollut sellainen levoton haahvuilevan pöljä olo, jossa ei haluaisi tehdä muuta kuin järsiä kynsiä. Siltä kanavalta on vähän vaikea värähtää mihinkään suuntaan, mutta järkipuhe itselle on auttanut. Värikynä käteen!

Koko epidempia on vasta aluillaan. Mutta oletan, että mitä pidemmälle se pääsee, sitä enemmän me siihen totumme. Vaikka uutiset pahenevat. Ja vaikka eristyneisyys ja kasaantuvat arjen huolet tekevät tilanteesta tukalamman viikko viikolta. Mutta me keksimme keinot selviytyä niistä uutisista ja huolesta. Sitähän se tottuminen on. Se ei siis ole helppoa hupsheijaa, onpa kivaa ei huolta  -meininkiä. Vaan sitä että päivästä toiseen ottaa apukeinot käyttöön ja jatkaa eteenpäin vaikka elämä tuntuisikin raskaalta.

Itselläni ahdistuspiikki on jo vähän laskenut, kiitos värikynien rauhoittavan vaikutuksen. Ajattelin siis jatkaa puuhailua. Etenkin koska kyllähän ne uudet ahdistuspiikit sieltä ovat tuloillaan, luultavasti pahempina. Mutta niistä selvitään yksi kerrallaan.