torstai 13. joulukuuta 2012

Erilaisia nukenvaatteita (1 kpl) ja kimalteisia kortteja

Annamme kummitytölle joululahjaksi Disney Animators' Collection -nuken, jolle voi sitten seuraavina vuosina ommella vaatteita, mikäli kummityttö tykkää leikkiä ja pukea. Jotta nukelle voi ommella vaatteita, piti tietysti sitten hankkia itselle samanmallinen nukke. Muuten etäommellut vaatteet saattaisivat olla aika summamutikan kokoisia, muka. (Tosiasiassa kuitenkin sain siskoltani pari oikeankokoista pomminvarmaa kaavaa, joten olisin voinut tyytyä etäompeluun turvallisin mielin, tosin sitten kaikki hameet olisivat samaa mallia, ja housuja ei lain.)

Nyt on sitten esipuheet puhuttu ja selitykset selitetty. Saanko esitellä, uusi nukkeni ja sen hame (jonka ompelin siskoni pomminvarmalla kaavalla):

Disneyn Ruusunen-nukke.
Oli tosi tosi kivaa ommella isompaa ja ei niin monimutkaista! Ja löysin itsestäni uuden puolen: vaaleanpunainen pitsi tuntui justiinsa maailman parhaalta asialta. Kummitytön nukke on tummahiuksinen Mulan (mieheni valitsi sen). Sille sopii varmaan tuo samainen kangas aivan mainiosti. Malliksi valitsen simppelimmän siskon simppeleistä kaavoista, koska 3-vuotiaalle tytölle kannattaa minusta ensimmäiseksi nukenhameeksi tehdä sellainen, jossa ei ole hihoja, joihin nuken sormet tökkii kiinni.

Sitten kimalteiseen asiaan. Ystävä kävi täällä. Meillä on perinteenä tehdä yhdessä silloin tällöin mahdollisimman överejä kortteja. Usein kyllä käy niin, että överistä tuleekin sellaista, että siitä itse asiassa tykkää. (Kumpikin me varmaankin kiellämme itsessämme naisellisen glitteripuolemme ja överikortit on tiedostamaton tekosyy päästää glitterit valloilleen?) Tässä joka tapauksessa kahden hengen kolmituntisen kortintekosession tulos: 

Kuvassa kaksi korttia; kumpainenkin kortti muodostuu kahdesta toisiinsa liitetystä osasta.
Intouduin pöllöteemasta ja tein vähän, öh, melko paljon, pelkistetympiä versioita tänään. Ehtivätpä kaikki 13 vielä joulupostiinkin. Oli hieno tunne kävellä postiin leudossa pakkasessa lumihiutaleiden leijaillessa hitaasti piponkuorrukkeeksi, kun repussa oli joulukortit ja postitse kulkevay joulupaketit kerrankin ajoissa! Tämä askartelukerhomainen bloggaus päättyy askartelukerhomaiseen kuvaan. Kiitos näkemiin.






perjantai 7. joulukuuta 2012

Kirjalista (päivitetty 8. 12. 2012)

Ystävä pyysi kesällä minua tekemään kirjalistan. Nyt jo sain sen aikaiseksi ja pistän sen samantien tänne blogiinkin.

----

10. 12. 2012 ilmoitusluontoinen asia. Tämä alla oleva lista on jäänyt kummittelemaan mieleeni ja mietin sitä ehkä suunnilleen kaksikymmentä kertaa päivässä. Mieltäni painaa ja sydäntäni ahdistaa, että kirjakuvaukseni ovat niin ylimalkaisia ja epäteräviä. Siispä kopioin listan oman välilehden taakse ja yritän aikain saatossa käydä kuvaukset läpi ja parantaa niitä oman viisauteni rajoissa. Varmaankin lisään myös kirjoja silloin tällöin ja kasvatan sivun mittaa sellaiseksi, että sen läpirullaamista varten kannattaa varustautua kunnon voileivillä ja termarillisella kaakaota.

----

Olen listannut kirjat löyhästi teemoittain. Lajittelu perustuu epämääräisiin mielikuviin. (Se siitä kirjallisuustieteellisyydestä.) Kuvaukset ovat aivan subjektiivisia ja perustuvat joissakin tapauksissa monen vuoden takaisiin lukukokemuksiini. Ylisanoja on ylenpalttisesti, koska listan kirjat ovat kaikki lempikirjojani.

Lasten- ja nuortenkirjoja

Näitä voisi listata loputtomiin, mutta tiivistän ne nyt muutamaan pomminvarmaan ilahduttajaan. Jätän uusia suomalaisia ja ulkomaisia suosikkejani väliin, koska niitä on niin paljon, ja sitten klassikoita, kuten Montgomeryn ja Alcottin kirjat, jottei listasta tule liian tyttökirjapainotteinen.

A. A. Milne: Nalle Puh. Alkuperäinen Nalle Puh on loistava kaikkine ärsyttävine hahmoineen. Voihan että, miten aidon inhimillisiä Puolen hehtaarin metsän asukkaat ovat! Ja kuvitus on kovin kaunis.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee. Myönnetään, etten ole tätä lukenut sitten lapsuuden (on tarkoitus hakea tämä kirjastosta mahd. pian!), mutta isosiskoni luki sen juuri ja ilmaisi, että minun on välttämätön lukea se myös, ja se on riittävä suositus. Kuten myös se, että kirja on Klassikko ja siihen viitataan monessa englantilaisessa myöhemmässä romaanissa.

F. H. Burnett: Salainen puutarha. Suosittelen uutta Inga Mooren kuvittamaa ja Emilia Nummisen suomentamaa versiota. Vanha kuvaton käännös on ihastuttava sekin koukerokielineen, mutta tämä uusi versio tuo kuviensa vuoksi tarinaan eri tavalla lapsen ihmeellisen maailman.

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla -sarja. Sarja toimii aikuisellekin ensikertaa lukevalle (tunnettu tosiasiahan on, että jos altistaa jollekin tyttökirjaklassikolle itsensä jo tyttönä, on sen jälkeen immuuni huomaamaan kirjan puutteita aikuisena). Kirjoitustyyli on melko pelkistetyn ajaton ja sisältö kiinnostavaa uudisraivaajahistoriaa. Minua ihastuttaa lukukerrasta toiseen, miten Lauran isä rakentaa taloja ja tekee saranoita, miten selvitään talvipakkasista ja ommellaan vaatteita ja tehdään kunnon ruokaa. Kirjat ovat levollisen mieltärauhoittavia ja sopivat pimeisiin pakkasiltoihin kuin teekasari hellalle.

Roald Dahl:
Kekseliäs kettu
Jaakko ja jättiläispersikka
Iskä ja Danny maailmanmestari
Matilda
Roald Dahlin lastenkirjoissa on mahtavaa anarkiaa. Kekseliäs kettu on lyhyt kuvakirjamainen kertomus, Roald Dahlin kirjoista suosikkini. Jaakko ja jättiläispersikka on sekin lyhyt. Minua ilahduttaa siinä kirjan alkuasetelma, joka on varmaankin ollut aikanaan melko järeä veto. Dahl taitaa olla ensimmäisiä lastenkirjailijoita, jonka kirjoissa lapset ovat kunkkuja ja aikuiset saavat huutia. Iskä ja Danny maailmanmestari on vähän pidempi lastenkirja ja Dahlin teoksista toinen suosikkini. Kirjassa salametsästetään fasaaneja rusinoiden avulla. Matilda kai lienee Dahlin teoksista kuuluisin. Teos kertoo kauhistuttavista aikuisista ja tytöstä, jolla on ihmeellisiä kykyjä.

Tove Jansson:
Taikatalvi
Muumilaakson marraskuu
Muumipappa ja meri

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonanmieli

Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Kunnaksen kirjoista lähes kaikki ovat suosikkejani. Tämä ehkä on kuitenkin suosikein. Aivan mahtava perehdytys suomalaiseen romantiikan aikakauteen!

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu. Meikäläinen versio Peppi Pitkätossusta, ehkäpä.

Erlend Loe: Kurt-kirjat. Minulle tulee vääjäämättä näistä mieleen Roald Dahl. Anarkiaa löytyy.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun Suomi


Fantasia ja scifi 

En ole kummankaan lajin ystävä, joten lista on lyhyt. En ole päässyt fantasiassa koskaan Tolkienia ja Lewisiä pidemmälle. Ainoa poikkeus heistä on Richard Adams, jonka teos Ruohometsän kansa on suunnilleen pelottavin lukemani kirja. Olkoonkin, että se tapahtuu ylevästi puhuvien kanien pesäverkostossa. Scifissä olen yhden verbaalisen kirjailijan ystävä. 


J. R. R. Tolkien:
Hobitti
Taru sormusten herrasta

C. S. Lewis: Narnia-sarja

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Douglas Adams: Linnunrata-trilogia. (Maailman ainoa viisiosainen trilogia.)


Jännitys ja dekkarit

Jätän tästä Agahta Christien pois, koska en ole lukenut hänen teoksiaan yli kymmeneen vuoteen. Muistan kyllä pitäneeni niistä ja tarkoituksenani olisi tutustua uudestaan etenkin neiti Marpleen.

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes -kirjat

Douglas Adams:
Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto
Sielun pitkä pimeä teehetki
Adamsin dekkarit ovat yhtä verbaalisia kuin Linnunrata-trilogia ja lähes yhtä scifejä. Kummankin kirjan keskushahmo on Dirk Gently ja kummankin kirjan ns. rikos on melko hämmentävä ja ratkaisu vielä hämmentävämpi. Huomionarvoisia seikkoja mm. rappukäytävään jumittunut sohva, ihmisten puolesta uskova sähkömunkki ja norjalainen jumala Tor. Suosittelen lämpimästi.

Pete Hoeg: Lumen taju. Vähän perinteisempää jännitystä. Klassikoksi noussut (kuka senkin lopulta määrittää...) jännityskertomus murhasta, lumesta ja jäästä.

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -sarja. Ilahduttavan leppoisaa ja viisasta rikostutkintaa Botswanan Gaboronessa.

Frayn: Päistikkaa. Lajittelen kirjan tähän, vaikka ehkä se voisi olla muuallakin. Hieno ja älykäs kertomus taidekaupasta ja taideväärennöksistä. Teoksessa uppoudutaan taiteen maailmaan vallan kiehtovasti, jännitys tiivistyy loppua kohden piinaavaksi ja kaiken kruunaa kuivakka huumori.


Huumori (ei poissulje vakavuutta)

Huumoriksi luokittelen oman mielikuvani mukaan ne kirjat, joiden lukeminen on pääasiassa hauskaa ja keskimäärin melko helppoa.

Kivi: Seitsemän veljestä. Ratkiriemukkaampaa dialogia ei maailma päällään kanna!

P. G. Wodehouse:
The code of the Woosters (suom. Hiiop, Jeeves!)
Leave it to Psmith (suom. Antaa Psmithin hoitaa)
Crime Wave at Blandings
A Pelican at Blandings (suom. Outo lintu linnassa)
Jeeves-kirjoista mielestäni paras on Hiiop, Jeeves. Teosta voisi tituleerata hulppeaksi. Blandings-sarjan kirjojen viehätys on lordi Emsworthissa, joka kaipaa vain ja ainoastaan kukkien haistelemista, puutarhurin kanssa tappelemista ja Keisarinna-sian hoitamista. Tarinoiden jännitys rakentuu jossakin määrin vain sille, että lordi Emsworthin iltapäivärauhaa häiritään. Taidan pitää Blandings-kirjoista vielä enemmän kuin Jeeves-tarinoista, ja paras lukemani Blandigs-juttu on lyhytkertomus Crime Wave at Blandigs. Sitä ei ole käännetty, enkä tiedä, miten sitä saa kirjastoista. Minä sain sen veljeltäni. Koska Wodehousen teksti on mahtavaa sanailoittelua, uskoisin englanninkielentaitoisen saavan erityistä iloa alkukielestä.

Erlend Loe:
Supernaiivi
Tosiasioita Suomesta

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Romantiikkaa 

Romantiikka kukkii tietysti lähes kaikessa kirjallisuudessa. Tässä sellaisia kirjoja, jossa asia on keskiössä. 

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. Tästä ei teos romanttisemmaksi muutu.

L. M. Montgomery: Sininen linna. Kevyttä kirjallisuutta, mutta nokkelaa kieltä, kaunista luontokuvausta ja ärsyttäviä sukulaisia.

Thomas Mann: Kuninkaallinen korkeus. Ei ihan perinteistä romantiikkaa. Hieno kirja.

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili. Aidosti kevyttä romantiikka 1920-luvun tyyliin.

Anna Gavalda: Kimpassa. Aidosti kevyttä romantiikka 2000-luvun tyyliin. Kirjan viehätys on vanhassa isossa huoneistossa, päähenkilöiden luonteissa ja kiinalaisessa tussipiirustamisessa.


Oudot kirjat (erittäin väljä määritelmä)


Laurence Sterne: Tristram Shandy. Omituisen kirjan arkkityyppi. Kaikki tietävät, että kyseessä on Tristram Shandyn elämäkerta, jossa ei meinata mitenkään päästä siihen saakka, että Tristram Shandy syntyy.

Virginia Woolf: Aallot. Suosittelen ottamaan selvää! Aistittavaa riittää. 

James Joyce: Odysseus. (Myönnettäköön, etten ole lukenut tätä vielä loppuun.)

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Yleisesti tunnettu hankala teos. Oikeasti teos kyllä ei ole hankala vaan kiinnostavia persoonia ja hienoa kieltä täynnä. Eikä se Härkäniemen piipunvalintakohtaus ole mitenkään omituinen juttu.

Yann Martell: Piin elämä. Orpo intialaispoika keskellä valtamerta pelastusveneessä bengalintiikerin kanssa. Minulle tuli tunne tätä kirjaa lukiessani, että kun tämä tarina on kerrottu, on nyt sitten kerrottu jo kaikki tarinat. Ennen kuin käy katsomassa leffan, pitää lukea tämä.

Milorad Pavic: Kasaarisanakirja. Suosittelen ottamaa selvää! Luvassa lievähköä pään sekoamista.

Viktor Pelevin: 
Hyönteiselämää
Kauhukypärä
Hyönteiselämässä on yllättäviä metamorfooseja. Novellikokoelma, jonka jokainen novelli sivuaa toistaan ja jonka takia en ole varma, onko kyseessä novellikokoelma. Kauhukypärä on romaani, joka rakentuu netissä tapahtuvaan keskusteluun. Kirjan ymmärtämistä saattaisi auttaa Theseuksen ja Minotauruksen tarun lukeminen. En kuitenkaan ole varma, auttaisiko se oikeasti asiaa. Ehkä, ehkä ei. Mutta olisi kiva kuulla joltakulta, mitä kirjan viimeisillä sivuilla tapahtuu. Minä ja kolme muuta kirjan lukenutta emme ole hahmottaneet asiaa lainkaan.


Kaikensortin vakavamieliset (ei poissulje huumoria)

Jätän pois järkäleteokset. Pitäydytään nyt vain yhden niteen teoksissa ja alle 600 sivussa. Lista on aika rajoittunut englanninkieliseen maailmaan. Yhteistä kaikille teoksille on syvällinen ihmismielen kaivelu. Pohdittavaa ja pureskeltavaa ja oivalluksia piisaa, monesti silti myös hyväntuulisuutta.

Guy de Maupassant: Novelleja. Ystävä muistutti, että Maupassant pitää lisätä listaan. Hän antoi luvan käyttää kuvaustansa: ''Tarinat ovat rasittavan todenmukaisia, rehellisiä ja oman itsen heikkoudet paljastavia, viljelevät ilkeää ja sarkastista huumoria eivätkä juuri luo toivoa. En tiedä miksi niistä niin pidän. Ne vain ovat hirtehisyydessään niin herkullisia ja meheviä. Olen varmaan sairas kun tykkään sellaisesta.''

Virginia Woolf: Mrs Dalloway. Kirja voi näköjään olla samanaikaisesti surumielinen, valoisa, toiveikas, ahdistava, kepeä ja vakava. Kielenkäyttö ja rakenne antavat aivoille miellyttävästi puuhaa, mutta teos ei ole mitään hankalaa luettavaa. Sisältöä tässä yhden päivän kertomuksessa riittää.

Graham Greene: Jutun loppu. Hieno. Pessimistissävytteinen eikä mitenkään kevyt, höystetty kuivakalla huumorilla. Erittäin hieno. Tapahtuu toisen maailmansodan jälkeisessä Lontoossa. Kertoo päättyneestä rakkaustarinasta ja mustasukkaisuudesta.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta. Alakuloisehko kertomus ajasta, joka on mennyt. Hiljainen kirja. Englantilainen hovimestari muistelee. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri. Lyhyt ja ahdistava ja viiltävän kaunis kalajuttu. Ihan mielettömän järkyttävä jännite. Kirjassa on 135 sivua, ja sivulta 30 lähtien minun sykkeeni nousi tasaisesti, maksimisyke tuli vastaan sivulla 110 ja lopussa melkein olin sitten sairaalatavaraa. Pakko lukea yhdeltä istumalta.

John Steinbeck:
Torstai on toivoa täynnä
Tyytymättömyyden talvi
Torstai on toivoa täynnä on lämminhenkinen ja hyväntuulinen kertomus toisistaan välittävistä vähäosaisista ihmisistä kalifornialaisen kaupungin laitamilla. Henkilögalleriassa löytyy väkeä sekatavarakauppiaasta ja tiedemiehestä ilotyttöihin. Tyytymättömyyden talvi on aivan erilainen ja jättänyt aivoihini pysyvän jäljen. Syväluotaava ja puhutteleva teos ja aika riipaiseva. Kertoo miehestä, joka on menettänyt omaisuutensa ja jonka perhe ei ole tilanteen kanssa sinut.

J. D. Salinger:
Sieppari ruispellossa
Franny ja Zooey
Yhdeksän kertomusta
Hapworth 16, 1924
Rakastan Salingeria! Hänen henkilönsä ovat loistavan omaperäisiä, dialogi mainiota ja aitoa. Salingerin teokset ovat pettävän hauskoja (ironiaa pisaa), koska kuitenkin ne kuvaavat kipeän totuudellisesti ihmisen sisuksia (tunnepuolta, ei anatomiaa). Sieppari (suosittelen Arto Schroderuksen käännöstä) ei esittelyä tarvitse. Tarina kapinallisesta koulupojasta. Kirjaa luetetaan peruskoulussa, mutten kyllä tiedä ketään, joka olisi pitänyt siitä teini-iässä. Itse tutustuin kirjaan aikuisena ja olin aivan myyty. Franny ja Zooey on pieni kaksiosainen teos, joka hykerryttää dialogillaan ja elitistisellä älykkösnobbailullaan, joka ei ole elitistä älykkösnobbailua vaan jotakin paljon viisaampaa, mutta jota en kykene tiiviisti tässä kuvailemaan (tuskin silti osaisin edes). Kirjan päähenkilöt, sisarukset Franny ja Zooey Glass, joutuvat kantamaan liian korkean älykkyysosamäärän taakkaa. Franny on hurahtanut mystiseen hengellisyyteen ja Zooey on laitettu puhumaan siskolle järkeä. Pääasia on kuitenkin perheensisäiset suhteet. Yhdeksän kertomusta on novellikokoelma. Hienoja vähäeleisiä kertomuksia toisen maailmansodan ajoilta ja sen jälkeen. Monessa novellissa sivutaan Glassin perheen vaiheita. Näistä en voi sanoa muuta kuin että Suosittelen Lämpimästi. Hapworth 16, 1924 on novelli. Siinä 7-vuotias ylilahjakas Seymour Glass kirjoittaa kirjettä kotiin kesäleiriltä. Aivan mahtava. Ei käännetty suomeksi, valitettavasti.

Saul Bellow:
Ravelstein
Hertzog
Sadekuningas
Voi nenä. Mitä näistä sanoisi. Älykästä ja nokkelaa ja hauskaa tekstiä ja vaikeita asioita. Ravelsteinin päähenkilö on originelli professori, joka tekee kuolemaa (sairastaa AIDS:ia) ja kertoo tarinaansa. Teos on Bellow'n viimeinen. Herzog kertoo keski-ikäisestä miehestä, jolla on takana kaksi avioeroa ja joka kirjoittelee vähän kaikille kirjeitä, joita ei lähetä. Sadekuningas on tarina keski-ikäisestä miehestä, joka matkustaa kriisissään Afrikkaan ja löytää siellä tiensä syrjäisen heimon luo, tutustuu viisaaseen kuninkaaseen ja tulee valituksi sadekuninkaaksi. Näitäkin suosittelen koko sydämestäni.

Herman Hesse: Lasihelmipeli
Saksalaista tuhtia tavaraa. Teokseen on tiivistetty koko länsimaisen kulttuurin historia. Näin sanovat viisaat. Joku viisas sanoi, että jos eläissään lukee vain yhden kirjan, sen pitää olla Lasihelmipeli. Fantasiamainen kertomus suljetusta yhteiskunnasta, jonka ainoa tehtävä on ylläpitää viisautta ja sivistystä ja siten tuoda valoa maailmaan.

Heinrich Böll: 
Ei sanonut sanaakaan
Tohtori Muerken kootut tauot
Ei sanonut sanaakaan on ehkä kaunein lukemani rakkaustarina. Tapahtuu toisen maailmansodan jälkeisessä raunioituneessa Saksassa. Tohtori Muerken kootut tauot on novellikokoelma, jota ei voi muuta kuin suositella ja paljon.

José Saramago: Kaikkien nimet
Koominen, jännittävä, maaginen, absurdi. Päähenkilö on töissä väestörekisterikeskuksen arkistossa ja alkaa jäljittää yhden arkistolapun henkilöä.


Elämäkerrat ja matkakirjat 

Laidasta laitaan. Kaunokirjallisista tietokirjamaisiin.

Vincent van Gogh: Kirjeitä veljelleni
Taiteesta kiinnostuneelle. Van Gogh kirjoitti hyviä kirjeitä.

Joseph Wechsberg: Herkkusuun kasvatus
Ruuasta kiinnostuneelle. Ja niille, jotka eivät ole kiinnostuneita ruuasta. Wechsbergin hauskoja tekstejä kokemuksistaan kulinarismin maailmassa 1900-luvun alkupuoliskolla.

Dmitri Sostakovitsin muistelmat, koonnut Solomon Volkov
Musiikista kiinnostuneelle. Jos lukee eläissään yhden säveltäjäelämäkerran, kannattaa valita tämä.

Vesa Siren: Suomalaiset kapellimestarit
Musiikista ja Suomen klassisen musiikin historiasta kiinnostuneelle.


Gerald Durrel: Eläimet ja muu kotiväkeni. 
Eläimistä kiinnostuneille. Ja auringosta. Luonnontutkija Gerald Durrelin eläintäyteinen lapsuus Korfulla on iloista ja valoisaa luettavaa.

Günter Grass:
Sipulia kuoriessa
Taikalaatikko
Hienot kaunokirjalliset omaelämäkerralliset teokset. Sipulia kuoriessa kertoo Grassin elämästä toisen maailmansodan loppuun saakka. Itselleni teos oli puhutteleva siksikin, että se oli ensimmäinen lukemani kirja, jossa maailmansodasta kerrotaan saksalaisen näkökulmasta. Taikalaatikko on pieni kirja ja kertoo ihmeellisten valokuvien kautta (kirjassa ei ole kuvia) Grassin elämäntarinaa maailmansodan jälkeisenä aikana.

Mrs. Alec Tweedie: Matkalla Suomessa 1896
Hauskaa luettavaa nykysuomalaiselle. Englantilaisen hienostorouvan kokemuksia Suomen-matkallaan.

Joshua Slocum: Yksinpurjehdus maapallon ympäri
Aiheuttaa kaukokaipuuta ja hinkua päästä haistelemaan merta.

Herman Hesse: Kylpylävieraana Badenissa
Pieni ja hykerryttävä kirja. Hessen ongelmana on muiden kylpylävieraiden tyhmyys. (On kirjassa muutakin sisältöä.)

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta
Ei Irlanti-kliseitä. Aivan ihastuttava kirja!

Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia
Aiheuttaa vakavaa kaukokaipuuta.

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa matkustaa rahtilaivassa toiselle puolelle maailmaa ja pitää matkapäiväkirjaa.


 

P. S. Järkäleteoksia


F. Dostojevski:
Rikos ja rangaistus
Karamazovin veljekset
Idiootti
Kunnon luettavaa. Ajan kanssa, mikäli ei satu olemaan loma ja lukuputki päällä. Mietittävää ja nautittavaa ja analysoitavaa elämän loppuun saakka. (Idioottia en ole vielä lukenut loppuun.)

L. Tolstoi: Sota ja rauha. Anna Kareninakin voisi olla tässä, mutta koska olen lukenut sen yli kymmenen vuotta sitten ja koska en silloin pitänyt siitä, en listannut sitä virallisesti. Sota ja rauha on mahdollisesti kaikkein paras lukemani kirja. Sen rakenne on kiehtova, henkilöt mahtavia ja tarina vetävä.

Z. Topelius: Välskärin kertomuksia. Ei varmaankaan nykyihmisten hittilukemistoa. Minä olen mudostanut henkisen riippuvuuden teokseen ala-asteella, jonka vuoksi Välskärin kertomuksilla on erityinen paikka sydämessäni. Mehevää kerrontaa; historiankirjoitusta höystettynä kansallisromanttisella otteella ja suomalaisen kansan ylistyksellä. Teos, jota varten tarvitsisin kotiini takan ja sen ääreen kuuntelijakunnan, jolle lukea kaikki noin 2000 sivua ääneen.

Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru. Vanhanaikaista tarinankerrontaa ja pohjoismaisia maisemia. Ei ole mitaltaan järkäle, mutta sopii parhaiten tämän otsikon alle, koska kirja on ihan pikkuisen Välskärin kertomusten kaveri.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pula-Beben pulavaatteet

Takista puuttuu vielä vuori ja hameesta valkoinen kaulus. Kaulukseen taidan pyytää reikäommelapua mummiltani. Olisi aika jänskää opetella reikäommelta (pakotetusta reikäompeleesta olen kuullut puhuttavan, mutta en osaa aavistaa, mitä tarkoittaa pakotettu tässä yhteydessä).

Valmis pakkasiin. Paitsi tumput kudon vielä. Takkikaava on siskon kaavasta muokattu. Nukke on tehty Teija Ruuhikorpi-Mäen ohjauksessa ja hänen valamistaan osista.

Kaulus puuttuu. Hame on tehty Pula-Beben hamekaavasta (vähän sovelsin.)

Alushameen pitää olla tähän vuodenaikaan lämmin.

Pula-Beben perinteinen pöksypaita. Paitapöksyt? Jotakin pientä säädin kurssilta saamani kaavan kanssa (koristelaskokset lahkeisiin ja pienet muotolaskokset yläosaan) ja jätin rypyttämättä vyötärölle kiinteän alushameen, koska alusasu on noin niin tosi mainio.

Meinasi unohtua takin takakuva.



tiistai 13. marraskuuta 2012

Elämänohje II

Aiemmin olen kirjoittanut jo kaksi elämänohjetta (''Jos kohta ulkoinen kohtalo onkin kulkenut ylitseni niin kuin kaikkien yli, vääjäämättömänä ja jumalten säätämänä, on sisäinen kohtaloni silti ollut oma luomukseni, jonka suloisuuden ja katkeruuden minä ansaitsen ja josta tahdon ottaa vastuun omille harteilleni.'' ja ''Anna detaljien uida soosissa.'' ), jotka kuvaavat muuten hämmästyttävän hyvin nykyisiä elämänvaiheitani.

Nyt välittäisin oman ohjeeni, joka ei ole yhtä nerokas kuin edellä mainitut, mutta joka taatusti on banaalimpi, mutta myös yhtä tosi. Täältä pesee:

Kuuntele sydäntäsi.

Tai voi sen sanoa niinkin, että kuuntele sisäistä ääntäsi (paitsi jos se ääni sanoo, että ryöstä pankki tai räjäytä naapurin roskalaatikko tai huuda sinfoniakonsertin solistille SIITÄS SAIT, kun siltä katkeaa viulusta kieli kesken kadenssin).

No niin, minä aloin toteuttaa ohjettani, ja kerrankin voin sanoa, että jotakin mojovaa on tapahtunut. Ei valitettavasti vieläkään silti mitään niin mojovaa, kuin arpajaismatka ja Vacheronin kello. Mutta melkein. Minä vaihdan alaa. Niin paljon vaihdan alaa, että ilmoitin työnantajalle jo, etten palaa enää töihin sairauslomalta. 

Reilut kaksi viikkoa sitten jo tein päätökseni, ja sen jälkeen on elo ollut ihmeellistä. Ja nyt vielä ihmeellisempää, kun uskalsin siirtyä päätöksestä tekoihin. Enpä ole ennen tehnyt päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu oikealta sisuksissani. Aina olen päättänyt niin, mikä tuntuu järkevältä. Outo kokemus tämä järjen ja varmuuden hylkääminen. Ei lainkaan paha. (Ja mitä muka on varmuus? Senkin olen vasta oppinut ymmärtämään, että varmuutta ei ole.)

Jaa, että mitä teen sitten tulevaisuudessa? Enpä tiedä. Vaan ekaa kertaa epävarma tulevaisuus ei pelota minua! Ja hyvä niin, koska tosiasiassa juuri nyt minulla ei ole vielä kapasiteettia miettiä sitä sen syvällisemmin. Vaikka elo on ihmeellistä nyt, vallitsee kuitenkin henkilössäni tilanne, jota voisi kutsua edelleen stressaantuneeksi tai uupuneeksi (sen lisäksi henkilössäni esiintyy noin suunnilleen painoni verran räkää). Hyvä indeksi tälle olotilalle on, että P. G. Wodehousen kirjat tuntuvat nyt liian jännittäviltä, suorastaan pelottavilta. En pysty lukemaan paljoa yhdeltä istumalta, kun alkaa ahdistaa niin kovin. Mitä tapahtuu, jos Lady Constance tai Dunstablen herttua saa selville, ettei Halliday ole psykiatri vaan Gallyn kummipoika, joka yrittää sovitella välejään morsionsa kanssa? Miksi lordi Emsworthin sika, Keisarinna, ei syönyt perunaa? Onko taustalla jokin salaliitto? Saavatko Gally ja Halliday vaihdettua Dunstablen herttuan ostaman väärennetyn taulun makaavasta alastomasta alkuperäiseen (kenenkään huomaamatta)? Saako Vanessa varastettua makaavan alastoman Wilbur Troutille (jonka mielestä alaston muistuttaa hänen kolmatta vaimoaan; lordi Emsworthin mielestä makaava alaston muistuttaa Keisarinnaa), jos saa, varastaako hän alkuperäisen vai väärennöksen? Ehtiikö Halliday vaihtaa smokin päälleen ennen illallisia? Kiperiä tilanteita joka sivulla! Ei kestä ihmisen pää sellaista! Yksi kiperä tilanne oli, kun lordi Emsworth oli käynyt yöllä läävässä katsomassa Keisarinnaa (koska oli huolissaan siitä, ettei Keisarinna ollut illalla syönyt perunaa), jäänyt sitten ulos lukkojen taa, kiivennyt sisään ikkunasta, kompastunut kissaan, herättänyt Dunstablen herttuan, selittänyt kompastuneensa kissaan, joka olikin kadonnut tietymättömiin, suututtanut Dunstablen herttuan, mennyt katsomaan (rauhoittuakseen) galleriakäytävään lepäävää alastonta, koska se muistutti Keisarinnaa, mutta nähnyt, että lepäävä alaston ei ollutkaan seinällä (koska menossa oli vaihtoprosessi väärennöksestä aitoon), rynnännyt kertomaan veljelleen Gallylle, että taulu on varastettu (taulu oli sillä välin jo ehditty vaihtaa aitoon, jonka Gally tiesi), lähtenyt Gallyn kanssa kertomaan varkaudesta juuri uudelleen nukahtaneelle Dunstablen herttualle (koska Gally tahtoi piinata herttuaa, asiasta piti mennä sanomaan, vaikka Gally tiesi, että taulua ei ollut varastettu) ja herättänyt herttuan kello kaksi yöllä kertoakseen nyt sitten varkaudesta. Tilanne oli siis erittäinkin saavuttanut yhden kliimakseistaan ja syke oli henkilölläni vaarallisen korkea, kun raivoisa herttua avasi residenssinsä  oven  ja pääsin jännittyneenä lukemaan seuraavan:

''Oikein hyvä huomenta sinulle, Dunstable'', hän (Gally) sanoi. ''Näytät hämmästyttävän virkeältä ja onnelliselta. Mutta pelkään, että pulppuileva hyvä tuulesi laskee vähän, kun kuulet, mitä olemme tulleet kertomaan. Clarencella on esitettävänä  ällistyttävä tarina. Esitä ällistyttävä tarinasi, Clarence.''
''Öh'', sanoi lordi Emsworth.
''Ei siinä kaikki'', Gally vakuutti herttualle. ''On vielä paljon enemmänkin ja dramaattinen mielenkiinto lisääntyy koko ajan mitä pitemmälle päästään.'' (P. G. Wodehouse: Outo lintu linnassa.)

Tässä kohtaa minä meinasin nielaista suklaani vinoon ja tukehtua teeheni, ja juuri tällaisina (ehkä vähän hengenvaarallisina) hetkinä aina saan voimaa jatkaa lukemistani.

Tähän sivupolkuun loppuu nyt sitten viimeinen ''opettajattaren varaventtiili''. Opettajaa ei enää ole!



perjantai 9. marraskuuta 2012

Martta-nukke kaipaa vaatetta

Nukke on vihdoin valmis! Kyllä nyt tuntuukin sormenpäissä! Lopussa veri lensi (liioittelua) ja itku meinasi tulla kylään (liioittelua), niin kävi työ näppiparoille. Onneksi nuken vaatettaminen ei ole yhtä fyysistä puuhaa. Alusvaatteet, hame ja takki pitäisi vielä saada aikaiseksi ennen kurssin päättymistä. Aikaa on vielä kaksi viikkoa, joten eiköhän se riitä.

Tiivistän tähän vielä työn vaiheita kuvina:

Alussa oli nukenosat (joita hiottiin, gessottiin ja pohjamaalattiin ikuisuus).

Tämän takana on siis tuntitolkulla työtä.




Vartalon ompelu oli nopein vaihe, muttei tosiaankaan helpoin minulle.


Täyttövaihe oli hidas, koska sahanpurua ängettiin tosi paljon ja koska piti syynätä mittasuhteita. (Tässä ylävartalon täytteenä on vanua. Siten välitäyttämällä sain tolkkua, minkä mittaiseksi täytän jalat.)
Hän osaa seisoa jo. Mutta voi, tilanne on kovin väkivaltainen (ja ryhti huono!).
Kovin surullista, kun pää on hartioiden vieressä. Vartalon olkapäälinja on väärin ommeltu.
Olkapäälinja korjattu ja kädet kiinnitetty pusseihinsa ja polvet saaneet saranansa. Noiden polvien peitteiden kiinnittäminen oli ihan kaikkein karseinta hommaa ikinä. Sääret ja reidentyngät ovat tosi täynnä sahanpurua, eikä niiden topografiakaan kovasti helpottanut työtä. Sormet arkaantuivat melko tehoisasti.
Pää katselee, miten vartalo saa kädet. Tässä kohtaa oli tarpeen laittaa tilkkutäkki vaimentimeksi, ettei tule kolautettua käsiä ja päitä mäsäksi. On ompeluidylliä ilmassa kaikin puolin.
Päähän kiinnitysnauhat.
Viimeinen vaihe.
Siinä seisoo alastonna.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Bloggaustekniikka kehittyy!

Keksin pykätä välilehtiä. Tunsin itseni tietotekniikan kuningattareksi, tai ainakin aateliksi, kun osasin sellaiset rakentaa!

Ajatukseni on, että kerään välilehtiin keskitetysti kaikensortin nukkekuvani (joita toki suollan tänne normaalisivullekin jatkossa), jotta ne ovat siellä helposti nähtävissä samanmielisilleni. Tämä näyttää nyt yhä enemmän nukke-käsityö-nukkekoti-blogilta, mutta eipä se kai mitään haittaa. Kirjoittelen kuitenkin jatkossa oravista ihan samoissa määrin kuin ennenkin.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Prudence Jenny Eugenie Azibahrette Potter-Pirbright...

...on kyseisen neidin nimi.

Jenny.

Martta-nuken valmiit kasvot

Koska kyseessä on repron tekeminen, on kurssinuken tekeminen tarkoin säädelty. Ensin se vähän harmitti minua, koska olin mielessäni jo kuvitellut vähän erilaisesti maalatut nuken kasvot. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että mahtavaa tehdä perinteinen nukke. Onhan siinä nostalgiaa monelta kannalta ajateltuna!

Nyt sain naaman sitten valmiiksi, kulmakarvat, huulet, silmien valopilkut, poskipunat ja hampaat asensin kohdilleen. Tai niin kohdilleen, kuin osasin. Silmien valopilkut eivät tulleet molempiin silmiin aivan samoihin kohtiin, eikä ihme, koska ohjeena oli laittaa ne kello kahden kohdalle. No. Minähän en osaa kelloa. Kulmakarvat tein varovaisesti hiukan omanlaisikseni, ja se riitti saamaan nukesta pikkuisen jotenkin omemman. Sille tuli mukavasti vähän huolestunut ilme.


Viimeisimpänä repro-vastustuksenani minua epäilytti nuken hampaiden maalaaminen. Mutta nehän ovatkin suloiset!  Loppuviimeiseksi tykkään nuken kasvoista vallan paljon. Söpö pikkuneiti siitä tulee.


Tolkuttomasti kuvia: hattuja ja hameita.

Tässä viimeaikaisten näpertelyiden tulosta. Anonyymilla neidillä on jo kohtalaisen kattava vaatevarasto, vaikka hänellä onkin vain kolme leninkiä. Mutta kyllä hän näillä pärjää nyt hetken aikaa. Yöpukukuvaa lukuun ottamatta kuvasarja esittelee neitiä ulkoilemassa eri vermeissä.


Kesäinen leninki ja kesäinen hattu ja huonosti valittu taustakangas.
Hattukuva 2.
Hattukuva 3.
Hattkukuvista ei loppua tule.
Hattu esitelty.
Vaatetta vähän erilaiseen tilanteeseen.
Talvella pärjätään.
Asiallisesti kävelyllä.
Tyylikkäästi kävelyllä.
Vielä tyylikkäämmin kävelyllä.
Kesätoimissa pihamaalla.
Asiallista mutta sievää.
Vielä asiallisempaa mutta edelleen sievää.
Asiatonta (koska essun alla on vain alusvaatteet).
Rouvamaista.
Herttaista.
Seuraavassa kuvassa on kaikki itse tuotettu materia (paitsi olkihattu on nukkekodin ullakolta). Eli läjä alusvaatteita, irtohihoja, kauluksia, jokunen hattu ja sitten yhtenäisempiä vaatekappaleita. En nyt sitten tiedä, tuliko ohuesta puuvillamekosta loppujen lopuksi juhlahametta. Ehkä tummansininen on edelleen vakavampi asu. Oikea juhlahame jääköön siis odottamaan vuoroaan vielä.


Ja sitten vielä hattukuva. Valkoinen höyhenhattu ja viininpunainen ruusuhattu ovat vuosien takaisia nukkekotiostoksia. Ne on tehnyt Anne-Mari Kaipainen. Siskoni on tehnyt vaaleansinisen pitsihatun. Ruskea hattu on omatekemäni, se kuuluu nukkekodin vanhalle rouvalle, joka ystävällisesti lainasi sitä anonyymin sovitettavaksi.






Näpräämisen ilo ja P.G. Wodehouse

Kotiolenta jatkuu. Tosin kävin välillä pääkaupungissa konsertissa, juomassa teetä ja tapaamassa ystäviä. Mutta pääasiassa olen kotona. Ja hyvä niin. Näpertely ja Beethovenin sinfoniat pitävät mielen harmoniassa ja ihmisen tyytyväisenä. Olen myös lueskellut. Hesse ei nyt oikein nappaa, se on edelleen liian tuhtia. Siispä hain kirjastosta väsymystilaan erinomaista viihdykettä, kunnon brittihuumoria. 

P. G. Wodehouse oli hauskaa luettevaa jo 15 vuotta sitten. Mutta nyt se on hauskan lisäksi loistavaa! Juonet ovat päälinjoiltaan yksinkertaisia ja toisiaan toistavia, henkilötkin ovat melko yksinkertaisia. Vaan kieli ei ole yksinkertaista. (Eivätkä juonien mainiot sivukiekurat.) Kieli on hulppeaa! Miten jaksaa ihminen kirjoittaa virkkeestä toiseen eloisasti, nokkelasti, yllätyksekkäästi ja niin edelleen (lisää ylisanoja)? Paljoakaan ei Wodehouse tarjoa lukijalle suvantovirkkeitä. Ehdottomasti enemmistössä virkkeistä on jotakin poikkeavaa, vaikka vain joku yksittäinen veikeä sanavalinta, usein kuitenkin joku käsittämättömän mainio kielikuva (usein asiayhteydessä melko lyömätön yllätysveto). Olisi varmasti antoisaa lukea Wodehousea englanniksi, jos ymmärtäisi sitä kieltä riittävästi. Mutta hyvä kompromissi on lukea hienoja suomennoksia ja katsoa vanhoja Kyllä Jeeves hoitaa -paloja (lainasin kirjastosta pari dvd:tä) ja yrittää sivukorvalla ymmärtää tekstityksen ulkopuolelle jääneet kaskut. 

Selasin tässä välissä kirjaa löytääkseni Madeline Bassettiin liittyviä lausahduksia, koska pidän niistä kovin. Silmääni osui sitten edellä kirjoittamaani P. G. Wodehousen kielen kuvaukseen sopiva katkelma, jossa Wodehouse Bertien suulla ottaa kantaa aiheeseen:

''Olin juuri sammuttamassa savuketta ---, kun oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja sisään tuli Esmond Haddock.

(Luku loppuu ja uusi luku alkaa.)

''Kyhätessäni tätä kertomustani perhetalouksien kulutukseen on vankkumaton tarkoitukseni kautta linjan ollut panna oikea sana oikeaan paikkaan ja välttää petkuttamasta asiakkaita jollakin heikolla ja mitään ilmaisemattomalla puheenparrella, kun heillä on oikeus odottaa nasevaa osumaa. Enemmän työtähän se teettää, mutta ihmisellä on periaatteensa.

Pyyhkikäämme näin ollen verbi ''tuli'' edellisen rykäisyn lopusta ja laittakaamme tilalle ''kirmasi''. Oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja Esmond Haddock kirmasi sisään. Mahdatteko olla koskaan nähnyt raavaan miehen kirmaavan, mutta entisaikojen sotaratsut harrastivat toimintaa varsin estoitta, ja nyt oli vuorossa Esmond Haddock.''

Ja sitten ne Madeline-pätkät. Yksi lempijuttujani Jeeves-kirjoissa on se, miten Bertie Wooster puhuu aina Madeline Bassetista:

 ''--- onhan kyseessä päälaesta anturaan nainen, joka oli väärässä jonossa kun järkeä jaettiin.'' 

''Tiedän varsin hyvin, että mitä ulkokuoreen tulee, tuossa kaikkien aikojen miesansassa ei ole nokan koputtamista. --- Mutta asialla on toinenkin puoli, ja se on pimeä. --- 
- Kysyit, miksen laahusta kohti alttaria Madelinen kanssa, sanoin. - Minäpä vastaan. Sillä vaikka hän on ulkoisesti kuinka sievä ja soma, kuten totesit, hän on todellisuudessa vetistelevä, tunnetta tursuava, tahmea nyyhky, joka, voi herranen aika, uskoo että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele ja aina kun keiju saa hikan, soma lapsonen putkahtaa maailmaan. Hänen lempiluettavaansa ovat Risto Reipas ja Nalle Puh. Parhaiten hänet kiteyttää, kun sanoo, että hän on ihannesiippa Gussie Fink-Nottlelle.
-Minä en ole tavannut herra Fink-Nottlea.
-Puhut nyt miehen kanssa, joka on.''

Tuohon, että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele, viitataan lähes jatkuvasti Madelinen yhteydessä. Mainio attribuutti hahmolle! Ja vielä yksi kielikuva. Ei välttämättä nasevin, mutta asiayhteydessään tavattoman hauska: 

''Konstaapeli Dobbsin naama ei vääntynyt kovin herkästi mihinkään isompaan tunneilmaisuun. Pikemminkin naama näytti siltä kuin sen olisi veistellyt jostakin kovasta puusta kuvanveistäjä, joka opiskeli kirjekurssilla ja oli päässyt kolmanteen oppituntiin.''

Wodehousen kylkiäisenä olen lukenut James Joycen Odysseusta. Olen lukenut sitä viikon ja päässyt sivulle 16 (joka sisältää tietysti alun otsikkosivut). Joskus 10 vuotta sitten pääsin sivulle 98, sitten teos jäi kesken kiireiden takia. Rehellisyyden vuoksi todettakoon, että olisi se kesken jäänyt kiireittäkin... Nähdään, pitkällekö pötkin tällä kertaa. Lukutekniikkani on nyt kuitenkin eri kuin ekalla yrittämällä: En välitä edes ymmärtää. Nautiskelen vain runsaasta sanavarastosta ja otan kunkin kappaleen, repliikin tai rivin omana hetkeä kuvaavana palasenaan. Hidasta on, mutta olkoon!

Lopuksi muutama kuva näpertämisen ilosta. Ensin kuva työn alla olevasta mekosta, josta oli tarkoitus tulla anonyymin Pseudo-Hittyn juhlahame. Hame siitä tuli, muttei ehkä juhla-. Sitten on kuvia hatuntekemisen lopputuloksesta.