tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vähemmän pikaiset renessanssialuspaita ja renessanssiliivi (renessanssiksi ne tekee se, että kutsun niitä renessanssiksi)

Taas on näköjään rakentumassa uusi asukokonaisuus. Siitä on valmiina jo aluspaita, päälihame ja kengät. No, ja sovitaan, että sukat. Eihän mun tarvi ommella punaisia sukkia, eihän?


Se on renessanssipaita. Otin siihen mallia italialaisista renessanssiajan maalauksista.

Hihat harmillisesti jäivät ranteista löysiksi. Eli olisi ollut mahdollista saada niihin tihumpi rypytys. Mutta huomasin löysyyden vasta, kun olin päätellyt jo kaikki rypytyslangat niin huolella, että purkaminen tuntui (ja tuntuu) älyttömältä. Kaula-aukko menee nätisti ihoa myöden, kun paidan päällä ei ole liiviä.

Liivi valitettavasti puskee paidan kaula-aukkoa koholle. Liivissä on paksusta puuvillasta vuori ja välissä jämpti (vuoriin tikattu) fleecetoppaus, koska liivi jäljittelee topattua renessanssiyläosaa. Rinkulat nyöritystä varten väsäsin itse nukkekotiaskartelumateriaaliarsenaalia käyttäen, kun bongasin yhdestä maalauksesta vastaavat. En siis bongannut renessanssiajan nukkekotiaskartelumateriaaliarsenaalia maalauksesta, vaan metallirinkulat. Se oli ilo ja onni, sillä minua jännitti kovin alkaa tehdä reikiä ja napinläpipistoja liiviin.

Minusta asussa on kiva sivuprofiili. Päälihihat tekevät siitä toivottavasti renessanssimman.

Vielä tarvitaan: liivin reunoihin koristepistot, nyöritettävät päälihihat, irtotasku, alushame ja viitta. (Ystävä mokoma meni mainitsemaan viitan.) Sitten minulla on mainio pienoismallikokeilu omaa aikakausipukuani varten!

Olen jatkanut käsinompelulinjaa. Kun siksakkasin aluspaidan osien reunat koneella, huomasin, miten rankka on ompelukone. Valehtelematta yhden hihan reunojen siksakkauksen aikana alkoi päässä jo vipata ja syke nousta! Siinä totesin sitten, että on parasta pysyä levollisessa ja äänettömässä käsityössä (kirjaimellisesti). Nyt vain pitää kiltisti tehdä hermoratoja huoltavia liikkeitä käsillä. Esim. imuroida?



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikaiset renessanssitossut

Minulla on kolme Disney Animator -nukkea, joista yhdelle olen ommellut nykyaikaisia vaatteita, yhdelle 1800-luvun loppupuolen vaatteita ja yhdelle empireä. Kaikki kolme ovat taantuneet viime aikoina. Olen nimittäin pukenut  1800-luvun lopun nuken ja nykyajan nuken kummankin empireen. Alunperin empireen ajoitettu nukke taas on taantunut renessanssiin. Ongelma on ollut, että minulla on vain kahdet vanhanaikaisiin vaatteisiin sopivat kengät. Yksi  nukeista on nököttänyt sukkasillaan ja näyttänyt kurjalta. Mutta tänään minulta meni hermot katsella sellaista. Kaivoin esiin mieheni rikkinäiset nahkasormikkaat. Ne on ommeltu noin 50 osasta kumpikin. Eli ei hirveästi yhtenäistä pinta-alaa. Ja isot nahkapalani taas ovat 80 portaan päässä ullakolla laatikkopinossa... Niin vähän sitten kääntelin sormikkaita kädessäni. Ja sitten - nips - peukalot irti (sormikkaista) ja muutaman sentin ompelulla sain nukelle renessanssitossut!

Oikeasti minulla ei ole aavistustakaan, millaisia tossuja renessanssin aikaan oli. Pääasia on, että sain pikaisesti ja ilman vintille kiipeämistä rauhoitettua hermoni. (Ja pitkästä aikaa tein jotakin spontaanisti ilman 30 tunnin taustagooglailua.)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Renessanssi- ja/tai rokokoohame

Lisäys otsikkoon: En ole vielä seonnut. Ymmärrän että renessanssin ja rokokoon välissä on kokonainen vuosisata ja enempikin.

Varoitus lukijalle: Tämä teksti on pitkä ja polveileva ja sisältää 26 kuvaa.

Kirjoittajan mielentila: Olen erittäin tohkeissani. Oikeasti minun pitäisi nukkua nyt, mutta ei tohkeissaan malta nukkua. Siispä kirjoitan nyt tänne (huomatakseni huomenna, että saan kirjoittaa kaiken uusiksi).

Asiasisällöt: Ihmiskoon aikakausipukuhaaveet, renessanssihame, rokokoohame, cartridge pleating.


Ajatuksissani on iso renessanssi- ja rokokoomöykky, jossa kaikki liittyy kaikkeen, jonka vuoksi on vaikea päättää, mistä aloittaisi.

Yksi aika varma tapa aloittaa on alku. Sen määrittely tosin on hankalaa. Periaatteessa alku voisi olla siinä, että lapsena potutti, kun meidän ullakollamme ei ollut kirstua, josta olisi voinut penkoa esiin silkkiviittoja ja viuhkoja ja alushameita ja hattuja ja kahisevia leninkejä. Toisin oli lähes kaikkien lukemieni tyttökirjojen henkilöiden tilanne. Heillä piisasi arkkuja ja hameita. Koska meillä sellaista varantoa ei ollut, tyydyimme katsomaan Tuulen viemää ja Sissi-elokuvia ja piirtämään paperinukeille haluamanlaisiamme ("haluamanlaisiamme"? onko se edes sana?) hameita viuhkoineen ja hattuineen ja ompelemaan barbeille mustia samettisia leskenasuja.

Kai minä niistä ajoista lähtien, siis jostakin 1980-luvun puolivälistä, olen halunnut aikakausipukua itselleni. Mutta koska sellaisten tekeminen vaatii taitoa sekä rahaa, olen jatkanut haaveitteni toteuttamista nukenvaatekoossa. Muutama vuosi sitten kuitenkin veljeni sanoi minulle, että no hyvä ihminen, ompele nyt itsellesi aikakausipuku, kun aina asiasta puhut. Vastasin, että no missä minä sellaista käytän (tosi typerä vastaväiteyritys). Veli vastasi että no vaikka synttäreilläsi. Silloin keksin, että alan säästää rahaa hametta varten ja ompelen sellaisen 40-vuotissyntymäpäiväjuhliini. Tasan tarkkaan saan silloin syödä marenkikakkuani juuri sellaisissa vermeissä kuin itse haluan. 

Tämän vuoden alussa keksin, että ehkä minun nyt pitää oikeasti alkaa se säästäminen, jotta ehdin seuraavan viiden vuoden aikana tehdä synttärimekon itselleni. Jos ihminen ompelee nuken aikakausipukua härpäkkeineen pari kuukautta, eiköhän oman ihmiskoon aikakausipuvun ompelemiseen pidä varata sellaiset neljä tai viisi vuotta. Plus että vaikka olenkin alle 160 cm pitkä, maksaa hamekangas itselleni paljon enemmän kuin nuken hamekankaat, joten säästämiseenkin kannattaa varata aikaa.

Siispä aloin säästää ja suunnitella.

Ensimmäinen ajatus oli, että hameen pitää olla englantilainen renessanssihame, tudoria, sanoisinko. Vähän tähän tapaan:

Roikkuhihat ja valehihat, leveä A-linjainen helma, joka laahaa takana maata, ja päälihameen alla näyttävä alushame. Semmoista komeutta mietin, mutta mielessäni kävi myös, että mahtaisinko lyyhistyä hametaakan alle ja ehkä jopa joutua kadoksiin kankaiden syövereihin.
Seuraava ajatus oli, että koska olen alle 160 cm, ehkä italialainen renessanssi, jossa on vähän korotettu vyötärölinja ja ei-massiiviset hihat, voisi olla parempi homma, etten huku hameeseen. Tähän tapaan, paitsi ilman Disney-efektiä ja pienempihihaisena:

Korotettu vyötärölinja, suorana laskeutuva runsas helma ja hihojen välistä esiintryykäävä aluspaita olisi maltillisempi ratkaisu.

Ensimmäiset kaksi ajatusta kääntyivät joka tapauksessa kumpikin renessanssiin, joten renessanssi oli heti vahvoilla, ja pienen hapuilun jälkeen lukitsin päätöksen.

Sitten tuli rokokoovillitys. Se horjutti vakavasti sisäistä rauhaani. Alkoi raskas henkinen taistelu tulevan pukuni laadusta, sillä kieltämättä rokokoossakin on puolensa. Kuten eräs sen aikakauden pukuja harrastava totesi, rokokoohame on renessanssihametta käytännöllisempi. Ei tietenkään sillä tavalla käytännöllisempi, että se soveltuisi paremmin esimerkiksi Hulluille Päiville tai ratikkaan. Mutta sillä tavalla käytännöllisempi, että Suomessa on aika paljon 1700-luku-tapahtumia, ja rokokooasulle löytyisi kivoja arkkitehtuurikuvausympäristöjä, kun taas renessanssille ainoa arkkitehtuurikuvausympäristö taitaisi tässä maassa olla Turussa.

Mutta tutkistellessani sydäntäni ymmärsin, että piirrän prinsessoilleni suurimmaksi osaksi renessanssihtavia juttuja, joka kallisti vaa'an jälleen 1400- tai 1500-luvulle.  Ja sitten ajattelin, että jos teen eläissäni yhden aikakausipuvun, pitää sen olla pramea. Olisi rokokookin silti pramea, mutta ei niin kuninkaallisesti. Päädyin näin taistelussani kuuntelemaan sydämeni ääntä ja intuitiota ja totesin, että mennään rokokoon kanssa nukenvaatteilla nyt vain. Ja sitten aloin suunnitella nukelle punaista rokokooalushametta ja pastoraali-idyllimaalaistyttöhamosta ja vähän kaikkea. Niistä sitten tuli mieleeni, että no, niin, kieltämättä renessanssissakin olisi sellainen maalaisporvarilook (sanan lanseerasi väsynyt minä äsken - en kanna siitä vastuuta) tosi mainio homma. Sitten päädyin googlailemaan ja sitten sain pääni sekaisin.

Samanaikaisesti kun sain pääni sekaisin ymmärsin kuitenkin, että voin jakaa renessanssipukuprojektin osiin. Tänä kesänä hankin aluspaitakankaan ja alan ommella sitä. Ensi vuonna voin hankkia kureliivi/korsetti/kirtle/bodice/stiffened bodice/stiffened kirtle -materiaalit ja ratkaista, että mikä on mikä ja minkä minä tarvitsen. Ja sitten voin myös ommella sen asian. Ja sen jälkeen voisi olla aika alkaa päättää päälihameen mallia. Tällaista olen ehtinyt jo ajatella päälihameen mallimietinnön lähtökohdaksi:

Hänet on maalannut Lorenzo di Credi. Hänen hameensa vyötärö näyttäisi olevan himpunverran koholla. Hihat ovat sellaiset, jollaiset kutkuttaisivat minua kovin. Yläosassa ei näytä olevan kureliiviä, mutta en tiedä, onko henkilöllä yllään joku topattu täytetty tuettu vahvistettu kirtle-bodice-asia.
Sitten katselin paljon kaikkia muita maalauksia ja keksin, että. Kuva jatkaa:

Mitäpä jos tekisin pukuuni kahdet hihat? Kapeat putkilot ja sitten toiset komiat ja massiiviset? Ja kun pääsin alkuun tällaisen vaihtoehtoajattelun kanssa, hoksasin, että jos teen asuni alushameen villakankaasta ja sitten tekaisen erillisen pääliliivin, saisin itselleni renessanssisen maalaisporvarilookin ja niin minulla olisi melko pienellä lisävaivalla kolme erilaista asua.
Keksittyäni että teen muunneltavan renessanssiasun itselleni päädyin googlailemaan lisää ja löysin Cartridge pleating -linkkejä. Jos joku nyt ei tiedä, mikä on Cartridge pleats, ei jonkun tarvitse ahdistua, koska asia tuli esille vasta äsken. Sitä paitsi en minäkään tiedä, miksi Cartridge pleats on Cartridge pleats. Mutta pleats merkkaa laskoksia, joten pleating merkkaa laskostamista tai rypyttämistä. Niin että Cartridge pleating on Cartridge-laskostamista. 

Samaan aikaan kaiken muun kanssa keksin, että minähän voisin ommella nukelle renessanssihameeni koeversion. Sitten keksin, että renessanssisen maalaisporvarilookin ompeleminen nukelle voisi joiltakin osin edesauttaa nuken rokokoomaalaisidylliasun ompelemista. 

Suoraan sanottuna olen keksinyt viimeaikoina aika paljon kaikenlaista.

Ja sitten muistin yhtenä iltana ennen nukahtamista, että minulla on juuri täydellistä punaista villakangasta tilkuissani, että jos sitä on riittävästi, teen siitä nuken renessanssi- ja rokokooalushameen, jonka rypytän cartridgesti, niin tuleepa testattua sitä tekniikkaa. Koska muistin ajatuksen vielä myös aamulla, kaivoin kankaan esiin, totesin että se riittää ja pakkasin sen juhannusvierailukassiini.

Ja niin minä tein juhannuksena tämän:





Koska olen vihdoin päässyt asiaan, josta olen tohkeissani, voin luvata, että hameesta ja sen ompeluvaiheista tulee vielä tähän monta kuvaa. Monet kuvat alkavat tästä:


Cartridge-laskoksia käytettiin 1400-luvulla hihojen olkapäärypytyksissä ja 1500-luvulta alkaen helmarypytyksissä. Voi olla, että käytettiin helmoissa jo ennenkin, ei siinä mitään. Mutta ainakin renessanssissa se oli suosittu tapa. Ja sen jälkeen. Tekniikalla saadaan iso määrä kangasta nätisti pieneen tilaan ilman muhkuraisia saumoja. Lisäksi cartridgesti (ihan taatusti tekniikalle olisi suomenkielinenkin nimi...) laskostettu hameenhelma tekee henkilölle mahtavan lantio- ja takamusvaikutelman, joka on joskusmaailmassa ennen rasvaimujen muotiin tuloa ollut hyvä juttu. Tässä kuvassa neitosella on nyt rokokoomaalaisidylliasu ja hameen alla on helmaa kohottava pemppurulla.

Tässä ei ole hameenkohotusta, mutta kuten näkyy, helma lähtee omiakin aikojaan aika levesti tuosta lantiolta.

Sivusta kera bumrollin.

Ilman bumrollia.

Tämäkin on ilman bumrollia. Eli kuten näkyy, hamonen totisesti tekee henkilölle takamuksen.

Vähän enempi takaa kuin sivusta kuvattuna.

Ja tässä kohtaa kaikkien pitää ihastella, että vautsi miten kivan punainen kangas ja laskeutuupa se upeasti ja onpa hienot laskokset. Ja kun nyt olette ihastelleet, minä kerron, miten homma on tehty.  Näin:

Ohjeen löysin täältä.

Eli. Minulla oli 170 cm villakangasta. Ja nuken vyötärö on 23 cm. Kuvasta näkyy, minkä määrän kangasta laskostin vyötärönauhanpuolikkaaseen. Kuvasta näkyy myös matkaompelusettini, se on: neulatyyny ja Victorinox. (Minulla on tietenkin aina ompelukseni väriin sopiva neulatyyny ja linkkuuveitsi.) (Väreihin sopiva viivoitin on lainattu anopilta.)

Ensin siis vetelin nuo laskostavat langat. Kuten näkyy, en tehnyt niitä viivoittimen kanssa samanmittaisiksi ja identtisin välein oleviksi. Silmämääräisesti tein. Tuo taite on olennainen osa juttua. Kaikissa ohjeissa on aina kuvattu, että kangas on taitettu. Varmaan tietysti kestävyyssyistä (joissakin ohjeissa oli lisänä tukikankaita), mutta ehkä myös siksi, että saadaan siihen lantiolle volyymia.

Sitten vedin kankaan lyttyyn.

Sama tilanne oikealta puolelta. Helma kiinnitetään valmiiseen vyötärökaistaleeseen.

Tässä kohtaa kehräsin tyytyväisyydestä. Kun olin tehnyt sopivan tiiviin ryppyjonon ja olin solminut ja päätellyt rypytyslankojen päät, kädessäni oli erittäin kompakti ja helpostikäsiteltävä kangas. Koskaan ei ole ollut helman ja vyötärökaistaleen yhdistäminen ollut näiin selkeää ja helppoa.

Eikö olekin kaunis! Harmonista! Aijai. Ihan toista kuin esimerkiksi sekava johtovyyhti pianon takana.

Helma ommellaan vyötäröön (tai vaihtoehtoisesti hameen yläosaan tai minne sen nyt haluaa ommella) kunkin vekin kärjestä.

Tämän kuvan otin siksi, että se havainnoillistaisi, miten hameeseen syntyy se lantiolevennysmeininki. Pedgoginen ajatukseni yleensäkin oli ensin näyttää valmis hame ja sitten kuvittaa sen tekeminen, niin että ompeleva ihminen nappaa sitten näistä tekemiskuvista ilman kuvatekstejäkin homman idean. Olisin silti tähän halunnut avata idean sanoiksi, mutta alkujaan tehdessäni tätä blogikirjoitusta ei pääni suostunut sanoittamaan asiaa. Nyt ilokseni ystäväni pisti viestiä ja valitsi (tietämättä ongelmastani) sanat puolestani: "-- se rypytetty osa ommellaan vyötärökaistaleeseen vain toisesta reunasta silleen roikkumaan, niin se rypytys pystyy kääntymään ikäänkuin ihmisen ihoa vasten ja ilmeisesti siten aiheuttaa sen pömppä-efektin!" (Tämä kuvateksti on lisätty siis jälkikäteen.)

Hameen sivusaumat ompelin tavalla, jonka bongasin joltakin renessanssipukuompeluohjesivulta. Varmaan tätä käytetään edelleenkin, mutta itse opin sen vasta nyt. Eli ensin ompelin saumanvarat kiinni. Sitten ompelin luotospistolla reunat toisiinsa.



Siitäkin olin tohkeissani. Lopputulos on tukeva ja erittäin siisti ja huomaamaton.
En minä oikeastaan ole varma, miksi viimekädessä olin ja olen niin tohkeissani tästä punaisesta puolihameesta. Ehkä siksi, että kerrankin materiaali ja käytetyt tekniikat ja vaatekappaleen käyttötarkoitus ja aikakausi ja kaikki täsmäsivät. Siis eli hamekangas mielestäni palvelee erinomaisesti rokokooalushameena tai -päälihameena ja materiaali käyttäytyi justiinsa optimaalisesti.


Nyt on ihan välttämätöntä ommella irtotaskut, kun on niin siisti kädenmentävä aukko lantiolla hamosessa.

Joojoo, alkaa tulla selväksi.

Kivasti sopii jo tekemäni kureliivi tähän. Mutta kieltämättä suunnitelmissa on jo seuraava liivi.





perjantai 12. kesäkuuta 2015

Nyt on hyvä mieli!

Paljon sanoja päässä jonossa. Parveke aurinko sata euroa viisisataa euroa tuhat euroa viisi euroa vaatteita säästää kuluttaa tuhlata ekologista ekonomista korjata kivenmurikka puuvillapaita ambulanssi.

Oisko se siinä? Vai yrittäisinkö kuitenkin jäsentää vähän?

Join parvekkeella auringossa teetä. Eiku. Join parvekkeella. Ei. Tämmöistä tämä on välillä. Istutin parvekkeella taimia.

Istutin parvekkeella taimia ja aurinko paistoi ja oli lämmin. Tai kuuma ehkä. Siinä tuli mieleen kesä, mikä on vähän hassua, koska on jo kesä eikä sen tarvitsisi tulla mieleen. Mietin että kesällä puetaan kesävaatteita ja katsoin itseäni ja näin, että päälläni oli paksut puuvillasukkahousut, samettihame (sentään lyhyt, ei pitkä), toppi, neuletakki, kaulahuivi ja karvatossut. Sitten katsoin parveketta ja näin että aurinko paistoi ja porotti ja kuumotti ja sitten hoksasin, että vaikka verenkiertoni on ehkä vähän laiska, ei se niin laiska ole ja menin sisälle vaihtamaan kesävaatteet päälle.

Ja taas ajatukset levisivät. Se johtuu vähän siitä, että oma itseni levisi pari päivää sitten, jonka jälkeen keräilin itseäni kasaan neurologisessa päivystyksessä. Nyt on levinneisyyden ja keräämisen jälkeinen väsymys, jota seuraa tylsistys, jonka vuoksi täytyy kirjoittaa blogia, joka on typerää, koska aivot ei toimi.

Luin talvella jutun, jossa eurooppalaiset ihmiset kertoivat miten paljon käyttävät rahaa vaatteisiin. Kuukaudessa. Pelkästään jo se, että "kuukaudessa" hämmensi minua. Mikä se semmoinen kysely on, että miten paljon laitetaan rahaa vaatteisiin kuukaudessa? Mutta osoittautui, että haastateltavat laittoivat rahaa vaatteisiin kuukaudessa, joten jutussa olikin mieltä. Jotkut ostivat vaatteita 800 eurolla kuukaudessa, toiset enemmällä, toiset vähemmällä, ja joku joka pihtasi, käytti muistaakseni 80 euroa kuukaudessa. Minä innostuin miettimään, että miten paljon minä käytin rahaa viime vuoden aikana vaatteisiin. Huolellisen laskennan päätteeksi sain vastaukseksi, että 40 senttiä kuukaudessa. Ostin viime vuonna yhden viiden euron sukkapakkauksen (raitaa ja pöllöjä). Koin häpeää itseni ja sukkapakkaukseni puolesta, koska ensimmäiseksi mieleeni tuli, ettei kukaan itseään kunnioittava nainen voi käyttää vuodessa viittä euroa vaatteisiin. Sittemmin olen päässyt häpeäntunteesta (ja ihan ilman ammattiapua).

Tänä vuonna olen käyttänyt rahaa vaatteisiin jo 25 euroa, koska ostin tammikuussa alennuksesta puolihameen ja toukokuussa pihakirppikseltä toisen puolihameen. Saattaa olla, että joudun tänä vuonna ostamaan myös kesätossut, koska punaiset mukavat ja käveltävät ja mekon kanssa menevät kenkäni ovat palvelleet nyt neljä kevättä, kesää ja syksyä, ja ne alkavat hieman jo räjähtää. Mutta kesäpaitoja minun ei tarvitse ostaa.

Nimittäin kaivaessani esiin vaatekaappini kesäkerrostumaa muistin, että sain tädiltäni pari todella suloista todella ohutta puuvillapaitaa nukenvaatekankaiksi. Paidat olivat minulle sopivan kokoisia, sopivan värisiä ja sopivan mallisia, mutta ne olivat joistakin kohdin kuluneet rikkii. Hain paidat nukenvaatekankaistani, katsoin uudestaan huolella repeämät ja totesin, että minä kyllä teen näistä itselleni ehjät. Siispä silitin kesäkerrostumasta esiin tonkimani kesäpaidan itselleni ja samalla silitin tädin paidat ja vielä yhden ystävältäni saamani paidan ja totesin, että tässä on jo neljä varsin miellyttävää ja ilmavaa paitaa, ja toppejakin löytyy, joten kauppaan ei tarvitse tämän vuoksi lähteä.

Ja siitä tuli hyvä mieli.

Vielä parempi mieli tuli, kun parsin rauhassa vanhoja uusia (uusia vanhoja?) kesäpaitojani ja näin, että hyvää tulee ja kyllä nämä tämän kesän kestävät ja talvella sitten ompelen niistä nukenmekot. Tunsin olevani vanhan ajan henkilö, vähän kuin Laura Ingalls vaikka, ja liittyväni sukupolvien ketjuun ja mietin, että jo on kumma, että parsiminen tuntuu nykyään melkeinpä ekstremelajilta. (En ihan äkkiä muista, milloin itse olen viimeksi parsinut.) (Tätä ennen.) (Muistan siis parsineeni tänään.)

Tällaisesta tulee ensimmäiseksi mieleen, että tämä oli tässä, varsinkin jos paidan olkapääkin on revennyt.

Ja tämäkin on vähän hankalassa paikassa. Lisäksi helma oli ratkennut yhdestä kohdasta.

Molemmat on nyt korjattu, ja vaikka jälki ei ole ammattiompelimon tasoa, väittäisin, että on varsin epätodennäköistä, että joku kanssakansalainen pahentuu, jos huomaa, että kuljen parsituissa paidoissa. (Paitoihin jäi joitakin kulumia ja haurastuneita kohtia, mutta yleisilme on raikas, joten ne menevät todellakin yhden kesän, mutta eivät luultavasti kestä toista enää.)

Olkasaumankin korjasin hetkessä.

Näillä mennään tämä kesä. Vaaleanpunainen tuli vaatekaappityhjäysvaihtokaupassa ystävältä vuosia sitten. Tänä keväänä vihdoin keksin alkaa käyttää sitä. Tädin vanhoista paidoista odotan pelastusta helteille.

Kaikilla tietenkään ei ole aikaa parsimiseen, toiset taas eivät osaa tai uskalla yrittää. Viimeinen kylläkään ei ole mikään syy, koska mitä siinä häviää, jos yrittää, jos muutenkin on nakkaamassa vaatteen menemään? Tosin itse kyllä nakkaan vaatteet menemään keskimäärin siksi, että ne ovat muuttuneet ikihaisuleiksi. Harvemmin ne ovat puhkikuluneet. (Sääli, että hiki pinttyy nykymateriaaleihin kovin innokkaasti. Vaikka pesisi ei-ohjeen-mukaisesti kuumemmalla, mitä ehdotetaan.)

Loppukaneetiksi sanottakoon, että ambulanssi. Eikun.

Tekstin kokoaminen kasaan on kaikkein hankalinta.

Se liittyi häpeämiseen.

Niin. 

Jatkossa en aio hävetä, jos joku vuosi onnistun uudelleen käyttämään vaatteisiin vain viisi euroa. Päin vastoin. Pyrin siihen suuntaan aktiivisesti. (Mutta ei hätää, äiti, kyllä minä aion jatkossakin liikkua puhtaissa ja ehjissä vaatteissa!)

Ja kivenmurikka.

Löysin siskonpojan löytämän ja antaman Australia-kiveni taimien istuttamisen yhteydessä. Jippii! Luulin sen joutuneen muutossa kadoksiin.



Rokokoovillitys - valmis asu (paitsi kenkiä)

Valmista tuli. Kivaa oli. Ja mielessä jo kolme seuraavaa 1700-luvun hametta.


Vaaleanpunainen oli passeli valinta keventämään raskasta taftia. Mustat nahkakengät (ovat empire-puvun tossut) eivät kevennä asua. Joskus tulevaisuudessa teen rokokoommat kengät tätä asua varten.

Ja taftirimpsut olivat oikea ratkaisu myös. Tafti välkehtii valossa, joten kaikensortin rypyttäminen on tosi mainio homma.

Vaaleanpunaisen nauhan ompeleminen ei ollut pelkästään mainio homma, sillä neula tykkäsi painua enemmän sormeen kuin koviin taftirypytyksiin (ja olen kömpelö sormustimen käyttäjä). Siinä sitten tuli keskityttyä enemmän hengissä selviämiseen (vaarallista ja raskasta puuhaa tämä ompelu) kuin siihen, että nauha päätyisi paikalleen aivan viivasuoraan. Vähän se siis aaltoilee, ja olin jo purkamassa sitä, kun muistin taas, että hei. Tämä on nukenvaate.

Yksi kuva lisää.

Kuvaan lisätty huivi. (Jonka kuuluu nuken empire-hameeseen.)

Tämän huivin valmistin tätä mekkoa varten. Puolet reunan käänteistä ja pitsistä vetelin auringonpaisteessa ulkona pihakirppispäivänä naapurien kanssa keskustellen. Kovasti epäsatakuntalaista ehkä. (Käpylä alkaa käydä vaaralliseksi alkuperäiselle identiteetilleni.)

Kehukaa nyt, miten nätti on huivi! Siinä on 6-7 pistoa senttiä kohden, jotta varmasti pitsi ei ala riistyä. Enkö ollutkin tunnollinen? No olin. Kohtuuttoman.

Mieheni totesi nukkea ja asua katsellessaan, että aika vaarallinen yhdistelmä. Nimittäin nuken luonne ja vaatteista pääteltävä sosiaalinen asema. Tyyppi tulee aikuiseksi ehdittyään jyräämään tahtonsa läpi. Todennäköisesti tulee esimerkiksi hassaamaan rahaa kaikenmaailman kartanoremontteihin. Joka olisi vielä ihan vaaratonta. Mutta mitä jos tyyppi innostuu jostakin poliittisesta aatteesta? Se on menoa sitten.