Beben pituuskasvuhäiriö

Martta-nukkekurssilla tehtävän Pula-Beben mitaksi sanottiin noin 35 cm. Vaikka minä en ole mikään sanomaan likimääräisien lukuarvojen tarkkuuksista (itse sotken 10 000 ja 100 000 aivan helposti), on minusta silti nuken mitassa 10 cm:n heitto aika paljon. Minäpä jätän nuken täyttämisen sikseen ja kysyn asiaa seuraavalla kurssikokoontumisella... Ja niinpä pääsen takaisin Pseudo-Hittyn tykö!

________________________

Lisäys 2. 11. Nukkekurssilla selvisi, että Bebe-nukkien mitat ovat viittellisiä. Samalla kaavalla tulee hippusen erimittaisia nukkeja. Riippuu kai, miten käyttää ruumiinosien saumavaroja. Eli yksi ja sama Beben pääkoko voi palvella toisaalta pitkänhuiskeaa neitiä tai sitten lyhyenlännempää tyttöä. Noin perinteisesti Bebe-nukeilla on varsin sorjat sääret. Itse olen nyt kuitenkin vetänyt saumavaroja sisään ja lyhentänyt nukkea jonkin verran, jotta saan pikkutytömmän.

Lisää vaatteita toistaiseksi nimettömälle nukelle

No niin, Pseudo-Hittystä olisi nyt kotiopettajaksi tai sisäköksi, hameen puolesta. Mutta oikeasti kyseessä on kuitenkin neidin parempi hame, ns. kirkkoleninki. Seuraavaksi anonyymi neiti voisi kyllä jo saada jotakin vähemmän järkevää. Vaikkapa kevyen juhlahameen (kesäleningin tekemisen hylkäsin nyt, kun tuli kasa lunta ulos). 

Oikeasti minun kyllä pitäisi täyttää Martta-nuken vartaloa sahanpuruilla ja tehdä paria nukkeasiaa, joilla on todellinen aikataulu. Ja voisihan sitä kutoakin ja yrittää maalata. Mutta eikö ole ihan asiallista takoa rautaa kun se on kuuma? Jos nyt keskeytän anonyymin Pseudo-Hittyn vaatetuksen, se joutuu todennäköisesti kohtaamaan joulun tummansinisessä vakavahenkisessä hameessa! Onko siinä mieltä? Ei välttämättä ole!

Vakavahenkinen parempi hame (kotiopettajattaren tyyliin).

Nuppineulat ovat tähän hameeseen kyllä parhaat napit.

Kevytmielisyyttä ilmassa. Ei vainenkas. Vyö on asun vakioasuste, se kuului alkuperäissuunnitelmaan, ja juuri vyö tekee hameesta sen ns. paremman.

Myöhemmin teen vielä sinisen bahytti-hatun ja pienen viitan.

Sisäkköulottuvuus.

Essu (hassu sana)

Seuraavaksi taidan tehdä kesähameen tuosta taustakankaasta. Se ja essu lienevät sitten raikas yhdistelmä! Nyt vain en osaa päättää kesähameen miehustan ja hihojen mallia. (Elämän mukavimpia pulmia, kuten myös nuken nimen valitseminen.)

Talvi tekee tuloaan

Mehitabe Jenny Eugenie Azibahrette Pendlebury
Prudence Jenny Amelia Winifred Glossop
Philadelphia Jenny Hermasina Potter-Pirbright
Sophronia Jenny Elinamifia Philedia Fittleworth

Tai jotakin muuta. Mutta kuten huomaatte, Jenny on ja pysyy, ja se tulee olemaan Pseudo-Hittyn kutsumanimi, ehkä. Sukunimen löytänen P. G. Wodehousen henkilölistasta . Niin että eiköhän neiti nimen saa ennen kuin avioituu ja hänelle täytyy keksiä uusi sukunimi. Sillä avioiduttava hänen on, että voin ommella hääpuvun. Vaan se ei ole ajankohtaista nyt, sillä hänen vaatevarastostaan puuttuu paljon olennaisempia osasia. Olennaisimmat hänellä kuitenkin on jo: Alusvaatteet, hame ja yöpaita. Ja talvenpitävä varustus (hanskat tosin puuttuvat vielä).

Talviyöpaita, johon neidillä lie kompleksinen suhde.

Flanellialushame pakkasille.

Pakkasenpitävä hilkka.

Napit puuttuvat edelleen.

Ei tule vilu!

Vaatevarastosuunnitelmakin (toteutusaikaväli tästä päivästä jouluun...) on olemassa jo: Kesäarkipuku keltapohjaisesta kukallisesta kankaasta. (Talviarkipuku neidillä mitä ilmeisimmin on jo.) Kirkkopuku, viitta ja hattu kesäksi ja talveksi tummansinisestä puuvillasta. Vierailuhame ohuesta ruskeasta puuvillasta, jossa sinisiä kukkia. Kävelypuolihame syksyksi ja kevääksi tummanpunaisesta kankaasta, lyhyt takki mustasta sametista. Juhlapuku valkoisesta mustakuviollisesta puuvillasta. Lisäksi tietysti valkoinen puuvillayöpaita vierailuja ja kesää varten, esiliina ja kesähattu. Sitten neiti onkin valmis kohtaamaan elämänsä sankarin ja avioitumaan. Ja jos nukke nai rahaa, hän saa häiden jälkeen tanssiaisleninkejä. (Hetkittäin mietin huolestuneena, millaisen arvion saisin mielentilatutkimuksessa.)

Vaatevaraston kankaat on jo valittu ja tietysti sihdattu nuken kasvoja vasten.

Marttoja ja lottia ja talvitakkeja.

Martta-nukke edistyy. Sillä on jo katse! Josta tosin vielä puuttu äly, kuten mummini sanoo (viitaten silmistä puuttuvaan valopilkkuun, joka muuttaa katseen vähemmän tylsämieliseksi, mikäli nimittäin osaa sijoitta valopilkun niin, ettei katse muutu esim. kieroksi). Ensi kerralla sitten suu, kulmakarvat ja poskipuna. (Nukesta tulee suhteellisen kevytkenkäisen näköinen.)

Eräät ovat edistyneet pidemmälle ja ommelleet jo koevartalon ja koepuvun. Eli kuvassa mummini Bebe, lotan roolissa. Hyvältä näyttää, mutta homma on kuitenkin vielä kesken. Ensinnäkin vartalo on tosiaan koevartalo (johon pää on kiinnitetty löyhästi). Lopulliseen pukuun tulee vissiin noin 7 mm pidemmät hihat ja mahdollisesti 2mm lyhyemmät kaulukset, joihin tulee pakotettua reikäommelta tai jotakin muuta mystistä. Lakkiin taasen tulee kokardi, jonka allekirjoittanut on luvannut yrittää pykätä kasaan massasta ja maalista. Lotta Svärd -rintamerkki odottaa rasiassaan lopullista sijoituspaikkaansa.

Toinen puku tulee eri kankaasta, piirun verran paksummasta, villakankaisehkosta. Veikkaisin, ja mummi myös, että se materiaali tuo jonkinmoisia haasteita vielä matkan verrelle.

Minun haasteeni ovat toistaiseksi vähän eri luokkaa. Harmiksi en ottanut viereisestä tilanteesta kuvaa kaksi minuuttia aiemmin, kun työ oli vielä oikeinpäin. Näky oli säälittävä, ja vieläpä toistamiseen. Tein mitä huolellisinta (öh, niin kuin kuvasta näkyy...) työtä nukkeni jalkovälin kanssa, ja kaksi kertaa kävi niin, että onnistuin ompelemaan nuken takamuksen, etumuksen ja reidet nöyryyttäväksi ala-astekäsityötunnin tulosta muistuttavaksi klompiksi. Homman ongelma oli siis siinä, että nukella on erikseen   poikittainen takapuolikappale. Se roikkuva pussukka jotenkin aina tunki mukaan jalkoväliompeleeseen. Ja oli siinä myös se ongelma, että reisikappaleiden reunoissa oli käytännön syistä (käsitteekseni ei oma mokani vaan kaavassa oleva erikoisuus) erikokoiset saumavarat, mutta unohdin huomioda seikan.

En tohtinut yrittää, mitä kolmas ompelukerta tuottaisi tulokseksi, koska epäonnistuminen olisi aiheuttanut sen, että olisi pitänyt aloittaa kokonaan alusta, koska kangas ei olisi kestänyt enää purkamisia. Siispä siirryin vaihdantatalouteen: minä maalasin mummin nuken silmät, mummi ompeli minun nukkeni jalkovälin. Ei hänellä siinä kauaa nokka tuhissut, ja hyvä tuli. Ompelu on salatiedettä.

Vieressä kuva vartalon nykyisestä tilasta. Kääntöpuolta en kuvannut nyt tähän, koska rajansa kuvien määrällä ja koska nuken takapuoli (kirjaimellisesti) ei vastaa sitä, mitä Bebe-nukkien takamuksilta perinteisesti odotetaan. Nukkeparkani on lättänätakamuksinen (joku kumma saumavaravirhe minulta sekin). Mutta tuskin nukke siitä kärsii, koska on lättäniä takamuksia maailmassa ollut ennenkin. Ja sitä paitsi nukke on vielä ihan tyttö  vasta.

Seuraavaksi vartaloa odottavat sahanpurut ja käsipussukat. Sahanpurut ovat märkiä vielä, joten niiden kuivumista ennen nukkea ei oikein voi täyttää, koska  nuken vartalo löysistyy, kun sahanpurut kuivuvat ja menevät kasaan, ja ennen kaikkea koska ei huvita kokeilla, miten märät sahanpurut mätänevät tiiviissä kangaskodissaan.

Ja sitten alla kuvat toistaiseksi vielä Pseudo-Hittyn talvitakista. Takki on nappeja vailla, koska ruskeita nappeja (tuota kokoa) minulla on vain kolme. Eteen varmaankin tarvitsisin seitsemän ja taakse vielä kaksi. Vakionappikaupassani ei ole enää ruskeita mininappeja (ostin kaupan viimeiset kolme ruskeaa nappia itse asiassa tuota Pseudo-Hittyn hametta varten). Nyt mietin, massaisinko napit ja maalaisin ne. Ongelma on se, että maali ei välttämättä pysy napeissa, kun niitä räplätään auki ja kiinni...

Nappirivistöä odotellessa.

Aika söpö helma takissa!

Nimiehdotuksia Pseudo-Hittylle

On kyllä kummallista, miten makeanhimossaan voi syödä mitä tahansa karkkia. Vaikka karkin mausta tulisikin mieleen oksennus. Kaikkeen sitä alistuu.

Pseudo-Hittylleni on tullut jo nimiehdotuksia. (Ja yksi kielto olla kutsumatta viatonta nukkeparkaa Pseudo-Hittyksi.) Suosikkivaihtoehtojani etunimeksi ovat:

Amanda, Amelia, Anna, Annabelle, Bertha, Carrie, Cecilia, Ciciliana, Elisabeth, Eugenie, Maryce, Matilda, Milly, Mitelle, Poppie, Sallie.

Mikä nimi saa kannatuksenne? Tai nimiyhdistelmä? Ei tyttöparalla tietysti nyt vain yhtä nimeä ole! Ja sukukin pitäisi olla ihmisellä!

Nimivalinnan taustaksi kerrottakoon, että Pseudo-Hittyhän on löyhän historiallisen taustansa vuoksi ehdottomasti kotoisin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista. (Löyhä hänen historiallinen taustansa tietysti on, koska hän on Pseudo-Hitty eikä Hitty.) Aikakausi on pukeutumiskysymysten vuoksi välttämättä siinä 1850-luvun lopulla tai 1860-luvun alussa ja nuken kodin täsmällinen maantieteellinen sijainti on jossakin pohjoisvaltion pikkukaupungissa (jottei tarvitse lähteä sisällissotaa karkuun).

Valkoinen hilkka

Pseudo-Hitty ystävällisesti lahjoitti hilkkansa Klaaralle, jonka hiuskuontalo silminnähden kaipasikin juuri tällaista ratkaisua. Helpompi syödä puuroakin. (Tämä Bloggerin kuvienasetteluohjelma on kerrassaan aivan omaa luokkaansa. Olkaa hyvät, Blogger tarjoaa teille innovatiivisen kuva-asettelun, jota vastaan minulla ei ole voimia taistella.)

Klaara sivusta.

Klaara edestä.

Klaara takaa.

Pseudo-Hitty saa vaatteet ja kaipaa nimeä. Lisäksi lomailua pitkän kaavan mukaan.

Sain eilen hameen valmiiksi joskus illansuussa. Sitten piti tehdä vielä yhtäkkiä valehihat. Sitten piti ihan äkkiä tehdä valkoinen Pieni talo preerialla -hattu. Se olikin vähän hankalampi juttu. Siis. Nopeasti sen teki. Mutta että istuiko se? No ei istunut! Sitten säätöä säädön päälle, ja lopulta päähineeseen tuli säädön ansiosta niskaläppä, jota on tuon ajan päähineissä ollutkin. (Ei se valkoinen lätsä vieläkään ole mikään istumisen riemunäyte, mutta menee se mukiin (tyhmä sanonta ainakin tässä kohtaa).)  No. Sitten oli sisäinen pakko vielä tehdä klassisehko bahytti-hattu. Sekin tuli nopeasti mutta tarvitsi vähän säätöä lopuksi. Säätö tapahtui jo melko myöhäisenä ajankohtana ja silmät sikkaralla. Melko typerää.

On kamalan vaikea tehdä päähinettä kovapäiselle nukelle! Kumpikin päähine menee justiinsa komiasti villalankatukkaiselle nukkekotinukelle. Mutta liukkassa hiuksettomassa kovassa päässä hatut nuljuvat ja liukuvat. Pitää oletettavasti täsmentää kaavaa. (Jota ei kyllä edes ole olemassakaan vielä.)

Neidillä on alusvaatteiden päällä hame ja valehihat.

Ja sitten on fiinimmänpuoleinen kaulus!

Pieni talo preerialla-päähine (ja epätarkka kuva).

Fiinimpi päähine.

Yksityisyyssuoja ja alemman hatun niskaläppä.

Tässä kuvassa näkyy päähineet päällekkäin. Kaverina muutama vuotta sitten tekemäni nukkekotinukke.

Mittakaavaa (itse asiassa molemmat ovat pieniä, sekä käsi että nukke).

Pseudo-Hittyn vaatteet vievät vähän kangasta.

Pseudo-Hittystä kehkeytyi sen verran herttainen neito, että hän ansaitsisi oikean nimen. Ehdotuksia? Entä millaisia vaatteita se seuraavaksi tarvitsisi? Nyt minulla on aikaa ommella vaikka millä mitalla. Näyttää nimittäin siltä, että palaan töihin vasta tammikuun alussa (mietin, pistänkö siitä tähän blogiin mainintaa ja totesin sitten, että huomaa sen päivityksistä kumminkin,  joten menköön). Loppuvuoden voin siis luultavammin viettää käsitöitä tehden. Ja jos olen ahkera fysioterapialiikkeiden tekijä, uskaltanen kokeilla maalaamistakin. (Viimeisen vuoden aikana olen pitänyt sutia kädessä kahdesti: Martta-nuken hiuksia ja Pseudo-Hittyn naamaa maalatessani. Kummassakin tapauksessa käsi valitettavasti alkoi krampata. Mitä jos ongelma on sudinpitoasennossani? Olisi kiva saada joltakin maalaamisergonomiaoppitunti.)

Pseudo-Hitty

Ystäväni on puhunut pitkään jo amerikkalaisesta Hitty-nukesta. Hän on tilaustyönä ommellut sellaiselle kattavan vaatekerran. Näin sitten kesällä ihan kädessä pitäen kyseisen Hitty-nuken (jolle oli tilauksessa jo toinen hääpuku, vissiin vähän ailahtelevaista sorttia oleva yksilö) ja ihastuin heti. Se oli niin pieni ja kevyt ja suloinen. 

Päätinpä sitten tehdä itse oman Hittyni. Alkujaan Hitty-nuket ovat puusta veistettyjä (ainakin se ensimmäinen ja kuuluisa). Mutta minä ja puu ja veitsi on aika vaarallinen yhdistelmä. Siitä todistaa muun muassa arpi aivan keskellä kämmentäni.  Niinpä massasin omani Fimo-massasta ja pistin palaset uuniin ja ompelin sitten nukelle vartalon. Lopputulos on söpö ja erittäin nukennäköinen nukke, mutta ei se Hittyltä näytä.

Eli. Saanko esitellä. Pseudo-Hitty:

Pseudo-Hitty ja maalaismaiset alusvaatteet.

Nuken osat tein perjantaina, lauantaina maalasin ne ja  ompelin vartalon ja kokosin nuken. Sunnuntaina ompelin alusvaatteet. Niihin meni yllättävän paljon aikaa. Kuvittelin, että koska ne ovat pieniä, ne ovat nopeita tehdä. Sanoisinko, että se oli melko älytön kuvitelma. Tietysti pientä on hankalampi säätää kuin isompaa.

Pseudo-Hitty pukee päälleen.

Pseudo-Hitty on emäntämäinen.

Kiva maalaishenkinen alushame.

Toivottavasti Pseudo-Hittylle ei tule alemmuuskompleksia.

 

No just. Hieno homma. Tajusin aivan äsken, siis kaksi sekuntia sitten, että jos olisin maalannut nukenosat ihonvärimaalilla, siitä olisi tullut mattapintainen ja vaikutelma ei olisi niin muovinen. Joo. Vähän myöhäistä nyt. En kuitenkaan ala silmiä ja hiuksia pyyhkiä pois.

Martta-nuken hiukset

Viimeisimmän kolmetuntisen saldo. Suurin osa ajasta kylläkin kului ihon maalikerroksiin. Hiukset oli helppo ja hauska ja nopea homma. Niistä tosin tuli erilaiset kuin olin alkujaan suunnitellut. Ihailin mummini ja yhden toisen kurssilaisen peittävillä maalikerroksilla maalattuja tasaisia ja mattapintaisia hiuksia ja ajattelin tehdä sellaiset. Mutta sitten maalatessani ensimmäistä kerrosta innostuin ajatuksesta tehdä tällaiset ohuen maalipinnan laikukkaat hiukset.

Seuraavaksi sitten on vuorossa silmät ja suu. Vähän kaivelee se, että ne on tehtävä justiinsa määrätyn mallin mukaan.

Sekalaista sorttia

Hmh. Ehkei se jyrän alle jäänyt olo ollutkaan sitten pelkkää flunssaa. Sairastamiselle ei tosiaan olisi ollut tarvetta, mutta sairauslomalle sitä jouduttiin, minä ja persoonani. Olen kuulemma työuupunut. Siltä kieltämättä on tuntunutkin, mutta luulin, että se on sitä samaa mitä kaikilla.

No, kannoin oppikirjat saunaan lepäilemään ja tein pienen nuken. Pientä nukkea ihminen tarvitsee siksi, että pieni nukke ei tarvitse vaatettamiseensa isoja kangaspaloja. On edullisempaa toteuttaa pakkomiellettään 17cm korkeaan nukkeen kuin 30 cm korkeaan. Nyt on jo suunnitteilla, alusvaatteiden lisäksi, kaksi kuviopuuvillamekkoa ja valkoinen puuvillamekko, jossa on paljon paljon valkoista puuvillapitsiä. (Ei saa päästää enempää suunnitelmia aivoihin, ettei tule hätä ommella.)

Mies ja kännykän kamera ovat muutaman sadan kilometrin päässä tällä haavaa, joten en saa kuvia nukesta tähän väliin. Huomenissa ehkä sitten.

Aloitin eilen gluteenittoman ruokavaliokokeilun. Uusien tutkimusten mukaan keliakia ei olekaan niin simppeli juttu kuin on luultu. Ja sitten on joku semmoinen juttu, kuin gluteeniyliherkkyys. Oireita on muun muassa väsymys ja sumea olo, joten miksei tällainen kestoväsynyt nyt sitten kokeilisi, mitä tekee gluteenittomuus. (No, en kokeilisi, ellei perheessä olisi keliakiaa ja viljansyöntiongelmia. Mutta kun kaikilla muilla sisaruksilla on virallisesti jompaakumpaa, ehkä ei tee pahaa minunkaan tarkistaa asiaa.) Jännä nähdä, miten käy.

Lokakuu on pian ohi

Monesti, kun ihminen kokee olevansa loppuun kulunut kaakki tai jyrän alle jäänyt, hän huomaa, että onkin kipeä tai tulossa kipeäksi. Lämmin toivomukseni olisi, etten kuitenkaan olisi palaamassa kipeiden joukkoon. Johan olin juuri, ja vasta eilen lopetin silmien kortisoni-antibioottikuurin, eikä kouluelämäni totisesti siedä uutta poissaolojaksoa.

Kotona sairastaminen on vähän hankala juttu. Siitä seuraa se, että koulussa kaatuu kaikki niskaan, kun sinne palaa. Toisaalta koulussa sairastaminen on hankalaa myös, koska silloin tartuttaa toiset (esim. aivastamalla 15 kertaa peräkkäin) ja menettää järkensä, kun ei tajua mistään mitään, ja opettaja, joka ei tajua mistään mitään, on melko turha opettaja. On sekin tullut koettua. Ettei siis kykene vastaamaan yhteenkään kysymykseen (mikä on lukea-verbin potentiaali?), ettei muista mitä oli puhumassa vai oliko jo itse asiassa lopettanut.

Joka tapauksessa nyt on väsy.

Vaan suurin osa tästä pohjoisesta kansakunnastamme lienee juuri nyt väsynyttä. Eilen juuri lohdutin itseäni, että enää lokakuu loppuun, marraskuu ja joulukuu, sitten alkaa valostua. Helmikuussa on jo kevättä ilmassa. Mieheni väitti, että ajatusmallini on itsensä huijaamista. Ettei kukaan järkevä suomalainen sano, että ''enää lokakuu ja marraskuu''. Samoin hän totesi, että että on itsehuijausta sanoa maanantaiaamuna kello 6.30, että enää yhdeksän tuntia, että pääsee päiväunille, ja enää neljä aamua ja on viikonloppu tulossa. Mmmh. Tavallisesti optimistinen puoliskoni taitaa olla lokakuun vaikutuksen alainen.

Eilen pääsin hetkeksi väsymyksestä eroon. Sen puhalsi pois navakka merituuli, joka meinasi puhaltaa minutkin pois. Oli onnellista ja antoisaa olla rantakallioilla, joille vyöryivät vaahtopäiset aallot, joiden vaahtopäät tuuli heitti päin näköä. Yli puolet tutuista kallioista oli joutunut aaltojen alle, ja sinne missä me seisoimme, tunki aina tasaisin välein innokkaimpien aaltojen rippeet, niin että piti hihkua riemusta ja varoa, ettei kastele kinttujaan. Sieltä se vesi kuohui kuin portaita pitkin ylös. Lokit huviksensa harjoittivat paikallaanlentoa ja sivukiitoa, me harjoitimme tyrnien syömistä ja luonnonmelun yli huutamista. Kun palasimme autoon ja suljimme ovet ja taitoimme melulta kärjen, huomasimme äänemme rasittuneiksi ja olomme viluisiksi. Onneksi oli termospullossa teetä.

Nyt on kupissa kuumaa. Ja pino kokeita odottamassa. Kaikki 50 kaksisivuista koetta  on jo tarkistettu ja pisteytetty. Seuraavaksi on vuorossa 50 neljäsivuista koetta. Ja sitten aineet. Oh. Luulen, että tarkistan nyt kymmenen koetta, jonka jälkeen vaihdan kesällä ompelemani hääpuvun tummahiuksisen nuken päältä punapäiselle nukelle. Kannustimia pitää olla.

Martta-nukke

Kyllä on hidasta tehdä Martta-nukke! Luulin, että menen kurssille ja maalaan siellä nuken ja teen sille vartalon ja vaatteet ja sillä selvä. Ok, tiesin, että kurssi kestää 10 viikkoa ja että jokainen kokoontumiskerta on kolme tuntia. Sen nyt olisi pitänyt jollakin tapaa ilmaista, ettei nukke synny naps vain. Mutta luulinkin, että nukenvaatteiden ompelu ja semmoinen viimeistely vie paljon aikaa. Vaan ei, vaatteet ja vartalo itse asiassa ommellaan kotona! Eli ne 30 tuntia jynssätään nukenosia ja maalataan ne.

 Nyt nukkeni on edistynyt kuvien osoittamalla tavalla. Ylempi kuva on otettu käsittelemättömistä osista. Alemman kuvan tuloksen takana on yhdeksän tunnin työ. Ensiksi osia hiottiin neljällä eli hiekkapaperikarkeudella. Siihen meni reilut kolme tuntia. Sitten alkoi gessokerrosten maalaaminen. Siihen kului nelisen tuntia. Ensimmäiset gessokerrokset olivat valkoisia, viimeisissä oli mukana ihonväristä maalia. Sitten oli vuorossa kiillotus. Sitten oli vuorossa olkapäiden sahaaminen ja niiden reunojen hiominen siistiksi. Nyt olen siinä vaiheessa, että olen maalannut ensimmäiset neljä kerrosta lopullista ihomaalikerrosta. Viikonloppuna olisi tarkoitus kiillottaa osat huolella (tunnin työ ehkä), jotta pääsen maalaamaan viimeiset neljä tai seitsemän kerrosta. Sitten tulee loppukiillotus. 

Sen jälkeen vasta alkaa hiusten maalaaminen. Ei hajuakaan, montako kerrosta niitä laitetaan. Ja sitten on silmien ja suun maalaaminen. Tietysti on myös vartalon täyttäminen sahanpurulla ja osien liittäminen yhteen, ja voihan olla, että  kurssin lopulla jää aikaa vielä vaatteiden ompeluun.

Nukke, jota olen tekemässä, on Martta-nukkejen Pula-Bebe (eli Bebe-nukkejen pula-ajan versio). Se on vissiin aika klassinen nukke Suomen historiassa. Olen vähän miettinyt, jaksaisiko sitä tehdä itselleen myös (esim. kesälomalla) pikkuruisen, noin 20 cm korkean, Aino-nuken. Pientä nukkea olisi halpa vaatettaa. Voi olla kuitenkin, että Marttanukketeollisuus jää kohdalleni epätuottoisaksi. Mutta antoisaa on! Eikä vähiten siksi, että olen kurssilla mummini kanssa!