Joulutervehdys ja ilmoitus että henki pihisee edelleen

Onko tämä mahdollista, että olen kirjoittanut tänne viimeksi elokuussa? Pahoitteluni heille, jotka uskollisesti välillä käyvät kurkkaamassa, että joko olen saanut jotakin aikaiseksi blogiini!

Minulla on ollut keväästä lähtien luonnoksissa kahdeksan tekstin kuvat jo valmiina...  Ja senkin jälkeen on  kertynyt näytettäväksi kaikenmoisia nukenvaatteita (no, oikeasti ei kovin montaa eikä kaikenmoisia, en esimerkiksi ole edelleenkään ommellut nukelle bikinejä) ja piirustuksia tämän vuoden mittaan. Pistän tähän pari talvista makupalaa ennakoksi viimeaikaisista puuhistani ja lupaan ensi vuonna tihentää edes vähän bloggaustahtiani!

Onnellista joulua kaikille! Nähdään ensi vuonna!

Jouluaskarteluja, osa 2

Nyt seuraa taloja.

Keksin pari vuotta sitten, että saksilla silppuaminen on tavattoman rentouttavaa. Tänä vuonna silppusin saksilla enemmän kuin koskaan ennen. Käpylän taloista innostuneena silppusin taloja.

Tässä rakentuu talo numero yksi. Neljännestä vaihekuvasta puuttuu enää kuorrutus. (Tällainen kuvan tekeminen askartelemalla on minusta rentouttavaa siksi, että kuva rakentuu hallitusti pala kerrallaan, ei tarvitse olla erityistä suunnitelmaa.)

Tässä on kuorrutusta. Kortti meni ystävälle, jonka kanssa olemme päättäneet, että joulukortista tekee joulukortin 1) kimalleliima ja 2) luminietokset. (Kyseessä on samainen ystävä, jonka kanssa teimme joulukortteja yhteistyössä.)

Tässä rakentuu joulukorttitalo numero kaksi.

Kuorrutin kakkostalon vähän maltillisemmin (ja jätin levitoivan kinkun pois).

Kolmannen talon tein itselleni joulukuvaksi. Sen taivaan ja maan määritteli pari vuotta sitten tekemäni joulukuvan materiaalit.

Nämä kaksi ovat nyt kaverukset. Talokuvan taustalla oleva kuusi yrittää olla kuusikuvan kuusi.

Jouluaskarteluja, osa 1

Tykkään kovasti jouluaskartelemisesta. Paha vain, että tykkään siitä vasta noin viikkoa ennen joulua. Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun alkaa tehdä niin, että jatkaisin joulukorttien tekemistä joulupäivästä loppiaiseen ja lähettäisin ne sitten seuraavana jouluna. Tänä jouluna ehdin saada valmiiksi yhdeksän korttia itsekseni ja viisi yhteistyössä ystävän kanssa.

Arthur-neiti oppi vasta 15-vuoden kypsässä iässä, että paperit on tarkoitettu kissojen makuualustoiksi.

Tämmöisiä joulukaapelitettuja peuroja onnistuin tekemään seitsemän kortin verran.

Askarteluajan rohmaisi kaksi vähän isompitöistä korttia. Sanoisinko, että en suosittele tätä talokortin mallia kenellekään ensi joulun kortti-ideaksi. Siis 80 kertaa toistettavaksi. (Tai sitten pitää laittaa hihat heilumaan heti tammikuun alussa.)

Edellinen kuva ja tämä kuva demonstroivat blogosfäärin askartelukuvia. Paitsi että tässä on rajaus pielessä ja viineri on kaloripommi, eikä se ole edes itse leivottu.

Todellisuudessa askartelu näyttää tältä. (Lattia viiden neliömetrin alalta täynnä kartonkirullia ja -silppua.)

Joskus kissaseuralainen voi vaikeuttaa askartelua. Se voi myös kävellä juuri  huolella pursotetun kimalleliiman yli.

Kissa voi myös tykätä hautoa kaikkein tärkeintä askartelupaperipinoa. Arthur vahtii tässä ilmastonmuutoshenkistä joulukorttia, jonka lähetin ystävälle viimeisteltäväksi (maisema sai häneltä koristeeksi muun muassa jouluisen mustan auringon).

Keksin ystävän Facebookista tällaiset kirjanpaikkavahdit. Piti sitten kaikessa kiireessä askarrella muutama kirjanmerkki järsimään ihmisten kirjojen sivuja. Ohje löytyy täältä.

Nämä ajatuksia herättävät joulukortit on tehty etäyhteistyössä ystävän kanssa. Minä tein kahden kortin pohjat ja  postitin ne hänelle viimeisteltäviksi, hän teki näiden kolmen kortin pohjat ja lähetti ne minulle viimeisteltäviksi. Eli näissä taiteellinen työ on ystäväni aivoista. Minä lisäsin vain joulunokkosen kaveriksi sian, tonttulakin ja koristeet, jouluzeppeliiniin ripustin sian ja tein alle kaupungin, jouluelefantille tein ratsastajan.

Aurinko laski kello 15:31, mutta vielä ei ole pimeää

Ensimmäinen kipeän käden riemu!!!

Koska paidan silittäminen teki kipeää, mietin, että mitä sitten imuroiminen! Kerrankin oli riemastuttavan pätevä syy olla siivoamatta! Täysin hyvällä omallatunnolla! Tulkoon 1. adventti imuroimattakin!

Vetäisin kuitenkin staattisella liinalla isoimmat villakoirat ja sitten pyyhin pölyt pianon päältä ja muualtakin. Ja asensin joulukyntteliköt olohuoneen ja keittiön ikkunaan ja jouluvalot pihan syreeniin, ja adventtikynttilänjalan kaivoin esiin ja laitoin keittiöön lipaston päälle. Iloisen pienen papukaijakuusenkoristeen pistin keikistelemään orkidean oksalle. Se sopii siihen nyt, kun orkideat kukkivat. Se on mukavan eteläiset asiat mieleen tuova elementti siinä missä se nyt on. Lievittää kaukokaipuuta. Kaivoin esiin vielä jouluseimimaalaukseni, sitten sytytin pari kynttilää ja keitin teetä ja luin kirjaa. Harvinaisen mukavaa. Hoksasin vähän liian myöhään, että ei olisi pitänyt laittaa Earl Greytä. Kerrassaan olisi pitänyt laittaa Rose D'Himalayaa. Se on maailman suloisinta ja naisellisinta mustaa teetä (tykkää siitä miehetkin). Se on kasvanut Himalajalla laaksossa ruusupensaiden keskellä. Siis, siellä kasvaa ruusupensaita ja teepensaita sekaisin, ruusupensaat ovat ötökänkarkoittimina. Mutta! Niiden tuoksu imeytyy kasvaviin teelehtiin! Ihan noin vain! Kun tuon ruusuteepussin avaa, sieltä lemahtaa sieraimiin vahva ja luonnollinen ruusun tuoksu. Ja se tuoksu maistuu ja tuoksuu haudutetussa teessäkin.

Valkeassa orkideassa on nyt seitsemän kaunista täydellistä herkkää kukintoa. Ne ovat ihmeellisiä. Niissä on suloinen hohtava valkea valo. Sen tekee omituiseksi valkeuden mattapintaisuus. Ihana herkkyys tuollaisessa läpikuultavuuden ja mattapintaisuuden kilpailussa. Värin lisäksi kukintojen pyöreiden muotojen täydellisyys on ihan kamalan ihanaa. En osaa ajatella niitä perhosina (jotakin perhosorkideoja ovat kummatkin orkideamme), minulle tulee mieleen kyyhky tuosta valkeudesta, pehmeydestä, pyöreydestä ja kukan keskellä olevasta nöyrästi kumartavasta päästä keltaisine nokkineen. Aniliininpunaisessa orkideassa on kuusi kukintoa ja kuusi nuppua. Aniliininpunaiset kukat ovat suloisen korumaisia ja trooppisia ja niistä tulee mieleen eksoottiset satujen linnut ja kukat. Kiva, että nuo orkideat kukkivat juuri nyt marraskuussa.

Nyt kirjoitan kyllä enemmän kuin saisin. Pyydän elimistöltäni anteeksi ja lopetan just.

Sain eilen äidiltäni virkatun villatakin. Sellaisen, jossa on puolipitkät hihat, kauniit helma- ja hihapitsit. Se on pellavanvärinen ja ilmava ja edessä ei ole mitään kiinnitystä. Äiti on supervirkkaaja, mutta koska hän on taloudellinen ihminen, hän säästi lankaa ja virkkaamisen riemusta virkkasi takin kolmeen kertaan. Ei vaan. Ei se ollut taloudellisuutta. Oli kuulemma vain jostakin syystä takkuisaa työskentelyä tällä kertaa. Mutta loppussa kiitos seisoo! Ihana tuli, ja pistän sen huomenna adventtikirkkoon. Pikkujoululahja!

--> Täten julistan joulunodotuksen alkaneeksi. (Ei se minun julistustani silti tarvitse. Katsokaa vaikka almanakasta!)