keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Yksikätisiä kirjoituksia nro 2

On tärkeää lakaista lumet portailta heti kuin mahdollista.

On tärkeää katsella pilviä silloin kun niissä on katseltavaa.

Yleensäkin on tärkeää katsoa välillä ylöspäin. Siellä voi näkyä lintuja tai ukkospilviä (ei talvella) tai lentokone, joka näyttää putovan paikallisen paloaseman päälle, tai sitten jotakin muuta (usein katto, taivas tai puita).

On tärkeää myös katsoa jalkoihinsa (edessä voi olla esteitä, esim läppäri - toiset pitävät läppäreitään keskellä lattiaa, olen tuntenut sen varpaissani).

On tärkeää kuunnella Beethovenin pianosonaatteja.

Erittäin tärkeää on jumpata ja venytellä. Yhtä tärkeää on osata lopettaa ennen kuin aiheuttaa jumppaamisella ja venyttelemisellä tuhoa itselleen (tai jopa ympäristölleen).

On tärkeää äänestää vaaleissa.

On tärkeää niistää nenä ennen kuin tilanne näyttää liian nololta (joskus ei ehdi).

On tärkeää juoda teetä tai jotakin muuta josta nauttii (mutta alkoholia kohtuullisesti, huom.).

On tärkeää osata arvostaa laadukasta trilliä.

Tärkeää on paitsi arvostaa ruokaa myös syödä sitä.

Tärkeää on ystävyys. Ja kartat. Ja ystäviltä saadut kartat. Ystävyys on tärkeää ilman karttojakin.

Hiljaisuus on tärkeää.

Kauppalistan laatiminenkin on tärkeää, jos on huono muisti tai tosi paljon hankittavia asioita.

On tärkeää osata lopettaa listaaminen ajoissa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Yksikätisiä kirjoituksia nro 1

Maailma kuulemma loppuu tänä vuonna!

Minulla on kannussa pöhisemässä formosalaisen Hong Shui -oolongin 7. haudutus. Annan lehtien olla siellä ehkä noin 20 minuuttia, koska vesi on haaleaa. Oli se aluksi lämmintä, muttei pieni määrä vettä kauaa pysy lämpimänä. Eka haudutus teestä oli raikas ja keveä, toka täyteläinen, kolmas tummemmasti täyteläisempi kera pitkän jälkimaun, neljäs epäonnistui, viides oli pehmeä, kuudes perusoolong. Katsotaan millainen tulee seitsemännestä. Yritän virkistävää ja pehmeää (mutta voi kyllä tulla vetinen vain).

Ei minulla muutakaan tekemistä ole.

Saan ehkä lauantaina lasikannun, ihan pienen, melkein vain kaksidesisen. Sitten on kuin olisi telkkari, kun katselen aukenevia teelehtiä kannussa.

Minulle on kaksi ihmistä jo ehdottanut tekemiseksi ajattelemista. Se on minusta tosi hyvä idea. Valitettavasti kuitenkin joku paikkaa, esim. sääri, alkaa heti melkein kutista, kun istun aloilleni ja yritän ajatella. Ja ajatukseni eivät ole yhtään kiinnostavia. Vain tyyliin, että pitäisi pestä lattia pesukoneen alta - koska voin jatkaa portfolion laatimista - mitä jos söisi jotain - tulisiko radiosta just nyt jotakin kiinnostavaa vaikka minuutti sitten ei tullut. Yhtenä hetkenä sitten yhtäkkiä ei tarvitse ajatella, kun vaikkapa harakka tulee kipittelemään piha-aidalle keittiön ikkunan pieleen ja sitä unohtuu katselemaan sen untuvaista ja hohtavanvalkoista masua, josta ulkonee kaksi omituisella mutta harakalle ominaisella tavalla kiinnittynyttä jalkaa, jotka liikuttavat harakkaa toimivannäköisesti ja jopa huvittavasti. Harmillista kyllä, ns. harakkahetkiä ei mahdu montaa yhdelle päivälle. Jos yhtäkään. Mutta sitten kun semmoinen sattuu kohdalle, ei voi olla muuta kuin iloinen!

Ei voi olla totta! Seitsemäs haudutus on uskomattoman makea ja hedelmäinen!

Käsipuolisuus jatkuu. Tulehdus on ohi, mutta tekeminen kipeyttää käden tehokkaasti melkeinpä heti. Seuraava etappi on tammikuun lopussa, silloin testaan taas, että voisinkohan palata normaalitoimintoihin. Siihen saakka keittelen teetä (ellei tule kutsua kouluun) ja jatkan ajatteluharjoituksia.