keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ruususen, Tähkiksen ja Meridan nukenvaatekatsaus

Sain valmiiksi renessanssihameen hihat sekä yhden prinsessaisen hameen ja aloin tietenkin miettiä, että mitä seuraavaksi. Ensimmäisenä mielessä oli samettinen renessanssihame, silkkinen renessanssihame ja silkkinen viktoriaaninen hame (minulla on hykerryttävät kankaat jonossa tuolla ompelukaapissa, jonka siivosin äsken) (josta toimesta olen varsin ylpeä), mutta sitten aloin laskeskella, että mitä vaatteita minun Animator-nukeillani on. Ja sitten piti tietysti kuvata ne. Tekosyynä, että kuvasta on helppo saada yleisvaikutelma, että mitä nukenvaatelaatikossa on (niin kuin en osaisi ulkoa kaikkia ompelemiani nukenvaatteita).

Ruususen vaatteet:


Tässä kaikki neidin vaatteet. Koska kuvaa on hivenen vaikea jäsennellä, seuraa tässä erittelykuvat.

3 pikkuhousut, 2 yöasua, 2 toppia, 2 trikoopaitaa, lyhythihainen ruutupaita, villapaita, tunika, 2 puolihametta, 2 leggingsit, farkut, sammarit, reisitaskushortsit, 2 haalariasua, takki, kolme pipoa, tumput, 2 kaulahuivia, villasukat, polvisukat, 3 kengät ja laukku.

4 kesämekkoa, liivimekko, 3 prinsessahametta, juhlahame, juhlava puolihame, juhlapaita, bolero, 2 alushametta, nilkkasukat, kengät, puuhelmet ja laukku.

Lopuksi roolivaatteet leikkejä (tai naamiaisia) varten ja balettiasut: 3 balettihametta, renessanssituhkimohame ja paita, kruunu ja olkihattu. Pinkki satiininen prinsessahame olisi kyllä kuulunut tähän kuvaan. (Laitoin kuvaan mukaan Animator-nukkejen valmisasut, jotka ajattelen kuuluvaksi Ruususen vaatevarastoon, koska Ruusus-nukke on ensisijaisesti modernia pukeutumista edustava Animator-nukkeni. Eli ajattelen, että Ruusunen on saanut Merida-, Ruusus- ja Tähkäpää-mekot joulu- ja synttärilahjoiksi tuomisina Disney Storesta :D )


Meridan vaatteet:


2 alushousut, 2 alushametta, sukkahousut (ei tainnut olla 1800-luvun alussa sukkiksia vaan sukkia), kengät, arkimekko ja irtohihat, hartiahuivi, valkoinen parempi mekko ja vyö sekä taftinen juhlahame muodostavat nuken perusvaatevaraston. Lisäksi 1800-luvun alussa elävä Merida omistaa renessanssi- ja rokokooasut härpäkkeineen (naamiais- tai näytelmätarkoituksiin).


Tähkäpään vaatteet:


Alushousut, aluspaita, 2 alushametta, polvisukat, kengät, hattu, myssy, koulupuku ja essu ja lettinauhat sekä juhlamekko.

No niin. Siinä yleisvaikutelma. Josta tulee sellainen olo, että Tähkäpää on hivenen alivarusteltu verrattuna Ruususeen ja jopa Meridaan. Asialle on tehtävä jotakin. 

Listat on kivoja. Joten.

Tähkäpää tarvitsisi ollakseen täysinvarusteltu:
kesämekon,
arkimekon,
mieluusti myös merimiesmekon, 
juhlavan silkkileningin,
yöpaidan, 
ulkotakin, 
huivin, 
neuletakin sekä 
jonkun laukuntapaisen. 
No, ja lapaset. 
Ja varsikengät. 
Hmmm. Ja villa- tai flanelliaslushameen.

Saavuttaakseen uskottavan varustelutason Merida tarvitsisi:
yöpaidan, 
toisen arkihameen, 
takin tai viitan, 
käsineet (muhvin?),
jonkun nyssykän ja
kävelykengät (ja satiinikengät) ja kai myös
villa-alushameen.

Ruusunen tarvitsisi:
uikkarit ja 
koulurepun.

Luulen aloittavani tilanteen tasapainottamisen ompelemalla Tähkäpäälle kesämekon ja kotoisan arkimekon.

(Tarvii tsekata tästä listasta vuoden päästä, että olenko tullut ommelleeksi mitään, mitä nukkeni niin sanotusti tarvitsevat. Saa heittää veikkauksia. Tehdään niistä sitten vedonlyöntitilasto :D )


perjantai 21. elokuuta 2015

Ajatus

En ole kauheasti ajatellut viime aikoina mitään.  Siis mitään mielenkiintoista.

Edellinen kuulostaa siltä, että ajattelen, että ennen viime aikoja olen ajatellut mielenkiintoisia.

Nyt minua mietityttää, voinko kirjoittaa kuten ensimmäisellä rivillä kirjoitin. (Tässä välissä juon kaksi hörppyä teetä, tuijotan ikkunasta polkupyörääni ja vastapäisen talon aurinkoista seinää, joka ehtii välillä muuttua ei-aurinkoiseksi mutta joka pian palaa taas aurinkoiseksi. Ei-aurinkoinen on siis vain väliaikainen hetki valossa, mutta kerron sen ilmaistakseni että aikaa kuluu. Lisäksi tässä välissä kirjoitan tämän ((imperfekti alkaisi olla todellisempi sanamuoto)) ilmaistakseni että minua todellakin mietityttää, voinko kirjoittaa kuten ensimmäisellä rivillä kirjoitin.)

Kai minä voin kirjoittaa kuten kirjoitin.

Ymmärrän juuri parhaillani, miksi olen siirtynyt kuvapainotteisiin blogiteksteihin.

Tänään kuitenkin olen ajatellut ajatuksen. Tämän: On huono juttu, jos ihminen ei pysty syömään surffaamatta netissä.

Olen ajatukseni kanssa samaa mieltä.


---

Kyseisen ajatuksen ajattelemisesta ja oheisen tekstin kirjoittamisesta on kulunut jo useita päiviä. Ajatukseni meni nimittäin jumiin, ja sen mukana tietenkin myös kirjoittaminen. Siispä (ystävän kannustuksella) julkaisen lyhyen yksiajatuksisen tekstin ja jatkan ajatuksen edelleenajattelua sekä sen ylöskirjaamista (svetisismi) toisella kertaa.