Jäähyväiset kananmunille

Minä olen allerginen kananmunille. Sain tietää sen vähän kuin vahingossa. Samoin sain tietää ilman minkäänlaista akuuttia tarvetta, että en ole allerginen turskalle enkä hevoselle.

Olin saavuttamassa kananmunien keittämisessä jo korkeamman asteen ymmärrystä. 

Nyt sitten yhtäkkiä on tyhjä aukko aamupalapöydässä. Teekuppi nököttää aamuisessa kattauksessa orpona ilman iloista munakuppikaveria. Ja iloiset munakupit pölyttyvät tyhjän panttina hyllyllä.

Ystäväni nimesi tilanteen osuvasti kosmiseksi vitsiksi. Hoplaa! ympyrä sulkeutuu! Kananmunat astuivat elämääni kosmisena vitsinä eräänä pahana aamuna. Ja sitten ne täyttivät ajatukseni (ja vatsani aamuisin) kuukausien ajan, nousivat korkeaan kunniaan ja elämäni kunnianhimoiseksi päämääräksi. Ja sitten, ilman ennakkovaroitusta, lääkäri sanoi vastaanotolla aivan viattomasti, tietämättä toisen elämän tarkoituksesta mitään: "Mmmm... Tässä näkyy, että olet allerginen pujolle... maapähkinöille... ja... kananmunille." Minä vastasin: "Kananmunille? Kananmunille? Minä olen... tuota... syönyt viime aikoina aika paljon... kananmunia."

Siihen loppui tarinani kananmunista. Tarinan opetus on, että kananmunat eivät ole kestävä perusta elämälle.

Hermot epäkunnossa

Toistaiseksi pääasiassa kuitenkin käsien hermot. Ei mitään 1800-luvun hysteriaa ilmoilla siis vielä.

Hermoratatutkimuksiin olen jonossa, ja ennen niitä ehtii varmaan vielä monenmoista sattua, sillä viimeisten viikkojen ajan sormet oikeassa kädessä ovat olleet vähän miten niitä huvittaa. Tänä aamuna etusormi on jostakin syystä halunnut tehdä pesäeroa keskisormesta, jonka kanssa taasen nimetön kaveeraa. Kauheita klikkejä niillä. Pitää yrittää jotakin sovittelua saada läpi, koska kyllä niiden nyt täytyy olla hyvissä väleissä keskenään.

Ei tässä muuta. Blogivaiennus jatkunee.