Valkoinen hilkka

Pseudo-Hitty ystävällisesti lahjoitti hilkkansa Klaaralle, jonka hiuskuontalo silminnähden kaipasikin juuri tällaista ratkaisua. Helpompi syödä puuroakin. (Tämä Bloggerin kuvienasetteluohjelma on kerrassaan aivan omaa luokkaansa. Olkaa hyvät, Blogger tarjoaa teille innovatiivisen kuva-asettelun, jota vastaan minulla ei ole voimia taistella.)

Klaara sivusta.

Klaara edestä.

Klaara takaa.

Pseudo-Hitty saa vaatteet ja kaipaa nimeä. Lisäksi lomailua pitkän kaavan mukaan.

Sain eilen hameen valmiiksi joskus illansuussa. Sitten piti tehdä vielä yhtäkkiä valehihat. Sitten piti ihan äkkiä tehdä valkoinen Pieni talo preerialla -hattu. Se olikin vähän hankalampi juttu. Siis. Nopeasti sen teki. Mutta että istuiko se? No ei istunut! Sitten säätöä säädön päälle, ja lopulta päähineeseen tuli säädön ansiosta niskaläppä, jota on tuon ajan päähineissä ollutkin. (Ei se valkoinen lätsä vieläkään ole mikään istumisen riemunäyte, mutta menee se mukiin (tyhmä sanonta ainakin tässä kohtaa).)  No. Sitten oli sisäinen pakko vielä tehdä klassisehko bahytti-hattu. Sekin tuli nopeasti mutta tarvitsi vähän säätöä lopuksi. Säätö tapahtui jo melko myöhäisenä ajankohtana ja silmät sikkaralla. Melko typerää.

On kamalan vaikea tehdä päähinettä kovapäiselle nukelle! Kumpikin päähine menee justiinsa komiasti villalankatukkaiselle nukkekotinukelle. Mutta liukkassa hiuksettomassa kovassa päässä hatut nuljuvat ja liukuvat. Pitää oletettavasti täsmentää kaavaa. (Jota ei kyllä edes ole olemassakaan vielä.)

Neidillä on alusvaatteiden päällä hame ja valehihat.

Ja sitten on fiinimmänpuoleinen kaulus!

Pieni talo preerialla-päähine (ja epätarkka kuva).

Fiinimpi päähine.

Yksityisyyssuoja ja alemman hatun niskaläppä.

Tässä kuvassa näkyy päähineet päällekkäin. Kaverina muutama vuotta sitten tekemäni nukkekotinukke.

Mittakaavaa (itse asiassa molemmat ovat pieniä, sekä käsi että nukke).

Pseudo-Hittyn vaatteet vievät vähän kangasta.

Pseudo-Hittystä kehkeytyi sen verran herttainen neito, että hän ansaitsisi oikean nimen. Ehdotuksia? Entä millaisia vaatteita se seuraavaksi tarvitsisi? Nyt minulla on aikaa ommella vaikka millä mitalla. Näyttää nimittäin siltä, että palaan töihin vasta tammikuun alussa (mietin, pistänkö siitä tähän blogiin mainintaa ja totesin sitten, että huomaa sen päivityksistä kumminkin,  joten menköön). Loppuvuoden voin siis luultavammin viettää käsitöitä tehden. Ja jos olen ahkera fysioterapialiikkeiden tekijä, uskaltanen kokeilla maalaamistakin. (Viimeisen vuoden aikana olen pitänyt sutia kädessä kahdesti: Martta-nuken hiuksia ja Pseudo-Hittyn naamaa maalatessani. Kummassakin tapauksessa käsi valitettavasti alkoi krampata. Mitä jos ongelma on sudinpitoasennossani? Olisi kiva saada joltakin maalaamisergonomiaoppitunti.)

Pseudo-Hitty

Ystäväni on puhunut pitkään jo amerikkalaisesta Hitty-nukesta. Hän on tilaustyönä ommellut sellaiselle kattavan vaatekerran. Näin sitten kesällä ihan kädessä pitäen kyseisen Hitty-nuken (jolle oli tilauksessa jo toinen hääpuku, vissiin vähän ailahtelevaista sorttia oleva yksilö) ja ihastuin heti. Se oli niin pieni ja kevyt ja suloinen. 

Päätinpä sitten tehdä itse oman Hittyni. Alkujaan Hitty-nuket ovat puusta veistettyjä (ainakin se ensimmäinen ja kuuluisa). Mutta minä ja puu ja veitsi on aika vaarallinen yhdistelmä. Siitä todistaa muun muassa arpi aivan keskellä kämmentäni.  Niinpä massasin omani Fimo-massasta ja pistin palaset uuniin ja ompelin sitten nukelle vartalon. Lopputulos on söpö ja erittäin nukennäköinen nukke, mutta ei se Hittyltä näytä.

Eli. Saanko esitellä. Pseudo-Hitty:

Pseudo-Hitty ja maalaismaiset alusvaatteet.

Nuken osat tein perjantaina, lauantaina maalasin ne ja  ompelin vartalon ja kokosin nuken. Sunnuntaina ompelin alusvaatteet. Niihin meni yllättävän paljon aikaa. Kuvittelin, että koska ne ovat pieniä, ne ovat nopeita tehdä. Sanoisinko, että se oli melko älytön kuvitelma. Tietysti pientä on hankalampi säätää kuin isompaa.

Pseudo-Hitty pukee päälleen.

Pseudo-Hitty on emäntämäinen.

Kiva maalaishenkinen alushame.

Toivottavasti Pseudo-Hittylle ei tule alemmuuskompleksia.

 

No just. Hieno homma. Tajusin aivan äsken, siis kaksi sekuntia sitten, että jos olisin maalannut nukenosat ihonvärimaalilla, siitä olisi tullut mattapintainen ja vaikutelma ei olisi niin muovinen. Joo. Vähän myöhäistä nyt. En kuitenkaan ala silmiä ja hiuksia pyyhkiä pois.

Martta-nuken hiukset

Viimeisimmän kolmetuntisen saldo. Suurin osa ajasta kylläkin kului ihon maalikerroksiin. Hiukset oli helppo ja hauska ja nopea homma. Niistä tosin tuli erilaiset kuin olin alkujaan suunnitellut. Ihailin mummini ja yhden toisen kurssilaisen peittävillä maalikerroksilla maalattuja tasaisia ja mattapintaisia hiuksia ja ajattelin tehdä sellaiset. Mutta sitten maalatessani ensimmäistä kerrosta innostuin ajatuksesta tehdä tällaiset ohuen maalipinnan laikukkaat hiukset.

Seuraavaksi sitten on vuorossa silmät ja suu. Vähän kaivelee se, että ne on tehtävä justiinsa määrätyn mallin mukaan.

Sekalaista sorttia

Hmh. Ehkei se jyrän alle jäänyt olo ollutkaan sitten pelkkää flunssaa. Sairastamiselle ei tosiaan olisi ollut tarvetta, mutta sairauslomalle sitä jouduttiin, minä ja persoonani. Olen kuulemma työuupunut. Siltä kieltämättä on tuntunutkin, mutta luulin, että se on sitä samaa mitä kaikilla.

No, kannoin oppikirjat saunaan lepäilemään ja tein pienen nuken. Pientä nukkea ihminen tarvitsee siksi, että pieni nukke ei tarvitse vaatettamiseensa isoja kangaspaloja. On edullisempaa toteuttaa pakkomiellettään 17cm korkeaan nukkeen kuin 30 cm korkeaan. Nyt on jo suunnitteilla, alusvaatteiden lisäksi, kaksi kuviopuuvillamekkoa ja valkoinen puuvillamekko, jossa on paljon paljon valkoista puuvillapitsiä. (Ei saa päästää enempää suunnitelmia aivoihin, ettei tule hätä ommella.)

Mies ja kännykän kamera ovat muutaman sadan kilometrin päässä tällä haavaa, joten en saa kuvia nukesta tähän väliin. Huomenissa ehkä sitten.

Aloitin eilen gluteenittoman ruokavaliokokeilun. Uusien tutkimusten mukaan keliakia ei olekaan niin simppeli juttu kuin on luultu. Ja sitten on joku semmoinen juttu, kuin gluteeniyliherkkyys. Oireita on muun muassa väsymys ja sumea olo, joten miksei tällainen kestoväsynyt nyt sitten kokeilisi, mitä tekee gluteenittomuus. (No, en kokeilisi, ellei perheessä olisi keliakiaa ja viljansyöntiongelmia. Mutta kun kaikilla muilla sisaruksilla on virallisesti jompaakumpaa, ehkä ei tee pahaa minunkaan tarkistaa asiaa.) Jännä nähdä, miten käy.

Lokakuu on pian ohi

Monesti, kun ihminen kokee olevansa loppuun kulunut kaakki tai jyrän alle jäänyt, hän huomaa, että onkin kipeä tai tulossa kipeäksi. Lämmin toivomukseni olisi, etten kuitenkaan olisi palaamassa kipeiden joukkoon. Johan olin juuri, ja vasta eilen lopetin silmien kortisoni-antibioottikuurin, eikä kouluelämäni totisesti siedä uutta poissaolojaksoa.

Kotona sairastaminen on vähän hankala juttu. Siitä seuraa se, että koulussa kaatuu kaikki niskaan, kun sinne palaa. Toisaalta koulussa sairastaminen on hankalaa myös, koska silloin tartuttaa toiset (esim. aivastamalla 15 kertaa peräkkäin) ja menettää järkensä, kun ei tajua mistään mitään, ja opettaja, joka ei tajua mistään mitään, on melko turha opettaja. On sekin tullut koettua. Ettei siis kykene vastaamaan yhteenkään kysymykseen (mikä on lukea-verbin potentiaali?), ettei muista mitä oli puhumassa vai oliko jo itse asiassa lopettanut.

Joka tapauksessa nyt on väsy.

Vaan suurin osa tästä pohjoisesta kansakunnastamme lienee juuri nyt väsynyttä. Eilen juuri lohdutin itseäni, että enää lokakuu loppuun, marraskuu ja joulukuu, sitten alkaa valostua. Helmikuussa on jo kevättä ilmassa. Mieheni väitti, että ajatusmallini on itsensä huijaamista. Ettei kukaan järkevä suomalainen sano, että ''enää lokakuu ja marraskuu''. Samoin hän totesi, että että on itsehuijausta sanoa maanantaiaamuna kello 6.30, että enää yhdeksän tuntia, että pääsee päiväunille, ja enää neljä aamua ja on viikonloppu tulossa. Mmmh. Tavallisesti optimistinen puoliskoni taitaa olla lokakuun vaikutuksen alainen.

Eilen pääsin hetkeksi väsymyksestä eroon. Sen puhalsi pois navakka merituuli, joka meinasi puhaltaa minutkin pois. Oli onnellista ja antoisaa olla rantakallioilla, joille vyöryivät vaahtopäiset aallot, joiden vaahtopäät tuuli heitti päin näköä. Yli puolet tutuista kallioista oli joutunut aaltojen alle, ja sinne missä me seisoimme, tunki aina tasaisin välein innokkaimpien aaltojen rippeet, niin että piti hihkua riemusta ja varoa, ettei kastele kinttujaan. Sieltä se vesi kuohui kuin portaita pitkin ylös. Lokit huviksensa harjoittivat paikallaanlentoa ja sivukiitoa, me harjoitimme tyrnien syömistä ja luonnonmelun yli huutamista. Kun palasimme autoon ja suljimme ovet ja taitoimme melulta kärjen, huomasimme äänemme rasittuneiksi ja olomme viluisiksi. Onneksi oli termospullossa teetä.

Nyt on kupissa kuumaa. Ja pino kokeita odottamassa. Kaikki 50 kaksisivuista koetta  on jo tarkistettu ja pisteytetty. Seuraavaksi on vuorossa 50 neljäsivuista koetta. Ja sitten aineet. Oh. Luulen, että tarkistan nyt kymmenen koetta, jonka jälkeen vaihdan kesällä ompelemani hääpuvun tummahiuksisen nuken päältä punapäiselle nukelle. Kannustimia pitää olla.

Martta-nukke

Kyllä on hidasta tehdä Martta-nukke! Luulin, että menen kurssille ja maalaan siellä nuken ja teen sille vartalon ja vaatteet ja sillä selvä. Ok, tiesin, että kurssi kestää 10 viikkoa ja että jokainen kokoontumiskerta on kolme tuntia. Sen nyt olisi pitänyt jollakin tapaa ilmaista, ettei nukke synny naps vain. Mutta luulinkin, että nukenvaatteiden ompelu ja semmoinen viimeistely vie paljon aikaa. Vaan ei, vaatteet ja vartalo itse asiassa ommellaan kotona! Eli ne 30 tuntia jynssätään nukenosia ja maalataan ne.

 Nyt nukkeni on edistynyt kuvien osoittamalla tavalla. Ylempi kuva on otettu käsittelemättömistä osista. Alemman kuvan tuloksen takana on yhdeksän tunnin työ. Ensiksi osia hiottiin neljällä eli hiekkapaperikarkeudella. Siihen meni reilut kolme tuntia. Sitten alkoi gessokerrosten maalaaminen. Siihen kului nelisen tuntia. Ensimmäiset gessokerrokset olivat valkoisia, viimeisissä oli mukana ihonväristä maalia. Sitten oli vuorossa kiillotus. Sitten oli vuorossa olkapäiden sahaaminen ja niiden reunojen hiominen siistiksi. Nyt olen siinä vaiheessa, että olen maalannut ensimmäiset neljä kerrosta lopullista ihomaalikerrosta. Viikonloppuna olisi tarkoitus kiillottaa osat huolella (tunnin työ ehkä), jotta pääsen maalaamaan viimeiset neljä tai seitsemän kerrosta. Sitten tulee loppukiillotus. 

Sen jälkeen vasta alkaa hiusten maalaaminen. Ei hajuakaan, montako kerrosta niitä laitetaan. Ja sitten on silmien ja suun maalaaminen. Tietysti on myös vartalon täyttäminen sahanpurulla ja osien liittäminen yhteen, ja voihan olla, että  kurssin lopulla jää aikaa vielä vaatteiden ompeluun.

Nukke, jota olen tekemässä, on Martta-nukkejen Pula-Bebe (eli Bebe-nukkejen pula-ajan versio). Se on vissiin aika klassinen nukke Suomen historiassa. Olen vähän miettinyt, jaksaisiko sitä tehdä itselleen myös (esim. kesälomalla) pikkuruisen, noin 20 cm korkean, Aino-nuken. Pientä nukkea olisi halpa vaatettaa. Voi olla kuitenkin, että Marttanukketeollisuus jää kohdalleni epätuottoisaksi. Mutta antoisaa on! Eikä vähiten siksi, että olen kurssilla mummini kanssa!

Nukelle kengät

Kyllä oli vaikeaa valita nukelle kengät! Valintatilanteessa oli useita makutuomareita, jotka aivan oikein pitivät valkoisia kiiltonahkakenkiä sopivimpina. Niiden ongelma kuitenkin oli epäkäytännöllisyys. Mikä nukke lähtee kävelylle talven loskakelissä (tai ylipäätään koskaan) valkoisissa kiiltonahkakengissä? Toisaalta kukaan arvonsatunteva nukke ei voi kyllä lähteä teekutsuille tai tanssiaisiin ruskeissa nauhanilkkureissa. Mutta koska nukkeni ei ole mikään Marie Antoinette, ei sille voinut ostaa kovin montaa kenkäparia. Siispä päädyin monikäyttöisiin nilkkureihin ja mustiin kiiltonahkaballerinoihin, joihin saa itse laitettua aina asuun sopivat nilkkanauhat. Itse voisi yrittää ommella joskus sitten vaaleat juhlakengät esimerkiksi satiinista.

Kenkien lisäksi  nukkeni sai pitsisukat. Ja seisotustelineen. Se on oiva. Siinä voi tosin seisoa vain yksi nukke kerrallaan:

Sveitsin-nukke

Itse asiassa en tiedä, tituleerataanko sitä sveitsinnukeksi vai Sveitsin-nukeksi. 

Joka tapauksessa mummini ohjauksessa tekemäni sveitsinnukkeni alkaa olla valmis (onpas tässä virkkeessä omistusliitteitä!). Mustat kiiltonahkakengät ja valkoiset sukat pitäisi hankkia vielä. 

Tässä hänestä, toistaiseksi nimettömästä, pari kuvaa. Toisessa kuvassa on kaverina noin 15 vuotta sitten mummilta lahjaksi saamani (mummin tekemä) Sveitsin-nukke, joka on ilmiselvästi minun tekemäni nuken pikkusisko. Isosisko viettää porvariskodissa koti-iltaa, pikkusisko on lähdössä pikkuneitien teekutusille. Eikö näin ole tilanne, kun vaatteita katsoo? (Pikkusiskon nimi on Adalmina, onko ehdotuksia isosiskon nimeksi?)

Hesse, järkähtämättömyys, västäräkki, sammakko, Lönnrot, Google yms.

Nyt se on todistettu. Heinrich Böll ja Günter Grass ovat luettavissa ja ymmärrettävissä väsyneenä. Herman Hesse ei. Douglas Adams kyllä. Lainasin vaihteeksi Dirk Gentlyn holistisen etsivätoimiston. Samalla lainasin koululaisille normaalimpia dekkareita.

Koulussa on mennyt hyvin. Olen taas oppinut jotain. Homma perustuu järkähtämättömyyteen. Minun pitää olla järkähtämätön tunnista toiseen. Oppilaissa on aina heitä, jotka kokeilevat järkähtämättömyyttäni, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta minun pitää aina olla vakio. Joskus oppilaat väsyvät kokeilemaan ja antavat tunnin tai pari minun olla järkähtämätön kaikessa rauhassa. Sitten he ovat keränneet taas voimia uusiin kokeiluihin (kuten performatiiviseen kynien teroittamiseen) mutta minä en saa väsyä, minun pitää olla tunnista toiseen sama. Ehkä vähän epäreilua, mutta onneksi luokassaolijoista minä olen se, joka antaa jälki-istunnot.

Meillä vieraili västäräkki. Olin ulkona lukemassa kirjaa,  kun kuulin sisältä ääniä ja näin ikkunassa liikettä. Minua hätäännytti, että lintu vahingoittaa itseään. Onneksi sisääntuloni panikoitti sen niin, että se lamaantui orkidean taakse. Kannoin sen siitä ulos pyyheliinan sisällä. Olisin kovasti halunnut pitää sitä kauemmin käsissäni, silittää vähän sen päälakea, mutta sen sydän olisi varmaankin lakannut toimimasta, jos sen tilanne olisi kestänyt yhtäänkään kauemmin. Mieltäni kuitenkin ilahduttaa ajatus, että olisin voinut silittää sitä. Ja vieläkin muistan, miten pieni, kevyt ja siro se oli.

Sitten meillä vieraili sammakko. Oikein iso. 

Yhtenä iltana mieheni sanoi, että kuulostaa siltä kuin pianon takana olisi sammakko. Minä en kuullut mitään, sen sijaan katsoin pianon taakse. En nähnyt mitään. Menimme nukkumaan. Seuraavana iltapäivänä kaikessa hiljaisuudessa tarkistin aineita, kun kuulin keittiöstä ääntä. Sen sammakompaa ääntä ei voi ihminen kuulla. Ääni onneksi toistui monen monta kertaa, joten sitä oli helppo seurata. Ja sieltä se löytyi, punaisen lipaston alta. Sieltä katsoi minuun iso, mehevä, kostea sammakko, jonka leukapussi (?) läähätti hätäänytyneen oloisena. Mutta luultavasti se leukapussin liike tapahtuu myös leppoisissa olosuhteissa. Joka tapauksessa kannoin sammakonkin ulos pyyheliinassa ja seurasin sitä ulkona niin kauan, että näin sen pääsevän sammakolle sopivaan paikkaan.

Kerroin sammakosta ja västäräkistä Facebookissa, ja sain aiheeseen liittyen tarpeellisia huomautuksia: Minun tulisi järjestää asuntomme poikki pieneläinläpikulkutie. Horisontaalisti pitkille ja matalille jalattomille eläimille voisin asentaa asuntomme poikki tai ali putken, jottei minun tarvitsisi joutua kohtaamaan niitä (pitkiä ja kapeita eläimiä) silmästä silmään.

Olen viime päivinä onkinut tietoa Kalevalasta ja Lönnrotista ja muista merkkihenkilöistä. Ajatella, että ne merkkihenkilöt ovat ehtineet olla kaikenmoista ja keksiä yhtä sun toista ja kirjoittaa sitä ja tätä ja ihan ilman Googlea. 

Ei silti, jos silloin olisi ollut internet ja Google, Lönnrotkin olisi varmaan kärsinyt niskasäryistä eikä lainkaan ehtinyt retkeillä kansanperinteen perässä 64 000 kilometriä ja kehittää kanteletta ja miettiä terveydenhoito- ja kätilökysymykisä ja laatia sanakirjaa ja keksiä sanoja kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, esitys, pöytäkirja, itsenäinen, monikko, yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto ja äänioikeus. Ja Agricola olisi heti joutunut jumiin jalopeuran kanssa, koska Wikipedia-artikkelit eivät olisi yhtään tukeneet sananmuodostusta.

Miten ihmisillä riitti ennenmaailmassa aikaa olla montaa samaan aikaan?