Nukkekotihattuja ja hatturasioita

Hattujen rungot (Jos niin voi kutsua koristelematonta hattua? Olisiko 'hattupohja' parempi sanavalinta?) tein lauantaina. Eilen koristelin ne. Tänään tein hatturasioita. Nyt jos joku nukkekotiasioita tai vastaavia näpräävä sattuu lukemaan tätä, voisiko hän ystävällisesti, mikäli ei ole nälässä, päänsäryssä tai muuten estynyt, esim. ettei hänen lapsellaan ole korvatulehdusta tai kakkoja vaipassa, kertoa, meneekö hänellä yhden paperisen rasian rakentamiseen, päällystämiseen ja vuoraamiseen ikuisuus (esim 60 minuuttia ja rapiat päälle) ja yhden hatun, tai vastaavan asian, pykäämiseen useita tunteja? Eilen koristelin kuutta hattua kahdeksan tuntia. Sunnuntaina väsäsin kuutta hattupohjaa ehkä saman verran aikaa. Tosin tein samalla niistä kaavat. Ja koristelussa nyt tietty menee aikaa, jos innostuu miettimään, että pistääkö tätä roosaa nauhaa, vai tätä vähän pinkimpää roosaa nauhaa vai kuitenkin tätä hennon vaaleanpunaista, vaiko mieluummin tätä vähän siniseen taittuvaa vaaleanpunaista vaiko jne. Johan yhden nauhan valitsemiseen menee aina vartti. Mutta silti saan aikaa kulumaan suhteettoman tolkuttomasti. En ymmärrä, miten kukaan voi koskaa myydä käsintehtyjä miniatyyriesineitä!

Lauantaina, kun tein ensimmäistä kertaa vuosiin nukkekotihattuja, koin hetkittäisiä epätoivoja, koska hatturunko toisensa perään näytti ihan kaamealta. Tuli Pekka Puupää -hattua, nuhruista ja liantahrimaa sadelakinmallista vaaleanpunaista hattua, kömpelöä huopahattua, jne. Vaan hatuntekemisen ilo onkin siinä, että viat voi koristella piiloon.

Vasemmalla Pekka Puupää -hattu, oikealla huopahattu.

Vasemmalla keikailuhattu, oikealla ratsastushattu.

Vasemmalla bahytti-hattu, oikealla liantahrima sadehattu.

Vasemmalla taas bahytti-hattu, oikealla edelleen liantahrima. (Mainittakoon, että tahrat on piilotettu.)

Vasemmalla bahytti-hattu, oikealla hatturasiat. Tekisi mieli tehdä koristeltuja hatturasioita, mutta jos niiden kansien päällä on rusetteja, eivät ne mene pinoon. (Sitä paitsi yritin löytää täältä ihmeellisestä netistä kuvahaulla vanhoja hatturasioita, ja sain todeta, etten löytänyt yhtään vanhaa rasiaa, jossa olisi rusetteja, satiiniruusuja ja pitsejä jne. Mistä semmoinen käsitys siis on päässyt syntymään? Että hatturasian pitää olla kermakakku? Ei niin, että kermakakkuhatturasiassa olisi mitään vikaa. Mutta kantonarut kaikissa oli. Pitää huomioida ne jatkossa.)

Yllä bahytti-hattu, alla hatturasiat.

Lähes sama tilanne edelleen.

Tuo satiininauha loppui kolmannen etukoristeruusun kohdalla. Niin että siksi niitä on edessä vain kolme. Ehkä oli sekä estetiikan että ajankäytön kannalta hyväkin, että nauha loppui.

Kaikki nukkekotihattuni (yhtä vaille, itse asiassa, huomasin nyt). Itse tekemiäni eivät ole vasemman laidan valkea höyhenhattu, sen alla oleva viininpunainen ruusuhattu, sen vieressä oleva vaaleansininen ruusuhattu eikä hatturasian vasemmalla puolella pilkistävä nenällään makaava viininpunainen bahytti. Ruskean leveämpilierisen hatun tein joskus ehkä seitsemän vuotta sitten.

Blogi kommunikointiväylänä Irlantiin: remonttisuunnitelma.

Pyyhin uuden vuoden kunniaksi pölyt nukkekodista. (Pyyhin pölyt noin kaksi kertaa vuodessa sieltä, ja pitäisi kyllä vihdoin saada siihen etulevy ja ikkunoihin lasit. Ehkä siltikin tarvitsisi tehdä siivous kaksi kertaa vuodessa, mutta siinä välissä talo ei muuttuisi niin hylätyn näköiseksi surulliseksi pölyttyneeksi kummitustaloksi. Sitä paitsi jostakin syystä nukkekotiin kertyy pölynpyyhintäsyklin lähestyessä siivoushetkeä kaikenmoista sälää. Se on niin kätevästi tuossa noin niin, että sinne voi tyrkätä esim. passin tai kaksikymppisen tuolin alle tai lankarullan tai Hittyn vaatevaraston yms. Niin että siivouksen koittaessa siihen on yleensä akuutti tarve.) Aina kun pyyhin pölyt, tulen vaihtaneeksi järjestystä. Ja aina kun vaihdan järjestystä, tulen keksineeni jatkokehittelyideoita.

Ongelma talon kanssa on se, että talo reliikki. Sen tapetteihin ja henkilögalleriaan ei voi kajota. Eikä moneen muuhunkaan asiaan. Niin että kauhean paljon talo ei anna pelivaraa muutoksille. Ja muutoksia silti olisi sisäinen tarve tehdä (tai ainakin suunnitella...), koska nukkekotihullu ihminen tahtoo miljoonaa erilaista nukkekotiasiaa, mutta miljoonaan, eikä välttämättä edes neljään, ei ole ihan tuosta vain mahdollisuutta. Asumismuotomme vähän niinkuin rajoittaa sitä, että minulla olisi tarpeelliset noin alkuunsa seitsemän nukkekotia.

Niin että on oman eloonjäämistaistelun kannalta hyödyllistä, että keksii, mitä kaikkea voi tehdä jo olemassaoleville taloille. Tässä tapauksessa nimenomaan Isolle Talolle. (Taas piti tarkistaa Terho Itkosen kielioppaasta, tuleeko nimenomaan yhteen vai erikseen. Toivotonta.)

No niin. Nyt esittelen remonttisuunnitelmani yms. toimenpidemietelmäni kuvatekstien avulla. Että moi ny, kuulemisiin kuvateksteissä.

Siinä hän nyt on. Jatkossakin ylhäällä taitaa olla kaksi makuuhuonetta. Kylppäristä lisää myöhemmin. Keskikerrokseen taitaa vakiintua (niin paljon kuin minun nukkekodeissani asiat voivat vakiintua) kirjasto, koska siten saan toteutettua yhden keskeisen nukkekotihaaveen. Ja jos kirjasto palvelisi myös tarvittaessa vieraidenistuttamishuoneena, voisi toinen keskikerroksen huone olla ruokasali. Mutta siihen liittyvästä ongelmasta myöhemmin. Teatteri taitaa olla tullut jäädäkseen.

No niin. Kysymys Kamari. Jos ylhäällä on kylppäri, tulee tämänkokoinen kulmahuone.

Jos viistoon kattoon tekee laudoituksen, kamarin tunnelma kotoistuisi huomattavasti.

Lisäksi tähän huoneeseen voisin vetäistä uudet tapetit, koska tuolla sinisellä tapetilla ei ole tunnearvoa. Vasemman seinän tapettihan on pahvisen irtoseinän paperointi. Kun nyt katsoo näitä kolmea kamarikuvaa, saa vähän käsitystä, mitä huoneeseen mahtuu. Onko se liian pieni vai onko se ihan kotoisan kokoinen? (Koko 29 cm x 25 cm, mutta vino katto syö paljon 25 cm:n käyttöleveydestä.)

Tämän huoneen tapetit on kivat, joten kylppäriä ei viitsi lohkaista tästä. Mutta tuo kamala verhoton ja ruuduton ikkuna-aukko tuossa kyllä on huutomerkkinä ilmaisemassa, että jos vaikka alkaisi ikkunaprojektin.

Laudoitus kattoon.

Tämä on tässä muuten vain. Tai siksi, että tuo vihreä on kiva väri oveen!

Aiheeseen kylppäri. Onko mitään järkeä lohkaista tällaisen takia yhdestä avarasta kamarista palaa? Mutta kun toisaalta kylppärin läsnäolo tekisi minut tyytyväiseksi, sitä paitsi se olisi kivasti makuuhuoneiden välissä. Jos nyt ajattelee tuohon tukevan seinän oikeallekin ja sitten jonkun lämpimänvärisen tapetin ja oikean lautalattian (tapetista myöhemmin) ja pistäisi seinähyllyn, niin eikö se nyt menisi? (Koko 29 cm x 17 cm.)

Vielä vakavampi kysymys. Keittiö. Sinne pitää mahtua liesi (ja jossakin vaiheessa liesikupu), tiskipöytä (nyt vas. reunassa valkoinen pömpeli), sivupöytä (nyt hellan vieressä), ruokapöytä ja oikea samettisohva. Tällaisenaan se olisi kokoa 29 cm x 29 cm. Mutta onko se liian ahdas? Jos virallistan väliseinän, voisi valkoinen astiakaappi mennä välikköön...

... ja välikön perälle tulisi irtoseinä, jonka oviaukosta pilkistäisi ruokakomero, johon änkeisin mm. keittiön tynnyrin ja tietty sinne tulisi hyllyt. Välikön lattia olisi tiiltä ja sen seinät voisin ehkäpä tapetoida tai maalata. Vaihtoehtoisesti voisin jättää tuon vasemman seinän tapetin muistoksi ja sovittaa muut seinät siihen ja laittaa keittiön kaikki seinät uusiksi. Kysymys kuuluu tässä tapauksessa, että onko tämmöisellä välihuoneella teatterin ja keittiön välissä järkeä, kun sinne ei mahtuisi kuitenkaan enempiä kuin astiakaappi ja pikkupöytä ja kaappikello tms? Toisaalta se olisi kiva keittiön jatke ja toisi taloon myös ripauksen lisää oikean ison talon tuntua. Siitä voisi tehdä esimerkiksi takasisäänkäyntimäisen. Eli pitäisi päättää, haluanko ison keittiön vai pienemmän keittiön, johon on yhteydessä toinen pieni huone.

Teatteriin vetelisin kivilattian, loppuun alakertaan tiililattian. Ylempiin kerroksiin lautalattian. Mikä olisi helpoin ja halvin tapa tehdä se? Jos unohdetaan kuitenkin paperiset lattiat? Ikkunoihin ruudut ja lasit (ja etulevy...). Ja verhot! Siinä nyt olisi hommia muutamaksi vuodeksi, ottaen huomioon, miten asiat ovat edenneet tähän asti... Ullakolle katon alle voisi vetäistä lautalattian kanssa ja seiniin tapetit ja vinokattoon laudoituksen ja sinne voisi taltioida kaikki muistohuonekalut.

Mutta sitten vielä kysymyksiä. Jos nyt vaikka loisi vielä silmäyksen ylimpään kuvaan ja visualisoisi siihen ikkunaruudut ja kunnon lattiat ja pikkuhimppusen väljemmän sisustuksen (se asia tapahtuu, kun tudor-talo valmistuu ja ullakolle siirtyy muutama juttu). No niin. Onko ihan aivan liian silmiinpistävää, jos yläkerran oikeassa pikkuhuoneessa ja kylppärissä olisi nukkekotimittakaavaiset tapetit? Korostaisiko se keskikerroksen isojen tapettien suurikuvioisuutta? Mutta jos alas vielä saisi keittiötiloihin pikkukuvioiset tapetit tai seinäpaneelin tms, tasoittaisiko se tilannetta vai pahentaisi entisestään? Toisaalta, olisiko sillä väliä, jos vaikka keskikerroksen tapetit pomppaisivat silmään? Hyppiihän talo silmille muutenkin.

Ja vielä yksi kysymys. Jos nyt päädytään kaikkiin kahteen väliseinään, niin vielä on ratkaistava alakeran välihuoneen rooli. Eli eteis-ruokakomero-keittiön-esikartano vai... hattupuoti? Katsos näet. Tuo keskikerroksen oikea huone. Vasurista tulee siis kirjasto. Ja olohuoneentapainen, milloin siellä ei ole luomistyö käynnissä. Oikeanpuoleiseen haluaisin ruokasalin. Ihan kunnollisen ruokasalin. Silloin talon huonejako täyttäisi ihanteellisen huonejaon mitat (2 makkaria, kylppäri, keittiö, eteinen ja ruokakomero, kirjasto, ruokasali ja, öh, teatteri). Mutta sitten minulta jää ylitse hienostelumakuuhuoneen taikka naistenhepeneliikkeen sisustuksen kattava arsenaali! Ja kun uutta taloa ei ole tiedossa! Tudor-taloon ne eivät mene! Niin että! Eli kumpi painaa vaakakupissa enempi: eteis-ruokakomero-keittiön-esikartano vai hattupuoti?

En ehdi oikolukea. Kyyti ruokakauppaan lähtee: nyt.

Niin sanottu kiinalainen vitriinilipasto

Tässä joululoman huonekalumaalauksen osatuotos. Olen iloinen, että keksin vetäistä lipaston mustaksi, se tuo mukavaa vaihtelua sisustukseen. Koristelutyyli jäljittelee kiinalaista. Se on mukamas kolonialisminaikainen pömpeli, joka on eksotiikanihailun hengessä maalattu kiinalaisvaikuttein.

Pömpeli läheltä.

Pömpeli kauempaa.

Pömpeli ympäristössään.

Nukkekotikirjastoprojektin ensimmäinen vaihe on saavuttanut päätöksensä, hurraa!

Paitsi että nyt on olo kuin jyrän alle jääneen, koska projekti valmistui kahdelta yöllä. Älytöntä. Suorastaan vastuutonta. Mutta kun oli kertakaikkiaan välttämätöntä saada homma päätökseen ihan kunnolla niin, että voi siirtää ajatukset uusiin projekteihin. (Joka on hattukaavojen tekeminen. Tällä kertaa kyseessä ei ole edes pelkkä hupi vaan kyseessä on työtyö! Mutta miten hauska työtyö!)

Eilen meni myöhälle, koska lopuksi oli sisäinen pakko tehdä se kirjallisuusluettelo ja sitten piti tehdä pari isompaa nidettä käytännön syistä ja sitten vielä iski halu tehdä sukualbumi. Ja sitten sukualbumille piti tehdä kotelo. Ymmärsin sentään siirtyä nukkumaan siinä vaiheessa, kun harkitsin alkaa maalata sukualbumiin valokuvia.

Siinä 55 kirjan erä plus kourallinen aiempaa tuotantoa. Vasemmalla sininen oikeat sisäsivut sisältävä kirja on se luettelo. Vieressä sukualbumi. Keskellä olevat Raamatut ja Atlas ovat suosikeitani, mutta tykkään mtös Idiootin päädystä ja venäjänkielisistä Sodan ja Rauhan niteistä Raamattujen alapuolella. Ja sitten siitä oikealle on suomen kielen sanakirjat, niissä on aika onnistuneet päädyt. Ja etuvasemmalla olevissa Gösta Berlingin Saga  ja Don Quijote -niteissä on aika kivat kannet livenä, samoin Liisa Ihmemaassassa. Jos nyt saan täten luetella ja itsekehua. Saanko?

Esimerkit erilaisista kirjatekniikoista. Kontaktimuovaamalla saa modernia näköä. Sitten tuossa on pari aikakauslehdestä vuoltua kirjansisusta. Robin Hoodissa on kirjakaupan mainoksesta leikattu kuva (1990-luvun alussa). Ylin, oranssihtavakantinen kirja, on esimerkki siitä, miltä näyttää, kun maalaa sivujen kyljet kuluneiksi.

Sukualbumi suojakotelossaan. Kotelo valmistui kello 01.50. En muuten ole koskaan osannut tehdä mitään päällystettyjä  pahvirasioita. Joku voisi antaa käytännön vinkkejä, miten sellaisia tehdään HELPOSTI.

Sukualbumi poissasuojakotelostaan.

Sukualbumi mittasuhteen kanssa. (Mies sanoi, että tuo tulitikku ei sovi mittakaavaan. Sitten se käski käyttää seuraavaksi sytytystikkuja mittatikkuna, jotta voisin ihan tosissani rehvastella. Siinä tapauksessa tietysti pitäisi uskotella, että sytytystikku on  ihan tavallinen tulitikku.)

Tosia-asia on, valitettavasti, että luetteloimani 71 nidettä eivät riitä täyttämään nukkekodin kirjahyllyjä ihan kunnolla. Huokaus. Sitä paitsi tämä hylly muuttaa aikanaan tudor-taloon, ja koska kirjat jäävät Isoon Taloon, on edessä sitten uusi projekti. Kahden alahyllyn vasemmassa reunassa on kartaston ja Raamatun alla siniset niteet. Ne ovat ne, jotka piti yöllä tehdä. Esteettisistä syistä. Kun kirjahyllyn ovet ovat kiinni, kartasto ja Raamattu katoaisivat näkyvistä, mutta nyt kun niiden alla on niteet, ne näkyvät hyvin suljetunkin luukun ikkunasta.

Kaikki kirjat. Kuten näkyy, lisää mahtuisi vaikka kuinka. Huijatakseni itseäni päätin laittaa tuohon oikeanpuoleiseen kaappiin niteitä näytille siten, että syntyy ajatus, että siellä on arvoniteet näytillä. Sama pätee keskimmäisen hyllyn raamattuhyllyyn. Ne ovat useita satoja vuosia vanhoja Raamattuja, joten niitä on säilytettävä arvokkaasti.

Hyllyt paikoillaan. Herralla epätoivoisella kirjailijalla on virikkeistöä edes alkuun. Sitten kun tudor-talo valmistuu ja vasen hylly muuttaa sinne, pitää keksiä tähän huoneeseen joku ratkaisu. Ehkä teen koko seinän kokoisen kirjastohyllystön. Jos siis keksin jonkun ratkaisun, miten tehdä helposti pari sataa lisäkirjaa.

Tämä on kuva ennen kaikkien kirjojen valmistumista. Tässä kirjamäärä kuitenkin näyttää minusta suuremmalta kuin yllä olevassa kuvassa!

Peter Hoegin Norsunhoitajien lapset

Luin joulun alla vihdoin Grahamen kirjan Kaislikossa suhisee. Taisin lukea sen joskus kymmenen vuotta sitten tenttiin. Kai. Ainakin sen kuvitus oli tuttu. Ehkä lapsuudesta. Oli miten oli, kirja on tavattoman kaunis. Siinä on ihastuttavan herkkää luontokuvausta ja ihastuttavan osuvaa luonnekuvausta. Mahtava kirja.

Sitten luin joulunpyhinä Kenneth Slawenskin elämäkerran J. D. Salingerista. Suosittelen heille, joita Salinger kiinnostaa! Sieppari ruispellossa -käsikirjoitus kulki Salingerin mukana läpi Normandian maihinnousun ja keskitysleirien tyhjentämisen. Kerroinpahan vain.

Synttärilahjaksi posti toi minulle Peter Hoegin Norsunhoitajien lapset. Se on niin hyvä kirja, että olen pois tolaltani, kun se loppui jo. Se on uusin suosikkini. Kirja on veijariromaani, seikkailukirja ja jännäri, se on täynnä huumoria ja se on verbaalinen ja siinä on kuolemasta, yksinäisyydenpelosta ja rakkaudesta ja itsenäistymisestä ja hankalista vanhemmista ja jalkapallosta ja uskonnoista, kaikki kieli poskessa ja hauskasti ja silti filosofisesti (paikoitellen). Kertojaääni on 14-vuotiaan teinipojan. Ja koska juuri luin Salingerin Frannyn ja Zooeyn uusiksi (joululomalla senkin) ja Salinger-elämäkerran, jossa oli tsiljoonasti juttua Siepparista, on todettava, että Hoeg taitaa tehdä pienen kumarruksen Salingerille tässä teoksessaan. Niin luulen, arvatakseni. Juonesta en voi sanoa mitään. Siitä on aika paha sanoakaan mitään. Paitsi sen, että pappilan lapsilta on äiti ja isä kadoksissa. Ja turvallisuuspoliisi on tavattoman kiinnostunut lapsista. Henkilöistä sanon sen verran, että heitä luodessaan Hoeg ei ole pihistellyt erikoisuuksissa.

Sveitsinnukke nro 2 ja Hitty nro 2

Sveitsinnukke meni ystävälle joululahjaksi. Hitty meni ystävälle yllätyslahjaksi. Koska ystävältä oli Hitty-idean saanut eikä hänellä ollut omaa pikkunukkea, oli välttämätöntä tehdä hänellekin oma. Parempi minuntekemäni pseudo-Hitty kuin ei Hittyä lainkaan!

Neidin alusvaatteet.

Neidin seuraava kerros alusvaatteita. (Valehihat ja -miehusta.)

Neidin kesämekko.

Eteerinen Hitty. Hän on Prudence Jenny Eugenie Azibahrette Potter-Pirbrightin serkku neiti Pendlebury. Nyt täytyy myöntää, että olen unohtanut hänen etunimensä!

Eteerinenkin osaa keikistellä.

Serkukset keikistelevät yhdessä.

Maalauspuuhia ja kirjaintekemistä

Ostin taannoin maalaamattomia Euro Minisin huonekaluja, ja olen sinnikkäästi ollut maalaamaisillani ne noin kahden vuoden ajan. Nyt sitten ystävä kävi jouluvisiitillä Irlannista. Ystävän lähdön jälkeiseen melankoliatilaan ainoa hoito oli tarttua maalisutiin.

Ensin petsasin penkin. Sitten vetelin yhden pömpelin mustaksi ja tein siihen kiinalaisehkot koristelut. Sitten oli kovempi pala purtavaksi. Mitenkä maalaan loput? Päätin tehdä niistä yhtenäisen kaluston. Arvelin, että siniharmaa voisi olla neutraali taustaväri. Niinpä sudein ne arviolta siniharmaiksi. Sitten alkoi kiva osuus, kun summamutikassa aloin töpsytellä koristeita. Maalasin ensin arkunkannen, sitten sen sivut. Joka kylkeen tuli erilainen kuvio, ja viimeisin oli kivan simppeli, ja päätin käyttää sitä sitten muiden huonekalujen koristekuviona, ettei homma menisi ihan mahdottomaksi. Keinutuolista tuli vahingossa tuollainen karibialais-ruotsalainen talonpoikaistuoli. Lopuksi petsasin vielä kirjahyllyn. Johan siinä menikin pari päivää ikävän taltuttamisessa.

Homma kesken. Ehkä pitäisi hankkia jouluverhot? Sen verran voisi antaa periksi sesonkiverhoideologialle?

Tyllin ja pöytäliinan ei saa antaa hämätä. Kyseessä on 10-vuotishääpäiväpippaloiden romanttinen rekvisiitta. Keinutuoli on osittain lakattu. Tarkoitus oli siten synnyttää mielikuva kuluneesta tuolista. Kuluneisuus alkoi siitä, kun pyyhin pohjamaalia ja pyyhimysjäljistä tuli mieleen, että voisihan joku huonekalu olla käytetyn näköinen. (Arkun irroitettava sisälokero on vielä maalaamatta, sieltä sen puuväri irvistää.)

Sininen kalusto takaa.

En enää muista, milloin aloin tehdä tätä alla olevassa kuvassa olevaa kirjaerää nukkekotiin. Homman nimi on se, että kyllä sitä ilokseen keksii helposti esim. 55 kirjaa, jotka haluaa nukkekotinsa kirjahyllyyn. Ja melkein yhtä ilokseen piirtää paperille ruutuja kirjojen kansiksi ja maalaa ne. Ja leikkaa. Mutta sitten on sisuspuoli.

Minulla on yhdessä nukkekotikirjahyllyssä kirjoja, joiden sisuksina on aaltopahvia. Semmoista ei tarvitse kuin pari palaa, ja saa järeän perheraamatunpaksuisen kirjan. Mutta aaltopahvisisuksinen kirja ei sovi pöydänreunalle rekvisiitaksi, se käy ainoastaan kirjahyllyyn. Sitten minulla on pari aikakausilehdestä leikattua kirjantäytettä. Siis eli kirjansisuksieksi onvuoltu askarteluveitsellä palat lehden päädystä. Siten saa kirjan, joka on nidottu ja jossa on erilliset sivut. Mutta sellaisesta tulee pokkari, jonka kannet sitä paitsi ei pysy kiinni vaan kirja on aina puoliavoin. Sopii moderniin taloon, mutta ei välttämättä esim. viktoriaanisen kartanon arkeologineitosen kamarin sängylle. Ja vielä minulla on pari kirjaa, joihin olen sitonut erilliset sivut ja tehnyt minisisuksen. Ihan jees tulos, mutta aika työlästä tuottaa siten kokonaista kirjastoa.

Joten suurin osa nukkekotikirjastoni kirjoista on täytetty elintarvikepakkauspahvilla. Leikkaan ensin pari isoa pahvipalaa ja liimaan ne yhteen, säästääkseni näpertelyliimailua (kun ottaa huomioon, että esim. Dostojevskin Idiootin väliin tarvitaan 16 pahvipalaa, kannattaa puolittaa piirtämis-, leikkaamis- ja liimaamismäärän liimaamalla aluksi ne kaksi isoa pahvipalaa yhteen), ja sitten mittaan kirjankansien koot ja piirrän pahveihin oikeankokoisia ruutuja ja sitten leikkaan ne ja liimaan niitä yhteen, kunnes saan oikeanvahvuisia pinoja ja sitten liimaan ne kirjankansien väliin. Ilkeää vain on, että

1) vihaan mittaamista,

2) olen huono mittaamaan ja

3) siksi aina pitää saksin tasoitella yhteenliimattuja nippuja.

4) Edellämainituista syistä noin 10 kirjan sisustamiseen menee aikaa noin kaksi tuntia, eikä siinä mitään, mutta kun homma on niin tylsää ja siinä joutuu koko ajan mittaamaan, jota, kuten sanoin jo, vihaan. Mutta teen kirjani näin, koska vaikutelma on aika hyvä ja koska voin valita aina minkä tahansa kirjan nukkekodin sohvalle tai pöydälle tai pöydänjalan alle

Sitten, jos haluaa tehdä homman kunnolla, pitää vielä maalata sivupinkan reunat kivasti vanhan paperin väriseksi. Olen tehnyt aiemmin niin noin 15 kirjalle, mutta en taida tehdä tälle 55 kirjan erälle samaa.

No, kumminkin. Nyt on yli puolet erästä sisustettu ja loppuihinkin olen leikannut jo palaset väliin, ja kun nousen tästä koneelta, alan liimaushommiin. Kun saan kirjat valmiiksi ja hyllyyn, taidan sitten ottaa kirjahyllykuvia. Ja pitäisiköhän luetteloida kirjat? Hmmm... Pitäisiköhän luetteloida ne nukkekotimittakaavassa ja laittaa luettelo kirjahyllyyn?

Valmiita kirjoja ja pelkkiä kansia ja elintavikepakkauskartonkia (tietysti suklaarasiasta, vuodenajan huomioon ottaen).

Löysin tämän kuvan äsken arkistoista. Se on otettu kesäkuussa 2010, joten aika kauan nämä ovat lojuneet ilman sisuksia. Tuosta ylärivistä näkee, miten harkkopahvi irvistelee rumasti. Eli nuo Shakespearen kootut pysyvät aina kirjahyllyssä ja esittelevät vain päätyjään. Oikeassa reunassa olevan Idiootin pahvit irrotin eilen ja liimasin siihen pakkauskartongit, koska kirja on senverta kaunis, että sitä voisi pitää joskus esillä.

P. S. Olisiko jollakulla antaa helpompia mutta hyvännäköisiä kirjansisusideoita?

Kootut käsityöt ja nukennaama

Jouluruuhkan takia ei ole ollut aikaa pistää tänne kuvia tai kirjoittaa. Ja jouluruuhka pääasiassa muodostui käsitöistä, niin että kuvia olisi kyllä piisannut. Nyt sitten on niin, että moni kuva on kadonnut, esimerkiksi valmiista pöllö- ja kuusipatalapuista. Mutta ehkei maailma kaadu niiden kuvien puutteeseen? Toivokaamme mitä nöyrimmin niin. (Nyt sitten jos jossakin alkaa tänään tulivuori purkautua mammuttimaisessa mittakaavassa, minulle tulee itsetutkistelun paikka.)

Enemmittä laverteluitta.

Pöllöpatalappu ennen tilkkureunoja ja vanua.

Kummitytölle liivihame ja aluspaita (ja alushame ja -housut).

Pikkusiskolle hame samalla mallilla.

Seuraavat ompelukset eivät ole tekemiäni. Mummini teki nuken vartalon ja vaatteet, minun osuuteni oli kasvomaalaus ja hiukset. Nukke meni joululahjaksi mummin siskolle. Tällä oli lapsena melko samanlainen, joten kyseessä on nostalgianukke. Nuken vinyylipää on Martta-nukkien Beben pään mallinmukainen (käsittääkseni).

Nukke on yhtä notkea kuin minä (kireyttä takareisissä).

Suloiset tyttömäiset vaatteet.

Rusettipanta tekee nukesta ihan vallan nostalgianuken.

Erilaisia nukenvaatteita (1 kpl) ja kimalteisia kortteja

Annamme kummitytölle joululahjaksi Disney Animators' Collection -nuken, jolle voi sitten seuraavina vuosina ommella vaatteita, mikäli kummityttö tykkää leikkiä ja pukea. Jotta nukelle voi ommella vaatteita, piti tietysti sitten hankkia itselle samanmallinen nukke. Muuten etäommellut vaatteet saattaisivat olla aika summamutikan kokoisia, muka. (Tosiasiassa kuitenkin sain siskoltani pari oikeankokoista pomminvarmaa kaavaa, joten olisin voinut tyytyä etäompeluun turvallisin mielin, tosin sitten kaikki hameet olisivat samaa mallia, ja housuja ei lain.)

Nyt on sitten esipuheet puhuttu ja selitykset selitetty. Saanko esitellä, uusi nukkeni ja sen hame (jonka ompelin siskoni pomminvarmalla kaavalla):

Disneyn Ruusunen-nukke.

Oli tosi tosi kivaa ommella isompaa ja ei niin monimutkaista! Ja löysin itsestäni uuden puolen: vaaleanpunainen pitsi tuntui justiinsa maailman parhaalta asialta. Kummitytön nukke on tummahiuksinen Mulan (mieheni valitsi sen). Sille sopii varmaan tuo samainen kangas aivan mainiosti. Malliksi valitsen simppelimmän siskon simppeleistä kaavoista, koska 3-vuotiaalle tytölle kannattaa minusta ensimmäiseksi nukenhameeksi tehdä sellainen, jossa ei ole hihoja, joihin nuken sormet tökkii kiinni.

Sitten kimalteiseen asiaan. Ystävä kävi täällä. Meillä on perinteenä tehdä yhdessä silloin tällöin mahdollisimman överejä kortteja. Usein kyllä käy niin, että överistä tuleekin sellaista, että siitä itse asiassa tykkää. (Kumpikin me varmaankin kiellämme itsessämme naisellisen glitteripuolemme ja överikortit on tiedostamaton tekosyy päästää glitterit valloilleen?) Tässä joka tapauksessa kahden hengen kolmituntisen kortintekosession tulos: 

Kuvassa kaksi korttia; kumpainenkin kortti muodostuu kahdesta toisiinsa liitetystä osasta.

Intouduin pöllöteemasta ja tein vähän, öh, melko paljon, pelkistetympiä versioita tänään. Ehtivätpä kaikki 13 vielä joulupostiinkin. Oli hieno tunne kävellä postiin leudossa pakkasessa lumihiutaleiden leijaillessa hitaasti piponkuorrukkeeksi, kun repussa oli joulukortit ja postitse kulkevay joulupaketit kerrankin ajoissa! Tämä askartelukerhomainen bloggaus päättyy askartelukerhomaiseen kuvaan. Kiitos näkemiin.