Mulanin muodonmuutos taftileninkiseksi neidiksi

Jouluista kuvausrekvisiittaa tyrkyllä. Minun piti tehdä äidilleni nukke joululahjaksi. Käsivaivojen vuoksi sellainen projekti jää hamaan tulevaisuuteen. Päätimme sisarusten kesken lahjoa äitimme sitten kunnon lelulla, joka on vaatetettu kunnolla. Eipä osannut lahjan vastaanottaja odottaa omaa Disney Animators -nukkea.

Mulanin mekon väriksi päätimme heti kermaisen valkoisen. Ja pitsiä piti saada. Minä sain vapaat kädet mallin valinnassa. Siispä surffasin netissä, piirsin mieluisimman löytämäni hamemallin paperille ja aloin puuhata.

Mietteissä oli vyöllinen ratkaisu sekä vyötön ratkaisu. Entä laittaako nukke boksiinsa hiukset auki vai leteillä? Nämä on elämän kaikkein kivoimpia kinkkisiä asioita.

Vyöttömyys ja letit vei voiton. Ja sisko totesi, että olin ommellut juuri sellaisen hameen, jollaisen hänkin olisi halunnut ommella. (Kolmen pienen lapsen äidit ei aina voi ommella, mitä haluavat...)

Lähikuvaa olkalärpäkkeistä.

Lähikuvaa yleensäkin.

Lopuksi keikistelykuva.

Keveä juhlamekko (vastapainoa raskaille jouluruuille?)

Joulun takia tuli ajatus, että pitää saada Animators-nukeille juhlamekot. Yksi neideistä ehti saada omansa joulun välipäivinä. Toiset saavat omansa ehkä pääsiäiseksi. Tai juhannukseksi. Tai jo ennen tai sitten myöhemmin. Kaikenmoinen on mahdollista. Maailma on melko jännä paikka!

Neidin alusasu. Housut olen tehnyt jo aiemmin. Vanhan alushameen tilalle tuli tarve tehdä uusi, avarapäätiesempi (onko semmoista sanaa olemassa?) sekä korkempivyötäröleikkauksellisempi (kamalan vaikea kieli meillä). Näköjään unohdin silittää vastavalmistuneen hameen ennen kuvaamista.

Halusin tehdä juhlamekon ohuimmasta puuvillastani (jonka vuoksi alushameen malli muuttui merkittäväksi; se kuultaa päälihameen läpi). Pääntiessä on nauhakuja ja miehusta on rypytetty helmaan. Minusta tuntuu, että empiren aikaan vyöt olivat usein vähän kevyempiä, mutta musta samettivyö sopii kyllä kovin nätisti valkoiseen asuun.

Siinä mekko kokonaiskuvattuna. Tykkään ommella nukenhameisiin lievästi ylipitkiä hihoja. Ne laskeutuvat mielestäni kivemmin ja luontevammin kuin justiinsa prikulleen oikean mittaiset. (Olen tosin itse lyhytkätinen ja kaikissa paidoissani on vähän liian pitkät hihat, joten oma näkemykseni saattaa olla vääristynyt hlökoht syistä.)

Joulu kestää Nuuttiin saakka, joten kuusikuva on paikallaan. Hamekokeilu huivin ja kevyen vyön kanssa. Kunhan pääsen liikenteeseen, järjestän mekkoon vaaleankeltaisen tosi leveän (niin että se rypyttyy) kevytkankaisen vyön. Jos nimittäin löydän jotakin huivisilkkiä tai muuta sellaista järkihintaan.

Uusi vuosi, uudet nukenvaatteet

Muttei uusi nukke, vaikka siltä näyttäisikin.

Kummitytön Mulan-nukelle lähti joulupaketissa takki. Kuvan Mulan meni joululahjaksi toiselle taholle.

Sain ekan nukenvaatetilaukseni! Ompelin tällaiset liivimekot, leggingsit...

...sekä pari...

juhlamekkoa.

Hermot kunnossa

Mutta todistetusti vain käsien.

Ihan miellyttävä uutinen. Rannekanavaoireyhtymä ei olisi ollut kiva juttu. Vaikka kieltämättä se olisi ollut houkuttavan helppo ratkaisu. Tsap, olisi lääkäri leikannut ranteen auki, ja sillä hyvä. Ehkä ongelmat olisivat selvinneet sillä. Nyt jatkuu elo terveiden mutta oikukkaiden hermojen kanssa. Onneksi myös fysioterapia jatkuu.

Jäähyväiset kananmunille

Minä olen allerginen kananmunille. Sain tietää sen vähän kuin vahingossa. Samoin sain tietää ilman minkäänlaista akuuttia tarvetta, että en ole allerginen turskalle enkä hevoselle.

Olin saavuttamassa kananmunien keittämisessä jo korkeamman asteen ymmärrystä. 

Nyt sitten yhtäkkiä on tyhjä aukko aamupalapöydässä. Teekuppi nököttää aamuisessa kattauksessa orpona ilman iloista munakuppikaveria. Ja iloiset munakupit pölyttyvät tyhjän panttina hyllyllä.

Ystäväni nimesi tilanteen osuvasti kosmiseksi vitsiksi. Hoplaa! ympyrä sulkeutuu! Kananmunat astuivat elämääni kosmisena vitsinä eräänä pahana aamuna. Ja sitten ne täyttivät ajatukseni (ja vatsani aamuisin) kuukausien ajan, nousivat korkeaan kunniaan ja elämäni kunnianhimoiseksi päämääräksi. Ja sitten, ilman ennakkovaroitusta, lääkäri sanoi vastaanotolla aivan viattomasti, tietämättä toisen elämän tarkoituksesta mitään: "Mmmm... Tässä näkyy, että olet allerginen pujolle... maapähkinöille... ja... kananmunille." Minä vastasin: "Kananmunille? Kananmunille? Minä olen... tuota... syönyt viime aikoina aika paljon... kananmunia."

Siihen loppui tarinani kananmunista. Tarinan opetus on, että kananmunat eivät ole kestävä perusta elämälle.

Hermot epäkunnossa

Toistaiseksi pääasiassa kuitenkin käsien hermot. Ei mitään 1800-luvun hysteriaa ilmoilla siis vielä.

Hermoratatutkimuksiin olen jonossa, ja ennen niitä ehtii varmaan vielä monenmoista sattua, sillä viimeisten viikkojen ajan sormet oikeassa kädessä ovat olleet vähän miten niitä huvittaa. Tänä aamuna etusormi on jostakin syystä halunnut tehdä pesäeroa keskisormesta, jonka kanssa taasen nimetön kaveeraa. Kauheita klikkejä niillä. Pitää yrittää jotakin sovittelua saada läpi, koska kyllä niiden nyt täytyy olla hyvissä väleissä keskenään.

Ei tässä muuta. Blogivaiennus jatkunee.

Ballerinoja

Sisko ompeli nukeilleen balettiasut. Olin jo hankkinut tylliä ja minulla oli myös ollut balettihameajatus, mutta siskon nukkejen balettihameiden näkeminen synnytti välittömän kuumeen ja tarmon ryhtyä toimeen itsekin. Sain häneltä bodyn kaavan. Sisko tekee nukenvaatteet leikittäviksi, minä en näitä omiani, joten hänen tekemissään balttiasuissaan on erillinen body ja kätevät vaihdettavat frillat. Minä halusin hameen, jossa on kiinteä frilla, joten sovelsin vähän bodykaavaa. Tuloksena kuvan eteerisesti katsovan Ruususen terhakka, trikoinen balettihame ja entistä kovempi balettihamekuume.

Seuraavaksi siis kangaskauppaan hakemaan loimusamettia. Halusin tehdä sellaisen balettihameen, jollaisen pikkusiskoni sai joskus viisivuotiaana joululahjaksi. Pääsin aika lähelle. Tähkiksen asu on (kuten pikkusiskonikin) nimenomaan balettimekko. Sen alla on siis erilliset trikoopikkarit (kera rusetin).

Balettiasukuume oli päässyt akuuttiin vaiheeseen. Surffasin netissä tuntitolkulla (en yhteen pötköön!) tutuja katsellen ja päätin, että seuraavaksi olisi sitten vuoro hoitaa kuume kuntoon. Halusin sellaisen nuken balettihameen, josta (lähes) jokaisella tytöllä on unelma noin kolmevuotiaasta lähtien. Ompelin suhteellisen höyrypäisenä. Toisen ompelupäivän pikkutunneilla hame oli hyvällä mallilla. Tokkuraisena vielä ennen nukkumaanmenoa kaivoin erilaisista syistä nurkkiin kertyneet muovikruunut, pistin ne nukkejen päähän ja otin kuvan. Aamulla herätessäni nuket kököttivät pöydällä edelleen samassa asennossa ja minua nolotti. Historialliset puvut. Ok. Minipiiperrystä nukkekotiin. Ok. Puhuvien kettujen maalaaminen. Ok. Isopäiset lautassilmäiset pastellityllihörhelöasuiset kruunutetut Disney-nuket. Ei ok.

Kolmantena ompelupäivänä lisäsin hameeseen niskakiinnitysnauhat, satiiniruusuja ja irtohihat. Tossut vielä puuttuvat.

Helmiä on melko paljon (ei siis mielettömän paljon), mutta ne uppoavat väreiltään pitsin hopeaisuuteen. Hyvä niin, sillä ompelin helmet pitsin sävyä pehmentääkseni. Ruusujen kanssa minulla on sellainen häiriö, etten tohdi liimata niitä. Mutta voi nenä, miten niiden paikalleen ompelu on mänttiä puuhaa!

Sitten alkoi potrettien ottaminen.

Ja totesin, ettei tässä ole enää mitään menetettävää, ja kaivoin kruunut uusiksi esiin.

(Huomaatteko, miten Ruususen eteerinen katse on suorastaan maneeri?) Täten balettiasukuumeen kriittinen vaihe on selätetty ja toipuminen voi alkaa. Toipumista voin harjoittaa ompelemalla vielä viisi hametta lisää... (Materiaalit ja ideat ovat valmiina jo...)

Lierihattuja

Jotenkaan ei irtoa tekstejä edelleenkään. Luulen, että se johtuu osittain siksi, että päässäni liikkuu jossakin määrin blogiteksteiksi epäkorrekteja ajatuksia. Tai ei nyt epäkorrekteja, mutta vähän hankalia kuitenkin. Kuten hauta-arkut tai ujous. En minä nyt ala blogiin kirjoittamaan hauta-arkuista tai ujoudesta. Joten jatkan kuvien lataamista, kunnes sormenpäihin tulee hinku kirjoittaa vaikka kirjoista ja kananmunista. Tai kunnes sorminpäihin tulee rohkeus kirjoittaa ujoudesta.

Aina yhtä auvoisa hetki. Kankaat ja nauhat esillä ja niiden käyttötarkoitus (tässä tapauksessa hattu) selvä. Muttei vielä tietoa, millaiseen ratkaisuun päätyy.

Sama tilanne. Huomatkaa nukkejen luonne-erot ja siitä johtuvat materiaalivalintaerot. Tätä hommaa tehdään huolella!

Punapään hattu edestä. Jalassa uudet kengät. Niistä kuvia vaikka sitten, kun saan tehtyä muitakin kenkiä.

Punapään hattu sivusta.

Ja tietenkin edestä. Meridan mekon vaaleat kuviot ovat muuten hennon hentoa lilahtavan vaaleansinistä. Sopii hatun sävyihin mainiosti.

Halusin kokeilla empireä tapaa rypyttää hattu kasaan.

Kainovienon hattu.

Takana maltillinen koriste.

Minulla on pakkomielle rypytyksiin, luulen. Ja laskoksiin. Kainovieno on selvästi muuten menossa kirkkoon.

Virtaviivainen profiili.

Primadonna keskuudessamme (pikapostaus)

Lapsuuden balettihamehaave toteutui vihdoin!

Vaaleanpunaista ja tylliä

Tässä tiivistelmä viikonlopulta:

Vain glitteri puuttuu!

Seuraava hame on jo kohta valmiina. Sen jälkeen ehkäpä intoudun itselleni tyypillisesti mälläämään tänne tusinoittain kuvia ja vielä enemmän sanoja :-)