Käytännöllisiä ratkaisuja

Järkevin ratkaisu taloudessamme noin kymmeneen vuoteen (hihasta vedetty aika-arvo, joka ei välttämättä ole missään tekemisissä todellisuuden kanssa mutta joka ilmaisee ratkaisun järkevyyden suuruusluokkaa) oli se, kun mieheni päätti, että minun pitää saada kestävä puhelin. Elämäni kestävän puhelimen aikakaudella on ollut suunnattomasti entistä mukavampaa. Puhelin on pudonnut erilaisia kiviportaita myöden ja monen kaupan, bussiaseman ja rautatieaseman lattialle. Tietysti se on pudonnut myös monen junan ja bussin lattialle. Ja asfaltille. Sanoisinko, että puhelimeni on pudonnut ainakin yhdesti joka kerta, kun olen ollut poissa kotoa. Ja kotona se on pudonnut lähes päivittäin. Olipa tässä jakso, että puhelimeni putosi käsistäni jopa kesken tekstaamisten ja puheluiden.  Mutta koska minulla on kestävä puhelin, sen näytössä ei ole naarmun naarmua, kuten ei ole sen kyljissäkään. Eivätkä takalevy ja akku ole lentäneet siitä irti kertaakaan, eivät edes silloin kun puhelimeni pomppi kiviportaita kakkoskerroksesta ykköskerrokseen. Ah, mikä riemu! Viimeiset reilut kaksi vuotta olen saanut ilman minkäänmoista säikähdystä noukkia vain pudottamani ja jatkaa toimiani!

Samaan kategoriaan kuulunee järkipäätös pitää arkiastiat ja paremmat astiat visusti erillään. Ihme ja kumma silti, ettei edes arkiastioidemme määrä ei ole vuosien saatossa kovastikaan vähäntynyt. Mitä nyt joitakin laseja ja asetteja on tullut menetettyä.

Koska astioidemme määrä ei ole vähentynyt luonnollisen poistuman kautta, on niiden määrä kasvanut aivan yhtä luonnollisella tavalla. Ainahan niitä löytyy kivoja tasseja kirpparilta. Ynnä muuta.  Ja tästä päästään kätevästi uusimpaan käytännön ratkaisuuni, jonka toivon osoittautuvan nerokkaaksi.

Minä vihaan tiskaamista. En yhtä paljon kuin imuroimista, joka toiminta on vaarallista, koska imurimme on väkivaltainen. Minä vihaan tiskaamista siksi, että jostakin syystä se on fyysisesti tavattoman kuluttavaa. Eikä tiski lopu sitten ikinä. Eilen sain tätini inspiroimana ajatuksen. Tänään toteutin sen, ja lähipäivät näyttävät, tuottaako toiminta tulosta. Kannoin 3/4 arkiastioistamme ja kahveleistamme saunan lauteille.

(Meidän sauna on niin huono, ettei sitä viitsi käyttää.)

Koska parempia astioita ei käytetä kuin hemmottelusunnuntaiaamiaisissa ja vieraiden kanssa ja juhlina, oletan humanistilogiikkaa käyttäen, että arkiastioiden määrän typistyttyä olennaisesti myös tiskin määrä typistyy olennaisesti. Toivottakaa minulle onnea!

Tähkäpään viktoriaaninen pyhämekko

Ajattelin Tähkäpäälle alkujaan 1800-luvun lopun vaatteita, mutta 1830-luvun tyyli vei voiton tällä kertaa. Se johtuu kankaasta, josta tahdoin nuken juhlamekon tehdä. Kangas suorastaan vaati, että sitä rypytetään ja puhvitetaan kunnon varhaisviktoriaaniseen tyyliin:

Mainio sattuma, että nukelle aiemmin tekemäni hattu sattuu sopimaan väreiltään uuteen mekkoon aivan justiinsa prikulleen. Essu nyt sopii aina ja tekee kaiken raikkaaksi ja ennen kaikkea herttaiseksi. Nyt on Tähkäpäällä varustus, jonka kanssa on mukava lähteä kirkon jälkeen mehua juomaan ja aikuisten keskusteluja kuuntelemaan:

Vaihteen vuoksi Disney Animators -nukelle vaatteita

Vuodenvaihteen tienoilla tuli hinku käyttää pastellivärisiä satiineja, loimusametteja ja tyllejä. Yritin ajatella, mistä voisi vaikkapa viisivuotias tyttö innostua, jos saisi itselleen valita juhlamekkoa. Ensimmäisestä mekkokokeilusta tuli enemmänkin balettihame kuin juhlahame, koska minulta puuttui kyllin laskeutuva tylli (eikä satiinikaan ole mitään laskeutuvaa sorttia nukenvaatemittakaavassa). Vaan ihan hauska asu kuitenkin tämä:

Rusettimekko edestä.

Rusettimekko sivusta.

Rusetti hillitysti taakse työnnettynä.

Seuraavaksi kokeilin perinteisempää:

Tässä kelpaa keikistellä.

Ja jos on viileää tai vetoista, ylle voi vetäistä pastellisävyisen kokonaisuuden kruunaavan boleron. Kuvaustarkkailijana kissamme Arthur-neiti. Arthur saanee vielä oman bloggauksensa.

Editoitu teksti :-)

Ajatukseni on  ollut pitää määrätyt asian blogin ulkopuolella, mutta juuri nyt on meneillään sen verran akuutti harmitus, että potkaisen aiemman ajatukseni nurkkaan, kirjoitan sellaisesta, mistä en luullut kirjoittavani  – ja ehkä poistan tekstin jälkikäteen.



26. 1. 2014
Ja niinpä poistinkin :-) Taannoinen kirjoittaminen toimitti hyvin virkansa eikä tuottanut luullakseni häiriötä kenellekään (ei myöskään itselleni), mutta kirjoittamisen jälkeen sen tuotos muuttui tarkoituksettomaksi, niin koen nyt.

Mulanin muodonmuutos taftileninkiseksi neidiksi

Jouluista kuvausrekvisiittaa tyrkyllä. Minun piti tehdä äidilleni nukke joululahjaksi. Käsivaivojen vuoksi sellainen projekti jää hamaan tulevaisuuteen. Päätimme sisarusten kesken lahjoa äitimme sitten kunnon lelulla, joka on vaatetettu kunnolla. Eipä osannut lahjan vastaanottaja odottaa omaa Disney Animators -nukkea.

Mulanin mekon väriksi päätimme heti kermaisen valkoisen. Ja pitsiä piti saada. Minä sain vapaat kädet mallin valinnassa. Siispä surffasin netissä, piirsin mieluisimman löytämäni hamemallin paperille ja aloin puuhata.

Mietteissä oli vyöllinen ratkaisu sekä vyötön ratkaisu. Entä laittaako nukke boksiinsa hiukset auki vai leteillä? Nämä on elämän kaikkein kivoimpia kinkkisiä asioita.

Vyöttömyys ja letit vei voiton. Ja sisko totesi, että olin ommellut juuri sellaisen hameen, jollaisen hänkin olisi halunnut ommella. (Kolmen pienen lapsen äidit ei aina voi ommella, mitä haluavat...)

Lähikuvaa olkalärpäkkeistä.

Lähikuvaa yleensäkin.

Lopuksi keikistelykuva.

Keveä juhlamekko (vastapainoa raskaille jouluruuille?)

Joulun takia tuli ajatus, että pitää saada Animators-nukeille juhlamekot. Yksi neideistä ehti saada omansa joulun välipäivinä. Toiset saavat omansa ehkä pääsiäiseksi. Tai juhannukseksi. Tai jo ennen tai sitten myöhemmin. Kaikenmoinen on mahdollista. Maailma on melko jännä paikka!

Neidin alusasu. Housut olen tehnyt jo aiemmin. Vanhan alushameen tilalle tuli tarve tehdä uusi, avarapäätiesempi (onko semmoista sanaa olemassa?) sekä korkempivyötäröleikkauksellisempi (kamalan vaikea kieli meillä). Näköjään unohdin silittää vastavalmistuneen hameen ennen kuvaamista.

Halusin tehdä juhlamekon ohuimmasta puuvillastani (jonka vuoksi alushameen malli muuttui merkittäväksi; se kuultaa päälihameen läpi). Pääntiessä on nauhakuja ja miehusta on rypytetty helmaan. Minusta tuntuu, että empiren aikaan vyöt olivat usein vähän kevyempiä, mutta musta samettivyö sopii kyllä kovin nätisti valkoiseen asuun.

Siinä mekko kokonaiskuvattuna. Tykkään ommella nukenhameisiin lievästi ylipitkiä hihoja. Ne laskeutuvat mielestäni kivemmin ja luontevammin kuin justiinsa prikulleen oikean mittaiset. (Olen tosin itse lyhytkätinen ja kaikissa paidoissani on vähän liian pitkät hihat, joten oma näkemykseni saattaa olla vääristynyt hlökoht syistä.)

Joulu kestää Nuuttiin saakka, joten kuusikuva on paikallaan. Hamekokeilu huivin ja kevyen vyön kanssa. Kunhan pääsen liikenteeseen, järjestän mekkoon vaaleankeltaisen tosi leveän (niin että se rypyttyy) kevytkankaisen vyön. Jos nimittäin löydän jotakin huivisilkkiä tai muuta sellaista järkihintaan.

Uusi vuosi, uudet nukenvaatteet

Muttei uusi nukke, vaikka siltä näyttäisikin.

Kummitytön Mulan-nukelle lähti joulupaketissa takki. Kuvan Mulan meni joululahjaksi toiselle taholle.

Sain ekan nukenvaatetilaukseni! Ompelin tällaiset liivimekot, leggingsit...

...sekä pari...

juhlamekkoa.

Hermot kunnossa

Mutta todistetusti vain käsien.

Ihan miellyttävä uutinen. Rannekanavaoireyhtymä ei olisi ollut kiva juttu. Vaikka kieltämättä se olisi ollut houkuttavan helppo ratkaisu. Tsap, olisi lääkäri leikannut ranteen auki, ja sillä hyvä. Ehkä ongelmat olisivat selvinneet sillä. Nyt jatkuu elo terveiden mutta oikukkaiden hermojen kanssa. Onneksi myös fysioterapia jatkuu.

Jäähyväiset kananmunille

Minä olen allerginen kananmunille. Sain tietää sen vähän kuin vahingossa. Samoin sain tietää ilman minkäänlaista akuuttia tarvetta, että en ole allerginen turskalle enkä hevoselle.

Olin saavuttamassa kananmunien keittämisessä jo korkeamman asteen ymmärrystä. 

Nyt sitten yhtäkkiä on tyhjä aukko aamupalapöydässä. Teekuppi nököttää aamuisessa kattauksessa orpona ilman iloista munakuppikaveria. Ja iloiset munakupit pölyttyvät tyhjän panttina hyllyllä.

Ystäväni nimesi tilanteen osuvasti kosmiseksi vitsiksi. Hoplaa! ympyrä sulkeutuu! Kananmunat astuivat elämääni kosmisena vitsinä eräänä pahana aamuna. Ja sitten ne täyttivät ajatukseni (ja vatsani aamuisin) kuukausien ajan, nousivat korkeaan kunniaan ja elämäni kunnianhimoiseksi päämääräksi. Ja sitten, ilman ennakkovaroitusta, lääkäri sanoi vastaanotolla aivan viattomasti, tietämättä toisen elämän tarkoituksesta mitään: "Mmmm... Tässä näkyy, että olet allerginen pujolle... maapähkinöille... ja... kananmunille." Minä vastasin: "Kananmunille? Kananmunille? Minä olen... tuota... syönyt viime aikoina aika paljon... kananmunia."

Siihen loppui tarinani kananmunista. Tarinan opetus on, että kananmunat eivät ole kestävä perusta elämälle.

Hermot epäkunnossa

Toistaiseksi pääasiassa kuitenkin käsien hermot. Ei mitään 1800-luvun hysteriaa ilmoilla siis vielä.

Hermoratatutkimuksiin olen jonossa, ja ennen niitä ehtii varmaan vielä monenmoista sattua, sillä viimeisten viikkojen ajan sormet oikeassa kädessä ovat olleet vähän miten niitä huvittaa. Tänä aamuna etusormi on jostakin syystä halunnut tehdä pesäeroa keskisormesta, jonka kanssa taasen nimetön kaveeraa. Kauheita klikkejä niillä. Pitää yrittää jotakin sovittelua saada läpi, koska kyllä niiden nyt täytyy olla hyvissä väleissä keskenään.

Ei tässä muuta. Blogivaiennus jatkunee.