1920-luvun kesämekko

Joskus käy niin, että tekee vahingossa jotakin mitä ei aikonut tehdä. Tällä kertaa se oli ihan hyvä juttu, sillä Anna-nukke on asunut pianoni päällä jo vuoden pelkissä aluskalsareissa. Nyt vahinkopuuskani ansiosta (se on: rokokooasun päälihameen koristenauhan laskostamisen vaatiman hermolepo-ompelun ansiosta) (jäykät lauserakenteet kunniaan!) neiti pääsi sivistyneelle kesäkävelylle ikiomassa mekossaan!

Hameen malli jäljittelee 1920-luvun tyttöjen muotia. Bongasin internetin syövereistä kuvan McCallin vanhan kaavan... kaavakuvasta. Siis eli löysin sen sellaisen kuvan (joka usein löytyy kaavojen kyljestä), jossa on postimerkinkokoiset piirrokset hameen kappaleista. Antoisa löytö.

Lantiokohdan pitäisi olla hivenen matalammalla. Ja helman pitäisi olla piirun verran lyhyempi (mutta sitten se ei enää kyllä laskeutuisi).

Nämä eivät kyllä edusta 1920-lukua, mutta kesää kylläkin. Puin neidot heidän kesämekkoihinsa. Mukavan vihreäasuinen joukko:

Tässä rokokoohame kakkonen

Ei tähän niitä kuvia nyt niin paljon ole tulossa (kuten ennen juhannusta lupasin/uhkasin).

Tässä linkki asun aluskerroksiin.

Sitten haluaisin kirjoittaa jotakin, mutta en taida jaksaa. Niin että kuvia taas vain.

Tällainen siitä tuli.

Tämä oli tylsää. Aivolohkoni eivät ole ihan balanssissa, sillä koristenauhan laskostaminen alhaalta oikeaa reunaa ylös keskelle sujui ihan normaalisti. Mutta peilikuvana keskeltä alas vasemmalle... Pyörittelin kangasta käsissäni ja etsin liikerataa. Mutta ei ei ja ei. Meni valehtelematta aina minuutti, että sain yhden laskoksen sormien alle nätisti ja nupparin siihen. Kuvassa se kiltti oikea reuna joka oli helppoa.

Tässä kuvassa (myös) päälihameen tuhma vasen reuna. Alushameen kirjailut tein tuttuun ja laiskaan tapaani. Eli kunhan suunnittelematta aloin kirjoa. Se on hauskaa, vähän kuin piirtämistä langalla. Pitäisi kuitenkin ehkä opetella kirjomaan suunnitelmallisesti.

Kun latasin kuvia, suunnittelin kirjoittavani tähän väliin leipätekstiä. No. Nyt kirjoitin.

Tässä toinen "tällainen siitä tuli" -kuva.

Tämä on lähikuva, jossa lisukkeena on pitsihuivi ja irtopitsit hihansuissa.

Tässä on lähikuva, jossa ei ole lisukkeita mutta jossa hiukset ovat erilailla.

Tässä on mustavalkoinen kuva.

Blogiteksti loppuu tähän.

Rokokoinen tadaa!

Juhannuksen jälkeen lisää kuvia (paljon).

Kun ihminen palasi Kiinasta, osa 2: Nukenvaateompelukuume tuottaa rokokootulosta

Lohikäärmebrokadista suunnittelemani rokooasu on luullakseni kohta valmis. Sen valmistuminen tulee olemaan haikea juttu, sillä tämä jäi viimeiseksi nukenvaatteeksi, jota ompelin yhdessä seuraneiti- ja endorfiinikissani kanssa. Yli kaksi vuotta Arthur-neiti valvoi tarkkaavaisena vierelläni, kun tein käsitöitä (no, tein mitä tahansa). Kissan homma oli laskea nuppineulat, tarkistaa että mitassa on sentit tallella ja että ompelukoneen neula tikuttaa tasaisesti (tosin viimeisen vuoden olen tehnyt lähes kaiken käsin, kuten nyt tämänkin asun kaikki muut jutut paitsi kureliivin tikit rintamuksessa). Ennen kaikkea kissa hyväksyi suunnitelmani. Lohikäärmebrokadisuunnitelmakin on vielä Arthurin leimaama, kissa oli valitsemassa koristenauhatkin. Mutta jatkossa minun pitää pärjätä omillani, sillä 17-vuotias kissa on nyt siirtynyt taivaaseen opiskelemaan koinee-kreikkaa ja kirjoittamaan runoja (viimeksi mainittua kissa teki täällä Käpylässäkin).

Asun aluskerrokset ovat valmiit. Päälihame on vielä koristeluita ja päärmeitä vaille. Ja hihapitsit pitää askarrella jostakin. Sellaiset rokokoohörhellykset

Se kyllä näyttää muhkeudessaan enemmän barokilta kuin rokokoolta.

Piti tehdä uusi kureliivi. Vanha nimittäin pilkisteli näkyviin vatsakappaleen alta. Mutta ei haittaa, että pilkisteli. On kivaa että nukella on nyt pinkkikin kureliivi! (1700-luvulla oli vaikka minkävärisiä kureliivejä!)

Tämä valmistui nopeasti, sillä vanhan kureliivin kaava oli tallella ja tekotapa takaraivossa. Kaavan pienellä korjaamisella uudesta kureliivistä tuli istuvampi kuin vanhasta.

Pujotin rintamukseen tikkausten väliin siimanpätkiä. Ja siimanpätkät sain leikkelemällä ja halkomalla ostamaani 1:1-korsettinauhaa. Ostin sen aikanaan nukenvaatetarpeisiin, ja hyvin toimii!

Hempukkaista! Minulla on suunnitteilla jo vihreästä silkistä seuraava hame. Ajatuksena on, että tämä alushame ja vatsakappale sopisivat senkin kanssa.

Vatsakappale on erittäin nafti. Nimittäin silkkiä oli naftisti. Sitä jäi yli postimerkin kokoinen pala.

Alushameen takakappale on puuvilla. Takana helmassa on toki silkkisuikale.

Kun ihminen palasi Kiinasta, osa 1: Vakava-asteista nukenvaateompelukuumetta

Olen ollut takaisin Suomessa nyt tasan kuukauden. Sen kunniaksi ilmoitan olevani hengissä ja laittavani tänne blogiin joskus jotakin Kiina-kuvia. Mutta asiat arvojärjestykseen! Nukenvaatejutut ensin! Eli seuraavaksi joitakin kuvia matkalta ostetuista materiaaleista.

Tästä pehmeästä ja ihanasta puuvillasta (ainakin minut on hämäytetty luulemaan sitä puuvillaksi) tulee vielä jotakin raikasta 1920-lukulaista Anna-nukelleni (joka ei ole kuvassa). Persikkainen pitsi minulla oli jo ennestään. Se sopii erinomaisesti paljettinauhan sävyyn.

Ihananvihreästä pellavasta ja vihreästä pitsistä (jota minulla oli ennestään ja jota ei valitettavasti ole hulppeaa määrää) tulee jollekin nukelle jotakin tosi kivaa joskus.

Tästä brokadisilkistä (joka on kylläkin keinokuitua mutta eriomaisen kauniisti laskostuvaa ja laskeutuvaa) tulee Meridalle 1700-luvun asun takki. Sellainen tyköistuva ja pirteähelmainen. Minulla on villi ajatus käyttää tuota vanhaa tupsunauhaa takin koristeluun.

Vihreä pellava sopii väreihin (mielestäni se sopii joukkoon materiaalinkin puolesta), mutta ei mielikuvaani kylläkään. Takin täytyy saada kaverikseen hame oranssinruosteenkellanruskehtavasta silkistä. Ehdottomasti.

Yksi hamesuunnitelmista on ehtinyt piirrokseksi saakka. Ajatuksena onkin seuraavaksi muokata kaavat.

Eli ensimmäiseksi työn alle pääsee 1700-luvun hame chinoiserie-hengessä. Päälihame tulee lohikäärmebrokadista. Vatsakappale ja alushame valkoisesta silkistä, johon pitää kirjoa kukkia ja mahdollisesti ommella kiinni satiiniruusuja. Ja ehkä vähän kultalankaa ja helmiä. Ja punosnauhoja ja kaikkea. Sarjassamme projekteja, jotka paisuvat heti kättelyssä mahdottomiin mittoihin. Tai no. Ei mahdottomiin. Mutta pitää ottaa huomioon, että en ole tänä vuonna saanut vielä ensimmäistäkään nukenvaatetta valmiiksi... (Onneksi minulla on valmiina jo rokokooasun vaatimat aluspaita, kureliivi, alushame ja takamusrulla!)

Kun ihminen matkustaa Kiinaan, osa 3: Olennaisia matkavalmisteluja

Ompelin kaulapussin passia varten. Väitän, että kymmenen tunnin lennon jälkeen Hongkongissa saatan hyvinkin kadottaa kaiken muun paitsi sen, mitä on päälläni ja taskuissani. Eli jos passi ja lentoliput kulkevat kaulassa, minulla on kohonneet mahdollisuudet päästä perille Kiinaan asti. Lisäksi koristelin keskelle päiväkirjaa sivun sitä varten, että saan kalenterimaisen tiiviisti merkata, mitä reissussa tapahtuu.

Laukut on pakattu jo sunnuntaina. Pistin silloin matkustusvaatteetkin syrjään. (Mahdollisesti vain toinen cfs:ää sairastava ihminen ymmärtää miksi pakkasin niin ajoissa.) Lento lähtee huomenna illalla, joten täällä alkaa olla ilmoilla matkakuumetta.

Hohoo, perillä minua kuulemma odottaa säilötyt kananvarpaat! (Voin kertoa, että en todella aio maistaa.)

Kun ihminen matkustaa Kiinaan, osa 2: Ymmärryksiä

Nyt kun viisumi on valmiina, rokotukset aloitettu, reseptit uusittu, lentokenttäavustajat varattu  ja noin miljoona asiaa säädetty, ajatuksissa on ollut tilaa alkaa käsittää, että mitä kaukomatka tarkoittaa. 

Se tarkoittaa sitä, että syön kiinalaista ruokaa Kiinassa! Ja sitä, että kun pistän nenäni ulos kadulle, saan jo viidessä sekunnissa enemmän erilaisia virikkeitä kuin yhteensä vuodessa eräällä käpyläläisellä sohvalla ja sohvan lähiympäristössä. Se tarkoittaa sitä, että kun käydään ruokaostoksilla, on meininki taatusti hyvin erilaista kuin täkäläisessä Siwassa tai Alepassa.  Se tarkoittaa sitä, että menen ensimmäistä kertaa elämässäni kaupunkiin jossa asuu ihmisiä yhtä paljon kuin koko Suomessa. Miten sellaisesta kaupungista poistutaan? Miten laajat lähiöt sen ympärillä on? Miten selkeä ero siellä on urbaanin ympäristön ja maalaismaiseman välillä? Loppuuko kaupunki kuin seinään vai haihtuuko se vähitellen? 

 

Aivan varmaa on, että tulen kokemaan monta kertaa hetkiä, jolloin vastaanottimeni kapasiteetti tulee täyteen ja havainnot alkavat tursuta korvistani ulos, ja silloin on ehkä pakko vain nauraa hermostuneen hämmentyneesti. Pelkästään lentokentältä ulos astuminen tulee taatusti olemaan yhtä maagista kuin aina, kun tulee vieraassa maassa ulos lentokentältä. (Uuteen maahan rantautuminen on luultavasti aina niin maagista osittain siksi, että pää on aivan sekaisin lennon jäljiltä ja järki ei kulje mutta aistit silti vastaanottavat virikkeitä.)

On meillä on jotakin suunnitelmiakin jo. Käymme kävelyllä. Menemme torille katsomaan (höm... ja ostamaan....) nauhoja ja kankaita. Juomme teetä. Ja käymme kauneushoitolassa (joka on asuinpaikkamme vieressä!). Mikä on sen parempi paikka lennoista toipumiseen kuin yrttikylpy?

Huhhuh. Nyt tämä alkaa mennä jo absurdiksi! Minä puhumassa yrttikylvyistä!

Renessanssipukuprojekti (mittakaavassa 1:1) melkein etenee

Viime kesästä lähtien olen yrittänyt saada aikaiseksi renessanssipukuni aluspaitapellavan hankkimista. Ja nyt sitten sain ostettua sen! Tilasin sen saksalaisesta aikakausipukuihin erikoistuneesta nettikaupasta ja valitsin luottavaisesti kankaan, josta sanottiin, että se soveltuu alusvaatteisiin. Samalla tilasin alusasukaavasetin sekä kirjontalankoja aluspaitaa varten.

Siinäpä lepää päälihameen sametti ja aluspaidan pellava. (Alushame-, alusliivi- ja vuorikankaat puuttuvat vielä, mutta aluspaitakankaalla pääsen hyvään alkuun.) Valitsin ohuemmasta ja paksummasta pellavasta paksumman, sillä mietin, että aivan ilmava pellava ehkä on ristiriidassa raskaan sametin kanssa. Tosin jos olisin päässyt hypistelemään kankaita ja kokeilemaan niitä sametin kaveriksi, olisin voinut päätyä toiseen ratkaisuun. Joka tapauksessa olen tyytyväinen ostamaani kankaaseen. Se laskeutuu kauniisti.

Kaavat ostin pääasiassa alusliivin vuoksi. Netti toki on pullollaan ohjeita, mutta minä olen ihmismittakaavan vaatteiden ompelemisessa aivan noviisi, joten kaavat ovat ihan paikallaan.

Girolamo di Benevunton maalaamassa aluspaidassa näkyy oikein hempeänväriset kirjailut. Ajattelin omaanikin aluspaitaani jotakin herkkiä sävyjä...

... joten tilasin... öh... herkkiä sävyjä. Luulin valinneeni pehmeän siniharmaan (no, se osui melkein), vedensinisen, hyvin vaaleanhennon sinivihreän, okran ja pehmeän roosan. Sain sen sijaan 90-luvun pastellivärejä :D (Eipä taida olla ensimmäinen kerta, kun ihmiselle käy näin.) 

Kokeilin lankoja kuitenkin siltä seisomalta (kyllä, seisomalta siinä pakkauslaatikon äärellä) ja totesin, että ne kaikessa mohairisuudessaan tuntuvat hyvältä käteen. Lisäksi totesin, että kyllä niistä jonkun kombinaation saa toimimaan. Eli noin niinkuin pienemmissä annoksissa (säikeinä) ne eivät olekaan aivan mahdottoman värisiä.

Kissa tarkisti ja hyväksyi pellavan. Ja minä käärin sen (pellavan) aika hätäiseen takaisin pakettiin. Kissoilla on jotenkin niin tavattoman pettämätön valkoisten kankaiden vainu.

Kun ihminen matkustaa Kiinaan, osa 1: Paniikki

CFS, kuten käsittääkseni moni muukin sairaus, laskee ihmisen kehon stressinkäsittelykykyä. Olen lukenut aiheesta jostakin, mutta koin asian ihan omakohtaisestikin etenkin sairastumiseni alussa, koska niinä aikoina kun mieheni kysyi minulta esimerkiksi että onko jääkaapissa voita, minä valahdin välittömästi lähimmälle tuolille pitämään sydänalastani kiinni ja selviämään järkyttävän yllättävästä ja stressaavasta tilanteesta. Sama reaktio tuli myös kysymyksistä "tuonko kaupasta maitoa" tai "oletko nähnyt kalenteriani". Sittemmin tilanne on vähän tasaantunut, mutta edellistä taustaa vasten seuraava ei liene yllätys: 

Kun edessäni oli täysin yllättävä ja odottamaton mahdollisuus lähteä Kiinaan, ensimmäinen reaktioni oli pyörrytys. Toinen reaktioni oli oksettava olo. Kolmas reaktioni oli vatsakipu. Neljäs reaktioni oli, että "Kiinassa tuoksuu erille kuin täällä", jonka jälkeen minua pyörrytti vielä vähän lisää.

Paradoksaalista kyllä, samanaikaisesti edellä mainittujen reaktioiden kanssa hyvin piilevä (siis erittäin todella piilevä) sisäinen seikkailijattareni hihkui onnesta.

Seuraavaksi, noin kolmen sekunnin päästä, mieleeni tuli tunteiden kaveriksi jo toinen ajatus (ensimmäinen ajatus oli ne vieraat tuoksut), ja se oli että lentomatkat Kiinaan ja aikaerorasitus on ehkä jotakin, mitä kehoni ei pysty käsittelemään. Otin heti yhteyttä pariin järkevään tahoon (joista toinen oli mieheni) pohtiakseni, onko minulla fyysisiä edellytyksiä lentää noin 10 tuntia (ei ole, sillä ei minulla ole siipiä!).

No. Ei siinä lopulta paljoa pohdittu. Tietenkin minä lähden Kiinaan!

Nyt on kulunut viikko ilman paljoa pohdintaa tehdystä päätöksestä. Viikko sisälsi lisää paniikkia ja paljon käytännön asioita. Kävin ottamassa A- ja B-hepatiittirokotuksen ensimmäisen satsin, uusin reseptejäni, hankin lentoliput ja järjestin avustajan Hongkongin lentokentälle mennessä ja Helsinki-Vantaan lentokentälle sekä mennessä että tullessa, sain flunssan, täytin viisumihakemuksen ja lähetin mieheni viemään sen Kiinan suurlähetystöön.

Edellinen lista ei vienyt montaa riviä tekstiä, mutta työläs se oli toteuttaa. Esimerkiksi viisumihakemukseen tarvittiin monta sähköposti- ja chattiviestiä ja lisäksi tulostinta, kopiokonetta, kahta läppäriä, kaapin penkomista (löysin kuin löysinkin hyväksyttävät passikuvat omista nurkista!) ja tietenkin internetiä.

Työläintä kuitenkin menneen viikon aikana oli tunne-elämän kanssa. Ensimmäisinä päivinä yhtenä hetkenä olin innoissani, toisena hetkenä paniikissa. Kerran möyrin sänkyyn vikisemään, että mihin olenkaan pistänyt pääni ja että ei minussa ole seikkailijaa riittävästi (mieheni tuli taputtamaan päähän ja minä mietin, että jo minullakin on ongelmat). Ylenpalttisen jännityksen hetket vähenivät vasta, kun mietin ääneen, mitä oikein pelkäsin. Pelkäsin pääasiassa sitä, että mitä jos voimani loppuvat lentokentillä ja aivoni menevät lakkoon. Siinä sitten piti itseään muistuttaa, että minulla on se saattaja, joka kärrää minut kimpsuineni ja kampsuineni Helsinki-Vantaalla lähtöportille ja Hongkongissa jatkolennon lähtöportille. Että jos voimani nyt sitten loppuvat perillä Kunmingin lentokentällä, olenpa perillä jo maassa. Tuskin minua sinne kentälle jätetään lojumaan, vaikka hyytyisin ennen tullitarkastusta. Paluulennolla Hongkongissa taas on vaihtoaikaa kahdeksan tuntia. Siinä ajassa ehtii nukkua itselleen voimia selvitä kentän sokkeloista. (Paluulennolle en varannut avustajaa, koska sitä varten olisi pitänyt soittaa Hongkongiin tai Kunmingiin.)

Väittäisin, että paniikki on nyt takana (se tulee kyllä takaisin vielä kolme päivää ennen lentoja). Mutta ymmärrys ei aivan ole kehissä vielä. Koska määränpää on niin tuntematon ja kaukana, en pysty kuvittelemaan, mitä siellä tapahtuu (paitsi teen juomista ja illan istumista rakkaiden ihmisten kanssa). Lisäksi tapahtumien kuvittelemista rajaa realismi. Aikaero ja lennot tulevat viemään mehut. Näin ollen tulen viettämään perillä aikaani eniten sisällä kotioloissa, ihan kuten Suomessakin. Niinpä matkasuunnitelmani ovat toistaiseksi pyörineet sen ympärillä, mitä kirjoja lainaan mukaan ja mitkä villasukat olisivat lentokoneessa mukavimmat. Mutta olen minä sentään katsonut kartalta, missä Kunming on. Se on Yunnanissa.

Olennaisin on (viisumihakemuksen ja lentolippujen lisäksi) jo hanskassa. Matkapäiväkirjan kansilehti!

Murheellista informaatiota

Pakkohan tämä on aloittaa näillä sanoilla: tieto lisää tuskaa. (Paitsi aloitin kyllä sanoilla "pakkohan tämä on aloittaa näillä sanoilla", en sanoilla "tieto lisää tuskaa".) (Kunhan kerroin. Ehkä huomasitte ilman kertomistanikin, millä sanoilla aloitin.)

Lapsena oli aluksi niin kivaa. Itävallan keisarinna Elisabet oli yhtä kuin Romy Schneiderin Sissi. Ihana siis. Romy Schneiderkin oli ihana, koska hän oli yhtä kuin elokuvien Sissi. Englannin kuningatar Viktoria oli ihana myös. Itävallan Maria Teresia ei ollut yhtä ihana kuin Sissi, Viktoria tai Marie Antoinette ja madame Pompadour, koska Maria Teresiasta ei ollut yhtä ihanaa kuvaa tietosanakirjassa, mutta oli Maria Teresiakin okei, koska hän oli Habsburg, joka oli todella iso bonus. Jean-Honoré Fragonardin maalaus Keinu oli kuvataidekirjasarjan ihanin kuva. Kartanot oli ihania, linnat oli ihania, edvardiaaniset hameet ja hatut oli ihania. Kaikki oli ihanaa, paitsi hammaslääkäri, käärmeet ja kaurapuuro.

Mutta sitten oli se harmillinen juttu, että tietosanakirjassa oli kuvien lisäksi tekstiä. Tekstistä ilmeni, että Habsbugreilla oli vähän turhan laajat maa-alueet hallussaan. Kyllä Sissi-elokuvissakin oli viitteitä siihen, mutta koska miehitettyjen alueiden kansanjoukot lopulta aina hurrasivat keisarinnalle, ajattelin, että tämä on kai ihan jees. Tietosanakirjasta kuitenkin ilmeni, että pitkin vuosisatoja Habsburgeilla oli ollut taipumusta levittäytyä melkein yhtä laajasti kuin Hitlerin Saksalla. Ja ihan jo ala-asteikäisenä ymmärsin, että Hitler oli huono asia. Miksi siis Hitlerin levittäytyminen oli paha, mutta Habsburgien oli ok? Sitä mietin pienessä päässäni enkä ollut enää yhtään varma, että tykkäsivätkö unkarilaiset oikeasti kuulua Itävaltaan. Eihän minustakaan ollut reilua, että Suomi oli kuulunut Ruotsiin ja Venäjään, saati että mummi joutui lähtemään Karjalasta kaksi kertaa.

Oivoi. Takaiskujen sarja oli alkanut. Marie Antoinettelta pistettiin pää poikki. Se oli minusta väärin (minä en kannattanut lapsena enkä kannata edelleenkään teloituksia) vaikka ymmärsin, että kansalaisia potutti että niiden oli nälkä mutta Marie Antoinettella ei. Itävallan Elisabetin elämä ei ollutkaan onnellinen kuten elokuvissa. Ja Romy Schneiderkin teki itsemurhan. (Pahuksen naistenlehdet ja niistä löytyvä tieto.) Fragonardin maalaus olikin kuulemma rivo. Englannin Viktorian aikana Brittiläinen imperiumi levisi ja turposi, vaikka ei kai se nyt kokonaan ollut Viktorian vika. Eikä sekään ollut Viktorian vika, että Albert kuoli ja Viktoria jäi suremaan, mutta kurjaa se oli, kuten imperiumin leviäminen myös. Niin. Ja edvardiaanisten hameiden ihana silhuetti tehtiin s-korsetilla, joka pisti ihmisen sisuskalut ja selkäruodon ihan jojoon, ja rokokooajan ihmiset olivat likaisia puuterikerrostensa, peruukkiensa, silkkivaatteidensa ja parfyymiensa alla.

Vanhempana minulle alkoi valjeta, että ihanat linnat ja kartanot ja niissä asuvien elämäntapa oli revitty muiden ihmisten selkänahasta. Ihan lähiympäristön ihmisten selkänahasta ja/tai sitten siirtomaassa orjien tekemän työn rahoittamana. (Samoihin aikoihin minulle alkoi valjeta, että mikään itse asiassa ei ole edes muuttunut, mutta se on toinen juttu se.)

Ja nyt sitten viime aikoina kaikenmaailman tv-dokumentit ovat possauttaneet loputkin ihanat mielikuvat taivaan tuuliin.

Versailles löyhkäsi, koska ihmiset löyhkäsivät ja koska he tekivät asioitaan kukkaruukkuihin tai pylväiden taakse. Niin sanottiin yhdessä dokkarissa. Plops. Versailles'n hehkeyspisteet jostakin syystä laskivat yhtäkkiä. Toisessa dokkarissa kerrottiin, että renessanssiajan katujen muta- ja hevosenpaskavellissä kahlattiin mammuttikorkoisissa kengissä, niin että hameenhelmat säästyivät pahimmilta lioilta. Plops. Mielikuva Medici-suvun ylevistä (ja juonittelevista) naisista käyskentelemässä Firenzen kaduilla silkki- ja samettihameissaan kärsi huomattavasti. 

Viktoriaanisena aikana rakennettujen talojen palvelijoiden portaat olivat niin jyrkät ja epätasaiset, että niissä taitettiin niskoja. Nilkkoja varmasti myös, mutta niskan taittaminen oli kyllä kohtalokkaampaa. Miten sellaisesta ei välitetty? Miten palvelija saattoi olla niin vähäarvoinen, että hänen turvallisuutensa (ja henkensä) oli nollan arvoinen? Kunigatar Viktoria ja Albert kuulemma välittivät toisistaan enemmän kuin lapsistaan, vaikka ulospäin annettiin illuusio ihanasta perheidyllistä.

Ja sitten vielä! Ei armoa ei! Ihanan kalpeat (siksi ihanan, koska itse olen kalpea - olisin menestynyt 1700-luvulla puuteritta!) rokokoonaiset syövyttivät ihonsa lyijyllä ja hankkivat poskipunasta elohopeamyrkytyksen. Edvardiaaniset naiset harrastivat samaa, mutta aiheuttaen itselleen monipuolisempaa tuhoa. Lisäksi he aiheuttivat tuhoa lintumaailmassa tapattamalla tuhansia lintuja koristamaan hattujaan.

Surkeaa!

Masentavaa!

Kurjaa!

Miksi ihminen tarvitsee tällaista tietoa? Miksi dokumenteissa kerrotaan näitä asioita? Eikö se riitä, että ihminen on perillä sellaisista jutuista kuin yksi plus yksi on periaatteessa ainakin kaksi ja maapallo on pyöreä? Ainakaan siihen ei voi tässä yhteydessä vedota, että historian tunteminen on tärkeää, jotta ei toisteta samoja virheitä. Niitä samoja virheitä toistetaan joka tapauksessa.

1) Ainakaan minä en ole suunnitellut käyttäväni elohopeista huulipunaa, lyijypuuteria tai radiumhammastahnaa, mutta en osaa luottaa nykyajan kosmetiikkayhtiöihin siinä asiassa, että he kaikessa käyttäisivät aina materiaaleja, joista tiedetään, ettei niistä ole haittoja käyttäjille/luonnolle edes pitkällä aikatähtäimellä.

2) Minä en ole rakentamassa taloa, jossa on palvelijaportaat. Mutta sen tiedän, että ihmiset ovat aina olleet toisilleen ilkeitä ja ovat edelleen, ja että edelleenkään kaikki maailman ihmiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.

3) Kaikki sen nyt tietää, että ennenmaailmassa lastenkasvatus oli ankaraa, hoveissa ja rahvaiden kodeissa, ja vanhempien ja lasten välisissä suhteissa oli usein etäisyyttä. Nykyäänkin kuitenkin lasten ja vanhempien väliset suhteet saattavat olla surullisia ja kompleksisia.

4) Nykyään on olemassa kumisaappaita vaikka kaduilla ei olekaan hevonkakkaa. Menneisyydessä hevonkakkaa ja muuta törkyä saattoi olla siinä määrin, että kansalaisten terveys kärsi.  Nykyään, kumisaappaista ja hevonkakkattomuudesta huolimatta, on edelleen olemassa kaikkea törkyä, joista kansalaisten terveys kärsii.

5) Edvardiaanisten hattujen aiheuttaman lintumetsästyksen seurauksena syntyi linnunsuojelujärjestö tai joku vastaava systeemi. Hyvä homma. Mutta ei nämä luontojutut sittemmin kuitenkaan ole menneet ihan putkeen.

Yksi asia kuitenkin on korjaantunut: Versailles'ssa on nykyään melko varmasti yleisövessat.

Mutta niin. No. En minä oikeasti olisi halunnut tietää kaikkea edellistä (en etenkään Versailles'n käytävistä) (sen sijaan korkeakorkoiset hevonkakkakahluukengät oli itse asiassa kiinnostava tieto), ja kuitenkin olen katsonut dokkareita mielenkiinnolla. Ikävämpi juttu ne viktoriaaniset palvelijoiden portaat. Mutta oli hyvin kiinnostavaa hoksata, että niin, kun kävelen portaita jotka ikään kuin rullaa alla (enkä tarkoita nyt rullaportaita), on taustalla tietenkin laskelmat optimaalisesta portaiden noususta. Ja tietenkin epämääräiset portaat, sellaiset jotka on tehty viemään mahdollisimman vähän tilaa ja joissa ei ole niin tarkkaa, että joka askelma on yhtä korkea ja syvä, on ihan kamala ansa.

Miten tämän nyt muotoilisi. En haluaisi olla tietämätön ja sinisilmäinen. Toisaalta en haluaisi, että esteettisesti kauniit asiat muuttuisivat silmissäni vastenmielisiksi. Haluaisin, että pikkuisen saisin nähdä asioita ruusuisestikin. Onneksi on olemassa sellaisia absoluuttisesti esteettisiä juttuja kuten Beethovenin pianosonaatit tai van Goghin maalaukset. Niitä ihastellessa ei tarvi miettiä, onko tämä kauneus vain mätä kuori. Mutta enpä kyllä haluaisi seuraavaksi Downton Abbeyn alkujaksoja katsoessanikaan miettiä, että onko ladyjen naamassa lyijypuuteria tai räjähtääkö keittiön uusi jääkaappi.

Tässä vielä muutaman ihanan kuvan pilaus, olkaa hyvät:

Jos tämä kuva noin kymmenvuotiaasta Maria Teresiasta (Andreas Möller, 1727) olisi ollut meidän tietosanakirjassamme, Maria Teresia olisi heti noussut ykköskastiin. Plussaa: Maria Teresia on kasvoiltaan ja hameeltaan kauniimpi kuin barokki-Tuhkimo-kirjani Tuhkimo tanssiaisissa. Plussaa: sametin määrä kuvassa. Plussaa: kruunu taustalla. Plussaa: kukkaset. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: Maria Teresian kuudestatoista lapsesta sellaiset kymmenen kuoli ennen aikojaan. Miinusta: Maria Teresia soti aika paljon ja lisäksi hän oli antisemitisti.

Maria Teresian tytär Marie Antoinette noin vuotta ennen naimisiin menoaan (Martin van  Meytens, 1767/1768). Plussaa: vaaleansininen väri. Plussaa: ruusukkeet ja rusetit ja kirjailut. Plussaa: samettityyny kultatupsuineen. Plussaa: ihana hiuslaite jalokivineen. Miinusta: en saa poistettua kuvan yläpuolelle ilmestyneitä tyhjiä rivejä. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: Marie Antoinette on aloittanut jo itsensä myrkyttämisen poskipunalla ja huulipunalla. Miinusta: tyttöparka meni 14-vuotiaana naimisiin ja joutui vieraaseen maahan isoon hoviin. Miinusta: pää poikki.

Pyöreästi kolmekymppinen madame de Pompadour (Maurice Quentin de La Tour, 1748-1755). Plussaa: hamekankaan pastelliväriset kuviot. Plussaa: ihanat kengät. Plussaa: ruusukkeet ja rusetit. Plussaa: kirjat ja karttapallo. Plussaa: nuottivihko. Plussaa: huonekalujen kaiverrukset ja verhoilut. Miinusta: puuteri, poskipuna ja huulipuna. Miinusta: Ludvig XV:n vaimolla ei varmasti ollut kauhean kivaa. Miinusta: Madame Pompadourillakaan tuskin oli kovin kivaa. En usko, vaikka aika oli eri ja rakastajatarkäytäntö hoveissa oli normi, että ihminen voi kokea itsensä eheäksi ja onnelliseksi moisessa ympäristössä. Hyvänen aika, aina sai olla pelkäämässä, että tilalle tulee uusi rakastajatar. Asialla ei kyllä ollut  mitään tekemistä rakkauden kanssa, eikä pelkkä valta tee ihmistä onnelliseksi. Ni. Näitä mietin jo ala-asteella.

Noin neljätoistavuotias prinsessa Viktoria (George Hayter, 1833). Plussaa: ihana silkkimekko ja silkkikengät. Plussaa: ihana nuttura. Plussaa: ihana koira. Plussaa: ihana punakultainen verho. Plussaa: kirjat ja karttapallo. Miinusta en tähän änkeä.

Kuningatar Viktoria 40-vuotiaana (Franz Xavier Winterhalter, 1859). Plussaa: kultapitsit. Plussaa: kampaus. Plussaa: jalokivet. Plussaa: punainen sametti. Plussaa: jalkajakkara. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: kolonialismi. Miinusta: etäiset suhteet lapsiin.

Itävallan Elisabet 28-vuotiaana (Franz Xavier Winterhalter, 1867). Plussaa: hiusten määrä. Plussaa: kampaus. Plussaa: hameen harsot ja kulta. Plussaa: viuhka. Plussaa: no se on hei Sissi. Miinusta: ikävä anoppisuhde. Miinusta: masennus. Miinusta: syömishäiriö tai ainakin melkein syömishäiriö. Miinusta: no vaikka mitä plus se, että Elisabet murhattiin.

Itävallan keisarinna Elisabet Unkarin kuningattareksi kruunaamisen päivänä (1867). Plussaa: ilmiselvästi Sissi oli oikeastikin kaunis eikä vain maalauksissa (lapsena jo hoksasin, että maalauksia voidaan kaunistella, joten tämän valokuvan näkeminen silloin helpotti suuresti). Plussaa: hiukset. Plussaa: huntu. Plussaa: jalokivet. Plussaa: hame. Miinusta: halusiko Unkari itselleen kuninkaan ja kuningattaren Itävallasta?

Kuvassa edvardiaanista muotia. (Giovanni Boldini 1905: Elizabeth Wharton Drexel.) Plussaa: löysä nuttura. Plussaa: olkapäät (isosiskoni osasi piirtää papernukeille ihania iltapukuja, joista näkyi olkapäät). Plussaa: hameen liehuvuus. Plussaa: pitsit. Plussaa: käsineet. Plussaa: silhuetti. Plussaa: koira. Miinusta: s-korsetti. Miinusta: happoa naamassa. Miinusta: mahdollisesti kaljuuntumista aiheuttavasti käsitellyt hiukset. Miinusta: roikottiko tuo nainen koiraansa koko maalaamisen ajan?