Jäähyväiset kananmunille

Minä olen allerginen kananmunille. Sain tietää sen vähän kuin vahingossa. Samoin sain tietää ilman minkäänlaista akuuttia tarvetta, että en ole allerginen turskalle enkä hevoselle.

Olin saavuttamassa kananmunien keittämisessä jo korkeamman asteen ymmärrystä. 

Nyt sitten yhtäkkiä on tyhjä aukko aamupalapöydässä. Teekuppi nököttää aamuisessa kattauksessa orpona ilman iloista munakuppikaveria. Ja iloiset munakupit pölyttyvät tyhjän panttina hyllyllä.

Ystäväni nimesi tilanteen osuvasti kosmiseksi vitsiksi. Hoplaa! ympyrä sulkeutuu! Kananmunat astuivat elämääni kosmisena vitsinä eräänä pahana aamuna. Ja sitten ne täyttivät ajatukseni (ja vatsani aamuisin) kuukausien ajan, nousivat korkeaan kunniaan ja elämäni kunnianhimoiseksi päämääräksi. Ja sitten, ilman ennakkovaroitusta, lääkäri sanoi vastaanotolla aivan viattomasti, tietämättä toisen elämän tarkoituksesta mitään: "Mmmm... Tässä näkyy, että olet allerginen pujolle... maapähkinöille... ja... kananmunille." Minä vastasin: "Kananmunille? Kananmunille? Minä olen... tuota... syönyt viime aikoina aika paljon... kananmunia."

Siihen loppui tarinani kananmunista. Tarinan opetus on, että kananmunat eivät ole kestävä perusta elämälle.

Hermot epäkunnossa

Toistaiseksi pääasiassa kuitenkin käsien hermot. Ei mitään 1800-luvun hysteriaa ilmoilla siis vielä.

Hermoratatutkimuksiin olen jonossa, ja ennen niitä ehtii varmaan vielä monenmoista sattua, sillä viimeisten viikkojen ajan sormet oikeassa kädessä ovat olleet vähän miten niitä huvittaa. Tänä aamuna etusormi on jostakin syystä halunnut tehdä pesäeroa keskisormesta, jonka kanssa taasen nimetön kaveeraa. Kauheita klikkejä niillä. Pitää yrittää jotakin sovittelua saada läpi, koska kyllä niiden nyt täytyy olla hyvissä väleissä keskenään.

Ei tässä muuta. Blogivaiennus jatkunee.

Ballerinoja

Sisko ompeli nukeilleen balettiasut. Olin jo hankkinut tylliä ja minulla oli myös ollut balettihameajatus, mutta siskon nukkejen balettihameiden näkeminen synnytti välittömän kuumeen ja tarmon ryhtyä toimeen itsekin. Sain häneltä bodyn kaavan. Sisko tekee nukenvaatteet leikittäviksi, minä en näitä omiani, joten hänen tekemissään balttiasuissaan on erillinen body ja kätevät vaihdettavat frillat. Minä halusin hameen, jossa on kiinteä frilla, joten sovelsin vähän bodykaavaa. Tuloksena kuvan eteerisesti katsovan Ruususen terhakka, trikoinen balettihame ja entistä kovempi balettihamekuume.

Seuraavaksi siis kangaskauppaan hakemaan loimusamettia. Halusin tehdä sellaisen balettihameen, jollaisen pikkusiskoni sai joskus viisivuotiaana joululahjaksi. Pääsin aika lähelle. Tähkiksen asu on (kuten pikkusiskonikin) nimenomaan balettimekko. Sen alla on siis erilliset trikoopikkarit (kera rusetin).

Balettiasukuume oli päässyt akuuttiin vaiheeseen. Surffasin netissä tuntitolkulla (en yhteen pötköön!) tutuja katsellen ja päätin, että seuraavaksi olisi sitten vuoro hoitaa kuume kuntoon. Halusin sellaisen nuken balettihameen, josta (lähes) jokaisella tytöllä on unelma noin kolmevuotiaasta lähtien. Ompelin suhteellisen höyrypäisenä. Toisen ompelupäivän pikkutunneilla hame oli hyvällä mallilla. Tokkuraisena vielä ennen nukkumaanmenoa kaivoin erilaisista syistä nurkkiin kertyneet muovikruunut, pistin ne nukkejen päähän ja otin kuvan. Aamulla herätessäni nuket kököttivät pöydällä edelleen samassa asennossa ja minua nolotti. Historialliset puvut. Ok. Minipiiperrystä nukkekotiin. Ok. Puhuvien kettujen maalaaminen. Ok. Isopäiset lautassilmäiset pastellityllihörhelöasuiset kruunutetut Disney-nuket. Ei ok.

Kolmantena ompelupäivänä lisäsin hameeseen niskakiinnitysnauhat, satiiniruusuja ja irtohihat. Tossut vielä puuttuvat.

Helmiä on melko paljon (ei siis mielettömän paljon), mutta ne uppoavat väreiltään pitsin hopeaisuuteen. Hyvä niin, sillä ompelin helmet pitsin sävyä pehmentääkseni. Ruusujen kanssa minulla on sellainen häiriö, etten tohdi liimata niitä. Mutta voi nenä, miten niiden paikalleen ompelu on mänttiä puuhaa!

Sitten alkoi potrettien ottaminen.

Ja totesin, ettei tässä ole enää mitään menetettävää, ja kaivoin kruunut uusiksi esiin.

(Huomaatteko, miten Ruususen eteerinen katse on suorastaan maneeri?) Täten balettiasukuumeen kriittinen vaihe on selätetty ja toipuminen voi alkaa. Toipumista voin harjoittaa ompelemalla vielä viisi hametta lisää... (Materiaalit ja ideat ovat valmiina jo...)

Lierihattuja

Jotenkaan ei irtoa tekstejä edelleenkään. Luulen, että se johtuu osittain siksi, että päässäni liikkuu jossakin määrin blogiteksteiksi epäkorrekteja ajatuksia. Tai ei nyt epäkorrekteja, mutta vähän hankalia kuitenkin. Kuten hauta-arkut tai ujous. En minä nyt ala blogiin kirjoittamaan hauta-arkuista tai ujoudesta. Joten jatkan kuvien lataamista, kunnes sormenpäihin tulee hinku kirjoittaa vaikka kirjoista ja kananmunista. Tai kunnes sorminpäihin tulee rohkeus kirjoittaa ujoudesta.

Aina yhtä auvoisa hetki. Kankaat ja nauhat esillä ja niiden käyttötarkoitus (tässä tapauksessa hattu) selvä. Muttei vielä tietoa, millaiseen ratkaisuun päätyy.

Sama tilanne. Huomatkaa nukkejen luonne-erot ja siitä johtuvat materiaalivalintaerot. Tätä hommaa tehdään huolella!

Punapään hattu edestä. Jalassa uudet kengät. Niistä kuvia vaikka sitten, kun saan tehtyä muitakin kenkiä.

Punapään hattu sivusta.

Ja tietenkin edestä. Meridan mekon vaaleat kuviot ovat muuten hennon hentoa lilahtavan vaaleansinistä. Sopii hatun sävyihin mainiosti.

Halusin kokeilla empireä tapaa rypyttää hattu kasaan.

Kainovienon hattu.

Takana maltillinen koriste.

Minulla on pakkomielle rypytyksiin, luulen. Ja laskoksiin. Kainovieno on selvästi muuten menossa kirkkoon.

Virtaviivainen profiili.

Primadonna keskuudessamme (pikapostaus)

Lapsuuden balettihamehaave toteutui vihdoin!

Vaaleanpunaista ja tylliä

Tässä tiivistelmä viikonlopulta:

Vain glitteri puuttuu!

Seuraava hame on jo kohta valmiina. Sen jälkeen ehkäpä intoudun itselleni tyypillisesti mälläämään tänne tusinoittain kuvia ja vielä enemmän sanoja :-)

Hatuttamista (pikapostaus)

Hekin ovat saaneet varustuksia kylmeneviä ilmoja varten:

Tähkäpäällä on huolestunut ilme, koska talvi lähenee eikä hänellä ole takkia.

Kylmenevien ilmojen varalle

Miten sanottaisiin ilman anglismeja 'rento lookki'? Rento olenta? Vaikka? Joka tapauksessa, kuvassa Ruususen takki syksyksi ja talveksi. Alla olevasta pitkähelmaisesta tunikapaidasta en ole hoksannut ottaa erillistä kuvaa. (Paita on ommeltu kirpparilta löytämästäni vauvan bodysta. Resorit ja haraaläppäliepeet poikki ja saumat ja kuminauhaa tilalle.)

Hänen asiallisempi päähineensä.

Takana muotolaskokset! Oikeaa räätälin työtä! Ei mitään halpisketjutavaraa!

Takin viimeisteli sammakkorintanappi. (Siis, ihan tavallinen nappi. Mutta tuossa tapauksessa se on rintanappi, eikö vain.) Pipo on sammakkopipo, vaikka jätinkin sammakkoiset asiat siitä pois. Ruusunen ainakin pitää sitä sammakkopipona.

Antikliimaksi

Näin yhtenä yönä unta, jossa joukko suomalaisia oli lentokentällä konetta vaihtamassa. Osaa ihmisistä ei päästetty vaihtamaan konetta, vaan paikalliset virkamiehet pidättivät heidät. Alue, jossa lentokenttä oli, osoittautui joksikin Tintti-sarjakuvien Syldavian kaltaiseksi diktatuuriksi. Pidätetyt länsi-ihmiset otettiin poliittisiksi pelinappuloiksi. Peloittelun vuoksi tapahtui valehirttäjäiset. Yksi henkilöistä (jolta takavarikoitiin minun kivoimmat kenkäni) lähetettiin tiukassa valvonnassa junalla vuoristoon. Henkilö sai vihiä atomipommivalmisteluista. Toinen henkilö osoittautui suomalaiseksi luopioksi. Vailla myötätuntoa luopio saattoi atomipommista perille pääseen  maanmiehensä diktaattorin eteen. Diktaattori osoittautui dikaattorittareksi, jolla oli Lumikuningatar-pakkomielle. Tämä diktaattoritar nauroi hullun naurua ja selitti raivopäisenä mahtiansa ja valtaansa. Uni jäi kesken, koska tuli aamu.

Seuraavana yönä näin unta, että leikkasin varpaankynteni. 

Jätelajittelun puolesta

Tulipa poleeminen otsikko.

Taloyhtiömme pihaan tuli keväällä energiajäteastia. Eli meillä on ollut siitä lähtine tarjolla omat roskikset pahvia, biojätettä, energiajätettä ja sekajätettä varten. Saimme aikaiseksi siirtyä systeeminmukaiseen eloon roskiskaappimme osalta vasta kaksi viikkoa sitten. Siihen asti lajittelimme lasin, pahvin ja metallin sekä melko usein myös biojätteen, mutta seka- ja energiajätelajittelu tapahtui vain puuskissa. Koko homma tuntui niin mahdottomalta saada toimimaan pienessä roskiskaapissa.

Mutta kaksi viikkoa sitten tyhjäsin (ystävän avustuksella!) kaapin purkeista ja pahveista ja panttipulloista. Päätin alkaa jämptiksi niiden kanssa: vien ne kierrätyspisteisiin (tai pullonpalautukseen) ennen kuin niitä on kaapin täydeltä. Roskiskaapissamme oli valmiiksi kiskoilla ne perinteiset kaksi harmaata ämpäriä. Ostin lisäksi biojätettä varten kolmelitraisen kannellisen ämpärin (se on osoittautunut sopivan kokoiseksi). Tulostin lajitteluohjeet ja liistrasin ne kaapin oveen.

Kahden viikon kokemuksen jälkeen (kahden hengen talous, ei lapsia):

- Sekajäteämpäri ei ole vieläkään tullut täyteen.

- Energiajätteen olen tyhjentänyt vasta neljä kertaa.

- Biojäteastia tulee täyteen 1 - 3 päivässä (riippuen siitä, mitä on tullut syötyä).

- Pahvit olen vienyt nelisen kertaa.

- Metallit ja lasit ja pullot kertyvät hitaasti. Mutta valitettavasti myös salakavalasti. Niistä tulee akilleenkantapääni, jos en ole tarkkana. Joka tapauksessa niitä on vielä olemattoman vähän.

→ Kaappi on pysynyt tyhjänä ja roskiskäyntejä ei ole ainakaan yhtään enempää kuin ennen. Ja minä kun luulin, että lajittelussa menee ikä ja terveys.