tiistai 5. syyskuuta 2017

Elsan satukansanpukuhenkinen asu: VALMIS!!!


Siinä koko 11-osainen asukokonaisuus.

Tästä on löydettävissä kaikki asun eri kuosit. Laskin, että 11 erilaista kuviopuuvillaa, 3 eri pitsikuviota (joista yksi kahdessa sävyssä) ja 2 erilaista kirjailua.

Alusvaatteet. Syötävän söpöt, eiks!

Kyllä kelpaa keikistellä.

Erilaiset asusteet.

Päähineestä tuli tällainen. Ensin suunnittelin punaisesta flanellista kirjottua päähinettä (tällä samalla mallilla) taalainmaalaiseen tyyliin. (Ja tämä malli siis nyt jäljittelee ruotsalaisia myssyjä. Netin kuvahaut näyttävät, että siellä lapsillakin on kansallispuvuissa päähineet. Suomalaisissa kansallispuvuissa yhdistän nämä tällaiset viritelmät rouvien asuihin.) (Tämä Elsan asu toki ei ole minkään kansallispuvun tai kansanpuvun jäljitelmä, mutta tyyli on sinne suuntaan, jonka vuoksi tässä päähineasiassa tuli mietittyä asiaa juuri siltä kannalta.)

Asusteet lähikuvassa. Huivista olisin halunnut himpun suuremman, mutta käytettävissaä olevan kankaan koko määritteli huivin koon. (Kun katsotte huivin värjeä, ymmärrätte että se oli ainoa oikea kangasvalinta!)

Elsan selfie meni vähän hutiksi! Jännää kyllä, ompelin taskua kauemmin kuin päähinettä... Taskun nyörin palmikoin neljällä langalla. Lopputuloksen uitin teessä ja kahvissa. Mutta ilmiselvästi langat olivat keinokuitua. Siihen malliin hylki väriä. Sain uittamalla nyöristä kuitenkin vähän sopivasti nuhjuisemman, ettei se aivan majakkana loista tummaa esiliinaa vasten.

Photobombing.

Feresiä ja myssyä edestä ja takaa ja sivulta.

Päällimmäiset kerrokset.

Kuvien järjestyksen logiikka alkaa horjua.

Tämä on nyt kyllä aika emäntämäinen yhdistelmä.

Helmanosto mones-kolme.

Kyllä oli pukemista ja riisumista (vaikka yritin ottaa kuvat tietysti järkevässä järjestyksessä). Mutta tässä on, kuten näkyy, villahame (flanellinen) (mutta kun se esittää villahametta) veks ja feresi tilalla. Tässä ei ole edes mansikkaliiviä alla, joten takki laskeutuu parhaiten ja tyköistuu selästä hienoiten.

Kukkakuoseja löytyy.

Helmanosto mones-neljä.

Tuo profiili (kera päähineen) on melkoisen söötti.

Kesäkuva (otettu elokuun viimeisenä päivänä).

Kesämpi kuva.

Ja siinä Elsalla on päällään koko höskä aina alusliiviä ja valkoista alushametta myöden.


Jutut ja kuvat asun osien ompeluprosessista löytyy tunnisteen "Elsan satukansanpukuhenkinen asu" takaa.


5 kommenttia:

  1. Kiitokset mahdollisuudesta tutkia asua livenä! Jännä, miten läheltä katsottuna toteutuksen pikkutarkkuuden ja materiaalit käsittää ihan eri tavalla kuin kuvista. Mittakaavan ehtii aina unohtaa, kun ei ole (vielä) Animator-nukkea kotona.
    Pitää vielä kehua värivalintoja, sillä Elsan kalpeus ei pistä tässä asussa silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Erityisen ilahduttava oli kommenttisi kankaiden värien ja Elsan kalpeuteen liittyen!

      Poista
  2. Hieno, kylla kelpaa nukkejen kansallishenkisissa tilaisuuksissa esiintyä! Teetkö muuten tilauksesta yhden nukkekodin joulukka-asetelman? Mieluiten hyasinti. Yksi työkaverini on vuosia kilpaillut anoppinsa suosiosta toisen vävyn kanssa joulukukkien komeudella ja koolla. Nyt on tullut anooin asunnon suuruusluokan rajat vastaan eikä enää voi kisailla suuruudessa, nyt kilpaillaan pienuudessa. Tyokamuni kysyi, tiedanko ketaan, joka tekisi nukkekotikoon jouluasetelmia, ja ajattelin oikopäätä sua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisikö ottaa nukke mukaan seuraaviin itsenäisyyspäiväjuhliin (sitten kun itse seuraavaksi sellaisiin juhliin menen).

      Kauhean hitaasti vastasin. Mutta periaatteessa joulukukka-asetelman tekeminen onnistuisi. Käytännöstä en ole varma, kun en ole pitkiin aikoihin näprännyt niin pientä. Ja sitten pitäisi löytää materiaalit (lähinnä ruukku/kori), enkä ole siitäkään varma, miten onnistuisin lähtemään etsimään sellaisia... Mut kauhean hauskaa, että oikopäätä ajattelit minua! (Tuo kukkavarustelukilpailu ja sen siirtyminen miniskaalaan on hulppean hauska juttu :D )

      Poista