Poldark-henkinen nukenasu: 1700-luvun villakangastakki

Ällistytän tässä teitä jälleen uudella blogitekstillä! Olen itsekin häkeltynyt omasta aktiivisuudestani. Sain villakankaisen sinivihreän nukentakin valmiiksi, ja heti olen sitä teille jakamassa. Ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina!

Löysin tämän villakankaan Porin Nuikkisen ihmeellisistä kokoelmista jokunen vuosi sitten. Ostin silloin samalla sinapinkeltaista mukavatekstuurista puuvillaa hametta varten. Aioin tehdä kyseisistä kankaista 1700-luvun maalaishenkisen asun. Homma vain jäi roikkumaan, sillä minua pelotti löysähkökudoksinen villakangas.

Vaan ei se nyt niin vaikeasti käsiteltävää ollutkaan. Kunnon saumanvarat vain ja kunnolliset reunojen huolittelut kehiin. Sen jälkeen kaikki oli ihan tavallista ompelemista.

Tähän saakka:

Kyllä. Siinä on erikoisia reikiä. Kyllä. Ne ovat tuholaiseläimen tekemiä. Yksikössä. Yhden tuholaiseläimen. Nimittäin villaa syövän Käpylän suloisimman tuholaiseläimen tekemiä. Rakas kissamme Astrid kaivoi keskeneräisen työni käsityöpussista ja pisti rouskuttaen. Kiitos. Kivaa.

Keskimmäisen ja oikeimmanpuoleisen palan leikkasin uusiksi. Koska kangasta oli tosi naftisti ja koska en halunnut tehdä aivan kaikkea uusiksi, jätin tuon vasemmanpuoleisen palan kolon piilotettavaksi saumanvaroihin.

Puolet jo aiemmin tekemästäni työstä piti tehdä uudelleen ennen kuin pääsin tähän pisteeseen. Mmmmh. Täytyy sanoa, että kissa on harvinaisen söpö, kun sille antaa anteeksi tämänkin tihutyön!

Minulta puuttuu vielä monia ompeluun liittyviä perushahmotuskykyasioita aivoistani. Niin kuin että pitääkö lyhyt helmakaistale tönköstä kankaasta leikata suorakaiteeksi pitkulaksi vai kaarevaksi pitkulaksi. Päädyin huopatestien jälkeen kaarevaan.

Laskostin muutaman pienen laskoksen sinne tänne silmämääräisen symmetrisesti ja ompelin ne parin piston mitalta kiinni (pistosin myös laskosten yläosat suppuun kiinni). Päätin ommella helman suoraan sen yläreunasta kiinni vuorin alareunaan. Kankaan taite olisi tuottanut liikaa tavaraa vyötäisille.

Ei ihan kovin tiptop-siisti tuo, että paksu villakankainen helma on reunastaan suoraan vuorissa kiinni. Muttei kyllä kovin pahakaan näky. Ja tärkeintä on tietysti että ulospäin homma toimii. (Kuvassa alempana aiemmin ompelemani 1700-luvun takki.)

Laina-asustein. Ihan hauska tuon kuviollisen huivin kanssa. Tumma essu ei oikein toimi.

En pukenut alle kureliiviä, ettei nukesta tulisi aivan pönäkkä. Vuorikankaaksi valitsin nakapan puuvillan, että takissa olisi mahdollisimman paljon ryhtiä. Ihan kivasti se istuu. Ihmeen pieneen littanaan sain pisteltyä kaikki saumanvarat olkapäillä. Pelkäsin paljon tönkömpää lopputulosta. Onneksi nuken iso pää auttaa asiaa. Nämä Animator-nuket antavat aika paljon anteeksi, mitä tulee tönkköihin olkasaumoihin.

Sinapinkeltaisella hameella ei taida olla kiire valmistua, sillä renessanssiasun hame sopii mainiosti takin kanssa (ei ollut itsestään selvää, että se sopisi - hameessa on niin tuhti vyötärö). Ihastuin tähän punaisen ja sinivihreän yhdistelmään. Hellii silmiä. Siis minun silmiäni. Teidän silmistänne en tiedä. Meillä kun on erilaisia ymmärryksiä siitä, mikä on kaunis väriyhdistelmä, ja minun värisilmäni kun on joiltakin osin vähän häiriintynyt.

Lopuksi pitää vielä sanoa, että odotan innolla seuraavaa villakangasprojektiani. En tiedä onko muotoiltavuus villakankaan perusominaisuus vai oliko tämä erityisen mukavasti kudottua. Mutta tätä kangasta oli yhtä ihastuttavaa käsitellä kuin pellavaa ja raakasilkkiä.