Lisää nukenvaatteita. Puuvillamekkoja.

Tässä puuvillamekkoja (pääasiassa). Voi että. Kaikkein kivoimmat kuviolliset puuvillakankaani ovat vielä ompelematta! Mutta on nukkekodin rakentaminen, vesivärimaalata pitäisi ja kohta kun tulee syksy ja talvi, alkaa kutomisvimma. Ja sitten tietysti pitää siivota ja tiskata ja leikata ruohoa (leikkaisin, jos olisi leikkuri, ja talvella en leikkaa vaikka olisikin) ja käydä kävelyllä ja mikäli tulee kutsu, mennä tietenkin opettamaan lapsosille sijamuotoja, ja sitten melkein kaikkein tärkein: pitäisi opetella maailmankartta ulkoa, etten jää kakkoseksi veljelleni. Pitäisi ehkä taas piirtääkin uusi maailmankartta. Mutta yhtä asiaa ei pidä! GRADUA! Siitäkin huolimatta kivoimmat kankaat kai pysyvät vielä kuitenkin jonkin aikaa suloisessa kangaspussissaan ja kenkälaatikossaan ja kasvavat vain ideoina päässä ja ovat vain ilona silmille ja sormenpäille.

No, taaskin esipuheen jälkeen kuvia. Seuraavassa on mallina Disneyn Tähkäpää-nukke, joka on muuten mukava kuvattava. Jotenkin siitä saa helposti otettua kivoja kuvia, johtuen kai sen vekkulista ilmeestä ja nivelletyistä käsistä. Nukella on tässä päällään hame, liivi ja paita, kuten havaitsee jokainen, jolla on silmät. Hameen malli on mummini ohjeen mukaan puolikaarenmallisesta palasta ommeltu. (Kaikki ensimmäiset ompelukseni tukeutuvat siskon, mummin tai ystävän neuvoihin.) Liivin kunhan ompelin vain, hajoita ja hallitse -tekniikalla, kirjaimellisesti. Säätämällä hiljaa hyvää tulee.

Puvun idea on ajatukseni siitä, millainen puku mielestäni sopisi Amy tai Beth Marchille. Malli liiville tuleekin kai alitajuisesti vanhasta Pikku naisia -värityskirjasta:) En ole tarkistanut, mutta uskoisin sieltä löytyvän tuollaisen kuvan, jossa on perhoshihainen liivi - värittämättömänä. Siskon ja minun yhteinen harrastuksemme oli olla värittämättä ja tärväämättä värityskirjoja; kuvat piirrettiin mallista tai läpi, ja vasta sitten oma piirros väritettiin.

Tässä seuraavassa kuvassa on hame, joka on ommeltu kankaasta, jonka sain joskus 10-vuotiaana ja joka on aina ollut mielestäni ehdottomasti Pieni talo preerialla -kangasta. Ei mitään käsitystä, miksi. Ompelin tuota hametta ikuisuuden. En vähiten siksi, että mittasin koko ajan väärin. En käsittänyt edes neljättä frillaa tehdessäni, että jos haluaa rypytetyn frillan, kangaskaitaleen pitää olla leveämpi kuin se, mihin se rypytetään. Huokaus. Ehkä opin läksyn?

Seuraavassa kuvassa alla ensimmäinen nukenvaateompelukseni aikuisena (lasken tässä pois pikkusiskolle tehdyn hunnun ja tyllialushameen ja vanhoista pellavahousista kursitun Erittäin Tuhkimon Rääsyn). Paidan kaavan sain siskolta. Paidan ompelin totisesti käsin. Niinkuin ompelin edellä esiintyneen valkoisen kauluspaidan toki myös. Tuo valkoinen kauluspaita on itse asiassa yksi lempiompeluksistani. Se on niin ohuesta ja kivasta puuvillasta ja se on monikäyttöinen ja mielestäni sievä ja kaiken lisäksi ihan omasta päästä sovelletusta kaavasta, joka on huikea ja koostuu neljästä suorakaiteen muotoisesta kappaleesta, jotka ommellaan lonkalta muotoon. (Lonkalta ompeleminen on tavaramerkkini. Enkä tällä tarkoita sitä, että tuosta vain ohimennen tekaisisin asioita. Tarkoitan sitä, että teen kaiken aina hakuammunnalla ja yrityksen ja erehdyksen kautta. Vetelen aina vähän niinkuin tuntumalta ja sitten puran ja korjaan kärsivällisesti, kunnes lopputulos tyydyttää. Lopputulokset ovat minusta hyviä, mutta koska toimintatapani ovat niin säälittäviä ((en todellakaan osaa mitata!!!)) ja ompelemiseen liittyy niin paljon sähläämistä, en osaa pitää itseäni hyvänä ompelijana lainkaan. Eli siis näkemykseni mukaan hyviä lopputuloksia voi saada myös epävarma mutta kärsivällinen ompelija.)

Disneyn Tuhkimo-nukella on päällään hame, jonka helma koostuu kuudesta kiilakappaleesta ja on levittävän alushameen kanssa melkoisen laaja. Hameen valkoinen satiininauhavyö katosi enkä ole jaksanut leikata uutta satiininauhanpätkää (sakset ovat niin raskaat?). Mutta valkoisen vyön kanssa puku jäljittelee Pikku naisia -elokuvan (1994) Megin vaatimatonta tanssiaisleninkiä. Joskus vielä ompelen silkistä (tai vuorisilkistä) Megin lainaleningin, sen erittäin pramean.

Lisää Pikku naisia -hameita. Alla oleva on Ehdottomasti se hame, jonka takamuksen Jo oli kärtsännyt takan äärellä. Täytyisi nähdä se vuoden 1949 elokuva, koska luulen, että Jolla on siinä ruskearuutuinen hame. En tiedä. Mutta assosiaatio on erittäin vahva, ja jostakin sen on noustava. Toisaalta minulle tulee tuosta nuken nutturasta ja kuvasta jotenkin mieleen BBC:n North and South -sarjan Margaret Hale. Joka tapauksessa nuo kuvassa näkyvät irtohihat ovat lempi-irtohihani.

Ja sitten 1994 Pikku naisia -elokuvan mallin mukaan Jon juhlamekko. Tämä on ehkä minun lempihamein puuvillahameista.

Nukenvaatteita. Pitsileningit.

No niin. Kameralaina jatkuu. Samoin tietokoneongelmat. Kone huutaa kuin viimeistä päivää ja tässä kirjoittaessani jokainen kirjain saapuu ruudulle vähintään sekunnin viiveellä. Kirjoita siinä sitten sujuvasti ja leppoisasti. (Toki kirjainviiveessä on se hyvä puoli, että se pakottaa minut olemaan lavertelematta.)

Kuvia nukenvaatteista. Pistin studion pystyyn. Se on: musta samettileninki tuolille ja hyvät valot. Seuraavaksi ymmärrän laittaa vaalean taustan. Ja seuraavaksi ehkä jaksan paneutua nukkejen huolelliseen pukemiseen ja teen uudet siistit kampaukset ja otan kuvatkin kärsivällisyydellä.

(Pistin muuten korvatulpat korviin! En olisi uskonut niiden olevan välttämätön varuste tietokoneen kanssa!)

Tässä ensimmäisenä tulee kuvia ompelemistani pitsileningeistä. Yksinkertainen mutta nerokas idea tehdä leveästä pitsistä frilloja hameen päälle on siskoni. Hänen tekemiensä pitsisten leninkien prototyyppi on tuon minun tekemäni valkoisen pitsihameen esikuva. Siskon tekemä on miljoonasti kauniimpi ja herkempi ja miehustan ruusut on siskon hameessa tusinasti paremmin aseteltu. Mutta kyllä tuo minunkin tekemäni hame käy tanssiaisiin. (On kumma juttu muuten, miten aina toisen ensin tekemä muodostuu esikuvaksi, ja vaikka itse onnistuisi miten, tuntuu aina se esikuva oikeammalta, koska ei ole itse voinut tai osannut tai jopa halunnut tehdä justiinsa identtistä.)

Hamosien satiininauharuusut olen pyöritellyt ja kangasliimannut katkaistun parsinneulan haarukassa, senkin tein siskon ohjeiden mukaan. Ruusujen näpertämisessä oli aika kova työ. Mutta niin oli kaikessa muussakin, koska en tosiaankaan ole ompelukonehirmu. Työn vaikein osuus oli silti kuitenkin päättää, että minkävärisen aluskankaan valitsisin pitsin alle. Toiseksi vaikeinta oli päättää, minkäväriset satiiniruusut ja koristenauhat. Onneksi mies valitsi nauhojen värit puolestani. Niiden piti hänen mielestään sopia leningin omistajaksi määritellyn nuken huulien ja poskien väriin. Kas kun en itse ollut hoksannut sitä näkökulmaa. (Valkoisen hameen omistaja on Disneyn Aurora-nukke, roosavihreän omistaja on Disneyn Belle-nukke.)

Vihreäroosaan hameeseen tein hihantyyppisen systeemin pitsinasettelulla, ja tykästyin kovasti tulokseen, sen on kivan romanttinen. Alla olevasta kuvassa näkyy valkoinen hame kera hihojen. Kunnon nukenvaatteissa on aina muunteluvaihtoehtoja:)

Kristallinkirkas

Aaargh aaargghh aaghaarrhgh. Palasi tässä mieleeni, miksi toisinaan ei tule maalattua.

Olen viisi tuntia nyhjännyt kahden peuran (tai kauriin?) ja yhden leijonan ja naisentyngän maalaamisen kanssa. Peuroihin meni tunti kumpaankin, sen jälkeen en katsonut kelloa kuin vasta äsken, kun niskajumi ja hermostuneisuus alkoivat ilmoittaa, että kannattaa katsoa kelloa. Tiedätte varmaan tunteen, kun kaikki on pysähtynyttä, lihakset jännittyneinä ja jokaikinen esine ympärillä yhtäkkiä on liian lähellä, kaikki siksi, että on keskittynyt niin intensiivisesti niin kauan. Kivaahan se on. Tekeminen ja keskittyminen, siis. Mutta nyt muistan taas, että se on alitajunta joka pitää poissa hommasta ja laittaa siirtämään työn tekemistä toiseen kertaan, koska työssä on tietty erittäin epämukavuusvyöhykkeelle ulottuva puoli. Vaikka kuinka olisi palkitsevaa ja onnistumiseniloista.

Aarghs. Leijona vaatisi vielä yhden vartin vielä, jos siis en sössi sitä. Ja sitten olisi kuvan pikkuviimeistely, köynnösten, puiden ja aluskasvillisuuden maalaaminen nimittäin. Ja, anteeks, nyt huudan epätoivoani, MAALINI OVAT KUIVUNEET! Alkaa nyppiä tuo lastalla kaivaminen tuubin peräpäästä ja vedellä sötköttäminen, että siitä rakeisesta klompista saa väriä, ja sitten se rakeinen vesistetty klomppi kuivuu kuitenkin palettilautasella alle minuutissa.

Mutta oikeasti kyllä on kivaa! Kaurispeurat ovat kauniit ja nainen näätäkärppineen myös. Leijona vain sattuu olemaan harmaa ja äreäilmeinen, ja äreä leijona on minusta viimeinen, mitä tarttetaan makuuhuoneen seinällä (minä ainakin näkisin painajaisia), joten sen kanssa pitää painia vielä hetkinen.

Teekutsut

Teki mieli laittaa kuva iloisesta näystä ikkunalaudalla. Kivaa, kun asiat kukkivat samaan aikaan.

Alla kuvia teekutsuista, jossa emigrantit yrittävät sopeutua Suomen kesään. Vompatti-parka on vähän ahdistuneen oloinen (siksi se juo Mörkö-mukista) ja haluaisi banaanileipää, muttei ylety. Kakadu vaikuttaa kurkkukipuiselta. Krokolla näyttäisi menevän hyvin, mutta sillä onkin ollut sopeutumisaikaa paikalliseen ilmastoon jo 1980-luvulta lähtien.

Seinämaalauksia Dürerin hengessä

Ehkä vähän liioiteltua sanoa, että Dürerin hengessä. Mutta toisaalta ei, koska Dürerin muutamista elikoista otin mallia ja Dürer minulle ensinnä tuli mieleen, kun mietin, millä tyylillä haluaisin toteuttaa seinien maalaukset. Kokonaisuus toki ei ole dürermäistä eikä moni osakaan.

Ja eiköhän se riittänyt alustukseksi.

Alla on kaksi yksityiskohtakuvaa seinämaalauksista. Kunhan saan maalaukset valmiiksi kolmanteen seinään, laitan kokonaiskuvia.

Eläinpino on pikkuhuoneen oven pielessä. Omituinen lehmä ja dürerhenkiset jänis ja maasika ovat päätyseinässä ja niiden eteen tulee pylvässänky. Kuvien mittakaava on aika reilu. Eli ei mitään peukalonpääkoko-maalauksia. Vaikka kyllähän maalauksen maasika mahtuu peukkuni alle ja pikkulinnut pikkurillini alle.



Totean vielä, että en ole oikein tyytyväinen kukkoon, kanaan enkä kyyhkyyn. Ja eläinpinon alimmainen sika on aika kalmanvärinen. Mutta olen oikein tyytyväinen oraviin, riikinkukkoon ja lehmään. Ja melkein kyllä yhtä tyytyväinen olen kirjavaan sikaan ja maasikaan ja jänikseen. Tai. Kai pitäisi olla oikein tyytyväinen niihinkin, koska pitää ottaa huomioon se, että olen maalannut eläissäni akryyleilla tuskin lainkaan (öljyillä en senkään vertaa), jonka lisäksi maalit olivat kuivuneet:) Niin että sovitaan, että olen oikein tyytyväinen kaikkeen (paitsi kanaan, kukkoon ja kyyhkyyn).

Tudor-talon palasia

No niin. Tässä kuvallista todistusaineistoa tudor-taloni olemassaolosta. Kuvassa tuossa alla näkyy talon kaikki palat ja rakennuspuuhaa varten hankittu vahakangasliina näkyy myös. Se on osoittatunut käytännölliseksi hankinnaksi eikä edes haise enää.

Palasia on aika paljon. 23 kappaletta on niitä palasia, joista muodostuu talo. Sellaisia palasia, joissa ei olisi vinottua reunaa, aukkoja, kulmia (muita kuin suorakaiteen kulmia) tai uria, on tasan kaksi (2) kappaletta. Niin että ei olisi kiva lehtisahalla omakätisesti yrittää sahata vanerista kopiota talosta :D Noiden peruspalojen lisäksi on tieysti tukipalasia, ovia, ikkunoita ja listoja, listoja, listoja. Yhteensä näitä pikkupaloja on n. 140, jotka kaikki pitää petsata. Hip ja hei. Ehkei kannata pitää kiirettä. Voi muuten mennä hermo. (Alla olevassa kuvassa näkyy pikkutavara pakkauksissaan. Ei uskois, että ryöjiä on niin monta.)

Tällainen siitä tulee malliltaan ja kooltaan. Se on pieni nukkekoti, mutta isompi se silti on kuin oletin, että se olisi. Laitoin mittakaavarekvisiitaksi esineistöä sisälle, mutta eipä tästä kuvakulmasta mistään mittakaavasta saa selvää. (Paitsi silmämääräisesti voi hahmottaa, että se on 1:12?)
Sitten eri kulmasta. En hoksannut käyttää tukipilareita tukina vielä tässä vaiheessa:
Portaiden alla on tila varastokomerolle!
Piha-alueen pilarit:
Semmoisen muotoinen talo. Viimeisessä kuvassa ihan kuin Thornfield tulipalon jälkeen.

Tietokone ja ompelutöitä

Yritän parhaani mukaan muistaa, että tietokoneella istuminen on vapaaehtoista. Tästä voi milloin vain poistua ja alkaa lukea esim. naivigoinnin historiaa tai Idioottia. ( Olisikin ehkä fiksumpaa poistua tästä heti hoitamaan edellä mainittujen kirjojen lukuprojektit loppuun. Meritie - Navigoinnin historian kanssa on meneillään reilusti jo toinen vuosi, Idiootin kanssa menee pahemmin. Onneksi voin lohduttautua sillä, että Alastalon salissa sentään tuli luettua yhdeltä istumalta. )

Niin siis. Tietokoneella istuminen on vapaaehtoista, ja olisi ehkä parempi ollakin istumatta sillä. Hassua muuten, että sanotaan, että ''istutaan tietokoneella tuntikausia''. En tunne ensimmäistäkään, joka olisi tehnyt niin.

Joo. YRITÄN ILMAISTA, että ei pidä hermostua, vaikka oma tietokone onkin vanha surkea koneentynkä ja lisäksi vielä meluisa, vinkuva, kuuma ja tietysti hidas. Koska koneen voi milloin vain sulkea! (Nyt minun pitää pyytää anteeksi tältä kiltiltä ja hyvin palvelleelta koneelta, joka ei ole yhtään ansainnut haukkuja, vaan haukut kuuluvat oikeasti niille henkilöille, jotka tekevät aina vain nopeampia ja hiljaisempia koneita, niin että ihmisille tulee tarve hankkia hitaalle ja meluisalle vempaimelle vaihtoehto.) Eli tässä uskottelen itselleni, että on ihan kiva ladata kuvia blogiin, vaikka yhden kuvan käsittely saattaakin viedä sellaiset 5 minuuttia aikaa. Ehkä ei edes vie! Ja jos vie, luen sillä välin kirjasta, mitä setä kirjoittaa unkarilaisista 1940-luvun kulinaarisista vaikeuksista. (Eli en vieläkään edisty navigoinnin tai Idiootin kanssa.)

Ja latausyritykset alkakoot.

Keväällä minulla oli ompelupuuska. Se kesti pääsiäispäivästä jonnekin tuonne juhannuksen tienoille. Tein pelkkiä nukenvaatteita (ja yhdet verhot ja vähän sitä sun tätä pientä korjaustyötä). Tässä kuvia joistakin ompelemistani vaatteista.




Yllä on kävelupukuja kaksi kappaletta (vasemmassa reunassa), sitten sarja arkihameita kunnioitettavan perheen tyttärille. Oikeanpuolimmaisessa on tosin niin leveä helma, että se käy tanssiaisleningistä. Tässä vieressä vasemmalla on kävelypuku takitta.
Hamosien tyyli sijoittuu suunnilleen 1850 - 1860-luvulle.













Ja tässä alla on on empiretyylin ensimmäinen kokeilu. Ja voisiko muuten joku kertoa minulle, miten näitä kuvia saa aseteltua kauniisti tässä ohjelmassa?























Lopuksi tähän vielä kuva hameesta, joka on Erittäin pseudo-rokokoo, siis eli siinä ei kauheasti ole rokokoota, muuta kuin se, että minulle tulee kuitenkin mieleen siitä rokokoo.

Blogin käyttötarkoitus

Minulla on tänään kirjoitushäiriöiset sormet. Näpyttelen sanat vain melkein oikein, niinkuin ''pukki Deihi'' ja ''Benekux''. Niin että älkää antako silmäinne olla tarkat.

Kävin läpi aiemmin kirjoittamiani tekstejä. Minulla on näköjään syvällisiä ja maailmaasyleileviä ja poliittisesti kantaaottavia tekstejä Pohjois-Koreasta, meloneista ja koti- ja puutarhatöistä, mutta pääasiassa on tekstistö painottunut nukketaloni rakentamisvaikeuksien selättämiseen. Tai ei minulla mitään rakennusvaikeuksia vielä ole, koska en ole mitään päässyt rakentamaan, koska ensin pitää tehdä monta asiaa, ennen kuin voi rakentaa. Mutta sisustusarkkitehtonisia ja vähän rakennusarkkitehtonisia ja lisäksi asutuspoliittisia nukkekotimietteitä tässä kuitenkin on tullut mietittyä ja suollettua tajunnanvirtana tuonne aikaisempiin kirjoituksiin.

Sain kameraa lainaksi. Otin kuvia kunnes akku loppui. Akkulaturia en hoksannut pyytää lainaksi. (Ok, hoksasin siirtää kuvat koneelle, kun huomasin, että akku alkaa loppua, joten kamerasta ehti olla kokonaisvaltaista iloa ja tilanne ei äitynyt kovin dramaattiseksi.) Ottamani kuvat ovat kaikki nukkekotiprojektista tai käsitöistä jollakin tapaa. Kun lataan ne tänne, alkaa tämä näyttää nukkekoti- ja käsityöblogilta. Mutta ei minulla ollut aikeissa pitää nukkekoti- ja käsityöblogia. Nukkekoti- ja käsityöblogeja pitävät ihmiset, jotka... ömm... rakentavat nukkekoteja ja tekevät käsitöitä. Minä en tee kumpaakaan, jatkuvasti siis. Kausiluontoisesti vain. Nyt on kausi. Mutta kohta ehkä ei ole.

Yritän tässä kai sanoa, että blogini sisältölinjauksessa ei ole linjaa. En haluaisi linjata. Ja koska kukaan ei tässä komenna ja käske, en linjaa. Sekametelisoppa olkoon tai älköön olko!

Huomaan olevani kykenemätön päätöksiin tänä kesänä.

Menen (huom! huom!) syömään paistettuja kasviksia, valkosipulipastaa ja banaanileipää.

Innoissaan!

Sain piirrettyä kuvat vihreäksi maalatun pikkuhuoneen seiniin. (Seinät ovat vaakatasossa pöydällä, paloissa siis vielä, eli työskentely tapahtuu melkein kuin paperilla.) Olen innoissani! Harmi juttu, ettei ole kameraa, koska nyt ne näyttää kivoimmalta. En ikinä osaa maalata yhtä hyvin kuin piirtää:) Oven pielessä on possu, sellainen ujo, sen päällä ihan outo hanhi, sen päällä istuva ja pörröinen possu, sen päällä järsii orava käpyä. (Mallit Dürerin ja muiden maalauksista; minähän en osaa eläinten anatomioita...) Elukat ovat siis pinossa kuin siinä Mestarilaulajat-sadussa konsanaan.

Huoneen toisessa päädyssä, eli ovea vastapäätä, on tukipalkkien mukaan versoava köynnös, jonka oksilla on kukko, kana, riikinkukko,orava, kyyhky, lintunen ja erikoislintu. Mittakaavat heittää. Esim kukko on yhtä iso kuin raidallinen sika, joka köyristelee lattian tasolla. Kani on vielä isompi kuin sika. Lehmä taas on oikeastaan pienempi, paitsi sen mittakaavasta on vaikea sanoa juuta tai jaata, koska se on ihan mielettömän älyttömän mallinen. Ilokseni löysin jostakin 1600-luvun maalauksesta sellaisen lehmän, että oksat pois. Luolamiehet Ranskassa maalasivat parempia! Mutta sen mallin mukaan kuitenkin tein lehmäni, se on niin loistava! Seinän yläreunassa, tukipalkkien tekemissä kehyksissä, on kaksi hanhea ja toisessa kehyksessä kana ja tipu.

Peräseinällä, pitkällä seinällä siis, ei olekaan mitään alkuperäissuunnitelman mukaista legendan torvisoittajaa. Siinä on kaksi peuraa. Toisella puolella seinän jakavaa tukipalkkia on toinen peura ja pari puuta, toisella puolella on toinen peura ja taustalla leijona, jonka selässä istuu nainen Da Vincin Nainen ja näätä -maalauksen inspiroimana.

Lisäksi piiperrän kukkia sinne tänne ja köynnöksiä. Tarpeen mukaan. Ensin maalaan nämät (siihen menee varmaan viikko, koska se pitää tehdä akryyleilla, ja taitoni niiden kanssa ovat mitkä ovat), sitten sommittelen täytteitä.

Ah, kun vain osaisin maalata piirrokset nätisti! Siitä tulisi niin suloinen ja onnellinen makuuhuone, jos vain onnistuisin!

Merkintöjä rakennusprojektin alkamisesta

28. 7.

Poljin helteessä ja paahteessa Kauppaan X ostamaan maaleja. Vain todetakseni siellä, etten muista, onko nukkekotini osat puuta vai MDF-levyä. Katselin pakkauksen ohessa tulleita papereita ja DHE:n sivuja, enkä löytänyt infoa asiasta. (Myöhemmin sain selvyyden, että runko on MDF-levyä, tietenkin. Mutta rimat, ovet ja ikkunat ovat puuta.)

Minulle on alkanut tulla villi ajatus tehdä ohuita tiilisiivuja massasta ja kitata ne seinään ja ehkäpä alakerran lattiaan. Tulisi elävä ja mukavan epäsäännöllinen jälki. Massasta myös kattotiilet ja savupiipputiilet ja takkatiilet. Pitää perustaa tiilitehdas.


31. 7.

En vieläkään tiedä, mitä teen ulkoseinille. Alan kallistua sellaiseen ratkaisuun, että päätän sitten vasta, kun talo on koottu.

Ennen kuin osaan tehdä mitään (yritän saada aikaiseksi silti maalata tarpeelliset osat valkoisella maalilla, jotta pääsen alkuun), haluaisin löytää materiaalit lautalattiaan ja -kattoon ja tukiparruihin. Varmaan voisi aloittaa laskemalla, miten monta materiametriä niihin tarvitaan. Mutta laskeminen on tylsää! Ja vaikeaa! Harmiksi laskemista ei voi ylikävellä eikä vähätellä.

Minulle on taas vahvistunut näkemys siitä, että yritän tehdä mahdollisimman paljon itse. Niinpä minä pistän toimeksi ja ostan balsaa. Kun minulla on balsaa, visio ja kärsivällisyyttä, saanen pienen taloni ajan myötä omanlaisekseen.

Alan kallistua talon sijoituksessa sinne 1600-luvulle tai jotakin, tai sitten en. Joka tapauksessa, kun pyrin tekemään huonekalut pitkälti itse, pystyn määrittämään aikakauden ihan omaehtoisesti. Valmishuonekaluthan pitkälti määrittävät aikakauden viktoriaaniseksi (plusmiinus vähän suuntaan ja toiseen) tai nykyaikaan.

Mitähän työkaluja rakentajalla EHDOTTOMASTI pitää olla? Ei niin, että mikä olisi ihanne tai mikä tekisi helpoksi. Vaan niin, että mikä on välttämätöntä ja minkä kanssa pärjää, kunhan saa hermot pysymään kasassa?

Minulla on:

Mattopuukko.
Lehtisaha (ERITTÄIN jossakin).
Kuumaliimapistooli (ERITTÄIN jossakin).
Vasara.
Ruuvimeisselejä.
Pinsetit.
Pihdit.
Kohta ehkä Victorinox (jossa on saha).
Porakoneen lainaamismahdollisuus.

Plus kaikki, mitä keittiöstä löytyy ja mitä pyöränkorjaamisessa tarvitaan.


Myöhemmin 31. 7.

Lökösin sohvalla 20 minuuttia unten rajamailla.

Ja mietin taloani. Yritin visualisoida alakerran huoneen, jossa on tiililattia, paneelit ja takka. Sitten visualisoin vihreää kamaria, sitä pientä yläkerran huonetta, ja sen seinämaalauksia. Irrallisia ornamentteja, eläimiä, kukkia ja joissain kohdin ehkä maisemaa. Kaikki vihreällä pohjalla. Vinokatto laudoitettu. Sitten mietin isompaa yläkamaria. Vinokatto valkoinen ja rapattu ja parrutettu, seinät valkoiset ja parrutetut. Mutta ehkäpä ovien päällä, parrujen ja ovien tekemässä kehyksessä, voisi olla jotkin maalaukset, ornamentit ehkä.

Ja päästyäni tähän pisteeseen, hoksasin, että niin no. Julkisivu. TIETYSTI siinä pitää olla maalauksia! Mutta mihin kohtaan ne maalaukset? Päätykolmioon? Vai hulppeasti alakerran seiniin? Eli ei tiilinen alaosa, vaan rapattu ja maalauksin maalattu?

Maalaaminen kuitenkin on kai vahvin käsillätekemispuoleni, niin että kai minun sitä pitäisi käyttää hyväkseni? Kun oikealla tavalla pintakäsittelisin seinät, voisin piipertää ja maalata niitä pöydällä ihan kuin paperilla.

Ehkä sen talon sijainti alkaa vakiintua jonnekin Keski-Eurooppaan tai Ruotsiin tai Alankomaihin. (Tai sitten satumaailmaan.)

Ai jee.


Vielä myöhemmin 31. 8.

Ja nyt sen rakentaminen alkoi! (Rakentaminen ja rakentaminen... Maalaamista ja petsaamista varmaan 13 kuukautta ennen kuin alan kasata sitä.) Startissa ei mennyt kuin 4 lehtisahan terää ja mattopuukosta ei lohjennut kuin kaksi palaa. Vertakaan ei lentänyt!

Mutta hänen ensimmäinen työtapaturmansa sattui jo: MDF-pöly suussa aiheutti kielen alle ilkeän oireen. Selvittäneen sairaalareissutta.

Löysin varastosta lehtisahani, sen terät (onneksi), kuumaliimapistoolin, sen liimapötköt sekä kyseenalaista sähköturvallisuutta noudattelevan neuvostovehkeen, jolla voi polttaa puuhun kuvioita. Ties vaikka siitäkin olisi hyötyä! Kunpa olisi! Kunpa siis keksisin käyttökohteen, koska sen tekemä jälki on kivaa!

Sahasin nukketalon pohjalevystä kaistaleen pois. Mittasin kohdan, piirsin viivan ja sahasin kaikkea muuta kuin viivaa pitkin :D Ah, aaltoileva reuna on luova, eikö! Joku sanoisi, että siinä meni hieno DHE-talo tärviölle, minä sanon, että siitä alkoi itsenäisyys. Olisi ollut mänttiä aloittaa rakennushommat sillä, että ensin anelee jonkun pelit ja vehkeet omistavan vetämään pohjasta palan pois hienolla vempaimella ja sitten joutua odottamaan, että pelit ja vehkeet omistava ehtii tehdä sen. Niin että omakätisesti tein tuon talon aloituksen, eikä katkennut kuin ne neljä sahanterää ja mattopuukostakin jäi enemmistö jäljelle. Ja verta ei tosiaan vuotanut lainkaan!

Mutta siis tuota. Hion ja tasaan ja veistelen tuota aaltoreunaa myöhemmin ja sitten teen siihen kiveystä. Enpä usko talon valmistuttua kenenkään osoittelevan levyn kevyesti aaltoilevaa etureunaa. Senhän voi vain muuttaa eduksi ja luoda elävän ja pehmeän rajan talon pohjalevyn ja maailman väliin.


1. 8.

Ostoksia!

Ja muoviliinan käryä! Ai jee, että se haisee! Mutta kohta haju peittyy petsin ja maalien hajun alle. Ah, mikä kemikaalikoktail nuuhkittavaksi!

Ostin tänään monella rahalla. Ostin balsaa, kolmea paksuutta.

Ohuimmasta (1mm) viiltelen lattialankut kahteen huoneeseen ja kattolaudat toiseen. Lisäksi vetäisen alakerran ison huomeen paneloinnin pohjan siitä ohuimmasta alakerran huoneeseen. Paksuimmastta (6mm) leikkaan (en tosiaan tiedä, miten) kattoparrut. Ja keskipaksuisesta (2,5mm) saan huonekaluihin materiaalia.

Puurimaa ostin 9 metriä. Siitä tulee ison huoneen seinäpanelointiin neliökuviot.

Askarteluveitsen lisäterineen (ei erilaisten terien valikoimaa siinä) ostin myös ja sitten vihreää akryylimaalia pikkuhuoneen seiniin. (Maalasin jo yhden seinän, ja huonosti maalasinkin. Kaameaa jälkeä. Laajojen pintojen maalaaminen vielä hakusessa.)

Vielä ostin lasten sutisetin, sellaisen, jonka sudit malttaa sotkea petsiin, ja akryylimassaa kittaukseen.

Sitten viimeistelin konkurssini ostamalla KAKSI purkkia petsiä, siis oikeaa petsiä, josta yhden purkillisen määrästä saisi petsattua meidän olohuoneen lattian. (Eli lopun ikääni petsaan kaikki askarteluni tammella tai pähkinällä.) Kahden petsipurnukan ostaminen vähän mietitytti. Mutta yhdellä petsivärillä ei tosiaankaan olisi ollut järkeä vetää julkisivun puitteita, seinäparruja, kattoparruja, lattioita, sisäkattoa, ovia, seinäpaneeleita JA huonekaluja!

Nyt olen sitten kai päättänyt talosta olennaiset. Materiaalit on suunniteltuihin sisäpintoihin ja visio maalatusta julkisivusta. Teen talosta sellaisen n. 1500-luvulla (tai aiemmin) rakennetun. Seinämaalaukset vihreässä huoneessa voisivat olla 1500- tai 1600-luvulta. Sitten teen tudorhenkisen pylväskatossängyn makkariin, takan paneloituun alakerran huoneeseen ja tulisijan yläkerran huoneeseen. Lisäksi teen korkeaselkäisen penkin, pöydän, laatikkotuolin (ehkä) ja kirstun. Ja sitten joku voi muuttaa taloon, ja se voi tapahtua missä ajassa tahansa! Eli voitan vielä aikaa muutajan henkilöllisyyden miettimiselle:)


2. 8.

Vihreät seinät ovat vihreät! Lähes kaikki valkoiset seinät ovat valkoiset! Huomenna alan tehdä seinämaalauksia!