Prudence Jenny Eugenie Azibahrette Potter-Pirbright...

...on kyseisen neidin nimi.

Jenny.

Martta-nuken valmiit kasvot

Koska kyseessä on repron tekeminen, on kurssinuken tekeminen tarkoin säädelty. Ensin se vähän harmitti minua, koska olin mielessäni jo kuvitellut vähän erilaisesti maalatut nuken kasvot. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että mahtavaa tehdä perinteinen nukke. Onhan siinä nostalgiaa monelta kannalta ajateltuna!

Nyt sain naaman sitten valmiiksi, kulmakarvat, huulet, silmien valopilkut, poskipunat ja hampaat asensin kohdilleen. Tai niin kohdilleen, kuin osasin. Silmien valopilkut eivät tulleet molempiin silmiin aivan samoihin kohtiin, eikä ihme, koska ohjeena oli laittaa ne kello kahden kohdalle. No. Minähän en osaa kelloa. Kulmakarvat tein varovaisesti hiukan omanlaisikseni, ja se riitti saamaan nukesta pikkuisen jotenkin omemman. Sille tuli mukavasti vähän huolestunut ilme.

Viimeisimpänä repro-vastustuksenani minua epäilytti nuken hampaiden maalaaminen. Mutta nehän ovatkin suloiset!  Loppuviimeiseksi tykkään nuken kasvoista vallan paljon. Söpö pikkuneiti siitä tulee.

Tolkuttomasti kuvia: hattuja ja hameita.

Tässä viimeaikaisten näpertelyiden tulosta. Anonyymilla neidillä on jo kohtalaisen kattava vaatevarasto, vaikka hänellä onkin vain kolme leninkiä. Mutta kyllä hän näillä pärjää nyt hetken aikaa. Yöpukukuvaa lukuun ottamatta kuvasarja esittelee neitiä ulkoilemassa eri vermeissä.

Kesäinen leninki ja kesäinen hattu ja huonosti valittu taustakangas.

Hattukuva 2.

Hattukuva 3.

Hattkukuvista ei loppua tule.

Hattu esitelty.

Vaatetta vähän erilaiseen tilanteeseen.

Talvella pärjätään.

Asiallisesti kävelyllä.

Tyylikkäästi kävelyllä.

Vielä tyylikkäämmin kävelyllä.

Kesätoimissa pihamaalla.

Asiallista mutta sievää.

Vielä asiallisempaa mutta edelleen sievää.

Asiatonta (koska essun alla on vain alusvaatteet).

Rouvamaista.

Herttaista.

Seuraavassa kuvassa on kaikki itse tuotettu materia (paitsi olkihattu on nukkekodin ullakolta). Eli läjä alusvaatteita, irtohihoja, kauluksia, jokunen hattu ja sitten yhtenäisempiä vaatekappaleita. En nyt sitten tiedä, tuliko ohuesta puuvillamekosta loppujen lopuksi juhlahametta. Ehkä tummansininen on edelleen vakavampi asu. Oikea juhlahame jääköön siis odottamaan vuoroaan vielä.

Ja sitten vielä hattukuva. Valkoinen höyhenhattu ja viininpunainen ruusuhattu ovat vuosien takaisia nukkekotiostoksia. Ne on tehnyt Anne-Mari Kaipainen. Siskoni on tehnyt vaaleansinisen pitsihatun. Ruskea hattu on omatekemäni, se kuuluu nukkekodin vanhalle rouvalle, joka ystävällisesti lainasi sitä anonyymin sovitettavaksi.

Näpräämisen ilo ja P.G. Wodehouse

Kotiolenta jatkuu. Tosin kävin välillä pääkaupungissa konsertissa, juomassa teetä ja tapaamassa ystäviä. Mutta pääasiassa olen kotona. Ja hyvä niin. Näpertely ja Beethovenin sinfoniat pitävät mielen harmoniassa ja ihmisen tyytyväisenä. Olen myös lueskellut. Hesse ei nyt oikein nappaa, se on edelleen liian tuhtia. Siispä hain kirjastosta väsymystilaan erinomaista viihdykettä, kunnon brittihuumoria. 

P. G. Wodehouse oli hauskaa luettevaa jo 15 vuotta sitten. Mutta nyt se on hauskan lisäksi loistavaa! Juonet ovat päälinjoiltaan yksinkertaisia ja toisiaan toistavia, henkilötkin ovat melko yksinkertaisia. Vaan kieli ei ole yksinkertaista. (Eivätkä juonien mainiot sivukiekurat.) Kieli on hulppeaa! Miten jaksaa ihminen kirjoittaa virkkeestä toiseen eloisasti, nokkelasti, yllätyksekkäästi ja niin edelleen (lisää ylisanoja)? Paljoakaan ei Wodehouse tarjoa lukijalle suvantovirkkeitä. Ehdottomasti enemmistössä virkkeistä on jotakin poikkeavaa, vaikka vain joku yksittäinen veikeä sanavalinta, usein kuitenkin joku käsittämättömän mainio kielikuva (usein asiayhteydessä melko lyömätön yllätysveto). Olisi varmasti antoisaa lukea Wodehousea englanniksi, jos ymmärtäisi sitä kieltä riittävästi. Mutta hyvä kompromissi on lukea hienoja suomennoksia ja katsoa vanhoja Kyllä Jeeves hoitaa -paloja (lainasin kirjastosta pari dvd:tä) ja yrittää sivukorvalla ymmärtää tekstityksen ulkopuolelle jääneet kaskut. 

Selasin tässä välissä kirjaa löytääkseni Madeline Bassettiin liittyviä lausahduksia, koska pidän niistä kovin. Silmääni osui sitten edellä kirjoittamaani P. G. Wodehousen kielen kuvaukseen sopiva katkelma, jossa Wodehouse Bertien suulla ottaa kantaa aiheeseen:

''Olin juuri sammuttamassa savuketta ---, kun oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja sisään tuli Esmond Haddock.

(Luku loppuu ja uusi luku alkaa.)

''Kyhätessäni tätä kertomustani perhetalouksien kulutukseen on vankkumaton tarkoitukseni kautta linjan ollut panna oikea sana oikeaan paikkaan ja välttää petkuttamasta asiakkaita jollakin heikolla ja mitään ilmaisemattomalla puheenparrella, kun heillä on oikeus odottaa nasevaa osumaa. Enemmän työtähän se teettää, mutta ihmisellä on periaatteensa.

Pyyhkikäämme näin ollen verbi ''tuli'' edellisen rykäisyn lopusta ja laittakaamme tilalle ''kirmasi''. Oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja Esmond Haddock kirmasi sisään. Mahdatteko olla koskaan nähnyt raavaan miehen kirmaavan, mutta entisaikojen sotaratsut harrastivat toimintaa varsin estoitta, ja nyt oli vuorossa Esmond Haddock.''

Ja sitten ne Madeline-pätkät. Yksi lempijuttujani Jeeves-kirjoissa on se, miten Bertie Wooster puhuu aina Madeline Bassetista:

 ''--- onhan kyseessä päälaesta anturaan nainen, joka oli väärässä jonossa kun järkeä jaettiin.'' 

''Tiedän varsin hyvin, että mitä ulkokuoreen tulee, tuossa kaikkien aikojen miesansassa ei ole nokan koputtamista. --- Mutta asialla on toinenkin puoli, ja se on pimeä. --- 

- Kysyit, miksen laahusta kohti alttaria Madelinen kanssa, sanoin. - Minäpä vastaan. Sillä vaikka hän on ulkoisesti kuinka sievä ja soma, kuten totesit, hän on todellisuudessa vetistelevä, tunnetta tursuava, tahmea nyyhky, joka, voi herranen aika, uskoo että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele ja aina kun keiju saa hikan, soma lapsonen putkahtaa maailmaan. Hänen lempiluettavaansa ovat Risto Reipas ja Nalle Puh. Parhaiten hänet kiteyttää, kun sanoo, että hän on ihannesiippa Gussie Fink-Nottlelle.

-Minä en ole tavannut herra Fink-Nottlea.

-Puhut nyt miehen kanssa, joka on.''

Tuohon, että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele, viitataan lähes jatkuvasti Madelinen yhteydessä. Mainio attribuutti hahmolle! Ja vielä yksi kielikuva. Ei välttämättä nasevin, mutta asiayhteydessään tavattoman hauska: 

''Konstaapeli Dobbsin naama ei vääntynyt kovin herkästi mihinkään isompaan tunneilmaisuun. Pikemminkin naama näytti siltä kuin sen olisi veistellyt jostakin kovasta puusta kuvanveistäjä, joka opiskeli kirjekurssilla ja oli päässyt kolmanteen oppituntiin.''

Wodehousen kylkiäisenä olen lukenut James Joycen Odysseusta. Olen lukenut sitä viikon ja päässyt sivulle 16 (joka sisältää tietysti alun otsikkosivut). Joskus 10 vuotta sitten pääsin sivulle 98, sitten teos jäi kesken kiireiden takia. Rehellisyyden vuoksi todettakoon, että olisi se kesken jäänyt kiireittäkin... Nähdään, pitkällekö pötkin tällä kertaa. Lukutekniikkani on nyt kuitenkin eri kuin ekalla yrittämällä: En välitä edes ymmärtää. Nautiskelen vain runsaasta sanavarastosta ja otan kunkin kappaleen, repliikin tai rivin omana hetkeä kuvaavana palasenaan. Hidasta on, mutta olkoon!

Lopuksi muutama kuva näpertämisen ilosta. Ensin kuva työn alla olevasta mekosta, josta oli tarkoitus tulla anonyymin Pseudo-Hittyn juhlahame. Hame siitä tuli, muttei ehkä juhla-. Sitten on kuvia hatuntekemisen lopputuloksesta.

Beben pituuskasvuhäiriö

Martta-nukkekurssilla tehtävän Pula-Beben mitaksi sanottiin noin 35 cm. Vaikka minä en ole mikään sanomaan likimääräisien lukuarvojen tarkkuuksista (itse sotken 10 000 ja 100 000 aivan helposti), on minusta silti nuken mitassa 10 cm:n heitto aika paljon. Minäpä jätän nuken täyttämisen sikseen ja kysyn asiaa seuraavalla kurssikokoontumisella... Ja niinpä pääsen takaisin Pseudo-Hittyn tykö!

________________________

Lisäys 2. 11. Nukkekurssilla selvisi, että Bebe-nukkien mitat ovat viittellisiä. Samalla kaavalla tulee hippusen erimittaisia nukkeja. Riippuu kai, miten käyttää ruumiinosien saumavaroja. Eli yksi ja sama Beben pääkoko voi palvella toisaalta pitkänhuiskeaa neitiä tai sitten lyhyenlännempää tyttöä. Noin perinteisesti Bebe-nukeilla on varsin sorjat sääret. Itse olen nyt kuitenkin vetänyt saumavaroja sisään ja lyhentänyt nukkea jonkin verran, jotta saan pikkutytömmän.

Lisää vaatteita toistaiseksi nimettömälle nukelle

No niin, Pseudo-Hittystä olisi nyt kotiopettajaksi tai sisäköksi, hameen puolesta. Mutta oikeasti kyseessä on kuitenkin neidin parempi hame, ns. kirkkoleninki. Seuraavaksi anonyymi neiti voisi kyllä jo saada jotakin vähemmän järkevää. Vaikkapa kevyen juhlahameen (kesäleningin tekemisen hylkäsin nyt, kun tuli kasa lunta ulos). 

Oikeasti minun kyllä pitäisi täyttää Martta-nuken vartaloa sahanpuruilla ja tehdä paria nukkeasiaa, joilla on todellinen aikataulu. Ja voisihan sitä kutoakin ja yrittää maalata. Mutta eikö ole ihan asiallista takoa rautaa kun se on kuuma? Jos nyt keskeytän anonyymin Pseudo-Hittyn vaatetuksen, se joutuu todennäköisesti kohtaamaan joulun tummansinisessä vakavahenkisessä hameessa! Onko siinä mieltä? Ei välttämättä ole!

Vakavahenkinen parempi hame (kotiopettajattaren tyyliin).

Nuppineulat ovat tähän hameeseen kyllä parhaat napit.

Kevytmielisyyttä ilmassa. Ei vainenkas. Vyö on asun vakioasuste, se kuului alkuperäissuunnitelmaan, ja juuri vyö tekee hameesta sen ns. paremman.

Myöhemmin teen vielä sinisen bahytti-hatun ja pienen viitan.

Sisäkköulottuvuus.

Essu (hassu sana)

Seuraavaksi taidan tehdä kesähameen tuosta taustakankaasta. Se ja essu lienevät sitten raikas yhdistelmä! Nyt vain en osaa päättää kesähameen miehustan ja hihojen mallia. (Elämän mukavimpia pulmia, kuten myös nuken nimen valitseminen.)

Talvi tekee tuloaan

Mehitabe Jenny Eugenie Azibahrette Pendlebury
Prudence Jenny Amelia Winifred Glossop
Philadelphia Jenny Hermasina Potter-Pirbright
Sophronia Jenny Elinamifia Philedia Fittleworth

Tai jotakin muuta. Mutta kuten huomaatte, Jenny on ja pysyy, ja se tulee olemaan Pseudo-Hittyn kutsumanimi, ehkä. Sukunimen löytänen P. G. Wodehousen henkilölistasta . Niin että eiköhän neiti nimen saa ennen kuin avioituu ja hänelle täytyy keksiä uusi sukunimi. Sillä avioiduttava hänen on, että voin ommella hääpuvun. Vaan se ei ole ajankohtaista nyt, sillä hänen vaatevarastostaan puuttuu paljon olennaisempia osasia. Olennaisimmat hänellä kuitenkin on jo: Alusvaatteet, hame ja yöpaita. Ja talvenpitävä varustus (hanskat tosin puuttuvat vielä).

Talviyöpaita, johon neidillä lie kompleksinen suhde.

Flanellialushame pakkasille.

Pakkasenpitävä hilkka.

Napit puuttuvat edelleen.

Ei tule vilu!

Vaatevarastosuunnitelmakin (toteutusaikaväli tästä päivästä jouluun...) on olemassa jo: Kesäarkipuku keltapohjaisesta kukallisesta kankaasta. (Talviarkipuku neidillä mitä ilmeisimmin on jo.) Kirkkopuku, viitta ja hattu kesäksi ja talveksi tummansinisestä puuvillasta. Vierailuhame ohuesta ruskeasta puuvillasta, jossa sinisiä kukkia. Kävelypuolihame syksyksi ja kevääksi tummanpunaisesta kankaasta, lyhyt takki mustasta sametista. Juhlapuku valkoisesta mustakuviollisesta puuvillasta. Lisäksi tietysti valkoinen puuvillayöpaita vierailuja ja kesää varten, esiliina ja kesähattu. Sitten neiti onkin valmis kohtaamaan elämänsä sankarin ja avioitumaan. Ja jos nukke nai rahaa, hän saa häiden jälkeen tanssiaisleninkejä. (Hetkittäin mietin huolestuneena, millaisen arvion saisin mielentilatutkimuksessa.)

Vaatevaraston kankaat on jo valittu ja tietysti sihdattu nuken kasvoja vasten.

Marttoja ja lottia ja talvitakkeja.

Martta-nukke edistyy. Sillä on jo katse! Josta tosin vielä puuttu äly, kuten mummini sanoo (viitaten silmistä puuttuvaan valopilkkuun, joka muuttaa katseen vähemmän tylsämieliseksi, mikäli nimittäin osaa sijoitta valopilkun niin, ettei katse muutu esim. kieroksi). Ensi kerralla sitten suu, kulmakarvat ja poskipuna. (Nukesta tulee suhteellisen kevytkenkäisen näköinen.)

Eräät ovat edistyneet pidemmälle ja ommelleet jo koevartalon ja koepuvun. Eli kuvassa mummini Bebe, lotan roolissa. Hyvältä näyttää, mutta homma on kuitenkin vielä kesken. Ensinnäkin vartalo on tosiaan koevartalo (johon pää on kiinnitetty löyhästi). Lopulliseen pukuun tulee vissiin noin 7 mm pidemmät hihat ja mahdollisesti 2mm lyhyemmät kaulukset, joihin tulee pakotettua reikäommelta tai jotakin muuta mystistä. Lakkiin taasen tulee kokardi, jonka allekirjoittanut on luvannut yrittää pykätä kasaan massasta ja maalista. Lotta Svärd -rintamerkki odottaa rasiassaan lopullista sijoituspaikkaansa.

Toinen puku tulee eri kankaasta, piirun verran paksummasta, villakankaisehkosta. Veikkaisin, ja mummi myös, että se materiaali tuo jonkinmoisia haasteita vielä matkan verrelle.

Minun haasteeni ovat toistaiseksi vähän eri luokkaa. Harmiksi en ottanut viereisestä tilanteesta kuvaa kaksi minuuttia aiemmin, kun työ oli vielä oikeinpäin. Näky oli säälittävä, ja vieläpä toistamiseen. Tein mitä huolellisinta (öh, niin kuin kuvasta näkyy...) työtä nukkeni jalkovälin kanssa, ja kaksi kertaa kävi niin, että onnistuin ompelemaan nuken takamuksen, etumuksen ja reidet nöyryyttäväksi ala-astekäsityötunnin tulosta muistuttavaksi klompiksi. Homman ongelma oli siis siinä, että nukella on erikseen   poikittainen takapuolikappale. Se roikkuva pussukka jotenkin aina tunki mukaan jalkoväliompeleeseen. Ja oli siinä myös se ongelma, että reisikappaleiden reunoissa oli käytännön syistä (käsitteekseni ei oma mokani vaan kaavassa oleva erikoisuus) erikokoiset saumavarat, mutta unohdin huomioda seikan.

En tohtinut yrittää, mitä kolmas ompelukerta tuottaisi tulokseksi, koska epäonnistuminen olisi aiheuttanut sen, että olisi pitänyt aloittaa kokonaan alusta, koska kangas ei olisi kestänyt enää purkamisia. Siispä siirryin vaihdantatalouteen: minä maalasin mummin nuken silmät, mummi ompeli minun nukkeni jalkovälin. Ei hänellä siinä kauaa nokka tuhissut, ja hyvä tuli. Ompelu on salatiedettä.

Vieressä kuva vartalon nykyisestä tilasta. Kääntöpuolta en kuvannut nyt tähän, koska rajansa kuvien määrällä ja koska nuken takapuoli (kirjaimellisesti) ei vastaa sitä, mitä Bebe-nukkien takamuksilta perinteisesti odotetaan. Nukkeparkani on lättänätakamuksinen (joku kumma saumavaravirhe minulta sekin). Mutta tuskin nukke siitä kärsii, koska on lättäniä takamuksia maailmassa ollut ennenkin. Ja sitä paitsi nukke on vielä ihan tyttö  vasta.

Seuraavaksi vartaloa odottavat sahanpurut ja käsipussukat. Sahanpurut ovat märkiä vielä, joten niiden kuivumista ennen nukkea ei oikein voi täyttää, koska  nuken vartalo löysistyy, kun sahanpurut kuivuvat ja menevät kasaan, ja ennen kaikkea koska ei huvita kokeilla, miten märät sahanpurut mätänevät tiiviissä kangaskodissaan.

Ja sitten alla kuvat toistaiseksi vielä Pseudo-Hittyn talvitakista. Takki on nappeja vailla, koska ruskeita nappeja (tuota kokoa) minulla on vain kolme. Eteen varmaankin tarvitsisin seitsemän ja taakse vielä kaksi. Vakionappikaupassani ei ole enää ruskeita mininappeja (ostin kaupan viimeiset kolme ruskeaa nappia itse asiassa tuota Pseudo-Hittyn hametta varten). Nyt mietin, massaisinko napit ja maalaisin ne. Ongelma on se, että maali ei välttämättä pysy napeissa, kun niitä räplätään auki ja kiinni...

Nappirivistöä odotellessa.

Aika söpö helma takissa!

Nimiehdotuksia Pseudo-Hittylle

On kyllä kummallista, miten makeanhimossaan voi syödä mitä tahansa karkkia. Vaikka karkin mausta tulisikin mieleen oksennus. Kaikkeen sitä alistuu.

Pseudo-Hittylleni on tullut jo nimiehdotuksia. (Ja yksi kielto olla kutsumatta viatonta nukkeparkaa Pseudo-Hittyksi.) Suosikkivaihtoehtojani etunimeksi ovat:

Amanda, Amelia, Anna, Annabelle, Bertha, Carrie, Cecilia, Ciciliana, Elisabeth, Eugenie, Maryce, Matilda, Milly, Mitelle, Poppie, Sallie.

Mikä nimi saa kannatuksenne? Tai nimiyhdistelmä? Ei tyttöparalla tietysti nyt vain yhtä nimeä ole! Ja sukukin pitäisi olla ihmisellä!

Nimivalinnan taustaksi kerrottakoon, että Pseudo-Hittyhän on löyhän historiallisen taustansa vuoksi ehdottomasti kotoisin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista. (Löyhä hänen historiallinen taustansa tietysti on, koska hän on Pseudo-Hitty eikä Hitty.) Aikakausi on pukeutumiskysymysten vuoksi välttämättä siinä 1850-luvun lopulla tai 1860-luvun alussa ja nuken kodin täsmällinen maantieteellinen sijainti on jossakin pohjoisvaltion pikkukaupungissa (jottei tarvitse lähteä sisällissotaa karkuun).