Ystävä

Ystäväni oli täällä. Sunnuntaina ehdittiin kahdessa tunnissa käymään läpi kaikkein akuuteimmat kuulumiset, siis eli kangasostokset, tilkkutyösuunnitelmat, nukenvaateompelukset ja nukkekodin muutokset. Maanantaina ystävän äidin luona oli ns. nuorison illanistujaiset. (Ah niitä lämpimiä voileipiä!) Silloin ehti vaihtaa henkilökohtaiset keittiöspykologiset kuulumiset. Ja eilen, tiistaina, pystyttiin keskittymään sitten olennaiseen, nimittäin tudor-taloni valojen paikkaan. Ja kaikkiin muihin tärkeisiin asioihin. Sain ohjeita tilkkutäkkien suunnittelemiseen ja ompeluun (tikkaa keskeltä kohti reunoja, pitäkää mielessä!), mietittiin tudor-talon asukkaita, syötiin välillä ruuneperintorttuja (ystävälleni ekat tortut 12 vuoteen, joten ajankohdan kanssa ei ollut niin nökönnnuukaa), mittailtiin kankaita ja jälleen suunniteltiin tilkkutöitä, pohdittiin ystävän viktoriaanisen pappilan (huom, nukkekoti) olohuoneen kokolattiamattoa, ja kun se oli ratkaistu ja meneillään oli kova pähkinä purtavaksi, nimittäin viktoriaanisen olohuoneen sohvakaluston verhoilun väri, soi ovikello.

Mikään ei ole muuttunut sitten lapsuuden: aina äiti tulee hakemaan kotiin kesken kivoimpien leikkien.

Minä jäin orpona kotiin, hassu tyhjä olo vatsanpohjassa. Ei ole mitään tietoa, koska näemme taas.

Piti laittaa tietokone ulvomaan ja alkaa katsoa BBC:n Emma-sarjaa. Onneksi mies tuli kotiin 20 minuutin päästä :)

Nyt pyykinpesukoneessa on kolmas satsi tilkkukankaita. (Aika vajaita koneita. Lohduttaudun sillä, että ne ovat pikapesuohjelmassa ja että aina muuten pesemme täysiä koneita.) Kun kaikki kankaat on pesty ja silitetty (toimestani), alan suunnitella ja leikellä niistä applikaatiota varten kuvioita. Ompelen teenläträysalusliinan. Siihen tulee ainakin lintuja, kukkia ja kroko. Sitten suunnittelen tilkuista torkkutäkin/pöytäliinan.

Työt kansankynttilänä alkavat kolmen viikon kuluttua, joten alkaa tulla kiire. Sitä ennen pitää hakea oppikirjat ja tutustua niihin ja ottaa selvää, missä mennään. Sen lisäksi pitää tehdä teenläträysliina, tilkkutäkki, tudor-talo valmiiksi, vanhaan taloon tiili-, kivi- ja lankkulattiat sekä etuseinä, väliseiniä, ovia, kerrossänky, katossänky ja petivaatteet (ristipistona ja tilkkutyönä), jonka lisäksi tietenkin pitää tehdä puolen tusinaa tai koko tusina nukenvaatteita, tädille ranteenlämmittimet (kutoen) ja saada valmiiksi pukuhistoriallinen kansioni. Lisäksi voisin varmaankin kirjoittaa jonkun suvun noususta ja tuhosta 3000-sivuisen eepoksen, tapiseerata (jos vuokranantaja suostuu) olohuoneemme, käydä entisöintikurssilla korjaamassa ja verhoilemassa sohvamme ja liittyä johonkin puolueeseen ja alkaa aktiiviseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Onneksi kädet eivät edelleen anna myöden maalata eivätkä lukea (paitsi telineellä, mutta kun se heiluu ja tekee merisairaaksi), joten on lukemisen ja maalaamisen verran vähemmän tekemistä tämän kolmen viikon aikana.

Arjen jännitystä

Poltin kieleni. Melkein joka toinen kerta kaakaota juodessani poltan kieleni. Sitä voi sitten aina arvella, että onkohan nyt se melkein joka toinen kerta, vai olisiko nyt se melkein joka toisen poikkeuskerta.

Nettiyhteys pätkii nykyään vartin välein. Joskus kyllä tiheämmin ja joskus se saattaa olla katkeamatta. Sekin on aika jännää, varsinkin jos on meneillään joku tallennusjuttu esim. sähköpostissa, jota on kirjoittanut tunnin ja oikolukenut kaksi (ja silti siihen voi jäädä sellainen virhe, jonka takia ei kehtaa ottaa yhteyttä vastaanottajaan enää ikinä uudestaa).

Ystävällä oli kaksi jotakin omatekemää arjen jännitystä. En muista toista, mutta toinen oli se, että maitoa pitää keittää kattilassa niin, että se kuohuaa reunoille saakka, mutta (tietysti) yli ei saa mennä.

Minullakin on omatekemä jännitys. Mikroaaltouuni pitää sammuttaa justiinsa ennen kuin se piippaa. Ruudussa pitää ehtiä olemaan ykkönen, ja sammutus pitää tapahtua juuri sillä hetkellä, kun ykkönen vaihtuisi nollaksi, jos nolla olisi. Vaan nollaa ei ole, on vain piippaus. Ja piippausta pitää välttää, koska siihen menee hermo. Mutta kuitenkin pitää huolella antaa asian olla mikrossa valitun ajan. Jos esimerkiksi olen tietoisesti valinnut vaikkapa kaakaon lämmitysajaksi (täysillä tehoilla) 1 min 52 sekuntia, miksi antaisin kaakaon olla mikrossa vain 1 min 47 sekuntia? Tai 1 min 51 sekuntia? Ei. Päätöksessä pysyä pitää.

Longjingiä lasikannulla läträtessä

Lasikannulla hauduttamisen ilo: Siinä aina joku kimmeltää, tiivistyneet huurupisarat tai lasi tai vesi tai valo lehdissä. Lisäksi kannulla on unelman loistavaa kaataa. Vesi valuu kannun nokasta ulos suloisena yhtenäisenä vanana, sen melkein tuntee, miten kiinteä ja jännitteinen vana se on. Eikä kannu pissi sitten yhtään. Ei lainkaan.

Maaginen gaiwan

Saanko esitellä. Maaginen lintu-gaiwanini, jossa longjing ei voi epäonnistua:

Tässä alla olevassa kuvassa on kaikki gaiwanini. Pienimmän veli toi halvalla Tukholmasta pari vuotta sitten. Lintu-gaiwanin ja sinivalkoisen gaiwanin täti toi Kiinasta. Maagisen sain tuliaisiksi, se oli kuulemma niin halpa, vaikka onkin käsin maalattu. Sinisestä maksan, koska se ei ollut ihan halpa. Mutta sepä onkin ohuen ohutta ihanaa posliinia, ja tietysti käsinmaalattu sekin.

Ja seuraavaksi esittelen lasisen teekannuni ja sen sateenvarjosihdin. Minulle tulee tuosta sihdistä mieleen aina Cherbourgin sateenvarjot. Ihme ettei Maija Poppanen, se olisi enempi normaali assosiaatio minun päässäni.

Kannu painaa tuskin mitään. Se on kevyt kuin kirjekuori ja kaataa teen kuin unelma. Tässä seuraavassa kuvassa esittelen sen mittakaavan kera. Kuvassa esiintyy myös pieni oolong-kuppi. Lasikannusta saa joko kaksi desin kupillista tai sitten neljä tai viisi tuollaista pikkukupillista, jotka ovat siis sosiaalisia kuppeja ja sopivia teenmaistajaisiin. (Puolen desilitran kupillinen on oikein hyvä annoskoko siinä tapauksessa, kun teetä juodaan vaikka viittä sorttia ja jokaisesta useita haudutuksia.)


Ja lopuksi haluan välttämättä esitellä koko astiastoni. Tällainen esittely on melkein kuin saisi keittää ystäville teetä.


Kuvassa siis gaiwanit sekä lasikannu vihreää, valkoista ja oolongteetä varten. Valkoinen kannu on mustaa teetä varten. Siinä oli metalliläppäkansi, jonka ruuvasin irti, sillä metallikannesta ei voi nuuhkia teen tuoksua. Pieniä juomakuppeja on vasta yksi, isompia kuppeja (takarivissä) on vierasystävällisesti kuusi. Mustan teen nauttimiseen on kaksi laakeaa kuppia. Muumi-mukeista sujuu aamupalan maitoteen ja yrttijuomien litkiminen. Mutta herkkumustat teet pitää juoda herkullisista ja siroista ja tuoksut nenään höyryttävistä kupeista.

Lisäksi meillä on vielä kolme isoa posliinikannua, jotka ovat vähän turhankin isoja, paitsi jos keittää porukalle iltasella rooibosta. Joskus tulevaisuudessa hankimme varmaankin vielä savikannun. Oolongille. Mutta sellaista pitää harkita huolella. Joten näillä mennään, ja iloisena mennäänkin.

Paluu asiaan

(Kuvassa Husqvarna Emerald 183, Erittäin Rakas Ompelurulla, uudet kankaat, The Map Book, keskeneräiset helmityöt ja hame sekä perheemme uusin asukas, kettu. Kuvassa on hyvä tilanne. Ihanteellinen suorastaan.)

Asiaanpaluu tapahtui pari viikkoa sitten ja blogissa se tapahtuu nyt. Edelleen olen ajoittain käsipuoli, joten pidemmittä puheitta. (Säästelen vieläkin käsiäni, ja käytän niitä mieluummin näpräämiseen kuin näpyttelemiseen. Näprääminenkin tapahtuu kera venyttelyjen, jumppaamisen, taukojen, välipäivien ja paniikkien, että eikä, joko taas alkaa vihloa. Mutta näprääminen sentään tapahtuu!)

Punainen tudor-puku on saanut koristehihat, kaula-aukon koristekirjailun koko kaula-aukkoon, alushamepitsin ja aluspaidan hihojen pitsit sekä uusiksi kootut helmet. Musta tudor-puku on saanut alushamepitsin ja helmikoristekirjailuja. Hiusverkkokin tuli närpättyä.

Ompelin tudor-aluspaidan tähän seuraavaan kokonaisuuteen, kun keksin, että siskon tekemästä samettihameesta saa satuprinsessahameen lisäämällä valkoisen paidan sen alle. Paidan hihat ovat pitsittömät ja loppuvat ranteeseen sulkeutumalla. Eli hihojen alle on tyngetty koristeeksi viktoriaaniseen asuun tekemäni mansetit. Neitokaisen kruunua väsäsin sen ajan, mitä Yle Areena lähetti vaalilähetystä päivänä, jona Sauli Niinistö valittiin seuraavaksi presidentiksi.


Vaalien aikaan tuli tehtyä muitakin koruja. Tässä joitakin (ja kruunu uudemman kerran):

Edelliset (plus kolmet tuplahelmet ja yhdet tavalliset helmet, pari tiaraa sekä tusinan hiuskoruja ja riipuksia) tehtyäni ongelmaksi muodostui se, että nukkeneitosillani ei ollut vaatteita koruihin. Siispä ompelin (siskon inspiroiman mallin mukaan) ensimmäiseen hätään tämän:


Työn alla on toinenkin tanssiaisleninki (se näkyi ensimmäisessä kuvassa), joka on vielä pitsejä, nauhoja, ruusuja ja tyllialushametta vailla. Sen sijaan valmiiksi saakka ehti ohituskaistaa pitkin samettileninki, jonka suhteen minulla on siskoille helppo kysymys. Kenen inspiroima?


Ja kolmasosapisteen vihje:

Yksikätisiä kirjoituksia nro 2

On tärkeää lakaista lumet portailta heti kuin mahdollista.

On tärkeää katsella pilviä silloin kun niissä on katseltavaa.

Yleensäkin on tärkeää katsoa välillä ylöspäin. Siellä voi näkyä lintuja tai ukkospilviä (ei talvella) tai lentokone, joka näyttää putovan paikallisen paloaseman päälle, tai sitten jotakin muuta (usein katto, taivas tai puita).

On tärkeää myös katsoa jalkoihinsa (edessä voi olla esteitä, esim läppäri - toiset pitävät läppäreitään keskellä lattiaa, olen tuntenut sen varpaissani).

On tärkeää kuunnella Beethovenin pianosonaatteja.

Erittäin tärkeää on jumpata ja venytellä. Yhtä tärkeää on osata lopettaa ennen kuin aiheuttaa jumppaamisella ja venyttelemisellä tuhoa itselleen (tai jopa ympäristölleen).

On tärkeää äänestää vaaleissa.

On tärkeää niistää nenä ennen kuin tilanne näyttää liian nololta (joskus ei ehdi).

On tärkeää juoda teetä tai jotakin muuta josta nauttii (mutta alkoholia kohtuullisesti, huom.).

On tärkeää osata arvostaa laadukasta trilliä.

Tärkeää on paitsi arvostaa ruokaa myös syödä sitä.

Tärkeää on ystävyys. Ja kartat. Ja ystäviltä saadut kartat. Ystävyys on tärkeää ilman karttojakin.

Hiljaisuus on tärkeää.

Kauppalistan laatiminenkin on tärkeää, jos on huono muisti tai tosi paljon hankittavia asioita.

On tärkeää osata lopettaa listaaminen ajoissa.

Yksikätisiä kirjoituksia nro 1

Maailma kuulemma loppuu tänä vuonna!

Minulla on kannussa pöhisemässä formosalaisen Hong Shui -oolongin 7. haudutus. Annan lehtien olla siellä ehkä noin 20 minuuttia, koska vesi on haaleaa. Oli se aluksi lämmintä, muttei pieni määrä vettä kauaa pysy lämpimänä. Eka haudutus teestä oli raikas ja keveä, toka täyteläinen, kolmas tummemmasti täyteläisempi kera pitkän jälkimaun, neljäs epäonnistui, viides oli pehmeä, kuudes perusoolong. Katsotaan millainen tulee seitsemännestä. Yritän virkistävää ja pehmeää (mutta voi kyllä tulla vetinen vain).

Ei minulla muutakaan tekemistä ole.

Saan ehkä lauantaina lasikannun, ihan pienen, melkein vain kaksidesisen. Sitten on kuin olisi telkkari, kun katselen aukenevia teelehtiä kannussa.

Minulle on kaksi ihmistä jo ehdottanut tekemiseksi ajattelemista. Se on minusta tosi hyvä idea. Valitettavasti kuitenkin joku paikkaa, esim. sääri, alkaa heti melkein kutista, kun istun aloilleni ja yritän ajatella. Ja ajatukseni eivät ole yhtään kiinnostavia. Vain tyyliin, että pitäisi pestä lattia pesukoneen alta - koska voin jatkaa portfolion laatimista - mitä jos söisi jotain - tulisiko radiosta just nyt jotakin kiinnostavaa vaikka minuutti sitten ei tullut. Yhtenä hetkenä sitten yhtäkkiä ei tarvitse ajatella, kun vaikkapa harakka tulee kipittelemään piha-aidalle keittiön ikkunan pieleen ja sitä unohtuu katselemaan sen untuvaista ja hohtavanvalkoista masua, josta ulkonee kaksi omituisella mutta harakalle ominaisella tavalla kiinnittynyttä jalkaa, jotka liikuttavat harakkaa toimivannäköisesti ja jopa huvittavasti. Harmillista kyllä, ns. harakkahetkiä ei mahdu montaa yhdelle päivälle. Jos yhtäkään. Mutta sitten kun semmoinen sattuu kohdalle, ei voi olla muuta kuin iloinen!

Ei voi olla totta! Seitsemäs haudutus on uskomattoman makea ja hedelmäinen!

Käsipuolisuus jatkuu. Tulehdus on ohi, mutta tekeminen kipeyttää käden tehokkaasti melkeinpä heti. Seuraava etappi on tammikuun lopussa, silloin testaan taas, että voisinkohan palata normaalitoimintoihin. Siihen saakka keittelen teetä (ellei tule kutsua kouluun) ja jatkan ajatteluharjoituksia.

Kuulemiin ensi vuonna

Tämä on nykyisin kai terveysraportointiblogi :)

Olkavaiva piinaa ja leviää, tänä vuonna siitä on turha kuvitella pääsevänsä. Eikä välttämättä alkuvuonnakaan. Kunhan helppaisi niin, että saisi taas edes luettua mukavasti. Vaiva on levinnyt niskaan tulehduksentapaiseksi, eikä staattinen eteensäkatsominenkaan (lukeminen, leffojen katselu) enää kelpaa asentovaihtoehdoksi. Alas katsominen on edelleen ehdottomassa pannassa, joten alkaa jäädä tekemiset vähiin... Nyhrääjällä on edessä enää vain yksi tuskallinen vaihtoehto: liikkuminen ja venyttely (ei niskan ja olkien). Hah. Siitäs sain.

Kirjoittelen seuraavaksi mitä todennäköisimmin 32-vuotiaana ja 9 vuotta aviossa olleena.

Mahd. lyh. ilm.tap. ets.

Mietin, että olisi kätevää, jos kykenisi ilmaisemaan itseään nyt lyhennetysti ja näpyttelyä säästäen, esim. näin:

Ei mit. tärk. asiaa. Ei sitä p. lyh.kirj. mitenk. auta rakent. its.ilm:n tuott. Tiet. tätä voi yritt. kehitt., mutta ymm., että ei kann. t. edes kyk. Ainak. näillä kyv. Menen syöm. kasv.l-gnea.

Voihan apua.

Itsenäisyyspäivänä

Nyt minun pitäisi polttaa sinistä kynttilää, syödä Fazerin Suomi-konvehteja, kuunnella Finlandiaa ja lukea Vänrikki Stoolin -tarinoita, Maamme kirjaa tai Koiramäen Marttaa ja Ruuneperia. Mutta en taida tehdä noita asioita. Ainakaan samanaikaisesti. Nyt syön konvehteja. Aamulla poltin kynttilää. Finlandia on minusta alakuloinen teos, joten en ala sitä kuunnella ainakaan nyt, illan alkaessa hämärtää kello 14:54, ettei tule melankoliaa. Koiramäen Marttaa ja Ruuneperia voisin lukea. Siinä on niin hyvä se aukeama, jossa Saarijärven Paavo perheineen nääntyy. Suosittelen sitä aukeamaa! Ei maa päällään kanna henkistyneempiä ja nälkiintyneempiä koirahahmoja!

Minun pitäisi suunnitelma A:n mukaan olla nyt kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa laulamassa Maamme-laulua ja maakuntalaulua ja syömässä kohta pitopöydästä. Jäin kotiin kuitenkin öllöttämään, että hiipivä flunssa ei ehdi hyökätä vielä. Huomenna haluaisin olla terve, että voin käydä vastaanottamassa osteopaattista hoitoa tähän vaivaiseen itseeni. (Kädellä pystyy tekemään jo vähän yhtä jos toistakin, muttei edelleen tätä eikä piirtämistä.)

Jos ne eivät laula siellä kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa maakuntalaulua, pitää laittaa valitus kulttuurilautakunnalle ja kirjoitus paikallislehteen. Ehdottomasti. Onneksi on urkkija paikalla kertomassa, laulettiinko vai ei!