tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluaskarteluja, osa 1

Tykkään kovasti jouluaskartelemisesta. Paha vain, että tykkään siitä vasta noin viikkoa ennen joulua. Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun alkaa tehdä niin, että jatkaisin joulukorttien tekemistä joulupäivästä loppiaiseen ja lähettäisin ne sitten seuraavana jouluna. Tänä jouluna ehdin saada valmiiksi yhdeksän korttia itsekseni ja viisi yhteistyössä ystävän kanssa.


Arthur-neiti oppi vasta 15-vuoden kypsässä iässä, että paperit on tarkoitettu kissojen makuualustoiksi.



Tämmöisiä joulukaapelitettuja peuroja onnistuin tekemään seitsemän kortin verran.


Askarteluajan rohmaisi kaksi vähän isompitöistä korttia. Sanoisinko, että en suosittele tätä talokortin mallia kenellekään ensi joulun kortti-ideaksi. Siis 80 kertaa toistettavaksi. (Tai sitten pitää laittaa hihat heilumaan heti tammikuun alussa.)



Edellinen kuva ja tämä kuva demonstroivat blogosfäärin askartelukuvia. Paitsi että tässä on rajaus pielessä ja viineri on kaloripommi, eikä se ole edes itse leivottu.



Todellisuudessa askartelu näyttää tältä. (Lattia viiden neliömetrin alalta täynnä kartonkirullia ja -silppua.)



Joskus kissaseuralainen voi vaikeuttaa askartelua. Se voi myös kävellä juuri  huolella pursotetun kimalleliiman yli.


Kissa voi myös tykätä hautoa kaikkein tärkeintä askartelupaperipinoa. Arthur vahtii tässä ilmastonmuutoshenkistä joulukorttia, jonka lähetin ystävälle viimeisteltäväksi (maisema sai häneltä koristeeksi muun muassa jouluisen mustan auringon).


Keksin ystävän Facebookista tällaiset kirjanpaikkavahdit. Piti sitten kaikessa kiireessä askarrella muutama kirjanmerkki järsimään ihmisten kirjojen sivuja. Ohje löytyy täältä.



Nämä ajatuksia herättävät joulukortit on tehty etäyhteistyössä ystävän kanssa. Minä tein kahden kortin pohjat ja  postitin ne hänelle viimeisteltäviksi, hän teki näiden kolmen kortin pohjat ja lähetti ne minulle viimeisteltäviksi. Eli näissä taiteellinen työ on ystäväni aivoista. Minä lisäsin vain joulunokkosen kaveriksi sian, tonttulakin ja koristeet, jouluzeppeliiniin ripustin sian ja tein alle kaupungin, jouluelefantille tein ratsastajan.







1 kommentti:

  1. Vau mitä askarteluja! Ihania kortteja erityisesti. tota paperin leikkelyjuttua voisin soveltaa oppilaidenkin kanssa.

    VastaaPoista