torstai 2. lokakuuta 2014

Tilkktäkkiprojekti numero 2

Olen ihan tohkeissani Irlannista tuomistani kankaista. Joka välissä pitää pysähtyä häpläämään niitä ja katselemaan niiden värejä ja kuvioita. Ensin en meinannut malttaa alkaa leikata kauniita suikaleita palasiksi, mutta nyt olen pilkkonut erissä jo vähän yli puolet. Erisävyiset neliöpinot ovat onneksi ihan yhtä houkuttelevia kuin kauniit suikalerullat.

Aloitin saksimalla jokaisesta suikaleesta puolet (se on kahdeksan neliötä suikaletta kohden, koko suikaleesta siis tulee 16 tilkkua). Hoksasin onneksi melkein heti, että kannattaa leikata kolme suikaletta päällekkäin. Se nopeuttaa tietysti, mutta leikkaaminen on myös helpompaa, kun saksittavana on vähän tiiviimpi kangasmassa eikä kevyt lärpäke. Nyt kun minulla on jokaisesta väristä tilkkuja, alan testisommittelun. Kunhan saan olkkarin pöydän tyhjäksi. Se tyhjenee, kun mieheni lähtee kummipoikaa moikkaamaan. Tulee sommitteluilta tänään! (Huom, mieheni ei esim. makaa olkkarin pöydällä, vaikka edellisestä niin voi ehkä käsittää. Hän käyttää pöytää ihan tavallisissa toimenpiteissä, niin kuin muistiinpanojen kirjoittamisessa.)


Kankaat ovat Modan Lady's Album -sarjaa. Vaaleanpunainen suurempi kangas tilkkurullien alla on sekin Modan kangas. Sitä käytän boordina tai taustakankaana tai jonakin. Riippuu täkin mallista.

Laitan nyt näitä kangaskuvia tänne, että kaukoihmiseni näkevät, millaisia kivuuksia nämä ovat. Ensin karsastin vähän joitakin kuvioita. Jotkut näyttivät pappakalsareilta tai pappakravateilta, mutta nyt kun olen riittävästi käsitellyt jokaista kuviota ja väriä, tykkään kaikista. Kullakin on oma paikkansa maailmassa. Kyllä niin.

Nämä isokuvioiset nyt vain ovat ihania. Eikö olekin huikeat värit!

Alan päästä ymmärrykseen siitä, että joskus kissat haluavat huomiota millä hinnalla hyvänsä.

Sommittelun esisommittelua. Taidan päätyä tämänsorttiseen kuvioon täkin keskelle. Sitten joskus, kun olen kehittynyt seuraavalle asteelle, voin kokeilla jotakin monimutkaisempaa. Mutta toistaiseksi on hyvä pitäytyä torkkutäkkikoossa ja simppeleissä neliöissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti