Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 2: Yleiskatsaus vuosiin 1810–1873

Kerroin edellisessä blogitekstissäni, mistä minulle syntyi idea tähän muotiopassarjaan. Tiivistettynä kyse oli tästä. Kirjan kansikuva ajoittuu väärälle vuosikymmenelle:

Kuvakaappaus Metropolitan-museon sivuilta.

Aluksi ajattelin verrata vain vuosien 1860 ja 1870 muotia, mutta sitten, kuten minulle aina käy, homma paisui. Onnistuin lopulta sentään rajaamaan ajanjakson suunnilleen vuodesta 1810 suunnilleen vuoteen 1873. (Myöhemmin haluaisin laajentaa perspektiiviä renessanssista empireen ja toisaalta 1870-luvulta 1920-luvulle. Mutta kaikka aina voi haluta!) Tämän pukudraamamuotiopasidean alkusyystä johtuen päädyin etsimään kuvia pelkistä ilta- ja tanssiaispuvuista. Koska tarkoituksenani alunperin oli esittää, miten tiettyä noin vuodelta 1860 olevaa kuvaa ei voinut mitenkään sotkea vuoden 1870 muotiin, piti vertailukuvat olla niin sanotusti samaa genreä. Tarkoitan, että on loogista verrata yhden aikakauden tanssiais- tai iltapukua toisen aikakauden tanssiais- tai iltapukuun eikä vaikka aamutakkiin. Ajatuksissani kuitenkin on, että voisin täydentää tätä muotiopasta seuraavissa osissa muutamalla kävelypuvulla. Sillä eiväthän pukudraamat koostu pelkistä tanssiaisjaksoista!

Ja nyt asiaan. Yleiskatsaus. Pedagoginen ajatus on, että tästä voi napata päälinjat ja ideat, jonka jälkeen kuvaähkyiset seuraavat osat on ehkä helpompi sulattaa. (Minä en kyllä tiedä, kuka tämän pedagogian kohteena edes on. Ne jotka ovat kiinnostuneita aikakausipuvuista osaavat nämä jutut. Ja ne jotka eivät ole kiinnostuneita, eivät ole kiinnostuneita.)

Ja nyt se yleiskatsaus. Aloitetaan piirtämästäni aikajanasta (kts seuraava kuva). Olen pyrkinyt karsimaan sen mahdollisimman selväksi ja havainnollistavaksi. Sellaiseksi että siinä näkyy puvun päälinjojen muutokset. Ja ne päälinjojen muutoksethan ovat tässä tarkastelujaksossa:

Vyötärö. Se lähtee valumaan alaspäin. Eihän se tämän aikajanan aluksi edes ole vyötäröllä vaan enemmänkin kainalossa. 1840-luvulla vyötärön linja on alimmillaan. Sitten se hissuksiin nousee. Muttei enää sentään kainaloon, vaan ihan vain vähän.

Hihat. Ne ovat aluksi pienet. 1830-luvulle tultaessa ne ovat isot. Sitten ne löpsähtävät alas. (1840-luvulta lähtien juhlapukujen hihat eivät ole erityinen aikakaudentunnistustekijä.)

Helma. Levenee. Levenee. Leeeevenee. Levenee naurettavan isoksi ja samalla tulee takapainoa. Sitten takapaino alkaa vahvistua ja helma alkaa laskeutua edestä suorempana. 1870-luvulle tultaessa hameen takapuolelle kertynyttä painoa, joka kirjaimellisesti on takapuolen kohdalla, kutsutaan turnyyriksi (englanniksi bustle).

Puvun päälinjojen muutokset vuosina 1810–1873. Minun ikioma piirrokseni.

Seuraavaksi puvun päälinjojen muutokset ihan oikeiden museopukujen kuvien kautta.

Vasemmalla ja keskellä: Metropolitan-museo. Oikealla: LACMA, Los Angeles.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärölinja laskee rintsikkalinjasta vyötärön kapeimpaan kohtaan. Eli kun näette aikakausipuvun, jossa vyötärö on jossakin kainalon ja  vyötärön välillä mutta joka ei selvästikään ei ole jostakin ennen vuotta 1500, osutte melko varmasti oikeaan, jos veikkaatte puvun sijoittuvan vuosien 1800 ja 1830 väliin. (Kainalovyötärömuotihan alkoi jo siinä 1800-luvun alussa. Itse asiassa himpun verran edellisen vuosisadan puolella.  Vuoden 1820 nurkilta lähtien se alkaa hilautua alas. Ihan siihen saakka, että päästään hiphop-housuihin. Apua. Anteeksi. Huono vitsi.)

Hihat ja helma molemmat kasvavat. Kuvasta puuttuu vähän välimuotoja, mutta kuten näette, uusimman asun hihat ovat jo isommat. Eivät mammuttimaiset (mikä oli mahdollista alkaen vuodesta 1830), mutta isot. Kuvasta ei näy, miten keskimmäisen mekon helmassa on enemmän volyymia kuin vuoden 1810 asussa, koska volyymi on kerrytetty taakse.

Koko sarja: Metropolitan-museo.

Vyötärö. Hillitysti-hallitusti se laskee.

Hihat. 1830-luvulla sen kangasmäärä saavuttaa kasvun huipun. Ensin se huippu on olkapään jatkeena isoina puhveina. Sitten kangasmäärä ei-hillitysti-hallitusti löpsähtää alas ja vähenee.

Helma. Hissuksiin levenee.

Lähteet merkitty kuviin.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärön linja on alimmillaan 1840-luvulla. 1870-luvulle tultaessa se on lievästi noussut, mutta pysyttelee vyötärön tienoilla kyllä.

Helma.  Levenee edelleen aina 1860-luvun puoliväliin asti. 1820-luvun lopusta lähtien helma laskeutuu tasaisesti vyötärön ympärille, 1860-luvulla alkaa symmetria hajota ja lopulta helman volyymin paino on takana.

Sitten jokunen kuva demonstroimaan, miten näitä asun muotoja on saatu aikaiseksi muutenkin kuin puvun kangasta leikkaamalla. Ensinnäkin kureliivit (englanniksi stays) tai korsetit (katso sanojen kiemurat täältä). Näin sitä vyötäröä on muokattu. Ei kaikin osin kovin mukavan näköistä:

Metropolitan-museon sivuilta.

Hihat kasvoivat 1830-luvulla niin suuriksi, että niiden kangasmäärä tarvitsi kannatteluapua. Mikäs siinä. Kätevää, mutta nykyihmisen silmiin kyllä ihan pöhkön näköistä:

Puhumattakaan vannehameista eli krinoliineistä. Eivätpä nekään mitään estetiikan ihmeitä olleet:

Vasemmalla Monet'n maalaus. Lähde Wikipedia.

Mone't naisia puutarhassa kuvaavassa maalauksessa näkyy mielestäni hauskasti tuo 1860-luvun puolivälin krinoliinin linja. Alla  olevassa kuvassa näkyy, miten krinoliinin muoto muuttuu, kun tullaan kohti turnyyrien aikaa. 1860-luvun lopussa hökötys on kaventunut ja tehnyt takamuksen päälle telineen (vrt polkupyörän tarakka). Tämä teline yhdistettynä puvun kankaan käyttöön on nyt se turnyyrihomma.

Ja nyt palaan siihen alkusyyhyn koko tälle yhtäkkiselle blogikirjoittamisinnolleni. Se väärä kansikuva ja hämmennys siitä, miten on mahdollista sotkea niin ilmeisen erilaiset tyylit. Mennään kolmen kuvakollaasin kautta pikkuriikkisen syvemmälle vielä tässä yleiskatsauksessa, jotta saan käsiteltyä kansikuvatraumani pois päiväjärjestyksestä. Eli lopuksi esittelen 1860-luvun ja 1870-luvun asujen  linjoja vielä havainnollistamalla puvun helman leikkausta ja laskeutumista.

Janet Arnold: Patterns of Fashion 2. Englishwomen's dresses and their construction c. 1860–1940

1860-lukua edeltävinä vuosikymmeninä asujen helman kangasmetrit jakautuvat tasaisesti vyötärölle. Helmakappaleet ovat suorakaiteen muotoisia (helmaa ei ole ommeltu yhdestä pitkästä suikaleesta, sillä niin pitkää suikaletta ei ole olemassakaan – kangaspakan leveyskin sitä paitsi oli ennen lyhyempi). Näistä syistä (plus alushameviritelmistä) johtuen pukujen helmojen profiili on  kellomaisen pehmeän pyöreä (kts kuvakollaasi, jossa vuoden 1840 ja 1850 museoasut).

1860-luvulle tultaessa homma muuttuu ja alkaa evoluutio kohti ankkamaista turnyyritakamusta. Muutoksen lähtökohta on varovainen (kts ylläolevan kuvakollaasin vasen yläkulma). Kyseisen hameen helma on ommeltu pitkulaisesta suorakaiteesta (joka on saatu tietysti yhdistelemällä kapeampia suikaleita), jonka ylä- ja alareunaa on lievästi muotoiltu niin, että helma on edessä vähän pidempi kuin takana. Kangas on laskostettu syvin laskoksin tasaisesti vyötärölle. Lopputuloksena kuvan asun runsas hameenhelma, joka on takaa hivenen laahusmainen.

Kollaasin yläoikealla näkyy pientä muutosta. Helman etu ja sivukappaleet ovat aavistuksen verran kiilamaisia (alaspäin leveneviä), takana helma on tasalevyisistä kappaleista. Helma on edestä selvästi lyhyempi kuin takaa ja kangasta on runsaammin takana ja sivuilla kuin edessä. (Huomatkaa muuten miten helma laskeutuu vyötäröltä loivemmin verrattuna kellomaisiin edellisten vuosikymmenten hameosiin.)

Kollaasin alavasemmalla olevaa kuvaa on helppo lukea. Helma on pykätty kiilamaisista kappaleista ja paino on aivan selvästi takana. Kangasta on vöytäröllä vähän, alhaalla paljon. Helma laskeutuu edestä melko suoraan.

Ja sitten päästään viimeiseen kuvaan. Tässä voisi lainata Monty Pythonia ("now for something completely different"). (Lainasinkin! Mutta sulkeissa!) 1870-luvulle tultaessa koko naisihmisen päälle puettava asuhökötys näyttää aivan erilaiselta kuin 10 vuotta aiemmin. Se myös tietenkin rakentuu hyvin erilailla. Ja tässä sanallinen selvitys kollaasin esimerkistä. Helman etukappale on jotakuinkin suorakaidemainen, se laskeutuu suorana alas, se on leikattu vyötäröltä istuvan kaarevaksi. Sivukappaleet ovat kiilamaisia (ei kovin jyrkästi) ja alhaalta kaarevia. Takakappale on massiivinen ja laahusmainen (yhdistetty kapeammista palasista). Kaiken kangasmäärän volyymi on suunnilleen takamuksen päällä. Alemman helman päällä on viuhkamaisehkoista paloista koottu päälihame, jonka sisäsaumoihin on ommeltu narut, jotka solmitaan piiloon vyötärölle, niin että kangaspaljous ihan oikeasti laskostuu takamuksen päälle. Kun siihen paikkaan nyt ilmeisesti haluttiin niin paljon kangasta kuin mahdollista.

Tässä päänsäryn helpotukseksi (tai sitten lisäämiseksi) visuaalista informaatiota:

Norah Waugh: The Cut of Women's Clothes 1600–1930

Ylemmässä kaavassa (joka vastaa vähän edellisen kollaasin kakkosesimerkkiä) yhteen liitetyistä helmakappaleista tulee vielä aavistuksen suorakaiteenomainen pitkula, vaikka paino keskittyykin selvästi jo taaemmas. Alemman kaavan vasemmalla sivulla on päälihameen kappaleet, oikealla sivulla alemman hameen kappaleet. Kun ottaa huomioon, että alemman helman takakappale (tuo kaikkein isoin ja suorakaidemaisin pala) leikataan taitteelta (eli se on lopulta kaksi kertaa niin leveä kuin kuvassa), tulee selväksi, miten paljon enemmän kangasta on takana kuin edessä.

Siinä oli konkretiaa, miten aivan todella erilaisesti nämä kahden eri tyylin helmat rakentuvat. (Ja tässä oli siis puhe vasta helmoista. Ei materiaaleista, koristefrilloista, kaula-aukoista saati kampauksista.) Vastaavalla tavalla voi tietysti lähestyä minkä tahansa ajanjaksojen asuja. Kaavojen avulla muutokset hahmottuvat ihan eri tavalla kuin maalausten tai valmiiden pukujen kautta.

Ja sitten lopuksi vielä siitä, miten nämä helmat käyttäytyivät käytännössä. Mallina poseeraa Tanskan prinsessa Dagmar eli Venäjän tsaarinna Maria Fjodorovna.

Ideanani tässä on esittää, miten varhaisemman asun helma laskeutuu  vyötäröltä runsaasti yltympäriinsä. (En ole ehkä ikinä ennen käyttänyt sanaa 'yltympäri'.) Kun kyseisen kostyymin kanssa istahtaa alas, tapahtuu ihastuttava puff (jonka haluaisin omakohtaisesti kokea) ja kangas leviää kaikkialle.

Kun taas! Mitä tapahtuu turnyyrihelmalle, kun henkilö istahtaa? Kuten näkyy, takana on tavaraa, edessä on kapoisaa. Helma melkein vähän pingottuu polvien ympärille. 

Josta päästään tähän:

Toudouze, n. 1860. Kuva Metropolitan-museon sivuilta.

Jos joku nyt sanoisi, että voihan nämä kuvan neidot olla peräisin vuodelta 1870, että voihan heillä olla turnyyrit, että kun se taakse kertyvä kangasmäärä kertyy taakse, niin eihän se näy, koska se on takana ja nämä neidot tässä kuvassa näkyvät edestä, me voisimme vastata ystävällisesti edellisten valokuvien ja kaavojen ja piirrosten ja koko blogitekstin valossa, että anteeksi mutta kyllä se näkyy edestäkin, onko asu turnyyrimuodin ajalta.

Näin. Nyt olen saanut asian sydämeltäni. Luulen että enää en näe painajaisia tästä aiheesta.

Bonuksena vielä aikajana silhuettikuvana. Nyt kun olen vääntänyt asiaa rautalangasta (olenko?) ja pedagogiani on uponnut sydämiin asti, kaikki sanovat ooooh ja katsovat kuvaa innoissaan.

Ikioma piirrokseni.