Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 3: 1800–1820

Ikioma kuvitukseni.

Varoitus! Obs! Achtung! Warning! 1) Helleaivot. Oikoluin kolme kertaa. Pelkään että joukkoon jäi silti kauheuksia. Olkaa armolliset. 2) Tämä on pitkä.

Tässä on varmaan tullut sanomattakin selväksi, että muotioppaani rajautuu pelkästään naisväen pukeutumiseen. Kuka miesten muodista nyt muka välittäisi? (No minä, esimerkiksi. Mutta se vaatii aivan oman perehtymisensä, ja minulla tieto aiheesta hipoo nollaa.) Toinenkin rajaus on ilmeinen: en ole bloggaamassa muusta kuin vauraamman väen pukeutumisesta.

Nyt kun nämä reunaehdot on tehty selväksi (vaikka olivathan ne selvät jo ennen kuin niistä sanoin), siirrytään 1800-luvun alkuun. Napoleon marssi pitkin Eurooppaa ja Beethoven omisti hänelle sinfonioitaan (no, yhden) ja sitten veti omistuksensa pois, Jane Austen kirjoitti minkä kerkesi, skandaalimainen valssi levisi Euroopassa ja naisväki pukeutui niin järkyttävän paljastavasti, että seuraavan yli sadan vuoden ajan naiset eivät millään kyenneet vastaavaan shokeeraamiseen ennen kuin hipit polttivat rintsikkansa. Ja tämän virkkeen kirjoitettuani minun pitäisi varmaan etsiä tietolähteistä, että mitä oikeasti on tapahtunut milloin ja mitä oikesti ylipäätään on tapahtunut.*

Tämä muotioppaan osa käsittelee ylimalkaisesti (muahhahhaahhaaaa – niin luulin kun aloitin! että pikaiseen vähän jotakin kasaan)  1800-luvun kaksi ensimmäistä vuosikymmentä, vaikka itse piirtämäni aikajana alkaakin vuodesta 1810. Muodin muutokset harvemmin ovat tapahtuneet naps yhdessä yössä kaikkialla. Ne tapahtuivat päällekkäin, ja eri suunnilla Eurooppaa oli muodissa omat leimansa. Tässä kaksi syytä sille, minkä vuoksi pitäydyn muotioppaassani yleislinjoissa. Kolmas syy on se, että en minä oikeasti osaa käytännössä erottaa tyyliin vuoden 1808 ja 1813 asuja tai englantilaisia ja saksalaisia asuja toisistaan. Enkä minä oikeasti tiedä näistä juuri mitään oikein kunnolla. Eli. Muotioppaani idea on vain saada riippukeinussaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa kesälukemisena ahmivalle henkilölle syntymään jonkinlaiset mielikuvat siitä, minkälaisissa hepeneissä Austenin sankarittaret kulkevat. Toisaalta tarkoitukseni on auttaa televisiota katsovien pukudraamojen ystäviä bongaamaan tämä aikakausi. Tosin tämä aikakausi on juuri se, jonka lähes kaikki erehtymättä osaavat bongata, niin että periaatteessa tuhlaan aikaani tässä parhaillaan.

Puhun tässä jutussa koko ajan empirestä, mutta joku pikkutarkempi ehkä puhuisi pikkutarkemmin. Wikipedia kertoo, että:

Direktoriokauden aika: 1795–1804

Empire:1804–1815

Regencytyyli: 1811–1820/30
Eikö olekin helpompi puhua vain empirestä, jooko?

Kirjoja (ja niihin perustuvia leffoja ja tv-sarjoja) tältä ajalta on esimerkiksi Tolstoin Sota ja rauha, Austenin melkein koko tuotanto ja Thackeraryn Turhuuden turuilla (Vanity Fair – josta juuri nyt muuten löytyy uusi tv-versio Areenassa).

Ja sitten.

JOHTOLANGAT

- vyötärö ei ole vyötäröllä vaan häkellyttävästi kainalossa ja rinnan alla

- helma roikkuu suorana alas (liioittelen!)

- valkoinen on päivän väri joka päivä aamusta iltaan (liioittelen!)

- puuvilla on in ja pop

- ensimmäinen assosiaatio on yöpukuihin
- oikeasti he olisivat halunneet että me ajattelisimme muinaisia kreikkalaisia emmekä yöpaitoja, kun ihailemme heidän asujaan

- hiukset söpössä miesnutturaa ennakoivassa syherössä päälaella/takaraivolla, ohimoilla kiharoita


MUODOLLINEN PUKEUTUMINEN

Ensin vähän ajan pukukoodia. Termistö ei ole aivan yksiselitteistä. Enkä todellakaan tiedä sanoille suomalaisia vastineita.

Aamupuku/Iltapäiväpuku ('morning dress', 'afternoon dress', 'undress')(kyllä, 'undress'): Epämuodollinen asu kotona löhöilyyn (vrt collegehousut ja fleecehuppari), shoppailuun, puutarhanhoitoon, ulkoiluun.

Puolitällinki/iltapuku ('half dress', 'evening dress', 'half full dress', 'afternoon dress', ah nämä eivät lopu): Iltapuku assosioituu meillä nykyään naisen muodollisimpaan asuun, eikö vain? Mutta 'evening dress' ei ollut 1800-luvun alussa se muodollisin pukeutumisen muoto. Tämän koodin asut olivat kuitenkin varsin fiinejä ja laadukkaista materiaaleista ja tarkoitettu kaikenlaisiin hienoihin sosiaalisiin tilanteisiin, kuten päivällisille, teatteriin jne.

Täysi tällinki ('full dress'): Muodollisille päivällisille ja vastaanotoille. Asusta löytyi laahusta, pitkiä hansikkaita (lyhyet hihat), näyttäviä koruja.

Tanssiaisasu: Koska se oli tanssia varten, siinä ei ollut laahusta. Fiksu veto.

Hoviasu: Tosi muodollinen ja ihan oma juttunsa.

Kollaasi 1. Fiinit asut.  Tiedot tekstin lopussa.

Yllä olevissa muotipiirroksissa näette kaikentyylisiä juhlavia asuja (miinus tuo yksi ulkoilija) pääasiassa hyvin kevyistä kankaista ja keveissä väreissä. Silminnähden selkeä tyylissä tapahtuva muutos näkyy leninkien helmoissa. 1820-luvun lähestyessä niihin alkaa kertyä painoa kaikensortin kuorrutusfrillojen vuoksi. Kuvista näkee myös, että 1810-luvun lopulla (neljä viimeistä esimerkkiä) vyötärö kävi huikean korkealla, käsittääkseni korkeammalla kuin kertaakaan koko empiretyylin ajalla.

Ylärivin vasemmalla oleva laahuksellinen mekko on täyttä tällinkiä. Punainen asu on puolitällinkiä ('half dress'). Kuten näkyy, puolitällinki on hyvin pyntättyä silti. Asun hihat näyttävät olevan irroitettavat (alkuperäistekstissä niistä sanotaan, että Mechlinin tai Brysselin pitsiä). Ylärivin keskimmäisen kuvan valkea asu on jälleen täyttä tällinkiä, sen sijaan vaaleanpunainen pitkähihainen on iltapuku. Valkosininen takaapäin kuvattu viehättävä asu on tanssiaisleninki. Oikeimmanpuoleinen eksoottinen iltapukuilmestys on poloneesi. Alusleninki on sinistä satiinia, päällä oleva poloneesi (se on edestä avoin päälimekko, näin mutkat suoriksi selitettynä) on harsomaista kangasta, ehkä kreppiä.

Alarivin vasemmalla on taas iltapuku tai puolitällinki. Ei kuitenkaan mitään puolinaista minusta tässä elegantissa hatullisessa tyylissä. Asun punainen yläosa (uskoakseni erikseen puettava) on satiinia tai samettia. Seuraavassa kuvassa ollaan vuodessa 1817. Huomion arvoista tässä asussa on läpikuultavat harsomaiset hihat. Niitä löytyi iltapuvuista ainakin 1830-luvun alkuun asti, kun ensin vauhtiin pääsivät. (En tiedä, oliko muodin alkulaukaus juuri 1817 vai jo aiemmin.) Alarivin keskimmäinen näyttävä asu on oopperapuku. Suunnattu tietysti kuuntelijoille. Ei lavalle. Dramaattinen tummansinisenluumuhko asu ja rivin viimeinen leninki ovat jälleen puolitällinki-iltapukuja. Kun näitä katselee näyttävine päähineineen kaikkineen, on vaikea nähdä logiikkaa iltapuvun ja täyställingin välillä!

Oma piirrokseni, jonka lähteenä käytin Janet Arnoldin teosta Patterns of Fashion 1. Piirustus on kursailematon kooste Arnoldin kirjan kolmesta museoasua esittävästä piirroksesta. Aivotyöni nolla. Josta johtuen oikeimmanpuoleiselta neidolta puuttuu takin kauluksen yläpuolelta kevyt röyhelö.

Piirros yllä esittelee muutaman kiinnostavan seikan. Ensinnäkin empirehelmat nyökkäsivät alussa vielä 1700-luvun lopun muodille. Tarkoittaen esimerkiksi sitä, että oli vähän laahusta. Ihan arkisissakin asuissa. Jatkossa laahusta löytyi vain muodollisissa asuissa. Toiseksikin kuva esittelee aikakauden asujen kauniit selkäleikkaukset. Selkäkappale oli parhaimmillaan lähes kolmio. Koko aikakauden ajan olkasaumat olivat yleensä takana, mikä tuo kivan ilmeen leikkauksiin.

Kolmanneksi kuva esittelee asujen kiinnityksiä. Napit takana ei ole mikään kummallinen juttu. (Käytössä oli myös hakaset ja ihan vain piilossa olevat nyörit.) Mutta niin kutsuttu etuläppäkiinnitys (oma sanani, englanniksi esim. 'apron front') onkin hauskempi juttu ja suorastaan houkutteleva bongattava tv-sarjojen puvustuksista. Kun näette Austen-filmatisoinnissa neitosen takaapäin ja huomaatte että selässä ei ole nappeja eikä keskisaumaa yleensäkään, tiedätte että leninki kiinnitetään edestä. Seuraavaksi voittekin alkaa tarkkailla mekon rintamusta, kun näyttelijätär suvaitsee kääntyä kohden kameraa. Saatatte häkeltyä, sillä miehusta melko todennäköisesti näyttää siltä, ettei siinäkään mitään kiinnitystä ole. Mutta kyllä siellä miehustassa piileksii kiinnitykset. Joskus ihan näkyvät napit. (Entisaikoina kiinnitysvälineinä toimivat usein neulat. En ole varma salliiko nykyaikaiset näyttelijättärien ammattiliiton säännöt neuloja heidän rooliasujensa rintamuksessa.) (Lisäksi mekon pääntiessä saattoi olla vain yksinkertaisesti kiristysnyörit. Että kiinnitystä riitti moneen lähtöön. Ei kuitenkaan vetoketjua.)

Neljänneksi kuva esittelee kauniin takkimallin, pelissen, mutta se ei ole olennaista vielä tässä välissä. Eikä itse asiassa myöhemminkään. Kunhan piirsin kuvaan mukaan tuon takin.

Ja nyt kaiken edellisen valossa askel eteenpäin mars.

Listaan lyhenteet loppuun.

Siinä teille käytännössä yöpukuja. Ei kun siis juhlavia asuja. Museoiden tiedot ei monin osin mainitse näiden leninkien käyttötarkoituksia, mutta materiaaleista päätellen ne eivät kuulu kotona löhöily -koodin asuihin.

Ja mitä tästä kuvasta nyt voidaan päätellä? Paitsi että bloggaaja täällä ei osaa harjoittaa karsintaa. No että valkoinen oli in ja pop, kuten aiemmin mainitsin. Ja ohuen ohuet kankaat samoin. Lainaan Nancy Bradfieldin kirjaa Costume in Detail, jossa Bradfield lainaa vuoden 1803 The Lady's Monthly Museumia (mikä ihmeen julkaisu tuollainen on? kuukausittainen museo?): "a dress may now be made so exceedingly fine and thin, that it may be carried in a pocket-book or conveyed by the two-penny post to any part of the town". Hämäräksi minulle jää, että mikä tuo taskukirja on ja mikä oli kahdenpennynpostin paino- ja kokoraja. Mutta asiayhteydestä päätellen homman idea on, että kangas on tosi ilmavaa ja leninkin menee tosi pieneen tilaan. Vähän niinkuin nykyään retkeilyvarusteet.

Tämän kaiken keveyden idea oli jäljitellä antiikin kreikkalaisten tunikoja (kai ne on tunikoita?). Se oli tuona aikana iso juttu. Kreikkalaisten jäljittely. Hiustyyliä myöden. Kun näitä valkoisia laskeutuvia asuja katselee, on todettava, että kyllä se assosiaatio sieltä löytyy.

Olettaisin, että vasemmanpuoleisimmassa on etuläppämeininki. Keskimmäisessä lienee nyörit. Mutta ei noin avoimen pääntien kanssa tarvi miettiä, miten puku päälle puetaan.

Lähikuvassa hienostuneita materiaaleja. Valkoinen kirjointa valkoisella oli suosittua, kuten näkyy. Samoin kashmirvillaiset shaalit. Pitäisikö sanoa pashminat? Ne kulkeutuivat Intiasta Eurooppaan ensimmäistä kertaa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulle tultaessa ne oli pitkän aikaa kuuminta hottia. (Ne myös oikeasti lämmittivät. Mikä oli tarpeen vetoisissa kartanoissa, kun neidot keikistelivät harsokankaissa.) Ne, joilla oli rahaa, hankkivat aidon aasialaisen tuotteen. Vähemmän vauraat hankkivat Skotlannissa (tai muualla Euroopassa) kudotun. Siihenkään tuskin oli varaa silti kuin varakkailla. Kaikkein rikkaimmilla oli varaa tehdä kashmirvillaisesta huivista itselleen tunikan, jonka saattoi sitten asustaa toisella pashminahuivilla:

Gros n. 1808: Keisarinna Joséphine. Alkuperäinen teos museossa Nizzassa, tämän bongasin thedreamstress.com-sivulta. Kyseiseltä sivulta myös bongasin tuon, että todella, hänellä on kaksi kerrosta huiveja.

Mutta ei 1800-luvun alku ollut pelkkiä valkoisia yöpukuja:

He käyttivät myös keltaisen ja oranssin sävyjä!



Ja vuonna 1820 alkoi uudet tuulet puhaltaa. Vyötärö oli jo alempana, helman runsaus takana, helman helma raskas. Ja huomatkaa harsohihat! (Ja kyllä, kirjoitin tosiaankin 'helman helma'!)

Eivätkä kaikki muodolliset asut olleet lyhythihaisia (tai harsohihaisia):

Vasemmanpuoleisimmassa (kiinnitys edessä) on taas mielestäni vähän jäänteitä 1700-luvun lopusta. Keskimmäinen viehättä asu on koristeltu puuvilla- ja hopealankakirjailuin, joiden seassa on jotakin paljettien tapaisia. Kummatkin siniset asut ovat silkkiä (reunimmaisen shaalikin on silkkiä), ja reunimmaisen leningin helman alareunassa on vuorausta/täytettä ('padding' - helle alkaa saada minut unohtamaan kaikki sanat), niin että helma pysyy laajana.

1) N. 1805, VA. 2) 1815, Nordiska museet. 3) N. 1810, VA. 4) N. 1820, MAAS.

Tässä lähikuvia materiaaleista ja yksityiskohdista. Ensinnäkin näette takaleikkauksen muodon tässä hyvin. Tarjolla on myös ilmavaa harsomaista kangasta. Ja sitten hihoissa ajalle tyypilliset elementit: tuollaiset läpät olkapäillä tai sitten pikkuinen puhvihiha pitkän hihan päällä. Näistä lisää kävelypukujen yhteydessä.

Todistusaineistoa muotokuvien kautta:

Vasemmalla: Blondel 1808. Oikealla: Stieler 1823. Lähde: Wikipedia.

Vasemmalla näemme skandaalimaisen paljastavasti neidon polvilumpiot! Lisäksi näytillä on reittä ja säärtä. Nimittäin niiden muodot. Hirvittävää! Kirjoittaa bloggaajanne shortseissaan parvekkeella! Aikakauden pilapiirroksista löytyy kuvia, joissa ohuen ohuisiin leninkeihin pukeutuneet naiset ulkoilevat ja tuulenvire on kietonut kankaan naisten muotojen ympärille varsin paljastavasti. Ne ovat aika karkean näköisiä piirroksia. Tämä tässä yllä esittelee ilmavan kankaan jonkin verran hienostuneemmin.

Kumpikin neito on somistanut asuaan annoskateutta herättävällä pashminalla. Hiukset ovat hyvin tyypillisellä kampauksella. (Minulla on kutina, että myöhäisemmällä neidolla on 1820-luvun loppua ja 1830-lukua ennakoiva korkeampi nuttura takaraivolla. Mutta kutinani voi olla turha.) Maalauksista näkyy erinomaisesti vyötärölinjan laskeutuminen. Sen sijaan helman muutokset eivät tässä niin selvästi näy (ainakaan minä en osaa niitä lukea). 1820-luvun puolelle sijoittuvan maalauksen neidon helman takana on toki selvästi enemmän kangasta kuin edessä, ja helma on runsaasti koristeltu.

Lopuksi (siis tämän aihepiirin lopuksi, blogiteksti on jatkumassa edelleen, joten kannattaa käydä hakemassa lasi vettä tai ehkä voikkari seuraavan kuvan jälkeen) pikainen katsaus, että miltä empireajan muodollinen pukutuminen voi näyttää television ruudulla.

Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC). Kovasti olisi tehnyt mieli kasata isompi kollaasi. Mutta jossakin kohtaa minun pitää varjella teitä rakkaita lukijoitani yliannostukselta. Tämä on se kohta.

Mitäs näistä nyt sitten sanoisi. No. Mielestäni kyseinen Austen-filmatisointi on paras kaikista, puvustusta myöden. (Ainoa isompi kritiikki, mihin olen pukuintoilijasivustoilla törmännyt, on että joissakin kohtauksissa joillakin neitosista on päiväsaikaan liian iso kaula-aukko ilman peittävää huivia. Jossakin mainittiin, että kampaukset ovat ajallisesi pukuja edellä.) Erityisen ihailtavia ovat herra Bingleyn sisaret, joiden eleganssi saa Bennetin tytöt näyttämään vähän maalaistylleröiltä. Joo, nykyihmisen silmiin neiti Bingley ja rouva Hurst ovat koreita kuin riikinkukot, jonkun mielestä ehkä naurettavia. Mutta minussa noissa materiaaleissa, väreissä ja somisteissa on jotakin erityistä. Ja kun vertaatte niitä aiempiin kuviin ajan muodista, löydätte yhtymäkohtia sieltä täältä.  Vasemmanpuoleisessa kuvassa Eliabeth Bennet edustaa keveämpää ja raikkaampaa tyyliä.

RENTO PUKEUTUMINEN

Kollaasi 2. Rennot asut.

Kuvakollaasi yllä antaa olettaa, että ajan naisväki pukeutui aina valkoiseen. Ei se tietysti niin ollut, mutta muotipiirrokset esittelevät asian aikalailla siten. Valkoista musliinia aina ja kaikkialla. Mutta on näissä valitsemissani kuvissa pieniä huomioitavia juttuja, vaikka ne äkkiseltään näyttävät kaikki samalta mekolta. Kuten että toisessa ja neljännessä kuvassa (viimeisestä en ole varma) näkyy neidoilla olevan ylipitkät hihat, jotka on sidottu ranteista kiinni. Hauska pieni jippo tuomaan ilmettä. Keskimmäisen leidin kaulus (oletettavasti irrallinen) on lainaus jakobiinisen ajan muodista (1500-luvun loppupuolelta 1600-luvun alkupuolelle). Olisi kiinnostavaa ottaa selvää, oliko empireaikana jakobiinijutut muutenkin muotia. Viimeinen kuva näyttää ulkoilijalta, mutta kyseinen muotipiirros on nimikoitu aamupuvuksi. Tarkoitus on kai osoittaa, että tässä on tällaista epämuodollista hengailua (ollaan lähdössä tyttöjen kesken ostoksille). Takki, joka neitosella on, on kevyt kesätakki, pelisse-mallia.

Valitettavasti en löytänyt muotipiirroksia, joissa olisi ollut muita kuin valkoisia oloasuja.

Ok, ok, ok! Piti palata googlen ääreen, se oli ehkä sadasviideskymmenes kerta. On niitä väreissäkin. Pahoillen että kollaasin valikoima on niin yksipuolinen. Tosin valkoiset leningit on mammuttimaisesti yliedustettuna tarjonnassa, niin että sikäli ei kollaasini mene pieleen. Ja tasapainotetaan tilannetta tällä uudella löydöllä (oikeasti, tämä blogiteksti vain pitenee ja pitenee), joka on PAKKO jakaa tässä nyt heti:

Costume Parisien, vuodelta 1810.

Mikä kutomistyyli!!!! (Olen Satakunnasta. En suostu neulomaan.) 

1) Mahtavat puikot! Mutta kysymys kuuluu: MITKÄ IHMEEN PUIKOT NUO ON? 

2) Kirjaimellisesti näyttävä kutomistyyli, kenkiä ja laahusta myöden. Mietin vain, että kun kädessäkin on nuo kämmekkääntapaiset systeemit, että olisiko fiksu vetää huivia vähän peittämään dekolteeta. Voi tulla nuha.

Mutta siis. En juurikaan löytänyt värillisiä aamupukuja muotipiiroksista. Enkä yhtäkään arkisen näköistä asua joka tapauksessa. Mutta kyllä niitä on ollut olemassa. Ihan tavallisia mekkoja.

Kaikkien kollaasien leninkien materiaali on puuvillaa. Kaula-aukkojen koko säädyllisen rajoissa. No, vasemmanpuoleisessa on kyllä melko antelias pääntie (mutta se onkin ollut tarkoitus peittää huivilla, kuten keskimmäisessä asussa on tehty). Kuten näkyy, takana on taas nätti leikkaus eikä kiinnityksiä. Edessäkään ei näytä olevan mitään läppäviritelmää, joten näyttäisi siltä, että tämän asun kiinnitys tapahtuu kaula-aukon nyöreistä kiristämällä (noin iso kaula-aukko on kyllä mahdollistanut pään yli sujauttamisen ilman nyöreihin koskemista). Söötit nuo hihansuiden pikkuiset frillat.

Sinisen asun hihat näyttävät sen verran ylipitkiltä, että ne on saatettu sitoa ranteista. Tässäkin asussa näyttää olevan kiristettävä pääntie. Punakuvioisessa asussa (joka näin sivumennen sanoen on älyttömän suloinen) on edessä läppäsysteemi. Sivukuvasta se näkyy  helposti.  Pitkät hihat näyttävät siltä, että ne ovat irrotettavissa.

Kuva vuodelta 1811. Lähde: Wikipedia.

Tässä välissä pieni hyppäys alusvaatteisiin. Käytössä oli pehmelinjaiset korsetit/kureliivit (muistatte edellisen postaukseni linkin), mutta aina niitä ei tarvinnut välttämättä käyttää. Joskus pukujen rintsikkamainen yläosa nimittäin saattoi hoitaa tietyt korsetin tehtävät. Korsetteja löytyi lyhyenä ja pitkänä mallina.  Korsetin alla oli kevyt ja pitkähelmainen aluspaita, jossa oli kapeat lyhyet hihat ja suuri kaula-aukko (emme ihmettele sitä, miksi se oli suuri). Sitten oli alushame. Niitä oli ainakin sellaisia, joita kannatteli olkaimet ja sitten sellaisia, joissa oli yläosa.  Hienon neidon alushameen helma oli koristeltu niin, että vilaus siitä oli nätti näky. Alushousut oli uutuus, jota vain harvat jo kokeilivat. Ne koostuivat kahdesta erillisestä lahkeesta. Tuuletus oli siis kunnossa edelleen.

Yllä olevassa kuvassa keskellä on irtokaulus (irtomiehusta?) ('chemisette'). Oikealla näette, miten sellainen toimi käytännössä. Tämä tällainen kaula-aukon peittäminen kuului asiaan arkisessa aamupäiväpukeutumisessa. Vasemmalla olevan kuvan valitsin mukaan siksi, että siitä näkee niin harvinaisen selvästi, miten näppärän simppelisti kiristysnyöri on toiminut kautta aikojen.

Vasemmalla: Sharples 1820. Oikealla: Mulard 1810. Lähde Wikipedia.

Oikeanpuoleisesta kaunottaresta en mene valalle, onko kyseessä puolitällinki vai aamupuku, materiaalit kun ovat niin kovin ylellisen näköisiä hiusksissa olevaa kampaa (tms) myöden. Oletan kuitenkin sen olevan rennompaa pukeutumista, kun kaulassa on tuollainen huivikin ja kaula-aukko on noin peitetty. Huomatkaa taas hihojen nyöritys ranteessa. Ja pashmina... Vasemmanpuoleinen kaunotar on myös kuvan taiteilija. Siis kyseessä on omakuva. Hänellä näyttäisi olevan edestä avoin päälihamehärdellikerros ylimpänä. Tumma-asuinen rouva taustalla on peitetty kankaalla kaulaa myöden oikein kunnolla. (Ihanat pitsit!)

Ja sitten tv-toteutuksia.

Persuasion 1995 (BBC). Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC).

Toinen Austen-filmatisointisuosikkini on Persuasion vuodelta 1995. Ok, tykkään jollakin tapaa kaikista Austen-sarjoista ja -leffoista. Mutta tässä elokuvassa on kovin aito puvustus ja meikkaus. Henkilöt ovat hyvin vähän kiillotettuja. Kollaasin vasemmalla näkyy vilaus ohuen ohuesta päälihameesta, jossa on samaa ideaa kuin aiemman maalauksen taiteilijalla. Seuraavat kaksi neiti Elliotia on kiva esimerkki aidosta puvustuksesta. Näin mekin teemme. Pidämme samoja shortseja useana päivänä, vaihdamme vain paidan. Noin nyt esimerkkinä. Kuten näette, Anne Elliot vaihtelee kauluksia ja saa näin mekkoonsa (kiinnitys edessä) vaihtelua. Mekon kanssa on irtohihat, kuten ehkä bongasitte. Ruokapöytäseura (muistaakseni lady Russell) on peittänyt dekolteensa kauluksella ja huivilla. Kuten myös oikeimmanpuoleisen kuvan Jane Bennet. Lizzyn kaula-aukko on siinä ja siinä, vaatisiko se huivia lisäksi ollakseen sovelias aamupäivän asuun. Mutta en ole asiasta varma. Siis että onko kyseessä selvä etikettivirhe vai ei virhe lainkaan.

 KÄVELYPUVUT

Ulkoiluun oli muodollisia ja epämuodollisia asuja. Epämuodolliset olivat sellaisia millaisissa mekin liikumme. Eriparisista osista koostuvia kokonaisuuksia. Tyyliin että pannaan nyt tästä tämä lempibonnetti päähän ja otetaan tuo spenseri ja hei, nappaan tästä tämän huivin vielä, tuulee niin kovin. Fiineillä rouvilla ja neideillä oli myös oikein fiinit ja muodolliset kävelyasut. Sellainen kävelyasu koostui toisiinsa sopivista osista. Niin kuin alla.

Kollaasi 3. Kävelypuvut.

Otsikko on "kävelypuvut",  mutta mahtuu joukkoon yksi ratsastuspukukin. Ratsastuspuku (vuodelta 1817) on tietysti tuo, jossa on laahus. Ratsastuspuvun helma oli kauhean pitkä jotta ratsastajattaren kintut pysyisivät säädyllisesti peitossa.

Kollaasin pitkät takit ovat laatua pelisse. Se keksittiin 1800-luvun alussa. Koska oli niin jännittävää vissiin, että kaikkialla oli sotilaita ja Napoleon vilisti pitkin Eurooppaa, muodissa oli paljon viitteitä sotilasunivormuista. Pelissen taustalla oli husaarien takit. Tämä näkyy varsin selvästi ylärivin vasemmalla. Kyseisen uskomattoman veikeän (minulle tulee tuosta virneestä ja olemuksesta mieleen joku 1920-luku) neitokaisen oranssi pelisse on somistettu turkiksin ja punoksin, varsin husaarityyliin. (Kuva on vuodelta 1811.) Tyypillistä ajan ulkovaatteille oli hihojen epoletit. Tai epolettien inspiroimat härpäkkeet, kaikenmoiset lärpäkkeet hihan yläosassa ja olkapäällä.  Sitten yleistyi mancheronit ('mancheron'), sellaiset hihan yläosassa olevat monimutkaiset puhvit (esim kollaasin viimeinen kuva). Peleriinikaulukset (tai pelleriini-) olivat kovin hieno juttu myös (alarivi keskellä).

Kollaasissa on ainoastaan yksi lyhyt takki, spenseri (myös vuodelta 1817). Kuten huomaatte, siinäkin on olkapäillä epolettien inspiroimat lärpäkkeet ja etumuksessa univormumaiset punokset. Asusteena kyseisellä neidolla on... muodikas joutsenuntuvamuhvi. Itku tulee.

Kollaasin vasemmalla ja keskellä spenserit. Keskimmäisen spenserin kaverina komeilee museon tietojen mukaan alushame. En olisi kiinnittänyt mitään huomiota ilman erillistä infoa. Oikealla tietysti pelisse.

Spenseri: 1815, LACMA. Ridikyyli: 1800–1825, National Trust.  Bonnetti: 1800–1810, MET. Pelisse: N. 1820, MET. Alushame: LACMA. Kengät: N. 1810–1830, National Trust.

Ainakin spenserin hiha on tyyppiä mancheroni (kertokaa minulle suomalainen sana!). Pelissenkin hiha näyttää epäilyttävästi siltä. Alushame on uskomattoman kaunis, selvästi tarkoitettu vähän vilauteltavaksi. Varmaan statussymboli. Hatuista en tajua mitään, mutta piti nyt yksi saada näytille. Tossut tuskin olivat ulkoiluun. Ridikyyli, tuo käsilaukun esiaste, otettiin käyttöön 1700-luvun lopussa. Siellä täällä olen törmännyt mainintaan, että nimi ('reticule', 'ridicule') viittaisi siihen että aluksi pussukkaa pidettiin naurettavana, koska oli jotenkin kauhean järkyttävän outoa että nainen kantaisi mukanaan jotakin henkilökohtaista välineistöään (kuten nenäliinaa?). Jos tämä pitää paikkansa, ei maailma ollut totisesti vielä valmis Maija Poppaseen. Hyvä että hän viivytteli tuloaan myöhemmälle.

Vasemmalla: Ylpeys ja ennakkoluulo 1995 (BBC). Oikealla: Viisasteleva sydän 1995 (X?).

Uskomattoman huono pelisseotanta tässä viimeisessä kollaasissa. Mutta näytillä on tuollaisia aika epämuodollisia spensereitä, kivoja puuvillakankaita ja tuollainen jonkinmoinen viittaviritelmä. En tiedä mikä se on, mutta näyttää hienolta.

No niin. Uskokaa tai älkää, olen yrittänyt karsia ja olla tiivis. Epäonnistuin kyllä aika pahasti. Toisaalta uskon, että seuraaviin osiin (ah, uuvun jo ajatuksestakin) löydän helpommin informoivan (ja rajatumman) materiaalin, nyt kun olen löytänyt vähitellen oikeat tavat etsiä tietokannoista.

Lopuksi vielä kerrassaan hykerryttävän dramaattinen maalaus. Kuvan voipuneella ja huonoja uutisia saaneella rouvalla (oletan päässä olevasta kankaanpalasta hänet rouvaksi) on yllään vallan tyylikäs edestä avoin päälihame ('open robe').

Gérard 1804. Lähde: Wikipedia.

* P. S. Napoleonin sodat 1803–1815. Beethovenin 3. sinfonia (1804) omistettu sävellysvaiheessa vielä Napoleonille ja sitten enää ei. Valssi. Tausta ties miten kaukana jossakin Keski-Euroopassa. Tuli muotiin 1780-luvun Wienissä.  Levisi Napoleonin sotien mukana. Hipit vissiin eivät polttaneet rintsikoita. Se on ehkä urbaani legenda. Yhden internetlähteen mukaan en muodosta mielipidettä pidemmälle.

***      ***     ***     ***    ***     ***     ***

Kollaasi 1. Muodollinen pukeutuminen.

1) John Bell, varhainen 1800-luku. Cossack Spencer Parisian Full Dress. La Belle Assemblée -julkaisuun. Lähde: LACMA.

2) Rudolph Ackermann, 1809. Half Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection / Wikimedia.

3) Ackermann, 1810. Evening or Full Dress. Lähde Wikimedia.

4) Tuntematon, 1811. Costume Parisien. White gauze ball gown. Lähde: V&A-museo.

5) Ackermann 1812: Evening Dress. Lähde: The University of Vermont.

6) Ackermann 1812: Evening Dress. Lähde: The University of Vermont.

7) Tuntematon, 1817. La Belle Assemblée. Lähde: ninteenteen.blogspot.com

8) Ackermann, 1817. Opera Dress. Lähde: ninteenteen.blogspot.com

9) Ackermann, 1817. Evening Dress. Lähde: ninteenteen.blogspot.com

10) Ackermann, 1818. Evening Dress. LACMA.

Kollaasi 2. Rento pukeutuminen. 

1) 1807. Lähde: Met.

2) Ackermann, 1809. Walking Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection.

3) Ackermann, 1812. Morning Dress. Lähde: janeaustenworldpress.com

4) Ackermann, 1813. Morning Dress. Lähde: Lasell Fashion Collection

5) Ackermann, 1818. Morning D.ress. Lähde: LACMA.

Kollaasi 3. Kävelypuvut.

1) Ackermann 1811. Walking Dress, or Carriage Costume. Lähde Wikimedia.

2) Ackermann, varhainen 1800-luku. Lähde: LACMA.

3) Ackermann 1815. Walking Dress. Lähde: Lasell Fashion Collectio.

4) Ackermann 1817. The Glengary Habit. Lähde: nineteenteen.blogspot

5) Ackermann 1817. Walking Dress. Lähde: Wikimedia.

6) Tuntematonm, 1819. Walking Dress, Costumes Parisiens. Lähde: V&A-museo.

7) Ackermann, 1820. Walking dress. Lähde: LACMA.

LÄHTEET 

Museot: 
MET: Metropolitan Museum of Art, The Met, New York

https://www.metmuseum.org/art/collection
https://www.metmuseum.org/art/libraries-and-research-centers/watson-digital-collections/costume-institute-collections/costume-institute-fashion-plates

LACMA: Los Angeles County Museum of Art
https://collections.lacma.org/

V&A/VA: Victoria and Albert Museum, Lontoo
http://collections.vam.ac.uk/ 

KSU: Kent State University Museum, Kent, Ohio

McCord, McCord Museum, Montreal

MAAS: The Museum of Applied Arts and Sciences, Sydney

DAR: Daughters of the American Revolution, Washington, D.C.

http://www.coraginsburg.com/

Nordiska museet, Tukholma

Nasjonaal museet, Oslo

Wadsworth: Wadsworth Atheneum Museum of Art, Hartford, Connecticut

Manchester: Machester Art Gallery

National Trust: No se just.

Kirjat:

Janet Arnold: Patterns of Fashion 1
Norah Waugh: The Cut of Women's Clothes 1600–1930
Nancy Bradfield: Costume in Detail

Hakusanat:
Muotipiirroksia googlaavalle takuuvarmoja hakusanoja näin alkuun:
'fashion plate (vuosi)'
'ackermann repository fashion plates'
'costume parisien'
näihin kun yhdistää 'evening dress', 'walking dress', 'morning dress' ym, ei hakutuloksilla ole loppua

Ackermann's:

https://archive.org/search.php?query=creator%3A%22Ackermann%2C+Rudolph%2C+1764-1834%22

Friikeille, jotka haluavat päästä aivan alkulähteille. Linkki menee (jos se toimii) Ackermann's Repository of Arts -arkistoon. Jos hakijalla on tiedossa muotipiirroksen vuosiluku ja asun nimi, tuolta voi penkoa kuvia ja sanallisia selityksiä esiin. Vielä parempi jos on tiedossa julkaisun numero ja kuvaan liittyvä päiväys. Näillä tiedoilla kunkin niteen sisäisestä hausta voi löytää yhtä jos toista. Ilman tietoja homma on aika mahdoton, kussakin tiedostossa kun on satoja sivuja. Onnistuessaan voi sitten päästä tähän tilanteeseen:

Walking Dress. Ackermann's Repository 1817, Vol 4, November 1. (Arkistotiedoston sivuilla 300–303. Koko tiedostossa 462 sivua. Kauan eläköön sisäinen haku!)

Julkaisu oli vallan suosittu aikanaan (Wikipedia-tietoa). Voimme siis kuvitella, miten Kitty ja Lydia Bennet ovat huokailleet ja ihistelleet aina uuden numeron kanssa, että tahtoo tommoset nauhat heti nyt. Lizzy ja Jane ovat hivenen vakavamielisemmin tutkailleet, että miten päivittää asunsa. Mutta kun lukaisette tuosta kävelypuvun kuvailun perään jättämäni hännän, huomaatte että muotitietoisen neidon on ollut täysi työ pysyä mukana muodin loputtomissa virtauksissa.