Lisää kuvia nuken villatakista

Sisästudiokuvia Tähkäpään uudesta villatakista (ulkona kuvattuja syyskuvia täällä). Kuten kuvista näkyy, Tähkäpää tulee ensi talvena pärjäämään vallan mainiosti sisäoppilaitoksen vetoisilla käytävillä. Kiitos siitä kuuluu ystävälleni, joka tämän villatakin on kutonut. Tähkäpää kiittää! Ja minä myös!

Kyllä nyt kelpaa!

Syysilmassakin tarkenee.

Kyllä napit pömppömahasta huolimatta menevät kiinni.

VAROITUS. Kuvia nuken villatakista, joka voi aiheuttaa hyperventilaatiota.

Villatakki ei ole minun tekemäni. Tekijä, joka on ystäväni, löytyy täältä.

Ehdotin ystävälleni vaihtariprojektia, koska tiesin, että kutominen käy häneltä kuin vettä vaan. Tähkäpää-nukkeni tarvitsi talvea varten villatakin, mutta minun nivelistäni ei ollut toteuttamaan asiaa nyt. Siispä kysyin, voisiko ystäväni kutoa Tähkikselle villatakin ja minä ompelisin hänen Blythe-nukelleen mekon.

Vaikka tiesin ystäväni kyvyt, en nyt kylläkään ajatellut hänen tekevän Tähkäpäälle tällaista miinus seiskan puikolla kudottua mohairvillapaitaa. Ajatukseni oli kolmosen puikoilla sukkalangasta kudottu simppeli malli...

Tämä villatakki on Täydellinen. Se sopii väreiltään, malliltaan, Fairsaarten kuvioiltaan ja napeiltaan Tähkäpään viktoriaanisiin vaatteisiin paremmin kuin erinomaisesti.

Nurja puoli on ihan yhtä kaunis kuin oikea puoli.

Pompulatyynyliinat

Hei hei hei! Huomatkaa! Kerrankin olen ommellut jotakin hyödyllistä!

Kankaat ostin kolme vuotta sitten. Suunnittelin silloin jo ompelevani niistä tyynyliinat, ja päätin plagioida ystävääni ja koristaa ne pompulanauhalla. Kesti kuitenkin kolme vuotta muistaa ostaa pompulanauhaa ja päättää, miten (esim. tilkkuinako) käyttäisin kankaat tyynyihin. Ja sitten oli vielä tyynykysymys. Jos ompelee tyynyliinat sohvatyynyihin, pitäisi olla sohvatyynyt.

Kun nyt sitten keksin, että käytän tyynyliinojen kääntöpuolelle vanhan suuren tyynyliinan kankaan ja muutan pari flötköpötköä (mutta uutta ja raikasta) tyynyä sohvatyynyiksi, onnistuin kerrankin tekemään jotakin nopeasti.

Viime blogitekstissäni minua häiritsi alus-sanan määrä. Nyt minua häiritsee tyyny- ja liina-sanojen määrät. Kamalaa jotenkin.

Mutta kuvia seuraa.

Kissamaista käytöstä ängetä kuvaan.

Alimmainen tyyny on alkuperäisessä kuosissaan. Päälimmäisestä on nipsaistu pituutta (vai leveyttä?) pois noin 20 cm ja vanut on survottu tiiviisti pienempään tilaan. Passiivin käyttö tässä on vähän kummallista, koska nipsaisija ja survoja olin minä. Joka tapauksessa flötköpötköistä ja tylsistä tyynyistä tuli pulleat ja hauskat sohvatyynyt.

Keskimmäinen kangas on vanhasta tyynyliinasta. (Kerrottakoon, että ompelin näihin tyynyliinoihin kymmenen napinläpeä yhdessätoista minuutissa. Se oli miellyttävä kompensaatio Annan alusasun viiden napinläven kahteen ompelutuntiin. Sanoisinko, että tyynyliinojen napinläpien kanssa homma meni putkeen.)

Tyynyt loppusijoituspaikassaan. Ne ovat varsin miellyttävät lepokaverit. Ja erittän ilahduttavat.

Nukenalusvaateasiaa ja Animator-Annan aluspöksyt

Aloitetaan alusta. Se on tämä:

Se on ystäväni Belle-nuken alusvaatekerros. Alusvaatekerros on täydellinen. Siinä on ihanan pehmeä käsin ommeltu jälki, juuri oikeat mittasuhteet ja suloisista suloisimmat pitsit. Tämä (ja muutama muu ystäväni ompelema nukkejen alusvaatekerta) on aina takaraivossani inspiraationa, kun itse ompelen omien nukkejeni pöksyjä ja aluspaitoja. Ja alushameita.

Kaikki ystäväni ompelemat nukkejen alusvaatteet ovat ihastuttavia, ja ystävänihän se oli, joka sai minut ymmärtämään, että nukke vaatetetaan pohjakerroksesta alkaen. Nykyään on itsestään selvää, että uusi nukke tarvii ensimmäiseksi alusvaatteet. Ja itse asiassa nykyään alusvaatteiden ompelu on nukenvaateompelusta kaikkein palkitsevinta ja hauskinta, vaikka ihan aluksi se oli velvollisuusjuttu. (Tekstissä on tähän mennessä toistunut kymmenen (10) kertaa sananosa 'alus'.)

Uusin nukkeni on saanut jo ensimmäisen vaatekerroksensa ja olen vapaa seuraavaksi ompelemaan hänelle villakangasmekon. Animator-Anna on olemukseltaan selvästi muita Animator-nukkeja lapsekkaampi (mikä on aikamoinen saavutus), joten päädyin ompelemaan Annalle kunnon lasten alusvaatteet: takaläppäpöksyt.

Etupitsi on oikeastikin vinossa (ei siis vain huonoa asun asettelua kuvaushetkellä). Alushaalarin mallin nappasin etsimällä kuvia 1920-luvun alusvaatteista. Kaavan piirsin itse, ja olin häkeltynyt, että se onnistui kertaheitolla mainiosti.

Tämä on aika hellyyttävä asu.

Napinläpien ompeleminen ei ollut hellyyttävää. En muista milloin viimeksi olen ollut niin hermostunut ommellessani. Kaikki mahdollinen meni pieleen, ompelin suurimman osan napinlävistä useampaan kertaan ja suhrasin aikaa koko hommaan (5 napinläpeä) reilu kaksi tuntia. Kun lasketaan nappien ompeleminen mukaan, hommaan meni kolme tuntia... Ei ollut minun paras päiväni se. Eikä mieheni.

Vielä kerron huvikseni Annan ja muiden Animator-nukkejen mittaerot.

Annan (valkoisempi käsi, vasemmalla) ranne on 6,5 cm paksu, Tähkäpään on 6 cm.  Kuten kuvasta näkyy, Annan käsi on myös isompi ja pulleampi. Tähkäpään käsi on olkapäästä ranteeseen 13 cm, Annan 12 cm.

Vaikka Tähkiksellä on mustat sukat, ei ne silti noin paljon hoikista :D Annan kintut ovat herttaisen pulleat, mutta pohkeiden ja reisien paksuudet ovat vain 0,5 cm enemmän kuin Tähkäpäällä. Annan jalat ovat 11 cm pitkät, Tähkäpään 12, 5 cm.

Nukkejen keskivartalot ovat identtiset. Luulin aluksi, että Annalla olisi lyhyempi selkä, mutta nukkejen pituusero tulee pelkästään jaloista (ja ehkä päistä)(siis, pääkoppa-päistä).

Periodidraamojen paras anti

Kuvan on ottanut minä tai ystäväni.

Koen nyt välttämättömäksi kertoa, mikä on kaikissa periodidraamoissa parasta.

Uskokaa tai älkää. Se ei ole puvut. Eikä tummasävyiset elisabetiaaniset tai kepeät georgiaaniset kartanot. Eikä laatulavasteet kukka-asetelmineen, ei upeat kynttiläillalliset eikä puutarhat.

Se on aamupalat ja iltapäiväteet. 

Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvassa (2005) visuaalisesti kutkuttavimmat kohtaukset ovat aamupalapöydän ääressä. Voi niitä makkaroita ja kananmunia ja tuoretta leipää ja astioita! Emma-elokuvasta (1996) mieleen tulee ensimmäiseksi teekupit ja iltapäiväteet puutarhassa (filtteriudun läpi kuvattuna). Kun mietin Järki ja tunteet -sarjan (2008) kuvastoa, ensimmäiseksi mieleeni tulee, jälleen,  aamiaispöytä. Downton Abbeyn paras kohtaus ikinä on sarjan ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Siinä leskikreivitär Violet tarjoaa iltapäiväteetä salongissaan. Poirot-elokuvia katsellessani huokailen aina, kun Poirot nauttii aamupalaa. Usein Poirot syö aamupalaansa jossakin nerokkaan täydellisessä ikivanhassa majatalossa tai mökissä, ja aamiaiskuvissa on tumma puinen tausta, ristikkoikkunoista siilautuva valo, joku kirkasvärinen kukka maljakossa, ihana rapea paahtoleipä (telineessä tai lautasella), kananmuna kupissa, voi posliiniastiassa, teekannu... Ja kaikki astiat ovat kauniita ja hohtavat vähän tummaa taustaa vasten. Poirot nauttii huomattavan usein myös iltapäiväteetä puutarhassa, hotellissa tai murhatun ihmisen kartanossa, mikä seikka lisää merkittävissä määrin Poirot-leffojen arvoa silmissäni.

Minulle aamupala on päivän paras ateria. Aina kun olen yksin kotona (ja jaksan), katan aamupalan mahdollisimman sievästi. Se on: mahdollisimman kukkaposliinisesti. Siksi kai pidän niin kovasti television (ja kirjallisuuden!) aamupaloista. Vai ehkä... Haluanko kattaa oman aamupalani kauniisti, koska periodidraamojen aamiaiset ovat niin ihastuttavia?

Ja iltapäivätee...

Olen eläissäni ollut kerran Oikein Hienossa ravintolassa syömässä Kunnolla, kiitos kummitätini. Se oli ikimuistoisen hauska ja herkullinen ilta (muistan ottaneeni alkupalaksi unelmaista parsaa). Iltapäiväteetä olen nauttinut pari kertaa tukholmalaisessa teehuoneessa. Laadukasta teetä kannullinen tai enemmän. Skonsseja, hilloa, voista kermavaahtoa, voileipiä, kakkua. Voin kertoa, että ravintolaillallisen jälkeen vatsalaukussa oli parempi olo kuin iltapäiväteen jälkeen. Mutta jos minulta nyt kysyttäisiin, ottaisinko muutaman ruokalajin illallisen jossakin ravintolassa vai iltapäiväteen jossakin hotellissa, en osaisi helposti päättää! Luultavasti olisin niin hullu, että hankkisin itselleni mieluummin sokerihumalan iltapäiväteen muodossa ja jättäisin oikean (ja ravitsevan) kulinaarisen elämyksen väliin.

Kertokaa minulle, missä elokuvissa tai tv-sarjoissa teidän mielestänne on parhaat aamupalat ja iltapäiväteet, jotta tiedän, mitä lisään katselulistalleni.

Blogitekstin kuvitus liittyy löyhästi teemaan.

Irlannista raahattua materiaa

Olen harkinnut Animator-Annan ostamista heti sen markkinoille ilmestymisestä lähtien (joka taisi tapahtua jo ennen Frozen-elokuvan ensi-iltaa loppuvuona 2013). Aika pitkään pystyin pitäytymään järjissäni ja vastustin kiusausta ja ymmärsin, että minulle riittää kolme Animator-nukkea. Mutta kun nyt keväällä varasin lennot Irlantiin, houkutus alkoi kasvaa, ja lopulta keksin varsin asiallisia perusteluja uuden nuken hankkimiselle. Siispä lopulta Irlanti-viikon lomasuunnitelmiksi sovittiin kaksi asiaa: piknik vuorilla ja Disney Store. Puolet suunnitelmasta oli hyvin irlantilaishenkistä, mutta toinen puolisko kieltämättä oli vivahteeltaan hivenen ylikansallinen.

Siinä hän on. Eikö sovikin joukkoon mainiosti! Aion luultavasti pukea hänet suunnilleen 1920-luvun tyyliin (nyt hän on pelkässä neutraalissa paitulissa, koska neutraali paituli on neutraali inspiraatiotausta). Kuten näkyy, Anna on muita Animator-nukkeja lyhyempi. Ja skandinaavisesti kalpeampi! (Minusta on muuten hassua, että Meridalla on tuollainen 1800-luvun alun asu, jossa hän voi juoda jonkun tädin luona teetä, ja että Tähkäpäällä on 1800-luvun lopun asu, jossa hän voi juoda jonkun tädin luona teetä, ja että samoin Ruususella on nykyaikainen asu, jossa hän voi juoda jonkun tädin luona teetä. Jotenkin hauskasti nuo nukkejen vaatteet konkretisoivat kulttuurin muutosta.)

Ystäväni Belle ja minun Annani. Tämä tässä esittelee, miten Annalla on aivan eriväriset kasvot kuin muilla nukeilla. Mutta niin on kyllä Bellelläkin.

Disney Store on Dublinissa. Kun kerran kaupunkiin mentiin, käytiin samalla vaivalla myös parissa kangaskaupassa, yhdessä lankakaupassa, lounaalla ja kahvilla. Disney Store oli äärimmäisin etappi parkkihallista ja sieltä sitten palasimme toisten kohteiden kautta autolle ja hurvittelimme kokonaisten kolmen korttelin alueella (noin). Kelpaa minulle. Dublin on söpö kaupunki, mutta en ole koskaan oikein kunnolla pitänyt mistään kaupungista. (Siitä oli muuten niin pitkä aika, kun viimeksi olin ollut kunnon hulinassa, että kaupungin äänimaailma oli minulle shokki. Katutaiteilijoita ämyreineen ja ihmisiä huutamassa toisilleen melun yli. Aaarggghhhh. Ja Disney Storen meteli oli vielä pahempi.)

Minun piti kesällä käydä Porin aarreaittakangaskaupassa (Nuikkisella)(ei maksettu mainos) katsomassa villakankaita. Mutta mokoma paikka oli suljettu, kun olin maisemissa. Niinpä olin varsin ilahtunut, kun löysin Dublinista kauniit ja ohuet villakankaat. Tästä harmaasta tulee jotakin Annalle.

Ja tästä ehtakeltaisenvihreästä tulee Meridalle viitta. Jos jää yli, kankaasta tulee myös kiva takki.

Nyt oma renessanssihameprojektini on muuttunut konkreettiseksi! Toin mukanani ystäväni lahjoittaman sametin, jota on metritolkulla ja joka on mahtavan väristä (sopii minulle kuin optikon valitsema piilolinssi likinäköisen silmään)(äskeinen on yleinen käpyläläinen sanonta ja rauhanomainen vaihtoehto väkivaltaisemmalle ja tunnetummalle sanonnalle) ja upeasti laskeutuvaa ja äärimmäisen nukkaavaa, kuten sametit yleensä. Mieheni mahtaa olla onnessaan, kun alan ommella tuota kangasta. Hengitämme täällä silloin nukkaa kuin lapsoset puuvillatehtaissa 1800-luvun Englannissa.

Kassissa on paljon kangasta. Kangasta varten piti varata paluulennolle ruumaan laukku.

Pöydällä on paljon kangasta.

Tämä ei liity enää mitenkään Irlantiin. Mutta kun tässä nyt esittelen materiaa, pistän näytille kuvan elokuisista kauppahalliostoksista. Löysin silloin hyvässä seurassa mainioita pieniä aarteita:

Nuken renessanssihameen avaimet. Strasseja jotakin prinsessa- tai balettihameprojektia varten. Kiinnityshärpäkkeet nuken viittaan. Ja pöllö, jonka käyttökohde on vielä auki. Hakaniemen kauppahallista saa melkein kaikkea, mitä käsityö- ja askartelijaihminen tarvitsee! Erinomaista.

Perinteikkään Irlanti-nukenvaateleirin tuotantoa: empiremekko Meridalle

Olen matkustanut sinne ja takaisin! 

Sinne otin mukaani vihreää samettia, jotta ompelisin Meridalle takin. Lisäksi otin mukaan ruutukankaan, josta ajattelin ommella Meridalle arkimekon, mikäli ehdin. Mutta unohdin ottaa mukaan jonkun Meridan valmiista mekoista. Joten takin ompelua oli turha miettiäkään, kun ei ollut mitään, minkä päälle sitä mitoittaa. Niinpä suunitelma kääntyi nurin. Piti ensin ommella jotakin takin alle, ja sitten vasta itse takki, mikäli ehdin. En ehtinyt. Joten esittelyssä (vain täällä ja tänään): Meridan Uusi ja Muuntautumiskykyinen Arkimekko!

Sovitusnukkena Irlannissa oli Animator-Anna. Joka on lyhyempi kuin muut sarjan nuket... Jota asiaa en muistanut kun käänsin tämän mekon helmaa... Joten mekko on lyhyempi kuin Meridan muut mekot. Jonka vuoksi alushame on liian pitkä (olen taittanut sen piiloon tuossa kuvassa). Joten vaihtoehtona on joko purkaa ruutumekon helman käänne ja pidentää helmaa (niin kuin muka!) tai ommella uusi alushame (ai kauheeta miten traagista! miten kestän!).

Vihreän vyön kanssa hameessa on enempi ilmettä, kun hihat on näin.  Vaikka ruutukangasvyökin kyllä on tosi kiva. Itse asiassa tykkään kummastakin enemmän.

Pikku-pikku-nöpöiset puhvit.

Ja! Tadaa! Osasitteko odottaa tätä!

Vyö näyttää hauskalta myös täten eteen sidottuna. Keksin asian mallimekosta. Josta keksin myös, että en tee kiinteitä pitkiä hihoja. Mallimekon (ja muiden katselemieni pitkähihaisten empirehameiden) hihat olivat niin selvän kiinnostavasti sellaiset, että puhvin ja suoran pitkän hihan välissä oli ilmaa, että itselleni tuli mieleen, että oli niissä oikeissa hameissa sitten irtohihat tai ei, minä voin tehdä irtohihat, koska loppuvaikutelma on sama ja saan hameesta muunneltavan. Oliko selkeästi muotoiltu virke?

Tuli kesämekko.

Huivi luo aina elegantin vivahteen.

Ystävän kanssa räknättiin, että ei kannata tehdä hihoja ihan ympäri kokonaan. Se oli hyvä ja oikea ratkaisu.

Rokokoohameesta lähtien olen vuorittanut kaikkien mekkojen yläosat. En tiedä, miten siinä niin kävi. Mutta rakastan vuorin tuomaa selkeää ja huoliteltua loppuvaikutelmaa.

Nuken renessanssihame tuli valmiiksi (!)

Edellinen renessanssihamepostaukseni esitteli alushameen ja taskun, sitä edellinen esitteli keskeneräisiä hihoja. Seuraavaksi tässä nyt esittelen valmiit hihat ja sitten pistän vielä muutaman kuvan valmiista kokonaisuudesta. Jos joku haluaa käydä läpi koko renessanssihamehomman, tämän jutun tunnisteista 'renessanssihame' (yllättäin) antaa hakutuloksesi kaikki projektin vaiheet (seitsemän viestiä, tämä mukaan lukien).

Tällaiset hihat. Kunhan löydän kapeinta mahdollista mustaa organzanauhaa, saa asu vielä kolmannet hihanyörit.

Nämä vihreät nyörit pysyvät huononlaisesti kiinni.

Olen varsin tyytyväinen aluspaidan hihojen mittoihin. Löytyi juuri sopiva ylipituus, jotta päälihihojen alta riittää tursuttavaa. (Olin tyytyväinen hoksaukseeni, että juuri aluspaidan hihojen pituus on ratkaiseva tekijä, ei leveys. Tällaiselle epämatemaattiselle yksilölle se oli korkeamman luokan matematiikan havainto.)

Hivenen sairaalloisen väriset kasvot näin vihreää taustaa vasten kuvattuna. Ei ihan Meridan juttu. Mutta tässä näkyy söötit tossut (minusta ne on söötit) ja asun vihreät nyörit ja punahihainen kokonaisuus. Ja helman runsaus.

Olen tavattoman iloinen, että jaksoin näpertää kaksipuoliset hihat. Ystäväni tosin totesi, että pakkohan nuo olikin vuorittaa: yksi kangaskerros olisi ollut liian flötköttävä juttu. Eli sanotaan, että olen tavattoman iloinen, että hoksasin hyödyntää vuorituspakon niin, että tein hihoista kaksipuoliset. Samalla vaivalla sain asuun mukavaa muuntelua:

Silkkihihat ja kultanyörit = linnanneito. (Tämän postauksen ekassa kuvassa taas on joku, joka oltaisiin aikanaan ehkä poltettu roviolla.)

Myrkkypullo ja tikari puuttuvat vielä. Ja viitta. Mutta julistan tämän asun kuitenkin valmiiksi. (Ja seuraavaan renessanssiasuun teen vähemmän runsaan helman!)