Tämä ei jää tähän

Voisikohan meidän kissallamme olla joku taikavoima?

Haluaisin ehkä pöllön.

Luen Harry Pottereita. Ensimmäistä kertaa koko sarjaa. 

Mittakaavaa

Joskus kun sataa ja on harmaata, tylsää ja kiireetöntä ja kaikki on niin onnekkaasti, ettei ole edes pää kipeä tai muuten kurjaa, on kamalan hauskaa, kun siihen tylsään kiireettömyyteen hiipii joku aivan turhanpäiväinen idea. Minulle hiipi turhanpäiväinen idea eilen, kun silmäni osui teemukiin, jonka olin ajatuksissani työntänyt nukkekotini kirjastohuoneeseen.

Tässä ideani:

Ja sitten teki mieli alkaa leikkiä ihan oikeasti:

Kuvassa laskettavissa 17 kahvi- tai teekuppia, yksi oluttuoppi ja kolme kahvi- tai teepannua. (Herralla on kova kofeiinin tarve, sillä kirjallisen työn deadline lähestyy.)

Kompensaatioa

Minulle tuli huono omatunto edellisestä blogitekstistäni. Ei ole marraskuun vika, että se on tähän aikaan vuodesta! Sitä paitsi ei marraskuu oikeasti ole kamala. Sitä on vain kiva syyttää kaikesta. Oikeasti marraskuu on aika lempeä. Värit luonnossa ovat pehmeät ja levolliset, ja kaiken kattava usva ja sade ovat oikein laupiaita. Marraskuussa ei ole mitään räikeää silmiin tökkivää. Ja marraskuussa kotihiiri saa pysyä kotona hyvällä (teko)syyllä.

Minä tosin pidän väreistä. Siksi latasin toiseen blogiini puutarhakuvia Irlannin-matkaltani. Samaisesta blogista löytyy myös postauksia irlantilaisista kartanoista, joissa kävin syyskuussa.

Marraskuun mönkijäiset

Marraskuu mönkii ikkunanraoista sisään, valuu pitkin seiniä ja lattioita ja hiipii kaikkialle. 

Ulkona se on vienyt lehdet puista, värit maailmasta ja auringon taivaalta. Korvaukseksi se tarjoaa beigenharmaanvalkoista taivasta aamusta iltaan, sumusadetta, sadetta, sumua, hyytävyyttä ja mysteerisyyttä. Hyvänä päivänä sen mysteerisyyden voi laskea jonkinlaiseksi Muumilaakson marraskuu -tekijäksi, positiiviseksi hämäräperäiseksi pysähtyneeksi mahdollisuudeksi nähdä epätodellisia tai epätodennäköisiä asioita (tämä ei ollut analyysi Muumilaakson marraskuusta, huom.). Huonona päivänä marraskuun mysteerisyys rajoittuu siihen, ettei ikkunasta ulos katsoessaan voi määrittää, sataako ulkona vai eikö sada.

Sisällä marraskuu saa aamutossut ja maton liittoutumaan yhteistoimintaan, jonka tavoitteena on kampittaa ihmisiä. Lisäksi marraskuu kaataa vesivärivedet pitkin lattioita, linnoittaa näkymättömän muurin käsityökorin ympärille niin, että käsityökoriin ei voi koskea, liima kirjat kirjahyllyyn, jumittaa netin, kadottaa tavaroita ja rikkoo toisia tavaroita, tai ensin kadottaa tavaroita ja sitten rikkoo ne, ja täyttää  pesuhuoneen litimärillä ulkotakeilla.

Ihmisessä marraskuu aiheuttaa lyhytnäköisyyttä, luovuttamista, kylmiä varpaita sekä mökötystä.

Kuvan tilanne on sikäli liioitellun positiivinen, että ulkona näkyy lunta.

Marraskuuta vastaan voi taistella mm. seuraavin keinoin:

- Hankkimalla kissan, joka viihtyy kokopäiväisesti sylissä lämmittämässä. Kissan tyytyväinen hyrinä saattaa hetkeksi saada ihmisen luulemaan, että maailmassa on kaikki hyvin.

- Hankkimalla kuumavesipullon, joka lämmittää syliä sekin, mutta kehräämättä. Lisäksi se voi lämmittää esim. varpaita (niin kissakin), selkää (niin kissakin) sekä niskaa (kissa harvemmin). Myös kauratyyny voi lämmittää niskaa ja selkää ja varpaita, mutta sen vaikutusaika on kuumavesipullon vaikutusaikaa huomattavasti lyhyempi. (Niskassa kauratyyny on hivenen mukautuvaisemman tuntuinen kuin kuumavesipullo.)

- Hankkimalla tilkkutäkin, jossa on iloisenvärisiä tilkkuja.

- Juomalla kuumaa juotavaa aamusta iltaan.

- Päättämällä, että justiinsa marraskuussa ei tarvitse pelastaa koko maailmaa ja keksiä elämänsä kaikkiin ongelmiin ratkaisua. Muina kuukausina saa sitten vapaasti olla nerokas yli-ihminen.

Kaikkien aikojen keittiöremontti!

Ennen:

Jälkeen:

Ovi on lainattu nukkekodin yläkerrasta.

Eli. Pykäsin väliseinän. Ihan itse sahasin Victorinoxini sahalla (ei maksettu mainos) oviaukon. Väliseinän vasemmalle puolelle jäi pieni eteinen, jonka perälle tulee ruokakomero. Joskus. Ei tänä vuonna, kai.

Seuraavaksi tapetoin. Sitten kiinnitin verhotangon pidikkeet takaisin paikoilleen. Se oli nerokas keksintö, sillä eritoten vasemmanpuoleinen kiinnike olisi ollut lähes mahdoton ruuvata paikoilleen  väliseinän kiinnittämisen jälkeen. Sitten kiinnitin väliseinän. Sitten tein lattian. Sitten tein hellan ympärille kehikon ja lisäsin hellan hyllyn yläpuolelle piippujatkopalan. Sitten tein seinähyllyn lautasille. Sitten tein tiskialtaan (ei juoksevaa vettä, pahoitteluni Ladylle). Sitten ompelin verhot. Niin ja maalasin pikkujakkaran siniseksi. Ja joka välissä olen naulannut nauloja seinälle. Sitten posti toi Tacky Waxia, ja sain tänään kurkuviipaleet leikkuulaudalle näkymättömästi kiinni. Halutessani saan ne pois ja voin korvata ne jollakin muulla leikattavalla. 

Ihan vahingossa tuli remontti valmiiksi.

Nukkekotikuumetta (materialismin muodossa)

Haluaisin ommella tilkkutäkkiäni. Sitten haluaisin piirtää kolme paperinukkea. Ja sitten haluaisin remontoida nukkekotini keittiön. Ja tehdä verhot pariin nukkekodin huoneeseen. Ja laudoittaa yläkerran lastenhuoneen lattian (siis nukkekodin) (meillähän ei ole yläkertaa eikä lastehuonetta). Haluaisin myös tehdä muutamaan nukkekodin tuoliin istuintyynyt. Ja petsata pari huonekalua. Niin, ja sitten olisi siskon (nukkekoti)lahjahyllyn maalaaminen. Sitten haluaisin tehdä lisää kirjoja nukketaloon. Käytännössä ei ihan kaikki onnistu tuosta noin vain. Harmillista. Olisi hauska tehdä kaikki heti nyt. 

Olen kyllä sahannut jo nukkekodin keittiöön tulevaan väliseinään oviaukon. Kahdessa päivässä. Ja sitten kolmena muuna päivänä olen järjestänyt nukkekodin pari huonetta siistiksi törmäilyjen jäljiltä. (Nukketaloni sijoittaminen tässä uudessa kodissamme oli ongelmallista. Valitettavasti ainoa paikka, mihin se mahtui, on törmäilyaltis.) Vielä olisi siivottavana paljon, mutta homma etenee hitaasti, sillä ennen niin pomminpurkajanvakaat käteni ovat nykyään ihan mahdottomat. Kun saan yhden esineen paikoilleen, kopautan kolme muuta lattialle. Kilin kilin kolin. Kops. Semmoista ei tapahtunut ennen. Ikinä. Paitsi kun olin nälkäinen.

Koska koordinaationi ja aivotoimintani eivät nykyään taivu kovin pitkäjänteiseen tekemiseen (tai no, se nyt vasta pitkäjänteistä onkin, kun puuhaa samaa pikkuprojektia ikuisuuden), olen pitkälti tyytynyt asettelemaan esineitä riveihin ja katselemaan niitä. On sekin nukkekoteilua. Paremman puutteessa.

Esineitä asetellessani ja pudotellessani ja ja lattialta noukkiessani ja sitten törmätessäni ylös noustessani nukkekotiin ja pudottaessani 17 esinettä lisää keksin, että hei. Mä voisin ostaa nukkekotiin sitä läpinäkyvää tököttiä, jolla saa liistrattua esineitä paikoilleen niin, että niitä voi silti siirrellä.

Ja sitten keksin, että hei, samoilla postikuluilla tietysti on ekonomista tilata jotakin muutakin. (Kyllä tämä samoilla postikuluilla "säästäminen" tiedetään...) Ja taas asettelin ennestäänkin jo ylenpalttisen runsasta tavaramäärää (hankittu varten projektia x, g ja z) pöydälle riviin ja aloin arvioida, että millaiset lisähankinnat olisivat oikeasti järkeviä. (Kröhöm.) Tulin siihen tulokseen, että tarvitsen lisää astioita.

Kuten näkyy, tarvitsen lisää nukkekotiastioita. Mutta hei, järkeilin asian huolella ja tein testejäkin. Lähes kaikki astiat kuvan vasemmalla puolella (alkaen sinivalkoisista astioista) kuuluvat esillä olevaan nukkekotiin, jossa asuu 10 henkeä plus vieraita. Ja niillä on kahvio. Että laskekaa. Ei ole liikaa astioita niillä. Astiakaappeja niillä on riittävästi (kaikki muut paitsi tuo puuvalmis suuri astiakaappi ja eturivissä oleva vitriinipöytä). Hopea-astiat kuuluvat vaatekomerossa säilytyksessä olevaan linnaan ja savitarjotin ja siihen kuuluvat teevehkeet kuuluvat esillä olevaan nukketaloon. Sohvan takan pahvilaatikossa osissa olevaan tudortaloon jää siis vain kahviastiasto (eikä edes pullalautasia ole, ni!!!) ja pari soppalautasta ja ruokalautasta ja tarjoiluastiaa. Kysyn vaan, että eikö niillä muka käy koskaan vieraita, niin? Eli kyllä ne tarvii lisää astioita. Testasin tuohon suureen astiakaappiin (joka siis menee tudortaloon), että siihen mahtuu taloon jo hankittujen astioiden lisäksi neljän hengen ruoka- ja kahviastiasto. Olen hyvin käytännöllinen siis. (Ja sehän ei merkitse mitään, että talo on osissa pahvilaatikossa sohvan takana. Jokainen nukkekotiharrastaja tietää, että keskeneräiseenkin taloon pitää hankkia esineistö valmiiksi. Jokainen nukkekotiharrastaja tietää myös sen, että materiaalihankinnat pitävät harrastusta yllä silloin kun sitä ei voi pitää yllä muulla tavalla.) (Eikä tullut edes pitkä kuvateksti.)

Tarvitsen myös lisää kattiloita. Tässä on kahden talon kattilat! Ja toinen niistä on tosiaan tuo 10-henkisen perheen talo. Päätin pitkän harkinnan jälkeen hankkia niille soppakattilan, niin tuosta määrästä joutaa sitten kattiloita myös tudortaloon.

Tässä tudortaloa odottava esineistö. (Hopealautaset ja astiateline ja siinä olevat lautaset ovat varkaus toisesta irtaimistosta. Vaatekaappi on mietinössä, että meneekö se tudortaloon vai ei. Ja kirjoituskoneen taidan lahjoittaa eräälle näytelmäkirjailijalle.) Mielipidekysymys. Taloon tulee puolipaneelia ja sen kanssa vaaleaa seinää ja lankkulattiaa ja tiililattiaa ja yhteen huoneeseen seinämaalaukset. Yleisilme on melko tumma. Huonekaluista tuo puusohva on jo tumma, samoin kirjahylly ja vitriinipöytä. Lisäksi teen taloon tumman puusängyn. Vaaleita huonekaluja ovat nuo pesupöytä, ompelupöytä ja kirstu. Onko sisustus liian tumma ja yksivärinen, jos petsaan astiakaapin tummaksi (astiat näyttäisivät parhaalta tummaa vasten) ja samoin kirjoituspöydän? Mutta lattiapetsi on sama kuin se, jolla petsaan huonekalut. Mahtavatko huonekalut maastoutua liikaa tummina?

Jättiläinen liikenteessä. Se osaa onneksi varoa. Muina kissoina se on lampsinut huonekalujen yli eikä ole pudottanut esineen esinettä. Pitäisi kai kouluttaa Arthur sisustamaan nukkekotini. Se ei varmaan aiheuttaisi kolin-koli-kilin-kops-tilanteita.

Torkkutäkin suunnittelua

Kirjoitan tätä parvekkeella. Olen tässä kuin parantolassa ikään. Tuolit vastakkain. Jalat toisella tuolilla tyynyn päällä, täkkiin käärittynä. Kuumavesipullo täkin sisällä. Päälläni on kunnon norjalainen villapaita, kaulahuivi ja villapipo. Harteillani on islantilainen villapeitto. Join juuri kupin höyryävän kuumaa mustaa teetä. Sormet kihelmöivät vielä teemukinjälkeistä lämpöä. Ilma on raikas ja sitä on hyvä hengittää. Tuuli suhisee haavanlehdissä niin voimallisesti, että liikenteen äänet peittyvät. Ja puut ympärilläni luovat keltaista sijaisvaloa silloin, kun aurinko on pilven takana.

Olen päätynyt torkkutäkkini kanssa ainakin jonkinlaiseen malliratkaisuun. Leikkasin kankaista jo puolet (jokaista sorttia), jotta saatoin sommitella kaikenmoisia vaihtoehtoja. Täkin keskustan mallin löin jo lukkoon ja aloin ommella sitä. Reunoja ehtii miettiä vielä, koska en ihan hetkeen pääse kuitenkaan niihin.

Keskelle tulee yhdeksän tilkun blokkeja (aijai kun kuumavesipullo tuntuu mukavalta varpaissa) punaisin ja sinisin kehyksin. Keskustan ympärille mietin tuollaista kehystä, jossa Jelly Rollin tilkut vuorottelisivat vaaleanpunaisten tilkkujen kanssa.

Tykkään niin paljon samanväristen mutta erisävyisten tilkkujen kanssa pelaamisesta, että mietin kehyksiin ja ympäröivään boordiin systeemiä, jossa olisi samanvärisiä keskittymiä. Eli tuossa mallissa punainen merkkaa kaikkia erikuvioisia punaisen-, vaaleanpunaisen ja viininpunaisenvärisiä tilkkuja. Sininen kaikkia eri sinisiä, keltainen beigenvalkoisenokrahtavia ja vihreä vihreitä. Mietinnässä on, mitä väriä käyttäisin noissa boordeissa, jotka olen jättänyt värittämättä.. Kontrastiksi tarvitsisi olla jotakin muuta kuin pelkkää vaaleanpunaista.

Neljä blokkia valmiina!

Tilkktäkkiprojekti numero 2

Olen ihan tohkeissani Irlannista tuomistani kankaista. Joka välissä pitää pysähtyä häpläämään niitä ja katselemaan niiden värejä ja kuvioita. Ensin en meinannut malttaa alkaa leikata kauniita suikaleita palasiksi, mutta nyt olen pilkkonut erissä jo vähän yli puolet. Erisävyiset neliöpinot ovat onneksi ihan yhtä houkuttelevia kuin kauniit suikalerullat.

Aloitin saksimalla jokaisesta suikaleesta puolet (se on kahdeksan neliötä suikaletta kohden, koko suikaleesta siis tulee 16 tilkkua). Hoksasin onneksi melkein heti, että kannattaa leikata kolme suikaletta päällekkäin. Se nopeuttaa tietysti, mutta leikkaaminen on myös helpompaa, kun saksittavana on vähän tiiviimpi kangasmassa eikä kevyt lärpäke. Nyt kun minulla on jokaisesta väristä tilkkuja, alan testisommittelun. Kunhan saan olkkarin pöydän tyhjäksi. Se tyhjenee, kun mieheni lähtee kummipoikaa moikkaamaan. Tulee sommitteluilta tänään! (Huom, mieheni ei esim. makaa olkkarin pöydällä, vaikka edellisestä niin voi ehkä käsittää. Hän käyttää pöytää ihan tavallisissa toimenpiteissä, niin kuin muistiinpanojen kirjoittamisessa.)

Kankaat ovat Modan Lady's Album -sarjaa. Vaaleanpunainen suurempi kangas tilkkurullien alla on sekin Modan kangas. Sitä käytän boordina tai taustakankaana tai jonakin. Riippuu täkin mallista.

Laitan nyt näitä kangaskuvia tänne, että kaukoihmiseni näkevät, millaisia kivuuksia nämä ovat. Ensin karsastin vähän joitakin kuvioita. Jotkut näyttivät pappakalsareilta tai pappakravateilta, mutta nyt kun olen riittävästi käsitellyt jokaista kuviota ja väriä, tykkään kaikista. Kullakin on oma paikkansa maailmassa. Kyllä niin.

Nämä isokuvioiset nyt vain ovat ihania. Eikö olekin huikeat värit!

Alan päästä ymmärrykseen siitä, että joskus kissat haluavat huomiota millä hinnalla hyvänsä.

Sommittelun esisommittelua. Taidan päätyä tämänsorttiseen kuvioon täkin keskelle. Sitten joskus, kun olen kehittynyt seuraavalle asteelle, voin kokeilla jotakin monimutkaisempaa. Mutta toistaiseksi on hyvä pitäytyä torkkutäkkikoossa ja simppeleissä neliöissä.

Torkkutäkki

Tämä tuli vihdoin valmiiksi. Aloitin sen tikkaamisen (ja muistaakseni tekemisen) keväällä 2012, mutta niihin aikoihin käteni sanoi poks ja tikkaaminen jäi siihen. Aloitin nimittäin tikkaamisen käsin. Reilut pari vuotta meni siihen, että myönnyin, että voisihan sen koneellakin.

Loppukesästä muuton jälkeen aloin suristaa pätkä kerrallaan tikkauksia koneella. Irlannin-matkalta palattuani kotona oli jo niin viileää, että motivaatio saada täkki valmiiksi nousi entisestään. Mutta eniten tietysti motivoi se, että hankin reissulta kankaat uuteen tilkkutäkkiin...

Tikkasin saumoihin piiloon. Kutsun tikkaustani laiskantikkaukseksi tai cfs-tikkaukseksi. Se tarkoittaa sitä, että tikkaukset menevät vain joka toisen ruudun välistä. Reunimmaisessa boordissa tikkaukset menevät vain ruskean kankaan molemmissa reunoissa. Varmaankin pitää kehitellä jotain kuviotikkauksia vieä tuohon ruskeaan kaistaleeseen, viimeistään siinä vaiheessa kun täkki menee ekan kerran pesuun.

Ei ihan priimaa-priimaa; joissakin kohdin on krymppyvetoa. Mutta täkki on iloinen ja lämmin.

Ja kissan hyväksymä.

Ja käyttöön ottama.

Irlannin-matka, osa 5 (mahdollisesti viimeinen): Russboroughin mysteeri

Homman nimi on, että minä tykkään taloista.

Ekaluokkalaisena piirustin koulussa pohjapiirustuksia siihen vihkoon, johon sai piirustaa, kun oli tehnyt kaikki tehtävät. Pikkuveljen kanssa piirrettiin kotona joko yli 800-neliöisiä taloja tai sitten alle 8-neliöisiä. Merkittiin piirroksiin liedet, jääkaapit, takat, komerot, vessanpöntöt, lavuaarit, suihkut, ovien aukeamissuunnat, kaikki. Usein myös huonekalut. Pikkuveljeni auttoi minua mittakaava-asioissa, sillä hän osasi kertotaulun jo ennen kuin minä osasin lukea. Ja ennen kuin hän kunnolla osasi kirjoittaa nimeään, hän piirsi numeroita ja perään aina äärettömän symbolin.

James Herriotin kirjoissa kivointa heti sen jälkeen, kun Herriot työnsi kätensä lehmän sisuksiin ja auttoi vasikoimisessa, oli se, kun Siegfriedin veli (jolla oli kanssa joku wagneriaaninen nimi, ehkä Tristan) ajoi polkupyörällä talon tiilisellä käytävällä. Sisällä. Heti piti keksiä englantilaisten talojen pohjapiirustuksia, joissa oli sisällä pitkä käytävä.

Piirrän edelleen pohjapiirustuksia, kun näen jonkun sympaattisen pienen talon ja innostun miettimään optimaalista 70-neliöistä kotimökkiä itselleni, kissalleni ja miehelleni. Tai jos yritän hahmottaa, millainen voisi olla vaikka jonkun BBC:n pukudraamasarjan kartanon pohjakaava. Pohjapiirustuksien metsästäminen kuvaruudusta on jännää. Että hei, tuossakin on ovi, hei tuolla täytyy olla käytävä. On tietysti aivan selvää, että lempigooglauksiani on kaikensortin floor planit.

Russborough'ssa, mokomassa, ei ollut saatavilla pohjapiirustusta, ei ilmaiseksi eikä maksusta. Siispä kartanon pohjaratkaisu piti päätellä itse. Siis paraatikerroksen pohjakaava. Yläkertaa oli turha yrittääkään hahmottaa, koska meille näytettiin siitä vain aula ja kaksi makuuhuonetta (ylhäällä oli 9 makuuhuonetta ja niiden yhteyksissä pukeutumishuoneita ja kylppäreitä).

Vaarallisen retkipäivämme iltana ystäväni, hänen miehensä ja minä lojuimme sohvilla. Minä ja ystäväni muistelimme Russboroug'n alakertaa. Että mistä huoneesta mentiin minnekin. Hahmotin päässäni symmetristä georgiaanista pohjakaavaa. Selvää oli... Paitsi... MISSÄ olivat alakerran näyttävä makuuhuone ja musiikkihuone? 

Kartanokierros alkoi ruokasalista. Jatkoimme siitä suorassa linjassa halliin. Sieltä jatkoimme suoraan keltaiseen salonkiin. Sieltä jatkoimme suoraan makuuhuoneeseen. Makuuhuoneesta menimme kulmittain musiikkihuoneeseen, sieltä isoimpaan salonkiin, sieltä kirjastoon, josta käännyimme pääportaisiin.

MUTTA! 

Kussakin huoneessa on kaksi ikkunaa (plus hallissa myös ovi), ja talon julkisivussa on kuusi ikkunaa ja ovi. Kaksi ikkunaa ruokasalissa, selvä. Kaksi ikkunaa (plus ovi) hallissa, selvä. Kaksi ikkunaa keltaisessa salongissa, selvä. Kaksi ikkunaa makuuhuoneessa. Ei selvä. Julkisivusta loppuu ikkunat! Ja julkisivun viereisessä kaaressa ei ole ikkunoita. 

Alarivin huoneet nyt ovat selvää pässinlihaa, näkee sen verhojen väreistäkin. Salongin on pakko olla keskellä takana, sillä kurkkasimme siellä takaseinällä olevasta ovesta halliin, joka on edessä keskellä. Ja salongista mentiin suoraan kirjastoon, jonka siis täytyy olla ruokasalin takana. Ja portaiden täytyy olla niiden välissä. Näin jälkikäteen sitä huomaa, että aivoittakin olisi pitänyt tajuta, miten makuuhuone ja musiikkihuone jäljelle jäävässä tilassa sijaitsevat. Mutta ajatustyötä häiritsi pari tekijää.

Muistelimme kierrosta uudestaan ja uudestaan, pläräsimme digikuvia, varmistimme ovia ja ikkunoita ja menemisiä ja tulemisia. Minun mielessäni oli koko ajan georgiaaninen symmetria. Ja sitten meidän tuli huomioida se, että talo ei loppuviimeksi ollut kovin syvä (syvyys meille esiteltiin salongissa, kun hallin ovi avattiin ja näimme kerralla koko talon syvyyden). Kaiken lisäksi talon päädystä lähti vielä kaaret sivusiipiin. Jos päädyssä on kaaret, ei päädyssä nyt ikkunoita ole. Ja kaikki alakerran huoneet olivat isoja. Joka huoneessa oli massiiviset kipsikoristekattorakennelmat ja hulppeasti lattiapinta-alaa. Talon toisessa nurkassa oli selvästi tunkua.

Ystäväni mies pyöritteli silmiään ja naljaili. Ei olisi sopinut niin naljailla, meiltä kun meni yöunet Russborough'n takia.

Seuraavana aamuna päivän ensimmäinen kysymys oli, missä sijaitsee Russborough'n alakerran makuuhuone. 

Seuraavana aamuna minun piti kirjoittaa kartanon infoon sähköpostia. Auttakaa kiitos suomalaista pakkomielteistä. 

Ei vastausta. Tsekkailimme sähköpostiani koko päivän siihen saakka, kun lähdimme lentokentälle. (Matkalla lentokentälle alkoi lomani eka sade.) Olimme vähän pettyneitä Russborough'n asiakaspalveluun. Olisivat lähettäneet edes kuittauksen, että kiitos kysymyksestä, vastaamme ehtiessämme. 

Seuraavana aamuna kotona Käpylässä katsoin taas sähköpostit. Ei vastausta.

Sitten tapahtui läpimurto. Ystäväni lähetti tekstarin: "Mentiikö me Russborough'ssa kultaisesta olohuoneesta ulos takaseinän salaoven kautta?"

Minä en ollut varma. Piti miettiä. Mietin. Innostuin, katsoin kuvia eri silmällä ja tsekkasin satelliittikuvasta Russborough'n sivusiipien leveyttä. Piirsin pohjakaavan ja lähetin sen ystävälleni. Tämän vastaus tuli nopeasti: "Hah, kyllä, noin sen on pakko mennä! Pitäkööt infonsa, kyllä kartanosalapoliisit selvittää nämä jutut muutenkin!"

Alla pohjakaava. Se tietenkään ei ole virallinen (eli jos joku tämän perusteella eksyy Russborough'ssa tai kokee kartanoreissullaan pettymyksen, en kanna asiasta vastuuta) eikä mittakaavassa (se on totta, että halli ja salonki ovat isompia kuin muut huoneet):

Kierros alkoi ruokasalista (tulimme sinne sivusiivestä). Jatkoimme hallista suorassa linjassa seuraavaan huoneeseen, josta muistin meidän jatkaneen suorassa linjassa eteenpäin. Mutta tässä huoneessa tietenkin oli tehtävä käännös. Kiersimme talon siis loogisesti ympäri. Ylös menimme pienempiä palvelijoiden portaita, sillä pääportaikko on niin arvokas, ettei sitä tavis turistirahvas saa tallata.

Joku saa nyt sanoa ihan rauhassa, että pöllöpäät, noinko yksinkertaisesta asiasta se saitte päänsärkyä. Mutta käykää itse katsomassa niitä huoneita. Makuuhuone ja musiikkihuone eivät antaneet itsestään pientä vaikutelmaa. Ne ovat ennen osanneet rakentaa taloja. Esimerkiksi kattoratkaisut tekivät hauskoja tilahuijauksia. Opas kertoi että kaikki huoneet ovat samankorkuisia, vaikka halli näyttää muita korkeammalta. Johtuen juuri kattohuijauksista. Arkkitehdit osasivat ennen, ja osaavat ehkä edelleen, matemaattiset perspektiivihuihausjutut paremmin kuin minä. Joku arkkitehdin jippo lieni sekin, että talossa oli koko ajan symmetrisyyden illuusio jotenkin. 

Taloa kiertäessä ja ympäristöä ihmetellessä sitä ei osaa tarkata aivan kaikkea. Siitä pääasiassa johtui, että pohjakaavan hahmottaminen vei aikansa. Tai, no, pääasiassa kai se johtui siitä, että muistin sen yhden oven väärin... Yhtä kaikki, kun ratkaisu selvisi ja sain hahmoteltua kohdilleen loksahtavan pohjapiirustuksen, riemu oli ylimmillään. (Voisimme ystävän kanssa perustaa kartanosalapoliisibisneksen, jos vähän vielä saamme kartanokokemusta. Ehkä minun tarvii hakea jotakin apurahaa, jotta pääsen kiertämään... sanotaan nyt... viisikymmentä irlantilaista ja englantilaista kartanoa. Skotlanti ja Wales käy myös.)

Tässä vielä ylemmän kaavion kuvat isompina:

Punaiset verhot ovat ruokasalissa, keltaiset keltaisessa olohuoneessa. Sateliittikuva kertoi, että sivusiipiin vievät kaaret ovat kapeat (jonka kai pystyy näkemään kuvastakin nyt, kun tietää, että ne ovat kapeat), joten päärakennuksen päätyyn kaaren taakse jää tilaa ikkunoille.

Ruokasalin punainen verho ja kipsikoristetta katossa.

Hallin katto on korkeamman näköinen, sillä sen ja seinien kulma on suora. Keskellä oleva ovi vie isoimpaan salonkiin.

Muiden huoneiden katot näytävät matalammilta, sillä seinän ja katon kulmaa loiventaa kaari. Keltaisessa salongissa on keltaiset verhot ja neljää vuorokaudenaikaa kuvaavat meritaulut, jotka välillä ovat olleet kadoksissa, varastettu tai myyty tai jotain.

Näkeehän tästä, että makuuhuone on kapea. Tai, no, kapea ja kapea. Ja jos näkisitte tuon katon, ei teille tulisi mieleennekään, että kyseessä on "joku pienempi huone".

Musiikkihuoneessa on kaksi flyygeliä, paljon lattiatilaa, takka, lipastoja ja hollantilaisia tauluja. Siltä ajalta. Ja Gainsborough'ta.

Pääolkkari on oikeasti iso. Kuvan ovesta mennään halliin. Kattoon heijastui kivasti värejä.

Kirjastokin on iso.

Ja portaikko näyttävä. Ei kovin suuri. Mutta näyttävä.

Jälkikirjoituksena todettakoon, että Russborough'sta vastattiin sitten lopulta. Aika pian itse asiassa, kun hoksaa, että kysymyksen ja vastauksen välissä oli kuitenkin viikonloppu. Vastaus tuli koko museon johtajalta, joka ystävällisesti selitti pohjan. Olimme salapoliiseilleet aivan oikeaan ratkaisuun. Lisäksi johtaja kertoi, että talon kokonaispohjapinta-ala on noin 900 neliömetriä ja alakerran makuuhuone ei alkujaan ole ollut makuuhuone, joka oli kiinnostava ja tärkeä tieto.