Nuken ulkoilutusta rokokoovaatteissa (rokokoovaatteet nuken yllä, ei valitettavasti minun)

Satoi lunta. Piti saada nukke ulos. Tulee kivoja kuvia, kun on lunta. Piti valita, mikä nukke, mitkä vaatteet. Valitsin. Puin. (Nuken.) Sitten olikin jo pimeää. Siihen tietysti ei tarvita kovin paljon aikaa, että Suomessa tulee pimeää tähän aikaan vuodesta.

Sisäkuvia nukesta. Pitihän asu dokumentoida kontrolloiduissa olosuhteissa.

Seuraavana päivänä heti ulos, kun valoa oli riittävästi. Eli siinä puoliltapäivin. Tämä kuva on otettu kännykällä. Sen valotus menee selvästi helposti yli. Mutta tällainen sokaiseva valkoisuus on kiva tausta asun keltaiselle ja turkoosille. Huom. Ulkona ei ollut sokaisevan valoisaa. Siellä oli tällaista:

P. S. Seuraavana päivänä sitten tietysti oli aurinko. Toisaalta aurinko ja lumi on tosi hankalat kuvattavat jos ei osaa kuvata ja jos ei ole sopivaa kuvausvälinettä, jota osaisi säätää. Päätin jättää uusintakuvaamisen väliin. Mutta viime yönä tuli taas lisää lunta, ja nyt mietin, kenen vuoro olisi ulkoilla seuraavaksi. (Ei ainakaan kissan. Se ei tykkää lumesta.)

Viime vuoden viimeinen ompelus: viitta nukelle

Viime jouluksi valmistui tasan yksi joululahja (joulukortteja lähti liikenteeseen huikeat kolme – paljoakaan matalamalla profiililla ei voi joulukortti- ja lahjajuttuja hoitaa), villainen viitta nukelle. Kyseessä oli näitä harvinaisia äkkinäisiä ideoita jotka myös toteutuvat melko nopsasti. 

Päivä 1: Makasin sohvalla iltasella ja luin WhatsApp-viestejä. Ystäväni oli lähettänyt kuvan joululahjojen paketoimisesta. Aivoni yhtäkkiä keksivät, että minun on pakko saada edes yksi lahja paketoitavaksi. Mietin että pyydänkö miestäni tuomaan kaupungilta suklaapatukan vai  mitä ihmettä. Sitten mietin, että olisi niin kiva itse päästä valitsemaan lahjaa. Sitten mietin, että niin, jos teen lahjan itse, saan vähän kuin valita sen itse. Sitten mietin, että minkä lahjan ehtisin tehdä vielä ennen joulua. Noin kolme minuuttia WhatsApp-viestin lukemisesta keksin, että ompelen nukenviitan. Kolme minuuttia keksinnön keksimisen jälkeen olin päättänyt, että teen viitan vanhan villakangastakin palasesta. Nousin sohvalta, otin kankaan esiin (helposti, kerrankin!) ja pengoin tilkkupalakassista samalla ainoan äkkiseltään sopivan vuorikankaan. Talouspaperipalan avulla tein pikakaavan, jonka avulla leikkasin tilkkukassissa löytyneestä palasta testin, jonka jälkeen leikkasin villakankaasta viitan palan, jonka jälkee palasin sohvalle lukemaan dekkaria.

Päivä 2: Simppeli malli –> simppeli päärmääminen. Sitten pienet pelkistetyt kirjailut viitan liepeisiin, jonka jälkeen kiinnitin vuorin.

Päivä 3: Aamulla ompelin hakaskiinnityksen ja lisäsin hakasten kohdalle pikkuiset kirjailut. Ja sitten ottamaan kuvia pikkusiskon poikaystävän kameralla.

Ja sitten pikkusisko pisti viitan matkalaukkuunsa ja viitta matkusti Satakuntaan annettavaksi äidilleni joululahjaksi. Ja kuka paketoi viitan? Pikkusiskoni tietysti. En minä jaksanut ja ehtinyt enää mitään paketoimisia miettiä.

Vuoden ensimmäinen taideteos: Herra Vilhelmi Kettu

Kuvaan on lisätty vähän glamourhohdetta.

Onnellista vuotta 2019 teille uskolliset ystävät ja blogin lukijat sekä satunnaiset kävijät! Lupasin joulun alla, että tänä vuonna yritän kirjoittaa tänne blogiini vähän enemmän kuin viime vuonna, ja tässä on nyt yrityksen ensimmäinen osa. Siis. Nyt jo! Yllätin melkein itsenikin.

Viime syksy kului puuväreihin tutustuessa. Kirjoitan siitä tänne joskus oikein kunnolla (höm) (niinhän olen luvannut kirjoittaa englantilaisten kartanoiden 1800-luvun ja 1900-luvun alun sisäkköjen töistä ja toimistakin) (aargh) (täytin juuri 39 vuotta - saanko siis käyttää blogissani enää onomatopoeettisia ilmauksia, kuten höm ja aargh?), mutta koska puuvärit ovat olleet nyt noin 140 päivän sana, on mielekästä aloittaa tämän vuoden bloggaukset puuvärityökuvapäivityksellä. 

Pari juttua herra Ketun kuvasta: 1) Jos teille tulee Vilhelmin muotokuvasta mieleen Mikael Agricola, teidän mielenne on ihan oikeassa. Kuvan asetelma on lainattu Albert Edelfeltin Agricola-piirroksesta, jonka vuoksi kuvan asetelma on harvinaisen onnistunut. (Edelfetin kuvassa tosin ei ole sukkia eikä pelargoniaa eikä kukikkaita verhoja. Eikä kettua.) 2) Joulu on ohi, mutta jos jotakuta huvittaisi siitä huolimatta värittää oma versio herra Ketun joulusaarnankirjoitustilanteesta, tässä linkki, jonka kautta kettupiirroksen voi tulostaa. (Jos tulostatte, tulostakaa vain itsellenne. Kaverille tai siskontytön äidille, eli siskolle, mieluummin vinkkaatte linkin kuin ojennatte kopsun. Kiitän!)

Ja sitten vaihekuvia seuraa!

Vaihe 1. Derwentin Inktense-puukynillä pohjakerros. (Inktenset ovat kuin akvarellipuuvärit, mutta mustetta tai jotain.)

Vaihe 2: jonkinsortin varjostuksia päälle.

 

Vaihe 3: Lisää varjostuksia ja vähän tussilla jotakin sinne tänne. Ja sitten lisää varjostuksia. Ja sitten ai niin, vähän lisää varjostuksia.

 

Vaiheet 2 ja 3 ovat oikeasti ehkä 12 vaihetta. Aika huomaamattomia. Tästäkin kun katselee, ei ihan heti äkkää kaikkia muutoksia (paitsi ilmeisimmät).

 

Vaihe 4: Perinteisillä puuväreillä  kerros päälle (kaksi.. kolme... viisi kerrosta). Ei kauttaaltaan, mutta sinne tänne tuomaan kivasti pintaan rouheaa tekstuuria ja korostamaan varjopaikkoja. Vielä olisin voinut jatkaa kuvan kanssa pidemmälle, olisi jopa ehkä pitänytkin jatkaa, mutta julistin sen tässä vaiheessa kuitenkin valmiiksi. (Alla lähikuva ilman glamourhohdetta).

Siinä se! Vuoden eka blogiteksti!