keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pula-Beben pulavaatteet

Takista puuttuu vielä vuori ja hameesta valkoinen kaulus. Kaulukseen taidan pyytää reikäommelapua mummiltani. Olisi aika jänskää opetella reikäommelta (pakotetusta reikäompeleesta olen kuullut puhuttavan, mutta en osaa aavistaa, mitä tarkoittaa pakotettu tässä yhteydessä).

Valmis pakkasiin. Paitsi tumput kudon vielä. Takkikaava on siskon kaavasta muokattu. Nukke on tehty Teija Ruuhikorpi-Mäen ohjauksessa ja hänen valamistaan osista.

Kaulus puuttuu. Hame on tehty Pula-Beben hamekaavasta (vähän sovelsin.)

Alushameen pitää olla tähän vuodenaikaan lämmin.

Pula-Beben perinteinen pöksypaita. Paitapöksyt? Jotakin pientä säädin kurssilta saamani kaavan kanssa (koristelaskokset lahkeisiin ja pienet muotolaskokset yläosaan) ja jätin rypyttämättä vyötärölle kiinteän alushameen, koska alusasu on noin niin tosi mainio.

Meinasi unohtua takin takakuva.



tiistai 13. marraskuuta 2012

Elämänohje II

Aiemmin olen kirjoittanut jo kaksi elämänohjetta (''Jos kohta ulkoinen kohtalo onkin kulkenut ylitseni niin kuin kaikkien yli, vääjäämättömänä ja jumalten säätämänä, on sisäinen kohtaloni silti ollut oma luomukseni, jonka suloisuuden ja katkeruuden minä ansaitsen ja josta tahdon ottaa vastuun omille harteilleni.'' ja ''Anna detaljien uida soosissa.'' ), jotka kuvaavat muuten hämmästyttävän hyvin nykyisiä elämänvaiheitani.

Nyt välittäisin oman ohjeeni, joka ei ole yhtä nerokas kuin edellä mainitut, mutta joka taatusti on banaalimpi, mutta myös yhtä tosi. Täältä pesee:

Kuuntele sydäntäsi.

Tai voi sen sanoa niinkin, että kuuntele sisäistä ääntäsi (paitsi jos se ääni sanoo, että ryöstä pankki tai räjäytä naapurin roskalaatikko tai huuda sinfoniakonsertin solistille SIITÄS SAIT, kun siltä katkeaa viulusta kieli kesken kadenssin).

No niin, minä aloin toteuttaa ohjettani, ja kerrankin voin sanoa, että jotakin mojovaa on tapahtunut. Ei valitettavasti vieläkään silti mitään niin mojovaa, kuin arpajaismatka ja Vacheronin kello. Mutta melkein. Minä vaihdan alaa. Niin paljon vaihdan alaa, että ilmoitin työnantajalle jo, etten palaa enää töihin sairauslomalta. 

Reilut kaksi viikkoa sitten jo tein päätökseni, ja sen jälkeen on elo ollut ihmeellistä. Ja nyt vielä ihmeellisempää, kun uskalsin siirtyä päätöksestä tekoihin. Enpä ole ennen tehnyt päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu oikealta sisuksissani. Aina olen päättänyt niin, mikä tuntuu järkevältä. Outo kokemus tämä järjen ja varmuuden hylkääminen. Ei lainkaan paha. (Ja mitä muka on varmuus? Senkin olen vasta oppinut ymmärtämään, että varmuutta ei ole.)

Jaa, että mitä teen sitten tulevaisuudessa? Enpä tiedä. Vaan ekaa kertaa epävarma tulevaisuus ei pelota minua! Ja hyvä niin, koska tosiasiassa juuri nyt minulla ei ole vielä kapasiteettia miettiä sitä sen syvällisemmin. Vaikka elo on ihmeellistä nyt, vallitsee kuitenkin henkilössäni tilanne, jota voisi kutsua edelleen stressaantuneeksi tai uupuneeksi (sen lisäksi henkilössäni esiintyy noin suunnilleen painoni verran räkää). Hyvä indeksi tälle olotilalle on, että P. G. Wodehousen kirjat tuntuvat nyt liian jännittäviltä, suorastaan pelottavilta. En pysty lukemaan paljoa yhdeltä istumalta, kun alkaa ahdistaa niin kovin. Mitä tapahtuu, jos Lady Constance tai Dunstablen herttua saa selville, ettei Halliday ole psykiatri vaan Gallyn kummipoika, joka yrittää sovitella välejään morsionsa kanssa? Miksi lordi Emsworthin sika, Keisarinna, ei syönyt perunaa? Onko taustalla jokin salaliitto? Saavatko Gally ja Halliday vaihdettua Dunstablen herttuan ostaman väärennetyn taulun makaavasta alastomasta alkuperäiseen (kenenkään huomaamatta)? Saako Vanessa varastettua makaavan alastoman Wilbur Troutille (jonka mielestä alaston muistuttaa hänen kolmatta vaimoaan; lordi Emsworthin mielestä makaava alaston muistuttaa Keisarinnaa), jos saa, varastaako hän alkuperäisen vai väärennöksen? Ehtiikö Halliday vaihtaa smokin päälleen ennen illallisia? Kiperiä tilanteita joka sivulla! Ei kestä ihmisen pää sellaista! Yksi kiperä tilanne oli, kun lordi Emsworth oli käynyt yöllä läävässä katsomassa Keisarinnaa (koska oli huolissaan siitä, ettei Keisarinna ollut illalla syönyt perunaa), jäänyt sitten ulos lukkojen taa, kiivennyt sisään ikkunasta, kompastunut kissaan, herättänyt Dunstablen herttuan, selittänyt kompastuneensa kissaan, joka olikin kadonnut tietymättömiin, suututtanut Dunstablen herttuan, mennyt katsomaan (rauhoittuakseen) galleriakäytävään lepäävää alastonta, koska se muistutti Keisarinnaa, mutta nähnyt, että lepäävä alaston ei ollutkaan seinällä (koska menossa oli vaihtoprosessi väärennöksestä aitoon), rynnännyt kertomaan veljelleen Gallylle, että taulu on varastettu (taulu oli sillä välin jo ehditty vaihtaa aitoon, jonka Gally tiesi), lähtenyt Gallyn kanssa kertomaan varkaudesta juuri uudelleen nukahtaneelle Dunstablen herttualle (koska Gally tahtoi piinata herttuaa, asiasta piti mennä sanomaan, vaikka Gally tiesi, että taulua ei ollut varastettu) ja herättänyt herttuan kello kaksi yöllä kertoakseen nyt sitten varkaudesta. Tilanne oli siis erittäinkin saavuttanut yhden kliimakseistaan ja syke oli henkilölläni vaarallisen korkea, kun raivoisa herttua avasi residenssinsä  oven  ja pääsin jännittyneenä lukemaan seuraavan:

''Oikein hyvä huomenta sinulle, Dunstable'', hän (Gally) sanoi. ''Näytät hämmästyttävän virkeältä ja onnelliselta. Mutta pelkään, että pulppuileva hyvä tuulesi laskee vähän, kun kuulet, mitä olemme tulleet kertomaan. Clarencella on esitettävänä  ällistyttävä tarina. Esitä ällistyttävä tarinasi, Clarence.''
''Öh'', sanoi lordi Emsworth.
''Ei siinä kaikki'', Gally vakuutti herttualle. ''On vielä paljon enemmänkin ja dramaattinen mielenkiinto lisääntyy koko ajan mitä pitemmälle päästään.'' (P. G. Wodehouse: Outo lintu linnassa.)

Tässä kohtaa minä meinasin nielaista suklaani vinoon ja tukehtua teeheni, ja juuri tällaisina (ehkä vähän hengenvaarallisina) hetkinä aina saan voimaa jatkaa lukemistani.

Tähän sivupolkuun loppuu nyt sitten viimeinen ''opettajattaren varaventtiili''. Opettajaa ei enää ole!



perjantai 9. marraskuuta 2012

Martta-nukke kaipaa vaatetta

Nukke on vihdoin valmis! Kyllä nyt tuntuukin sormenpäissä! Lopussa veri lensi (liioittelua) ja itku meinasi tulla kylään (liioittelua), niin kävi työ näppiparoille. Onneksi nuken vaatettaminen ei ole yhtä fyysistä puuhaa. Alusvaatteet, hame ja takki pitäisi vielä saada aikaiseksi ennen kurssin päättymistä. Aikaa on vielä kaksi viikkoa, joten eiköhän se riitä.

Tiivistän tähän vielä työn vaiheita kuvina:

Alussa oli nukenosat (joita hiottiin, gessottiin ja pohjamaalattiin ikuisuus).

Tämän takana on siis tuntitolkulla työtä.




Vartalon ompelu oli nopein vaihe, muttei tosiaankaan helpoin minulle.


Täyttövaihe oli hidas, koska sahanpurua ängettiin tosi paljon ja koska piti syynätä mittasuhteita. (Tässä ylävartalon täytteenä on vanua. Siten välitäyttämällä sain tolkkua, minkä mittaiseksi täytän jalat.)
Hän osaa seisoa jo. Mutta voi, tilanne on kovin väkivaltainen (ja ryhti huono!).
Kovin surullista, kun pää on hartioiden vieressä. Vartalon olkapäälinja on väärin ommeltu.
Olkapäälinja korjattu ja kädet kiinnitetty pusseihinsa ja polvet saaneet saranansa. Noiden polvien peitteiden kiinnittäminen oli ihan kaikkein karseinta hommaa ikinä. Sääret ja reidentyngät ovat tosi täynnä sahanpurua, eikä niiden topografiakaan kovasti helpottanut työtä. Sormet arkaantuivat melko tehoisasti.
Pää katselee, miten vartalo saa kädet. Tässä kohtaa oli tarpeen laittaa tilkkutäkki vaimentimeksi, ettei tule kolautettua käsiä ja päitä mäsäksi. On ompeluidylliä ilmassa kaikin puolin.
Päähän kiinnitysnauhat.
Viimeinen vaihe.
Siinä seisoo alastonna.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Bloggaustekniikka kehittyy!

Keksin pykätä välilehtiä. Tunsin itseni tietotekniikan kuningattareksi, tai ainakin aateliksi, kun osasin sellaiset rakentaa!

Ajatukseni on, että kerään välilehtiin keskitetysti kaikensortin nukkekuvani (joita toki suollan tänne normaalisivullekin jatkossa), jotta ne ovat siellä helposti nähtävissä samanmielisilleni. Tämä näyttää nyt yhä enemmän nukke-käsityö-nukkekoti-blogilta, mutta eipä se kai mitään haittaa. Kirjoittelen kuitenkin jatkossa oravista ihan samoissa määrin kuin ennenkin.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Prudence Jenny Eugenie Azibahrette Potter-Pirbright...

...on kyseisen neidin nimi.

Jenny.

Martta-nuken valmiit kasvot

Koska kyseessä on repron tekeminen, on kurssinuken tekeminen tarkoin säädelty. Ensin se vähän harmitti minua, koska olin mielessäni jo kuvitellut vähän erilaisesti maalatut nuken kasvot. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että mahtavaa tehdä perinteinen nukke. Onhan siinä nostalgiaa monelta kannalta ajateltuna!

Nyt sain naaman sitten valmiiksi, kulmakarvat, huulet, silmien valopilkut, poskipunat ja hampaat asensin kohdilleen. Tai niin kohdilleen, kuin osasin. Silmien valopilkut eivät tulleet molempiin silmiin aivan samoihin kohtiin, eikä ihme, koska ohjeena oli laittaa ne kello kahden kohdalle. No. Minähän en osaa kelloa. Kulmakarvat tein varovaisesti hiukan omanlaisikseni, ja se riitti saamaan nukesta pikkuisen jotenkin omemman. Sille tuli mukavasti vähän huolestunut ilme.


Viimeisimpänä repro-vastustuksenani minua epäilytti nuken hampaiden maalaaminen. Mutta nehän ovatkin suloiset!  Loppuviimeiseksi tykkään nuken kasvoista vallan paljon. Söpö pikkuneiti siitä tulee.


Tolkuttomasti kuvia: hattuja ja hameita.

Tässä viimeaikaisten näpertelyiden tulosta. Anonyymilla neidillä on jo kohtalaisen kattava vaatevarasto, vaikka hänellä onkin vain kolme leninkiä. Mutta kyllä hän näillä pärjää nyt hetken aikaa. Yöpukukuvaa lukuun ottamatta kuvasarja esittelee neitiä ulkoilemassa eri vermeissä.


Kesäinen leninki ja kesäinen hattu ja huonosti valittu taustakangas.
Hattukuva 2.
Hattukuva 3.
Hattkukuvista ei loppua tule.
Hattu esitelty.
Vaatetta vähän erilaiseen tilanteeseen.
Talvella pärjätään.
Asiallisesti kävelyllä.
Tyylikkäästi kävelyllä.
Vielä tyylikkäämmin kävelyllä.
Kesätoimissa pihamaalla.
Asiallista mutta sievää.
Vielä asiallisempaa mutta edelleen sievää.
Asiatonta (koska essun alla on vain alusvaatteet).
Rouvamaista.
Herttaista.
Seuraavassa kuvassa on kaikki itse tuotettu materia (paitsi olkihattu on nukkekodin ullakolta). Eli läjä alusvaatteita, irtohihoja, kauluksia, jokunen hattu ja sitten yhtenäisempiä vaatekappaleita. En nyt sitten tiedä, tuliko ohuesta puuvillamekosta loppujen lopuksi juhlahametta. Ehkä tummansininen on edelleen vakavampi asu. Oikea juhlahame jääköön siis odottamaan vuoroaan vielä.


Ja sitten vielä hattukuva. Valkoinen höyhenhattu ja viininpunainen ruusuhattu ovat vuosien takaisia nukkekotiostoksia. Ne on tehnyt Anne-Mari Kaipainen. Siskoni on tehnyt vaaleansinisen pitsihatun. Ruskea hattu on omatekemäni, se kuuluu nukkekodin vanhalle rouvalle, joka ystävällisesti lainasi sitä anonyymin sovitettavaksi.






Näpräämisen ilo ja P.G. Wodehouse

Kotiolenta jatkuu. Tosin kävin välillä pääkaupungissa konsertissa, juomassa teetä ja tapaamassa ystäviä. Mutta pääasiassa olen kotona. Ja hyvä niin. Näpertely ja Beethovenin sinfoniat pitävät mielen harmoniassa ja ihmisen tyytyväisenä. Olen myös lueskellut. Hesse ei nyt oikein nappaa, se on edelleen liian tuhtia. Siispä hain kirjastosta väsymystilaan erinomaista viihdykettä, kunnon brittihuumoria. 

P. G. Wodehouse oli hauskaa luettevaa jo 15 vuotta sitten. Mutta nyt se on hauskan lisäksi loistavaa! Juonet ovat päälinjoiltaan yksinkertaisia ja toisiaan toistavia, henkilötkin ovat melko yksinkertaisia. Vaan kieli ei ole yksinkertaista. (Eivätkä juonien mainiot sivukiekurat.) Kieli on hulppeaa! Miten jaksaa ihminen kirjoittaa virkkeestä toiseen eloisasti, nokkelasti, yllätyksekkäästi ja niin edelleen (lisää ylisanoja)? Paljoakaan ei Wodehouse tarjoa lukijalle suvantovirkkeitä. Ehdottomasti enemmistössä virkkeistä on jotakin poikkeavaa, vaikka vain joku yksittäinen veikeä sanavalinta, usein kuitenkin joku käsittämättömän mainio kielikuva (usein asiayhteydessä melko lyömätön yllätysveto). Olisi varmasti antoisaa lukea Wodehousea englanniksi, jos ymmärtäisi sitä kieltä riittävästi. Mutta hyvä kompromissi on lukea hienoja suomennoksia ja katsoa vanhoja Kyllä Jeeves hoitaa -paloja (lainasin kirjastosta pari dvd:tä) ja yrittää sivukorvalla ymmärtää tekstityksen ulkopuolelle jääneet kaskut. 

Selasin tässä välissä kirjaa löytääkseni Madeline Bassettiin liittyviä lausahduksia, koska pidän niistä kovin. Silmääni osui sitten edellä kirjoittamaani P. G. Wodehousen kielen kuvaukseen sopiva katkelma, jossa Wodehouse Bertien suulla ottaa kantaa aiheeseen:

''Olin juuri sammuttamassa savuketta ---, kun oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja sisään tuli Esmond Haddock.

(Luku loppuu ja uusi luku alkaa.)

''Kyhätessäni tätä kertomustani perhetalouksien kulutukseen on vankkumaton tarkoitukseni kautta linjan ollut panna oikea sana oikeaan paikkaan ja välttää petkuttamasta asiakkaita jollakin heikolla ja mitään ilmaisemattomalla puheenparrella, kun heillä on oikeus odottaa nasevaa osumaa. Enemmän työtähän se teettää, mutta ihmisellä on periaatteensa.

Pyyhkikäämme näin ollen verbi ''tuli'' edellisen rykäisyn lopusta ja laittakaamme tilalle ''kirmasi''. Oviaukossa näkyi välähdys vaaleanpunaista ja Esmond Haddock kirmasi sisään. Mahdatteko olla koskaan nähnyt raavaan miehen kirmaavan, mutta entisaikojen sotaratsut harrastivat toimintaa varsin estoitta, ja nyt oli vuorossa Esmond Haddock.''

Ja sitten ne Madeline-pätkät. Yksi lempijuttujani Jeeves-kirjoissa on se, miten Bertie Wooster puhuu aina Madeline Bassetista:

 ''--- onhan kyseessä päälaesta anturaan nainen, joka oli väärässä jonossa kun järkeä jaettiin.'' 

''Tiedän varsin hyvin, että mitä ulkokuoreen tulee, tuossa kaikkien aikojen miesansassa ei ole nokan koputtamista. --- Mutta asialla on toinenkin puoli, ja se on pimeä. --- 
- Kysyit, miksen laahusta kohti alttaria Madelinen kanssa, sanoin. - Minäpä vastaan. Sillä vaikka hän on ulkoisesti kuinka sievä ja soma, kuten totesit, hän on todellisuudessa vetistelevä, tunnetta tursuava, tahmea nyyhky, joka, voi herranen aika, uskoo että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele ja aina kun keiju saa hikan, soma lapsonen putkahtaa maailmaan. Hänen lempiluettavaansa ovat Risto Reipas ja Nalle Puh. Parhaiten hänet kiteyttää, kun sanoo, että hän on ihannesiippa Gussie Fink-Nottlelle.
-Minä en ole tavannut herra Fink-Nottlea.
-Puhut nyt miehen kanssa, joka on.''

Tuohon, että tähdet ovat Jumalan kukkaseppele, viitataan lähes jatkuvasti Madelinen yhteydessä. Mainio attribuutti hahmolle! Ja vielä yksi kielikuva. Ei välttämättä nasevin, mutta asiayhteydessään tavattoman hauska: 

''Konstaapeli Dobbsin naama ei vääntynyt kovin herkästi mihinkään isompaan tunneilmaisuun. Pikemminkin naama näytti siltä kuin sen olisi veistellyt jostakin kovasta puusta kuvanveistäjä, joka opiskeli kirjekurssilla ja oli päässyt kolmanteen oppituntiin.''

Wodehousen kylkiäisenä olen lukenut James Joycen Odysseusta. Olen lukenut sitä viikon ja päässyt sivulle 16 (joka sisältää tietysti alun otsikkosivut). Joskus 10 vuotta sitten pääsin sivulle 98, sitten teos jäi kesken kiireiden takia. Rehellisyyden vuoksi todettakoon, että olisi se kesken jäänyt kiireittäkin... Nähdään, pitkällekö pötkin tällä kertaa. Lukutekniikkani on nyt kuitenkin eri kuin ekalla yrittämällä: En välitä edes ymmärtää. Nautiskelen vain runsaasta sanavarastosta ja otan kunkin kappaleen, repliikin tai rivin omana hetkeä kuvaavana palasenaan. Hidasta on, mutta olkoon!

Lopuksi muutama kuva näpertämisen ilosta. Ensin kuva työn alla olevasta mekosta, josta oli tarkoitus tulla anonyymin Pseudo-Hittyn juhlahame. Hame siitä tuli, muttei ehkä juhla-. Sitten on kuvia hatuntekemisen lopputuloksesta.