Paperinukkeja - pikaesittelyssä Sara ja Sarri sekä Amy March

Anni Swanin Sara ja Sarri on yksi ihanimmista tyttökirjoista. Oletteko samaa mieltä? Tietysti olette! Voiko kirjalta enempää vaatia! Rikas serkku ja köyhä serkku, maaseudun luonto, kartanoita, kujeilua, konkurssi ja sopeutuminen uuteen elämäntapaan (ah, miten romanttista - kirjallisuudessa), aarre... Ja ennen kaikkea kohtaus jossa Sara ja Sarri vaihtavat vaatteita! Klassisen ihastuttavan kutkuttavaa! Jonka vuoksi tietenkin piirsin Sara ja Sarri -paperinuket niin, että he voivat vaihtaa asuja keskenään.

Muistatteko kun kerroin aiemmin digitaalisen piirtämisen iloista? Näytin esimerkin, miten korjasin Amyn käden sormet. No. Näköjään digitaalisen piirtämisen ilot voivat olla myös sen ärsyttävin ongelma. Nimittäin näköjään on mahdollista tehdä korjaukset väärään tiedostoon. Jos piirtäjä on niin traagisen typerä kuin minä.  

Suoraan sanottuna en käsitä, miten tulostamaani ja lopullisena pitämääni tiedostoon jäi vanhat sormet (ja tietenkin olen lopulliseen tiedostoon viimeistellyt kaikki kehyksiin ja taustoihin ja paperinuken kiinnitysklipsuihin liittyvät jutut, niin että nyt täytyy joko tehdä se kaikki uusiksi tai piirtää kädet uusiksi). Mystisintä on, että huomasin asian vasta sen jälkeen kun olin tulostuttanut tiedostot siskoni luona, leikannut nuken ja asut sekä valokuvannut ne myyntiä varten. Ja sen jälkeen vähän vielä keittynyt helteessä. Vasta äsken kuvia valitessani huomasin virheen.

Sentään tanssiaisasussa ja aluspaidassa sormet menevät niin kuin pitääkin. Jatkossa ehkä piirrän kaikille paperinukeille aina lapaset käteen!

Siinä! Taas! Aargh. Mutta eikö tuo luisteluasu olekin söpö? Se on ommeltu todennäköisesti Megin vanhasta talvikävelypuvusta. Tai jotain. Se on vähän vanhempaa muotia kuin Amyn muut asut.

Jostakin syystä, aivoni eivät millään tasolla pysty erittelemään että mikä se syy on, tässä tiedostossa Amyn sormissa ja sinisessä kävelyasussa on korjatut sormet. On se kivaa kun elämässä on jännitystä ja mysteeriä!

PS Klikkaamalla kuvia pääsette käsiksi parempilaatuiseen näkymään. 

Värityskuvia kaukaisesta valtakunnasta

Tämä on taas mainos! Latasin juuri kolme uutta satuvärityskuvaa Etsyyn. Ne kaikki ovat kuvitusta kaukaisesta valtakunnasta, jossa asiat ovat justiinsa niin kuin kaukaisissa valtakunnissa kuuluu olla. Eli valtakunnasta löytyy vuoria ja meri, vakavasti otettava virta ja vesiputous, linna, metsiä, peltoja ja niittyjä, prinsessa, kettu, metsänvartijan poika ja lohikäärme.

https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Lisää paperinukkeja

Aamupiirustusprojekti jatkuu. Toistaiseksi nimeämätön neiti (nukelle saa ehdottaa nimeä!) on saanut jo joitakin turnyyriviritelmiä ja edwardiaanisia liehuhelmoja. Olen päätynyt näihin tyyleihin, sillä kaikenlaisten laskosten värittäminen on kivaa ja opettavaista. Ja tavallaan on helpompi saada ilmeikäs väripinta, kun sitä on rikkomassa erilaiset laskokset ja rypytykset. Hirveän vaikea värittää eloisasti ihan vain tasainen pinta. Toisaalta laskoksetkin voi sössiä aika pahasti.

Ja sitten kuvia.

Minulle iski 4 minuuttia sitten hirveä väsy ja sumeus. Ehkä jopa unisuus. Mutta jos en nyt naputa tätä loppuun, jää tämäkin arkistoihin makaamaan. Niin että. Naputi naps. Harmi että sormet eivät ajattele puolestani. (Esiasteinen väsymys oli ilmoilla jo kuvia valitessani, jonka vuoksi vedin mutkat suoriksi ja valitsin kaikki.)

Tämän kuvan informaatioarvo: 1) Komiat puuvärit. 2) Suojapaperit ovat nyt puuvärien alla, koska jos ne olisivat ison arkin yllä, eivät piirrokset näkyisi. Mutta piirtäessäni paperi on peitetty pienemmillä arkeilla, ettei käteni nuhjaa kaikkea. Huom, vinkki, työn alla oleva asu toki ei ole paperilla peitetty silloin kun väritän sitä. Jos näin olisi, värittäisin sitä pienempää paperia eikä isolle arkille tulisi väriä lainkaan. 3) Maljakossa juhannusruusu ja syreeni. 4) Ikkunasta pilkistää alkukesä.5) Teekuppi on tyhjä. 6) Pukukirjat ovat olleet käytössä. 7) Lainasin kirjastosta TS Eliotin runokokoelman Old Possum's Book of Practical Cats. En tajua miksen ole lukenut sitä aiemmin.

Tilanne nyt. Tuo kuviollinen sininen yläosa on tämän aamun tuotos. Vielä työn alla. Se ja ylösalaisin oleva sininen yläosa (päällyshame) (en muista taaskaan oikeaa sanaa) menevät sinisen ylösalaisin olevan hameen kanssa. Periaatteessa myös punaisen hameen kanssa, vaikka silloin kyllä tulee vähän aikakausiristiriitaa. Mutta mitä väliä. (Siniset asunpalat ovat suunnilleen vuosimallia 1885, punainen hame on mallia 1870 tai jotain.)

Olen aikeissa leikata takin irti punaisesta alaosasta ja käyttää sitä erikseen piirtämäni hameen kanssa. Tuossa vasemmanpuoleisessa (pysähdyin heiluttamaan vasenta kättäni varmistaakseni että kirjoitan oikein - saatte ensiluokkaista palvelua) hameessa näkyy tasaisen pinnan värittämisen vaikeus. Etenkin kun puuvärirutiini on hakusessa.

Edwardiaanisia liehuhelmoja. Paitsi että vihreän asun helman liehu ei näykään kuvassa. Näistä asuista minulla on vähän vuosi hakusessa. Jossakin 1900-luvun alkupuolella kuitenkin. Tyyliin 1903 tai jotain. Olen siis täysin unohtanut mitä vuotta (tai vuosia) käytin mallina.

Pitäisi ehkä opetella käyttämään puuvärejä niin, että väriä on enemmän ja valkoista paperia vähemmän. Mutta kun tykkään tästä. Mutta toisaalta, koska en osaa runsasvärisempää tekniikkaa, en tiedä tykkäisinkö sen lopputuloksesta. Ja koska toisaalta minusta puuvärien olemukseen kuuluu herkkyys ja ilmavuus, olen ollut laiska enkä ole kauheasti yrittänyt kehittyä.

Tähän otin helman laskoksiin mallia valokuvasta. Kyllä helpottaa värien pelaamisen kanssa, jos piirros on kohdillaan. Toisin sanoen, on hirveän hankalaa värittää asua, josta ei tiedä että mistä kangas laskeutuu ja miksi ja miten. Piirtäessä jos käyttää ekstravartin tarkkuuteen, värittämisvaiheessa on sitten kivaa.

Ehkä vähän tylsä tuo keltainen tukka ja keltainen asu. Saa nähdä, toimiiko tuo kampaus nukelle. Paperinukkien irtokampausten ja hattujen kanssa on aina jännää. Ikinä ei ennen leikkaamista ja pukemista tiedä ihan aivan varmasti, että miten ne istuvat. (Mietin muuten että olisiko nuo keltaiset ruusukkeet helmassa pitänyt laittaa punavioleteiksi. Ehkä olisi pitänyt)

Tämän aamun saldo. Mitä sanoisitte punaisista koristenauhoista?

Astrid hautoo värikyniäni hyvin päättäväisesti, päivästä toiseen. Harmi kyllä kynäni eivät ole sen seurauksena lisääntyneet. Vähän stressaavaa kyllä tämä Astridin mielenkiinto kyniäni kohtaan. Tasan tarkkaan tiedän, että kissani sydän oikeasti halajaa päästä läppimään kynäni lattialle. Näitä ei voi siis jättää valvomatta pöydälle sekunniksikaan. Jos aikoo kääntyä vain ottamaan nenäliinan, pitää nostaa kynät johonkin jossa on reunat. Preussinsininen unohtui kerran pöydälle, kun lähdin keittiöön hakemaan vesilasillista. Astrid nukkui pianon päällä kun lähdin, siksi kai kynä jäi pöydälle. Kun olin saanut lasiini (ok, mukiini) vettä ja olin palaamassa olkkariin, kuulin miten kynä lensi lattialle. Nyt sitten jää jännättäväksi, miten silpuksi lyijy kynän sisällä meni.

Ja välittömästi kun siirrän suojapaperit pois, Astrid siirtyy kynien sijasta hautomaan piirustuksiani. Aina. Ja sitten se tietysti katsoo että mistä kohtaa olin värittämässä ja iskee peränsä siihen. On niin antoisaa olla kissanomistaja!

Paperinukkeja

Hyvää kesää! Äreä* koronakirjeenvaihtajanne täällä taas vaihteeksi! (Tosi hiljainen kirjeenvaihtaja olen lopulta ollut, monta julkaisematonta puolivalmista luonnosta tuolla kansioissa, valmista en saa aikaiseksi niin millään.)

Nyt tulin kertomaan että olen piirtänyt paperinukkejuttuja. Olen huhtikuun puolivälin jälkeen näköjään piirtänyt 50 asua/asustetta (sisältää pieniä juttuja kuten hattuja ja käsineitä) ja yhdeksän nukkea, plus yksi nukke on kesken ja yksi asu on kesken. Eli olen piirtänyt paperinukkejuttuja aika paljon. (Jonka takia en varmaankaan ole saanut aikaiseksi blogitekstejä.)

Pääasiassa olen piirtänyt tabletilla. Kerran jo sisko printtasi minulle pomaskan tuotoksiani ja pisti postiin, että pääsin näkemään livenä, miltä tuotokseni näyttävät väritulosteina (korona-aikaan kun meidän taloudessa on ollut aika vähän haluja lähteä nuohaamaan tiloja joissa itse pääsisi tulostamaan väritulosteita - ei niin että niitä tiloja hirveästi olisi ollut edes auki) (meillä arvatenkaan siis ei ole itsellämme väritulostinta). Ihan kivoilta ne digituotokset näyttävät, vaikkeivät vedä vertoja rouhealle paperille puuväreillä tai akvarelleilla nyhjätyille eläväpintaisille tuotoksille. (Edellisen virkkeen kauhistuttavalle sijamuotoketjulle on joku nimikin. Kaikille rumille virkerakenteille löytyy oma nimi aina. En vaan ikinä muista niitä.)

Tabletilla on kiva piirtää paperinukkeja. En sano että helppo. Tartvitsisin jonkun superlaitteen siihen, jonkun turbotietokoneen jossa on tsiljoona-jotain muistia ja järeä kuvankäsittelyohelma. Sen sijaan minulla on 32 Gt:n pädi, jonka muistista 30,7 Gt on käytetty. Jonka seurauksena piirustusohjelma kaatuu aina tasaisin välein ja menee paniikkiin tallentamisesta, sillä sitä ja pädiä ei ole tarkoitettu selvästikään siihen että piirustuksessa olisi 270 kerrosta. Ken ei harrasta digitaalista piirtämistä, ei ehkä hoksaa että 270 kerrosta on paljon. Mutta minä kerron että se on tosi paljon. Ja kerron senkin, että 270 kerroksen kasaan saaminen voi viedä aikaa yli kaksi viikkoa ja tosi monta tuntia. Niin että ei niitä paperinukkeja helppo ja nopsaa piirtää ole edes digitaalisesti. Mutta kivaa se on.

Samalla olen pikkuisen piirtänyt paperille. Se on kaikkein kivointa mitä maailmassa on, mutta kun sitä varten pitää istua pöydän ääressä. Olen aina aloittanut päivän piirtämällä pöydän ääressä, jos olen voinut. Toissapäivänä esim en voinut, sillä kävin hammaslääkärissä. (Jotenkin kuvaavaa että kun minä ekaa kertaa sitten helmikuun alun poistuin kotoa, se oli niinkin viihteellistä kuin hammaslääkärireissu. Voitte alkaa maltillisen vedonlyönnin siitä, sainko reissusta itselleni viruksen. Minusta olisi varsin epäreilua, jos sain.)

Kävin hammaslääkärissä, sillä yhtä hammasta särkee tosi paljon melkein koko ajan. Oikealla ylhäällä, toinen poskihammas takaa, hampaan keskellä sisällä se kipu on ja säteilee ohimoon ja poskeen ja kaulaankin joskus. Mutta eihän siinä hampaassa mitään ollut. Kipu johtuu purennasta tai leukojen sijoiltaan olemisesta (pysyvä olotila vuosikymmenestä toiseen) tai jostakin. Mutta tulipa selvitettyä. Yhtä hyvin se olisi voinut olla vuosisadan isoin reikä. 

Oli kiintoisa kokemus tämä korona-ajan hammaslääkäriajanvarauskäytäntö. Nehän eivät ota turhaan ketään sinne. Niin että ajanvarauksesta ensin haastateltiin huolella, että mikä ongelma, sitten haastateltiin mikä on elimistöni tämänhetkinen suhde koronavirukseen, sitten haastateltiin kaikki riskiryhmiä kartoittavat asiat. Sitten henkilö puhelimen toisessa päässä sanoi että hammaslääkäri soittaa minulle hetken päästä. Ja sitten hammaslääkäri soitti ja haastatteli hammasasiat uudelleen ja riskiryhmäasiat myös. Jonkin aikaa harkittuaan hän sanoi, että on tuo hammas hyvä tsektata, vaikka kivun sahaaminen edestakaisin viittaa purentaperäiseen ongelmaan  (pätevästi arvioitu). Ja sitten sain ajan riskiryhmille varatulle klinikalle. En tiennytkään että sellaisia on. Onneksi on.

Mutta takaisin paperinukkeihin. 

En oikein muista, mistä tämä sai alkunsa taas. Vuoden alusta maaliskuuhun saakka ompelin asua nukelle. Maaliskuusta huhtikuuhun testailin uusia puuvärejäni ja tein värikarttoja. Sitten yritin kirjoittaa blogia Pikku naisia -elokuvista. Luulen että se ehkä sai minut digitoimaan Amy March -paperinukkea. Joka tapauksessa minulla on aina tapana tehdä asioita kokonaisvaltaisesti. Niin että kun aloin piirtää paperinukkeja, aloin tehdä sitä ihan kaksin käsin, niin sanotusti.

Kuvassa yllä Frida Kahlo, Sara ja Sarri, pikkuinen Amy March, aikuinen Amy March (luonnos), pari asua tätini paperinukkeprinsessalle (tuo alla piilotteleva puuväripiirros) ja testi yhdestä prinsessasta muutaman asuluonnoksen kanssa. Fridan ja aikuisen Amyn aloitin nollasta. Muut ovat kymmenen vuotta vanhoista paperinukkeluonnoksistani tai valmiiksi piirtämistäni paperinukeista digitoitu. Siis eli olen skannannut alkuperäiset piirrokset ja sitten piirtänyt ne piirustusohjelmalla läpi ja muokannut ja värittänyt. Esimerkiksi Saran ja Sarrin kanssa puuhasin joku 6 päivää, että ei se ihan käden käänteessä tapahdu se digitaaliseen muotoon siirtäminen, vaikka olisi luonnos pohjilla.

Frida Kahlon piirsin ihan itsellenikin yllätyksenä. Yhtenä aamuna vain herätessäni keksin, että ystävän lapsi, suuri Frida Kahlo -fani, tarvii Frida-nuken. Minun piti tehdä ihan pikainen juttu, mutta jännästi siihenkin suhraantui viikko.

Testiprintti Amy-luonnoksesta. Normaalisti aina piirrän kaikkeen mustat rajat. Piti testata, että tuleeko tällaisesta rajattomasta nukesta liian flatku ja epämääräinen. Ei tullut. (Amy-arkit aloitin 3. 5., valmista tuli eilen.)

Aamupiirustuspaperinukkeja. Nämä ovat ikkunan läpi piirretyt kopsut vanhoista nukeista. Asut ovat ihan uudet. Tärkein juttu aamupiirustushetkissä on saada käyttää ihania puuvärejäni.

Kuvanlaatu yllä ehkä ei kovin hyvä, se on kuvakaappaus. Kun nääs jotenkaan ei tunnu kovin fiksulta pistää digitaalista piirrosta alkuperäisenä monen megatavun tiedostona nettiin. Ei etenkään jos suunnittelee myyvänsä kyseistä tuotosta Etsyssä. (Justiinsa yllä oleva ei ole lopullinen paperinukketiedosto. Se lopullinen on kahdella A4-arkilla, jotta nukke on riittävän isokokoinen).

 Tämmöinenkin työn alla Amysta, ajatuksena on että näitä voisi printata (värillisenä) askarteluihin.

Tässä digitaalisen piirtämisen mukavuuksia. Tai no, tämän saman nyt tekee melkein yhtä helpolla paperille. Mutta siis, yllä vasemmalla eka pikainen luonnos, jonka idea oli lähinnä tsekata paikka luisteluasulle arkilta. Seuraavat ovat enemmän tai vähemmän piirretty edellisten päälle. Kuten näkyy, moni asia on pysynyt samana alusta loppuun. Kätevää, kun voi vain piirtää läpi uudelle kerrokselle ja tehdä muokkauksia ja poistaa vanhat alta sitten pois. Huomattavasti mukavampaa tehdä se sängyssä kylkimakuulla kuin ikkunaa vasten seisten, pelaten paperilla joka ei pysy paikallaan ilman kaikenmaailman teippauksia.

Mutta tämä on ihan aidosti digipiirtämisen parasta ylellisyyttä. Ja erinomaisen mahtava juttu ihmiselle, jolla on rajallisesti fyysisiä resursseja. Ei aina tarvitse aloittaa kaikkea alusta, jos huomaa jonkun menneen pieleen. Kuten nyt tässä. Yhtäkkiä hoksasin, kun olin piirtänyt Amylle jo neljä asua valmiiksi, että mokoman käden sormet ovat ihan pielessä (ylin kuva). Kenen pikkurilli on pidempi kuin nimetön, kysyn vaan? Huokaisin vähän kun virheeni valkeni. Mietin että onks tää ny niin paha. Totesin että no taatusti on. Sitten vain aloin piirtää kättä uudelleen vanhan päälle. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Amylla olikin hyvä käsi. (Ja sitten sama piti siirtää tanssiaisasuun ja kävelypukuun.)

Tämän hetken aamupiirustusprojekti.

Tyypille tuli vahingossa sairaan isot manga-/bambisilmät. Kokeilussa on jättää homma tussaamatta. Se vähän ahdistaa minua, koska en vain osaa käyttää värejä riittävän kontrastisesti ja napakasti jotta työni toimisivat ilman mustia rajauksia. Mutta toisaalta tussaus on se, joka aina voi pilata kaiken, ja se on stressaavaa, ja haluan oppia käyttämään värejä paremmin. Niin että kokeilen ilman tussia nyt kumminkin.

Kiva piirtää kun on kieloja ja syreenejä kaverina. 

Seuraava uhri tabletilla piirrettäväksi. Vihervaaran Anna.

Huom! Obs! Achtung! Warning! Koronavalitus seuraa.

*) Äreä siksi, että koronaluvut näyttivät niin lupaavilta ja nyt yhteiskunta avautui ja kohta kuitenkin taas posahtaa, ja näin ollen riskiryhmäihmiset eivät pääse ikinä palaamaan normaaliin. Toivottavasti olen väärässä. Mutta sitä vain naiivisti luulin että rajoitukset ovat voimassa kunnes korona on tapettu. Ja se olisi kai tullut tapetuksi aika pian. Silloin olisivat riskiryhmäläisetkin saaneet pienen hengähdystauon ennen toista aaltoa. Nyt luultavasti emme saa. (Toivottavasti oikeasti olen väärässä!) 

Juuri minun kotona olemiseenhan tämä nyt ei vaikuta erityisen paljoa, kotona minä kuitenkin olisin. Mutta tänne ei edelleen voi päästää vieraita, autottomana ihmisenä en pääse turvallisesti labroihin tai hoitamaan muita menoja, mieheni pitää edelleen miettiä omat kuvionsa ja niin edelleen. Olisin tästä yleistressistä halunnut pienen lepotauon. Olisi tosi kiva mennä ovesta ulos ilman että tarvii miettiä että kahvassa voi luurata virus, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä heivaa henkilöni sisukaluineen päivineen sairaalaan. 

No. Ehkä riskiryhmäläisten olisi tarvinnut joka tapauksessa nyhjätä kodeissaan kesän yli. Tai ehkä yhteiskunnan avaaminen ei nostakaan tartuntalukuja takaisin ylös.

Okei. Tämän päälle tarvitaan jotakin positiivista. Tässä vielä kissakuva viime kesältä:

Pääsiäisaiheinen värityskuva

Tabletilla värittämäni versio kuvasta.

Päätin piirtää kuvan, jonka liistraan makkarin vaatekaapin oveen ja jota voin sitten katsella, kun kuuntelen messulähetyksiä netistä. Tuli sitten mieleeni, että joku muukin ehkä näin pääsiäisen alla voisi tykätä värittää kyseisen kuvan. Niin että pidemmittä puheitta linkit PDF-tiedostoihin:

1) Pääsiäisvärityskuva

2) Pikkuisen karsittu ja siten vähän helpommin väritettävä versio 

Jouluvärityskuvia ja poroja siellä täällä

Hei vaihteeksi taas! Edellisen värityskuvataistelun jälkeinen tulos ei jäänyt ainoastaan siihen, että sain muutaman kuvan Etsyyn myyntiin. Lisäksi nimittäin sain tulehduksen käsiin. Tai jotain. Minulla ei ole pätevyyttä asettaa lääketieteellistä diagnoosia kätösilleni. Mutta niissä on ollut hermosärkyä, tavallista särkyä, jomotusta, kuumotusta ja puutumista. Mielestäni tulehdus on kätevämpi ilmaisu tuon listan sijaan. Joka tapauksessa.

Koska sormissa nytkin taas kihelmöi, yritän olla lyhytsanainen.

Olen kuumotusten ja hermosärkyjen välissä saanut pikkuisen piirrettyä. Kaksi jouluvärityskuvaa tuli valmiiksi tällä viikolla. Lisäksi olen väsännyt tulostettavaa kalenteria ensi vuodelle.

Toinen värityskuvista on tällainen harras poro. Onnistuin kerrankin pitämään piirustusmittakaavan melko isona, niin että tätä on pikkuistenkin helpompi värittää.

Toisessa kuvassa käytin idean pohjana viime vuonna piirtämääni joulukuvaa. Tässä metsänväki ja porot valmistelevat joulujuhlaa. Meneillään on muun muassa joulukuvaelman harjoitus.

Kuvat löytyvät täältä, jos sattumoisin kiinnostaa: https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Olen kesän ja syksyn aikana hissuksiin piirustellut erilaisia poroja Varalusikka Paper Garden -kauppaan. Siellä on nyt myynnissä muutama leimasin. Ne ovat ehtaa kotimaista tuotantoa. Siis, minun suunnittelemani ja Satakunnassa leimasimiksi muutettu (en oikein tiedä, miten leimasimia tehdään).Täytyy epäsatakuntalaisen rehvakkaasti sanoa omista piirroksista, että aika kivoja:

Pari leimasinta on selvästi jouluisia. Tämä tässä yllä on mielestäni yleispätevä talvileimasin. Lisäksi sieltä löytyy tuollainen neutraali leimasin. Siis että se ei ole mikään sesonkihommeli.

Lisäksi siellä on myynnissä printattavat poroarkit, joista voi väsätä vaikka pakettikortteja:

Tällainen bisnespostaus taas! Viimeistellään bisnespostaus esittelemällä vielä yksi kalenterikuvista. Se siis tulee olemaan printattava mustavalkoinen A4-nippu, jonka arkit voi sitten liistrata vaikka jääkaapin oveen tai laittaa opiskelukansion alkulehdiksi. Tekeillä on sekä suomen- että englanninkielinen versio. Mutta jää nyt nähtäväksi, antavatko kädet mahdollisuuden kalenterin loppuun piirtämiselle.

Ulkona lotisee ja on tavattoman harmaata. Kissakin loukkaantui säästä tänä aamuna, kun avasin parvekkeen oven sille. Toivottavasti muualla Suomessa on miellyttävämpää! Joka tapauksessa, oli sää mikä oli, toivotan teillä sisäistä auringonpaistetta ja muuta suloista joulunodotukseenne!

Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 2: Yleiskatsaus vuosiin 1810–1873

Kerroin edellisessä blogitekstissäni, mistä minulle syntyi idea tähän muotiopassarjaan. Tiivistettynä kyse oli tästä. Kirjan kansikuva ajoittuu väärälle vuosikymmenelle:

Kuvakaappaus Metropolitan-museon sivuilta.

Aluksi ajattelin verrata vain vuosien 1860 ja 1870 muotia, mutta sitten, kuten minulle aina käy, homma paisui. Onnistuin lopulta sentään rajaamaan ajanjakson suunnilleen vuodesta 1810 suunnilleen vuoteen 1873. (Myöhemmin haluaisin laajentaa perspektiiviä renessanssista empireen ja toisaalta 1870-luvulta 1920-luvulle. Mutta kaikka aina voi haluta!) Tämän pukudraamamuotiopasidean alkusyystä johtuen päädyin etsimään kuvia pelkistä ilta- ja tanssiaispuvuista. Koska tarkoituksenani alunperin oli esittää, miten tiettyä noin vuodelta 1860 olevaa kuvaa ei voinut mitenkään sotkea vuoden 1870 muotiin, piti vertailukuvat olla niin sanotusti samaa genreä. Tarkoitan, että on loogista verrata yhden aikakauden tanssiais- tai iltapukua toisen aikakauden tanssiais- tai iltapukuun eikä vaikka aamutakkiin. Ajatuksissani kuitenkin on, että voisin täydentää tätä muotiopasta seuraavissa osissa muutamalla kävelypuvulla. Sillä eiväthän pukudraamat koostu pelkistä tanssiaisjaksoista!

Ja nyt asiaan. Yleiskatsaus. Pedagoginen ajatus on, että tästä voi napata päälinjat ja ideat, jonka jälkeen kuvaähkyiset seuraavat osat on ehkä helpompi sulattaa. (Minä en kyllä tiedä, kuka tämän pedagogian kohteena edes on. Ne jotka ovat kiinnostuneita aikakausipuvuista osaavat nämä jutut. Ja ne jotka eivät ole kiinnostuneita, eivät ole kiinnostuneita.)

Ja nyt se yleiskatsaus. Aloitetaan piirtämästäni aikajanasta (kts seuraava kuva). Olen pyrkinyt karsimaan sen mahdollisimman selväksi ja havainnollistavaksi. Sellaiseksi että siinä näkyy puvun päälinjojen muutokset. Ja ne päälinjojen muutoksethan ovat tässä tarkastelujaksossa:

Vyötärö. Se lähtee valumaan alaspäin. Eihän se tämän aikajanan aluksi edes ole vyötäröllä vaan enemmänkin kainalossa. 1840-luvulla vyötärön linja on alimmillaan. Sitten se hissuksiin nousee. Muttei enää sentään kainaloon, vaan ihan vain vähän.

Hihat. Ne ovat aluksi pienet. 1830-luvulle tultaessa ne ovat isot. Sitten ne löpsähtävät alas. (1840-luvulta lähtien juhlapukujen hihat eivät ole erityinen aikakaudentunnistustekijä.)

Helma. Levenee. Levenee. Leeeevenee. Levenee naurettavan isoksi ja samalla tulee takapainoa. Sitten takapaino alkaa vahvistua ja helma alkaa laskeutua edestä suorempana. 1870-luvulle tultaessa hameen takapuolelle kertynyttä painoa, joka kirjaimellisesti on takapuolen kohdalla, kutsutaan turnyyriksi (englanniksi bustle).

Puvun päälinjojen muutokset vuosina 1810–1873. Minun ikioma piirrokseni.

Seuraavaksi puvun päälinjojen muutokset ihan oikeiden museopukujen kuvien kautta.

Vasemmalla ja keskellä: Metropolitan-museo. Oikealla: LACMA, Los Angeles.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärölinja laskee rintsikkalinjasta vyötärön kapeimpaan kohtaan. Eli kun näette aikakausipuvun, jossa vyötärö on jossakin kainalon ja  vyötärön välillä mutta joka ei selvästikään ei ole jostakin ennen vuotta 1500, osutte melko varmasti oikeaan, jos veikkaatte puvun sijoittuvan vuosien 1800 ja 1830 väliin. (Kainalovyötärömuotihan alkoi jo siinä 1800-luvun alussa. Itse asiassa himpun verran edellisen vuosisadan puolella.  Vuoden 1820 nurkilta lähtien se alkaa hilautua alas. Ihan siihen saakka, että päästään hiphop-housuihin. Apua. Anteeksi. Huono vitsi.)

Hihat ja helma molemmat kasvavat. Kuvasta puuttuu vähän välimuotoja, mutta kuten näette, uusimman asun hihat ovat jo isommat. Eivät mammuttimaiset (mikä oli mahdollista alkaen vuodesta 1830), mutta isot. Kuvasta ei näy, miten keskimmäisen mekon helmassa on enemmän volyymia kuin vuoden 1810 asussa, koska volyymi on kerrytetty taakse.

Koko sarja: Metropolitan-museo.

Vyötärö. Hillitysti-hallitusti se laskee.

Hihat. 1830-luvulla sen kangasmäärä saavuttaa kasvun huipun. Ensin se huippu on olkapään jatkeena isoina puhveina. Sitten kangasmäärä ei-hillitysti-hallitusti löpsähtää alas ja vähenee.

Helma. Hissuksiin levenee.

Lähteet merkitty kuviin.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärön linja on alimmillaan 1840-luvulla. 1870-luvulle tultaessa se on lievästi noussut, mutta pysyttelee vyötärön tienoilla kyllä.

Helma.  Levenee edelleen aina 1860-luvun puoliväliin asti. 1820-luvun lopusta lähtien helma laskeutuu tasaisesti vyötärön ympärille, 1860-luvulla alkaa symmetria hajota ja lopulta helman volyymin paino on takana.

Sitten jokunen kuva demonstroimaan, miten näitä asun muotoja on saatu aikaiseksi muutenkin kuin puvun kangasta leikkaamalla. Ensinnäkin kureliivit (englanniksi stays) tai korsetit (katso sanojen kiemurat täältä). Näin sitä vyötäröä on muokattu. Ei kaikin osin kovin mukavan näköistä:

Metropolitan-museon sivuilta.

Hihat kasvoivat 1830-luvulla niin suuriksi, että niiden kangasmäärä tarvitsi kannatteluapua. Mikäs siinä. Kätevää, mutta nykyihmisen silmiin kyllä ihan pöhkön näköistä:

Puhumattakaan vannehameista eli krinoliineistä. Eivätpä nekään mitään estetiikan ihmeitä olleet:

Vasemmalla Monet'n maalaus. Lähde Wikipedia.

Mone't naisia puutarhassa kuvaavassa maalauksessa näkyy mielestäni hauskasti tuo 1860-luvun puolivälin krinoliinin linja. Alla  olevassa kuvassa näkyy, miten krinoliinin muoto muuttuu, kun tullaan kohti turnyyrien aikaa. 1860-luvun lopussa hökötys on kaventunut ja tehnyt takamuksen päälle telineen (vrt polkupyörän tarakka). Tämä teline yhdistettynä puvun kankaan käyttöön on nyt se turnyyrihomma.

Ja nyt palaan siihen alkusyyhyn koko tälle yhtäkkiselle blogikirjoittamisinnolleni. Se väärä kansikuva ja hämmennys siitä, miten on mahdollista sotkea niin ilmeisen erilaiset tyylit. Mennään kolmen kuvakollaasin kautta pikkuriikkisen syvemmälle vielä tässä yleiskatsauksessa, jotta saan käsiteltyä kansikuvatraumani pois päiväjärjestyksestä. Eli lopuksi esittelen 1860-luvun ja 1870-luvun asujen  linjoja vielä havainnollistamalla puvun helman leikkausta ja laskeutumista.

Janet Arnold: Patterns of Fashion 2. Englishwomen's dresses and their construction c. 1860–1940

1860-lukua edeltävinä vuosikymmeninä asujen helman kangasmetrit jakautuvat tasaisesti vyötärölle. Helmakappaleet ovat suorakaiteen muotoisia (helmaa ei ole ommeltu yhdestä pitkästä suikaleesta, sillä niin pitkää suikaletta ei ole olemassakaan – kangaspakan leveyskin sitä paitsi oli ennen lyhyempi). Näistä syistä (plus alushameviritelmistä) johtuen pukujen helmojen profiili on  kellomaisen pehmeän pyöreä (kts kuvakollaasi, jossa vuoden 1840 ja 1850 museoasut).

1860-luvulle tultaessa homma muuttuu ja alkaa evoluutio kohti ankkamaista turnyyritakamusta. Muutoksen lähtökohta on varovainen (kts ylläolevan kuvakollaasin vasen yläkulma). Kyseisen hameen helma on ommeltu pitkulaisesta suorakaiteesta (joka on saatu tietysti yhdistelemällä kapeampia suikaleita), jonka ylä- ja alareunaa on lievästi muotoiltu niin, että helma on edessä vähän pidempi kuin takana. Kangas on laskostettu syvin laskoksin tasaisesti vyötärölle. Lopputuloksena kuvan asun runsas hameenhelma, joka on takaa hivenen laahusmainen.

Kollaasin yläoikealla näkyy pientä muutosta. Helman etu ja sivukappaleet ovat aavistuksen verran kiilamaisia (alaspäin leveneviä), takana helma on tasalevyisistä kappaleista. Helma on edestä selvästi lyhyempi kuin takaa ja kangasta on runsaammin takana ja sivuilla kuin edessä. (Huomatkaa muuten miten helma laskeutuu vyötäröltä loivemmin verrattuna kellomaisiin edellisten vuosikymmenten hameosiin.)

Kollaasin alavasemmalla olevaa kuvaa on helppo lukea. Helma on pykätty kiilamaisista kappaleista ja paino on aivan selvästi takana. Kangasta on vöytäröllä vähän, alhaalla paljon. Helma laskeutuu edestä melko suoraan.

Ja sitten päästään viimeiseen kuvaan. Tässä voisi lainata Monty Pythonia ("now for something completely different"). (Lainasinkin! Mutta sulkeissa!) 1870-luvulle tultaessa koko naisihmisen päälle puettava asuhökötys näyttää aivan erilaiselta kuin 10 vuotta aiemmin. Se myös tietenkin rakentuu hyvin erilailla. Ja tässä sanallinen selvitys kollaasin esimerkistä. Helman etukappale on jotakuinkin suorakaidemainen, se laskeutuu suorana alas, se on leikattu vyötäröltä istuvan kaarevaksi. Sivukappaleet ovat kiilamaisia (ei kovin jyrkästi) ja alhaalta kaarevia. Takakappale on massiivinen ja laahusmainen (yhdistetty kapeammista palasista). Kaiken kangasmäärän volyymi on suunnilleen takamuksen päällä. Alemman helman päällä on viuhkamaisehkoista paloista koottu päälihame, jonka sisäsaumoihin on ommeltu narut, jotka solmitaan piiloon vyötärölle, niin että kangaspaljous ihan oikeasti laskostuu takamuksen päälle. Kun siihen paikkaan nyt ilmeisesti haluttiin niin paljon kangasta kuin mahdollista.

Tässä päänsäryn helpotukseksi (tai sitten lisäämiseksi) visuaalista informaatiota:

Norah Waugh: The Cut of Women's Clothes 1600–1930

Ylemmässä kaavassa (joka vastaa vähän edellisen kollaasin kakkosesimerkkiä) yhteen liitetyistä helmakappaleista tulee vielä aavistuksen suorakaiteenomainen pitkula, vaikka paino keskittyykin selvästi jo taaemmas. Alemman kaavan vasemmalla sivulla on päälihameen kappaleet, oikealla sivulla alemman hameen kappaleet. Kun ottaa huomioon, että alemman helman takakappale (tuo kaikkein isoin ja suorakaidemaisin pala) leikataan taitteelta (eli se on lopulta kaksi kertaa niin leveä kuin kuvassa), tulee selväksi, miten paljon enemmän kangasta on takana kuin edessä.

Siinä oli konkretiaa, miten aivan todella erilaisesti nämä kahden eri tyylin helmat rakentuvat. (Ja tässä oli siis puhe vasta helmoista. Ei materiaaleista, koristefrilloista, kaula-aukoista saati kampauksista.) Vastaavalla tavalla voi tietysti lähestyä minkä tahansa ajanjaksojen asuja. Kaavojen avulla muutokset hahmottuvat ihan eri tavalla kuin maalausten tai valmiiden pukujen kautta.

Ja sitten lopuksi vielä siitä, miten nämä helmat käyttäytyivät käytännössä. Mallina poseeraa Tanskan prinsessa Dagmar eli Venäjän tsaarinna Maria Fjodorovna.

Ideanani tässä on esittää, miten varhaisemman asun helma laskeutuu  vyötäröltä runsaasti yltympäriinsä. (En ole ehkä ikinä ennen käyttänyt sanaa 'yltympäri'.) Kun kyseisen kostyymin kanssa istahtaa alas, tapahtuu ihastuttava puff (jonka haluaisin omakohtaisesti kokea) ja kangas leviää kaikkialle.

Kun taas! Mitä tapahtuu turnyyrihelmalle, kun henkilö istahtaa? Kuten näkyy, takana on tavaraa, edessä on kapoisaa. Helma melkein vähän pingottuu polvien ympärille. 

Josta päästään tähän:

Toudouze, n. 1860. Kuva Metropolitan-museon sivuilta.

Jos joku nyt sanoisi, että voihan nämä kuvan neidot olla peräisin vuodelta 1870, että voihan heillä olla turnyyrit, että kun se taakse kertyvä kangasmäärä kertyy taakse, niin eihän se näy, koska se on takana ja nämä neidot tässä kuvassa näkyvät edestä, me voisimme vastata ystävällisesti edellisten valokuvien ja kaavojen ja piirrosten ja koko blogitekstin valossa, että anteeksi mutta kyllä se näkyy edestäkin, onko asu turnyyrimuodin ajalta.

Näin. Nyt olen saanut asian sydämeltäni. Luulen että enää en näe painajaisia tästä aiheesta.

Bonuksena vielä aikajana silhuettikuvana. Nyt kun olen vääntänyt asiaa rautalangasta (olenko?) ja pedagogiani on uponnut sydämiin asti, kaikki sanovat ooooh ja katsovat kuvaa innoissaan.

Ikioma piirrokseni.