CFS, kuten käsittääkseni moni muukin sairaus,
laskee ihmisen kehon stressinkäsittelykykyä. Olen lukenut aiheesta
jostakin, mutta koin asian ihan omakohtaisestikin etenkin
sairastumiseni alussa, koska niinä aikoina kun mieheni kysyi minulta esimerkiksi että onko jääkaapissa voita, minä valahdin välittömästi
lähimmälle tuolille pitämään sydänalastani kiinni ja selviämään
järkyttävän yllättävästä ja stressaavasta tilanteesta. Sama
reaktio tuli myös kysymyksistä "tuonko kaupasta maitoa"
tai "oletko nähnyt kalenteriani". Sittemmin tilanne on
vähän tasaantunut, mutta edellistä taustaa vasten seuraava ei
liene yllätys:
Kun edessäni oli täysin yllättävä ja
odottamaton mahdollisuus lähteä Kiinaan, ensimmäinen reaktioni oli
pyörrytys. Toinen reaktioni oli oksettava olo. Kolmas reaktioni oli
vatsakipu. Neljäs reaktioni oli, että "Kiinassa tuoksuu erille
kuin täällä", jonka jälkeen minua pyörrytti vielä vähän
lisää.
Paradoksaalista kyllä, samanaikaisesti edellä
mainittujen reaktioiden kanssa hyvin piilevä (siis erittäin todella
piilevä) sisäinen seikkailijattareni hihkui onnesta.
Seuraavaksi, noin kolmen sekunnin päästä,
mieleeni tuli tunteiden kaveriksi jo toinen ajatus (ensimmäinen
ajatus oli ne vieraat tuoksut), ja se oli että lentomatkat Kiinaan
ja aikaerorasitus on ehkä jotakin, mitä kehoni ei pysty
käsittelemään. Otin heti yhteyttä pariin järkevään tahoon
(joista toinen oli mieheni) pohtiakseni, onko minulla fyysisiä
edellytyksiä lentää noin 10 tuntia (ei ole, sillä ei minulla ole
siipiä!).
No. Ei siinä lopulta paljoa pohdittu. Tietenkin
minä lähden Kiinaan!
Nyt on kulunut viikko ilman paljoa pohdintaa
tehdystä päätöksestä. Viikko sisälsi lisää paniikkia ja
paljon käytännön asioita. Kävin ottamassa A- ja
B-hepatiittirokotuksen ensimmäisen satsin, uusin reseptejäni,
hankin lentoliput ja järjestin avustajan Hongkongin lentokentälle
mennessä ja Helsinki-Vantaan lentokentälle sekä mennessä että
tullessa, sain flunssan, täytin viisumihakemuksen ja lähetin
mieheni viemään sen Kiinan suurlähetystöön.
Edellinen lista ei vienyt montaa riviä tekstiä, mutta
työläs se oli toteuttaa. Esimerkiksi viisumihakemukseen tarvittiin
monta sähköposti- ja chattiviestiä ja lisäksi tulostinta,
kopiokonetta, kahta läppäriä, kaapin penkomista (löysin kuin
löysinkin hyväksyttävät passikuvat omista nurkista!) ja tietenkin
internetiä.
Työläintä kuitenkin menneen viikon aikana oli tunne-elämän kanssa.
Ensimmäisinä päivinä yhtenä hetkenä olin innoissani, toisena
hetkenä paniikissa. Kerran möyrin sänkyyn vikisemään, että
mihin olenkaan pistänyt pääni ja että ei minussa ole seikkailijaa
riittävästi (mieheni tuli taputtamaan päähän ja minä mietin,
että jo minullakin on ongelmat). Ylenpalttisen jännityksen hetket
vähenivät vasta, kun mietin ääneen, mitä oikein pelkäsin.
Pelkäsin pääasiassa sitä, että mitä jos voimani loppuvat
lentokentillä ja aivoni menevät lakkoon. Siinä sitten piti itseään
muistuttaa, että minulla on se saattaja, joka kärrää minut
kimpsuineni ja kampsuineni Helsinki-Vantaalla lähtöportille ja
Hongkongissa jatkolennon lähtöportille. Että jos voimani nyt
sitten loppuvat perillä Kunmingin lentokentällä, olenpa perillä
jo maassa. Tuskin minua sinne kentälle jätetään lojumaan, vaikka
hyytyisin ennen tullitarkastusta. Paluulennolla Hongkongissa taas on
vaihtoaikaa kahdeksan tuntia. Siinä ajassa ehtii nukkua itselleen
voimia selvitä kentän sokkeloista. (Paluulennolle en varannut
avustajaa, koska sitä varten olisi pitänyt soittaa Hongkongiin tai
Kunmingiin.)
Väittäisin, että paniikki on nyt takana (se tulee kyllä takaisin vielä kolme päivää ennen lentoja). Mutta ymmärrys ei aivan ole kehissä vielä. Koska määränpää on niin tuntematon ja kaukana, en pysty kuvittelemaan, mitä siellä tapahtuu (paitsi teen juomista ja illan istumista rakkaiden ihmisten kanssa). Lisäksi tapahtumien kuvittelemista rajaa realismi. Aikaero ja lennot
tulevat viemään mehut. Näin ollen tulen viettämään perillä aikaani eniten sisällä kotioloissa, ihan kuten Suomessakin. Niinpä matkasuunnitelmani ovat toistaiseksi pyörineet sen ympärillä, mitä kirjoja lainaan mukaan ja mitkä villasukat olisivat lentokoneessa mukavimmat. Mutta olen minä sentään katsonut kartalta, missä Kunming on. Se on Yunnanissa.
|
Olennaisin on (viisumihakemuksen ja lentolippujen lisäksi) jo hanskassa. Matkapäiväkirjan kansilehti! |