Murheellista informaatiota

Pakkohan tämä on aloittaa näillä sanoilla: tieto lisää tuskaa. (Paitsi aloitin kyllä sanoilla "pakkohan tämä on aloittaa näillä sanoilla", en sanoilla "tieto lisää tuskaa".) (Kunhan kerroin. Ehkä huomasitte ilman kertomistanikin, millä sanoilla aloitin.)

Lapsena oli aluksi niin kivaa. Itävallan keisarinna Elisabet oli yhtä kuin Romy Schneiderin Sissi. Ihana siis. Romy Schneiderkin oli ihana, koska hän oli yhtä kuin elokuvien Sissi. Englannin kuningatar Viktoria oli ihana myös. Itävallan Maria Teresia ei ollut yhtä ihana kuin Sissi, Viktoria tai Marie Antoinette ja madame Pompadour, koska Maria Teresiasta ei ollut yhtä ihanaa kuvaa tietosanakirjassa, mutta oli Maria Teresiakin okei, koska hän oli Habsburg, joka oli todella iso bonus. Jean-Honoré Fragonardin maalaus Keinu oli kuvataidekirjasarjan ihanin kuva. Kartanot oli ihania, linnat oli ihania, edvardiaaniset hameet ja hatut oli ihania. Kaikki oli ihanaa, paitsi hammaslääkäri, käärmeet ja kaurapuuro.

Mutta sitten oli se harmillinen juttu, että tietosanakirjassa oli kuvien lisäksi tekstiä. Tekstistä ilmeni, että Habsbugreilla oli vähän turhan laajat maa-alueet hallussaan. Kyllä Sissi-elokuvissakin oli viitteitä siihen, mutta koska miehitettyjen alueiden kansanjoukot lopulta aina hurrasivat keisarinnalle, ajattelin, että tämä on kai ihan jees. Tietosanakirjasta kuitenkin ilmeni, että pitkin vuosisatoja Habsburgeilla oli ollut taipumusta levittäytyä melkein yhtä laajasti kuin Hitlerin Saksalla. Ja ihan jo ala-asteikäisenä ymmärsin, että Hitler oli huono asia. Miksi siis Hitlerin levittäytyminen oli paha, mutta Habsburgien oli ok? Sitä mietin pienessä päässäni enkä ollut enää yhtään varma, että tykkäsivätkö unkarilaiset oikeasti kuulua Itävaltaan. Eihän minustakaan ollut reilua, että Suomi oli kuulunut Ruotsiin ja Venäjään, saati että mummi joutui lähtemään Karjalasta kaksi kertaa.

Oivoi. Takaiskujen sarja oli alkanut. Marie Antoinettelta pistettiin pää poikki. Se oli minusta väärin (minä en kannattanut lapsena enkä kannata edelleenkään teloituksia) vaikka ymmärsin, että kansalaisia potutti että niiden oli nälkä mutta Marie Antoinettella ei. Itävallan Elisabetin elämä ei ollutkaan onnellinen kuten elokuvissa. Ja Romy Schneiderkin teki itsemurhan. (Pahuksen naistenlehdet ja niistä löytyvä tieto.) Fragonardin maalaus olikin kuulemma rivo. Englannin Viktorian aikana Brittiläinen imperiumi levisi ja turposi, vaikka ei kai se nyt kokonaan ollut Viktorian vika. Eikä sekään ollut Viktorian vika, että Albert kuoli ja Viktoria jäi suremaan, mutta kurjaa se oli, kuten imperiumin leviäminen myös. Niin. Ja edvardiaanisten hameiden ihana silhuetti tehtiin s-korsetilla, joka pisti ihmisen sisuskalut ja selkäruodon ihan jojoon, ja rokokooajan ihmiset olivat likaisia puuterikerrostensa, peruukkiensa, silkkivaatteidensa ja parfyymiensa alla.

Vanhempana minulle alkoi valjeta, että ihanat linnat ja kartanot ja niissä asuvien elämäntapa oli revitty muiden ihmisten selkänahasta. Ihan lähiympäristön ihmisten selkänahasta ja/tai sitten siirtomaassa orjien tekemän työn rahoittamana. (Samoihin aikoihin minulle alkoi valjeta, että mikään itse asiassa ei ole edes muuttunut, mutta se on toinen juttu se.)

Ja nyt sitten viime aikoina kaikenmaailman tv-dokumentit ovat possauttaneet loputkin ihanat mielikuvat taivaan tuuliin.

Versailles löyhkäsi, koska ihmiset löyhkäsivät ja koska he tekivät asioitaan kukkaruukkuihin tai pylväiden taakse. Niin sanottiin yhdessä dokkarissa. Plops. Versailles'n hehkeyspisteet jostakin syystä laskivat yhtäkkiä. Toisessa dokkarissa kerrottiin, että renessanssiajan katujen muta- ja hevosenpaskavellissä kahlattiin mammuttikorkoisissa kengissä, niin että hameenhelmat säästyivät pahimmilta lioilta. Plops. Mielikuva Medici-suvun ylevistä (ja juonittelevista) naisista käyskentelemässä Firenzen kaduilla silkki- ja samettihameissaan kärsi huomattavasti. 

Viktoriaanisena aikana rakennettujen talojen palvelijoiden portaat olivat niin jyrkät ja epätasaiset, että niissä taitettiin niskoja. Nilkkoja varmasti myös, mutta niskan taittaminen oli kyllä kohtalokkaampaa. Miten sellaisesta ei välitetty? Miten palvelija saattoi olla niin vähäarvoinen, että hänen turvallisuutensa (ja henkensä) oli nollan arvoinen? Kunigatar Viktoria ja Albert kuulemma välittivät toisistaan enemmän kuin lapsistaan, vaikka ulospäin annettiin illuusio ihanasta perheidyllistä.

Ja sitten vielä! Ei armoa ei! Ihanan kalpeat (siksi ihanan, koska itse olen kalpea - olisin menestynyt 1700-luvulla puuteritta!) rokokoonaiset syövyttivät ihonsa lyijyllä ja hankkivat poskipunasta elohopeamyrkytyksen. Edvardiaaniset naiset harrastivat samaa, mutta aiheuttaen itselleen monipuolisempaa tuhoa. Lisäksi he aiheuttivat tuhoa lintumaailmassa tapattamalla tuhansia lintuja koristamaan hattujaan.

Surkeaa!

Masentavaa!

Kurjaa!

Miksi ihminen tarvitsee tällaista tietoa? Miksi dokumenteissa kerrotaan näitä asioita? Eikö se riitä, että ihminen on perillä sellaisista jutuista kuin yksi plus yksi on periaatteessa ainakin kaksi ja maapallo on pyöreä? Ainakaan siihen ei voi tässä yhteydessä vedota, että historian tunteminen on tärkeää, jotta ei toisteta samoja virheitä. Niitä samoja virheitä toistetaan joka tapauksessa.

1) Ainakaan minä en ole suunnitellut käyttäväni elohopeista huulipunaa, lyijypuuteria tai radiumhammastahnaa, mutta en osaa luottaa nykyajan kosmetiikkayhtiöihin siinä asiassa, että he kaikessa käyttäisivät aina materiaaleja, joista tiedetään, ettei niistä ole haittoja käyttäjille/luonnolle edes pitkällä aikatähtäimellä.

2) Minä en ole rakentamassa taloa, jossa on palvelijaportaat. Mutta sen tiedän, että ihmiset ovat aina olleet toisilleen ilkeitä ja ovat edelleen, ja että edelleenkään kaikki maailman ihmiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.

3) Kaikki sen nyt tietää, että ennenmaailmassa lastenkasvatus oli ankaraa, hoveissa ja rahvaiden kodeissa, ja vanhempien ja lasten välisissä suhteissa oli usein etäisyyttä. Nykyäänkin kuitenkin lasten ja vanhempien väliset suhteet saattavat olla surullisia ja kompleksisia.

4) Nykyään on olemassa kumisaappaita vaikka kaduilla ei olekaan hevonkakkaa. Menneisyydessä hevonkakkaa ja muuta törkyä saattoi olla siinä määrin, että kansalaisten terveys kärsi.  Nykyään, kumisaappaista ja hevonkakkattomuudesta huolimatta, on edelleen olemassa kaikkea törkyä, joista kansalaisten terveys kärsii.

5) Edvardiaanisten hattujen aiheuttaman lintumetsästyksen seurauksena syntyi linnunsuojelujärjestö tai joku vastaava systeemi. Hyvä homma. Mutta ei nämä luontojutut sittemmin kuitenkaan ole menneet ihan putkeen.

Yksi asia kuitenkin on korjaantunut: Versailles'ssa on nykyään melko varmasti yleisövessat.

Mutta niin. No. En minä oikeasti olisi halunnut tietää kaikkea edellistä (en etenkään Versailles'n käytävistä) (sen sijaan korkeakorkoiset hevonkakkakahluukengät oli itse asiassa kiinnostava tieto), ja kuitenkin olen katsonut dokkareita mielenkiinnolla. Ikävämpi juttu ne viktoriaaniset palvelijoiden portaat. Mutta oli hyvin kiinnostavaa hoksata, että niin, kun kävelen portaita jotka ikään kuin rullaa alla (enkä tarkoita nyt rullaportaita), on taustalla tietenkin laskelmat optimaalisesta portaiden noususta. Ja tietenkin epämääräiset portaat, sellaiset jotka on tehty viemään mahdollisimman vähän tilaa ja joissa ei ole niin tarkkaa, että joka askelma on yhtä korkea ja syvä, on ihan kamala ansa.

Miten tämän nyt muotoilisi. En haluaisi olla tietämätön ja sinisilmäinen. Toisaalta en haluaisi, että esteettisesti kauniit asiat muuttuisivat silmissäni vastenmielisiksi. Haluaisin, että pikkuisen saisin nähdä asioita ruusuisestikin. Onneksi on olemassa sellaisia absoluuttisesti esteettisiä juttuja kuten Beethovenin pianosonaatit tai van Goghin maalaukset. Niitä ihastellessa ei tarvi miettiä, onko tämä kauneus vain mätä kuori. Mutta enpä kyllä haluaisi seuraavaksi Downton Abbeyn alkujaksoja katsoessanikaan miettiä, että onko ladyjen naamassa lyijypuuteria tai räjähtääkö keittiön uusi jääkaappi.

Tässä vielä muutaman ihanan kuvan pilaus, olkaa hyvät:

Jos tämä kuva noin kymmenvuotiaasta Maria Teresiasta (Andreas Möller, 1727) olisi ollut meidän tietosanakirjassamme, Maria Teresia olisi heti noussut ykköskastiin. Plussaa: Maria Teresia on kasvoiltaan ja hameeltaan kauniimpi kuin barokki-Tuhkimo-kirjani Tuhkimo tanssiaisissa. Plussaa: sametin määrä kuvassa. Plussaa: kruunu taustalla. Plussaa: kukkaset. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: Maria Teresian kuudestatoista lapsesta sellaiset kymmenen kuoli ennen aikojaan. Miinusta: Maria Teresia soti aika paljon ja lisäksi hän oli antisemitisti.

Maria Teresian tytär Marie Antoinette noin vuotta ennen naimisiin menoaan (Martin van  Meytens, 1767/1768). Plussaa: vaaleansininen väri. Plussaa: ruusukkeet ja rusetit ja kirjailut. Plussaa: samettityyny kultatupsuineen. Plussaa: ihana hiuslaite jalokivineen. Miinusta: en saa poistettua kuvan yläpuolelle ilmestyneitä tyhjiä rivejä. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: Marie Antoinette on aloittanut jo itsensä myrkyttämisen poskipunalla ja huulipunalla. Miinusta: tyttöparka meni 14-vuotiaana naimisiin ja joutui vieraaseen maahan isoon hoviin. Miinusta: pää poikki.

Pyöreästi kolmekymppinen madame de Pompadour (Maurice Quentin de La Tour, 1748-1755). Plussaa: hamekankaan pastelliväriset kuviot. Plussaa: ihanat kengät. Plussaa: ruusukkeet ja rusetit. Plussaa: kirjat ja karttapallo. Plussaa: nuottivihko. Plussaa: huonekalujen kaiverrukset ja verhoilut. Miinusta: puuteri, poskipuna ja huulipuna. Miinusta: Ludvig XV:n vaimolla ei varmasti ollut kauhean kivaa. Miinusta: Madame Pompadourillakaan tuskin oli kovin kivaa. En usko, vaikka aika oli eri ja rakastajatarkäytäntö hoveissa oli normi, että ihminen voi kokea itsensä eheäksi ja onnelliseksi moisessa ympäristössä. Hyvänen aika, aina sai olla pelkäämässä, että tilalle tulee uusi rakastajatar. Asialla ei kyllä ollut  mitään tekemistä rakkauden kanssa, eikä pelkkä valta tee ihmistä onnelliseksi. Ni. Näitä mietin jo ala-asteella.

Noin neljätoistavuotias prinsessa Viktoria (George Hayter, 1833). Plussaa: ihana silkkimekko ja silkkikengät. Plussaa: ihana nuttura. Plussaa: ihana koira. Plussaa: ihana punakultainen verho. Plussaa: kirjat ja karttapallo. Miinusta en tähän änkeä.

Kuningatar Viktoria 40-vuotiaana (Franz Xavier Winterhalter, 1859). Plussaa: kultapitsit. Plussaa: kampaus. Plussaa: jalokivet. Plussaa: punainen sametti. Plussaa: jalkajakkara. Miinusta: kärppä-parat. Miinusta: kolonialismi. Miinusta: etäiset suhteet lapsiin.

Itävallan Elisabet 28-vuotiaana (Franz Xavier Winterhalter, 1867). Plussaa: hiusten määrä. Plussaa: kampaus. Plussaa: hameen harsot ja kulta. Plussaa: viuhka. Plussaa: no se on hei Sissi. Miinusta: ikävä anoppisuhde. Miinusta: masennus. Miinusta: syömishäiriö tai ainakin melkein syömishäiriö. Miinusta: no vaikka mitä plus se, että Elisabet murhattiin.

Itävallan keisarinna Elisabet Unkarin kuningattareksi kruunaamisen päivänä (1867). Plussaa: ilmiselvästi Sissi oli oikeastikin kaunis eikä vain maalauksissa (lapsena jo hoksasin, että maalauksia voidaan kaunistella, joten tämän valokuvan näkeminen silloin helpotti suuresti). Plussaa: hiukset. Plussaa: huntu. Plussaa: jalokivet. Plussaa: hame. Miinusta: halusiko Unkari itselleen kuninkaan ja kuningattaren Itävallasta?

Kuvassa edvardiaanista muotia. (Giovanni Boldini 1905: Elizabeth Wharton Drexel.) Plussaa: löysä nuttura. Plussaa: olkapäät (isosiskoni osasi piirtää papernukeille ihania iltapukuja, joista näkyi olkapäät). Plussaa: hameen liehuvuus. Plussaa: pitsit. Plussaa: käsineet. Plussaa: silhuetti. Plussaa: koira. Miinusta: s-korsetti. Miinusta: happoa naamassa. Miinusta: mahdollisesti kaljuuntumista aiheuttavasti käsitellyt hiukset. Miinusta: roikottiko tuo nainen koiraansa koko maalaamisen ajan?

Mitä tarvittiin, että herra Darcy sai ruokansa pöytään eli miten englantilaista herraskartanoa pyöritettiin

Kirjoitin viimeksi yleisiä juttuja georgiaanisista englantilaiskartanoista. Rönsyilevästä tekstistäni toivottavasti muodostui jonkinlainen kuva siitä, miten mammuttimaisista systeemeistä kartanoissa saattoi suurimmillaan olla kyse ja miten vähävaraisimmatkin herrasväet olivat ylen etuoikeutettuja verrattuna rahvaaseen.

Nyt ajattelin jatkaa esittelemällä löytöjäni siitä, miten nämä mammuttimaiset systeemit käytännössä toimivat, eli millaisista kuluista kartanoiden pyörittäminen koostui ja kuka kartanoissa teki missä mitä.

Käytännön huomautuksia:

Tästä tulee pitkä, sillä haluan samaan kokonaisuuteen luettelon sekä palvelijoista että toimitiloista. Joku muu ehkä olisi jakanut tämän tekstin (vähintään) kahteen osaan.

Pistän taas lähteet ainakin pääasiassa lopuksi, koska kukaan ei jaksa lukea blogia, jossa joka kolmas virke päättyy lähdeviitteeseen. Enkä minä jaksaisi kirjoittaa sellaista blogia, jos nyt ollaan aivan rehellisiä.

Palvelijoiden nimitykset ja eri toimitilat ovat omia epäpäteviä käännöksiäni, ja koska aivoissani on ihmeellisiä aukkoja, joissakin kohdin taatusti olen unohtanut oikeat suomalaiset sanat (saa vinkkailla niitä kommentteihin!). Minusta on kuitenkin kivempi operoida suomenkielisillä sanoilla, ja eiköhän pääasia ole, että lukija tajuaa, mistä puhun. 

Herrasmiehen kuluista ja palvelijoiden palkoista

Palvelijanuran tehneet Samuel ja Sarah Adams kirjoittivat eläköidyttyään ohjekirjan The Complete Servant (1825). Kirja oli tarkoitettu sekä työnantajille että palvelijoille. Työnantajille kuitenkin kai pääasiassa. Ja siksi työnantajille, että tuona aikana Englannissa nousi kohisten keskiluokka, joka ei pärjäillyt sosiaalisissa kiemuroissa ilman ohjeita. Eli rikastunut kauppias (kuten Jane Austenin Emmassa herra Cole) saattoi pykätä itselleen komean talon ja palkata palvelusväkeä ja elää kuin ylempi yhteiskuntaluokka. Mutta nämä rikastuneet kauppiaat eivät välttämättä oikein tienneet, miten isoja komeita taloja hoidettiin ja mitä palvelijoilta odotettiin ja mikä oli järkevä tapa käyttää rahaa. Siihen tarjosi apua (muun muassa) Adamsin pariskunta.

Adamsien näppärä vinkki taloudenpitoon on, että herrasmies ystävällisesti käyttäisi tuloistaan (joka koostui pääomakoroista ja sijoituksista ja sellaisista, paitsi ei varmaan pelkästään niistä, jos herrasmies oli kauppias)

33% peruskuluihin (ruoka ja muut arkiset jutut),

25 % palvelijoihin, livreepukuihin, hevosiin, vaunuihin,

25 % vaatteisiin, lasten koulutukseen, lääkärijuttuihin, teatteriin jne,

12,5 % vuokraan, veroihin, korjauksiin, huonekaluihin ja

4,5 % satunnaismenoihin.

En kyllä käsitä, miten herrasväki osasi tehdä pettämättömät laskelmat. Yhdessäkin kartanossa lämmitettiin välillä jopa 40 kylpyä tunnissa, kaksi kertaa päivässä. On varmasti kustantanut rahaa. (Plus veden kantajan hartiavoimia.)

Edellisessä blogitekstissä oli esimerkkejä, millaisilla tuloilla (vuonna 1825) ylläpidettiin millaista palvelijakuntaa. Mutta koska harvalla on valokuvamuisti tai joku muu superominaisuus, jonka avulla muistaisi edellisen tekstin kaikki numerot, annan tässä joitakin esimerkkejä Adamsin laskelmista vielä uudestaan.

100 puntaa vuodessa: naimaton nainen tai leski saattoi palkata palvelustytön.

200 puntaa vuodessa: pariskunta (ei lapsia) saattoi palkata pätevän sisäkön.

500 puntaa vuodessa: pariskunta (2–3 lasta) saattoi palkata kokin, sisäkön, lastenhoitajan, apupojan (rengin) ja maksaa palkkaa silloin tällöin käyvälle puutarhurille.

Livree-pukuinen palvelija vaati tuloja alkaen 500 puntaa vuodessa, sillä livreestä meni verot, samoin puuterista, jolla livreepukuisten palvelijoiden hiukset valkaistiin. Lisäksi itse palvelijasta meni verot myös. (Miespalvelijoista, jotka olivat muita kuin renkejä, meni luksusverot 1700-luvun jälkipuoliskolta aina 1800-luvun puoliväliin saakka.) Taloudenhoitajaa ei kannattanut palkata alle 1500 punnan vuosituloilla. Hovimestarin, kamarineidin ja kamaripalvelijan palkkaamiseen tarvittiin vuosituloja alkaen 2000 puntaa.

3000–4000 puntaa vuodessa: 9 nais-  ja 11 miespalvelijaa.

4000–5000 puntaa vuodessa: 11 nais- ja 13 miespalvelijaa (tilanhoitaja, kaksi livreepukuista miespalvelijaa).

Adamsit antavat lisäksi esimerkkejä palvelijoiden palkoista. Tässä poimintoja (Adamsin listassa palkat on guineoissa, mutta guinea ja punta menivät suunnilleen yksi yhteen):

Maitopiika: 7–8 puntaa vuodessa.

Sisäkkö ja pyykkipiika: 14 puntaa vuodessa.

Ykkössisäkkö: 15 puntaa vuodessa.

Kamarineiti ja lastenhoitajien ykkösnainen: 20 puntaa vuodessa.

Taloudenhoitaja: 24 puntaa vuodessa.

Ykkösmiespalvelija: 24 puntaa vuodessa.

Ajuri: 28 puntaa vuodessa.

Kotiopettajatar: 30 puntaa vuodessa.

Hovimestari: 50 puntaa vuodessa.

Riistanvartijoiden pomo: 70 puntaa vuodessa (lisäksi etuisuuksia, kuten mökki).

Ranskalainen mieskokki: 80 puntaa vuodessa.

Lisäksi palvelijat saivat pientä rahaa menoihin aina, kun isäntäväki oli poissa. En tiedä, oliko sitten niin, että talossa ei tehty ruokaa isäntäväen poissaollessa, vai miksi se tuotti palvelijoille kuluja.

Kun tuota palkkalistaa katselee, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että 1800-luvulla naisen punta oli puolikas tai jotakin. Hämmästyttävää, että taloudenhoitaja, jolla oli suuri vastuu ja joka oli esinaisasemassa, sai saman verran palkkaa, kuin miespalvelija, joka seisoskeli ovella, kantoi tarjottimia ja tarjoili ruokaa (teki miespalvelija paljon muutakin). Entä miksi hovimestari sai palkkaa kaksi kertaa enemmän kuin taloudenhoitaja?

 

Pröystäilyneliöt vs käytännölliset neliöt

Sambrook antaa kirjassaan Country House Servant (1999) ilahduttavia lukuja asumisneliöistä. Sambrook on lainannut luvut Kerriltä, joka on kirjoittanut herrasmiehen asunnoista vuonna 1864 (The Gentleman's house: or How to Plan English Residences from the Parsonage to Palace). (Tuossa teille syy, miksi en pistä orjallisia lähdeviittauksia.) Koska minulla ei ole tässä Kerrin kirjaa, en tiedä, edustavatko hänen antamansa esimerkkikartanon neliömetrijaot jotakin olemassaolevaa kartanoa vai hypoteettista ideaalia, mutta koska Kerr oli arkkitehti, luvut taatusti antavat osviittaa, mistä oli kyse.

Esimerkkitalon kokonaisneliömetrimäärä on 3883. Siitä pinta-alasta tarvittiin 2300 neliömetriä (oh, ajatelkaa niitä kuutiomääriä!) herrasväen (ehkä isä, äiti ja tytär – huono tuuri!) pörhistelyyn. Eli herrasväki, ehkä kolme henkilöä, levittäytyi 2300 neliömterin alalle nauttien teetä, mässäten ruokaa, soittaen harppua/pianoa, kirjoittaen kirjeitä ja tietenkin tanssien. (Ei mikään ihme, että kirjallisuudessa herraskaisten perheiden henkilöiden keskinäiset henkiset suhteet ovat usein hyvin etäisiä. Se on varmaankin välttämätön seuraus henkilöiden fyysisesti etäisistä suhteista. Herra alakerran länsi-siiven kirjastossa. Rouva yläkerran budoaarissa. Tytär yläkerran itä-siiven salongissa kiroilemassa harppusormitusten kanssa.)

Pörhistelypinta-alaa vastaan tarvittiin todella paljon käytännöllisempiä toimia varten tarkoitettua pinta-alaa. Tämä palvelija-akselin osuus talosta on esimerkkitalossa 1579 neliömetriä. Olin ällistynyt, kun näin luvun ensimmäistä kertaa. En ollut osannut koskaan ajatella, että taloudenhoitoneliöt olisivat niin suuret. Mutta kertyyhän niitä, jos palvelusväkeäkin on vaikka viisikymmentä:

Palvelijoiden makuuhuoneet ja oleskelutilat 260 neliötä.

Ruuan ja keittiön varastointi sekä valmistus 488 neliötä.

Pyykkäys 167 neliötä.

Miespalvelijoiden toimitilat 100 neliötä.

Sisäkköjen toimitilat 29 neliötä.

Hallinnolliset tilat (esimerkiksi tilanhoitajan toimisto), käytävät, lämmitys, käymälät 532 neliötä.

Esimerkkitalossa on lähes 200 huonetta, josta käytännön toimitilat käsittävät 97 huonetta. Tästäkin voi vetää johtopäätöksiä. Puolet huonemäärästä on palvelijoiden tiloja. Mutta herrasväen pinta-alaa on 700 neliömetriä enemmän. Ne 700 neliömetriä on ripoteltu varmaankin edustushuoneisiin (esim. keskisuuren kartanon eteisaula on helposti alkaen 100 neliömetriä).

Lancaster Housen aula. Helposti alkaen 100 neliömetriä. (Joseph Nash 1850.)

Harewood House. (Kuva: Gunnar Larsson.)

Harewood House: Pörhistelytilat vs palvelijatilat. Löysin yhdestä lähteestä Harewood Housen pohjakerroksen pohjapiirroksen ja toisesta lähteestä ensimmäisen kerroksen. Se oli riemastuttava löytö. Piirsin pohjakaavat samalle paperille allekkain saadakseni kuvan, miten ruoka kulkeutuu keittiöstä ruokasaliin ja verratakseni yläkerran ja alakerran huonekokoja.

Missä käytännöllisessä huoneessa tehtiin mitä

Tarkemmin niistä 97 käytännöllisestä huoneesta. Mitä kaikkea varten ne olivat? Seuraavaksi kolmisenkymmentä esimerkkiä. (Kaikki tilat löytyivät vain isoimmista taloista ja osa tiloista saattoi olla erillisissä piharakennuksissa.)

Keittiö. Siellä tietenkin tehtiin ruokaa. Varustuksiin kuului liesi-uuni-tulisija-paisto-paahto-kuumavesi-pisteitä, sen verran monimutkaisia, että minun pitää lukea niistä lisää myöhemmin. Sitten keittiössä oli vempaimia tai tasoja, joilla astiat lämmitettiin tai pidettiin lämpimänä. Huonekaluina oli suuret astiakaapit, hyllystöt ja pöytä ja eksoottisia juttuja kuten paistovarrasteline.

Apukeittiö (scullery). Siellä muun muassa tiskattiin, pestiin vihanneksia ja perattiin kalaa. Apukeittiössä oli tulisija-kuumavesi-keitto-jne/tms-piste(itä), pesualtaita, astiahyllyjä (usein palvelijoiden ruoka-astioita varten), kuivaushylly ja pöytä.

Ruokakomero kuiville ruoka-aineille (pantry/dry larder) oli kuivien ruoka-aineiden varastoimista varten. Siellä säilytettiin leipää, leivonnaisia, maitoa, voita ja kypsennettyä lihaa. Tilan piti olla viileä ja vetoisa (jonka vuoksi oli optimaalista, jos siellä oli paljon ikkunoita), jonka vuoksi se saattoi olla erillisessä rakennuksessa (josta saattoi olla katettu kulku keittiöön). Ruokakomerossa ei saanut olla mitään tulisijaa lämmittämässä, joten jäätymisen talvella esti esimerkiksi keittiöstä lähtevä lämminvesikierto. Modernia! Varustuksiin kuului tietenkin hyllyjä ja lisäksi pöytä ja kylmäkaappi.

Ruokakomero kosteille ruoka-aineille (meat larder/wet larder) oli se paikka, jonka katonrajasta roikkui ruokaa. Eli huone oli tarkoitettu oli raa'an lihan, kalan, vihannesten ja hedelmien säilytykseen. Tilan seinät olivat sellaisista kivimateriaaleista, että ne eivät imeneet kosteutta itseensä. Pöytäkin oli mieluusti kivinen.

Ruokakomero riistalle.

Ruokakomero kalalle.

Ruokakomero pekonille. Kyllä. Lihansäilytyspaikka ja riistansäilytyspaikka eivät riitä. Pekonille pitää olla erikseen oma säilytyspaikkansa. Siellä ne kinkut ja pekonit roikkuivat. (Tämä kertonee jotakin pekonin suosiosta.)

Suolaushuone.

Savustuskoppi (smoking house). Noin 7 neliömetrin koppi/vaja. Savustukseen käytetiin joko puuta, sahanpurua tai turvetta.

Maitokomero (dairy). Viileä huone, jossa maitoastiat asuivat. Lattiassa oli jonkinsortin lattiakaivot veden poistumiselle, koska lattioita piti pestä usein.

Maitohuone (dairy scullery) oli maitokomeron vieressä. Tässä huoneessa hoidettiin maitoastiat steriileiksi ja kirnuttiin voita, esimerkiksi. Varustuksiin kuului kuuma vesi (esim. boilerin avulla).

Huone, jossa valmistettiin leivonnaisia (pastry), oli, no leivonnaisten valmistamiseen. Leivonnaisia myös säilytettiin siellä. Huone oli keittiön tai taloudenhoitajan keittiön yhteydessä, eikä siellä välttämättä ollut omaa uunia. Tila oli yleensä vuorattu puulla, koska siten ilma pysyi kuivana. Leivintaso, tai ainakin osa siitä, oli marmoria.

Leivintupa (bakehouse) oli vain isoimmissa taloissa. Varustuksiin kuului uuni, pöytä, vaivausastia, jauhokaukalo ja hyllyjä.

Panimo (brewhouse) oli yleensä ulkorakennuksissa, jotteivat oluthuurut päässeet herrasväen nenään. Panimo oli mielellään olutkellarin läheisyydessä, mutta jos näin ei ollut, olut voitiin juoksuttaa putkia myöden kellariin tynnyreihin.

Olutkellari. Suurissa taloissa oli oma olutkellarinsa palvelijoiden oluelle ja oma herrasväen oluelle. (Hmmm... Miksihän...)

Viinikellari. Pimeä, viileä ja lukittu. (Tässä alkaa tulla sellainen olo, että herrasväki oli mustasukkaisen tarkka alkoholiensa kanssa.) Sellaisessa paikassa, että sekä herra isäntä että hovimestari pääsi helposti viinikellariin.

Pakkaushuone (packing) tai ehkä paremminkin purkamishuone. Viinikellarin yhteydessä viinilaatikoiden purkamista, pullojen pesemistä jne varten.

Hovimestarin kellari (butler's cellar). Joskus hovimestarin vastuulla oli sen verran viiniä (kerrallaan), mitä nyt työskentely tarvitsi ja vain herralla isännällä oli pääsy varsinaiseen viinikellariin.

Hiilikellari. Keittiön ja pyykkituvan lähellä.

Puuvarasto. Piharakennuksessa.

Jätelaarit (ash-bin, offal-bin). Sinne oli mielellään katettu kulku apukeittiöstä. Tuhkajäteastian päällä oli sihti (poltettiinkohan sihdin päälle jääneet kappaleet uusiksi?). Teuras- ja vihannesjäte meni elukoille.

Tilanhoitajan toimisto (steward's office) oli tilanhoitajan työhuone ja olohuone. Huoneessa oli kassakaappi tai joku muu turvasäilö papereille.

Tilanhoitajan huone (steward's room/second table room). Tässä huoneessa ylempi palveluskunta (ja herrasväen vieraiden samanarvoiset palvelijat) söi päivällistä, hoiti bisneksiään ja vastaanotti vieraita tai hengasi keskenään. Huoneessa saattoi olla jopa kirjahylly!

Hovimestarin komero (butler's pantry) oli lähellä ruokasalia, viinikellaria ja tilanhoitajan tai taloudenhoitajan huonetta. Huoneen varustuksiin kuului pesualtaat tiskaamista varten ja astia myös hovimestarin omaa hygieniaa varten, laatikostot pöytäliinavaatteille, kaapit laseille ja veralla vuoratut vetolaatikot ruokailuvälineille. Kulta- ja hopea-astioita varten oli turvasäilö, ja  hovimestarin komerossa saattoi olla nukkumasija yövahtia varten lisäturvallisuutta tuomaan. (Parasta oli, jos turvasäilön ovi aukeni hovimestarin makuuhuoneeseen.)

Pesutila kultaisille/hopeisille ruokailuvälineille (plate scullery). Huone tarvittiin, mikäli nämä ruokailuvälineet olivat säännöllisessä käytössä suurissa määrin. Tila saattoi olla hovimestarin tarjoiluhuoneen yhteydessä..

Tarjoiluhuone (serving/sideboard room) oli kätevin tapa organisoida ruokasaliin tarjoilu. Huone oli ruokasalin vieressä, ja sinne kärrättiin ruuat, astiat ja viinit eri tahoilta. Ruoka kuljetettiin sinne keittiöstä ruokahissillä, jos keittiö oli alemmassa kerroksessa. Jos keittiö oli samassa kerroksessa, sen piti olla lähellä, mutta ilmanvaihdon oli oltava hyvä (keittiön ja tarjoiluhuoneen välissä saattoi olla ulkoilmassa kulkeva katettu käytävä), jottei keittiön tuoksut päässeet herrasväen nenään. Huoneessa oli tietenkin astiat ja ruuat kuumana pitävät tasot ja pesualtaat.

Taloudenhoitajan huone oli taloudenhoitajan työhuone ja olohuone, lisäksi ylempiarvoiset palvelijat nauttivat siellä aamiaisen, teen ja myös päivällisen, jos talossa ei ollut tilanhoitajan huonetta. Huoneen oli hyvä olla lähellä keittiötä mutta myös talon rouvan huoneita. (Arkkitehtien on täytynyt miettiä pohjapiirustuksia huolella.) Huoneessa oli säilytystilat arvokkaimmille elintarvikkeille, mausteille, jne.

Taloudenhoitajan varastokomero. Saippualle, kynttilöille, sokerille jne.

Taloudenhoitajan keittiö (stillroom). Täällä tehtiin säilykkeitä, leivottiin pikkuleipiä, kakkuja ja keitettiin teetä sekä kahvia ja harrastettiin kemiaa. Huoneessa oli hella, uuni, kuumavesisäiliö ja pesualtaat.

Posliiniastiakomero (china closet) parhaiden astioiden lukittuun varastointiin. Komero oli usein talouhdenhoitajan huoneen lähellä ja hyvin valaistu.

Pesutila posliiniastioille (china scullery) löytyi vain suurimmista kartanoista.

Edellinen sanallinen lista käytännöllisistä tiloista pohjautui Robert Kerrin näkemykseen ihanteellisesti järjestetyn kartanon toimitiloista. Tässä listausta visualisoituna.

Tämä on visualisointi ihan oikeasta keittiösiivestä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tuon "tenant's room" merkitsee tässä yhteydessä, joten jätin sen huoneen nimen englanniksi.

Edellisenkaltainen keittiösiipi ruokki tämännäköisen kartanon herrasväkeä. Petworth House. (Kuva: Adrew Writer.)

Keitä niissä käytännöllisissä huoneissa työskenteli

Seuraavat työtehtävien luonnehdinnat perustuvat Adamsien ohjeistuksiin vuodelta 1825. Minulla on vielä kesken Sambrookin kirja The Country House Servant, joka keskittyy miespalvelijoiden, sisäkköjen ja etenkin pyykkärien tehtäviin, lisäksi saan tänään kirjastosta kolmannen palveluskuntaa käsittelevän kirjan, joten kirjoitan joistakin palvelijoista myöhemmin lisää. Tässä on nyt yleisesitys.

Ylempi palveluskunta:

Tilanhoitaja (land steward/house steward). Tilanhoitaja (land steward) piti tilan bisnekset kuosissa. Kaikkein hienoimmissa talossa oli house steward (mutta en tiedä oliko se land stewardin lisäksi, järkeen kävisi, että oli), joka piti kaikki (koti)taloudenhoitoon liittyvien bisneksien langat käsissään, kuten palkkasi palvelijat.

Taloudenhoitaja oli se naisihminen, jolla oli taloudenhoidon langat käsissään ja joka oli naispalvelijoiden esimies. Lisäksi taloudenhoitaja oli kemisti, sillä hän osasi tehdä viinietikkaa ja laventelinkukilla maustettua alkoholia ja päärynävettä kasvojenhoitoon.

Hovimestari oli se miesihminen, joka oli miespalvelijoiden esimies ja teki niitä juttuja mitä herra Carson teki Downton Abbeyssa.

Keittäjä teki ruokaa muttei likaisia hommia, ne jäi apulaisen heiniksi.

Mieskokki teki parempaa ruokaa kuin keittäjä, koska sai moninkertaista palkkaa verrattuna naiskeittäjään. Mieskokilla oli avustajia, jotka tekivät vähempiarvoiset työt sillä aikaa kun mieskokki, yleensä ulkomaalainen, keskittyi taiteeseen.

Herran kamaripalvelija (valet) avusti herraa isäntää pukeutumisasioissa ja putsasi tämän kengät.

Rouvan kamaripalvelija (lady's maid) teki edelliset asiat rouvalle emännälle. Lisäksi hän kai ojensi emännälle hajusuolapurkkia.

Lastenhoitaja (head nurse) kantoi päävastuun lastenhoidosta ja oli se, joka piti huolta vauvoista.

Muut palvelijat:

Lastenhoitajan apulainen (under nurse) katsoi vanhempien lasten perään ja ulkoilutti jälkikasvun.

Lastenhuoneen aputyttö (nursery maid) piti lastenhuoneet siistinä ja ja oli apuna ulkoiluissa.

Taloudenhoitajan aputyttö (stillroom maid) hääri taloudenhoitajan keittiössä, eli avusti kemistisissä puuhissa ja säilömisissä ja piti huoneen siistinä ja siivosi varastokomeron ja keitti kahvia.

Keittäjän apulainen (the kitchen maid/under cook) raatoi. Adamsien kirjassa (s.79) sanotaan: ”This servant has, in many families, the hardest place in the house.” Varmaankin mitä isompi talo, sitä enemmän piikoja ja siten sitä kohtuullisempi työ keittäjän apulaisella. Mutta jos väkeä oli vähemmän, keittäjän apulainen todellakin raatoi: sytytti keittiön tulet aamulla, piti keittiön ja hovimestarin komeron, ruokakomerot jne siistinä, puunasi ja jynssäsi ja muutenkin oli Tuhkimon tai Burnettin Pikku prinsessan roolissa, jonka lisäksi hän laittoi palveluskunnan ruuat ja assisteerasi keittäjää herrasväen ruuanlaitossa. Hommassa oli sentään sellainen hyvä puoli, että siitä oli mahdollista edetä keittäjäksi.

Keittiöpiika (scullion/scullery maid) sytytti keittiöön tulet ja piti palvelijoiden tilat siistinä (ha, siinä se oli heti: jos keittiössä oli enemmänkin väkeä, keittäjän apulaisella oli vähemmän työtä), tiskasi ja kuivasi ja auttoi keittäjän apulaista vihannesten silpomisessa ynnä muussa.

Maitopiika (dairy maid) lypsi, teki voita ja juustoa, piti maitohuoneen puhtaana ja leipoi leivät.

Pyykkipiika (laundry maid) pyykkäsi. Minulla on vielä noin 150 sivua lukematta pykkäreistä (The Country House Servant -kirjasta puolet on pelkästään heistä), joten palaan aiheesen myöhemmin.

Sisäkkö (house maid) teki paljon. Hänen työnsä tapahtui pitkälti herrasväen tiloissa (aiheesta lisää toisessa blogikirjoituksessa myöhemmin). Suurissa taloissa sisäkköjä oli tietenkin useampia kuin yksi.

Toinen hovimestari (under butler) muun muassa pesi herrasväen aterimet, levitti ruokasalin pöytäliinat, kattoi ruokasalin sivupöydät, tarjoili, putsasi lamppuja ja herran isännän kenkiä.

Miespalvelija (footman) muun muassa pesi herrasväen aterimia, putsasi herrasväen tilojen lamppuja ja peilit (aiheesta lisää toisessa blogikirjoituksessa myöhemmin)(siis ei peilien putsaamisesta vaan miespalvelijoista). Miespalvelijoita oli suurissa taloissa useampia kuin yksi.

Rouvan miespalvelija (lady's footman) esimerkiksi toimitti käyntikortteja. Teki toki muutakin.

Vahtimestari (hall porter) työskenteli pääovella. Hän avasi sen aamulla, lukitsi illalla ja piti aulan lamput puhtaina. Hän avasi oven vieraille ja kiikutti kirjeet ynnä muut hovimestarille. Koska vahtimestari liittyi vahvasti siihen ensivaikutelmaan, minkä herrasväki kartanoineen antoi vieraille, tuli vahtimestarin olla erinomainen ja valpas mies, joka kuuli ja näki kaiken mutta puhui vähän. Adamsit kirjoittavat (s. 150): ”It is recorded of the porter of a minister of state, who died in the morning, that, on being asked in the afternoon if the fact were true, he replied that really he could not tell, but if the party would give him his card, he would make enquiry, and let him know. This was a well-trained porter--”

Hevosten hoitaja (groom) oli vastuussa hevosista (ruokinnasta ja hoidosta), valjasti ne herrasväen ratsastettavaksi ja ratsasti näiden mukana.

Ajuri (head coachman) kuljetti herrasväkeä ja piti vaunut, hevoset ja pilttuut kunnossa ja ehkä neuvoi isäntää hevoskaupoissa. Ajurilla tietenkin oli talon puolesta komioita ajovaatteita.

Toinen ajuri (under/second/lady's coachman) teki samoja kuin pomonsa. (Jos ajureita oli useampia, heidän pukunsa komeus tietenkin laski asteittain ajurin arvon mukaan.)

Jonkinlaiset turvamiehet (couriers/outriders) ratsastivat mukana, kun perhe matkusti vaunuissaan. He olivat mukana turvallisuussyistä tsekkaamassa edeltäkäsin, mitä mutkan takana on (esim. maantierosvoja), ja maksamassa tietulleja. Heidät valittiin yleensä tallihenkilökunnan joukosta, ja usein arpa osui hevosten hoitajaan ja toiseen ajuriin.

Tallirenki (stable boy) auttoi ajuria ja hevosten hoitajaa.

Pääpuutarhurin (head gardener) piti tietää puutarhanhoidosta kaiken.

Puutarhurin apulaiset (under gardener) auttoivat.

Kotiopettajar (governess) oli koulutettu ja etevä nainen, joka osasi kirjoa, soittaa pianoa, tanssia, puhua italiaa ja ranskaa. Hän tunsi kirjallisuutta, maantiedettä, osasi laskea ja oli yleensäkin yleissivistynyt. Kotiopettajar eli herrasväen kanssa.

Sairaanhoitajatar (chamber nurse) ei kuulunut perushenkilökuntaan. Siis, hänet tietenkin palkattiin vain tarpeen tullen. Sairaanhoitajalle oli eduksi, jos hän oli keski-ikän ylittänyt leski.

Lopuksi vielä: palvelijat loivat kartanon ilmapiirin

Siinä oli meille palvelijoita ja työskentelytiloja. 

Kuka seurasi Downton Abbeyä? Sarjasta sai jonkinlaista käsitystä siitä, miten kartanoiden taloudenhoitotiloissa pyörittiin ja hyörittiin, mutta esitys jäi kyllä vajaaksi. Esimerkiksi kaikensortin juoksupojat, piikatytöt ja pyykkärit puuttuvat sarjasta kokonaan. Tietenkään tv-sarjaan ei voi käsikirjoittaa esimerkiksi viittäkymmentä palvelijahahmoa, mutta kyllä niitä olisi tarvittu jokunen lisäkymmen taustalle häärimään luomaan sitä tehdasmaista vaikutelmaa, mikä hyvin rasvatussa kartanokoneistossa on varmaankin ollut. Mutta yhtä asiaa Downton Abbey kuvitti vallan mainiosti. Nimittäin sitä, mistä Pamela Sambrook kirjoittaa kirjan The Country House Servant esipuheessa (s. 4). Ystäväni käänsi teetauollaan tämän katkelman meidän iloksemme:

Tietoinen tai tiedostamaton arkaismi herätti myös mielikuvia asemasta. Omaisuutta voidaan arvostaa, koska se on uutta tai koska se on ajan patinoimaa. Kartanoiden keskeisiä piirteitä olivat tietenkin vauraus, koko ja laatu – sekä hyödykkeiden että palvelun laatu. Englantilainen kartanotyyli on kuitenkin hienovaraisempaa – se on hyvin tunnistettava yhdistelmä laadultaan ammattimaista palvelua ja näennäistä vaivattomuutta. Yksityiskohdista huolehdittiin pikkutarkasti kulissien takana, mikä mahdollisti pintapuolisesti rennon tunnelman, jopa hienostuneen nuhjuisuuden, joka oli paitsi hyväksyttyä myös toivottavaa, sillä sehän oli ominaista sellaiselle perheelle, joka oli asunut sijoillaan jo kauan. Taloudessa vallitsi siis ristiveto ainakin kolmeen suuntaan: kohti omaa asemaa korostavaa hyödykkeiden kuluttamista, joka saavutti ajoittain lähes fetisistisiä piirteitä; kohti tunnelmaa, jota voitaisiin kuvailla sanoilla rento, kotoisa, perhe, maaseutu, kotitalous; ja kohti ammattimaista, ”liikemiesmäistä” kotitalouden hallintaa, jolla pyrittiin jätteen ja liiallisuuden ehkäisemiseen. Monet todisteet puhuvat sen puolesta, että nämä keskenään ristiriitaiset pyrkimykset olivat totta ja aiheuttivat häiriötä. Vaikuttivatko ne haitallisesti myös kartanoiden palvelijoihin?

Kääntämisen päälle ystäväni kommentoi edellistä katkelmaa nasevasti: ”Kulissien takana eli kartanon alakerrassa Carson ja rouva Hughes ja rouva Patmore ja kaikki niiden alaiset häärii hiki hatussa ja mittaa haarukoiden paikkoja viivottimella ja huolehtii kaikenlaisista yksityiskohdista, minkä ansiosta ja seurauksena yläkerran väki pystyy elelemään tavalla, joka ulkopuolisen silmiin näyttäytyy rentona. Herrasväen ei tarvitse stressata mistään, koska palvelijoiden homma on stressata kaikista yksityiskohdista ja nippeliasioista.” Näennäinen vaivattomuus. Siinä asia, jota Downton Abbey kuvitti.

Shugborough'ssa oli monta makuuhuonetta. Kuva kirjasta Views of the Seats of Noblemen and Gentlemen (1829).

Sama asia, uusi esimerkki. Ajatelkaa kartano, jossa on kolmisenkymmentä makuuhuonetta ja talo täynnä vieraita. Ajatelkaa vielä, että jokaiselle vieraalle (ja tietenkin isäntäväelle) viedään aamiaistarjotin huoneeseen; herran ja rouvan teetarjottimen vie ensimmäinen sisäkkö (siis sisäkköjen pomo), naimisissa oleville vieraille teetarjottimen vie toinen sisäkkö, naimattomille naisvieraille teetarjottimen vie kolmas sisäkkö, poikamiehille teetarjottimen vie miespalvelija. Ajatelkaa vielä, että jokaiseen makuuhuoneeseen on ikioma, huoneen väreihin sopiva teeastiasto. Jotta kukin yläluokan edustaja saa aamiaisteensä ja pikkuleipänsä vuoteeseen tyylikkäästi tarjoiltuna, pitää homman olla organisoitu. Ja näinhän se oli Shugborough'ssa 1920-luvulla.

Sama asia, vanha esimerkki. Ne alussa mainitsemani neljäkymmentä kylpyä tunnin sisällä.

Tällaiset kolmekymmentä aamiaistarjotinta ja neljäkymmentä kylpyä olivat varmasti huippuammattilaisuuden taidonnäyte: oletettavasti niiden tuottaminen herrasveän saataville ei pahemmin näkynyt ja kuulunut kartanon yläkerroksien käytävillä. Mutta sitä varten tarvittiinkin ne kymmenet palvelijat ja tuhannen neliömetriä työtilaa. (Tosin aina kaikki ei tietenkään sujunut kitkattomasti ja käytännöllisesti. Se lienee kuitenkin sanomattakin selvää.)

LÄHTEET: 

 

Samuel & Sarah Adams 1825: The Complete Servant. Täältä löytyy luettelo palvelijoista, heidän tehtävistään ja palkoistaan sekä herrasväen talouslaskelmia.

Pamela Sambrook 1999: The Country House Servant. Täältä löytyy yleistietoa, palvelijoiden tehtäviä sekä maininnat 40 kylvystä ja 30 aamiaistarjottimesta.

Pamela Sambrook & Peter Brears 1996: The Contry House Kitchen. Täältä löytyy työtilojen esittelyt sekä kaavioita kartanoiden käytännöllisistä tiloista.

Täältä löytyy selitystä vanhoista englantilaisista rahayksiköistä. Siellä kerrotaan, että guinea oli herrasmiehen punta. Sen vuoksi Adamsit varmaankin ilmoittivat herrasväelle suuntaamassaan kirjassa esimerkiksi työläisten palkat guineoissa.

http://resources.woodlands-junior.kent.sch.uk/customs/questions/moneyold.htm

Lisäksi googlailin verotuksesta ja ruokailuvälineistä ja mistä kaikesta, jotta varmistin, että olen ymmärtänyt kirjoista lukemani jutut oikein. Niitä kaikkia linkkejä ei ole mielekästä pistää tähän, mutta yhden kiinnostavan laitan: 

https://familysearch.org/learn/wiki/en/England_Eighteenth_Century_Taxation_%28National_Institute%29

***

Päivitys 17. 2. 2016

1) Mainitsen kappaleessa "Herrasmiehen kuluista ja palveijoiden palkoista", että miespalvelijat olivat verotuksen alaisia 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun puoliväliin. Kyseisen informaation löysin ylläolevasta linkistä (England Eighteenth Century Taxation) ja parista muusta paikasta. Nyt kuitenkin eilen saamassani kirjassa (Musson 2009: Up and Down Stairs) lukee: "Menservants, especially footmen, were subject of taxation from 1777 until the 1930s --." Ilmiselvästi minun pitää selvittää vielä tätä asiaa.

2) Lakeija! Se sana tuli mieleeni pyykkituvassa äsken. Siinä yksi käännös footman-sanalle! Minusta kuitenkin 'miespalvelija' on käytännöllisempi sen puolesta, että 'lakeija' sopii nähdäkseni livreepukuisen miespalvelijan nimikkeeksi silloin, kun tämä saattaa rouvia ja seisoo ovenpielessä ja yleensäkin patsastelee (tai sovittaa Tuhkimon jalkaan lasikenkää). Hmmm... Hyvin myöhäisiin aikoihin saakka miespalvelijoilla oli puuteroidut hiukset ja komiat uniformut... Ja lakeija kyllä assosioituu sellaiseen. Ehkä footmanin voisi kääntää lakeijaksi aina jonnekin edvardiaaniseen aikaan saakka?

3) Näin jälkikäteen hoksaan otsikoineeni tämän blogitekstin epäloogisesti! Parempi otsikko olisi "Mitä tarvittiin, että lady Catherine de Bourgh sai ruokansa pöytään (jne)", koska juuri edellisessä tekstissäni mesosin siitä, että Darcy ei olisi voinut asua jossakin noista kaikkein isoimmista kartanoista.

Miten Jane Austenin sankarittaret ja sankarit elivät eli herra Bingleyllä oli (ehkä) 24 palvelijaa

Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, mistä tämä lähti liikkeelle. Jostakin syystä kuitenkin lueskelin taannoin netistä georgiaanisen ajan palvelijakunnan velvollisuuksista ja keittiön ihmeellisyyksistä. Löysin jutun, jossa mainittiin, millaiseen henkilökuntaan englantilaisperheellä, johon kuului herra, rouva ja kolme lasta, oli varaa vuonna 1825, jos perheen tulot oli 3000 puntaa vuodessa (niillä tuloilla perheeseen kuului myös noin kuusi hevosta). Tällaiseen:

Taloudenhoitaja

(Rouvan kamarineiti)

Lastenhoitaja

(Edellisen apulainen)

Keittäjä

Kaksi sisäkköä

Pyykkipiika

Keittiöpiika

Hovimestari

Herran kamaripalvelija

Miespalvelija

Kaksi tallirenkiä

Hevosajuri

Kaksi puutarhuria

Harmikseni en löytänyt mitään esimerkkejä, minkäkokoisesta taloudesta noin neliömääräisesti tällaisissa tapauksissa oli kyse.

Tämän löydön jälkeen aloin muistella, että Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Bingleyllä oli 5000 punnan vuositulot. Googlasin tyylikkäästi "mr bingley income" saadakseni lisäinfoa aiheesta, ja johan putkahti tuloksia. Paljon erilaisia laskelmia, miten Jane Austenin sankarien ja sankarittarien tulot suhteutuvat nykyaikaan.

Siitä se lähti. En edelleenkään muista, miksi etsin tietoa palveluskunnan tehtävistä. Mutta kun googlasin 1800-luvun puntia, löysin kiinnostavia linkkejä ja lähteitä ja lopulta päädyin museoviraston kirjastoon ja Haaga Instituutin kirjastoon, ja nyt minulla on kahdeksan sivua muistiinpanoja tietokoneella, kuusi sivua paperille sutattuna ja pari piirrosta palvelijoiden tilojen pohjakaavoista. Kaksi kirjaa odottaa vielä noutamista kansalliskirjastosta. Joten. Olen kirjoittamassa aiheesta useamman blogitekstin kuin yhden. 

Tässä tekstissä taustoitan aihetta yleisesti ja vertailen menneitä puntia nykyeuroihin (ja merkitsen kaikki lähteet, linkit ja kirjat, vasta jutun loppuun). Seuraava blogi tulee käsittelemään palvelijoita (keitä heitä oli) ja palveluskunnan tiloja. Tai sitten niistä tulee kaksi eri tekstiä. Sisäköistä tulee varmasti oma juttunsa. Asia erikseen on, milloin kirjoitan kaiken.

Ja nyt kirjoitan pari sanaa georgiaanisesta ajasta. Kaikki tulevat kartanojutut keittiöistä ja palvelijoista eivät mahdu mainitun aikakauden sisään, mutta juttujen keittiöiden puitteet on pääasiassa kyllä rakennettu silloin.

Yrjöjen aikakausi (käytän anglismia georgiaaninen, koska se on nopeampi kirjoittaa kuin Yrjöjen aikakausi) tarkoittaa nimensä mukaan Englannin (sanon tahallani Englannin, koska tuon ajan Iso-Britannia on minusta ikävä käsite, koska siihen kuului Irlanti ja Skotlanti jotka todellakaan eivät halunneet sisältyä käsitteeseen) Yrjö-kuninkaiden aikaa. Nimittäin neljän ensimmäisen Yrjön. Viides Yrjö oli kuninkaana ensimmäisen maailmansodan aikaan ja kuudes Yrjö toisen maailmansodan aikaan. (Seitsemäs Yrjö toivottavasti ei tule saamaan omaa maailmansotaansa, ja häntä ennen on jonossa vielä pari kuningasta.) Neljä ensimmäistä Yrjöä hallitsivat vuosina 1714–1830, mutta Wikipedia kertoo, että Yrjöjen aikaan niputetaan usein vielä Vilhelm IV, jotta päästään georgiaanisesta ajasta näppärästi ilman katkosta viktoriaaniseen aikaan (kuningatar Viktoria istahti valtaistuimelle vuonna 1837).

Kaikki englantilainen runous (lukuun ottamatta Shakespearea) on nähtävästi kirjoitettu georgiaanisena aikana. Yleensäkin kaikki englantilainen kulttuuri tapahtui silloin. Coleridge, Wordsworth, Blake, Keats, Byron ja Burns kirjoittivat runoja istuessaan Chippendalen suunnittelemilla tuoleilla samoihin aikoihin kun Capability Brown keksi maisemapuutarhan ja Robert Adam suunnitteli kaikki ne kartanot, joissa BBC on kuvannut Jane Austenin tuotannon. Gainsborough maalasi rokokooasuisia pariskuntia puiden alle (kuvassa mukana myös metsästyskivääri- ja koira tai vaihtoehtoisesti perheen lapset), Reynolds maalasi puuterikampauksisia naisia ja nuori Turner maalasi vielä suhteellisen asiallisesti (vasta Viktorian aikaan homma riistäytyi käsistä ja hänen työnsä alkoivat näyttää impressionismilta ennen impressionisteja). Säveltäjän englantilaiset joutuivat lainaamaan mantereelta, mutta varmasti he ovat ylpeitä siitä, että Händel kuitenkin kuoli Lontoossa.

Paitsi että Robert Adam oli skotti. Mutta. No. Tapahtui samaan aikaan toisaalla: Kant, Goethe, Schiller, Haydn, Sturm und Drang, Mozart, Beethoven. Voiltaire, valistus, Ranskan suuri vallankumous. Ludvig IX, Marie Antoinette, Napoleon. Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus. George Washington. Pietari Suuri. Aleksanteri I. Suomen autonomia. Niin ja höyrykone ja teollistumisen alku. Paitsi ne tapahtuivat Englannissa eivätkä toisaalla.

Vuosisataan mahtuu paljon kaikenlaista.

Ollaan tultu aika pitkälle herra Bingleystä. Ja toisaalta ei: vaikka kaikki mainitsemani jutut eivät tietekään leimaa juuri Austenin miljöötä, koska hänen romaaniensa tapahtuma-aika on tämän georgiaanisen aikahaarukan loppupäässä, luettelemani jutut ovat kuitenkin Austenin henkilöiden lähihistoriaa.

Ja sitten takaisin alkuun.

Lähdin liikkeelle siitä, että 3000 punnan vuositulon taloudessa saattoi olla kahdeksan nais- ja miespalvelijaa. Sitten kerroin, että herra Bingleyn vuositulot ovat 5000 puntaa. Sitten kerroin, että harmikseni en ole löytänyt esimerkkiä, millainen talo olisi georgiaanisen ajan herrasmiehellä ollut 5000 punnan vuosituloilla. Mutta nytpä minä olen päättänyt selvittää asian.

Kelmarsh Hall -niminen kartano on lukemani mukaan keskikokoinen englantilainen kartano. Siellä oli 1800-luvulla kymmenen makuukamaria palvelijoita varten. Oletan, että ne eivät olleet yksityishuoneita. 4000–5000 tuhannen vuosituloilla elävä saattoi palkata 11 nais- ja 13 miespalvelijaa. Mahtaisiko 24 palvelijaa tarkoittaa kymmentä makuukamaria? Taloudenhoitaja, keittäjä, hovimestari ja tilanhoitaja vievät kukin yhden huoneen, jolloin loput kaksikymmentä palvelijaa olisivat kuudessa huoneessa, jolloin huonetta kohden jäisi 3,3 asujaa

Löytämäni viittaus Kelmarsh Hallin palvelusväen kymmeneen makuukamariin ei sisällä vuosilukua. Koska talo on kuitenkin rakennettu 1700-luvulla palladiolaiseen tyyliin, oletan tässä nyt, että talon sivusiivet ovat myös 1700-luvulta, koska palladiolaiseen tyyliin kuului sivusiivet. Ja koska sivusiivissä pakkasi olemaan keittiöt ja tallit ja palvelijoiden tilat eikä Kelmarsh Hall näytä kuvissa siltä, että siinä olisi viktoriaanisia lisäviritelmiä, oletan vielä lisäksi, että talossa saattoi olla kymmenen palvelijoiden makuukamaria jo georgiaanisella ajalla. Ja sitten oletan kevytmielisesti, että 5000 punnan vuosituloilla palkatut 24 palvelijaa ängettiin noin kymmeneen (tai ehkä kahteentoista) makuuhuoneeseen. Näin ollen teen johtopäätöksen, että Bingleyn tuloilla eleltiin keskikokoisessa kartanossa, ja keskikokoinen kartano näyttää tältä (siksi vain linkki, että en löytänyt hyvää laillisesti käytettävissä olevaa kuvaa kartanosta).

Tulipa tämäkin asia nyt selvitettyä.

Kelmarsh Hall näyttää aika komealta, eikö? Mutta se on vasta niin sanotusti nappikauppaa.

Siirryn aiheeseen Austenin sankarien ja sankarittarien tulot suhteutettuna nykyeuroihin. Löysin artikkelin, jossa kerrottiin, mikä 1800-luvun alun punnan arvo on nykypunnassa ja miten paljon näin ollen esimerkiksi herra Bingleyn 5000 puntaa vuodessa olisi nyt. Se olisi 430 000 euroa (muutin valuuttalaskurilla uudet punnat euroiksi). Suora rahan arvon muuntaminen ei kuitenkaan anna koko kuvaa Austenin henkilöiden talodellisesta tilanteesta. Siispä artikkelissa oli laskettu myös, mitkä olisivat Bingleyn ja kumppanien vuositulot nykyrahassa, jos suhteutetaan 1800-luvun engantilaisen yläluokan elintaso taviksiin aikalaisiin asukkaisiin, ja tuo suhde oli siirretty nykyaikaan. Tämä laskutapa on mielekäs, koska silloin tulee verrattua henkilöiden tuloja suhteessa olosuhteisiin ja vallitsevaan elintasoon, ja näin laskettuna herra Bingleyn vuositulot olisivatkin nykyään lähemmäs 6,2 miljoonaa euroa.

Artikkelissa oli ystävällisesti laskettu kaikkien Austenin henkilöiden tulot edellä kuvaamallani tavalla. Käydäänpä ääripään esimerkit tässä läpi.

Järjessä ja tunteessa kurjuuteen ja köyhyyteen syöksetyt Dashwoodin naiset (neljä kappaletta henkilöitä) pärjäilivät 500 punnalla vuodessa. Euroissa nykyrahana se on 43 000 eurolla vuodessa. 3583 euroa kuussa. Nokkaa päälle 895 euroa. Mutta Dashwoodien elintaso suhteutettuna nykyaikaan antaa heidän kurjiksi vuosituloikseen noin 600 000 euroa. 

Niin. No. 

Kurjuuskin on kai suhteellista. Tietenkin jos joutuu muuttamaan vaikkapa 1500 neliömetrin kämpästä 200 neliömetrin kämppään ja jättämään taakseen kaikki hevoset ja 30 palvelijaa ja ottamaan mukaan vain kolme (palvelijaa, ei hevosta), on elintaso laskenut melko näyttävästi. Ja sitten on vielä tämä kysymys, johon olen törmännyt historiajuttuja lukiessani, että jos herraskaiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluva henkilö köyhtyi, putosi tämä henkilö aika tyhjän päälle, koska hän ei enää pärjännyt omiensa keskellä muttei kuulunut työväenluokkaankaan eikä sitä paitsi osannut mitään muuta kuin ratsastaa, ampua ja tehdä ristipistotöitä (viimeksi mainittua naiset) (miksei miehetkin). Että elätä siinä sitten itsesi.

Mutta mainittakoon kuitenkin tässä välissä vertailukohta. Työläisen tulot olivat tuolloin Yrjö-kuninkaiden aikana siinä 15–25 puntaa vuodessa. Kurjien Dashwoodienkin tulot olivat siis noin 25 kertaa isommat kuin työmiehen.

Jotenkin lakkasin juuri säälimästä Elinoria ja Mariannea.

Sitten on herra Darcy ja herra Darcyn 10 000 puntaa vuodessa.

Artikkelissa, josta poimin nykysummia, pohdittiin, eläisikö Darcy nykyaikana yhtä komeasti kuin henkilö on pistetty elämään vuoden 2005 Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvassa. Siinä Darcyn kivana Pemberleynä on Devonshiren herttuan koti, Chatsworth House. Chatsworthissa on 126 huonetta ja sen ylläpitö maksaa herttualle nykyään vuodessa 5,5 miljoonaa euroa (4 miljoonaa puntaa).

No. Darcylla ei olisi varaa asua Chatsworthissa nykyään, jos hänen 1800-luvun alun puntansa muunnettaisiin nykyrahaksi, sillä silloin Darcyn vuositulot olisivat 860 000 euroa vuodessa. Mutta jälleen tämä suhteutusjuttu. Siten laskettuna sankarilla olisikin varaa herttuan puitteisiin: 12 330 999 euroa vuodessa taitaakin riittää Chatsworthin ylläpitoon. Paitsi että tämä on ihan turhaa spekulaatiota ja laskutoimenpiteet hyödyttömiä. Georgiaanisen ajan Devonshiren herttuan tulot olivat 100 000 puntaa vuodessa. Aivan oikeasti Darcyn 10 000 punnalla vuodessa ei olisi mitenkään asuttu Chatsworthin mittakaavasessa Pemberleyssä.

Otetaan palvelijat ja tulot -mittari käyttöön taas. Lisää numeroita!

Bingleyn 5000 puntaa: 24 palvelijaa, joista kaksi livree-pukuista miespalvelijaa.

Bingleyllä on rahaa tähän. Edcote House. Kuva Ian Rob.

Darcyn 10 000 puntaa: en löytänyt dataa tähän.

Tuntemattoman herrasmiehen 16 000 puntaa vuodessa: 27 palvelijaa, joista kolme livree-pukuista miespalvelijaa, yksi ranskalainen mieskokki ja yksi kotiopettajatar. Sisäkköjä kaksi. (Livreet olivat kalliita ja miespalvelijoista (footman) meni verot. Siinä varmaankin yksi syy, miksi 16 000 punnan ja 5000 punnan henkilökunnan määrän ero on näin pieni. Ja tietysti arvokkaassa mieskokissa.)

Devonshiren herttuan 100 000 puntaa: 180 palvelijaa (jotka söivät viikossa viisitoista lammasta ja viisi nautaa.) (Chatsworthin pyörittämiseen ja Devonshiren herttuan miellyttävän elintason ylläpitämiseen tarvittiin 1900-luvun alussa tilanhoitaja, hovimestari, kakkoshovimestari, kamariherra, herttuan kamaripalvelija, kolme miespalvelijaa, taloudenhoitaja, herttuattaren kamarineiti, herttuattaren sihteeri, 11 sisäkköä, kaksi ompelijaa, keittäjä, 2 keittiöpiikaa, vihannespiika, 2–3 tiskipiikaa, 2 ruokavarastopiikaa (handlaamaan säilykkeitä ja juomia ), maitopiika ja 6 pyykkipiikaa. Tämä pataljoona asui talossa. Lisäksi oli päivätyöläisiä: yleismies, verhoilija, keittiöpiika, pari siivoojanaista, pyykkärityyppi, lämmitysmies, hiilimies, pari portinvartijaa, pari yöpalomiesta, yövartija, kaksi ikkunanpesijää, puuseppiä, putkimiehiä, sähkömiehiä, tallirenkiä, autokuskeja, riistanvartijoita ja kiinteistöjen huollon valvoja ja kirjastossa kirjojen valvoja (kirjastonhoitaja siis) plus 20 puutarhuria. Downton Abbeyn pyörittämiseen tarvittiin Anna, Daisy ja Thomas.)  (1800-luvulla puutarhureita oli 80. Luulisi, että ne sisältyvät tuohon Chatsworthissa georgiaanisena aikana palvelleisiin 180 palvelijaan. Mutta en tiedä varmaksi.)

Peter Tillemansin maalaus Chatsworthista 1600- ja 1700-luvun taitteessa. Ymmärrän juuri nyt kuvaa katsellessani 80 puutarhurin tarpeen.

Shugborouhg'ssa oli vuonna1828 viisi sisäkköä. Kuva kirjasta Views of the Seats of Noblemen and Gentlemen (1829).

Downton Abbeyssa Anna hoitaa kaiken. Highclere Castle. Kuva: Jonjames1986.

Olisiko Darcy voinut elää Chatsworthissa -kysymys on loppuunkäsitelty. Kyllä on Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvassa (2005) ylilyönti asuttaa Darcy Chatsworthiin. Mutta minä olenkin aina pitänyt enemmän vuoden 1995 tv-sarjan kartanosta, Lyme Parkista. (En ota kantaa, olisiko sielläkään asuttu 10 000 punnalla vuodessa.)

Lyme Park. Kuva: Francis C. Franklin.

 Takaisin Austenin henkilöiden tuloihin.

Laskin, että jos saisin nyt sen köyhien Dashwoodien 600 000 euroa ja eläisin 76-vuotiaaksi, olisi minulla loppuiäkseni käytettävissäni 1250 euroa kuukaudessa. Tässä ei toki ole verotusasioita mukana, ja niitä en edes kykene laskemaan. Mutta edellinen antaa osviittaa sille, että miten käsittämättömän paljon olisi 600 000 euroa vuodessa (jonka Dashwoodit siis saivat). Se olisi 50 000 euroa kuukaudessa. Hyvänen aika, pelkästään 50 000 euroa vuodessa olisi jo reilut 4000 euroa kuukaudessa.

Jos Austenin Emman elintaso siirrettäisiin nykyaikaan, eli hänen perintönsä olisi keskimääräiseen nykyelintasoon samassa suhteessa kuin se oli georgiaaniseen elintasoon, ja Emma eläisi 70-vuotiaaksi (ja saisi perintönsä 20-vuotiaana), hänellä olisi loppuikänsä käytettävissä noin 61 000 euroa kuukaudessa.

Näissä englantilaisherrasmiesten ja -naisten tuloissa puhutaan summista, joita minä en pysty yksinkertaisesti tajuamaan. Jännä homma, että silti sitä samaistuu Austenin sankarittariin.

Mietitään tätä vielä yhdestä näkökulmasta.

Dashwoodien naisten vuositulo on kaksikymmentä kertaa enemmän kuin työmiehen vuosipalkka. Nyky-Suomessa vastaava pari voisi olla vaikkapa 2000 nettoeuroa kuussa vastaan 20 000 nettoeuroa kuussa. Mutta siis Dashwoodin naiset ovat taloudellisesti herrasväen pohjasakkaa sen jälkeen, kun tyttöjen isä kuolee ja perintö menee pojalle. Kukaan tuskin pitää Suomessa eliitin pohjasakkana ketään jolla on 20 000 euron kuukausitulot. Tai mistä minä tiedän. Ehkä talouseliitin keskellä 240 000 euroa vuodessa on piiperrystä.

Kiinnostavaksi menee, kun laskee pikkutuloja. 12 000 euroa vuodessa olisi Austenin Englannissa 139 puntaa vuodessa. Järjessä ja tunteessa Edward ja Lucy olisivat eläneet 100 punnalla vuodessa (niillä tuloilla palkattiin yksi piika.) Eli suomalaisella sosiaaliturvalla eläjä pääsisi georgiaanisiin ristipistopiireihim, vaikka ei nyt eliittiin kuitenkaan. Jos olen yhtään oikeilla jäljillä, olen tullut tässä todistaneeksi, miten yhteiskuntaluokkaerot ovat pienentyneet ja elintaso noussut. Nykyajan pienituloinen porskuttaisi 1800-luvulla ihan hyvin. Paitsi tämä on kaikki teoriaa.

Siinä oli kontekstia.

Jaa mille? No vaikkapa seuraavalle kerralle, kun lukee Jane Austenia tai katsoo pukudraamoja. Ja sille, kun miettii, miten maailma on muuttunut (oli kyllä erikoisia elämäntapoja ihmisillä ennen – mutta niin taitaa olla nykyajan ökyrikkailla myös). Ja tietysti seuraaville teksteilleni, kun kirjoitan palvelijoista.

Sitten vielä kysymys. Miksi tämä kiinnostaa minua? (Se on itse asiassa vähän kummallinen juttu, sillä minua kuitenkin inhottaa ajatus 100 000 euron käsilaukuista tai vastaavista kengistä ja suihkukoneista. Ja samasta asiastahan on kyse Devonshiren herttuan tai jopa herra Bingleyn kanssa, mutta vain eri aikakaudella.) Ystäväni tuli vahingossa tiivistäneeksi kiinnostukseni yhden syyn, erilaisuuden: meidän suomalaisten historia on aika pitkälti juustomuotteja eikä kartanoita. Kiinnostukseni perimmäinen syy on kuitenkin kirjoissa ja kuvataiteessa. Olen lapsesta saakka halunnut ymmärtää lukemani kirjan tai näkemäni kuvan kontekstin. Tosin lapsena en tuntenut sanaa konteksi, mutta joka tapauksessa tämä kontekstin ymmärtämisen halu synnytti minuun kiinnostuksen historiasta. Mutta miksi sitten juuri englantilaiskartanoiden historiasta? No tietenkin Salaisen puutarhan takia. 

LÄHTEET:

Adams Samuel & Sarah 1825: The Complete Servant. Täältä löytyy, millä vuosituloilla kustannetaan miten monta palvelijaa.

Sambrook Pamela 1999: The Country House Servant. Täältä löytyy kaikkea yleistietoa.

Edellisten kirjojen olemassaolon löysin täältä:  

http://austenonly.com/jane-austen-and-servants/

Punnan nykyarvot löysin täältä:

http://www.telegraph.co.uk/culture/books/11063670/Could-Mr-Darcy-afford-a-stately-home-today.html

Chatsworthiin ja Devonshiren herttuaan liittyvät luvut ja listat löysin näistä:

https://en.wikipedia.org/wiki/Georgian_society_in_Jane_Austen's_novels#Social_and_economic_ranks

https://en.wikipedia.org/wiki/Chatsworth_House