Aurinko laski kello 15:31, mutta vielä ei ole pimeää

Ensimmäinen kipeän käden riemu!!!

Koska paidan silittäminen teki kipeää, mietin, että mitä sitten imuroiminen! Kerrankin oli riemastuttavan pätevä syy olla siivoamatta! Täysin hyvällä omallatunnolla! Tulkoon 1. adventti imuroimattakin!

Vetäisin kuitenkin staattisella liinalla isoimmat villakoirat ja sitten pyyhin pölyt pianon päältä ja muualtakin. Ja asensin joulukyntteliköt olohuoneen ja keittiön ikkunaan ja jouluvalot pihan syreeniin, ja adventtikynttilänjalan kaivoin esiin ja laitoin keittiöön lipaston päälle. Iloisen pienen papukaijakuusenkoristeen pistin keikistelemään orkidean oksalle. Se sopii siihen nyt, kun orkideat kukkivat. Se on mukavan eteläiset asiat mieleen tuova elementti siinä missä se nyt on. Lievittää kaukokaipuuta. Kaivoin esiin vielä jouluseimimaalaukseni, sitten sytytin pari kynttilää ja keitin teetä ja luin kirjaa. Harvinaisen mukavaa. Hoksasin vähän liian myöhään, että ei olisi pitänyt laittaa Earl Greytä. Kerrassaan olisi pitänyt laittaa Rose D'Himalayaa. Se on maailman suloisinta ja naisellisinta mustaa teetä (tykkää siitä miehetkin). Se on kasvanut Himalajalla laaksossa ruusupensaiden keskellä. Siis, siellä kasvaa ruusupensaita ja teepensaita sekaisin, ruusupensaat ovat ötökänkarkoittimina. Mutta! Niiden tuoksu imeytyy kasvaviin teelehtiin! Ihan noin vain! Kun tuon ruusuteepussin avaa, sieltä lemahtaa sieraimiin vahva ja luonnollinen ruusun tuoksu. Ja se tuoksu maistuu ja tuoksuu haudutetussa teessäkin.

Valkeassa orkideassa on nyt seitsemän kaunista täydellistä herkkää kukintoa. Ne ovat ihmeellisiä. Niissä on suloinen hohtava valkea valo. Sen tekee omituiseksi valkeuden mattapintaisuus. Ihana herkkyys tuollaisessa läpikuultavuuden ja mattapintaisuuden kilpailussa. Värin lisäksi kukintojen pyöreiden muotojen täydellisyys on ihan kamalan ihanaa. En osaa ajatella niitä perhosina (jotakin perhosorkideoja ovat kummatkin orkideamme), minulle tulee mieleen kyyhky tuosta valkeudesta, pehmeydestä, pyöreydestä ja kukan keskellä olevasta nöyrästi kumartavasta päästä keltaisine nokkineen. Aniliininpunaisessa orkideassa on kuusi kukintoa ja kuusi nuppua. Aniliininpunaiset kukat ovat suloisen korumaisia ja trooppisia ja niistä tulee mieleen eksoottiset satujen linnut ja kukat. Kiva, että nuo orkideat kukkivat juuri nyt marraskuussa.

Nyt kirjoitan kyllä enemmän kuin saisin. Pyydän elimistöltäni anteeksi ja lopetan just.

Sain eilen äidiltäni virkatun villatakin. Sellaisen, jossa on puolipitkät hihat, kauniit helma- ja hihapitsit. Se on pellavanvärinen ja ilmava ja edessä ei ole mitään kiinnitystä. Äiti on supervirkkaaja, mutta koska hän on taloudellinen ihminen, hän säästi lankaa ja virkkaamisen riemusta virkkasi takin kolmeen kertaan. Ei vaan. Ei se ollut taloudellisuutta. Oli kuulemma vain jostakin syystä takkuisaa työskentelyä tällä kertaa. Mutta loppussa kiitos seisoo! Ihana tuli, ja pistän sen huomenna adventtikirkkoon. Pikkujoululahja!

--> Täten julistan joulunodotuksen alkaneeksi. (Ei se minun julistustani silti tarvitse. Katsokaa vaikka almanakasta!)

Imuri vs ruohonleikkuri

Tämä helle ja sen aiheuttama puutumustila elimistössä tekee mahdottomaksi käyttää aikaansa viisaasti. Herättyäni, puhuttuani vakuutusyhtiöön (turhaan, tietysti - kyllä te nyt vakuutusyhtiöt tiedätte), syötyäni ja laitettuani lakanapinot hyllylle oli välttämätöntä ottaa päivätorkut. Just. Sitten valuin paahteessa kauppaan hakemaan maitoa ja söin kotiin kävellessäni jätskin. Ja nyt pitäisi saada lopun päivää kulumaan jotenkin (mieluusti hyödyllisesti), ja kuumimmat tunnit ovat vasta edessä. Ja suihkusta ei tule edes viileää vettä. (Parempi toki niin, että se on jumittunut lämpimälle eikä jäätävälle.) Varma ratkaisu: vertailevan analyysin kirjoittaminen ruohonleikkaamisesta ja imuroimisesta?

No jos nyt ei sentään analyysin.

Meillä on kaurapuurolla toimiva käsilykkyri, vuodelta n. Se on sininen ja ihan kiva. Mutta jos on niin, että tulee viikon helle (jolloin ei kannata katkaista ruohoa palamismittaiseksi) ja sen jälkeen viikon sade ja sitten yhtäkkiä pitää lähteä viikoksi pois, jona aikana otollisesti sataa ja paistaa, sininenkään vuodelta n oleva kaurapuurolla toimiva käsilykkyri ei ole enää kiva. Kunnes muistaa, että mitkä tahansa ruohonleikkuuolosuhteet eivät koskaan voi olla niin pahat, etteivätkö ne olisi paremmat kuin mitkä tahansa imuroimisolosuhteet. (Vertailukelpoisuuden vuoksi jätetään pois laskuista asiat tyyliin nurmikonleikkuu sademetsässä vs imuroiminen savimajassa.)

Minulla on aivan viime päiviltä kokemuksia kummastakin, imuroimisesta ja ruohonleikkuusta.

Imuroiminen oli melkein viisi minuuttia eksoottista, raikasta ja kivaa, koska edellisestä imuroimiskerrasta oli kulunut jo noin kuusi kuukautta (huom huom huom! niinä kuutena kuukautena käytin mikrokuituliinaa kontillani ja moppasin päälle). Puolen vuoden imuroimispaasto ei tehnyt yhtään hyvää minun ja imurin väliselle suhteelle (paitsi siksi viideksi minuutiksi), mutta selvisin järjissäni ja suuremmitta vammoitta.

Ruohonleikkaamisessa meni kolme päivää ja sain peukalontyviin rakot. Lisäksi melkein sain hampaani sisään, vatsalakun repeämään ja hauikset (?) revähtämään. Silti se oli kivempaa. Viime viikkoina kertyneet niskajännitykset katosivat kolmen ruohonleikkuukerran jälkeen paremmin kuin hieronnassa ikinä. Ilmaiseksi.

Ruohonleikkaamisen plussat ja miinukset verrattuna imuroimiseen:

+ Ruohonleikkuu tapahtuu yleisesti ottaen ulkotiloissa. Ilma on raikasta ja ruoho tuoksuu hyvältä.
+ Ruohonleikkuri (kaurapuurolla toimiva) ei haise eikä puhalla naamalle.
+ Ruohonleikkuri ei ujella lähes siniäänten tasolla.
+ Ruohonleikkuu on hyvää niska- ja hartiaseutujumppaa ja muuta jumppaa.
+ Ruohonleikkuri tulee tuskin koskaan nilkoille.
- Jos ruohonleikkuri tulee nilkoille, se on aika kohtalokasta.
- Ruohonleikkuri voi tuhota elimistöä tehokkaammin kuin imuri, mikäli ruoho on pitkää ja leikkuri töksähtää jumiin kesken voimallisen liikkeen. (Ainakin joka kerta sen sattuessa minä olen varma, että nyt joku elin halkesi.)
- Ruohonleikkaamisessa on luontovaaroja kuten auringonpistos, ötökänpuremat, nokkosenpolttamat tai orapihlajan piikki korvan takana. (Lapsena pidin todellisena ruohonleikkuun luontovaarana kyitä. Joka kerta kun lykkyri imaisi käynnistysjohdon sisäänsä ((vai mitä se nyt tekikään)) ja piti infernaalisen kihinän, luulin, että se on kyy joka siellä kirkuu ja silppuuntuu. Joka kerta. Lykkyri saattoi pitää sen äänen kolme tai neljäkin kertaa yhden lykkäyssession aikana, joten on ihme, että minusta kasvoi näinkin normaalihermoinen ja tasapainoinen aikuinen.)
- Jos sattuu inhoamaan ruohonleikkuria, ei helposti ole korvaavaa vaihtoehtoa, mikäli nurmikon ala on muutamia neliömetrejä isompi eikä ole saksilla leikattavissa.

Imuroimisen plussat ja miinikset verrattuna ruohonleikkaamiseen:

+ Imuroidessa ei voi saada auringonpistosta eikä kyynpuremaa (yleensä ainakaan).
+ Imuri ei voi silpoa jäseniä.
+ Imuroiminen ei ole riippuvainen säästä (mutta mielentilasta kyllä).
+ Imuri on korvattavissa.
- Imuroidessa tulee selkä kipeäksi ja paikat jäykiksi.
- Imuroidessa tulee mustelmia ja mahdollisesti kallohalkeamia (eli pahimmillaan imuroiminen voi olla yhtä vaarallista kuin ruohonleikkuu).
- Imuroidessa menee mahdollisesti järki.
- Imuroiminen on kamalaa.
- Imuri haisee.
- Imuri on kuuma.
- Imuri ujeltaa ja huutaa.

Minun oikeastaan käy sääliksi imuria (ja sitä insinööriä, joka keksi imurin) nyt, kun katson tuota listaa. Kamalan kurjaa varmaankin olla niin inhottu koje kuin imuri.

Tämä viesti on kirjoitettu Bikorosta.