maanantai 31. lokakuuta 2016

Nuken rokokootakki (pierrot-tyyppinen) ja siniset silkkiruusukkeet


Nyt on taas miljoona kuvaa. (Tarkalleen ottaen 23.) Mikäli sinua, hyvä lukija, ei kiinnosta vaaleanpunainen kuviopuuvilla ja silkkinauhat tai nuken rokokoovaatteet, suosittelen kohdentamaan internetaikasi muualle!

Tällä hetkellä suosikkini nukenvaatteistani on tämä rokokooasu. Se on raikas ja söpö kuin mikä. Ja mikä mainiointa, takki valmistui kerrassaan ilman epäonnea ja ähmäämistä. Koko asu itse asiassa on ähmäämätön asu. Ja se on paljon se. (Pieni ongelmahetki ompeluprosessiin mahtui, mutta sekin ratkesi onnellisesti. Asiasta lisää myöhemmin.)

Raikkaita vaihekuvia (vaikka nämä kaksi kuvaa ovat esiintyneet blogissani jo aiemminkin).

Koristenauha luontui kääntöneulalla. (Hei, olihan tuossa nauhan kääntämisessä ähmäämistä! Mutta se ei ollut epäonnista ähmäämistä. Se oli sellaista ähmäämistä, mikä kuuluu asiaan.)

Koristenauha rypyttyi helposti. Ja olin laskenut sen määrän oikein! Silti ymmärsin alkaa rypyttää sitä tuolla tavalla, että viimeiseksi keskeltä takaa. Varmuuden vuoksi. (Ompelin nauhan tuubiksi käsin, koska en ainakaan minä osaa ommella ompelukoneella taitettuna noin 0,8 cm leveään suikaleeseen vain 0,3 cm:n saumanvaraa; kone nielisi nauhaa koko ajan sisuksiin. Koska siis ompelin nauhan käsin, kääntäessä ommel ratkesi parista kohtaa, mutta ratkeamat jäivät rypytyksessä alle piiloon.)

Heti oli selvää, että minun satiininauhoillani takkia ei kiinni pistetä. Minulla on varastossa vain tönkköä satiininauhaa, josta tehdyt rusetit töröttelisivät ärsyttävän epäaidosti. Yhtä (ja sopivan väristä) pehmeää nauhaa minulla oli, muttei kyllin paljon. Seuraavana jonossa syynättävänä oli organzat. Varastoistani löytyi täydellisen väristä (malvahko), mutta sitäkin oli liian vähän.

Keltaista organzanauhaa minulla olisi ollut, kiitos siskoni, noin 50 metriä. Vai 100 metriä? Mutta ei tämäkään toiminut, todellakaan. Tässä kohdin aloin haaveilla silkkinauhasta, koska oli selvä juttu, että pitää joka tapauksessa ostaa takin nauhat. Ystävä onneksi tiesi hyvän nettikaupan, niin ei tarvinnut lähteä liikenteeseen. (Tietty nauha- ja nappikaupat on maailman suola ja silleen, mutta minä mieluummin pysyn kotona kuin menen paikallisbussiin hajoamaan.)

Suunnitelma A oli tehdä takkiin valkoinen puuvillahame. No. Teinkin. Mutta ei siitä tullut tähän yhteyteen kiva (ja siitä tuli liian pitkä). Ompelen hameeseen myöhemmin valkoisen röyhelöpaidan ja teen siitä viktoriaanisen kesäasun.

No niin. Siinä oli alustavat kuvat. Sain silkkinauhani Irlannissa, mutta ompelin ne paikoilleen vasta hetki sitten. Panttasin ompelemista, koska jotenkin jänskätti alkaa ommella niitä, koska materiaali oli niin ihana ja mietin, että mitä jos sössinkin. Mutta sohvalla maatessani keksin, että homma ei todellakaan sössiinny, jos ompelen nauhat ensin kiinni pieneen puuvillasuikaleeseen, jonka sitten pistoan kiinni takin vuori- ja päälikankaan väliin. (Minusta on tulossa katu-uskottava ompelija!) Kun sitten ystäväni tuli kylään kutomaan, sain hyvän syyn tarttua toimeen:

Roikkumaan jääneen käsityön viimeistelemiseksi ei kannata näin otollista tilannetta jättää käyttämättä.

Seuraavana vuorossa olikin aina yhtä hauska puuha. Nuken pukeminen. (Otin aikaa. Siihen meni tällä kertaa 34 minuuttia ((plus valokuvausaika)).







Siinä se! Pet-en-´l'airiin ompelemani puuvillaiset hihafrillat ja huivi eivät menneet haaskuun, vaikkeivät pieru ilmassa -takkiin sopineetkaan. (Huivi on noin pieni, koska pieru ilmassa -takki on niin nafti, että sen alle piti ommella mahdollisimman vähäkankainen huivi.) Pellavainen puolihame on alunperin toisen asukokonaisuuden alushame, mutta on mainiota, että se toimii useammassakin yhteydessä. Esiliinan ompelin tähän asuun, ja se taasen toimii myös pellavaisen rokokooasun kanssa. Alkaa olla aitoa pukuvarastoa ilmoilla!









Nyt siitä melkein-ongelmasta. Tässä näkyy, miten takin kaula-aukko istuu asiallisesti. Se ei kuitenkaan heti istunut asiallisesti vaan päin vastoin. Ihmettelin jonkin verran, että missä ongelma piilee, koska pellavaisen rokokooasun kaula-aukko istuu nätisti ja takin kaava on sama kuin pellavaisen asun yläosan kaava. Ensin ajattelin, että no, pellava on tukevahkoa, ja siinä asussa käyttämäni vuorikangaskin on napakkaa puuvilaa, kun taas tämän takin materiaalit ovat hyvin pehmeää puuvillaa (minkä vuoksi takki ei ylipäätään ole hirveän ryhdikäs). Mutta sitten hoksasin. Pellava-asussa on kaula-aukossa kiristysnarut... Että eihän sekään asu istu erityisen hyvin ilman niiden narujen kiinnittämistä.

Niin muistin sitten lisätä tähänkin kiristysnarut. Ne ovat kiinni olkasaumassa ja kulkevat kaula-aukon käänteen sisällä eteen saakka. Kun ne sitoo kiinni, kaula-aukko ryhdistyy. (Ja tämän konstin löysin alkujaan joko Bradfieldin Costume in Detail -kirjasta tai sitten Arnoldin kirjasta, en muista kummasta.) Tässä kuvassa näkyy, miltä näyttää, kun kiristysnauhat ovat auki. Kaula-aukko leviää olkapäille. Kiristysnaruista on toinenkin apu. (Sellaiset kulkevat myös vyötärösaumasta alas eteen.) Niiden ansiosta takki pysyy kiinni ilman silkkiruusukkeitakin, joten silkkinauhoihin ei tule juurikaan vetoa. Jonka vuoksi ne säilynevät hyvässä kunnossa pitkään.





Takki oli söpö näinkin. Mutta kyllä rusetit olivat piste i:n päälle! (Lisää kuvia rusetittomasta takista irlantilaisjoen rannalla löytyy täältä.)






Materialistinen postaus numero n

Kaikki keinokuitupitsini:


Kaikki puuvillapitsini:


Suosikkini puuvillapitseistä:


Ja silti piti tilata nämä:


Tosin tuossa on silkkinauhoja enemmän kuin pitsejä, ja silkkinauhoja minulla oli ennen tilausta tasan 0 cm. Nyt on monta sataa prosenttia enemmän.


Nuken pet-en-l'air-takki

Nyt tulee tylsä juttu! (Ok, en voi tietää, vaikka kaikki muutkin juttuni olisivat tylsiä!)(Apua, en ajattele asiaa enempää!) Tämä on sarjassamme yksityiskohtakuvia etäihmisilleni. Eli pieru ilmassa -takin jonkinsortin vaihekuvia. Hauskempia kuvia samasta vaatekappaleesta löytyy Irlanti-kuvistani.

Huom. Tämän jutun tekstit on kirjoitettu tilanteessa, jossa mieheni riehuttaa 10 kuukautta vanhaa kissaa ja hihittää koko ajan tikahtuakseen. Täytyy sanoa, että keskittymiseni on ollut vähän heikoilla.


Jaa jaa. Näköjään lopulta onnistuin kuitenkin saamaan nuo kuvat väärään järjestykseen. Mutta siis. Alempana kaava, ylempänä leikattu kangas. Vain hihat ovat erillinen kappale. Tein tuon pet-enl'air-kaavan Janet Arnoldin kirjan mallin mukaan, paitsi että mittasuhteet eivät ole ehkä just niin prikulleen.

Selkälaskokset oli hauska tehdä, mutta aika pian huomasin, että kangas ei ole optimaalinen. Helisemässä olin siinä vaiheessa, kun lisäsin tuon niskalistan laskosten yläpäähän. Nuken niskassa on saumanvarojen puolella aivan järkyttävän paljon kangasta. Oli vaikeaa saada ne olemaan olematta hervoton massiivinen muodoton klomppi.

Niillä oli 1700-luvulla mekoissa kovasti paljon koristenauharypytyskiemuroita ja hihansuufrilloja, joiden reunoja ei ollut päärmätty vaan joiden reunat oli vain leikattu siksak. Kokeilepa samaa nukenvaatteeseen. Kangaspalat ovat niin pieniä, että kahden pukemiskerran jälkeen vaikkapa hihansuufrillat olisivat rispaantuneet olemattomiin. Harmillinen asia. Joka tapauksessa oli selvä juttu, että tästä kankaasta oli turha kuvitellakaan tekevänsä frilloja, joiden reunat on käännetty. Tai tietenkin saattoi kuvitella, jos kuvitteli samalla sateenvarjona auki törröttävät hihansuut. Joten ompelin tiheät siksakit palojen reunalle ja toivoin, että lopputulos on parempi kuin miltä tilanne näytti heti siksakkaamisen jälkeen.

Hihansuut näyttivät ihan kyllin siisteiltä, kun ne olivat paikallaan. Takin hiha-aukoista tuli vuorin kanssa niin tiukat, että en ole viitsinyt ensimmäisen sovituksen jälkeen ängetä rokokooaluspaitaa alle (käytän aluspaitana hihatonta alushametta, jonka kaula-aukon pitsit näkyvät tässäkin kuvassa).

Seuraavaksi ompelin puuvillasta huivin ja irtofrillat. Jälkimmäiset eivät esiinny tässä kuvassa. Takki toimii periaatteessa puuvillaisten asusteiden ja pellavahameen kanssa ihan asiallisesti, mutta käytännössä brokadi on enemmän omiensa joukossa silkin kanssa.

Silkiksi valikoitui keltainen.

Ja esiliinamateriaaliksi valikoitu silkki-keinokuitusekoite, jonka kudos on mukavan ilmavaa.

Tässä kohtaa tuli selväksi, että puuvillaiset asusteet eivät enää toimi tämän asun kanssa.

Siinä valmis asukokonaisuus.

Sivukuvasta näkyy, että selkämys ei laskeudu nätisti. En nyt pistänyt takin vuorista kuvaa, koska se ei ole kuvaamisen arvoinen. Oikaisin siinä Arnoldin kaavasta ja jätin selkämyksestä kiristysnyörit pois (sen sijaan tein selkämyksen kireäksi). Nyttemmin olen miettinyt, olisivatko nyörit vaikuttaneet päälikankaan laskeutumiseen.

On se sievä, vaikkei mitenkään optimaalinen. (Voitte googlailla pet-en-l'airin, niin näette miltä selän pitäisi näyttää.)

Siinä vielä lähikuvaa.

Periaatteessa mallissa on laskeutumispotentiaali. Tässä nukke nojaa etukenossa ja vedän takin helmasta. Vetämällä (jopa samanaikaisesti useammasta kohtaa) laskokset antavat myöden ja selkään tulee oikea linja. Mutta taidan tehdä seuraavaksi kokeilun halvimmasta vuorisilkistä ja varmistaa, oliko tässä tapauksessa ongelmana pelkästään kankaan jäykkyys vai pitääkö kenties selän laskoksia vähän syventää.

Tässä yksi lähikuva lisää koska sellaisen tulin ottaneeksi.

Sivulaskokset. Olen miettinyt, vaikuttavatko nämä selän laskeutumiseen, mutten ole keksinyt, että vaikuttaisivat. Alkuperäisessä mallissa sivussa on taskuaukko. Luultavasti nämä  sivulaskokset käyttäytyisivät ainakin jollakin tapaa erilaisesti, jos olisin viiltänyt taskuaukon.

Tällaiset moniosaiset asut ovat hauskoja! Tosin, kuten jo mainitsin, en ole käyttänyt tuota kuvan aluspaitaa asussa mukana. Ja irtotaskukin on vähän huijausta, koska takissa ja hameessa ei ole aukkoa sitä varten. Mutta puen taskun aina silti!


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vieraskirjarulla

Minulla oli monta kuukautta mielessä, että pitää hankkia uusi vieraskirja, kun vanha alkoi lähetä loppuaan. Mutta koska en käy kuin Kiinassa ja Irlannissa ja Alepassa, niin hankkiminen oli vähän hankalaa. Ja siis. Vieraskirjaa en anna kenenkään muun ostettavaksi! Eli piti keksiä oma ratkaisu. Joten. Tein itse!

Saanko esitellä! Ehkä Suomen eka vieraskirjarulla!







Ompelin piirustuspaperistani vihkoja neljä nidettä. Rullaan mahtuu vielä ainakin toiset neljä nidettä.  Kehittelin myös vieraskirjakaavakkeen vieraskirja- tai valkoisenpaperinkammoisille tai väsyneille vieraille. (Minulla on tapana tilastoida aina vieraskirjojen loppuun vieraiden määrät ja laskea, montako vierasta meillä on käynyt vuodessa, viikossa, kuukaudessa ja päivässä (0,25 kpl) ja kuka meillä on käynyt eniten. Vieraskirja numero neljän päätteeksi tein jopa pylväsdiagrammin. Sanoisin, että vieraskirja on minulle harrastus :) Laskeminen on aina aika työlästä, joten tällä kertaa taidan tehdä laskelmat joka niteen loppuun, ettei loppulaskenta ole niin aikaavievä.)

VK tarkoittaa vieraskirjaa, ei virsikirjaa. Ja numero viittaa tietenkin siihen, että meneillään on on nyt viides yksilö.


Tilkut ovat viime jouluna itselleni lahjoittamiani Modan Hyde Park -kankaita (partitiivi on harhaanjohtava, sillä tuohon meni koko setti). Tulin todistaneeksi itselleni, että en seisota kankaita liikaa komerossa, joten hankin juuri itselleni option uusiin kangashankintoihin! (Vitsi vitsi.) On aina tosi hauskaa, kun johonkin projektiin löytyy kaapeista juuri täydelliset materiaalit ilman ensimmäistäkään hankintatarvetta!




tiistai 25. lokakuuta 2016

Seri ja Lady Helsingissä

Kävin elokuussa piknikillä Tuomiokirkon portailla. Eli istuin portailla ystäväni kanssa ja söin lounassalaatin ja join termariteetä. Piknikiksi tilanteen teki se, että olin ottanut mukaan istuinaluset ja posliiniset teekupit sekä itselleni että ystävälle.

Kun pakkasin kotona kassia, Seri ja Lady vihjasivat, että anteeksi rouva, mutta olemme asuneet Helsingissä nyt yli kaksi vuotta mutta et ole koskaan esitellyt meille keskustaa. Ymmärsin, että tilanne oli päässyt kehittymään melkein kohtuuttomaksi ja siihen piti saada parannus välittömästi. Seri ja Lady pääsivät mukaani. Seri nappasi kyytiin vielä viime hetkellä salkkunsa ja selitti samalla, että jos me vaikka menisimme Kansalliskirjastoon, siellä voisi sitten tehdä taustatutkimusta Kuolematonta näytelmää varten.

Seuraavassa kuvia retkipäivästä:

Ilmeisen onnelliset käpyläläisnallet Senaatintorilla.

Piti ottaa sellainenkin kuva, jossa näkyy koko tsaari. Se oli ymmärrettävä toive.

Seri ja Lady halusivat samat turistikuvat kuin kaikki muutkin.

Tässä kohtaa kävin Serin kannalta erittäin miellyttävä käänne. Ehkä hänen toiveensa oli jäänyt alitajuntaani, en tiedä, mutta päätimme ystäväni kanssa piipahtaa Kansalliskirjastossa! (Se oli minullekin uusi paikka. Järjetöntä, etten ollut ollut siellä aiemmin!)

Pienet nallet (mutta suuret egot) tieteen maailmassa.

Laukut piti jättää säilytykseen.

Luimme vähän ruotsin etymologista sanastoa. Seri pisti jotakin korvan taakse näytelmäänsä varten. Kuvan nallet liittyvät tapaukseen. (Kuvassa ei-näkyvä sanakirja liittyy tapaukseen myös.)