Hauskaa kuningas Aragornin kruunajaispäivää!

Ja hauskaa vappua myös!

Seri ja Lady Helsingissä

Kävin elokuussa piknikillä Tuomiokirkon portailla. Eli istuin portailla ystäväni kanssa ja söin lounassalaatin ja join termariteetä. Piknikiksi tilanteen teki se, että olin ottanut mukaan istuinaluset ja posliiniset teekupit sekä itselleni että ystävälle.

Kun pakkasin kotona kassia, Seri ja Lady vihjasivat, että anteeksi rouva, mutta olemme asuneet Helsingissä nyt yli kaksi vuotta mutta et ole koskaan esitellyt meille keskustaa. Ymmärsin, että tilanne oli päässyt kehittymään melkein kohtuuttomaksi ja siihen piti saada parannus välittömästi. Seri ja Lady pääsivät mukaani. Seri nappasi kyytiin vielä viime hetkellä salkkunsa ja selitti samalla, että jos me vaikka menisimme Kansalliskirjastoon, siellä voisi sitten tehdä taustatutkimusta Kuolematonta näytelmää varten.

Seuraavassa kuvia retkipäivästä:

Ilmeisen onnelliset käpyläläisnallet Senaatintorilla.

Piti ottaa sellainenkin kuva, jossa näkyy koko tsaari. Se oli ymmärrettävä toive.

Seri ja Lady halusivat samat turistikuvat kuin kaikki muutkin.

Tässä kohtaa kävin Serin kannalta erittäin miellyttävä käänne. Ehkä hänen toiveensa oli jäänyt alitajuntaani, en tiedä, mutta päätimme ystäväni kanssa piipahtaa Kansalliskirjastossa! (Se oli minullekin uusi paikka. Järjetöntä, etten ollut ollut siellä aiemmin!)

Pienet nallet (mutta suuret egot) tieteen maailmassa.

Laukut piti jättää säilytykseen.

Luimme vähän ruotsin etymologista sanastoa. Seri pisti jotakin korvan taakse näytelmäänsä varten. Kuvan nallet liittyvät tapaukseen. (Kuvassa ei-näkyvä sanakirja liittyy tapaukseen myös.)

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 6

Eilen oli Ravintolapäivä. Tässä olisi ollut lähellä vaikka mitä kivoja viritelmiä, mutta olin liian väsynyt lähteäkseni pihaa pidemmälle. Tänään sain kompensaation:  Oli taloyhtiön pihakirppispäivä. Nautimme aamukahvit pihalla kera itsetehtyjen mammuttimaisten (ja herkullisten) korvapuustien. Juttelimme naapurien kanssa. Katselimme kirpputoriasetelmia. Löysin itselleni hameen neljällä eurolla. Olin hameesta niin innoissani, että tärisin. Paitsi että hoksasin, että tärisinkin kofeiinipöffähdyksestä (kahvia tyhjään vatsaan pullan kanssa). Sopivasti sattui siihen viereen kävelevä karjalanpiirakkamyyjä. Myyjä polvistui nurmikolle ja kaivoi repustaan munavoirasian ja otti lämpölaukusta ihanan rapean lämpimän täydellisen karjalanpiirakan, jonka päälle voiteli voista munavoita. Ei margariinista munavoita, huom. (Älytöntä, että monessa paikassa myydään karjalanpiirakoita ja munamargariinia karjalanpiirakoiden ja munavoin nimellä.) 

Puolentoista tunnin höpöttelyn ja seisoskelun jälkeen piti käydä sisällä kakkosaamupalalla, koska ei pullalla ja karjalanpiirakalla pitkälle pötki. Aamupalan jälkeen palasin ulos käsityön ja kissan kanssa. Istahdin vielä tunniksi aurinkoiselle nurmikolle myyjien väliin ja juttelin ja katselin ja ompelin ja esittelin kissaa. Oli ihmeellisen helppoa höpöttää vieraiden ihmisten kanssa.

Ei tarvinnut lähteä pihaa pidemmälle saadakseen vaihtelua ja viihdykettä! Kai tällaisia tapahtumia on ympäri maata, mutta en ole ennen osunut paikalle. Niin että annetaan pisteetä tästä Helsingille. Tai ainakin Käpylälle.

Ja katsokaas kuin kiva uusi neljän euron villahame! Sen oikea väri on pehmeän murrettu sammalensinapinvihreä.

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 5

Kevät tulee nopeasti etelään.

Täälläkin näköjään on panostettu kaikensorttisiin sinisiin skilloihin. (Asun itse asiassa ensimmäistä kertaa niin vanhalla asuinalueella, että kevätkukat ovat ehtineet monistua suloisiksi sinisiksi matoiksi.) (On pari valkoistakin mattoa näkynyt.)

Koska kaupungissa on melua, linnut huutavat. Sen vuoksi Mustarastas kuuluu sisälle vaikka ikkuna olisi kiinni ja lintu nököttäisi kuusessa jossakin suhteellisen kaukana talosta. (Melu sen sijaan ei kuulu sisälle. Tästä voimme päätellä, että Mustarastaan äänen taajuus on optimaalisempi läpäisemään ikkunan. Onneksi.)


Huom. Tämä on kirjoitettu nukkuva kissa käsien päällä.

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 4

Annankadun ja Uudenmaankadun kulmassa on vaaleansininen kivilinna, jonka tornista tulee mieleen Burnettin Pikku prinsessa.

Lentokenttä on lähellä.

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 3

Löysin taannoin kissaa ulkoiluttaessani pihapiiristämme luumupuun. Siinä oli runsaasti luumuja, mutta raakoja kaikki. Eilen illalla menin puun ohi ja pysähdyin testaamaan. Kypsiä olivat. Tänään kävin poimimassa niitä pienen pussillisen. Ja sitten tein luumupiirakan kirpeistä maukkaista käpyläläisistä luumuista.

Olin ehtinyt harmitella jo, että Helsingissä menee kokonaan sivu suun se loppukesän ja alkuskyksyn ilo, että voi vain ojentaa kätensä ja poimia luonnosta syötävää. Vaan nyt Helsinki tarjosi minulle elämäni ensimmäisen luumupiiraan, ja vieläpä itse poimituista luumuista!

Pistin piirakkaan

100 grammaa ehtaa voita,

1 desilitran höttövehnäjauhoja,

1 desilitran täysjyvävehnäjauhoja,

1/2 desilitraa tattarihiutaleita ja saman verran kaurahiutaleita,
suunnilleen desilitran sokeria sekä

teelusikallisen leivinjauhetta ja vaniljaa.

Mössäsin aineet yhteen ja liiskasin taikinan vuokaan ja askartelin päälle alle litran käpyläläisiä luumuja. (Askarteluahan se on, kun pikkuisia luumuja halkoo ja poistaa niistä siemenet.) Paistoin piirakkaa uunissa 225 asteessa kunnes se vähän kärvähti. Sillä välin keitin vaniljakastikkeen maidosta ja maissijauhoista.

***

9.9.2014. Lisäsin reseptiin juuri sokerin... Kerrottakoon tässä nyt vielä, että viime kerralla leipoessani piirakkaa unohdin taikinasta leivinjauheen. Hyvää tuli silti.

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus, osa 2

1) Kumpulan siirtolapuutarhassa on appelsiinipuussa appelsiineja. Käveltiin miehen kanssa ristiin rastiin käytäviä ja ihailtiin syysleimuja ja auringonkukkia ja iloisia postilaatikoita, kun silmään iski appelsiinit. Siihen jäätiin tuijottamaan. Todettiin, että eeeei voi olla... Mies mietti, että voisivat ne olla sharonhedelmiäkin (siis persimoneja), mutta että ei ne sen paremmin Suomessa kasva... Oltiin juuri pääsemässä seuraavaan (ja oikeaan epäilyyn), kun hauskasilmälasinen nainen pysähtyi viereemme ja sanoi, että näitä appelsiineja on tässä pällistelty koko kesä. Muoviahan ne. Kerrassaan häkellyttävä jäynä.

2) Helsingissä asuu Suomen kivoin kissa.

Pitää antaa Helsingille mahdollisuus

Olin kovasti vastahankaan tänne muuttamisen suhteen. Helsinki on kiva kaupunki käydä, mutten koskaan ole osannut ajatella, että täällä voisi asua. (Siksi en asukaan Helsingissä vaan Käpylässä. Kompromissi.)

Mutta täällä nyt ollaan. Ja oman etuni vuoksi minun tarvinnee antaa Helsingille mahdollisuus. Aion yrittää keksiä ja huomata hyviä asioita täällä.

Tässä yksi:

Ambulanssit, jotka tuntuvat kulkevan pareittain, kuulostavat usein Aaronin pianokoulu ykkösen kappaleelta. Semmoiselta, missä vasuri ja oikea käsi keinuvat toisiinsa nähden vastaliikkeinä jotakin intervallia tiitaatiitaa. Se on hauskan ja hypnoottisen kuuloista. Ja aina paremmaksi menee, kun sitten hetkittäin se intervallikeinu muuttuukin polyrytmiseksi ja Ligetin kuuloiseksi, sellaiseksi, ettei niitä rytmejä ihan heti lukisi Aaron ykkösen tasoinen pianisti sen paremmin kuin Aaron kakkosenkaan.