Ken(en mekko) on maassa kaunehin eli prinsessavärityskuvaäänestys vapun kunniaksi

Kuvat väritysjärjestyksessä. Ylhäällä vasemmalla siis ensin värittämäni, alhaalla oikealla viimeiseksi värittämäni. (Fuskasin taustavärityksissä. Rannesyistä.) (Ranne on tosi merkittävä tekijä puuvärien kanssa. Muutenkin. Mutta etenkin puuvärien kanssa.)

Tästä tulee kuvapostaus. Tosi kirjaimellisesti. Vähän lipsui käsistä tämän prinsessakuvan värittäminen. 

Minulla on aina ollut maalatessani, värittäessäni, kirjoessani ja ommellessani ongelmana se, että aivossani on tarjolla samanaikaisesti liian monta liian inspiroivaa väriyhdistelmävaihtoehtoa. Nyt minulle tuli sellainen olo, että kerrankin väritän kaikki ne vaihtoehdot, mitä mielessäni on. No. Eihän se ole mahdollista oikeastaan (ei ainakaan minun rannekestävyydelläni). Mutta pääsin aika hyvään alkuun. Vaikka tässä välissä jäikin vielä toteuttamatta ainakin oranssi, metsänvihreä, prinsessanvaaleansininen ja viininpunainen versio... Ja kuninkaallisen hopeanharmaa joka kimaltelee timanttisesti. Ja kuninkaallisen tummansininen. 

Ensin tunsin itseni vähän pöljäksi, johonkin neljännen version aloittamiseen asti, sillä erehdyin miettimään, että joku voisi pitää minua hulluna kun väritän samaa kuvaa uudelleen ja uudelleen. Mutta neljännestä kuvasta alkaen pelkästään hykertelin (paitsi silloin kun ranteessa ja sormissa vihloi tai kipunoi). Oli ihan tavattoman miellyttävää ja palkitsevaa puuhaa valita värejä ja nähdä, miten prinsessan ja mekon luonne muuttui värien mukana.  

Koska prinsessoista tuli melko erilaisia, intouduin väsäämään Facebook-ystävilleni äänestyksen, että mikä prinsessa on ihanin. Ja koska äänestykset on kivoja, ajattelin että voin laittaa äänestysmahdollisuuden (ihan vain kommentteihin perustuvan, en minä mitään äänestysohjelmaa osaa käyttää) myös tänne blogiin, niin että lopulta voin yhdistää molempien tulokset. (Tosin tänne blogiin en odota ääniä kuin Kummitädiltä ja Tillintallukalta :D Mutta kaksikin ääntä enemmän lopputuloksen laskemiseen on kaksi ääntä enemmän lopputuloksen laskemiseen! Se voi muuttaa prinsessojen asemia ratkaisevasti!) Minulla ei ole aavistustakaan, millä kriteereillä ihmiset ovat valinneet suosikkejaan (mekon/hiusten värin/kokokonaisuuden perusteella?), mutta yhtä kaikki, Facebook-ääniin on tullut jo hajontaa.

Seuraavaksi tulee tsiljoona kuvaa. Jokaisesta prinsessasta kokokuva ja puolipotretti. Ja sen lisäksi vielä kuvakäsiteltyjä versioita ja muuta prinsessavärityssälää. Joten aktivoikaa prinsessasynapsinne... NYT!

Prinsessavärimaailma on varsin houkutteleva kuvamuokkausten kohde. Yleisestikin minusta omien maalausten/piirrosten/värityskuvien kuvaaminen ja käpälöiminen on kovin hauskaa, koska siinä pääsee  korostamaan kuvien eri juttuja ja luomaan omista töistään uusia versioita. (Ja miten paljon hauskempaa se olisikaan, jos osaisi käyttää kuvamuokkausohjelmia taitavasti!)

Tämä upea väripinta on ystäväni kädenjälkeä (kuva hänen luvallaan). On jännää, miten erilaiset väritysjäljet eri ihmisillä on! Lisäksi on jännää, miten paljon fiksumpia toiset ovat kuin toiset! Katsoin monttu auki ystäväni työskentelyä ja totesin, että miten nerokas idea onkaan värittää ensin yksityiskohta ja sitten sen ympäriltä. Viittaan nyt lantion prinsessahärpäkkeiden kuviointiin. (Jooko, sanokaa nyt joku, miksi noita prinsessahärpäkkeitä virallisesti kutsutaan?) Olin siinä vaiheessa nyhrännyt väriä jo kaksikymmentä minuuttia oman työni prinsessahärpäkkeiden kuvioiden ympärille ja manaillut, että miten idiootti olinkaan kun piirsin tähän tämän kuvion. (Toisaalta vähän myöhemmin ystäväni joi koko kupillisen vesivärivettä. Sain vähän kompensaatiota siitä.) (Oheinen kuva on väritetty kyllä puuväreillä. Ystäväni käytti vesivärejä toisessa työssä.)

Itse päädyn aina lopulta tällaisen pehmeään ja tasaiseen väripintaan. Jos siis onnistun. (Kynän kärjen pitää olla määrätynlaisessa terässä, että tämä edes onnistuu.) En ole kovinkaan taitava viivavärittämisessä enkä ristikkäin värittämisessä. Yleensäkään en osaa taiteilla puukynillä. Minä aina väritän.

Tässä yhdessä prinsessassa onnistuin pitäytymään suhteellisen ilmavassa viivavärittämisessä (säästin siten rannettani). Ja tämä onkin kuvista ainoa, joka toimii mustavalkoiseksi muokattuna. Oletan, että juuri väripinnan vuoksi.

Tämä riemunkirjava versio on kuvamuokkauksille otollisin.

Tässä kellastunut versio.  Edellinen ylivalottunut ja hohtoinen versio voisi olla nykyaikaisen satukirjan kuva. Tämä taas voisi olla jonkun vanhemman satukirjan kuva. Eikö vain? Filtterit on kivoja!

Ja seuraavaksi sitten mekkokisa. Kaikki yhdeksän kandidaattia esittelyssä:

1) Minttujäätelöprinsessa

Tämän väritin siskoni mielessäni. Tarkoitus oli tehdä tästä merellinen prinsessa, mutta meri vetikin jäähän. Lopuksi hoksasin, että tämähän on minttujäätelöä. Kuva on viimeinen (toistaiseksi) värittämäni ja tässä kokeilin vähän ristikkäisviivoja ja sellaista niin meininkiä.

Usvafiltteri sopii hyvin minttujätskiin. Olen iloinen, että maltoin jättää prinsessan hiukset valkoisiksi. Mietin monen aiemman prinsessan kohdalla, että puuterihiukset olisivat jees, mutta päädyin aina värillisiin hiuksiin. Tässä valkoiset hiukset ovat piste iin päällä ja lisäävät prinsessan satumaisuutta. Pidän tämän neidon kasvojen väristä (suhteessa asun väriin) ja etenkin huulten tummasta punasta.

2) Tuhkimo

Pastellivärit ovat prinsessainen asia, ja sanoisin, että  sen vuoksi Minttujäätelöprinsessa sekä Tuhkimo ovat mekkojensa puolesta tämän valikoiman perinteikkäimmät satuprinsessat. Ajatukseni oli saada Tuhkimo näyttämään siltä, että hän ikään kuin hohtaa pimeässä puutarhassa. Kontrastiksi olisi pitänyt saada hippusen vielä tummempi tausta (vaan se ranne...), mutta kyllä tähän lopulta tuli vähän sitä hohtotunnelmaa.

Hän on tällainen klassinen tuhkimokaunotar.

3) Ruotsalainen prinsessa

Ruotsalainen hän on, koska hän on raikkaan pohjoismaalainen. Minulle tulee hameen yläosasta mieleen netistä bongaamani ruotsalaiset rokokooasut. Prinsessan kengän väritys on yksi onnistuneimmista (ei näy kuvassa oikein, mutta silkkikenkä kyseessä). Hiukset ovat oikeasti kullankeltaiset (vain rajauksissa oranssia), mutta kuvausvalo vääristi ne porkkanaisiksi. (Nämä prinsessaäänestyskuvat ovat hiusvärijärjestyksessä vaaleimmasta tummimpaan alkuperäisten kuvien perusteella.)

On raikas.

4) Hoviprinsessa

Tämän kuninkaallisen prinsessan värimaailmaan sain idean mieheltäni. Hän tuli pyynnöstäni vielä valitsemaan kynieni sävyistä haluamansa. Se oli avartava kokemus. Nimittäin en olisi itse tullut yhdistäneeksi violettiin juuri tuota kylmää ja kirkasta keltaista.

En oikein tiedä, mitä olen tässä tehnyt, mutta tässä on ihan omanlaisensa väripinta. Joka tapauksessa tämä on vähiten minun suosikkini ja toistaiseksi Facebook-äänestyksen eniten-suosikki.

5) Riemuprinsessa

Tämä slaavilaishenkinen väri-ilotulitus on tällä hetkellä Facebook-äänestyksen kakkossuosikki. Värimaailmaltaan tämä on minulle läheisin toistaiseksi värittämäni versio. Ja väritysteknisestikin tämä miellyttää silmääni.

Hän on erittäin värikäs ja hänen mekkonsa näyttää silkkisimmältä. Ja todellisuudessa hänen hiuksensa ovat porkkanaiset (vaikka kuvassa Ruotsalaisen prinsessan hiukset näyttävät punaisemmilta).

4) Kevätprinsessa

Kuvakokonaisuutena tämä on suosikkini. Mutta kokonaisuussuosikkius ei vaadi kauheasti siinä kohtaa, kun vain kaksi kuvaa on väritetty kokonaan. Tämä on tällainen lievästi neuvostorealismin ja toisaalta Bilibinin innoittama hommeli. Niin ja seinustallamme kukkivien skillojen. Innoittama.

Tykkään viuhkasta. Se on yksi parhaista. Ja hiuksien kirkuva puna kera viininpunaisen vivahduksen sopii hyvin vihreän kanssa (digikuvassa punainen tosi on vähän palanut puhki). Tämän prinsessan kasvojen väritys on mielestäni onnistunein.

7) Metsäprinsessa

Tämä metsämansikkainen prinsessa on suosikkini vaikka Kevätprinsessa ja Riemuprinsessa ovatkin ehkä enemmän minun värimailmaani. Tosin on tässäkin puhtaat värit (en vain ole suurimmaksi osaksi painanut kynää kauheasti), ja kaikki kirkkaat ja puhtaat värit ovat minulle rakkaita. No, jaa. Kaikki värit taitavat olla minulle rakkaita :D

Ehkä tämä on suosikkini, koska tämä on kompromissi perinteisen vaaleanpunaisen prinsessan ja itselleni mielekkään väri-ilotulituksen välillä. Ja sitten tykkään noista yläosan kuvioiden väreistä. Ajatukseni oli tehdä niistä vähän kuin norjalaisen kansallispuvun kirjailut.

8) Kaunotar

Belle on aurinkoisin. Ja varsin klassinen.

Hänen viuhkansa on onnistunein ja hiharöyhelönsä ilmavimmat.

9) Espanjalainen prinsessa 

Espanjatar on ilmavimmin ja viivaisimmin väritetty. Mielestäni tämä prinsessa on Hoviprinsessan ohella kuninkaallisin. (Käytinkin hameessa ruskean sävyjen lisäksi paljon pronssia.) (Pronssi ei tietysti ole mitään kultaa tai hopeaa. Mutta on se kumminkin tinaa hienompaa.)

Hän myös on pärjännyt Facebook-äänestyksessä ja toisaalta hän on Hoviprinsessan kanssa vähiten minun suosikkini. Vaikka kyllähän minä näistä kaikista tykkään. Itse kun olen saanut heidät puvustaa.

Äänestyshalukkaille vielä niin sanottu äänestyslista. Tästä voi kätevästi palauttaa mieleen, kuka kandidaateista on suosikki.

Jos jollekulle tuli nyt olo, että minä olen värittänyt nämä väärin tai että oma suosikki puuttuu, niin prinsessakuvan voi tulostaa itselleen täältä.

Ja jos tosiaan jollekulle selvästi muotoutui suosikkiprinsessa, niin kommentteihin voi jättää terveiset ääntenlaskentaa varten.

Keskisuuri Disney-prinsessaelokuvavertailu: Tuhkimo (2015) sekä Kaunotar ja hirviö (2017)

No oikeasti aika pieni. Vertailu siis.  Mutta "Pieni Disney-prinsessaelokuvavertailu" näyttäisi tosi olemattomalta otsikolta! Sitä paitsi otsikosta näkyy, että vertailussa on vain kaksi elokuvaa, joten ehkä otsikko läpäisee eettisen seulan?

Edellisissä vertailuissa jaoin sisällön kahteen osaan: itse elokuviin ja elokuvien hameisiin. Tällä kertaa yhdistän nämä kaksi asiaa. En ihan vielä tiedä, että miten sen teen, mutta minulla on aavistus, että painopiste saattaa kallistua prinsessahameiden puolelle. Eikä se mikään ihme olisikaan. Tuleehan Tuhkimo- ja Kaunotar ja hirviö - elokuvajulisteitakin katsellessa selväksi, että tässä on kyseessä prinsessahameiden välinen taisto!

Tässä vertailussa on siis kyse vanhojen Disney-klassikoiden tuoreista live action -versioista.  En ymmärrä elokuvia siten, että alkaisin kirjoittaa varsinaista arvostelua. Sivuutan siis kaikki ohjaus- ja kuvausasiat enkä yritä ymmärtää asioita sen syvällisemmin. Vääjäämättä kirjoitan joistakin juoniseikoista, mutta nähdäkseni en kykene tekemään juonipaljastuksia, jotka voisivat joltakulta pilata elokuvaelämyksen. Kaikki nyt kai tietävät, että Tuhkimo lopulta saa prinssinsä ja niin edelleen.

 
TUHKIMO (2015)

Juliste: Elokuvan mainosjuliste tekee selväksi, että tässä totta totisesti on kyse Tuhkimosta eikä kenenkään tarvitse pelätä pettymystä haltiatarkummin taitoihin liittyen. Kuvan perusteella Disneyn tuotantotiimi on selvästi ymmärtänyt, että Tuhkimon tanssiaishame on suunnilleen yhtä tärkeä hahmo kuin sadun prinssikin (satukirjoissa ja Disneyn piirretyssä versiossa itse asiassa ehdottomasti tärkeämpi)  ja määrännyt kunnon budjetin tanssiaisasun toteuttamiseen. Hame selvästi kompensoi sitä Disneyn Tuhkimo-version ikävää puutetta, että sankaritar menee tanssiaisiin kolmen kerran sijaan vain kerran: tähän mekkoon on panostettu kolmen edestä ja prinsessamekkorakastajat ehkä voivat antaa anteeksi että menettivät mahdollisuuden nähdä kolme eri tanssiaisleninkiä. Juliste kertoo myös sen, että uusi elokuva ammentaa kuvastoaan vanhasta piirretystä, mutta että (onneksi!) puvustaja ei ole toteuttanut piirretyn version mekkoa vaan on käyttänyt sitä vain inspiraation lähteenä. Lisäksi juliste kertoo (tämä menee melkein jo analyysin puolelle), että elokuva ei ole suunnattu vain pikkutytöille. Mekko ja kenkä ovat terveiset viisivuotiaille katsojille, mutta kuvan dramaattinen asetelma ja värimaailma, pilvinen tausta, Tuhkimon luonnolliset hiukset  ja yleinen pastellisävyjen, perhosten, timanttisten välkkeiden jne vähäisyys ovat terveisiä yli viisivuotiaille katsojille.

Yleisvaikutelma: Elokuva on erittäin kaunis. Kuvat soljuvat... kuvauksellisesti ja asetelmat ovat... asetelmallisia. Musiikki on miellyttävää (joskin välillä minulle tulee olo, että pari teemaa lisää olisi tehnyt terää). Elokuvan värimaailma on ihastuttavan sadunomainen olematta kuitekaan mikään Liisa Ihmemaassa -värimaailma. Lavastus hivelee silmää. Se on sopiva sekoitus viktoriaanisen pukudraaman ja satuelokuvan kulisseja.  Puvustus ansaitsee arvosanaksi kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Niin sanottu taustakuoro on puvustettu viktoriaanisen ajan (sanoisin että noin 1840-luvun) tyyliin, paitsi satuelokuvamaisesti. Tuhkimo (ja hänen äitinsä) on puvustettu ajattomasti. Äitipuoli ja sisarpuolet on puvustettu 1940- ja 1950-luvun elokuvien tyyliin,  ja heidän asunsa samanaikaisesti sekä loukkaavat että riemastuttavat katsojan silmiä.

Plussat: No puvustus on plussaa ehdottomasti. Ja näyttelijätyö. Mutta täsmällisempiä plussia ovat äitipuoli, prinssi ja tanssiaiset. Äitipuoli (Cate Blanchett) on kertakaikkisen mahtavan ilkeä ja dramaattinen hahmo mataline äänineen. Hyvää bonusta piirrettyyn versioon (sekä kaikkiin satukirjaversioihin) tuo ne muutamat kohtaukset ja viitteet, jotka yrittävät vähän selittää ja avata äitipuolen ilkeyttä. Pidän siitä, että ilkeä äitipuoli ei ole ilkeä vain siksi että hän on ilkeä, vaan että katsojalle tarjotaan jokinlaista pohdiskeltavaa ilkeyden taustaksi. Vastaava realistisehko juonilisäys on tapahtunut myös prinssin kohdalla. Nimittäin Tuhkimo (Lily James) ja prinssi (Richard Madden) kohtaavat jo ennen tanssiaisia! Jopa kerran! Ja jopa ehkä neljän minuutin ajan! Niin että tanssiaisten rakkaustarinalle on, öh, realistisempi pohja kuin piirretyssä elokuvassa! Parasta elokuvassa on kuitenkin - minulle siis, koska, mitä prinsessoihin tulee, minulla on viisivuotiaan sielu ja sydän - tanssiaishässäkkä alkaen kurpitsavaunujen taikomisesta ja päättyen Tuhkimon ja prinssin tanssiin. Siihen väliin mahtuu pakahduttava määrä satumaista kullankimallusta ja organzan kahinaa ja helmain hulmuamista. Jonkun mielestä tämä hamekeskeinen jakso voi olla liian hamekeskeinen ja pitkä. Mutta minun mielestäni elokuvan jokainen hamesekunti lunastaa paikkansa.

Häkellytykset: Prinssin ja Tuhkimon ensikohtaaminen täyttää kuninkaalliset mitat. Metsästysmusiikki raikaa ja hevoset laukkaavat. Vai ravaavat? No. Kuitenkin. Tuhkimo ja prinssi kohtaavat toisensa kumpikin hevosen selässä istuen. He eivät missään vaiheessa laskeudu ratsailta. Ei siinä mitään. Mutta miksi he kiertävät hevosineen (lähes) koko ajan kehää? Onko se joku ratsastajien lempijuttu? Vai oliko se käsikirjoittajasta vain näyttävän draamallinen asetelma? 

Toinen minua häkellyttävä seikka on se, miten pitkään kello voi lyödä kahtatoista. Ei edes Turun tuomiokirkon vanhat (hitaammat) kellot lyöneet noin kauan. Tuhkimo havahtuu keskiyön koittamiseen puutarhassa linnan takana. Siinä kohtaa tornin kello heläjää herttaista alkuhelinää ja viisari rapsahtaa minuuttia vaille puoleenyöhön. Seuraavan kahden minuutin ja kymmenen sekunnin aikana Tuhkimo hyvästelee prinssin, juoksee puutarhan halki ja linnan takahuoneen (hivenen vähättelevä sana) kautta tanssiaistungokseen, kipittää portaat ylös, törmää kuninkaaseen ja kertoo tälle miten rakastettava poika tällä on, juoksee käytävän poikki, etupuutarhan halki, portaat alas, pysähtyy reagoimaan prinssin odotuspyyntöhuutoon ja hyppää kurpitsavaunuihinsa. Jos jossakin on taikaa, niin tässä suorituksessa! Kello alkaa lyödä puolenyön humautuksia kolme minuuttia sen jälkeen kun Tuhkimo sai puutarhassa minuuttia vaille varoituksen. Puolenyön lyönnit kestävät noin 50 sekuntia (mikä lienee realistista, paitsi että lyönnit eivät tule aivan tasarytmillä, ainakaan eivät minun korvaani). Eli noin kolmen minuutin ja 50 sekunnin kuluttua siitä, kun kello on minuuttia vaille puoliyö, kello lyö viimeisen puolenyön lyönnin. En ole mitenkään taitava aikojen kanssa, päin vastoin, mutta joku tuossa mättää*. Eikä vähiten se, että Tuhkimo ehtii alle neljässä minuutissa ruusupuutarhasta muutaman kilometrin matkan kärrytietä aivan kotinurkille saakka. Väittäisin, että niillä kengillä hän olisi voinut ehtiä neljässä minuutissa justiinsa puutarhasta linnaan sisälle. 

Ja lasikengissä juoksemisesta puheen ollen. Tuhkimo saa prinssiin nähden etumatkaa neljätoista sekuntia, kun prinssi jää puutarhaan miettimään liskoja ja kurpitsoja. Miten ihmeessä miekkaileva ja hevosurheileva salskea prinssi ei ehdi juosta Tuhkimoa kiinni jo ennen kuin Tuhkimo ehtii sisälle linnaan? Kysyn vaan!

*) Mättäyksen olisi helposti voinut välttää sillä, että Tuhkimo olisi havahtunut kellon neljännestuntilyöntiin! Se ei olisi ollut aivan yhtä dramaattista, mutta huomattavasti järkevämpää.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ (2017)

Juliste: Mainosjuliste lupailee tanssiaishametaikaa ja prinsessaelokuvaa. Tai sitten ei. Tietenkin kuva myy elokuvaa prinsessaelokuvana ja osoittelee mekkoa, että huomatkaa, me olemme taas järjestäneet teille tanssiaisleningin joka hulmuaa. Mutta pääasiassa juliste mielestäni viittaa vuoden 1991 piirrettyyn Kaunottareen ja hirviöön ja sen ikonisimpaan kuvastoon.

Yleisvaikutelma: Elokuva on tummasävyinen ja satumainen, barokkinen ja rokokooinen. 

En osaa keksiä elokuvasta yhtäkään puutetta. Kuitenkaan minun silmiini Kaunotar ja hirviö ei ole yhtä eheä kokonaisuus kuin vuoden 2015 Tuhkimo. Ei tämä Kaunotar ja hirviö missään tapauksessa epäeheäkään ole. Mutta jos näitä kahta elokuvaa vertaa, Tuhkimo on mielestäni jotenkin kuvauksellisempi ja saumattomampi. Ei niin, etteikö Kaunotar ja hirviökin tarjoaisi visuaalista riemua. Sitä se tekee. Elokuvan lavastus lumottuinen linnoineen sekä metsineen ja puvustus 1700-luvun tyyleineen ovat kohdillaan. Meinasin pillahtaa itkuun, kun näin elokuvan alkukohtauksen vähintäänkin noin kolmekymmentä vaaleaa ja (keino?)silkkistä säkkiselkähametta. Olisin voinut siinä paikassa hypätä pystyyn (jos en olisi minä enkä olisi ollut porilaisessa elokuvateatterissa) ja huutaa koko maailmalle, että kiitos Disney. Myöhemmässä kohtauksessa pyykkärityttöjen caraco-jakut aiheuttivat melkein vastaavaa riemua. Ja lopputekstien koittaessa huokasin onnellinen hykerrytys vatsassani ja haikea suru sydämessäni, että miksi ihmeessä en ole lavastussuunnittelijana Hollywoodissa.

Kaikessa mahlerhenkisyydessäni olen myös musikaali-ihminen. Ainakin My Fair Lady -musikaalityylin ja Lloyd Webberin kannattaja. Kaunottaren ja hirviön musiikki (Alan Menken) on kuulunut lapsuudesta saakka suosikkeihini, ja sen sekä My Fair Ladyn  laulut ovat ainoita lauluja, jotka osaan edelleen ulkoa (muutaman virren, kansallishymnin ja Satalunnan laulun sekä Karjalan kunnailla -laulun lisäksi). Tässä uudessa elokuvaversiossa on (onneksi!) mukana kaikki piirretyn Kaunottaren ja hirviön musiikkinumerot sekä muutama uusikin laulu. Musiikki on rikkaasti orkestroitu ja lauluesitykset ovat mainioita.

Plussat: No tuota. Koko elokuva. Vaikka sanoin, että mielestäni Tuhkimo on ehkä näistä kahdesta ehkä elokuvallisesti hienompi, Kaunotar ja hirviö on kuitenkin suosikkini. Täsmäplussia ovat Belle, Gaston, hirviö sekä hirviön linnan ongelman ratkaisu. Aloitetaan linnalla. Suuressa Disney-prinsessaelokuvavertailussa kirjoitin näin: "Hirviön lumottu linna on ihmeen lähellä. Sinne ehtii ihan hetkessä. Miten kummassa se siis on pysynyt tuntemattomana Bellen kotikylän ihmisille?" Onneksi tässä uudessa versiossa käsikirjoittajat ovat huomioineet tämän ongelman. Eikä se ratkaisukseen tarvinnut kuin kaksi virkettä kertojan suusta. Linna unohtui kyläläisltä, sillä haltiatar taikoi kyläläiset unohtamaan linnan olemassaolon. Simppeliä. Arvostan.

Kaikki elokuvan näyttelysuoritukset ovat mielestäni mainioita. Parasta antia tällä saralla on ehkä kuitenkin rakastettavan ihastuttavan mehukkaan iljettävä Gaston (Luke Evans) ja hänen lauluesityksensä. Osansa täydellisen pahiksen erinomaisuuteen tuo tietysti käsikirjoitus, joka rakentaa Gastonin ällönarsistista henkilöä alun sisääntulosta aina lopun raukkamaisiin selkäänampumisiin saakka. Belle (Emma Watson) on plussaa siksi, että Belle on Disneyn prinsessoista minulle rakkain, eikä Emma Watson tuottanut pettymystä. Hänen Bellensä on jotenkin seesteisen lakonisen realistinen. Ei mikään hihkuva musikaaliprinsessa vaan ihan ajatteleva ja mietteliäs nuori neito. Hirviö (Dan Stevens) on sympaattinen ja uskottava, ja samoin kuin Tuhkimossa yritettiin ymmärtää ilkeän äitipuolen psykologiaa, tässäkin sivulauseella taustoitetaan, miksi prinssistä kasvoi niin itsekäs ja paha, että hän ansaitsi haltiattaren rangaistuksen.

Häkellytykset: Varsinaisia häkellytyksiä en elokuvasta keksi, mutta tanssiaishameasia on alkanut häiritä minua jälkikäteen. Ensin minua harmitti, että minkä vuoksi Bellen ihastuttavaa tanssiaishametta ei näytetty sen enempää. Sittemmin olen löytänyt hameesta lähikuvia, joiden perusteella olen todennut, etteipä sitä mekkoa kannattanut enempää kuvatakaan (asiasta lisää myöhemmin). Ja kun pääsin sinuiksi hameminuuttien ja -lähikuvien vähäisyyden kanssa, aloin miettiä, että minkä ihmeen takia elokuvaan piti ängetä hametaikaa. Elokuvassa nimittäin näytetään, miten Bellen hameenhelmojen kultakoristukset leijailevat katosta ja kiinnittyvät helmaan. Kyseinen kohta on elokuva ainoa kökkökohtaus, jotenkin kömpelö ja irrallinen (onko minusta tulossa aikuinen?). Nyt sitten asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että tämä kökkökohtaus oli välttämättömänä koettu ja päälle liimattu prinsessataian lisäys Disney-perinnön hengessä. Mielestäni aika turha.

Puvustus: Tuhkimossa (2015) Tuhkimo menee koko elokuvan yhdellä mekolla plus tanssiaishameella. No, ja lopuksi näkyy vilaukselta hääpuku. Kaunottaressa ja hirviössä Bellelläkin on tanssiaishame sekä vilaukselta joku juhlamekko (kuvassa alhaalla vasemmalla), joka on hääpuku tai sitten ei. Mutta koska Bellellä ei ole ilkeää ja tyrannisoivaa äitipuolta vaan kiltti ja ihan asiallisesti toimeentuleva isä, hänellä on arkiasuja enemmän kuin yksi. Mikä on MAHTAVAA. Bellen asut liiveineen, nyöreineen takkeineen ja kuoseineen pohjautuvat vapaamuotoisesti 1700-luvun tyyliin ja ovat ihastuttavia (ja saavat nukenvaateompelusormet syyhyämään). Oheisessa kuvassa näkyy joitakin Bellen asuista. Hänellä on kolme eri puolihametta, (luullakseni) neljä takkia, pari viittaa ja kolme erilaista liiviä. Esiliinojakin on ainakin kaksi. Lisäksi Belle nähdään alusvaatteisillaan. Eli tähän elokuvaan pätee sama kuin vuoden 1991 versioon. Bellen vaatevaraston runsaus takaa elokuvalle (ja Bellelle itselleen) ikuisen paikan sydämessäni.

TANSSIAISHAMEVERTAILU
 (Kyllä kävikin niin, ettei tämä osuus vallannutkaan suurinta osaa tästä blogikirjoituksesta.)

Oheinen kuva kertoo tarinasisällöllisen totuuden. Elokuvan mainosjulisteet valehtelevat. Näissä kahdessa elokuvassa ei ole kyse tasaveroisesta prinsessahamekilpailusta. Tuhkimossa hame on Tärkeä Juttu ja Täydellinen Unelma ja Prinsessasatujen Täyttymys ja niin edelleen. Kaunottaressa ja hirviössä tanssiaishame on... tanssiaishame. Kummassakin tapauksessa vaatimaton ja herttainen neito tälläytyy parhaimpiinsa, mutta Tuhkimo menee hovitanssiaisiin ja muuttuu prinsessaksi, kun taas Belle menee tanssahtelemaan hirviönsä olkkariin (höm) ja pysyy herttaisena neitona (tämä oli se tarinasisällöllinen totuus). Tuhkimon hame tulvii ja hulmuaa ja rönsyää yli äyräiden ja on alusta loppuun saakka viimeisen päälle prinsessainen, jopa kuninkaallinen. Bellen hame on kaunis ja pelkistetty tanssiaishame. Tuhkimon hame voittaa kilpailun mennen tullen ja 100-0. (Terveiset isosiskolle!) Siis prinsessahamestandardien mukaan ainakin.

Elokuvajulisteet valehtelevat ja vihjaavat hameiden tasaveroisuudesta siksi, että Kaunottaren ja hirviön julisteessa Bellen hame on parhaimmillaan ja sen heikoin kohta ei ole näkyvissä. Bellen hameen helma nimittäin on täydellinen. Kertakaikkaan ihastuttavan ilmava, kevyt, leijaileva. Tanssin liikkeissä se on kuin vesi valuisi. Silleen nätisti valuisi. Ei kuten uitettu koira vaan enemmän kuin viehkeä vesiputous. Ja juuri tämän helman leijumisominaisuuden vuoksi ihmettelin ensin, että miksi elokuvassa ei näytetty hametta enempää ja lähempää. Mutta asia on niin, että hameen yläosa on aika kökkö. Sellainen barbihamematskupolyesterhommeli. (Asiasta valitetaan myös tässä jutussa, jossa on ihan kiinnostavia aatoksia elokuvan puvustuksesta.) Masentavaa. Uskoakseni kuitenkaan kuvausryhmä ei vältellyt lähikuvia siksi, että kuvausryhmä olisi ajatellut, että onpa kökkö mekko. Mutta nyttemmin minua ei siis ole enää haitannut lähikuvien puute. En minkä kökkölähikuvia kaipaa!

Jännä juttu sikäli, että netistä löytyvät mekkofaktat kertovat, että kumpaiseenkin hameeseen on kyllä panostettu. No tietty on panostettu. Swarovski-kristallia on palanut ja metritolkulla ihania kankaita ja tuntitolkulla työtä. Siksi kai olenkin niin pettynyt, että Bellen tanssiaisleningin yläosa ei oikein siedä materiaalitietoista lähitarkastelua. (Siltä se ainakin näyttää. En ole löytänyt mistään selvää faktaa, mitä kankaita ja pitsejä siihen on käytetty.)

Juttua Bellen mekosta ja jotakin sen materiaaleista löytyy esimerkiksi täältä. 

Juttua Tuhkimon mekosta ja sen materiaaleista löytyy täältä.

Ja kiehtovia kuvia Tuhkimon hameen kerrostumista (kiitos, Tillintallukka!) löytyy täältä.

P. S. Pahatar (2014) ei ole mukana tässä minivertailussa, sillä en ole nähnyt sitä enkä ehkä uskalla katsoakaan. Minulla on oikeasti huonot elokuvahermot! Disney kuulemma suunnittelee jo  Aladdinista ja Pienestä merenneidosta eläviä elokuvaversioita. Leijonakuningas vissiin on jonossa kuitenkin seuraavana (en käsitä, miten se pystytään toteuttamaan), ja Viidakkokirja tuli jo. Minulla on kutina, että omat uusintaversiokokemukseni tulevat rajoittumaan kuitenkin vain näihin kahteen tässä läpikäymääni prinsessasatuun (elleivät Tangled ja Frozen ole vuorossa joskus hamassa tulevaisuudessa). Suhteeni eläinsatuihin on vähintäänkin kompleksinen. Prinssit saavat pudota torneista ja tulla sokeiksi, äidit ja isät saavat kuolla ja pahat äitipuolet saavat näännyttää neitoja. Mutta leijonat tai kauriit tai muut eläimet eivät saa kuolla, eivät edes piirretyissä. Niin että Bambi ja Leijonakuningas eivät ole minun juttuni. Lisäksi minulla on erittäin superkompleksinen suhde horisontaalisesti pitkänmallisiin jalattomiin eläimiin. Sen vuoksi en ole nähnyt Viidakkokirjaa edes piirrettynä. Sen vuoksi en koskaan aio katsoa Aladdinin live action -versiota.  Pienessä merenneidossa ei ole varsinaisia horisontaalisia pitkänmallisia jalattomia eläimiä, mutten koe houkuttelevana ajatusta eläväisistä Ursulan lonkeroista. Sitä paitsi sekin elokuva tulee olemaan minulle aivan liian jännä.

Prinsessapiirustussäännöt

Nyt on luvassa prinsessoita. Eikä mahdollisesti vain tässä blogitekstissä vaan ehkäpä muutamassa seuraavassakin. Prinsessakuume on jälleen päässyt valloilleen!

Edellisestä kuumeesta onkin kulunut jo tasan kolme vuotta. Silloin kirjoitin tänne blogiin Disney-prinsessojen (ja muidenkin) hiuksista (ja minitekstin Hän melkein unohtui! Hän on tietysti ihanin!) sekä Disney-prinsessojen hameista. Lisäksi kirjoitin Suuren Disney-prinsessaelokuvavertailun. Edellinen kuume käynnistyi Frozen-elokuvasta. Uusin kuume käynnistyi Kaunotar ja hirviö -elokuvasta. Disney on vakava tekijä, kun mitataan prinsessakuumeriskejä. Tässä prinsessapiirustussääntöjutussa kuitenkaan ei Disneyllä ole jalansijaa. Tämä on alusta loppuun ihan aitoa satakuntalaiskäpyläläistä materiaalia. 

Sain ajatuksen koota prinsessapiirustussäännöt, kun mietin värityskuvani piirtämisen yhteydessä, mikä minun mielestäni tekee piirretyistä prinsessoista prinsessoita. Muistelin kaikkia olennaisia prinsessuustekijöitä, jotka ovat määrittäneet prinsessoitani siitä lähtien, kun olen alkanut prinsessoita piirtää. Päädyin seuraavanlaiseen lopputulokseen:

Sovellettuani listaa käytäntöön (käymällä sen kanssa läpi prinsessapiirroksiani) täytyy sanoa, että 8. kohta (kädet) tulisi nostaa tärkeysjärjestyksessä viidenneksi.

Mielestäni sääntöni ovat aika yleispäteviä ja toimivat muidenkin (kuin minun) prinsessatuotosten arvioimiseen. Tosin uskoakseni monen muun mielestä prinsessuuden ykköstekijä on hameenhelma, kasvot tai kruunu, mutta luultavasti sääntölistani noin yleisesti ottaen saa prinsessojen ystäviltä kannatusta. 

Testasin säännöt piirtämällä kaksi hyvin pelkistettyä prinsessaa. Ykkösprinsessaan sovelsin sääntöjä, kakkosprinsessan kanssa välttelin niitä. Lopuksi täydensin kakkosprinsessapiirustusta säännönmukaisin lisäyksin. Tämä lähes tieteellinen lähestymistapa tuotti seuraavanlaisen tuloksen:

Pelkistetyssä piirroksessa prinsessuustekijät korostuvat.

Testi todisti sääntöni oikeiksi! (Seuraavaksi pitää hakea apurahaa!) Testin jälkeen oli tietysti tärkeää soveltaa sääntöjä vielä vanhoihin prinsessapiirustuksiini:

Kiistattomia prinsessoita.

Kiistattomia prinsessoita - minun mielestäni. (Oikeanpuoleinen näyttää silmiini prinsessalta, sillä prinsessaksi sen olen piirtänyt. Kyseinen yksilö käy kuvassa läpi puutarhasuunnitelmaansa.)

Monimutkaisempia tapauksia.

Siinä. Sääntöjenmukaiset elementit ovat jäljitettävissä vanhoistakin prinsessapiirroksistani! Miten jännää! Itse keksimäni säännöt, jotka olen päätellyt omista piirustuksistani, pätevät omiin piirustuksiini!

Lopuksi todettakoon, että prinsessat suosivat tietysti vaaleanpunaista, mutta he ovat värien suhteen kuitenkin hyvin joustavia. Kun hiukset ovat nätisti ja kenkä näkyy, prinsessa voi pukea ylleen minkävärisen mekon vain:

Prinsessavärityskuva

Tein sitten värityskuvan ja yritän ladata sen tähän (tekstin loppuun) sopivassa formaatissa tulostamista ja värittämistä varten, sillä käsiä nousi pystyyn (huikeat kaksi :D) ja prinsessavärityskuvalle on mitä ilmeisintä (höm) kysyntää. 

Koska tänään on pääsiäissunnuntai ja siten vuoden tärkein pyhä, on juuri tämä päivä vallan mainio päivä niin sanoakseni lahjoittaa blogini lukijoille mukavan tekemisen mahdollisuus. Ei niin, etten uskoisi etteikö teillä olisi muutenkin mahdollisuus mukavaan tekemiseen tänään tai minä muuna tahansa päivänä. Ja sanottakoon vielä, että käsittääkseni prinsessakuvien lataaminen blogiin ei ole ole sen paremmin idän kuin lännenkään kirkon pääsiäistradiotioon kuuluvia toimintoja, vaikka tässä nyt juuri yhdistin nämä asiat. (Mutta käsittääkseni toisaalta se on toiminto, jota ei sen paremmin paavi, patriarkat kuin tunnustuskirjatkaan katso pahalla.)

Ja nyt voidaan siirtyä prinsessavärityskuvien dogmatiikasta (?) itse käytäntöön. Tässä otos kuvan piirtämisen etenemisestä:

Kukaan ei ehkä ole kiinnostunut kuvan piirtämisen etenemisestä. Mutta minä olen päättänyt etten tee tästä pelkkää kuvapostausta, joten jostakin on tekstiäkin revittävä. (Kissa kannattaa asiaa tässä sylissäni voimallisesti puskemalla, kehräämällä ja polkemalla. Se ehkä luulee, että teksti on kirjaimellisesti revittävä.  Minun paidanhelmastani.)

Ensin tietysti hahmottelin prinsessan. Jätin sen hameen lopullisen asun miettimisen tussaamisvaiheeseen, sillä ei ollut mitään järkeä piipertää pitsejä ja muita sellaisia vapaalle kädelle helppoja juttuja kahteen kertaan. Kehykset sen sijaan piirsin ensin lyijykynällä huolella.

Mietin kovasti, piirtäisinkö monimutkaisemmat vai yksinkertaisemmat kehykset. Monimutkaisemmat palvelisivat aikuisia, mutta päädyin miellyttämään lopulta itseäni ja piirsin yksinkertaisemmat. Itse nimittäin en jaksa aikuisten värityskirjoja. Haluan värittää aina selvän kuvan, en kauheata ornamenttiviidakkoa, jossa on kyllä ihania juttuja, mutta joka yhtä kaikki on viidakko ja usein abstrakti. Lapsenakin pidin eniten niistä värityskirjan kuvista, joissa oli selkeästi joku maisema tai sisätila, joka ulottui ihan paperin reunoihin saakka. Oli katastrofi, jos kuvan ympärillä oli tyhjää. Miten muka värität maiseman, jossa yhtäkkiä horisonttiviiva tai puunlatvus loppuu kesken ja tilalle tulee pelkkää valkoista paperia? Olen edelleen vähän samanlainen. Haluan värittää selvän tarinan. Taustalla saa olla esimerkiksi tapetin muodossa ornamentiikkaa, mutta sen kuuluu olla nimen omaan taustalla. Ei koko kuva. Sen verran kuitenkin olen kehittynyt, kuten oheisesta prinsessakuvasta voi päätellä, että siedän jonkinasteista ilmavuutta asetelmaan. Kuvani prinsessa nimittäin taitaa leijua. Tai sitten ei! Mutta neidon jalkojen alla ei ole polkua, joka katoaisi horisonttiin!

Vielä vähän teknistä asiaa. Skannasin kuvan hyvällä laadulla, mutten ladannut tähän mammuttitiedostoa, koska mammuttitiedostot eivät ole kovin käteviä. Tulostin koeversion, ja meidän perustulostimella siitä tuli ihan hyvä paitsi vähän hailakka:

Vasemmalla tuloste, oikealla alkuperäinen.

Sitä en nyt tiedä arvata, millainen kuvanlaatu tulosteeseen tulee, kun sen tekee tuosta alla olevasta kuvasta. Ja kuva täytyy siis tulostaa siten, että klikkaa kuvan auki, valitsee hiiren oikealla näppäimellä "näytä kuva" ja sitten vielä ehkä pitää klikata kuva suurennuslasilla isommaksi (viimeisestä en tiedä, onko se välttämätöntä). Mutta en osaa ladata tähän mitään pdf-hommeleita. En tiedä, onko se edes mahdollista. (Kokeilussa tulostin kuvan tietokoneeni kuvakansioista. En pääse testaamaan tulostusta blogin kautta, sillä tämä tietokone ei suostu toimimaan tulostimen kanssa, ja toinen tietokoneemme taas ei suostu menemään nyt nettiin.)

Ja kerrottakoon vielä, että en todennäköisesti pidä tässä loputonta aikaa tulostuslaatuista kuvaa. Kyllä se nyt hyvän tovin saa olla näin, mutta poistan tiedoston siinä vaiheessa, jos päädyn myymään värityskuvia jossakin (vähän on ollut sellaisesta puhe).

TULOSTUSKUVA. Saa tulostaa ja kopioida, mutta vain omaan tai omien lasten tai serkun tai naapurin lasten käyttöön ilman kaupallisia meininkejä. Ja jos joku nyt värittää kuvan ja ottaa kuvasta kuvan ja lataa sen nettiin, olisi ystävällistä jos lataaja ilmaisisi siinä yhdeydessä kuvan alkuperäislähteen.

***

Sain kuin sainkin toisen koneen yhdistämään itsensä nettiin. Olen nyt sitten souvaillut kahden koneen välillä: skannannut koneella A, siirtänyt muistitikulla tiedoston koneelle B, käsitellyt tiedoston, ladannut sen blogiin ja sitten tulostanut sen koneelta A. Koneet A ja B kumpikin kaatuivat, kun skannasin parhaimmalla laadulla, mutta onnistuin senkin kokeilemaan täällä blogissa (jossa on nyt iltapäivän aikana ollut tuo sama prinsessakuva sekä 1,45 Mt:n ja 5 Mt:n kokoisena tiedostona kolmena eri versiona). Kaikki koetulosteet näyttävät samalta, joten päädyin jättämään tähän ensimmäiseksi lataamani tiedoston. Mutta ainakin yritin parhaani :)

Merkittävin ero tulostuslaadussa tuli siitä, että latasinko kuvan blogistani koneelle vai tulostinko sen suoraan netistä. Mikäli uskallatte tallentaa kuvan koneellenne (en ole virittänyt siihen tietääkseni viruspommia), laatu on parempi kuin jos tulostatte suoraan näytöltä.

Kaunottaren ja hirviön Belle pukeutui kuningatar Viktorian hääpukuun

Mainitsin edellisessä blogitekstissäni, että olen vaihtanut uudelle Belle-nukelleni vaatteet. Minun teki mieleni heti nuken saatuani kokeilla sille tätä viktoriaanista hääasua, mutta koska asun pukemisessa on jonkin verran vaivaa ja halusin kuitenkin pitää Belleä aluksi vähän aikaa keltaisessa tanssiaishameessaan, lykkäsin vaatteenvaihtotoimenpidettä tuonnemmaksi. Eiliseen.

Tämä asu taitaa kyllä edelleen olla suosikkini kaikista ompelemistani nukenvaatteista. (Tästä tulee myös eniten haikea olo. Tämä on viimeinen onnistunut pienemmän mittakaavan nukenasu, johon sormeni ja aivoni sittemmin ovat kyenneet.)

Puin Bellelle kaikki kerrokset kureliiviä lukuun ottamatta. Kuvasta muuten näkyy, miten eripituiset nuken jalat ovat! Toisen jalan polvinivel on jotenkin pielessä, jonka vuoksi nukkeparka ontuu. Osteopaattinen käsittely olisi paikallaan.

Mielestäni tämä asu kaunistaa Belle suurissa määrin. Sen vuoksi jälleen monta kuvaa eri kuvakulmista. (Palvelen jälleen ystäviäni investointipäätöksen edessä.)

Ehkä olen vain jo niin tottunut ja kiintynyt tähän nukkeen... Mutta en kyllä käsitä, miksi moni pitää sitä rumana. (No, jaa. Minustakin se oli ruma mainoskuvissa.) (Tämä on ainoa kuva, jossa toistuu aikaisempi kuvakulma.)

Kyllä! Tässä on eri kuvakulma kuin ensimmäisessä kuvassa.

Lopuksi välttämätön kermakakkuihistely.

Ja mannekiinina toimi siis Disney Storen Film Collection Belle.