Paperinukkeja - pikaesittelyssä Sara ja Sarri sekä Amy March

Anni Swanin Sara ja Sarri on yksi ihanimmista tyttökirjoista. Oletteko samaa mieltä? Tietysti olette! Voiko kirjalta enempää vaatia! Rikas serkku ja köyhä serkku, maaseudun luonto, kartanoita, kujeilua, konkurssi ja sopeutuminen uuteen elämäntapaan (ah, miten romanttista - kirjallisuudessa), aarre... Ja ennen kaikkea kohtaus jossa Sara ja Sarri vaihtavat vaatteita! Klassisen ihastuttavan kutkuttavaa! Jonka vuoksi tietenkin piirsin Sara ja Sarri -paperinuket niin, että he voivat vaihtaa asuja keskenään.

Muistatteko kun kerroin aiemmin digitaalisen piirtämisen iloista? Näytin esimerkin, miten korjasin Amyn käden sormet. No. Näköjään digitaalisen piirtämisen ilot voivat olla myös sen ärsyttävin ongelma. Nimittäin näköjään on mahdollista tehdä korjaukset väärään tiedostoon. Jos piirtäjä on niin traagisen typerä kuin minä.  

Suoraan sanottuna en käsitä, miten tulostamaani ja lopullisena pitämääni tiedostoon jäi vanhat sormet (ja tietenkin olen lopulliseen tiedostoon viimeistellyt kaikki kehyksiin ja taustoihin ja paperinuken kiinnitysklipsuihin liittyvät jutut, niin että nyt täytyy joko tehdä se kaikki uusiksi tai piirtää kädet uusiksi). Mystisintä on, että huomasin asian vasta sen jälkeen kun olin tulostuttanut tiedostot siskoni luona, leikannut nuken ja asut sekä valokuvannut ne myyntiä varten. Ja sen jälkeen vähän vielä keittynyt helteessä. Vasta äsken kuvia valitessani huomasin virheen.

Sentään tanssiaisasussa ja aluspaidassa sormet menevät niin kuin pitääkin. Jatkossa ehkä piirrän kaikille paperinukeille aina lapaset käteen!

Siinä! Taas! Aargh. Mutta eikö tuo luisteluasu olekin söpö? Se on ommeltu todennäköisesti Megin vanhasta talvikävelypuvusta. Tai jotain. Se on vähän vanhempaa muotia kuin Amyn muut asut.

Jostakin syystä, aivoni eivät millään tasolla pysty erittelemään että mikä se syy on, tässä tiedostossa Amyn sormissa ja sinisessä kävelyasussa on korjatut sormet. On se kivaa kun elämässä on jännitystä ja mysteeriä!

PS Klikkaamalla kuvia pääsette käsiksi parempilaatuiseen näkymään. 

Lisää paperinukkeja

Aamupiirustusprojekti jatkuu. Toistaiseksi nimeämätön neiti (nukelle saa ehdottaa nimeä!) on saanut jo joitakin turnyyriviritelmiä ja edwardiaanisia liehuhelmoja. Olen päätynyt näihin tyyleihin, sillä kaikenlaisten laskosten värittäminen on kivaa ja opettavaista. Ja tavallaan on helpompi saada ilmeikäs väripinta, kun sitä on rikkomassa erilaiset laskokset ja rypytykset. Hirveän vaikea värittää eloisasti ihan vain tasainen pinta. Toisaalta laskoksetkin voi sössiä aika pahasti.

Ja sitten kuvia.

Minulle iski 4 minuuttia sitten hirveä väsy ja sumeus. Ehkä jopa unisuus. Mutta jos en nyt naputa tätä loppuun, jää tämäkin arkistoihin makaamaan. Niin että. Naputi naps. Harmi että sormet eivät ajattele puolestani. (Esiasteinen väsymys oli ilmoilla jo kuvia valitessani, jonka vuoksi vedin mutkat suoriksi ja valitsin kaikki.)

Tämän kuvan informaatioarvo: 1) Komiat puuvärit. 2) Suojapaperit ovat nyt puuvärien alla, koska jos ne olisivat ison arkin yllä, eivät piirrokset näkyisi. Mutta piirtäessäni paperi on peitetty pienemmillä arkeilla, ettei käteni nuhjaa kaikkea. Huom, vinkki, työn alla oleva asu toki ei ole paperilla peitetty silloin kun väritän sitä. Jos näin olisi, värittäisin sitä pienempää paperia eikä isolle arkille tulisi väriä lainkaan. 3) Maljakossa juhannusruusu ja syreeni. 4) Ikkunasta pilkistää alkukesä.5) Teekuppi on tyhjä. 6) Pukukirjat ovat olleet käytössä. 7) Lainasin kirjastosta TS Eliotin runokokoelman Old Possum's Book of Practical Cats. En tajua miksen ole lukenut sitä aiemmin.

Tilanne nyt. Tuo kuviollinen sininen yläosa on tämän aamun tuotos. Vielä työn alla. Se ja ylösalaisin oleva sininen yläosa (päällyshame) (en muista taaskaan oikeaa sanaa) menevät sinisen ylösalaisin olevan hameen kanssa. Periaatteessa myös punaisen hameen kanssa, vaikka silloin kyllä tulee vähän aikakausiristiriitaa. Mutta mitä väliä. (Siniset asunpalat ovat suunnilleen vuosimallia 1885, punainen hame on mallia 1870 tai jotain.)

Olen aikeissa leikata takin irti punaisesta alaosasta ja käyttää sitä erikseen piirtämäni hameen kanssa. Tuossa vasemmanpuoleisessa (pysähdyin heiluttamaan vasenta kättäni varmistaakseni että kirjoitan oikein - saatte ensiluokkaista palvelua) hameessa näkyy tasaisen pinnan värittämisen vaikeus. Etenkin kun puuvärirutiini on hakusessa.

Edwardiaanisia liehuhelmoja. Paitsi että vihreän asun helman liehu ei näykään kuvassa. Näistä asuista minulla on vähän vuosi hakusessa. Jossakin 1900-luvun alkupuolella kuitenkin. Tyyliin 1903 tai jotain. Olen siis täysin unohtanut mitä vuotta (tai vuosia) käytin mallina.

Pitäisi ehkä opetella käyttämään puuvärejä niin, että väriä on enemmän ja valkoista paperia vähemmän. Mutta kun tykkään tästä. Mutta toisaalta, koska en osaa runsasvärisempää tekniikkaa, en tiedä tykkäisinkö sen lopputuloksesta. Ja koska toisaalta minusta puuvärien olemukseen kuuluu herkkyys ja ilmavuus, olen ollut laiska enkä ole kauheasti yrittänyt kehittyä.

Tähän otin helman laskoksiin mallia valokuvasta. Kyllä helpottaa värien pelaamisen kanssa, jos piirros on kohdillaan. Toisin sanoen, on hirveän hankalaa värittää asua, josta ei tiedä että mistä kangas laskeutuu ja miksi ja miten. Piirtäessä jos käyttää ekstravartin tarkkuuteen, värittämisvaiheessa on sitten kivaa.

Ehkä vähän tylsä tuo keltainen tukka ja keltainen asu. Saa nähdä, toimiiko tuo kampaus nukelle. Paperinukkien irtokampausten ja hattujen kanssa on aina jännää. Ikinä ei ennen leikkaamista ja pukemista tiedä ihan aivan varmasti, että miten ne istuvat. (Mietin muuten että olisiko nuo keltaiset ruusukkeet helmassa pitänyt laittaa punavioleteiksi. Ehkä olisi pitänyt)

Tämän aamun saldo. Mitä sanoisitte punaisista koristenauhoista?

Astrid hautoo värikyniäni hyvin päättäväisesti, päivästä toiseen. Harmi kyllä kynäni eivät ole sen seurauksena lisääntyneet. Vähän stressaavaa kyllä tämä Astridin mielenkiinto kyniäni kohtaan. Tasan tarkkaan tiedän, että kissani sydän oikeasti halajaa päästä läppimään kynäni lattialle. Näitä ei voi siis jättää valvomatta pöydälle sekunniksikaan. Jos aikoo kääntyä vain ottamaan nenäliinan, pitää nostaa kynät johonkin jossa on reunat. Preussinsininen unohtui kerran pöydälle, kun lähdin keittiöön hakemaan vesilasillista. Astrid nukkui pianon päällä kun lähdin, siksi kai kynä jäi pöydälle. Kun olin saanut lasiini (ok, mukiini) vettä ja olin palaamassa olkkariin, kuulin miten kynä lensi lattialle. Nyt sitten jää jännättäväksi, miten silpuksi lyijy kynän sisällä meni.

Ja välittömästi kun siirrän suojapaperit pois, Astrid siirtyy kynien sijasta hautomaan piirustuksiani. Aina. Ja sitten se tietysti katsoo että mistä kohtaa olin värittämässä ja iskee peränsä siihen. On niin antoisaa olla kissanomistaja!

Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 2: Yleiskatsaus vuosiin 1810–1873

Kerroin edellisessä blogitekstissäni, mistä minulle syntyi idea tähän muotiopassarjaan. Tiivistettynä kyse oli tästä. Kirjan kansikuva ajoittuu väärälle vuosikymmenelle:

Kuvakaappaus Metropolitan-museon sivuilta.

Aluksi ajattelin verrata vain vuosien 1860 ja 1870 muotia, mutta sitten, kuten minulle aina käy, homma paisui. Onnistuin lopulta sentään rajaamaan ajanjakson suunnilleen vuodesta 1810 suunnilleen vuoteen 1873. (Myöhemmin haluaisin laajentaa perspektiiviä renessanssista empireen ja toisaalta 1870-luvulta 1920-luvulle. Mutta kaikka aina voi haluta!) Tämän pukudraamamuotiopasidean alkusyystä johtuen päädyin etsimään kuvia pelkistä ilta- ja tanssiaispuvuista. Koska tarkoituksenani alunperin oli esittää, miten tiettyä noin vuodelta 1860 olevaa kuvaa ei voinut mitenkään sotkea vuoden 1870 muotiin, piti vertailukuvat olla niin sanotusti samaa genreä. Tarkoitan, että on loogista verrata yhden aikakauden tanssiais- tai iltapukua toisen aikakauden tanssiais- tai iltapukuun eikä vaikka aamutakkiin. Ajatuksissani kuitenkin on, että voisin täydentää tätä muotiopasta seuraavissa osissa muutamalla kävelypuvulla. Sillä eiväthän pukudraamat koostu pelkistä tanssiaisjaksoista!

Ja nyt asiaan. Yleiskatsaus. Pedagoginen ajatus on, että tästä voi napata päälinjat ja ideat, jonka jälkeen kuvaähkyiset seuraavat osat on ehkä helpompi sulattaa. (Minä en kyllä tiedä, kuka tämän pedagogian kohteena edes on. Ne jotka ovat kiinnostuneita aikakausipuvuista osaavat nämä jutut. Ja ne jotka eivät ole kiinnostuneita, eivät ole kiinnostuneita.)

Ja nyt se yleiskatsaus. Aloitetaan piirtämästäni aikajanasta (kts seuraava kuva). Olen pyrkinyt karsimaan sen mahdollisimman selväksi ja havainnollistavaksi. Sellaiseksi että siinä näkyy puvun päälinjojen muutokset. Ja ne päälinjojen muutoksethan ovat tässä tarkastelujaksossa:

Vyötärö. Se lähtee valumaan alaspäin. Eihän se tämän aikajanan aluksi edes ole vyötäröllä vaan enemmänkin kainalossa. 1840-luvulla vyötärön linja on alimmillaan. Sitten se hissuksiin nousee. Muttei enää sentään kainaloon, vaan ihan vain vähän.

Hihat. Ne ovat aluksi pienet. 1830-luvulle tultaessa ne ovat isot. Sitten ne löpsähtävät alas. (1840-luvulta lähtien juhlapukujen hihat eivät ole erityinen aikakaudentunnistustekijä.)

Helma. Levenee. Levenee. Leeeevenee. Levenee naurettavan isoksi ja samalla tulee takapainoa. Sitten takapaino alkaa vahvistua ja helma alkaa laskeutua edestä suorempana. 1870-luvulle tultaessa hameen takapuolelle kertynyttä painoa, joka kirjaimellisesti on takapuolen kohdalla, kutsutaan turnyyriksi (englanniksi bustle).

Puvun päälinjojen muutokset vuosina 1810–1873. Minun ikioma piirrokseni.

Seuraavaksi puvun päälinjojen muutokset ihan oikeiden museopukujen kuvien kautta.

Vasemmalla ja keskellä: Metropolitan-museo. Oikealla: LACMA, Los Angeles.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärölinja laskee rintsikkalinjasta vyötärön kapeimpaan kohtaan. Eli kun näette aikakausipuvun, jossa vyötärö on jossakin kainalon ja  vyötärön välillä mutta joka ei selvästikään ei ole jostakin ennen vuotta 1500, osutte melko varmasti oikeaan, jos veikkaatte puvun sijoittuvan vuosien 1800 ja 1830 väliin. (Kainalovyötärömuotihan alkoi jo siinä 1800-luvun alussa. Itse asiassa himpun verran edellisen vuosisadan puolella.  Vuoden 1820 nurkilta lähtien se alkaa hilautua alas. Ihan siihen saakka, että päästään hiphop-housuihin. Apua. Anteeksi. Huono vitsi.)

Hihat ja helma molemmat kasvavat. Kuvasta puuttuu vähän välimuotoja, mutta kuten näette, uusimman asun hihat ovat jo isommat. Eivät mammuttimaiset (mikä oli mahdollista alkaen vuodesta 1830), mutta isot. Kuvasta ei näy, miten keskimmäisen mekon helmassa on enemmän volyymia kuin vuoden 1810 asussa, koska volyymi on kerrytetty taakse.

Koko sarja: Metropolitan-museo.

Vyötärö. Hillitysti-hallitusti se laskee.

Hihat. 1830-luvulla sen kangasmäärä saavuttaa kasvun huipun. Ensin se huippu on olkapään jatkeena isoina puhveina. Sitten kangasmäärä ei-hillitysti-hallitusti löpsähtää alas ja vähenee.

Helma. Hissuksiin levenee.

Lähteet merkitty kuviin.

Vyötärö. Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten vyötärön linja on alimmillaan 1840-luvulla. 1870-luvulle tultaessa se on lievästi noussut, mutta pysyttelee vyötärön tienoilla kyllä.

Helma.  Levenee edelleen aina 1860-luvun puoliväliin asti. 1820-luvun lopusta lähtien helma laskeutuu tasaisesti vyötärön ympärille, 1860-luvulla alkaa symmetria hajota ja lopulta helman volyymin paino on takana.

Sitten jokunen kuva demonstroimaan, miten näitä asun muotoja on saatu aikaiseksi muutenkin kuin puvun kangasta leikkaamalla. Ensinnäkin kureliivit (englanniksi stays) tai korsetit (katso sanojen kiemurat täältä). Näin sitä vyötäröä on muokattu. Ei kaikin osin kovin mukavan näköistä:

Metropolitan-museon sivuilta.

Hihat kasvoivat 1830-luvulla niin suuriksi, että niiden kangasmäärä tarvitsi kannatteluapua. Mikäs siinä. Kätevää, mutta nykyihmisen silmiin kyllä ihan pöhkön näköistä:

Puhumattakaan vannehameista eli krinoliineistä. Eivätpä nekään mitään estetiikan ihmeitä olleet:

Vasemmalla Monet'n maalaus. Lähde Wikipedia.

Mone't naisia puutarhassa kuvaavassa maalauksessa näkyy mielestäni hauskasti tuo 1860-luvun puolivälin krinoliinin linja. Alla  olevassa kuvassa näkyy, miten krinoliinin muoto muuttuu, kun tullaan kohti turnyyrien aikaa. 1860-luvun lopussa hökötys on kaventunut ja tehnyt takamuksen päälle telineen (vrt polkupyörän tarakka). Tämä teline yhdistettynä puvun kankaan käyttöön on nyt se turnyyrihomma.

Ja nyt palaan siihen alkusyyhyn koko tälle yhtäkkiselle blogikirjoittamisinnolleni. Se väärä kansikuva ja hämmennys siitä, miten on mahdollista sotkea niin ilmeisen erilaiset tyylit. Mennään kolmen kuvakollaasin kautta pikkuriikkisen syvemmälle vielä tässä yleiskatsauksessa, jotta saan käsiteltyä kansikuvatraumani pois päiväjärjestyksestä. Eli lopuksi esittelen 1860-luvun ja 1870-luvun asujen  linjoja vielä havainnollistamalla puvun helman leikkausta ja laskeutumista.

Janet Arnold: Patterns of Fashion 2. Englishwomen's dresses and their construction c. 1860–1940

1860-lukua edeltävinä vuosikymmeninä asujen helman kangasmetrit jakautuvat tasaisesti vyötärölle. Helmakappaleet ovat suorakaiteen muotoisia (helmaa ei ole ommeltu yhdestä pitkästä suikaleesta, sillä niin pitkää suikaletta ei ole olemassakaan – kangaspakan leveyskin sitä paitsi oli ennen lyhyempi). Näistä syistä (plus alushameviritelmistä) johtuen pukujen helmojen profiili on  kellomaisen pehmeän pyöreä (kts kuvakollaasi, jossa vuoden 1840 ja 1850 museoasut).

1860-luvulle tultaessa homma muuttuu ja alkaa evoluutio kohti ankkamaista turnyyritakamusta. Muutoksen lähtökohta on varovainen (kts ylläolevan kuvakollaasin vasen yläkulma). Kyseisen hameen helma on ommeltu pitkulaisesta suorakaiteesta (joka on saatu tietysti yhdistelemällä kapeampia suikaleita), jonka ylä- ja alareunaa on lievästi muotoiltu niin, että helma on edessä vähän pidempi kuin takana. Kangas on laskostettu syvin laskoksin tasaisesti vyötärölle. Lopputuloksena kuvan asun runsas hameenhelma, joka on takaa hivenen laahusmainen.

Kollaasin yläoikealla näkyy pientä muutosta. Helman etu ja sivukappaleet ovat aavistuksen verran kiilamaisia (alaspäin leveneviä), takana helma on tasalevyisistä kappaleista. Helma on edestä selvästi lyhyempi kuin takaa ja kangasta on runsaammin takana ja sivuilla kuin edessä. (Huomatkaa muuten miten helma laskeutuu vyötäröltä loivemmin verrattuna kellomaisiin edellisten vuosikymmenten hameosiin.)

Kollaasin alavasemmalla olevaa kuvaa on helppo lukea. Helma on pykätty kiilamaisista kappaleista ja paino on aivan selvästi takana. Kangasta on vöytäröllä vähän, alhaalla paljon. Helma laskeutuu edestä melko suoraan.

Ja sitten päästään viimeiseen kuvaan. Tässä voisi lainata Monty Pythonia ("now for something completely different"). (Lainasinkin! Mutta sulkeissa!) 1870-luvulle tultaessa koko naisihmisen päälle puettava asuhökötys näyttää aivan erilaiselta kuin 10 vuotta aiemmin. Se myös tietenkin rakentuu hyvin erilailla. Ja tässä sanallinen selvitys kollaasin esimerkistä. Helman etukappale on jotakuinkin suorakaidemainen, se laskeutuu suorana alas, se on leikattu vyötäröltä istuvan kaarevaksi. Sivukappaleet ovat kiilamaisia (ei kovin jyrkästi) ja alhaalta kaarevia. Takakappale on massiivinen ja laahusmainen (yhdistetty kapeammista palasista). Kaiken kangasmäärän volyymi on suunnilleen takamuksen päällä. Alemman helman päällä on viuhkamaisehkoista paloista koottu päälihame, jonka sisäsaumoihin on ommeltu narut, jotka solmitaan piiloon vyötärölle, niin että kangaspaljous ihan oikeasti laskostuu takamuksen päälle. Kun siihen paikkaan nyt ilmeisesti haluttiin niin paljon kangasta kuin mahdollista.

Tässä päänsäryn helpotukseksi (tai sitten lisäämiseksi) visuaalista informaatiota:

Norah Waugh: The Cut of Women's Clothes 1600–1930

Ylemmässä kaavassa (joka vastaa vähän edellisen kollaasin kakkosesimerkkiä) yhteen liitetyistä helmakappaleista tulee vielä aavistuksen suorakaiteenomainen pitkula, vaikka paino keskittyykin selvästi jo taaemmas. Alemman kaavan vasemmalla sivulla on päälihameen kappaleet, oikealla sivulla alemman hameen kappaleet. Kun ottaa huomioon, että alemman helman takakappale (tuo kaikkein isoin ja suorakaidemaisin pala) leikataan taitteelta (eli se on lopulta kaksi kertaa niin leveä kuin kuvassa), tulee selväksi, miten paljon enemmän kangasta on takana kuin edessä.

Siinä oli konkretiaa, miten aivan todella erilaisesti nämä kahden eri tyylin helmat rakentuvat. (Ja tässä oli siis puhe vasta helmoista. Ei materiaaleista, koristefrilloista, kaula-aukoista saati kampauksista.) Vastaavalla tavalla voi tietysti lähestyä minkä tahansa ajanjaksojen asuja. Kaavojen avulla muutokset hahmottuvat ihan eri tavalla kuin maalausten tai valmiiden pukujen kautta.

Ja sitten lopuksi vielä siitä, miten nämä helmat käyttäytyivät käytännössä. Mallina poseeraa Tanskan prinsessa Dagmar eli Venäjän tsaarinna Maria Fjodorovna.

Ideanani tässä on esittää, miten varhaisemman asun helma laskeutuu  vyötäröltä runsaasti yltympäriinsä. (En ole ehkä ikinä ennen käyttänyt sanaa 'yltympäri'.) Kun kyseisen kostyymin kanssa istahtaa alas, tapahtuu ihastuttava puff (jonka haluaisin omakohtaisesti kokea) ja kangas leviää kaikkialle.

Kun taas! Mitä tapahtuu turnyyrihelmalle, kun henkilö istahtaa? Kuten näkyy, takana on tavaraa, edessä on kapoisaa. Helma melkein vähän pingottuu polvien ympärille. 

Josta päästään tähän:

Toudouze, n. 1860. Kuva Metropolitan-museon sivuilta.

Jos joku nyt sanoisi, että voihan nämä kuvan neidot olla peräisin vuodelta 1870, että voihan heillä olla turnyyrit, että kun se taakse kertyvä kangasmäärä kertyy taakse, niin eihän se näy, koska se on takana ja nämä neidot tässä kuvassa näkyvät edestä, me voisimme vastata ystävällisesti edellisten valokuvien ja kaavojen ja piirrosten ja koko blogitekstin valossa, että anteeksi mutta kyllä se näkyy edestäkin, onko asu turnyyrimuodin ajalta.

Näin. Nyt olen saanut asian sydämeltäni. Luulen että enää en näe painajaisia tästä aiheesta.

Bonuksena vielä aikajana silhuettikuvana. Nyt kun olen vääntänyt asiaa rautalangasta (olenko?) ja pedagogiani on uponnut sydämiin asti, kaikki sanovat ooooh ja katsovat kuvaa innoissaan.

Ikioma piirrokseni.

Muotiopas pukudraaman ystäville, osa 1: Erään kansikuvan ongelma

Sain vinkin, että Sara Medbergin Kultaportin kaunottaret (2018) on hauska ja viihdyttävä romaani. Hauska ja viihdyttävä kuulosti kivalta, joten hankin kirjastosta niteen käsiini. Nätti nide se olikin. Mikä sen mukavampaa kuin kirja, jonka kannessa on ihania viktoriaanisia hameita, nähtävästi vielä aikalaispiirroksena. (Okei, moni asia on mukavampaa. Esim mustikkamaito. Mutta kyllä hempukkainen kirjan kansi silti on mieltäpiristävä tekijä ihmisen elämässä.) 

No niin. Illan suussa sängyssä kotoisassa pesässäni otin kirjan käteeni aloittaakseni sen. Katsahdin vielä kerran kanteen ja huokaisin tyytyväisenä.

Avasin kirjan, lehteilin ensimmäisen luvun esiin. Ja silloin:

AAAARGGGHHHH! Se niistä yöunista! Minun pitäisi olla ehkä vähän huolissani henkisestä tasapainostani ja asioiden arvojärjestyksestä, mutta niin siinä kävi, että kiihdyin ihan aidosti siitä, että kirjan kannessa oli nähdäkseni arviolta 1850-luvun loppupuolen tai 1860-luvun alkupuolen muotia, mutta kirjan tapahtumat sijoittuivat 1870-luvulle.

Onnistuin lopulta vetämään henkeä ja kokoamaan itseni. Ajattelin kypsästi, että jospa lukisin nyt vähän. Että eiköhän kirjailija kuitenkin kuvaile tekstissään vuodelle 1870 sopivia asuja. Että eiköhän kansikuva ole kuitenkin kustantajan valinta. Kohta osoittautui, että ensimmäinen arveluni osui oikeaan. Kirjailija kuvaili oikean aikakauden pukuja vallan mainiosti. Myöhemmin osoittautui, että kansikuvan valintaan liittyvät tosiasiat olivat vähän monimutkaisempia. 

Joka tapauksessa Kultaportin kaunottarien kansi aiheutti minussa googlailua ja pukukirjojen selailua iltamyöhälle, ja lopulta huomasin suunnittelevani blogijuttua, jossa selvitän 1850- ja 1860-luvun taitteen muodin eroa 1860- ja 1870-luvun taitteen muotiin. Kolme päivää myöhemmin minulla oli noin 200 kuvakaappausta muotipiirroksista, valokuvista, maalauksista ja museoiden pukukokoelmista (en ole tainnut koskaan ennen olla ollut näin lähellä suorastaan hukkua netin syövereistä tursuavaan infotulvaan). Sitten keksin alkaa piirtää ihan ikiomaa muodin aikajanaa. Jossakin vaiheessa totesin, että mikäpä tässä, väsätään sitten kokonainen sarja 1800-luvun muodista tänne blogiin. 

Nyt palaan kuitenkin takaisin vielä siihen järkytyksen iltaan.

Kirjan kannessa on käytetty alla olevaa Toudouzen (1822-1899) muotipiirrosta. Arvelin teoksen ajankohdaksi 1850- ja 1860-luvun taitetta pukujen koristelun, helman linjan ja neitojen kampausten perusteella.

Kuva Metropolitan-museon sivuilta.

Ja miksi tämä muotipiirros on niin silmiinpistävän häiritsevän väärältä aikakaudelta kuvittaakseen Kultaportin kaunottarien kantta? Siksi että siitä näkee välittömästi, miten kaukana se on 1870-luvun turnyyrimuodista. Tässä teille turnyyrit:

Metropolitan-museon sivuilta. Jatkossa en mainitse kyseistä lähdettä, mikäli olen merkinnyt kuvaan MET.

Ja selvyyden vuoksi vielä 1850- ja 1860-luvun taitteen muotia:

Palaan tähän kansikuvaan ja sen ajoituksen päättelyyn vielä seuraavassa blogikirjoituksessani. Tässä välissä totean vain, että olin oikeassa :D  Googlailujeni keskellä hoksasin etsiä kuvan alkuperäislähdettä. Se löytyi kahdessa minuutissa ja vahvisti ilokseni arvioimani aikahaarukan:

Googlailujeni lomassa törmäsin myös Sara Medbergin blogiin ja siellä mainintaan kyseisestä kannesta. Medberg kertoo, miten hänen kirjojensa kansikuvat ovat peräisin aikakaudelta, jolle kirjan tapahtumat sijoittuvat. Lisäksi hän mainitsee, että muodin uusimmat virtaukset saapuivat Suomeenkin nopeasti. Tämä kaikki häkellyttää minua. Ehkä kirjailija ei vain osaa nähdä Toudouzen muotipiirroksesta kaikkia niitä eroja, jotka lykkäävät kuvan ajoituksen 10 vuotta aikaisemmaksi kuin hänen kirjansa tapahtumat? Mutta miten kirjailija sitten osaa kuvata sanoin oikeanlaisia pukuja? Suuri mysteeri!