Herra Otso Kaunomieli Metsäläinen ja rouva Talvikki Hyvälempi Metsäläinen

Saanko esitellä! Ilokseni kyllä saan! Herra ja rouva Metsäläinen! 

Heti kättelyssä täytyy vielä selventää. Otso ja Talvikki eivät ole pelkästään herra ja rouva Metsäläinen. He ovat myös herra kuningas Otso Kaunomieli ja hänen vaimonsa rouva kuningatar Talvikki Hyvälempi. Jo vain. Aina ei kannata antaa ulkomuodon pettää. Ja jos ette vielä usko, tässä todistusaineistoa:

 Jep. Kuningas Otso.

Otso on räätäli. Niinkuin isänsä ja isänsä isä ja isänisänisänsä. Lisäksi Otso on, kuten jo sanottu, kuningas. (Tällä kuninkaalla ei muuten ole uusien vaatteiden suhteen samaa ongelmaa kuin eräällä keisarilla.) 

Otson vanhemmat tiesivät, että Otso on erityinen (toki he olivat sitä mieltä kaikista lapsistaan), joten he antoivat pojalleen metsän kuninkaan nimen. Ja kas, kun metsän väki tarvitsi uuden kuninkaan karhun lähdettyä kierrokselle, oli päätös yksimielinen. Otsolla oli paitsi kuninkaan nimi, myös kuninkaan mieli. Nimittäin ystävällinen ja kaukokatseinen.

Ja nyt sitten Otso on kuningas, ja sen vanhemmat huomauttavat kaikille aina sopivan tilanteen tullen, että mitä me sanottiin. Me tiedettiin että meidän poika on erityinen, vaikka me kyllä toivottiin siitä runoilijaa.

Talvikki Hyvälempi on puutarhuri ja haaveilee että saisi joskus suunnitella suuren kartanon puiston ja puutarhan, sillä metsässä puutarhurin työ on aika arkista. Lisäksi Talvikki haaveilee bonsai-puusta.

Talvikki Hyvälempi ja Otso Kaunomieli ovat tunteneet toisensa lapsesta saakka. Heidän kohdallaan kyse ei ole siis rakkautta ensi silmäyksellä -tarinasta vaan parhaat ystävät pienestä pitäen -tarinasta. 

  

Romantiikasta ei viime aikoina kuitenkaan ole ollut puute, mutta Otso ja Talvikki ovat pitäneet omana yksityisenä tietonaan sen, mikä sai aikaan uuden käänteen heidän ystävyydessään. Iiris, Talvikin sisko, on sitä mieltä että kaikki alkoi Otson lahjoittamista tuoksuherneen siemenistä. Otson veli, Uljas, on sitä mieltä että kaikki alkoi myyjäisistä joissa Otso osti Talvikin kaikki piirakat, vaikka ne olivatkin kärähtäneet. Iiris on taas sitä mieltä, että Otso ehdottomasti oli rakastunut Talvikkiin jo siinä vaiheessa.

Nyt kun te tunnette jo vähän Otsoa ja Talvikkia, jaan tässä vielä muutamia kuvia heidän albumistaan (kuninkaallisella luvalla).

Kuninkaallinen kihlapari.

Kuninkaan kihlattu.

Edelleen kuninkaan kihlattu.

Kuninkaallinen sulhanen. Siis eli kuningas itse. (Kuningas pitää pitsikaulustaan hiukan nolona.)

Kuninkaallinen morsiuspari.

Edelleen kuninkaallinen morsiuspari.

Morsian.

Sulhanen.

Morsian ja sulhanen. (Ei pidä ihmetellä sulhasen vaatteiden vaihtumista. Ensin se pudotti tomaatinpalan kirjotulle liivilleen, myöhemmin ihan hiukan suklaavanukasta pellavahousuilleen. Räätäli-Otso ei yleensä pudottele mitään, sen sijaan kuningas-Otso on hivenen hermostunut. Etenkin hääpäivänään.)

Jälleen morsian.

Ja ukkomies kuningas.

Auta Ukrainaa -värityskuva

(Itse värityskuvalla, siis sen aiheella, ei ole mitään tekoa Ukrainan kanssa.)

Olen nyt tuijottanut tyhjää ruutua riittävän kauan. Jätän kaikki saatesanat kirjoittamatta. Aihe on niin iso, että pari sanaa ei tunnu riittävän. Ja minä taas olen niin isosti väsynyt, etten jaksa kirjoittaa paria sanaa enempää. Joten.

Piirsin värityskuvan. Ajatus on, että jos haluatte lahjoittaa 5 euroa Ukrainan hyväksi, minä lahjoitan teille oheisen värityskuvan PDF-tiedoston. Ohjeet:

1) Lahjoita (linkki alla) vähintään 5 euroa. (Sivulla on valmiina nappulat isompien summien lahjoittamiseen, mutta siellä voi valita myös 'muun summan' ja syöttää kenttään 5 euroa.)

2) Ota kuvakaappaus.

3) Lähetä kuvakaappaus minulle osoitteeseen sinihanhi@gmail.com ja minä vastaan sähköpostilla, jossa liitteenä PDF-tiedosto.

Linkki UNICEFin lahjoitussivulle:  Auta Ukrainan lapsia 

Tee lahjoitus ma 28. 3. 2022 mennessä. 

Värityskuva on tällainen (tietenkin ilman nimikirjaimia kuvan päällä):

Kuvassa teehetkeä viettävät vanhat lapsuudenystäväni. Jos iskee värivalinta-ahdistus, voitte napata mallia alla olevasta kuvasta.

Paperinukkeja - pikaesittelyssä Sara ja Sarri sekä Amy March

Anni Swanin Sara ja Sarri on yksi ihanimmista tyttökirjoista. Oletteko samaa mieltä? Tietysti olette! Voiko kirjalta enempää vaatia! Rikas serkku ja köyhä serkku, maaseudun luonto, kartanoita, kujeilua, konkurssi ja sopeutuminen uuteen elämäntapaan (ah, miten romanttista - kirjallisuudessa), aarre... Ja ennen kaikkea kohtaus jossa Sara ja Sarri vaihtavat vaatteita! Klassisen ihastuttavan kutkuttavaa! Jonka vuoksi tietenkin piirsin Sara ja Sarri -paperinuket niin, että he voivat vaihtaa asuja keskenään.

Muistatteko kun kerroin aiemmin digitaalisen piirtämisen iloista? Näytin esimerkin, miten korjasin Amyn käden sormet. No. Näköjään digitaalisen piirtämisen ilot voivat olla myös sen ärsyttävin ongelma. Nimittäin näköjään on mahdollista tehdä korjaukset väärään tiedostoon. Jos piirtäjä on niin traagisen typerä kuin minä.  

Suoraan sanottuna en käsitä, miten tulostamaani ja lopullisena pitämääni tiedostoon jäi vanhat sormet (ja tietenkin olen lopulliseen tiedostoon viimeistellyt kaikki kehyksiin ja taustoihin ja paperinuken kiinnitysklipsuihin liittyvät jutut, niin että nyt täytyy joko tehdä se kaikki uusiksi tai piirtää kädet uusiksi). Mystisintä on, että huomasin asian vasta sen jälkeen kun olin tulostuttanut tiedostot siskoni luona, leikannut nuken ja asut sekä valokuvannut ne myyntiä varten. Ja sen jälkeen vähän vielä keittynyt helteessä. Vasta äsken kuvia valitessani huomasin virheen.

Sentään tanssiaisasussa ja aluspaidassa sormet menevät niin kuin pitääkin. Jatkossa ehkä piirrän kaikille paperinukeille aina lapaset käteen!

Siinä! Taas! Aargh. Mutta eikö tuo luisteluasu olekin söpö? Se on ommeltu todennäköisesti Megin vanhasta talvikävelypuvusta. Tai jotain. Se on vähän vanhempaa muotia kuin Amyn muut asut.

Jostakin syystä, aivoni eivät millään tasolla pysty erittelemään että mikä se syy on, tässä tiedostossa Amyn sormissa ja sinisessä kävelyasussa on korjatut sormet. On se kivaa kun elämässä on jännitystä ja mysteeriä!

PS Klikkaamalla kuvia pääsette käsiksi parempilaatuiseen näkymään. 

Värityskuvia kaukaisesta valtakunnasta

Tämä on taas mainos! Latasin juuri kolme uutta satuvärityskuvaa Etsyyn. Ne kaikki ovat kuvitusta kaukaisesta valtakunnasta, jossa asiat ovat justiinsa niin kuin kaukaisissa valtakunnissa kuuluu olla. Eli valtakunnasta löytyy vuoria ja meri, vakavasti otettava virta ja vesiputous, linna, metsiä, peltoja ja niittyjä, prinsessa, kettu, metsänvartijan poika ja lohikäärme.

https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Lisää paperinukkeja

Aamupiirustusprojekti jatkuu. Toistaiseksi nimeämätön neiti (nukelle saa ehdottaa nimeä!) on saanut jo joitakin turnyyriviritelmiä ja edwardiaanisia liehuhelmoja. Olen päätynyt näihin tyyleihin, sillä kaikenlaisten laskosten värittäminen on kivaa ja opettavaista. Ja tavallaan on helpompi saada ilmeikäs väripinta, kun sitä on rikkomassa erilaiset laskokset ja rypytykset. Hirveän vaikea värittää eloisasti ihan vain tasainen pinta. Toisaalta laskoksetkin voi sössiä aika pahasti.

Ja sitten kuvia.

Minulle iski 4 minuuttia sitten hirveä väsy ja sumeus. Ehkä jopa unisuus. Mutta jos en nyt naputa tätä loppuun, jää tämäkin arkistoihin makaamaan. Niin että. Naputi naps. Harmi että sormet eivät ajattele puolestani. (Esiasteinen väsymys oli ilmoilla jo kuvia valitessani, jonka vuoksi vedin mutkat suoriksi ja valitsin kaikki.)

Tämän kuvan informaatioarvo: 1) Komiat puuvärit. 2) Suojapaperit ovat nyt puuvärien alla, koska jos ne olisivat ison arkin yllä, eivät piirrokset näkyisi. Mutta piirtäessäni paperi on peitetty pienemmillä arkeilla, ettei käteni nuhjaa kaikkea. Huom, vinkki, työn alla oleva asu toki ei ole paperilla peitetty silloin kun väritän sitä. Jos näin olisi, värittäisin sitä pienempää paperia eikä isolle arkille tulisi väriä lainkaan. 3) Maljakossa juhannusruusu ja syreeni. 4) Ikkunasta pilkistää alkukesä.5) Teekuppi on tyhjä. 6) Pukukirjat ovat olleet käytössä. 7) Lainasin kirjastosta TS Eliotin runokokoelman Old Possum's Book of Practical Cats. En tajua miksen ole lukenut sitä aiemmin.

Tilanne nyt. Tuo kuviollinen sininen yläosa on tämän aamun tuotos. Vielä työn alla. Se ja ylösalaisin oleva sininen yläosa (päällyshame) (en muista taaskaan oikeaa sanaa) menevät sinisen ylösalaisin olevan hameen kanssa. Periaatteessa myös punaisen hameen kanssa, vaikka silloin kyllä tulee vähän aikakausiristiriitaa. Mutta mitä väliä. (Siniset asunpalat ovat suunnilleen vuosimallia 1885, punainen hame on mallia 1870 tai jotain.)

Olen aikeissa leikata takin irti punaisesta alaosasta ja käyttää sitä erikseen piirtämäni hameen kanssa. Tuossa vasemmanpuoleisessa (pysähdyin heiluttamaan vasenta kättäni varmistaakseni että kirjoitan oikein - saatte ensiluokkaista palvelua) hameessa näkyy tasaisen pinnan värittämisen vaikeus. Etenkin kun puuvärirutiini on hakusessa.

Edwardiaanisia liehuhelmoja. Paitsi että vihreän asun helman liehu ei näykään kuvassa. Näistä asuista minulla on vähän vuosi hakusessa. Jossakin 1900-luvun alkupuolella kuitenkin. Tyyliin 1903 tai jotain. Olen siis täysin unohtanut mitä vuotta (tai vuosia) käytin mallina.

Pitäisi ehkä opetella käyttämään puuvärejä niin, että väriä on enemmän ja valkoista paperia vähemmän. Mutta kun tykkään tästä. Mutta toisaalta, koska en osaa runsasvärisempää tekniikkaa, en tiedä tykkäisinkö sen lopputuloksesta. Ja koska toisaalta minusta puuvärien olemukseen kuuluu herkkyys ja ilmavuus, olen ollut laiska enkä ole kauheasti yrittänyt kehittyä.

Tähän otin helman laskoksiin mallia valokuvasta. Kyllä helpottaa värien pelaamisen kanssa, jos piirros on kohdillaan. Toisin sanoen, on hirveän hankalaa värittää asua, josta ei tiedä että mistä kangas laskeutuu ja miksi ja miten. Piirtäessä jos käyttää ekstravartin tarkkuuteen, värittämisvaiheessa on sitten kivaa.

Ehkä vähän tylsä tuo keltainen tukka ja keltainen asu. Saa nähdä, toimiiko tuo kampaus nukelle. Paperinukkien irtokampausten ja hattujen kanssa on aina jännää. Ikinä ei ennen leikkaamista ja pukemista tiedä ihan aivan varmasti, että miten ne istuvat. (Mietin muuten että olisiko nuo keltaiset ruusukkeet helmassa pitänyt laittaa punavioleteiksi. Ehkä olisi pitänyt)

Tämän aamun saldo. Mitä sanoisitte punaisista koristenauhoista?

Astrid hautoo värikyniäni hyvin päättäväisesti, päivästä toiseen. Harmi kyllä kynäni eivät ole sen seurauksena lisääntyneet. Vähän stressaavaa kyllä tämä Astridin mielenkiinto kyniäni kohtaan. Tasan tarkkaan tiedän, että kissani sydän oikeasti halajaa päästä läppimään kynäni lattialle. Näitä ei voi siis jättää valvomatta pöydälle sekunniksikaan. Jos aikoo kääntyä vain ottamaan nenäliinan, pitää nostaa kynät johonkin jossa on reunat. Preussinsininen unohtui kerran pöydälle, kun lähdin keittiöön hakemaan vesilasillista. Astrid nukkui pianon päällä kun lähdin, siksi kai kynä jäi pöydälle. Kun olin saanut lasiini (ok, mukiini) vettä ja olin palaamassa olkkariin, kuulin miten kynä lensi lattialle. Nyt sitten jää jännättäväksi, miten silpuksi lyijy kynän sisällä meni.

Ja välittömästi kun siirrän suojapaperit pois, Astrid siirtyy kynien sijasta hautomaan piirustuksiani. Aina. Ja sitten se tietysti katsoo että mistä kohtaa olin värittämässä ja iskee peränsä siihen. On niin antoisaa olla kissanomistaja!

Paperinukkeja

Hyvää kesää! Äreä* koronakirjeenvaihtajanne täällä taas vaihteeksi! (Tosi hiljainen kirjeenvaihtaja olen lopulta ollut, monta julkaisematonta puolivalmista luonnosta tuolla kansioissa, valmista en saa aikaiseksi niin millään.)

Nyt tulin kertomaan että olen piirtänyt paperinukkejuttuja. Olen huhtikuun puolivälin jälkeen näköjään piirtänyt 50 asua/asustetta (sisältää pieniä juttuja kuten hattuja ja käsineitä) ja yhdeksän nukkea, plus yksi nukke on kesken ja yksi asu on kesken. Eli olen piirtänyt paperinukkejuttuja aika paljon. (Jonka takia en varmaankaan ole saanut aikaiseksi blogitekstejä.)

Pääasiassa olen piirtänyt tabletilla. Kerran jo sisko printtasi minulle pomaskan tuotoksiani ja pisti postiin, että pääsin näkemään livenä, miltä tuotokseni näyttävät väritulosteina (korona-aikaan kun meidän taloudessa on ollut aika vähän haluja lähteä nuohaamaan tiloja joissa itse pääsisi tulostamaan väritulosteita - ei niin että niitä tiloja hirveästi olisi ollut edes auki) (meillä arvatenkaan siis ei ole itsellämme väritulostinta). Ihan kivoilta ne digituotokset näyttävät, vaikkeivät vedä vertoja rouhealle paperille puuväreillä tai akvarelleilla nyhjätyille eläväpintaisille tuotoksille. (Edellisen virkkeen kauhistuttavalle sijamuotoketjulle on joku nimikin. Kaikille rumille virkerakenteille löytyy oma nimi aina. En vaan ikinä muista niitä.)

Tabletilla on kiva piirtää paperinukkeja. En sano että helppo. Tartvitsisin jonkun superlaitteen siihen, jonkun turbotietokoneen jossa on tsiljoona-jotain muistia ja järeä kuvankäsittelyohelma. Sen sijaan minulla on 32 Gt:n pädi, jonka muistista 30,7 Gt on käytetty. Jonka seurauksena piirustusohjelma kaatuu aina tasaisin välein ja menee paniikkiin tallentamisesta, sillä sitä ja pädiä ei ole tarkoitettu selvästikään siihen että piirustuksessa olisi 270 kerrosta. Ken ei harrasta digitaalista piirtämistä, ei ehkä hoksaa että 270 kerrosta on paljon. Mutta minä kerron että se on tosi paljon. Ja kerron senkin, että 270 kerroksen kasaan saaminen voi viedä aikaa yli kaksi viikkoa ja tosi monta tuntia. Niin että ei niitä paperinukkeja helppo ja nopsaa piirtää ole edes digitaalisesti. Mutta kivaa se on.

Samalla olen pikkuisen piirtänyt paperille. Se on kaikkein kivointa mitä maailmassa on, mutta kun sitä varten pitää istua pöydän ääressä. Olen aina aloittanut päivän piirtämällä pöydän ääressä, jos olen voinut. Toissapäivänä esim en voinut, sillä kävin hammaslääkärissä. (Jotenkin kuvaavaa että kun minä ekaa kertaa sitten helmikuun alun poistuin kotoa, se oli niinkin viihteellistä kuin hammaslääkärireissu. Voitte alkaa maltillisen vedonlyönnin siitä, sainko reissusta itselleni viruksen. Minusta olisi varsin epäreilua, jos sain.)

Kävin hammaslääkärissä, sillä yhtä hammasta särkee tosi paljon melkein koko ajan. Oikealla ylhäällä, toinen poskihammas takaa, hampaan keskellä sisällä se kipu on ja säteilee ohimoon ja poskeen ja kaulaankin joskus. Mutta eihän siinä hampaassa mitään ollut. Kipu johtuu purennasta tai leukojen sijoiltaan olemisesta (pysyvä olotila vuosikymmenestä toiseen) tai jostakin. Mutta tulipa selvitettyä. Yhtä hyvin se olisi voinut olla vuosisadan isoin reikä. 

Oli kiintoisa kokemus tämä korona-ajan hammaslääkäriajanvarauskäytäntö. Nehän eivät ota turhaan ketään sinne. Niin että ajanvarauksesta ensin haastateltiin huolella, että mikä ongelma, sitten haastateltiin mikä on elimistöni tämänhetkinen suhde koronavirukseen, sitten haastateltiin kaikki riskiryhmiä kartoittavat asiat. Sitten henkilö puhelimen toisessa päässä sanoi että hammaslääkäri soittaa minulle hetken päästä. Ja sitten hammaslääkäri soitti ja haastatteli hammasasiat uudelleen ja riskiryhmäasiat myös. Jonkin aikaa harkittuaan hän sanoi, että on tuo hammas hyvä tsektata, vaikka kivun sahaaminen edestakaisin viittaa purentaperäiseen ongelmaan  (pätevästi arvioitu). Ja sitten sain ajan riskiryhmille varatulle klinikalle. En tiennytkään että sellaisia on. Onneksi on.

Mutta takaisin paperinukkeihin. 

En oikein muista, mistä tämä sai alkunsa taas. Vuoden alusta maaliskuuhun saakka ompelin asua nukelle. Maaliskuusta huhtikuuhun testailin uusia puuvärejäni ja tein värikarttoja. Sitten yritin kirjoittaa blogia Pikku naisia -elokuvista. Luulen että se ehkä sai minut digitoimaan Amy March -paperinukkea. Joka tapauksessa minulla on aina tapana tehdä asioita kokonaisvaltaisesti. Niin että kun aloin piirtää paperinukkeja, aloin tehdä sitä ihan kaksin käsin, niin sanotusti.

Kuvassa yllä Frida Kahlo, Sara ja Sarri, pikkuinen Amy March, aikuinen Amy March (luonnos), pari asua tätini paperinukkeprinsessalle (tuo alla piilotteleva puuväripiirros) ja testi yhdestä prinsessasta muutaman asuluonnoksen kanssa. Fridan ja aikuisen Amyn aloitin nollasta. Muut ovat kymmenen vuotta vanhoista paperinukkeluonnoksistani tai valmiiksi piirtämistäni paperinukeista digitoitu. Siis eli olen skannannut alkuperäiset piirrokset ja sitten piirtänyt ne piirustusohjelmalla läpi ja muokannut ja värittänyt. Esimerkiksi Saran ja Sarrin kanssa puuhasin joku 6 päivää, että ei se ihan käden käänteessä tapahdu se digitaaliseen muotoon siirtäminen, vaikka olisi luonnos pohjilla.

Frida Kahlon piirsin ihan itsellenikin yllätyksenä. Yhtenä aamuna vain herätessäni keksin, että ystävän lapsi, suuri Frida Kahlo -fani, tarvii Frida-nuken. Minun piti tehdä ihan pikainen juttu, mutta jännästi siihenkin suhraantui viikko.

Testiprintti Amy-luonnoksesta. Normaalisti aina piirrän kaikkeen mustat rajat. Piti testata, että tuleeko tällaisesta rajattomasta nukesta liian flatku ja epämääräinen. Ei tullut. (Amy-arkit aloitin 3. 5., valmista tuli eilen.)

Aamupiirustuspaperinukkeja. Nämä ovat ikkunan läpi piirretyt kopsut vanhoista nukeista. Asut ovat ihan uudet. Tärkein juttu aamupiirustushetkissä on saada käyttää ihania puuvärejäni.

Kuvanlaatu yllä ehkä ei kovin hyvä, se on kuvakaappaus. Kun nääs jotenkaan ei tunnu kovin fiksulta pistää digitaalista piirrosta alkuperäisenä monen megatavun tiedostona nettiin. Ei etenkään jos suunnittelee myyvänsä kyseistä tuotosta Etsyssä. (Justiinsa yllä oleva ei ole lopullinen paperinukketiedosto. Se lopullinen on kahdella A4-arkilla, jotta nukke on riittävän isokokoinen).

 Tämmöinenkin työn alla Amysta, ajatuksena on että näitä voisi printata (värillisenä) askarteluihin.

Tässä digitaalisen piirtämisen mukavuuksia. Tai no, tämän saman nyt tekee melkein yhtä helpolla paperille. Mutta siis, yllä vasemmalla eka pikainen luonnos, jonka idea oli lähinnä tsekata paikka luisteluasulle arkilta. Seuraavat ovat enemmän tai vähemmän piirretty edellisten päälle. Kuten näkyy, moni asia on pysynyt samana alusta loppuun. Kätevää, kun voi vain piirtää läpi uudelle kerrokselle ja tehdä muokkauksia ja poistaa vanhat alta sitten pois. Huomattavasti mukavampaa tehdä se sängyssä kylkimakuulla kuin ikkunaa vasten seisten, pelaten paperilla joka ei pysy paikallaan ilman kaikenmaailman teippauksia.

Mutta tämä on ihan aidosti digipiirtämisen parasta ylellisyyttä. Ja erinomaisen mahtava juttu ihmiselle, jolla on rajallisesti fyysisiä resursseja. Ei aina tarvitse aloittaa kaikkea alusta, jos huomaa jonkun menneen pieleen. Kuten nyt tässä. Yhtäkkiä hoksasin, kun olin piirtänyt Amylle jo neljä asua valmiiksi, että mokoman käden sormet ovat ihan pielessä (ylin kuva). Kenen pikkurilli on pidempi kuin nimetön, kysyn vaan? Huokaisin vähän kun virheeni valkeni. Mietin että onks tää ny niin paha. Totesin että no taatusti on. Sitten vain aloin piirtää kättä uudelleen vanhan päälle. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Amylla olikin hyvä käsi. (Ja sitten sama piti siirtää tanssiaisasuun ja kävelypukuun.)

Tämän hetken aamupiirustusprojekti.

Tyypille tuli vahingossa sairaan isot manga-/bambisilmät. Kokeilussa on jättää homma tussaamatta. Se vähän ahdistaa minua, koska en vain osaa käyttää värejä riittävän kontrastisesti ja napakasti jotta työni toimisivat ilman mustia rajauksia. Mutta toisaalta tussaus on se, joka aina voi pilata kaiken, ja se on stressaavaa, ja haluan oppia käyttämään värejä paremmin. Niin että kokeilen ilman tussia nyt kumminkin.

Kiva piirtää kun on kieloja ja syreenejä kaverina. 

Seuraava uhri tabletilla piirrettäväksi. Vihervaaran Anna.

Huom! Obs! Achtung! Warning! Koronavalitus seuraa.

*) Äreä siksi, että koronaluvut näyttivät niin lupaavilta ja nyt yhteiskunta avautui ja kohta kuitenkin taas posahtaa, ja näin ollen riskiryhmäihmiset eivät pääse ikinä palaamaan normaaliin. Toivottavasti olen väärässä. Mutta sitä vain naiivisti luulin että rajoitukset ovat voimassa kunnes korona on tapettu. Ja se olisi kai tullut tapetuksi aika pian. Silloin olisivat riskiryhmäläisetkin saaneet pienen hengähdystauon ennen toista aaltoa. Nyt luultavasti emme saa. (Toivottavasti oikeasti olen väärässä!) 

Juuri minun kotona olemiseenhan tämä nyt ei vaikuta erityisen paljoa, kotona minä kuitenkin olisin. Mutta tänne ei edelleen voi päästää vieraita, autottomana ihmisenä en pääse turvallisesti labroihin tai hoitamaan muita menoja, mieheni pitää edelleen miettiä omat kuvionsa ja niin edelleen. Olisin tästä yleistressistä halunnut pienen lepotauon. Olisi tosi kiva mennä ovesta ulos ilman että tarvii miettiä että kahvassa voi luurata virus, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä heivaa henkilöni sisukaluineen päivineen sairaalaan. 

No. Ehkä riskiryhmäläisten olisi tarvinnut joka tapauksessa nyhjätä kodeissaan kesän yli. Tai ehkä yhteiskunnan avaaminen ei nostakaan tartuntalukuja takaisin ylös.

Okei. Tämän päälle tarvitaan jotakin positiivista. Tässä vielä kissakuva viime kesältä: