Lisää paperinukkeja

Aamupiirustusprojekti jatkuu. Toistaiseksi nimeämätön neiti (nukelle saa ehdottaa nimeä!) on saanut jo joitakin turnyyriviritelmiä ja edwardiaanisia liehuhelmoja. Olen päätynyt näihin tyyleihin, sillä kaikenlaisten laskosten värittäminen on kivaa ja opettavaista. Ja tavallaan on helpompi saada ilmeikäs väripinta, kun sitä on rikkomassa erilaiset laskokset ja rypytykset. Hirveän vaikea värittää eloisasti ihan vain tasainen pinta. Toisaalta laskoksetkin voi sössiä aika pahasti.

Ja sitten kuvia.

Minulle iski 4 minuuttia sitten hirveä väsy ja sumeus. Ehkä jopa unisuus. Mutta jos en nyt naputa tätä loppuun, jää tämäkin arkistoihin makaamaan. Niin että. Naputi naps. Harmi että sormet eivät ajattele puolestani. (Esiasteinen väsymys oli ilmoilla jo kuvia valitessani, jonka vuoksi vedin mutkat suoriksi ja valitsin kaikki.)

Tämän kuvan informaatioarvo: 1) Komiat puuvärit. 2) Suojapaperit ovat nyt puuvärien alla, koska jos ne olisivat ison arkin yllä, eivät piirrokset näkyisi. Mutta piirtäessäni paperi on peitetty pienemmillä arkeilla, ettei käteni nuhjaa kaikkea. Huom, vinkki, työn alla oleva asu toki ei ole paperilla peitetty silloin kun väritän sitä. Jos näin olisi, värittäisin sitä pienempää paperia eikä isolle arkille tulisi väriä lainkaan. 3) Maljakossa juhannusruusu ja syreeni. 4) Ikkunasta pilkistää alkukesä.5) Teekuppi on tyhjä. 6) Pukukirjat ovat olleet käytössä. 7) Lainasin kirjastosta TS Eliotin runokokoelman Old Possum's Book of Practical Cats. En tajua miksen ole lukenut sitä aiemmin.

Tilanne nyt. Tuo kuviollinen sininen yläosa on tämän aamun tuotos. Vielä työn alla. Se ja ylösalaisin oleva sininen yläosa (päällyshame) (en muista taaskaan oikeaa sanaa) menevät sinisen ylösalaisin olevan hameen kanssa. Periaatteessa myös punaisen hameen kanssa, vaikka silloin kyllä tulee vähän aikakausiristiriitaa. Mutta mitä väliä. (Siniset asunpalat ovat suunnilleen vuosimallia 1885, punainen hame on mallia 1870 tai jotain.)

Olen aikeissa leikata takin irti punaisesta alaosasta ja käyttää sitä erikseen piirtämäni hameen kanssa. Tuossa vasemmanpuoleisessa (pysähdyin heiluttamaan vasenta kättäni varmistaakseni että kirjoitan oikein - saatte ensiluokkaista palvelua) hameessa näkyy tasaisen pinnan värittämisen vaikeus. Etenkin kun puuvärirutiini on hakusessa.

Edwardiaanisia liehuhelmoja. Paitsi että vihreän asun helman liehu ei näykään kuvassa. Näistä asuista minulla on vähän vuosi hakusessa. Jossakin 1900-luvun alkupuolella kuitenkin. Tyyliin 1903 tai jotain. Olen siis täysin unohtanut mitä vuotta (tai vuosia) käytin mallina.

Pitäisi ehkä opetella käyttämään puuvärejä niin, että väriä on enemmän ja valkoista paperia vähemmän. Mutta kun tykkään tästä. Mutta toisaalta, koska en osaa runsasvärisempää tekniikkaa, en tiedä tykkäisinkö sen lopputuloksesta. Ja koska toisaalta minusta puuvärien olemukseen kuuluu herkkyys ja ilmavuus, olen ollut laiska enkä ole kauheasti yrittänyt kehittyä.

Tähän otin helman laskoksiin mallia valokuvasta. Kyllä helpottaa värien pelaamisen kanssa, jos piirros on kohdillaan. Toisin sanoen, on hirveän hankalaa värittää asua, josta ei tiedä että mistä kangas laskeutuu ja miksi ja miten. Piirtäessä jos käyttää ekstravartin tarkkuuteen, värittämisvaiheessa on sitten kivaa.

Ehkä vähän tylsä tuo keltainen tukka ja keltainen asu. Saa nähdä, toimiiko tuo kampaus nukelle. Paperinukkien irtokampausten ja hattujen kanssa on aina jännää. Ikinä ei ennen leikkaamista ja pukemista tiedä ihan aivan varmasti, että miten ne istuvat. (Mietin muuten että olisiko nuo keltaiset ruusukkeet helmassa pitänyt laittaa punavioleteiksi. Ehkä olisi pitänyt)

Tämän aamun saldo. Mitä sanoisitte punaisista koristenauhoista?

Astrid hautoo värikyniäni hyvin päättäväisesti, päivästä toiseen. Harmi kyllä kynäni eivät ole sen seurauksena lisääntyneet. Vähän stressaavaa kyllä tämä Astridin mielenkiinto kyniäni kohtaan. Tasan tarkkaan tiedän, että kissani sydän oikeasti halajaa päästä läppimään kynäni lattialle. Näitä ei voi siis jättää valvomatta pöydälle sekunniksikaan. Jos aikoo kääntyä vain ottamaan nenäliinan, pitää nostaa kynät johonkin jossa on reunat. Preussinsininen unohtui kerran pöydälle, kun lähdin keittiöön hakemaan vesilasillista. Astrid nukkui pianon päällä kun lähdin, siksi kai kynä jäi pöydälle. Kun olin saanut lasiini (ok, mukiini) vettä ja olin palaamassa olkkariin, kuulin miten kynä lensi lattialle. Nyt sitten jää jännättäväksi, miten silpuksi lyijy kynän sisällä meni.

Ja välittömästi kun siirrän suojapaperit pois, Astrid siirtyy kynien sijasta hautomaan piirustuksiani. Aina. Ja sitten se tietysti katsoo että mistä kohtaa olin värittämässä ja iskee peränsä siihen. On niin antoisaa olla kissanomistaja!