lauantai 8. syyskuuta 2012

Hesse, järkähtämättömyys, västäräkki, sammakko, Lönnrot, Google yms.

Nyt se on todistettu. Heinrich Böll ja Günter Grass ovat luettavissa ja ymmärrettävissä väsyneenä. Herman Hesse ei. Douglas Adams kyllä. Lainasin vaihteeksi Dirk Gentlyn holistisen etsivätoimiston. Samalla lainasin koululaisille normaalimpia dekkareita.

Koulussa on mennyt hyvin. Olen taas oppinut jotain. Homma perustuu järkähtämättömyyteen. Minun pitää olla järkähtämätön tunnista toiseen. Oppilaissa on aina heitä, jotka kokeilevat järkähtämättömyyttäni, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta minun pitää aina olla vakio. Joskus oppilaat väsyvät kokeilemaan ja antavat tunnin tai pari minun olla järkähtämätön kaikessa rauhassa. Sitten he ovat keränneet taas voimia uusiin kokeiluihin (kuten performatiiviseen kynien teroittamiseen) mutta minä en saa väsyä, minun pitää olla tunnista toiseen sama. Ehkä vähän epäreilua, mutta onneksi luokassaolijoista minä olen se, joka antaa jälki-istunnot.

Meillä vieraili västäräkki. Olin ulkona lukemassa kirjaa,  kun kuulin sisältä ääniä ja näin ikkunassa liikettä. Minua hätäännytti, että lintu vahingoittaa itseään. Onneksi sisääntuloni panikoitti sen niin, että se lamaantui orkidean taakse. Kannoin sen siitä ulos pyyheliinan sisällä. Olisin kovasti halunnut pitää sitä kauemmin käsissäni, silittää vähän sen päälakea, mutta sen sydän olisi varmaankin lakannut toimimasta, jos sen tilanne olisi kestänyt yhtäänkään kauemmin. Mieltäni kuitenkin ilahduttaa ajatus, että olisin voinut silittää sitä. Ja vieläkin muistan, miten pieni, kevyt ja siro se oli.

Sitten meillä vieraili sammakko. Oikein iso. 

Yhtenä iltana mieheni sanoi, että kuulostaa siltä kuin pianon takana olisi sammakko. Minä en kuullut mitään, sen sijaan katsoin pianon taakse. En nähnyt mitään. Menimme nukkumaan. Seuraavana iltapäivänä kaikessa hiljaisuudessa tarkistin aineita, kun kuulin keittiöstä ääntä. Sen sammakompaa ääntä ei voi ihminen kuulla. Ääni onneksi toistui monen monta kertaa, joten sitä oli helppo seurata. Ja sieltä se löytyi, punaisen lipaston alta. Sieltä katsoi minuun iso, mehevä, kostea sammakko, jonka leukapussi (?) läähätti hätäänytyneen oloisena. Mutta luultavasti se leukapussin liike tapahtuu myös leppoisissa olosuhteissa. Joka tapauksessa kannoin sammakonkin ulos pyyheliinassa ja seurasin sitä ulkona niin kauan, että näin sen pääsevän sammakolle sopivaan paikkaan.

Kerroin sammakosta ja västäräkistä Facebookissa, ja sain aiheeseen liittyen tarpeellisia huomautuksia: Minun tulisi järjestää asuntomme poikki pieneläinläpikulkutie. Horisontaalisti pitkille ja matalille jalattomille eläimille voisin asentaa asuntomme poikki tai ali putken, jottei minun tarvitsisi joutua kohtaamaan niitä (pitkiä ja kapeita eläimiä) silmästä silmään.

Olen viime päivinä onkinut tietoa Kalevalasta ja Lönnrotista ja muista merkkihenkilöistä. Ajatella, että ne merkkihenkilöt ovat ehtineet olla kaikenmoista ja keksiä yhtä sun toista ja kirjoittaa sitä ja tätä ja ihan ilman Googlea. 

Ei silti, jos silloin olisi ollut internet ja Google, Lönnrotkin olisi varmaan kärsinyt niskasäryistä eikä lainkaan ehtinyt retkeillä kansanperinteen perässä 64 000 kilometriä ja kehittää kanteletta ja miettiä terveydenhoito- ja kätilökysymykisä ja laatia sanakirjaa ja keksiä sanoja kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, esitys, pöytäkirja, itsenäinen, monikko, yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto ja äänioikeus. Ja Agricola olisi heti joutunut jumiin jalopeuran kanssa, koska Wikipedia-artikkelit eivät olisi yhtään tukeneet sananmuodostusta.

Miten ihmisillä riitti ennenmaailmassa aikaa olla montaa samaan aikaan?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti