Positiivista

Olin viime viikolla kipeänä ja kolme päivää kotona. Vähän tänään aamulla jänskätti, miten sujuu koulussa taas.

Kaksi tuntia seiskoja. Työrauha. Yksi oppilas ilmoitti, että olen ihan kiva ope. Eikä kukaan valittanut siitä, että käydään kirjastossa lähitulevaisuudessa.

Tunti ysiluokkaa. Olivat nuivia. Kirjoittivat aineitaan hädin tuskin, mutta kirjoittivat. Tunnin jälkeen kuulin toiselta opettajalta, että kyseinen ysiluokka oli kysellyt perääni ja toivonut, että palaan pian taas opettamaan. Koskaan milloinkaan ikinä se luokka ei ole ilmaissut pienimmälläkään eleellä minulle, että se tarvitsisi minua tässä kaikkeudessa millään tavalla. Päin vastoin. Siispä oli kerrassaan riemukas yllätys, että he olivat odottaneet minua takaisin.

Kaksi tuntia kasiluokkaa. Ilmoittivat heti suorasanaisesti minulle, että kiva, että olen takaisin paikalla.

Nyt on positiivinen vire tulvimassa yli äyräiden. Ei tämmöistä olekaan. Melkein tunnen itseni opettajaksi. Tuntisuunnitelmatkin ovat jostakin syystä syntyneet järjellisissä aikapuitteissa. Pyrin olemaan ajattelematta, että huomenna voi taas olla toisin.

Viemäri muuten tulvi tänään äikänluokan lattialle.