perjantai 7. joulukuuta 2012

Kirjalista (päivitetty 8. 12. 2012)

Ystävä pyysi kesällä minua tekemään kirjalistan. Nyt jo sain sen aikaiseksi ja pistän sen samantien tänne blogiinkin.

----

10. 12. 2012 ilmoitusluontoinen asia. Tämä alla oleva lista on jäänyt kummittelemaan mieleeni ja mietin sitä ehkä suunnilleen kaksikymmentä kertaa päivässä. Mieltäni painaa ja sydäntäni ahdistaa, että kirjakuvaukseni ovat niin ylimalkaisia ja epäteräviä. Siispä kopioin listan oman välilehden taakse ja yritän aikain saatossa käydä kuvaukset läpi ja parantaa niitä oman viisauteni rajoissa. Varmaankin lisään myös kirjoja silloin tällöin ja kasvatan sivun mittaa sellaiseksi, että sen läpirullaamista varten kannattaa varustautua kunnon voileivillä ja termarillisella kaakaota.

----

Olen listannut kirjat löyhästi teemoittain. Lajittelu perustuu epämääräisiin mielikuviin. (Se siitä kirjallisuustieteellisyydestä.) Kuvaukset ovat aivan subjektiivisia ja perustuvat joissakin tapauksissa monen vuoden takaisiin lukukokemuksiini. Ylisanoja on ylenpalttisesti, koska listan kirjat ovat kaikki lempikirjojani.

Lasten- ja nuortenkirjoja

Näitä voisi listata loputtomiin, mutta tiivistän ne nyt muutamaan pomminvarmaan ilahduttajaan. Jätän uusia suomalaisia ja ulkomaisia suosikkejani väliin, koska niitä on niin paljon, ja sitten klassikoita, kuten Montgomeryn ja Alcottin kirjat, jottei listasta tule liian tyttökirjapainotteinen.

A. A. Milne: Nalle Puh. Alkuperäinen Nalle Puh on loistava kaikkine ärsyttävine hahmoineen. Voihan että, miten aidon inhimillisiä Puolen hehtaarin metsän asukkaat ovat! Ja kuvitus on kovin kaunis.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee. Myönnetään, etten ole tätä lukenut sitten lapsuuden (on tarkoitus hakea tämä kirjastosta mahd. pian!), mutta isosiskoni luki sen juuri ja ilmaisi, että minun on välttämätön lukea se myös, ja se on riittävä suositus. Kuten myös se, että kirja on Klassikko ja siihen viitataan monessa englantilaisessa myöhemmässä romaanissa.

F. H. Burnett: Salainen puutarha. Suosittelen uutta Inga Mooren kuvittamaa ja Emilia Nummisen suomentamaa versiota. Vanha kuvaton käännös on ihastuttava sekin koukerokielineen, mutta tämä uusi versio tuo kuviensa vuoksi tarinaan eri tavalla lapsen ihmeellisen maailman.

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla -sarja. Sarja toimii aikuisellekin ensikertaa lukevalle (tunnettu tosiasiahan on, että jos altistaa jollekin tyttökirjaklassikolle itsensä jo tyttönä, on sen jälkeen immuuni huomaamaan kirjan puutteita aikuisena). Kirjoitustyyli on melko pelkistetyn ajaton ja sisältö kiinnostavaa uudisraivaajahistoriaa. Minua ihastuttaa lukukerrasta toiseen, miten Lauran isä rakentaa taloja ja tekee saranoita, miten selvitään talvipakkasista ja ommellaan vaatteita ja tehdään kunnon ruokaa. Kirjat ovat levollisen mieltärauhoittavia ja sopivat pimeisiin pakkasiltoihin kuin teekasari hellalle.

Roald Dahl:
Kekseliäs kettu
Jaakko ja jättiläispersikka
Iskä ja Danny maailmanmestari
Matilda
Roald Dahlin lastenkirjoissa on mahtavaa anarkiaa. Kekseliäs kettu on lyhyt kuvakirjamainen kertomus, Roald Dahlin kirjoista suosikkini. Jaakko ja jättiläispersikka on sekin lyhyt. Minua ilahduttaa siinä kirjan alkuasetelma, joka on varmaankin ollut aikanaan melko järeä veto. Dahl taitaa olla ensimmäisiä lastenkirjailijoita, jonka kirjoissa lapset ovat kunkkuja ja aikuiset saavat huutia. Iskä ja Danny maailmanmestari on vähän pidempi lastenkirja ja Dahlin teoksista toinen suosikkini. Kirjassa salametsästetään fasaaneja rusinoiden avulla. Matilda kai lienee Dahlin teoksista kuuluisin. Teos kertoo kauhistuttavista aikuisista ja tytöstä, jolla on ihmeellisiä kykyjä.

Tove Jansson:
Taikatalvi
Muumilaakson marraskuu
Muumipappa ja meri

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonanmieli

Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Kunnaksen kirjoista lähes kaikki ovat suosikkejani. Tämä ehkä on kuitenkin suosikein. Aivan mahtava perehdytys suomalaiseen romantiikan aikakauteen!

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu. Meikäläinen versio Peppi Pitkätossusta, ehkäpä.

Erlend Loe: Kurt-kirjat. Minulle tulee vääjäämättä näistä mieleen Roald Dahl. Anarkiaa löytyy.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun Suomi


Fantasia ja scifi 

En ole kummankaan lajin ystävä, joten lista on lyhyt. En ole päässyt fantasiassa koskaan Tolkienia ja Lewisiä pidemmälle. Ainoa poikkeus heistä on Richard Adams, jonka teos Ruohometsän kansa on suunnilleen pelottavin lukemani kirja. Olkoonkin, että se tapahtuu ylevästi puhuvien kanien pesäverkostossa. Scifissä olen yhden verbaalisen kirjailijan ystävä. 


J. R. R. Tolkien:
Hobitti
Taru sormusten herrasta

C. S. Lewis: Narnia-sarja

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Douglas Adams: Linnunrata-trilogia. (Maailman ainoa viisiosainen trilogia.)


Jännitys ja dekkarit

Jätän tästä Agahta Christien pois, koska en ole lukenut hänen teoksiaan yli kymmeneen vuoteen. Muistan kyllä pitäneeni niistä ja tarkoituksenani olisi tutustua uudestaan etenkin neiti Marpleen.

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes -kirjat

Douglas Adams:
Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto
Sielun pitkä pimeä teehetki
Adamsin dekkarit ovat yhtä verbaalisia kuin Linnunrata-trilogia ja lähes yhtä scifejä. Kummankin kirjan keskushahmo on Dirk Gently ja kummankin kirjan ns. rikos on melko hämmentävä ja ratkaisu vielä hämmentävämpi. Huomionarvoisia seikkoja mm. rappukäytävään jumittunut sohva, ihmisten puolesta uskova sähkömunkki ja norjalainen jumala Tor. Suosittelen lämpimästi.

Pete Hoeg: Lumen taju. Vähän perinteisempää jännitystä. Klassikoksi noussut (kuka senkin lopulta määrittää...) jännityskertomus murhasta, lumesta ja jäästä.

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -sarja. Ilahduttavan leppoisaa ja viisasta rikostutkintaa Botswanan Gaboronessa.

Frayn: Päistikkaa. Lajittelen kirjan tähän, vaikka ehkä se voisi olla muuallakin. Hieno ja älykäs kertomus taidekaupasta ja taideväärennöksistä. Teoksessa uppoudutaan taiteen maailmaan vallan kiehtovasti, jännitys tiivistyy loppua kohden piinaavaksi ja kaiken kruunaa kuivakka huumori.


Huumori (ei poissulje vakavuutta)

Huumoriksi luokittelen oman mielikuvani mukaan ne kirjat, joiden lukeminen on pääasiassa hauskaa ja keskimäärin melko helppoa.

Kivi: Seitsemän veljestä. Ratkiriemukkaampaa dialogia ei maailma päällään kanna!

P. G. Wodehouse:
The code of the Woosters (suom. Hiiop, Jeeves!)
Leave it to Psmith (suom. Antaa Psmithin hoitaa)
Crime Wave at Blandings
A Pelican at Blandings (suom. Outo lintu linnassa)
Jeeves-kirjoista mielestäni paras on Hiiop, Jeeves. Teosta voisi tituleerata hulppeaksi. Blandings-sarjan kirjojen viehätys on lordi Emsworthissa, joka kaipaa vain ja ainoastaan kukkien haistelemista, puutarhurin kanssa tappelemista ja Keisarinna-sian hoitamista. Tarinoiden jännitys rakentuu jossakin määrin vain sille, että lordi Emsworthin iltapäivärauhaa häiritään. Taidan pitää Blandings-kirjoista vielä enemmän kuin Jeeves-tarinoista, ja paras lukemani Blandigs-juttu on lyhytkertomus Crime Wave at Blandigs. Sitä ei ole käännetty, enkä tiedä, miten sitä saa kirjastoista. Minä sain sen veljeltäni. Koska Wodehousen teksti on mahtavaa sanailoittelua, uskoisin englanninkielentaitoisen saavan erityistä iloa alkukielestä.

Erlend Loe:
Supernaiivi
Tosiasioita Suomesta

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Romantiikkaa 

Romantiikka kukkii tietysti lähes kaikessa kirjallisuudessa. Tässä sellaisia kirjoja, jossa asia on keskiössä. 

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. Tästä ei teos romanttisemmaksi muutu.

L. M. Montgomery: Sininen linna. Kevyttä kirjallisuutta, mutta nokkelaa kieltä, kaunista luontokuvausta ja ärsyttäviä sukulaisia.

Thomas Mann: Kuninkaallinen korkeus. Ei ihan perinteistä romantiikkaa. Hieno kirja.

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili. Aidosti kevyttä romantiikka 1920-luvun tyyliin.

Anna Gavalda: Kimpassa. Aidosti kevyttä romantiikka 2000-luvun tyyliin. Kirjan viehätys on vanhassa isossa huoneistossa, päähenkilöiden luonteissa ja kiinalaisessa tussipiirustamisessa.


Oudot kirjat (erittäin väljä määritelmä)


Laurence Sterne: Tristram Shandy. Omituisen kirjan arkkityyppi. Kaikki tietävät, että kyseessä on Tristram Shandyn elämäkerta, jossa ei meinata mitenkään päästä siihen saakka, että Tristram Shandy syntyy.

Virginia Woolf: Aallot. Suosittelen ottamaan selvää! Aistittavaa riittää. 

James Joyce: Odysseus. (Myönnettäköön, etten ole lukenut tätä vielä loppuun.)

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Yleisesti tunnettu hankala teos. Oikeasti teos kyllä ei ole hankala vaan kiinnostavia persoonia ja hienoa kieltä täynnä. Eikä se Härkäniemen piipunvalintakohtaus ole mitenkään omituinen juttu.

Yann Martell: Piin elämä. Orpo intialaispoika keskellä valtamerta pelastusveneessä bengalintiikerin kanssa. Minulle tuli tunne tätä kirjaa lukiessani, että kun tämä tarina on kerrottu, on nyt sitten kerrottu jo kaikki tarinat. Ennen kuin käy katsomassa leffan, pitää lukea tämä.

Milorad Pavic: Kasaarisanakirja. Suosittelen ottamaa selvää! Luvassa lievähköä pään sekoamista.

Viktor Pelevin: 
Hyönteiselämää
Kauhukypärä
Hyönteiselämässä on yllättäviä metamorfooseja. Novellikokoelma, jonka jokainen novelli sivuaa toistaan ja jonka takia en ole varma, onko kyseessä novellikokoelma. Kauhukypärä on romaani, joka rakentuu netissä tapahtuvaan keskusteluun. Kirjan ymmärtämistä saattaisi auttaa Theseuksen ja Minotauruksen tarun lukeminen. En kuitenkaan ole varma, auttaisiko se oikeasti asiaa. Ehkä, ehkä ei. Mutta olisi kiva kuulla joltakulta, mitä kirjan viimeisillä sivuilla tapahtuu. Minä ja kolme muuta kirjan lukenutta emme ole hahmottaneet asiaa lainkaan.


Kaikensortin vakavamieliset (ei poissulje huumoria)

Jätän pois järkäleteokset. Pitäydytään nyt vain yhden niteen teoksissa ja alle 600 sivussa. Lista on aika rajoittunut englanninkieliseen maailmaan. Yhteistä kaikille teoksille on syvällinen ihmismielen kaivelu. Pohdittavaa ja pureskeltavaa ja oivalluksia piisaa, monesti silti myös hyväntuulisuutta.

Guy de Maupassant: Novelleja. Ystävä muistutti, että Maupassant pitää lisätä listaan. Hän antoi luvan käyttää kuvaustansa: ''Tarinat ovat rasittavan todenmukaisia, rehellisiä ja oman itsen heikkoudet paljastavia, viljelevät ilkeää ja sarkastista huumoria eivätkä juuri luo toivoa. En tiedä miksi niistä niin pidän. Ne vain ovat hirtehisyydessään niin herkullisia ja meheviä. Olen varmaan sairas kun tykkään sellaisesta.''

Virginia Woolf: Mrs Dalloway. Kirja voi näköjään olla samanaikaisesti surumielinen, valoisa, toiveikas, ahdistava, kepeä ja vakava. Kielenkäyttö ja rakenne antavat aivoille miellyttävästi puuhaa, mutta teos ei ole mitään hankalaa luettavaa. Sisältöä tässä yhden päivän kertomuksessa riittää.

Graham Greene: Jutun loppu. Hieno. Pessimistissävytteinen eikä mitenkään kevyt, höystetty kuivakalla huumorilla. Erittäin hieno. Tapahtuu toisen maailmansodan jälkeisessä Lontoossa. Kertoo päättyneestä rakkaustarinasta ja mustasukkaisuudesta.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta. Alakuloisehko kertomus ajasta, joka on mennyt. Hiljainen kirja. Englantilainen hovimestari muistelee. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri. Lyhyt ja ahdistava ja viiltävän kaunis kalajuttu. Ihan mielettömän järkyttävä jännite. Kirjassa on 135 sivua, ja sivulta 30 lähtien minun sykkeeni nousi tasaisesti, maksimisyke tuli vastaan sivulla 110 ja lopussa melkein olin sitten sairaalatavaraa. Pakko lukea yhdeltä istumalta.

John Steinbeck:
Torstai on toivoa täynnä
Tyytymättömyyden talvi
Torstai on toivoa täynnä on lämminhenkinen ja hyväntuulinen kertomus toisistaan välittävistä vähäosaisista ihmisistä kalifornialaisen kaupungin laitamilla. Henkilögalleriassa löytyy väkeä sekatavarakauppiaasta ja tiedemiehestä ilotyttöihin. Tyytymättömyyden talvi on aivan erilainen ja jättänyt aivoihini pysyvän jäljen. Syväluotaava ja puhutteleva teos ja aika riipaiseva. Kertoo miehestä, joka on menettänyt omaisuutensa ja jonka perhe ei ole tilanteen kanssa sinut.

J. D. Salinger:
Sieppari ruispellossa
Franny ja Zooey
Yhdeksän kertomusta
Hapworth 16, 1924
Rakastan Salingeria! Hänen henkilönsä ovat loistavan omaperäisiä, dialogi mainiota ja aitoa. Salingerin teokset ovat pettävän hauskoja (ironiaa pisaa), koska kuitenkin ne kuvaavat kipeän totuudellisesti ihmisen sisuksia (tunnepuolta, ei anatomiaa). Sieppari (suosittelen Arto Schroderuksen käännöstä) ei esittelyä tarvitse. Tarina kapinallisesta koulupojasta. Kirjaa luetetaan peruskoulussa, mutten kyllä tiedä ketään, joka olisi pitänyt siitä teini-iässä. Itse tutustuin kirjaan aikuisena ja olin aivan myyty. Franny ja Zooey on pieni kaksiosainen teos, joka hykerryttää dialogillaan ja elitistisellä älykkösnobbailullaan, joka ei ole elitistä älykkösnobbailua vaan jotakin paljon viisaampaa, mutta jota en kykene tiiviisti tässä kuvailemaan (tuskin silti osaisin edes). Kirjan päähenkilöt, sisarukset Franny ja Zooey Glass, joutuvat kantamaan liian korkean älykkyysosamäärän taakkaa. Franny on hurahtanut mystiseen hengellisyyteen ja Zooey on laitettu puhumaan siskolle järkeä. Pääasia on kuitenkin perheensisäiset suhteet. Yhdeksän kertomusta on novellikokoelma. Hienoja vähäeleisiä kertomuksia toisen maailmansodan ajoilta ja sen jälkeen. Monessa novellissa sivutaan Glassin perheen vaiheita. Näistä en voi sanoa muuta kuin että Suosittelen Lämpimästi. Hapworth 16, 1924 on novelli. Siinä 7-vuotias ylilahjakas Seymour Glass kirjoittaa kirjettä kotiin kesäleiriltä. Aivan mahtava. Ei käännetty suomeksi, valitettavasti.

Saul Bellow:
Ravelstein
Hertzog
Sadekuningas
Voi nenä. Mitä näistä sanoisi. Älykästä ja nokkelaa ja hauskaa tekstiä ja vaikeita asioita. Ravelsteinin päähenkilö on originelli professori, joka tekee kuolemaa (sairastaa AIDS:ia) ja kertoo tarinaansa. Teos on Bellow'n viimeinen. Herzog kertoo keski-ikäisestä miehestä, jolla on takana kaksi avioeroa ja joka kirjoittelee vähän kaikille kirjeitä, joita ei lähetä. Sadekuningas on tarina keski-ikäisestä miehestä, joka matkustaa kriisissään Afrikkaan ja löytää siellä tiensä syrjäisen heimon luo, tutustuu viisaaseen kuninkaaseen ja tulee valituksi sadekuninkaaksi. Näitäkin suosittelen koko sydämestäni.

Herman Hesse: Lasihelmipeli
Saksalaista tuhtia tavaraa. Teokseen on tiivistetty koko länsimaisen kulttuurin historia. Näin sanovat viisaat. Joku viisas sanoi, että jos eläissään lukee vain yhden kirjan, sen pitää olla Lasihelmipeli. Fantasiamainen kertomus suljetusta yhteiskunnasta, jonka ainoa tehtävä on ylläpitää viisautta ja sivistystä ja siten tuoda valoa maailmaan.

Heinrich Böll: 
Ei sanonut sanaakaan
Tohtori Muerken kootut tauot
Ei sanonut sanaakaan on ehkä kaunein lukemani rakkaustarina. Tapahtuu toisen maailmansodan jälkeisessä raunioituneessa Saksassa. Tohtori Muerken kootut tauot on novellikokoelma, jota ei voi muuta kuin suositella ja paljon.

José Saramago: Kaikkien nimet
Koominen, jännittävä, maaginen, absurdi. Päähenkilö on töissä väestörekisterikeskuksen arkistossa ja alkaa jäljittää yhden arkistolapun henkilöä.


Elämäkerrat ja matkakirjat 

Laidasta laitaan. Kaunokirjallisista tietokirjamaisiin.

Vincent van Gogh: Kirjeitä veljelleni
Taiteesta kiinnostuneelle. Van Gogh kirjoitti hyviä kirjeitä.

Joseph Wechsberg: Herkkusuun kasvatus
Ruuasta kiinnostuneelle. Ja niille, jotka eivät ole kiinnostuneita ruuasta. Wechsbergin hauskoja tekstejä kokemuksistaan kulinarismin maailmassa 1900-luvun alkupuoliskolla.

Dmitri Sostakovitsin muistelmat, koonnut Solomon Volkov
Musiikista kiinnostuneelle. Jos lukee eläissään yhden säveltäjäelämäkerran, kannattaa valita tämä.

Vesa Siren: Suomalaiset kapellimestarit
Musiikista ja Suomen klassisen musiikin historiasta kiinnostuneelle.


Gerald Durrel: Eläimet ja muu kotiväkeni. 
Eläimistä kiinnostuneille. Ja auringosta. Luonnontutkija Gerald Durrelin eläintäyteinen lapsuus Korfulla on iloista ja valoisaa luettavaa.

Günter Grass:
Sipulia kuoriessa
Taikalaatikko
Hienot kaunokirjalliset omaelämäkerralliset teokset. Sipulia kuoriessa kertoo Grassin elämästä toisen maailmansodan loppuun saakka. Itselleni teos oli puhutteleva siksikin, että se oli ensimmäinen lukemani kirja, jossa maailmansodasta kerrotaan saksalaisen näkökulmasta. Taikalaatikko on pieni kirja ja kertoo ihmeellisten valokuvien kautta (kirjassa ei ole kuvia) Grassin elämäntarinaa maailmansodan jälkeisenä aikana.

Mrs. Alec Tweedie: Matkalla Suomessa 1896
Hauskaa luettavaa nykysuomalaiselle. Englantilaisen hienostorouvan kokemuksia Suomen-matkallaan.

Joshua Slocum: Yksinpurjehdus maapallon ympäri
Aiheuttaa kaukokaipuuta ja hinkua päästä haistelemaan merta.

Herman Hesse: Kylpylävieraana Badenissa
Pieni ja hykerryttävä kirja. Hessen ongelmana on muiden kylpylävieraiden tyhmyys. (On kirjassa muutakin sisältöä.)

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta
Ei Irlanti-kliseitä. Aivan ihastuttava kirja!

Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia
Aiheuttaa vakavaa kaukokaipuuta.

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa matkustaa rahtilaivassa toiselle puolelle maailmaa ja pitää matkapäiväkirjaa.


 

P. S. Järkäleteoksia


F. Dostojevski:
Rikos ja rangaistus
Karamazovin veljekset
Idiootti
Kunnon luettavaa. Ajan kanssa, mikäli ei satu olemaan loma ja lukuputki päällä. Mietittävää ja nautittavaa ja analysoitavaa elämän loppuun saakka. (Idioottia en ole vielä lukenut loppuun.)

L. Tolstoi: Sota ja rauha. Anna Kareninakin voisi olla tässä, mutta koska olen lukenut sen yli kymmenen vuotta sitten ja koska en silloin pitänyt siitä, en listannut sitä virallisesti. Sota ja rauha on mahdollisesti kaikkein paras lukemani kirja. Sen rakenne on kiehtova, henkilöt mahtavia ja tarina vetävä.

Z. Topelius: Välskärin kertomuksia. Ei varmaankaan nykyihmisten hittilukemistoa. Minä olen mudostanut henkisen riippuvuuden teokseen ala-asteella, jonka vuoksi Välskärin kertomuksilla on erityinen paikka sydämessäni. Mehevää kerrontaa; historiankirjoitusta höystettynä kansallisromanttisella otteella ja suomalaisen kansan ylistyksellä. Teos, jota varten tarvitsisin kotiini takan ja sen ääreen kuuntelijakunnan, jolle lukea kaikki noin 2000 sivua ääneen.

Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru. Vanhanaikaista tarinankerrontaa ja pohjoismaisia maisemia. Ei ole mitaltaan järkäle, mutta sopii parhaiten tämän otsikon alle, koska kirja on ihan pikkuisen Välskärin kertomusten kaveri.


2 kommenttia:

  1. Ilahduttaa kovasti, että mainitsit Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjan!

    Jos joku haluaa lukea erinomaisen erinomaisia fantasiakirjoja, suosittelen Robin Hobbin Näkijän taru -trilogiaa (= Salamurhaajan oppipoika, Kuninkaan salamurhaaja ja Salamurhaajan taival). Se on ehkä paras koskaan lukemani trilogia mistään genrestä.

    VastaaPoista
  2. Entä Neil Gaiman, ymmärtääkseni pidät hänestäkin? Mikä on hänen paras teoksensa? Jos joskus uskallan fantasian pariin laajemmin, suositteletko enemmän Hobbia vai Gaimania? (Kumpaankin on ollut tarkoitus tutustua viime vuosina, mutta sitten kummallisesti kaikki suositellut kirjailijat unohtuvat, kun on kirjastossa eikä muka ole MITÄÄN luettavaa.)

    VastaaPoista