Chemisette eli komia miehusta ja kaulukset nuken empireasuun

Täällä taas! Tätä häkellyttävää aktiivisuutta tuskin kestää pitkälle. Blogosfäärin täytyy varmasti pian taas tulla toimeen ilman panostani. Mutta sitä ennen sinne pamahtaa nämä 22 kuvaa selityksineen! Varautukaa siis jälleen rullaamaan pitkälle! Lämmitelkää etusormenne ensin! Koukkuun, suoraan! Koukkuun, suoraan! Toistakaa vielä muutaman kerran!

No niin. 

Väsätessäni juttua 1800-luvun alun muodista heräsin huomaamaan, että Roisinin (nimessä on painomerkkejä vokaalien päällä, mutten jaksa tuottaa niitä nyt) (äskeisen ja tämän suljetekstin vaivalla ehkä olisi kannattanut) kävelyasusta uupuu palanen. Nimittäin chemisette. Eli siis valemiehusta. Paidan etumusta (ja kauluksia) esittävä juttu. En ole löytänyt sanalle suomalaista vastinetta, että mennään chemisettellä (ranskaksi se tarkoittaa pientä paitaa).

Koska minulla on keskeneräisiä töitä noin 13 (tämä luku kattaa siis aktiivisesti keskeneräiset työt, ne keskeneräiset työt, jotka pitää kaivaa esiin arkeologisen asiantuntemuksen ja varovaisuuden kanssa, ovat huomattavasti lukuisammat) olin heti innokas ottamaan jonon ohi taas uuden pikaisen pikkuprojektin. Kun oli kangaskin olemassa ja kaava ja ohjeet. Niin mikä siinä äkkiä ommellessa yksi pikku chemisette.

No. Viikko siinä vierähti.

Apuna käytin Janet Arnoldin Patterns of Fashion 1 -kirjan ohjeita. Vilkaisin myös Nancy Bradfieldin kirjaa Costume in Detail. (En tee nykyään mitään ilman näitä kirjoja. Siis mitään aikakausipukuompeluun liittyvää.) Kangasvalinta oli itsestään selvä. Norjalainen Instagram-ystäväni postitti minulle Yhdysvalloista tilaamaansa valkoista puuvillaorganzaa keväällä. Minun oli vielä testaamatta kangas, joten tässä tuli hyvä syy kokeilla sitä.

 

 VOIN KERTOA ETTÄ ON KIVA KANGAS.

Alla seuraa melkein kattava selostus siitä  miten tein chemisetten, niin että te blogini lukijat voitte kotonanne heti tehdä samanlaisen (koska chemisettehän teiltä juuri puuttuu). Lopuksi tietysti on kuvia valmiista asiasta.

Katsoin Arnoldin kirjan kaavoja ja asetin vessapaperinpalasen päälle nuken empiremekon yläosan kaavat ja piirsin summittaisesti suunnilleen samanmalliset palaset kuin Arnoldin kirjassa. Lisäsin kangasta leikatessani reilusti varaa laskoksiin. Jopa ihan oikeasti mittasin vähän, että miten paljon ylimääräistä leveyttä palaset ehkä tarvitsevat.

Sitten aloin tehdä koristelaskoksia. Näille on joku sana suomeksi. (Hiuslaksokset! Ei ihme etten ikinä muista sanaa.) Mittasin viivaimella 5 mm aina edellisen laskoksen taitteesta, taitoin kankaan viivaimen avulla, jonka jälkeen pikku sormineni näpersin  siitä sitten uuden laskoksen taittamalla hommelin uusiksi. Sellainen silmämääräisyyden ja puolipedantin mittaamisen yhdistelmä toimi kivasti.

Tämä puuvillaorganza on niin ihanaa, että väitän että pedantimmalla paneutumisella olisi ollut mahdollista saada viivasuorat laskokset. Kankaassa kun on sellaista jämäkkyyttä ja vähän kuin tahmeutta. Vaikka se onkin äärimmäisen ohutta ja ilmavaa.

Pistelin tukiompeleen laskosten (noin) puoliväliin mallin mukaan. Eli laskokset (ja etukäänteet) pysyvät kasassa kaula-aukon ja alareunan käänteiden/saumojen ja keskellä menevän tukiompeleen ansiosta. (Kappaleiden sivureunojen käänteet ompelin normaalisti.)

Luulin että tämä homma on nopea, kun ei tarvinnut laskoksiakaan pitkittäissuunnassa ommella yksitellen kiinni, ja oletin että tässä kohtaa chemisette on jo melkein tehty. Mutta kaikkea sitä voi luulla ja olettaa. Kauluksessa oli nimittäin yllättävän paljon puuhaa.

Seuraavaksi ompelin kaula-aukkoon reunuksen (ja siihen silkkinauhat kiinnitystä varten - oli kivaa kun kotoa löytyi sopivaa nauhaakin). En ollut aivan varma, mitä Janet Arnold ohjeisti ihmiskoon chemisetten kauluksen ratkaisuiksi. Joskus ompeluenglanti tuottaa minulle vaikeuksia. Mutta ymmärtääkseni hän ohjeisti tekemään jotakuinkin kuten minäkin tein. Kapinoin ensin ohjetta vastaan, koska se tarkoitti lisää kangasta kaulan ympärille (ja pelkäsin pönäkköjä pullotuksia), mutta kun kolmena yönä mietiskelin asiaa ja pohdiskelin miten minä tekisin, päädyin aina samaan tulokseen ohjeen kanssa. (Jatkan tästä kohta.)

Kumpikin kauluksen röyhelö on 48 cm (laskeskelin pituuden suhteessa Arnoldin kaavaan). Arvelin ensin että lähes metri röyhelöä nuken kaulan ympärillä on aika paljon. Mutta eipä ollut. Ei tästä kankaasta.

Puolisen metriä kangasta rypytettynä. Tuo silittämätön röyhelö on aika villi. Sekin olisi kyllä varmasti toiminut nukelle. Mutta tuo laskoksille silitetty meni niin olemattoman pieneen tilaan, että havaitsin että kangasta olisi voinut helposti rypyttää vaikka 20 cm enemmän.

Säästin vaivojani ja laskostin kaulusröyhelöt silmämääräisesti. Ensin suhteellisen pienellä pistolla ompelin rypytyslangan ja sitten silittelin sormin rypyt litteiksi. Lopuksi näytin niille vähän silitysrautaa. Ihme ja kyllä en polttanut sormiani. Kangasta sen sijaan vähän kärvensin. Puuvillaorganzaa ilmiselvästi ei kannata silittää puuvilla-asetuksilla (ainakaan ilman väliharsoa - mutta eipä tuollaisia laskoksia väliharson kanssa pysty käsittelemään).

Hankalaksi homma muuttui tässä, kun luulin pääseväni helpoimmalla kun yhdistän röyhelöt nuppareilla ja sitten pikaisesti harsin ne yhteen, jotta voin kiinnittää ne nauhaan. En oikein ymmärrä, mikä minua vaivasi, kun päätin jättää harsimatta laskokset paikoilleen. Minä nimittäin harsin laskokset aina paikoilleen. Yleensäkin harsin aina kaikkea minkä vain voi harsia. Niin että ehkä minulla oli joku hetkellinen tajuttomuuskohtaus aivoissa tai jotain, mutta päätin siis jättää harsimatta laskokset.

Ja niinpä minulla oli sitten kaksi röyhelöä, toinen toista ehkä sentin pidempi (mikä on mahdottoman paljon tässä mittakaavassa), joiden laskokset liukuivat haitarimaisesti edestakaisin rypytyslangalla, kun yritin harsia heitä (röyhelöitä) yhteen. Ai että se meinasi tehdä minusta hullun. Mutta onneksi ompelin niitä yhteen samaan aikaan kun meillä oli raamattupiiri, niin että kanssalähimmäisten läsnäolo ja henkevä keskustelu Vanhan Testamentin liitoista esti minua pimahtamasta ja repimästä pelihousuni.

Arnoldin ohjeessa kukin röyhelö liitetään omaan nauhaansa ja yhdistetään sitten kaulan reunukseen. Nukkemittakaavassa se olisi ollut vähän villi veto, kun rajansa sillä, miten paljon kangasta voi pienelle alueelle ängetä. Siispä kiinnitin röyhelöt yhteen ja samaan nauhaan. Ja ompelin sen sitten reunukseen kiinni. Ja tämä ratkaisu oli kolmen yön miettimisen jälkeen ainoa oikea, koska en keksinyt muuta keinoa jolla kaula-aukon saumanvarat saa nätisti huoliteltua piiloon (harsomaisen läpinäkyvä kangas ja pystykaulus = saumanvarat olisivat näkyneet rumasti läpi jos niitä ei olisi kätkenyt reunuksen sisään) ja miten röyhelöt pysyvät pystyssä eivätkä lörpsähdä olkapäille.

No niin. Siinä se on. Valmis laite.

Takaakin nätti. Ja mikä parasta, selän yläreuna näkyy mekon/takin kaula-aukosta.

Koska olin laiska laskosten paikoilleen harsimisen kanssa, ne pääsivät liikkumaan estoyrityksistäni huolimatta kun säädin röyhelöitä nauhaan kiinni. Seurauksena on, että kauluksen röyhelöt eivät jakaudu aivan tasaisesti. Seikka ahdistaa minua vähän. Mutta vain vähän.

Pesin käsiäni pitkin puuhaa. Mutta tällainen valkoinen herkkä kangas ottaa nokkiinsa ihan olemattomista. Niin että se näyttää paikoin siltä, että olen käsitellyt sitä tahmatassuin.

Siinä lepää alusvaatteiden päällä. Laskeskelin että tuossa edessä silkkinauhojen päiden lisäksi (ja niiden päät taitoin sisälle kaksinkerroin) on noin 13 kerrosta puuvillaorganzaa (kun huomioi että laskoksissakin tulee kerroksia). Mielestäni aika käsittämätöntä.

Ja mekon alla. Tämä mekko ei ole ihan kyllä paras chemisetten kaveri. Kai se on tuo väri. Mutta vähän myös miehustan mallikin kaikkine rypytyksineen ja pistoineen. Niin että voihan nenä, pitääkö minun ommella leninki chemisetteä varten? (Kuvassa on laiska irtohihatesti. En jaksanut ängetä hihojen yläosaa mekon hihojen alle, mekon hihojen reunat kun ovat varsin napakat.)

Ja sitten takin kanssa. Tämän kanssa chemisette sopii mielestäni kuin optikon valitsema piilolinssi likinäköisen silmään (mieheni ja minun sanonta, paljon miellyttävämpi kuin "sopii kuin nyrkki silmään").

Päähinettäkin piti sovittaa.

Olen ommellut kyseisen bonetin muutama vuosi sitten. Olen miettinyt, että pitäisikö se purkaa osiin ja laittaa lierin sisään kovike. Joka tapauksessa. Tämä päähine on söpö, mutta haluaisin tehdä Roisinille bonetin, jonka lieri olisi olkea ja takaosa kangasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että päähine olisi vaalea. Lieri olisi oljenvärinen, kullanruskea, vanilja tai valkoinen. Takaosa jotakin raikasta. Mutta tämä violetinlaventelinminkälievärinen bonetti sai minut miettimään, että onko vaalea päähine pliisu nuken vaalean hipiän ja valkoisen hameen kanssa?

Piti tehdä testi. Olen nyt kallistumassa vaaleaan. Mitä mieltä te olette? Tummempi ehkä sopisi useamman erilaisen asun kanssa. Vai sopisiko?

Vielä nämä pari kuvaa neitosesta kauluksineen. On se vain kiva viimeistely asun yleisilmeeseen! (En muuten ole käsitellyt minkään näiden kuvien värejä. Ihan oikeasti tuo keltainen silkki on tosi keltainen.)