lauantai 7. joulukuuta 2019

Jouluvärityskuvia ja poroja siellä täällä


Hei vaihteeksi taas! Edellisen värityskuvataistelun jälkeinen tulos ei jäänyt ainoastaan siihen, että sain muutaman kuvan Etsyyn myyntiin. Lisäksi nimittäin sain tulehduksen käsiin. Tai jotain. Minulla ei ole pätevyyttä asettaa lääketieteellistä diagnoosia kätösilleni. Mutta niissä on ollut hermosärkyä, tavallista särkyä, jomotusta, kuumotusta ja puutumista. Mielestäni tulehdus on kätevämpi ilmaisu tuon listan sijaan. Joka tapauksessa.

Koska sormissa nytkin taas kihelmöi, yritän olla lyhytsanainen.

Olen kuumotusten ja hermosärkyjen välissä saanut pikkuisen piirrettyä. Kaksi jouluvärityskuvaa tuli valmiiksi tällä viikolla. Lisäksi olen väsännyt tulostettavaa kalenteria ensi vuodelle.


Toinen värityskuvista on tällainen harras poro. Onnistuin kerrankin pitämään piirustusmittakaavan melko isona, niin että tätä on pikkuistenkin helpompi värittää.



Toisessa kuvassa käytin idean pohjana viime vuonna piirtämääni joulukuvaa. Tässä metsänväki ja porot valmistelevat joulujuhlaa. Meneillään on muun muassa joulukuvaelman harjoitus.

Kuvat löytyvät täältä, jos sattumoisin kiinnostaa: https://www.etsy.com/shop/Sinihanhi

Olen kesän ja syksyn aikana hissuksiin piirustellut erilaisia poroja Varalusikka Paper Garden -kauppaan. Siellä on nyt myynnissä muutama leimasin. Ne ovat ehtaa kotimaista tuotantoa. Siis, minun suunnittelemani ja Satakunnassa leimasimiksi muutettu (en oikein tiedä, miten leimasimia tehdään).Täytyy epäsatakuntalaisen rehvakkaasti sanoa omista piirroksista, että aika kivoja:


Pari leimasinta on selvästi jouluisia. Tämä tässä yllä on mielestäni yleispätevä talvileimasin. Lisäksi sieltä löytyy tuollainen neutraali leimasin. Siis että se ei ole mikään sesonkihommeli.



Lisäksi siellä on myynnissä printattavat poroarkit, joista voi väsätä vaikka pakettikortteja:


Tällainen bisnespostaus taas! Viimeistellään bisnespostaus esittelemällä vielä yksi kalenterikuvista. Se siis tulee olemaan printattava mustavalkoinen A4-nippu, jonka arkit voi sitten liistrata vaikka jääkaapin oveen tai laittaa opiskelukansion alkulehdiksi. Tekeillä on sekä suomen- että englanninkielinen versio. Mutta jää nyt nähtäväksi, antavatko kädet mahdollisuuden kalenterin loppuun piirtämiselle.


Ulkona lotisee ja on tavattoman harmaata. Kissakin loukkaantui säästä tänä aamuna, kun avasin parvekkeen oven sille. Toivottavasti muualla Suomessa on miellyttävämpää! Joka tapauksessa, oli sää mikä oli, toivotan teillä sisäistä auringonpaistetta ja muuta suloista joulunodotukseenne!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti