tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluaskarteluja, osa 2

Nyt seuraa taloja.

Keksin pari vuotta sitten, että saksilla silppuaminen on tavattoman rentouttavaa. Tänä vuonna silppusin saksilla enemmän kuin koskaan ennen. Käpylän taloista innostuneena silppusin taloja.

Tässä rakentuu talo numero yksi. Neljännestä vaihekuvasta puuttuu enää kuorrutus. (Tällainen kuvan tekeminen askartelemalla on minusta rentouttavaa siksi, että kuva rakentuu hallitusti pala kerrallaan, ei tarvitse olla erityistä suunnitelmaa.)

Tässä on kuorrutusta. Kortti meni ystävälle, jonka kanssa olemme päättäneet, että joulukortista tekee joulukortin 1) kimalleliima ja 2) luminietokset. (Kyseessä on samainen ystävä, jonka kanssa teimme joulukortteja yhteistyössä.)

Tässä rakentuu joulukorttitalo numero kaksi.

Kuorrutin kakkostalon vähän maltillisemmin (ja jätin levitoivan kinkun pois).

Kolmannen talon tein itselleni joulukuvaksi. Sen taivaan ja maan määritteli pari vuotta sitten tekemäni joulukuvan materiaalit.

Nämä kaksi ovat nyt kaverukset. Talokuvan taustalla oleva kuusi yrittää olla kuusikuvan kuusi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti