Napoleon marssii taas Moskovaan eli Sota ja rauha -lukukerta nro mones

Koska BBC filmasi juuri Sodasta ja rauhasta tv-sarjan ja Yle lähettää sen nyt alkusyksystä, totesin että on aika lukea taas Tolstoita. On myös aika katsoa uudestaan Bondarchukin ohjaama  neuvostomammuttileffa. (Mikä parasta, minulla on ystävä mukana luku- ja katsomisprojektissa!)

Myönnettäköön, että olen etukäteen tavattoman ennakkoluuloinen BBC:n taltiointia kohtaan. En vähiten siksi, että sarjan käsikirjoittaja (Andrew Davies) sanoi jossakin haastattelussa, että kun häntä pyydettiin käsikirjoittamaan Sota ja rauha, ei hän ollut koskaan vielä lukenut kyseistä teosta, koska luuli että se on tylsä. Kyllä joo, Davies sanoi sitten, että ei kirja ollutkaan tylsä. Mutta siinä vaiheessa minulta oli jo mennyt hermo. Minusta on sietämätöntä, että niin monet kirjat tuomitaan etukäteen tylsiksi lähinnä sen vuoksi, että ne on kirjoitettu yli viisikymmentä vuotta sitten ja koska ne ovat pitkiä. Hah! Sota ja rauha on reilusti alle puolet Harry Potterien yhteispituudesta, ja suunnilleen jokainen alle 12-vuotias suomalainen on lukenut Potterit. Niin että. 

No.

En minä sano, että kaikki voisivat pitää kaikista kirjoista. Mutta sen minä sanon, että mitään kirjaa ei sovi päättää etukäteen tylsäksi toisten puheiden perusteella. Pitää itse lukea ja kokeilla! Alastalon saliakin! 

Sodasta ja rauhasta on vähän hankala kirjoittaa sen puolesta, että ei oikein tiedä, minkä verran tulee tehneeksi juonipaljastuksia, jos puhuu Ranskan ja Venäjän armeijan liikkeistä. Nimittäin tietenkin ne kaikki liikkeet löytyvät historiankirjoista (ja Wikipediasta), mutta ehkä kaikki eivät muista niitä.  Minulle joka tapauksessa jostakin syystä juuri sotaretkiin liittyvä linja on Sodan ja rauhan kiinnostavin ja puhuttelevin osa. Toki kaikki fiktiiviset henkilöt ovat rakastettavia ja heidän kehitystään ja tarinaansa on hieno seurata. Mutta se on tuo sota ja sen mielettömyyden kuvaaminen ja maailmanmenon pohtiminen, joka minua Tolstoin jutuissa eniten kiehtoo. Yleensä en kestä väkivaltaa enkä jännitystä. Mutta Tolstoi ei kuvaakaan sotaa väkivaltaisesti eikä jännittävästi vaan häkellyttävästi.

 

Luojalle kiitos minulla ei ole mitään käsitystä, mitä sota on. Luulen kuitenkin, että Tolstoin kuvaus on melko todellista (Tolstoi oli itse ollut sodassa). Sota Sodassa ja rauhassa on kaaosta, kaikki on ihmismassaa, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, mikään ei tapahdu kuten suunnitellaan, kenraalit istuvat kokouksissa ja puhuvat suut silmät täyteen, mutta kukaan ei edes kuuntele suunnitelmia. Tuhansia ihmisiä vain siirtyy liejussa ja ravassa paikasta toiseen, rapaa ja liejua on, koska on tuhansia ihmisiä, ja missään ei ole järkeä ja ihmisyksilöt haaveilevat kunniasta ja samalla pelkäävät. Itse taistelutilanteessa asiat tuntuvat epätodelta (ja kaaokselta), on pelkoa, pakokauhua ja mitäkaikkea, jälkikäteen liioitellaan ja valehdellaan, muttei tarkoiteta liioitella ja valehdella. Venäläiset, ranskalaiset, saksalaiset, kaikenmaalaiset ihmiset marrsivat pitkin Eurooppaa vailla mitään tolkkua. Venäläiset Keski-Eurooppaan, ranskalaiset Moskovaan. Pariisista Moskovaan on lähes 3000 kilometriä.  Mitä ihmettä Napoleonin päässä liikkui, kun hän marssitti joukkonsa sinne? 

 

Kun olen lukenut historiankirjoista sodista, ne ovat olleet omituisia abstrakteja juttuja. Mutta Tolstoin kirjoittamana sodan mielettömyys suorastaan poksahtaa aivoihin (ei niin, että muuten olisin pitänyt sotia mielekkäinä). Ihan järjetöntä! Ei mitään mieltä. Ei oikeasti yhtään hyvää syytä koko touhulle. Se kaikki Tolstoin aiheuttama turhautuminen ja toivottomuus ja halu järsiä pöydän kulmaa koska maailmassa on niin paljon järjettömyyttä, on kai syy, miksi tartun Sotaan ja rauhaan aina uudelleen ja uudelleen. Vallan kiinnostavaa nähdä, miten vahvana tämä ulottuvuus on BBC:n uudessa tv-sarjassa!

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Napoleon lähestyy Smolenskia, pitää aina ottaa kartta esiin (pitää paikantaa esim. Oder, Veiksel ja Niemen). Armeijoiden liikkeiden seuraamisen lisäksi kartalta on kiva tsekata, miten Pierre suhaa Pietarista Moskovaan ja Moskovasta Pietariin (noin 700 km suuntaansa hevoskärryillä, ai kun kivaa) ja Moskovasta Kiovaan. Pierrellä on talo tietty Pietarissa ja Moskovassa ja Kiovan alueella kauhesti tiluksia. Oletan, että Pierre edustaa keskimääräistä rikasta muinaista venäläisylimystä, ja siinä sitten kun karttaa katsoo, hämmentyy melkoisesti, että miten laajalti pitkin maailmaa yhden ihmisen omaisuus on voinut olla roiskittu. Kartasta näkee myös, että Nikolain reissu hakemaan armeijaan hevosia ei ollut erityisen lyhyt sekään. Kartta on siis Sotaa ja rauhaa lukiessa varsin mukava kaveri auttamaan hahmottamaan mittasuhteita!