Nuken rokokootakki (pierrot-tyyppinen) ja siniset silkkiruusukkeet

Nyt on taas miljoona kuvaa. (Tarkalleen ottaen 23.) Mikäli sinua, hyvä lukija, ei kiinnosta vaaleanpunainen kuviopuuvilla ja silkkinauhat tai nuken rokokoovaatteet, suosittelen kohdentamaan internetaikasi muualle!

Tällä hetkellä suosikkini nukenvaatteistani on tämä rokokooasu. Se on raikas ja söpö kuin mikä. Ja mikä mainiointa, takki valmistui kerrassaan ilman epäonnea ja ähmäämistä. Koko asu itse asiassa on ähmäämätön asu. Ja se on paljon se. (Pieni ongelmahetki ompeluprosessiin mahtui, mutta sekin ratkesi onnellisesti. Asiasta lisää myöhemmin.)

Raikkaita vaihekuvia (vaikka nämä kaksi kuvaa ovat esiintyneet blogissani jo aiemminkin).

Koristenauha luontui kääntöneulalla. (Hei, olihan tuossa nauhan kääntämisessä ähmäämistä! Mutta se ei ollut epäonnista ähmäämistä. Se oli sellaista ähmäämistä, mikä kuuluu asiaan.)

Koristenauha rypyttyi helposti. Ja olin laskenut sen määrän oikein! Silti ymmärsin alkaa rypyttää sitä tuolla tavalla, että viimeiseksi keskeltä takaa. Varmuuden vuoksi. (Ompelin nauhan tuubiksi käsin, koska en ainakaan minä osaa ommella ompelukoneella taitettuna noin 0,8 cm leveään suikaleeseen vain 0,3 cm:n saumanvaraa; kone nielisi nauhaa koko ajan sisuksiin. Koska siis ompelin nauhan käsin, kääntäessä ommel ratkesi parista kohtaa, mutta ratkeamat jäivät rypytyksessä alle piiloon.)

Heti oli selvää, että minun satiininauhoillani takkia ei kiinni pistetä. Minulla on varastossa vain tönkköä satiininauhaa, josta tehdyt rusetit töröttelisivät ärsyttävän epäaidosti. Yhtä (ja sopivan väristä) pehmeää nauhaa minulla oli, muttei kyllin paljon. Seuraavana jonossa syynättävänä oli organzat. Varastoistani löytyi täydellisen väristä (malvahko), mutta sitäkin oli liian vähän.

Keltaista organzanauhaa minulla olisi ollut, kiitos siskoni, noin 50 metriä. Vai 100 metriä? Mutta ei tämäkään toiminut, todellakaan. Tässä kohdin aloin haaveilla silkkinauhasta, koska oli selvä juttu, että pitää joka tapauksessa ostaa takin nauhat. Ystävä onneksi tiesi hyvän nettikaupan, niin ei tarvinnut lähteä liikenteeseen. (Tietty nauha- ja nappikaupat on maailman suola ja silleen, mutta minä mieluummin pysyn kotona kuin menen paikallisbussiin hajoamaan.)

Suunnitelma A oli tehdä takkiin valkoinen puuvillahame. No. Teinkin. Mutta ei siitä tullut tähän yhteyteen kiva (ja siitä tuli liian pitkä). Ompelen hameeseen myöhemmin valkoisen röyhelöpaidan ja teen siitä viktoriaanisen kesäasun.

No niin. Siinä oli alustavat kuvat. Sain silkkinauhani Irlannissa, mutta ompelin ne paikoilleen vasta hetki sitten. Panttasin ompelemista, koska jotenkin jänskätti alkaa ommella niitä, koska materiaali oli niin ihana ja mietin, että mitä jos sössinkin. Mutta sohvalla maatessani keksin, että homma ei todellakaan sössiinny, jos ompelen nauhat ensin kiinni pieneen puuvillasuikaleeseen, jonka sitten pistoan kiinni takin vuori- ja päälikankaan väliin. (Minusta on tulossa katu-uskottava ompelija!) Kun sitten ystäväni tuli kylään kutomaan, sain hyvän syyn tarttua toimeen:

Roikkumaan jääneen käsityön viimeistelemiseksi ei kannata näin otollista tilannetta jättää käyttämättä.

Seuraavana vuorossa olikin aina yhtä hauska puuha. Nuken pukeminen. (Otin aikaa. Siihen meni tällä kertaa 34 minuuttia ((plus valokuvausaika)).

Siinä se! Pet-en-´l'airiin ompelemani puuvillaiset hihafrillat ja huivi eivät menneet haaskuun, vaikkeivät pieru ilmassa -takkiin sopineetkaan. (Huivi on noin pieni, koska pieru ilmassa -takki on niin nafti, että sen alle piti ommella mahdollisimman vähäkankainen huivi.) Pellavainen puolihame on alunperin toisen asukokonaisuuden alushame, mutta on mainiota, että se toimii useammassakin yhteydessä. Esiliinan ompelin tähän asuun, ja se taasen toimii myös pellavaisen rokokooasun kanssa. Alkaa olla aitoa pukuvarastoa ilmoilla!

Nyt siitä melkein-ongelmasta. Tässä näkyy, miten takin kaula-aukko istuu asiallisesti. Se ei kuitenkaan heti istunut asiallisesti vaan päin vastoin. Ihmettelin jonkin verran, että missä ongelma piilee, koska pellavaisen rokokooasun kaula-aukko istuu nätisti ja takin kaava on sama kuin pellavaisen asun yläosan kaava. Ensin ajattelin, että no, pellava on tukevahkoa, ja siinä asussa käyttämäni vuorikangaskin on napakkaa puuvilaa, kun taas tämän takin materiaalit ovat hyvin pehmeää puuvillaa (minkä vuoksi takki ei ylipäätään ole hirveän ryhdikäs). Mutta sitten hoksasin. Pellava-asussa on kaula-aukossa kiristysnarut... Että eihän sekään asu istu erityisen hyvin ilman niiden narujen kiinnittämistä.

Niin muistin sitten lisätä tähänkin kiristysnarut. Ne ovat kiinni olkasaumassa ja kulkevat kaula-aukon käänteen sisällä eteen saakka. Kun ne sitoo kiinni, kaula-aukko ryhdistyy. (Ja tämän konstin löysin alkujaan joko Bradfieldin Costume in Detail -kirjasta tai sitten Arnoldin kirjasta, en muista kummasta.) Tässä kuvassa näkyy, miltä näyttää, kun kiristysnauhat ovat auki. Kaula-aukko leviää olkapäille. Kiristysnaruista on toinenkin apu. (Sellaiset kulkevat myös vyötärösaumasta alas eteen.) Niiden ansiosta takki pysyy kiinni ilman silkkiruusukkeitakin, joten silkkinauhoihin ei tule juurikaan vetoa. Jonka vuoksi ne säilynevät hyvässä kunnossa pitkään.

Takki oli söpö näinkin. Mutta kyllä rusetit olivat piste i:n päälle! (Lisää kuvia rusetittomasta takista irlantilaisjoen rannalla löytyy täältä.)