Orava

Katselin juuri, miten orava kulki pihan poikki. Sen kulku antoi erittäin järjettömän vaikutelman. Sillä tuntui olevan jonkinlaisia keskittymisongelmia tai sitten vakavia lihaskramppeja. Kulku oli syöksähtelevää, nytkähtelevää, sätkähtelevää, värähtelevää ja montaa muuta sellaista toimintaa, joka on totuudenmukaisinta ilmaista momentaaniderivaatiolla. Se syöksähti, pysähtyi kuin näkymättömään seinään törmäten, oli melkein sekunnin paikallaan, nytkähti takajaloillaan seisovaan asentoon kuin marionettinukke jota vedetään naruista, oli taas melkein sekunnin paikallaan, nytkäytti käpäläänsä, väräytti nenuansa ja syöksähti eteenpäin, teki virtuoottisen sivuloikan, heilautti häntäänsä, teki hyökkäävän loikan ponnistaen kaikilla neljällä käpälällään ja rösähtäen elastisesti niillä maahan suhteettoman lyhyen matkan päässä loikan lähtöpisteestä, niin ettei varmaan orava itsekään ollut varma, oliko se loikka vai tasajalkahyppy. Sitten se teki akrobaattisen ja hivenen mystisen näköisen siirtymän nurmikolta portinkylkeen. Ja niin edelleen. Kyllä te kaikki tiedätte, miltä oravien liikkuminen näyttää.

Mietin oravan kadottua männikköön, että mitä olisi Suomen eläinkunta ilman oravia? Minkä muun luontokappaleen kulku meitä sitten viihdyttäisi arjessamme, jos ei oravia olisi? (Lintuja ei lasketa, sillä vaikka ne usein tuottavatkin suunnatonta huvia, eivät ne koskaan käyttäydy yhtä mielipuolisesti kuin oravat ja siten korvaa oravien katselemista. Lintujen katseleminen ja oravien katseleminen kuuluvat olettaakseni eri kiintiöihin.)


(Laitoin tämän tekstin tunnisteeksi 'vompatti (eli kaikenmoiset nelijalkaise ja karvaiset elolliset)'. Vompatti on ihan riittävän yleispätevä karvainen otus, joka voi aivan hyvin merkata tässä blogissa kaikkia muitakin karvaisia otuksia, paitsi ehkä ei jääkarhua tai biisonia.)