Ainakin periaatteessa osaan nyt kaikki maailman valtiot ulkoa.
Kartta-asioille on ollut aina (ehkei vielä tuttipulloiässä silti) oma paikkansa aivoissani. Kartat ovat aina olleet minusta jänskiä. Luin karttakirjoja jo lapsena. Ja karttapalloa pyöriteltiin sisarusten kesken melko pieninä jo ja etsittiin maita ja silmät kiinni tökättiin karttapalloa sormella, että minne matkustetaan. Opettelimme valtioiden lippuja ulkoa ja suurimpien maiden suuruusjärjestystä ja korkeimpien vuorien korkeusjärjestystä. Ja pitkiä jokia opeteltiin. Ala-asteiässä jo piirsin karttoja läpi. Odotin koulussa kuin kuuta nousevaa aina maantiedon vuoroa. Ärsytti, kun puolet vuodesta haaskattiin bilsaan. Paras koulukirjoista oli kartasto. Yläasteiässä osasin maailman kaikki ei-saarivaltiot ulkoa ja tietysti monta saarivaltiota myös. Lukiossakin tykkäsin eniten maantiedosta (historian ja äidinkielen ohella), vaikka maantieteellinen kiinnostukseni ei ole koskaan ulottunut geologiaan.
Lukioiästä lähtien olen yrittänyt piirtää tai maalata Täydellistä Karttaa. Siis sellaista, joka olisi samanaikaisesti maailmankartta, seikkailu- ja informaatioarvosta tinkimättä kaunis kaukokaipuuta hoitava ja ruokkiva taideteos.
En sattumoisin ole osannut vielä tehdä sellaista karttaa.
Monta olen aloittanut, joitakin saanut valmiiksikin, mutta yksikään ei ole kelvannut toimittamaan Täydellisen Kartan virkaa. Uusin on taas ajatuksissa hahmottumassa. Siitä tulee taas parempi kuin muista, sitten kun se kypsyy ja alan tehdä sitä. Mutta ei sekään varmaan ole vielä se Täydellinen. (Täydellisiä Karttoja näette, kun lampsitte kirjastoon ja otatte siellä hyllystä kirjan Meritie - Navigoinnin historia ja selaatte sitä.)
Kartta-asioille on ollut aina (ehkei vielä tuttipulloiässä silti) oma paikkansa aivoissani. Kartat ovat aina olleet minusta jänskiä. Luin karttakirjoja jo lapsena. Ja karttapalloa pyöriteltiin sisarusten kesken melko pieninä jo ja etsittiin maita ja silmät kiinni tökättiin karttapalloa sormella, että minne matkustetaan. Opettelimme valtioiden lippuja ulkoa ja suurimpien maiden suuruusjärjestystä ja korkeimpien vuorien korkeusjärjestystä. Ja pitkiä jokia opeteltiin. Ala-asteiässä jo piirsin karttoja läpi. Odotin koulussa kuin kuuta nousevaa aina maantiedon vuoroa. Ärsytti, kun puolet vuodesta haaskattiin bilsaan. Paras koulukirjoista oli kartasto. Yläasteiässä osasin maailman kaikki ei-saarivaltiot ulkoa ja tietysti monta saarivaltiota myös. Lukiossakin tykkäsin eniten maantiedosta (historian ja äidinkielen ohella), vaikka maantieteellinen kiinnostukseni ei ole koskaan ulottunut geologiaan.
Lukioiästä lähtien olen yrittänyt piirtää tai maalata Täydellistä Karttaa. Siis sellaista, joka olisi samanaikaisesti maailmankartta, seikkailu- ja informaatioarvosta tinkimättä kaunis kaukokaipuuta hoitava ja ruokkiva taideteos.
En sattumoisin ole osannut vielä tehdä sellaista karttaa.
Monta olen aloittanut, joitakin saanut valmiiksikin, mutta yksikään ei ole kelvannut toimittamaan Täydellisen Kartan virkaa. Uusin on taas ajatuksissa hahmottumassa. Siitä tulee taas parempi kuin muista, sitten kun se kypsyy ja alan tehdä sitä. Mutta ei sekään varmaan ole vielä se Täydellinen. (Täydellisiä Karttoja näette, kun lampsitte kirjastoon ja otatte siellä hyllystä kirjan Meritie - Navigoinnin historia ja selaatte sitä.)
Rakkain karttakirjani on siskoltani ja veljeltäni joululahjaksi saamani Timesin pikkuinen atlas. (Jouluna 1996 meillä sisaruksilla oli yhteneväinen joululahjalinja. Akateemisesta Kirjakaupasta haettiin kolme samanlaista atlasta.) Pieni kartastoni on kaunis kuin mikä ja erittäin luettu. Se on ollut monena tylsänä junamatkana kivaa seuraa.
Vuodesta 1995 alkaen haaveilin Timesin isosta atlaksesta. Siitä, joka oli Akateemisen valikoimien suurin ja painavin. Siitä lähtien aina pääkaupungissa käydessäni kävin Akateemisessa Kirjakaupassa karttaosastolla selailemassa uusinta painosta Timesin Comprehensive Atlaksesta. Sain sen lahjaksi ystäviltäni ja mieheltäni vuonna 2010. Se oli riemun hetki. Sen jälkeen on alkanut onnellinen ja leppoisa tutustuminen. Muutaman vuoden päästä tunnen isonkin karttakirjani hyvin ja se on rakas kaveri. Vielä se on vähän sellainen Kunnioitettava ja Arvoisa.
(Muutaman vuoden päästä minun pitää ostaa uusi karttakirja. Ja tuohon isoon karttaan voisin korjata Sudanin rajat ajantasaiseksi. Pieni uusi karttakirja silloin tällöin on välttämätön, jotta pysyy ajan tasalla valtioiden asukaslukujen ja muiden olennaisten seikkojen kanssa. Ja SITTEN kun olen iso ja rikas, voisin hankkia itselleni kartaston! Ei siis yhtä suurta atlasta vaan monta suurta maanosakohtaista tai muulla tavalla maanipiirin kattavaa kartastoa... Sitä kartastoa voin sitten lukea keskiajalla rakennetun linnani kirjastohuoneessa takkatulen ääressä.)
Miksi olen niin kamalan innoissani kartoista? Luullakseni ainakin siksi, että kartan lukeminen on hauskaa ja seikkailua. Kartan lukeminen auttaa kaukokaipuussa ja toisaalta myös synnyttää uutta suloista kaukokaipuuta. Se tuo jollakin tapaa eri mantereilla asuvat ihmiset hetkeksi lähemmäksi. Maapallo sattuu olemaan niin hieno planeetta, että koen, että minun on kertakaikkiaan asiallista olla selvillä, mitä sieltä löytyy. Hassua on, että on mahdollista nähdä pelkästään kartan sivulta, miten kaunis maapallo on!
Vuodesta 1995 alkaen haaveilin Timesin isosta atlaksesta. Siitä, joka oli Akateemisen valikoimien suurin ja painavin. Siitä lähtien aina pääkaupungissa käydessäni kävin Akateemisessa Kirjakaupassa karttaosastolla selailemassa uusinta painosta Timesin Comprehensive Atlaksesta. Sain sen lahjaksi ystäviltäni ja mieheltäni vuonna 2010. Se oli riemun hetki. Sen jälkeen on alkanut onnellinen ja leppoisa tutustuminen. Muutaman vuoden päästä tunnen isonkin karttakirjani hyvin ja se on rakas kaveri. Vielä se on vähän sellainen Kunnioitettava ja Arvoisa.
(Muutaman vuoden päästä minun pitää ostaa uusi karttakirja. Ja tuohon isoon karttaan voisin korjata Sudanin rajat ajantasaiseksi. Pieni uusi karttakirja silloin tällöin on välttämätön, jotta pysyy ajan tasalla valtioiden asukaslukujen ja muiden olennaisten seikkojen kanssa. Ja SITTEN kun olen iso ja rikas, voisin hankkia itselleni kartaston! Ei siis yhtä suurta atlasta vaan monta suurta maanosakohtaista tai muulla tavalla maanipiirin kattavaa kartastoa... Sitä kartastoa voin sitten lukea keskiajalla rakennetun linnani kirjastohuoneessa takkatulen ääressä.)
Miksi olen niin kamalan innoissani kartoista? Luullakseni ainakin siksi, että kartan lukeminen on hauskaa ja seikkailua. Kartan lukeminen auttaa kaukokaipuussa ja toisaalta myös synnyttää uutta suloista kaukokaipuuta. Se tuo jollakin tapaa eri mantereilla asuvat ihmiset hetkeksi lähemmäksi. Maapallo sattuu olemaan niin hieno planeetta, että koen, että minun on kertakaikkiaan asiallista olla selvillä, mitä sieltä löytyy. Hassua on, että on mahdollista nähdä pelkästään kartan sivulta, miten kaunis maapallo on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti