Tänään annoin ensimmäiset jälki-istunnot. Mietin vaihteeksi vakavissani alan vaihtamista.
On äärimmäisen turhauttavaa työskennellä iltaan saakka, yrittää hyvää hyvyyttään otsa hiessä tiivistää yhdelle paperille koko peruskoulun aikana opiskellut kirjallisuuden käsitteet ja toiselle arkille kirjallisuudesta kirjoittamisen vinkkejä pikkuisten ysiluokkalaisten avuksi ja hyödyksi todetakseen seuraavana päivänä, että osa oppilaista tekee tuntikaupalla väsäämistäni monisteista lennokkeja ja ettei loppujakaan asia niin kauheasti kiinnosta.
Ja kasvattaminen! Seiskaluokkalaiset kirjoittavat ainetta. Kirjoitin taululle selkeästi ja kaukaaviisaasti, että ''hylätty tulee, jos aine sisältää
kiroilua
rivouksia
intiimiasioita
huumeita ja alkoholia
sanakäännöksiä (rivoja)''
ja että ''arvosanaa alentaa
tarkoitukseton väkivalta (ei ihmiskappaleita ja suolenpätkiä)''.
Voi sitä melun ja buuausten määrää. Mistä me nyt kirjoitetaan! Opettaja, eikö ne saa keittää pontikkaa? Opettaja, eikö oikeasti saa antaa nimeksi Arvo Penaali? Opettaja, eikö puput sitten saa saada lapsia? Opettaja, eikö pupu saa syödä kärpässientä ja lähteä leijumaan? Opettaja, voiko siinä lyödä kirveellä päähän, jos siitä ei kuole? Opettaja, saako kirjoittaa 'hitto'? Opettaja, saako kirjoittaa 'saakeli'? Opettaja, saako kirjoittaa 'basga'? Opettaja, saako kirjoittaa, että 'tuulilasi meni paskaksi'? Opettaja, saako kirjoittaa 'senkin neekeri'? Opettaja, MISTÄ me sitten kirjoitetaan?
Annoin niille luvan käyttää harkiten sanaa 'hitto'. Ja sallin sanan 'paska', tarkoituksenmukaisesti ja harkitusti käytettynä, ja luennoin samalla, että kyseessä on ikivanha kantasuomalainen sana. Pakko niille on vähän antaa myöden. Ja puput saavat saada pentuja. Mutta hyvä tavaton. 'Intiimiasiat' oli poikien oma ilmaisu, jonka siirsin taululle kattamaan kaikensortin viittaukset seksiin. 13-vuotiaat! puhuvat! 'intiimiasioista'!
Mutta jotakin hyvääkin. Jokaisella ysiluokalla on ainakin pari oppilasta, jotka ottavat ilolla vastaan tarjoamani informaation kirjallisuudesta. Ja kasiluokkalaiset tykkäsivät tänään kielenhuollosta. Käsittelimme puhekielisyyksiä, ja ystäväni Facebook-sivun ansiosta löysin netistä Suomen kuvalehden jutun, josta poimin Mika Häkkisen lausuntoja. Sain tarkkaavaisen kuulijakunnan. Ja seiskaluokat ovat kuunnelleet ilolla, kun olen lukenut niille ääneen Erlend Loen Kurtin käytöshäiriötä. Tosin tänään yksi oppilas tuli huomauttamaan, että se on pedofiilikirja, koska siinä aikuiset naiset vislaavat kadulla kolmevuotiaalle Budille. Hmmm.
Just.
Itse asiassa. Haluaisiko joku paikan opettajana?
On äärimmäisen turhauttavaa työskennellä iltaan saakka, yrittää hyvää hyvyyttään otsa hiessä tiivistää yhdelle paperille koko peruskoulun aikana opiskellut kirjallisuuden käsitteet ja toiselle arkille kirjallisuudesta kirjoittamisen vinkkejä pikkuisten ysiluokkalaisten avuksi ja hyödyksi todetakseen seuraavana päivänä, että osa oppilaista tekee tuntikaupalla väsäämistäni monisteista lennokkeja ja ettei loppujakaan asia niin kauheasti kiinnosta.
Ja kasvattaminen! Seiskaluokkalaiset kirjoittavat ainetta. Kirjoitin taululle selkeästi ja kaukaaviisaasti, että ''hylätty tulee, jos aine sisältää
kiroilua
rivouksia
intiimiasioita
huumeita ja alkoholia
sanakäännöksiä (rivoja)''
ja että ''arvosanaa alentaa
tarkoitukseton väkivalta (ei ihmiskappaleita ja suolenpätkiä)''.
Voi sitä melun ja buuausten määrää. Mistä me nyt kirjoitetaan! Opettaja, eikö ne saa keittää pontikkaa? Opettaja, eikö oikeasti saa antaa nimeksi Arvo Penaali? Opettaja, eikö puput sitten saa saada lapsia? Opettaja, eikö pupu saa syödä kärpässientä ja lähteä leijumaan? Opettaja, voiko siinä lyödä kirveellä päähän, jos siitä ei kuole? Opettaja, saako kirjoittaa 'hitto'? Opettaja, saako kirjoittaa 'saakeli'? Opettaja, saako kirjoittaa 'basga'? Opettaja, saako kirjoittaa, että 'tuulilasi meni paskaksi'? Opettaja, saako kirjoittaa 'senkin neekeri'? Opettaja, MISTÄ me sitten kirjoitetaan?
Annoin niille luvan käyttää harkiten sanaa 'hitto'. Ja sallin sanan 'paska', tarkoituksenmukaisesti ja harkitusti käytettynä, ja luennoin samalla, että kyseessä on ikivanha kantasuomalainen sana. Pakko niille on vähän antaa myöden. Ja puput saavat saada pentuja. Mutta hyvä tavaton. 'Intiimiasiat' oli poikien oma ilmaisu, jonka siirsin taululle kattamaan kaikensortin viittaukset seksiin. 13-vuotiaat! puhuvat! 'intiimiasioista'!
Mutta jotakin hyvääkin. Jokaisella ysiluokalla on ainakin pari oppilasta, jotka ottavat ilolla vastaan tarjoamani informaation kirjallisuudesta. Ja kasiluokkalaiset tykkäsivät tänään kielenhuollosta. Käsittelimme puhekielisyyksiä, ja ystäväni Facebook-sivun ansiosta löysin netistä Suomen kuvalehden jutun, josta poimin Mika Häkkisen lausuntoja. Sain tarkkaavaisen kuulijakunnan. Ja seiskaluokat ovat kuunnelleet ilolla, kun olen lukenut niille ääneen Erlend Loen Kurtin käytöshäiriötä. Tosin tänään yksi oppilas tuli huomauttamaan, että se on pedofiilikirja, koska siinä aikuiset naiset vislaavat kadulla kolmevuotiaalle Budille. Hmmm.
Just.
Itse asiassa. Haluaisiko joku paikan opettajana?
Ohhoh. Ei kuulosta ruusuiselta tuo kansankynttilän työ! Mutta kiva, että Kuvalehden artikkelista oli hyötyä. Kai puhuit koko tunnin sä-passiivilla?
VastaaPoista